search
top

Jäin kiinni

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (64 votes, average: 2.95 out of 5)
Loading...

Oli kesäkuun alku, kesän ensimmäinen helleaalto. Aurinko paistoi ja lämpötila oli +27 varjossa. Kaupunki ja ihmiset nauttivat helteestä täysin rinnoin. Olin tuolloin juuri täyttänyt 17 vuotta ja saanut kesätyön nurmikonhoitajana taloyhtiöstämme. Kyseisenä päivänä olin kastellut taloyhtiön nurmikot ja lähdin suoraan lukiokaverini Maken luokse. Make oli soittanut edellisenä päivänä ja kertoi saaneensa uuden tietokoneen ja pyysi minua käymään asentamaan joitakin piraattipelejä, joita omistin runsaasti. Otin reppuun mukaan joukon CD-ROM -levyjä ja lähdin matkaan. Make asui aivan lähellä noin kilometrin päässä rivitalossa äitinsä Minnan kanssa. Saavuin hänen ovelle ja soitin ovikelloa.

Kesti hetken aikaa ja oletin, että Make ei ollut vielä kotona, kunnes kuulin askeleet lähestyvän ovea ja ovi avattiin. Ovella ei todellakaan ollut Make vaan hänen äitinsä Minna, joka seisoi edessäni päällään pelkät mustavalkoraidalliset bikinit. Minna oli tuolloin n.40-vuotias. Hän oli noin 175 senttiä pitkä, omasi hiilenmustat, pitkät aaltoilevat hiukset sekä todella muodokkaan MILF kropan. Päällään olevat bikinit vain korostivat hänen upean muodokkaita vartalonmuotoja: naisellinen lantio ja isot upeat tissit ahdettuina bikinien yläosaan. Toisin sanoen hän näytti mielettömän seksikkäältä. Jäin vain sanattomana tuijottamaan näkyä edessäni. Lopulta useiden sekuntien jälkeen Minna rikkoi hiljaisuuden.

“Moi Tero”, Minna sanoi hymyillen vienosti asettuen nojaamaan ovenkarmiin
“Uh…hei. Onko…toi Make kotona?”, sain vaivoin sanotuksi samalla kun yritin väkisin olla tuijottamatta liikaa Minnan vartalon muotoja
“Ei ole vielä. Oliko sulla hänelle jotain asiaa?”, Minna kysyