search
top

Henkivartija

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (17 votes, average: 2.94 out of 5)
Loading...

Olen asunut Berliinissä nyt vähän yli neljä vuotta. Ja voin sanoa, että tämä on homolle loistopaikka. Täältä löytyy kaikenlaisia yhteisöjä, klubeja ja urheiluseurojakin kaikenlaisille meikäläisille. Valinnanvaraa löytyy monenlaisille mieltymyksille. Itse suosin paikkoja, joissa tapaa miehekkäitä nahkakundeja, skinejä ja lihaskimppuja.

Tosin en kovin ahkerasti ehdi käydä niissä paikoissa, kun työ vie välillä niin paljon aikaa. Olen hommissa eräässä turvallisuusalan yrityksessä. Tarjoamme niin yrityksille kuin yksityisillekin monenlaisia suojapalveluja, elektronisia valvontasysteemejä, tavallista vartiointia, kyberturvallisuusjuttuja sekä henkilösuojelua. Tämä viimeinen on minun vastuullani, vaikka osallistun kyllä moneen muuhunkin. Nykyään omistan firmasta noin viiden prosentin osuuden ja voin kehaista, että rahaa tulee – siis palkan lisäksi.

Voin kuvitella, että monen mielestä on outoa, että homo toimii henkivartijana. Syy on yksinkertainen: minä olen kova jätkä ja minulla on hyvä koulutus siihen hommaan. Kaikki alkoi itse asiassa varhaislapsuudestani. Vanhempani ovat kertoneet, että alle kouluikäisenä en leikkinyt poikien leikkejä, minua eivät kiinnostaneet autot eivätkä pyssyt ja sotaleikit. Minä leikin isosiskoni nukeilla ja pukeuduin hänen tai äidin vaatteisiin. Isä oli kertoman mukaan huokaissut äidille, että tuosta pojasta tulee selvästi homo. Sitten hän oli päättänyt, että ei se mitään, jos tuleekin, mutta ikinä hänestä ei tule sellaista homoa, jonka nenälle kuka tahansa tulee hyppimään. Niinpä minut pantiin kuusivuotiaana treenaamaan judoa.

Kaikkien hämmästykseksi innostuin lajista aivan tolkuttomasti. Nautin siitä peuhaamisesta toisten poikien kanssa. Myöhemmin kehityin kaiken huipuksi oikeaksi lahjakkuudeksi. 13-vuotiaana vaihdoin lajin karateen ja täydensin sitä lukioiässä potkunyrkkeilyllä. Harrastin toki muutakin liikuntaa, nostelin painoja, juoksin, hiihdin ja varsinkin uin. Uinti oli suosikkilajini ja kehityin siinäkin melkoiseksi tekijäksi.

Kun sitten koitti kutsuntojen aika, olin huippukunnossa ja pyysin päästä taistelusukeltajakoulutukseen. Läpäisin testit kevyesti ja sitten kesällä ylioppilasjuhlien jälkeen astuin armeijan palvelukseen. Se oli hienoa aikaa, rankkaa, mutta minullehan se sopi. Taistelusukeltajien tehtäviin kuuluu esimerkiksi kiinnittää vihollisalusten pohjaan räjähdyspanoksia ja nousta huomaamatta maihin vaikka yön pimeydessä tekemään tuhotöitä varsinaisen hyökkäyksen valmistelemiseksi. Siinä täytyy osata tehdä tarkkoja havaintoja ympäristöstä, mistä opista on hyötyä henkilösuojelussa.

Lähitaisteluihin pitää pystyä niin veden alla kuin äänettömästi maallakin. Opin entisten kamppailutaitojeni lisäksi erinäisiä likaisia temppuja, vähän niin kuin katutappeluniksejä. Osaan tappaa ihmisen paljain käsin, veitsellä ja ampumalla – en tosin ole koskaan tappanut ketään. Tuossa ampumisessa minusta kuoriutui todella hyvä, vaikka siviilissä en ollut koskaan edes pitänyt kädessä minkäänlaista asetta. Olin vähän hämmästynyt, että esimerkiksi pistoolilla pystyin ampumaan niin tarkasti ja nopeasti.

Rakastin sitä inttiaikaa ja tietysti hakeuduin aliupseerikouluun. Kun varsinainen palvelusaika päättyi, jäin armeijaan kouluttajaksi. Olin siellä puolitoista vuotta. Opetin tuleville taistelusukeltajille erityisesti noita lähitaistelutaitoja. Sain jätkät innostumaan asiasta niin, että usein vapaa-ajallakin menimme salille treenaamaan. Yleensä sain ylemmiltäni kiitosta työstäni.

Sitten yhtenä iltana, kun olimme jätkien kanssa treenaamassa, yksi luutnantti tuli katsomaan touhujamme. Kun harkkojen jälkeen tulin alastomana suihkusta, se helvetin lutikka nojaili pukuhuoneen oven pieleen ja hymyili ylimielisesti:

  • Taidat olla homo, kun kullisi turpoaa noin harjoituksissa.
  • Täh?
  • Susta on varmaan kiihottavaa ottaa jätkiä tiukkaan otteeseen noissa kamppailuissa?

En ensin osannut sanoa mitään. Olin ihan äimistynyt. En takuulla ollut antanut kenellekään mitään aihetta epäillä minua homoudesta. Eikä kamppailutreeneissä tai matseissa tosiaan ehdi ajatella mitään seksiä. Raivostuin ja hetken harkitsin lutin pieksämistä, mutta tajusin ajoissa, ettei upseereihin voi koskea. Niinpä käännyin ympäri ja tuhahdin:

  • Itse olet homo, kun käytät aikaasi jätkien kyrpien tuijotteluun.
  • Saatana, tuosta saat vielä kuulla. Tämä ei jää tähän.
  • Ei jääkään. Menen huomenna kapteenin luo.

Se tyyppi vähän kakisteli ja lähti ovet paukkuen. Varmaan se luuli, että aion tehdä hänestä valituksen. Armeijahan ei periaatteessa hyväksy sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvaa syrjintää. En minä kuitenkaan mitään valitusta aikonut tehdä. Minä vain suutuin niin totaalisesti, että päätin erota koko armeijasta.

Aamulla aikaisin soitin Helsinkiin yhteen turvallisuusalan yritykseen ja kysyin töitä. Kun selvitin taustani, sieltä kysyttiin vain, koska voin aloittaa. Sen jälkeen marssin kapteenin toimistoon ja ilmoitin eroavani. Hän hämmästyi ja yritti saada minua perumaan päätökseni ja tiedusteli syytä. Sanoin, että minulle oli vittuiltu homoudesta enkä aikonut sietää sellaista. Hän halusi tietää, kuka oli syypää. En suostunut kertomaan, mutta lohdutin, etten myöskään aio nostaa asiasta julkista meteliä. Hän pyysi minua vielä harkitsemaan eroani, koska olin niin hyvä työssäni, mutta totesin vain, että saan yksityisellä puolella paljon parempaa palkkaa.

Myöhemmin päivällä se luutnantti etsi minut käsiinsä ja veti syrjään. Naama punaisena hän sai ähkittyä anteeksipyynnön ja ettei ollut tarkoittanut, että juttu menisi näin pitkälle. Sanoin vain, etten homona ollut erityisen anteeksiantavaista tyyppiä ja että hänen on myöhäistä esittää katuvaista. Sitten jätin hänet seistä toljottamaan typerän näköisenä.

Niin sitten muutin Helsinkiin. Enoni vuokrasi minulle Vallilasta pienen kaksion sillä ehdolla, etten pidä meluisia bileitä – en pitänyt, kun ei kiinnosta örveltäminen. Tein aluksi vartiointikeikkoja, mutta lisäksi opetin muille jannuille, kuinka häiriköt taltutetaan. Sain pikku hiljaa perehtyä myös elektronisiin valvonta- ja turvatekniikkaan sekä myös kyberturvallisuusasioihin. Henkilösuojelua meiltä kysyttiin vähän, mutta kun tarvetta tuli, niin minä hoitelin niitäkin hommia. Siihen meillä oli kouluttaja Suposta.

Vapaa-aikana aloin harrastaa vapaaottelua ja pistooliammuntaa. Ihan vain taitoja ylläpitääkseni. Tietysti edelleen myös uin ahkerasti ja nostelin painoja. Isä yritti ehdottaa, että kouluttautuisin poliisiksi, mutta sanoin, ettei siellä varmaan suhtauduta homoihin sen suopeammin kuin armeijassakaan.

Pikku hiljaa uskaltauduin kokeilemaan homorintamallakin. Minulla oli ollut vain yksi melkein-suhde lukioajalta. Janneen olin tutustunut potkunyrkkeilytreeneissä. Hän oli minua kaksi vuotta vanhempi eli kaksikymmentä. Harjoittelimme yleensä yhdessä ja kun tulimme niin hyvin juttuun, meistä tuli muutenkin kavereita. Erään kerran hän sitten kutsui minut kotiinsa lauantaiksi saunomaan, kun hänen vanhempansa olivat matkoilla. Niin me sitten saunomisen yhteydessä innostuimme painimaan alasti ja siitä se alkoi, homoilumme. Vähän yli vuoden ajan sekstailimme noin kerran pari kuukaudessa. Siitä lähtien olen tykännyt erityisesti olla pantavana ja kernaasti rajusti. Vaikka kyllä minulta käy paneminenkin, kunhan jätkä on iso ja miehekäs. Muuten, rakastelukertojen jälkeen Jannen ja minun harjoittelumatsit olivat suorastaan raivoisia. Ihan kuin olisimme rankaisseet toisiamme paneskeluistamme, outoa.

Helsingissä kävin silloin tällöin alan baareissa ja vastasin muutamaan treffi-ilmoitukseen. Ilokseni huomasin, että minulla olisi kyllä ollut vientiä, mutta en lähtenyt kenen tahansa mukaan. Ei seksielämäni mitenkään ylen vilkasta ollut, mutta en hirveästi enempää kaivannutkaan. Sitä paitsi työ ja harrastukset veivät aikaani ihan riittämiin. Vakisuhteen mahdollisuutta pyörittelin kyllä välillä mielessä, mutten oikein löytänyt ketään, joka olisi innostanut minua tunnetasolla riittävästi.

Neljä vuotta olin siinä firmassa. Sitten eräs teollisuuspamppu oli lähdössä liikematkalle Saksaan, ja koska häntä oli joku kaistapää uhkaillut, hän pyysi meiltä henkivartijaa matkalleen. Koska puhuin sujuvaa englantia ja lukiosaksan perusteella vähän sitäkin kieltä, minut lähetettiin sen johtajan henkivartijaksi. Työn yhteydessä törmäsin vastapuolen turvamiehiin ja juttelin heidän kanssaan. Vertailimme kokemuksiamme ja kerroin taustastani. Vaihdoimme käyntikortteja. Niin sitten, kun olin jo palannut Helsinkiin, saksalaisesta firmasta otettiin yhteyttä ja tarjottiin töitä. Heillä oli tarvetta kansainväliselle, kielitaitoiselle kaverille. En paljon ihmetellyt, kun jo suostuin.

Niin minä neljä vuotta sitten muutin tänne Berliiniin. Aluksi asuin työnantajan järjestämässä pienessä kämpässä, myöhemmin olen hankkinut itse isohkon kolmion. Otti muutaman kuukauden oppia tämä kaupunki. Kielitaito kehittyi yllättävän nopeasti, puolessa vuodessa puhuin jo kohtalaisen sujuvasti. Sopeutumistani saksalaisten silmissä edesauttoi – tämän ei ole tarkoitus kuulostaa rasistiselta – se, että olen vaaleatukkainen, sinisilmäinen ja iso, germaaninen ihannetyyppi. Meillä on toki tyyppejä muistakin etnisistä taustoista, niitä oikeasti tarvitaan.

Yrityksemme on melko iso, noin sata työntekijää. Minut otettiin uteliaan kohteliaasti vastaan. En ole muuten vieläkään oikein tottunut tähän saksalaiseen varsin muodolliseen tapakulttuuriin, herra tohtori se ja se, herra johtaja jne. Kamppailutreeneissä ja ampumaharjoituksissa taitoni herättivät pomojenkin kunnioituksen. Minulle hankittiin muuten nopeasti aseenkantolupa. Tosin ensimmäisen puolen vuoden ajan työskentelin elektroniikkapuolella. Osastomme suunnitteli, asensi ja huolsi asiakkaiden tarpeisiin erilaisia elektronisia valvontajärjestelmiä. Avustin välillä myös kyberryhmäämme, jota kutsuttiin vitsillä hakkereiksi.

Kun olin oppinut kielen, toimenkuvaani laajennettiin myös henkilösuojeluun. Sille on yllättävän paljon kysyntää Saksassa. Täkäläinen turvallisuuspoliisi huolehtii tietysti poliitikoista ja korkeista virkamiehistä, mutta teollisuusjohtajat, miljonäärit ja julkkikset turvautuvat useimmiten meihin yksityisiin. He pelkäävät terroristien lisäksi kidnappaajia, kiristäjiä ja kaiken maailman vainoajia. Berliinin filmijuhlien aikaan meillä riittää asiakkaita, filmitähtiä ja vastaavia. Muutkin suuret festivaalit työllistävät meitä.

Pääsen näissä tehtävissä muutaman kerran vuodessa ulkomaillekin. Ne sujuvat yleensä hienosti, kun teemme yhteistyötä vierailujen isäntien turvamiesten kanssa ja suunnittelemme kaiken etukäteen. Vain kerran Lontoossa tuli pientä kärhämää – tosin omalla vapaa-ajallani. Kun myöhään illalla vietin pari tuntia sikäläisellä homoklubilla, niin poistuessani ulkopuolella oli skinejä rähisemässä. He tietenkin olivat hakkaamassa homoja. Tilanne rauhoittui kun pudotin kolme tyyppiä tajuttomina katuun. En löytänyt sieltä klubilta seksikumppania, vaikka siellä komeita nahkakundeja olikin.

Vaanijat tai stalkkerit ovat usein julkkisten vaivana. Niitä olen silloin tällöin joutunut karkottamaan ja myönnän, etten aina kovin kiltillä tavalla. Erästä helkkarin komeaa TV-näyttelijää – valitettavasti ei homo – jahtasi kaksi stalkkeria. Keski-ikäinen nainen oli vakuuttunut näyttelijän olevan hänen poikansa. Toimitin paranoidista skitsofreniaa sairastavan naisparan mielisairaalaan. Toinen stalkkeri oli vanha homo, joka oli – säälittävää – muka rakastunut näyttelijään. Koska äijä ei useista varoituksista huolimatta lakannut jahtaamasta asiakastamme, tunkeuduin vastoin ohjeitamme hänen kotiinsa, nostin hänet seinälle, väläytin veistä ja uhkasin leikata häneltä kyrvän koirille syötettäväksi, jos hän ei lopeta. Lopetti. Pahimmin kohtelin yhtä bodaria, joka vainosi erästä pop-laulajatarta. Tämäkään tyyppi ei uskonut selvää puhetta. Luuli olevansa kovakin kaveri. Lopetti  vasta, kun nilkka murtui ja naama turposi tunnistamattomaksi. Kukaan näistä ei uskaltanut edes tehdä rikosilmoitusta. Suhtaudun itse näihin tekoihin kaksijakoisesti: toisaalta olen ylpeä, että sain stalkkaukset loppumaan, toisaalta nolottaa väkivaltaisuuteni. Asiakkaat olivat kuitenkin tyytyväisiä, samoin pomot.

Seksielämäni oli melkoisen laimeaa ensimmäiset vuodet. Irtopanoja löytyi kyllä, mutta tunsin yhä voimakkaammin kaipuuta vakituiseen suhteeseen. Rakkaus oli tässä vaikea sana, minulle olisi riittänyt syvä ystävyyskin ja vankka kiintymys. Ei olisi ollut pakko edes asua yhdessä. Tietysti samanlaiset seksuaaliset mieltymyksetkin olisi hyvä olla.

Löysin kyllä kiinnostavia klubeja, mutta en useinkaan ehtinyt niissä käymään. Ehkä kiinnostavimpia, missä olen käynyt ja vieläkin silloin tällöin käyn, on yksi gay wrestling –paikka. Mutta siellä siis urheillaan, treenataan painia ja kamppailulajeja. Että siinä mielessä se ei ole seksipaikka, vaikka tyypit ovat naureskelleet, että kyllä sielläkin rakkaussuhteita on syntynyt. Ei vain minulle.

Mutta puolisen vuotta sitten lähdin puolen yön aikoihin töiden jälkeen yhteen baariin, jossa tiesin käyvän niitä minun suosikkejani isoja, lihaksikkaita nahkajätkiä. Kävin toimistolla vaihtamassa pikkutakin nahkatakkiin ja jätin kainalokotelon aseineen lukkojen taakse. Siihen aikaan en enää ajanut firman autolla vaan olin hankkinut urheilullisen BMW:n. Jätin auton baarin lähelle ja marssin toiveikkaana sisään. Oli leppeä huhtikuun yö.

Näin hänet heti. Polveni löivät loukkua ja hengitykseni salpautui. Minun mittaiseni – 186. Päälaella suorakaiteen muotoinen noin puolentoista sentin korkuinen, hyvin tummanruskea tukka. Paksut tummat kulmakarvat, pitkät mustat ripset kehystivät isoja ruskeita silmiä. Suora, just sopivan mittainen nenä. Leveät täyteläiset huulet paljastivat vienosti hymyillessään tasaisen valkoisen hammasrivistön, ja ne hymykuopat jäntevillä poskilla, aah. Jämerä leuka ja sen alla lihaksikas kaula. Mustan nahkaliivin alla pitkähihainen t-paita, joka oli revetä hartioista ja hauiksista. Ranteissa niitein koristetut nahkarannekkeet. Mustissa nahkahousuissa pullistelivat mahtavat reidet ja piukeat pakarat. Olin nähnyt eläissäni lukuisia bodareita, mutta yksikään ei ollut tihkunut sellaista määrä seksuaalista lumovoimaa kuin tämä mies. Ja hän hymyili minulle, kun lähestyin baaritiskiä, jossa hän nojaili.

Tässä muutama asia, jotka olen nyt puolen vuoden aikana saanut hänestä selville. Hän on Dieter, mutta häntä kutsutaan vain Deeksi. Hän on syntynyt samana vuonna kuin minä. Hän on puuseppä ja rakentaa työkseen eräässä teatterissa lavasteita ja on siellä esityksissä näyttämömiehenä. Myös hänen vanhempansa ovat akateemisia kuten minunkin, mutta hän itse valitsi mieluummin ammatin, jossa voi tehdä asioita käsillään.  Aika fyysisen ammatinhan minäkin olin valinnut. Hänellä on järjettömän iso ja paksu kalu ja hän tykkää olla top, osaa jopa minun mielikseni olla raju sellainen. Tosin hän välillä haluaa minunkin panevan häntä, vaikka minun kaluni ei hänelle vertailussa pärjääkään. Sängyn ulkopuolella hän on hyvin kiltti eikä tosiaan lainkaan väkivaltainen ja hänen onkin ollut vaikea hyväksyä, että minussa sellainen puoli on vahvana – paitsi että enhän minäkään koko ajan ole hakkaamassa muita, mitä nyt treeneissä ja vähän työn puolesta. Parin kuukauden hankaluuksien jälkeen olemme aloittaneet parisuhteen ja hänkin vakuuttaa olevansa onnellinen – minä ainakin olen, ihan järjiltäni onnesta. Niin ja on Deekin alkanut harrastaa kamppailu-urheilua.

Sinä ensimmäisenä iltana onnistuimme tuijottelultamme vaihtamaan vain muutaman sanan.

  • Olen Dieter. Kaikki sanovat Deeksi.
  • Minä olen Kalle.
  • Et ole saksalainen? Siis nimestä ja pienestä vieraasta aksentista päätellen.
  • Joo, en. Suomalainen. Töissä täällä.
  • Ulkonäkösi puolesta käyt hyvinkin saksalaisesta.
  • En kyllä erotu suomalaisistakaan.
  • Etpä kai. Eikähän sillä ole väliäkään. Hiton hyvännäköinen olet kuitenkin.
  • Sinä se vasta hyvännäköinen olet.
  • Kuule, eiköhän olla lörpötelty jo tarpeeksi. Mennäänkö sulle vai mulle?
  • Olen autolla. Ihan kummalle vaan.
  • Siis mulle. Mennään.

Minä olen maailman surkein iskuhommissa. Siksi rakastan miehiä, jotka eivät turhia sekoile ja aikaile sen kanssa. Kun kiinnostus on ilmeistä, niin heti asiaan kiinni, ei se viivyttelemällä sen kummemmaksi muutu, pahenee korkeintaan.

Dee nappasi prätkänahkatakkinsa, mustaa punaista ja valkoista. Ajoimme autollani kaupungin yhteen lähiöön, jossa hänellä on pieni kaksio. Heti kun saimme oven kiinni, D kääntyi minuun päin:

  • Ajattelin panna sinua, jos sopii.
  • Sopii! Kunhan panet rajusti, niin että tuntuu.
  • Vai tykkäät sellaisesta?
  • Joo, ihan helvetisti.
  • Selvä. Saamasi pitää. En ole sadisti, mutta kyllä minäkin tykkään kovakouraisesta rakastelusta. Se on jotenkin miehekästä.

Samassa Dee tarrasi kiinni nahkatakkini kaulukseen ja työnsi minut seinää vasten, että tömähti. Yllätyin iloisesti hänen rajuhkosta otteestaan. Sitten hän suuteli minua. Yritin muka vastustella, mutta hänen suunsa oli todella vaativa. Hänen paksu reitensä painui voimalla haaroihini. Kun yritin vaatimattomasti työntää häntä hartioista kauemmaksi, hänen koko vartalonsa työnsi minut tiukasti siihen seinään. Nahkatakkimme natisivat kiimaisesti. Kiedoin käteni hänen selkäänsä ja pakaroille. Yritin kiskoa hänet vielä tiukemmin kiinni itseeni.

Olin ihan hurmiossa. Olin ennenkin nauttinut väkevistä jätkistä, mutta koskaan ennen ei välissämme ollut sähissyt sellaista sähkön määrää. Välissämme kipinöi tiuhasti sinisiä polttavia salamoita. Tuntui, että olin löytänyt mieheni. Ehkä turhan romanttista, mutta niin vain tunsin ja hullaannuin Deehen.

Äidyimme tepastelemaan eteisessä ympäriinsä tiukasti toisiimme kietoutuneina, toisiamme kourien ja suut vimmaisesti kuolaa vaihtaen. Väliin hän läpsi minua sinne tänne, repi tukasta ja uhkasi survoa kalullaan minulta tajun kankaalle. Tuntui että sekoan kiimasta ihan täysin. Aloimme repiä nahkatakkeja ja t-paitoja toistemme päältä. Jösses, niitä Deen massiivisia lihaksia! Aioin juuri rynnätä suullani ja kourillani niiden kimppuun, kun Dee työnsi minut käsivarren päähän. Hän tuijotti kroppaani suu auki ja hönkäisi:

  • Taivas, miten tiukkaa lihaa. Olet totisesti treenannut.
  • Vain sinua varten, mumisin.
  • Hehe, siinä tapauksessa olet tosiaan ansainnut reippaan panon.

Hän painoi minut polvilleen haarojensa eteen ja hieroi naamaani nahkahousujensa etumukseen. Tunsin siellä huikean pullistuman. Kuolasin housut märäksi ja puristelin paksuja reisiä ja kovia pyöreitä pakaroita. Avasin vapisevin käsin niittivyön ja kiskoin housut kalsareineen reisille. Valtava paksukainen, pitkä ja paksu kuin metvurstipötkö ponkaisi esille. Dee tarrasi takaraivooni ja tunki kalunsa kitaani voimalla niin, että olin oksentaa. Onnistuin kuitenkin lutkuttamaan vehjettä ja samalla sain Deen kengät ja housut kokonaan jalasta. Hän puuskutti ja huohotti jo huolestuttavasti niin, että pelkäsin hänen kohta tulevan. Pääni hänen kouriensa välissä onnistuin mumisemaan, että haluan tämän kyrvän heti perseeseeni. Dee kiskoi minut ylös ja minä revin omat housuni pois. Hän puristi pääni kainaloonsa ja retuutti minut makuuhuoneeseen.

En siinä ehtinyt muuta katsella kuin isoa parisänkyä, joka vei varmaan puolet huoneesta. Dee paiskasi minut vatsalleni patjoille. Hän heitti viereeni yöpöydän laatikosta kortsuja ja liukkarigeeliä. Sitten hän heittäytyi selkääni koko painollaan ja patjajouset vinkaisivat. Hänen toinen kouransa kiskoi tukasta pääni ylös, toinen hieroi rajusti naamaani ja hän puri ahneesti kaulani syrjää. Hänen kyrpänsä hinkkasi pakaroitani ja niiden väliä. Hänen lantionsa hakkasi välillä tosi voimakkaasti persettäni niin, että minulta pääsi vain syviä ähkäisyjä. Puuskutimme kumpikin kirouksia ja rivouksia. Siinä hänen ison ruhonsa alla tunsin olevani ihan taivaissa.

Sitten hän nousi ja murisi, että nyt tarttee saada reikää. Hän tempaisi minut kontilleni. Liukastaminen kävi nopeasti eikä mitenkään helläkätisesti. Eikä se hellästi jatkunutkaan. Hän oli takanani polvillaan ja tarttui tiukasti lantiooni. Ja se helvetin molo tunkeutui sisääni voimalla ja sitkeästi. Tuntui, että repeän. Karjuin tyynyyn tuskissani. Dee puuskutti:

  • Sattuuko?
  • Totta helvetissä!
  • Lopetanko? Otanko rauhallisesti?
  • Et saatana! Paukuta kunnolla!
  • Mutta kestätkö varmasti?
  • Kyllä minä huudan, jos en kestä!

Hän uskoi ja totisesti paukutti kunnolla. Olisin kyllä antanut hänelle suolihoidon, mutta se kyrpä oli niin iso, että sillä oli ihan riittävän ahdasta muutenkin. Yhdessä välissä hän painautui selkääni ja kietoi vahvat käsivartensa tiukasti rintakehäni ympärille. Sen miehen paino ja hikinen vartalo tuntuivat aivan mahtavalta selässäni. Deen työnnöt muuttuivat yhä rajummiksi. Lopulta tuiskahdin mahalleni, hän edelleen selässäni. Kohotin vähän persettäni. Hän alkoi ulista ja inistä, että nyt tulee, nyt tulee. Ja hän tuli, tiuhaan nytkyttäen ja valittaen kuin itkisi. Hän jäi puuskuttamaan päälleni kyrpä perseessäni. Kun se vehje alkoi veltostua, aloin puristella sitä suolessani. Dee naurahti korvaani:

  • Älä yritä! Tyhjensit minut niin täysin, etten totisesti pysty uusintaan ihan heti.
  • En päästä sitä pois. Se teki minulle niin hyvää.
  • Tykkäsit vai?
  • Kysytkin! En ole ikinä saanut näin kunnolla kyrpää.
  • Haluatko nyt panna minua?
  • En, mutta olisi minulla yksi toive.
  • Mikä?
  • Voisin runkata niin, että sinä puristat minut tosi tiukkaan painiotteeseen ja solvaat minua erilaisilla haukkumanimillä. Ja voisimme uhkailla toisiamme turpaan vedolla.
  • Sinä tosiaan taidat tykätä rajusta menosta?
  • Arvaa vain.

Dee kierähti päältäni. Kävimme kyljittäin ja hän otti minut takaapäin tosi tiukkaan otteeseen, rusensi voimien takaa. Hän haukkui minua vitun hinttariksi ja homohuoraksi. Kähisimme toisillemme uhkauksia nyrkkikylvystä. Käteni vatkasi 16-senttistäni ihan hurmiossa. Aika nopeasti ammuin melkoiset lastit lakanalle, mitä sitten pahoittelin – turhaan kuulemma.

Vietimme siinä sitten toista tuntia toisiimme kietoutuneina, suudellen ja upeita kroppiamme hyväillen. Juttelimme kaikenlaista elämästämme ja homoudestamme. Hänelle oma homous oli ollut nuorena teininä kauhistuksen paikka. Hän oli alkanut urheilla tosissaan ja nostella painoja, koska ei halunnut, että homous paistaisi hänestä ulospäin. Lopulta hän oli viehättynyt muistakin isoista korstoista ja löytänyt siitä roolista oman homoutensa. Hieman nolona hän tunnusti olevansa kumi- ja nahkafetisisti. Sehän sai minut kiljumaan riemusta, on ne sen verran miehekkäitä materiaaleja.

Vanhemmilleen hän oli kertonut homoudestaan vasta pari vuotta aiemmin. He olivat suhtautuneet asiaan hieman karsastellen, ei kuitenkaan täysin tuomitsevasti. Kaipa hän siksi oli tukehtua nauruunsa, kun kerroin vanhempieni todenneet minut homoksi jo alle kouluikäisenä.

Koska meillä molemmilla oli seuraavana päivänä töitä, aloin tehdä lähtöä. Ja koska kumpikin halusi vielä tavata, kaivoimme kalenterit esiin. Oli hieman vaikea löytää yhteistä aikaa, mutta päädyimme seuraavan viikon perjantaihin. Molempien töiden takia sopiva kellonaika oli vasta illalla puoli kahdeltatoista, mutta seuraavana päivänä olisi aikaa iltapäivään asti. Ajelin kotiin kertakaikkisen onnellisena. Olin mielestäni löytänyt elämäni miehen ja toivoin niin kovasti, että tästä syntyisi aito suhde.

Seuraavan viikon ajattelin Deetä vähän väliä. Lähettelimme toisillemme rivoja ja vitsikkäitä tekstiviestejä. Niinpä odotukseni olivat varsin korkealla, kun perjantai viimein koitti. Sen iltainen työkeikka venähti vähän pitkäksi, joten tekstasin Deelle myöhästyväni vähän. En välittänyt käydä työpaikalla vaihtamassa vaatteita eli minulla oli ylläni tummanharmaa puku, vaaleansininen kauluspaita ja harmaa kravatti. Ja työsaappaat, ne näyttävät ihan tavallisilta mustilta kengiltä, mutta niiden kärjessä ja kantapäässä teräsvahvikkeet. Lisäksi minulla oli aseeni kotelossa vasemmassa kainalossa – ei sitä kylläkään asiaa tuntematon olisi huomannut. Työparini jätti minut kyydistä korttelin päässä siitä baarista. Kun kävelin sinne, minua hymyilytti, että komea pukumies astuu kohta isojen nahkajätkien joukkoon, mahtavatko saada pidettyä näppinsä erossa minusta.

Dee ainakin röhähti heti nauramaan:

  • Jumalauta, Kalle, mikä pellepuku sinulla on päällä!
  • Heti pilkataan työssä käyvää ihmistä, olin muka närkästyvinäni.

Dee kaappasi minut nahkatakkinsa kainaloon ja vakuutti, että hän suorastaan rakasti kaikkia työssä käyviä haalari-, univormu- ja pukumiehiä. Minä puolestani vannoin rakastavani erityisesti puuseppiä, varsinkin kun nämä pukeutuivat nahkaan. Jatkoimme jonkin aikaa tätä hempeähköä naureskelua. Hän kysyi haluaisinko jonkun paukun, joka nostattaisi kunnolla kiimaani. Laskin kourani hänen nahkahousupakaroilleen ja sanoin, että nämä ovat jo kiihottaneet minut äärirajoille. Ehdotin että lähtisimme saman tien sotkemaan lakanoita minun luokseni. En ollut autolla ja kämpälleni oli vain vajaa kaksi kilometriä, puiston läpi kävellen vain varttitunti. Ja niin lähdimme.

Oli iltahämärä, tai pikemminkin pimeys, sillä puistoa ei valaistu kattavasti. Olimme jotain vajaan kilometrin päässä asunnoltani ja hilpeissä tunnelmissa, kun äkkiä puskista eteemme astui viisi jätkää. Semmoisia skinityyppisiä hupparijannuja, jotka nopeasti piirittivät meidät. Heidän aikeensa ei selvästikään ollut leppoisan seurallinen. Kaksi oli sujauttanut oikeaan käteensä nyrkkiraudan. Yksi kaappasi Deen takaapäin kaulaotteeseen ja painoi mattoveitsen hänen kaulalleen. Tämä ei näytä nyt hyvältä, totesin mielessäni ja olin heti tappeluvalmiudessa.

Minun takanani ollut kaveri puristi käsivartensa ympärilleni niin, että omat käteni painuivat kylkiini. Kirosin tarkkaamattomuuttani. Tämä oli huonompi homma vaan ei toivoton. Toinen nyrkkirautakaveri kohotti edessäni kätensä iskuun. Hypähdin siinä syleilyssä ylöspäin ja potkaisin eteeni tullutta tyyppiä suoraan munille. Voitte varmaan arvata, että meikäläisen potkussa on rajua voimaa ja nopeutta. Ja kun saappaissani on vielä ne teräsvahvikkeet, potkuni oli tuhoisa. Melkein kuulin, kuinka kaverin pallit murskaantuivat. Hänen iskunsa pysähtyi ilmaan ja kädet siirtyivät haaroihin. Hänen suunsa jähmettyi apposen avoimeksi, mutta henkeä hän ei tuntunut saavan vedettyä. Hän putosi polvilleen.

Kun jalkani palautui potkusta, jymäytin sen – muistakaa myös kantapään teräsvahvike – rajusti pitelijäni jalkapöytään, raukalla oli vain pehmeät lenkkarit. Kädet irtosivat ympäriltäni ja samassa oikea kyynärpää iskeytyi rumasti keskelle sen tyypin naamataulua ja hän kellahti selälleen, luultavasti osa hampaista menetettyinä. En ehtinyt jatkaa hänen pahoinpitelyään, sillä näin kolmannen tyypin kengän lähestyvän päätäni. Nappasin salamana siitä otteen, potkaisin kaverin tukijalan hänen altaan ja rusautin nilkan pois sijoiltaan. Hänkin putosi makoilemaan siihen puistotielle.

Kolme poissa pelistä, takuulla alle kymmenen sekunnin. Käännyin katsomaan tilannetta muiden osalta. Jos koko tilanne ei olisi ollut hiukan ylikiihottunut, olisin räjähtänyt nauramaan. Dee, häntä pitelevä veitsimies ja se toinen nyrkkirautatyyppi tuijottivat minua ja uhrejani silmät pystyssä ja suut ammollaan. Vähän harmittelin, että Dee ei ollut tehnyt mitään, seisoi vain tumput suorana. Olihan hänellä tarpeeksi voimaa, että olisi saanut edes sen veitsen pois.

Noh, ei voinut mitään. Nostin kämmenet pystyyn eteeni, otin kumaran nöyrän asennon ja väänsin naamalleni pelokkaan ja pahoittelevan ilmeen. Etenin hitaasti tipuaskelin ja höpötin muka hädissäni:

  • Minulla on täällä povitaskussa kuusi ja puolisataa euroa. Saatte ne, jos päästätte meidät menemään.

Veitsimies, joka sillä hetkellä huolestutti minua eniten, vain tuijotti ällistyneenä minua. Ujutin kättäni kohti vasenta povitaskuani ikään kuin kaivaakseni rahat esiin. Kun olin noin puolentoista metrin päässä hänestä ja Deestä, kiskaisin pistoolini esiin kainalokotelosta ja ammuin sitä tyyppiä korvalehteen. Hän pudotti veitsensä ja kaatui selälleen. Ilokseni huomasin, ettei Deessä näkynyt naarmuakaan. Nyrkkirautatyyppi yritti lähteä karkuun, mutta jäykistyi paikalleen, kun uhkasin ampua häntä munille. Astuin sen maassa makaavan kaverin viereen ja surkuttelin:

  • Terroristeja, jotka uhkaavat panttivankeja niin kuin sinä äsken, kuuluu ampua suoraan päähän. Olen pahoillani, että olen niin surkea ampuja, että osuin sinua vain korvalehteen. Mutta asianhan voi vielä korjata.

Tyyppi tuijotti minua kauhistuneena. Kumarruin hänen puoleensa ja hymyillen painoin pistoolin piipun hänen oikeaan silmämunaansa. Hän pyörtyi. Haaroihin ilmestyi märkä läiskä, kun hän kusi housuihin ja kohta alkoi paskakin lemuta – luonnollinen reaktio, ei siinä mitään.

Käännyin katsomaan ympärilleni ja kysyin, mihin se hylsy lensi. Munille potkittu kaveri osoitti viereensä sormi täristen. Poimin hylsyn taskuuni. Sitä ei voinut jättää sinne, koska sen perusteella aseeni olisi voitu jäljittää. Sitten otin kännykkäkamerani ja otin kaikista viidestä kasvokuvat. Selitin, että minulla on kasvojentunnistusohjelma ja voin sen avulla löytää heidän tietonsa vaikkapa passitoimistosta. Heillä ei olisi kuitenkaan pelättävää, jos he unohtaisivat meidät ja kertoisivat laukauksen hälyttäminä kohta varmaan saapuville poliiseille, että heidän kimppuunsa oli käynyt joukko prätkäjengiläisiä. Kaikki tajuissaan olevat nyökyttelivät päätään. Kehotin heitä pyytämään poliiseilta kyytiä ensiapuun, jonka tarpeessa he kaikki taisivat olla.

Dee seisoi aina vain paikoillaan tikkujäykkänä ja tuijotti minua vitivalkoisena. Voi paskat, ajattelin, hän on shokissa. Tartuin häntä olkavarresta ja sanoin:

  • No niin, kultaseni, kaikki on hyvin. Nyt mennään ja vähän rivakasti. Poliisit ovat tulossa.

Dee oli aivan tahdoton. Sain raahata häntä perässäni ja välillä edellä työntäen. Olimme edenneet ehkä kolmisensataa metriä, kun vastaan sillä puistotiellä tuli poliisiauto siniset valot vilkkuen mutta ilman hälytyssireenin ulinaa. Se pysähtyi meidän kohdallemme ja apukuskin puoleinen poliisi kysyi:

  • Kuulitteko te laukauksen?
  • Laukauksen? olin ihmetteleväni ihan hölmönä. – Tuolta kuului kyllä pamaus. Ehkä se oli laukaus. Siellä kun muutenkin oli joku tappelu käynnissä. Me pelästyimme sitä ja lähdimme pakoon. Poikaystäväni on vieläkin ihan shokissa.
  • Poikaystävä? se poliisi irvisti happamasti ja vilkaisi kalpeaa Deetä; hän hymähti työparilleen. – Hinttareita ja peloissaan.

He lähtivät jatkamaan matkaa. Onneksi eivät ruvenneet kyselemään sen enempää, homovihasta on joskus hyötyäkin. Matkaa kotiini oli enää muutama sata metriä, mutta panin meihin silti lisää vauhtia.

Istutin Deen nahka-asuineen päivineen suoraan sohvaan. Hän ei ollut vielä sanonut sanaakaan, hän taisi olla tosi pahasti shokissa. Vähän sitä ihmettelin, kun ei se tilanne nyt niin paha ollut. Tein Deelle vodkapaukun ja iskin sen hänen eteensä. Hän ei edes katsonut sitä.

Itselleni otin lager-oluen ja kävin makkarin puolella riisumassa pikkutakkini ja krakan. Aseen lukitsin metalliseen arkistokaappiin kuntoiluhuoneessani. Palasin sohvalle ja istahdin Deen viereen. Yritin vetää hänet kainalooni. Hän kavahti kauemmas ja tarttui viimein vodkalasiin, jonka tyhjensi heti puolilleen. Yritin rauhoitella häntä:

  • Sinä olet shokissa. Hengittele syvään. Kyllä se siitä.
  • Kuka sinä olet? hän parahti oudon tuskaisesti.
  • Mitä?! Kalle. Sinun kaverisi.
  • Ei, et ole. Sinä pudotat kolme tyyppiä silmänräpäyksessä maahan niin, että ne parkuvat tuskissaan.
  • Hei, olen töissä yhdessä turvallisuusalan yrityksessä ja tehtävääni kuulu myös henkilösuojelua. Olen henkivartija. Minun täytyy osata noita temppuja.
  • Niin mutta sinä ammuit yhtä kaveria korvaan. Hyvä luoja, onneksi olet huono ampuja, sinä olisit tappanut hänet muuten!
  • Miten niin huono ampuja?
  • Sinä sanoit niin. Muuten olisit ampunut häntä päähän.
  • Hahahaa, minä vain pelottelin häntä. Oikeasti olen helvetin hyvä ampumaan. Siitä puolestatoista metristä osun vaikka kärpäsen peräsuoleen. Osuin sen liikkumattomaksi jähmettyneen jätkän korvalehteen, koska tähtäsin siihen.
  • En tunne sinua. Sinä pelotat minua.
  • Hei, en ikinä tekisi sinulle mitään pahaa.
  • Sinä haluat, että panen sinua rajusti ja käsittelen kovakouraisesti. Entä jos äkkiä hermostut ja pahoinpiteletkin minut?
  • En ikinä! Seksi ja katutappelu ovat aivan eri asioita. Ja jos en joskus jostain tekemisestäsi pitäisikään, minä sanon siitä. En koskaan pieksäisi sinua.
  • Mutta voinko minä luottaa siihen?
  • Voit! Kuule, sinä olet vielä pois tolaltasi. Mitä jos mentäisiin tuonne makuuhuoneeseen. Minä voin hieroa sinua, että rentoudut.
  • Minusta tuntuu että minun täytyy lähteä kotiin. Minun on mietittävä.
  • Älä mene.

Hän nousi ja lähti eteiseen. Seurasin perässä ja yritin vedota häneen, mutta hän piti päänsä. Olisin heittänyt hänet kotiin, mutta autoni oli työpaikan parkkihallissa. Tarjouduin kuitenkin saattamaan häntä, mutta hän sanoi ottavansa taksin. Yritin halata häntä, mutta hän väisti pois. Sanoin kuitenkin tykkääväni hänestä ja soittavani tai tekstaavani hänelle. Hän vain vilkaisi minua surullisesti, kohautti harteitaan ja meni. Jäin pettyneeseen ja hämmentyneeseen olotilaan: mitä tässä oikein tapahtui?

Seuraavalla viikolla tekstailin Deelle, kyselin hänen vointiaan ja yritin ehdotella tapaamista. Hän vastaili vältellen, ettei hän oikein töiden takia tiedä, koska hänelle kävisi. Aloin aavistella pahaa. Dee oli jättämässä minut. Hätäännyin, että ei, ei. Juuri kun minusta oli alkanut tuntua, että olin löytänyt elämäni miehen. Pelkäsin ja olin surullinen.

Viimein hän vastasi tekstariini: ’On parempi, että lopetamme tähän. Olet minulle liian väkivaltainen.’ Minäkö? Okei, olin satuttanut niitä tyyppejä, mutta heillä oli miesylivoima ja silloin on tärkeää tehdä mahdollisimman moni toimintakyvyttömäksi. Sitä paitsi olisin voinut tehdä heille paljon pahempaakin. Joka tapauksessa suutuin Deelle ja tekstasin: ’Minä en ole väkivaltainen. Ne tyypit olivat. Niillä oli nyrkkiraudat ja veitsi. Ne aikoivat hakata meidät sairaalaan ellei pahempaakin, tappaa meidät. Minä suojelin ja puolustin meitä. En voinut jäädä tumput suorana ja raukkamaisena pelkurina ottamaan turpaan niin kuin sinä teit. Mutta ihan niin kuin haluat: Hyvästi!’

Kiukusta huolimatta sydämeeni sattui. Aloin ajatella, että varmaan kohtaloni on säilyä sinkkuna. En kai koskaan pääse jakamaan elämääni jonkun toisen kanssa. Joskus taas ajattelin, että vaikka olenkin kova jätkä, niin kyllä minäkin haluaisin rakastaa jotakuta toista. On minullakin oikeus rakkauteen. Miksi se karttelee minua?

Seuraavan vähän yli kuukauden aikana näin Deen kolme kertaa, kun kävin siinä baarissa. Eka kerralla minua kouraisi sydänpohjasta. Tyydyimme nyökkäämään pienesti. Dee tosin punastui ja kääntyi nopeasti juttelemaan jonkun kaverinsa kanssa. Itse vetäydyin istumaan yksin syrjäiseen pöytään olueni kanssa. Kävi siinä muutama tyyppi yrittämässä juttelua, mutta suhtauduin niin yrmeästi, että he luovuttivat nopeasti.

Toisella kertaa kuvio toistui paitsi, että seuraani liittyi pari tuttua treenikaveria sieltä gay wrestling –klubilta. He olivat juuri muuttaneet yhteen. Kysyin, miten kahden painijan arki oikein sujui. He vastasivat, että hyvin, siivoustehtävien jako ratkaistaan painimatseissa ja että he ovat himosiivoajia. He tietenkin pilailivat, mutta jatkoimme sillä linjalla ja nauroimme hilpeinä. Silmänurkasta huomasin, että Dee vilkuili meitä. Myöhemmin hän on kertonut, että oli ollut mustasukkainen ja itselleen vihainen.

Kolmas kerta oli erilainen, vaikka alkoikin tutulla vaivihkaisilla pään nyökkäyksillä. Menin taas istumaan yksin olueni kanssa. Vähän ajan kuluttua alkoi yhdestä takahuoneesta kuulua melskettä, huutoa ja kirkunaa. Jaaha, nahkakorstot ovat päässeet asiaan eli tappelemaan, tuumin hiljaa mielessäni ja päätin, etten puutu asiaan.

Toisin kävi. Dee syöksyi kauhistuneena luokseni ja melkein huusi:

  • Kalle, sinun täytyy auttaa! Joku hullu äijä riehuu rikotun pullon kanssa ja sohii kaikkia!

Hetken teki mieleni heittäytyä vittumaiseksi ja tuhahtaa, että nytkö väkivaltaisuuteni sitten kelpaakin. En kuitenkaan sanonut mitään. Nousin ylös ja Deehen katsomatta marssin sinne takaosaan. Siellä jotain 4-kymppinen iso äijä tosiaan sohi ympäriinsä rikotulla olutpullolla. Sellainen voi olla tosi paha ase. Muut yrittivät päästä tyyppiä pakoon, mutta se tukki tien. Sanoin ihan tyynesti:

  • No niin, rauhoituhan ja pane se pullo pois.
  • Kuka vittu sinä olet? tyyppi ärjäisi ja kääntyi minuun päin.
  • Olen se kaveri, joka rauhoittaa sinut. Pane pullo pois.
  • Tule, vittu, ottamaan, jos uskallat!

Totta kai minä uskalsin. Puoli sekuntia ja se tyyppi makasi mahallaan lattialla tuskasta huutaen. Pullo oli pudonnut. Miesparka tulee kärsimään pari kuukautta kipuja oikeassa ranteessa ja kyynärpäässä. Painoin polvella hänen munuaistaan tiukasti. Pyysin baaritarjoilijalta käsirautoja tai nippusiteitä sekä ensiapuvälineitä, kun näin kahdella tyypillä verta naamassa. Yksi tyyppi uhosi, että riehujan pää pitäisi saman tien potkia tohjoksi. Ärjäisin, että jos hän uskaltaa yrittääkään sellaista, hänellä itsellään ei olisi kohta päätä ollenkaan. Marmatin, että kun mies on maassa, pahoinpitelyä ei jatketa. Tyyppi vetäytyi nolona.

Kun baarikyyppari palasi, yksi lihaskimppu ilmoitti olevansa sairaanhoitaja ja otti huolekseen ensiavun. Niputin riehujan ranteista ja nilkoista. Joku sanoi, että poliisi on jo hälytetty ja tulossa. Kysyin tarjoilijalta hiljaa, onko heillä tallentava videovalvonta. Hän myönsi ja kertoi, että tallennusvehkeet ovat keittiön takana. Pyysin häntä viemään minut sinne.

Kyykistyin laitteen viereen ja huomasin Deen seuranneen perässämme. Tunnistin laitteet. Tyhjensin kaikki tallenteet sen päivän puolesta päivästä. Tarjoilija kauhisteli:

  • Mitä sinä oikein teet?
  • En halua, että minä näyn näillä. Sinä saat valehdella poliiseille, ettei mieleesi juolahtanutkaan tarkastaa, tallentaako tämä laite vai ei. Kun nuo muut antavat minusta kuvauksia poliiseille, sinä sanot puolestasi, että olet kyllä nähnyt minua silloin tällöin täällä ja luulet, että olen poliisi.
  • Heheh, oletko sinä?
  • Älä siitä välitä, naurahdin. Samalla kuulin, kuinka ulvova poliisiauto pysähtyi ravintolan katuoven eteen. – Onko täällä takaovi?
  • Tuossa.
  • Menen siitä. Ja ota minun lasini ja pese se ennen kuin ne keksii ottaa siitä sormenjäljet.
  • Ja kiitos. Ensi kerralla talo tarjoaa.
  • Minä tulen mukaan, sanoi Dee aivan yllättäen.

Vilkaisin häntä ja kohautin harteitani; sama kait se mitä ovea hän käytti. Menin takapihalle ja sieltä edelleen sivukadulle, jonne olin jättänyt autoni. Avasin oven ja olin juuri astumaisillani sisään, kun havaitsin Deen seisovan auton toisella puolella. Hämmennyin, kun en ollut tajunnut hänen seuraavan juuri minua, kun olin kuullut hänen askeleensa takanani. Tokaisin:

  • Tarvitsetko kyytiä?

Istuin ratin taakse ja avasin hänelle oven. Dee istahti siihen viereeni. En vilkaissutkaan häneen. Mietin hermostuneena, että mitä hän oikein meinaa. Käynnistin auton.

  • Minne heitän sinut?
  • Sinun luoksesi, Dee kuiskasi.

Sammutin moottorin. Jäykistyin tuijottamaan eteeni. Laskin kädet syliini. Menneiden toiveiden ja pettymysten muisto tyhjensi aivoni. En ajatellut mitään, en tuntenut mitään. Istuin siinä ihan turtana ja odotin, mitä tuleman piti.

  • Kalle, voitko antaa minulle anteeksi? Olit aivan oikeassa. Olen surkea pelkuri ja tekopyhä idiootti. Olen ajatellut asiaa ja minusta sinä olet oikeasti sankari. Väkivalta on oikein, kun suojellaan itseä tai muita. Pelastit silloin puistossa minut ja nyt tuolla ne muut tyypit. Kiitos.
  • Älä lässytä, murahdin ja katsoin sivuikkunasta, ettei Dee näkisi minun tappelevan kiukunmakuisia kyyneleitä vastaan. – Mitä nyt haluat?
  • Haluan että opetat minut tappelemaan. Haluan osata puolustaa itseäni ja muitakin. Ja sitten haluan, että sinä nait minua.
  • Voi helvetti, Dee! Minä annan sinulle anteeksi. Ei sinun tarvitse nöyryyttää itseäsi ja yrittää mielistellä minua.
  • Mitä oikein tarkoitat?
  • En aio naida sinua, ärähdin, mutta lievensin sitten. – Voin tietysti opettaa sinulle muutamia katutappelun niksejä, mutta muuten saat hakeutua johonkin kamppailulajiseuraan treenaamaan itsepuolustustaitoja.
  • Sinä et enää tykkää minusta. Arvasinkin, että olen mokannut mahdollisuuteni, hän mutisi pää nuokuksissa, ja minä luovutin hieman kiukkuisena.
  • Äääh, älä ruikuta, mies! Ensimmäiset tappelutreenit ovat tänä iltana. Mutta varoitan: saatan pieksää sinut kunnolla, murisin ja käynnistin auton.
  • Ihanko tosi?! Minä taas varoitan sinua: saatan ehkä tykätä siitä pieksämisestä.

Katsoin häntä hiukka hölmistyneenä. Hän virnisti hymykuopat poskilleen. Puhkesimme hekottamaan, kun jännite näin välillämme purkautui. Helpotus ja ilo työnsivät ahdistukseni syrjään. Täräytin nyrkillä kevyesti Deen olkavarteen ja hän muksautti takaisin. Välit olivat korjaantuneet. Onnellisina hymyillen ajoimme luokseni.

Aluksi komensin Deen hakkaamaan nyrkkeilysäkkiäni, että näkisin, miten hänen fysiikkansa toimii. Sanoin, että jatkossa koulutus perustuu näkemiini puutteisiin. Sitten opetin pari likaista temppua, joilla päälle kävijän saa pudotettua pelistä ainakin pakoon pääsemisen ajaksi. Lisää lupasin opettaa, kunhan hän oppisi hallitsemaan ne niksit ensin. En suostunut Deen pyyntöön pieksää häntä. Sen sijaan päätimme painia ilman iskuja ja potkuja. Riisuimme alushoususilleen ja voittaja oli se, joka saa toiselta ne kalsarit jalasta ensimmäisenä. Himmasin omaa otteluani, koska nautin Deen kamppailevasta ruumiista kaikkine kovine lihaksineen. Tuntui mahtavalta pidellä sitä teutaroivaa miestä ja olla hänen puristettavanaan. Kun olimme hiessä ja puuskutimme riittävästi, revin ne kalsarit häneltä. Ja kyllä, me naimme sinä yönä. Panimme toisiamme vuoron perään ja mahtavan kovakouraisesti. Se vapautunut ilo, jota me kumpikin tunsimme väliemme näin korjauduttua, teki rakastelustamme aivan mahtavaa – vaikka siis kiimassamme välillä mätkimmekin toisiamme. Ja Deen mielestä minun kaluni ei tuntunut paskemmalta, vaikka onkin hänen vastaavaa pienempi.

Olemme nyt siis yhdessä ja Dee on tuonut toisen hammasharjansa ja alusvaatteita luokseni. Ja hän tosiaan käy siellä gay wrestling –klubilla treenaamassa painia ja minä menen mukaan aina, kun töiltä ehdin. Kotona harjoittelemme potkunyrkkeilyn niksejä. Hän kehittyy aika nopeaa vauhtia. Rakastelemme ahkerasti molemminpuolisesti toista kunnioittavalla rajuudella. Useimmiten nahkakuteissa tai märkäpuvuissa. Olemmehan niin nahka- kuin kumifetisistejä. Ai niin, kun kävimme Suomessa lomalla, esittelin Deen perheelleni, joka oli puolestamme onnellinen. Sisareni huokaisi, miksi homot ovat kaikkein parhaimman näköisiä miehiä, ja sai komealta mieheltään pahan mulkaisun naurun kera. Vietimme pari viikkoa vanhempieni mökillä. Siellä Dee rakastui suomalaisiin mustiin Kontio-kumisaappaisiin ja kahluusaappaisiin ja sellaiset piti meille hankkia tänne Berliiniinkin.

Välillä pysähdyn oikein ihmettelemään tätä onneani. Suhteemme on vielä kiihkeän intohimon vaiheessa eli paneskelemme joka välissä. Olemme sopineet, että kun olemme tapelleet ensimmäisen riitamme hammastahnatuubin oikeasta sulkemistavasta, hankimme yhteisen isomman asunnon, jossa mahtuu kunnolla treenaamaan lempeää väkivaltaa. Sitä odotellessa…

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

top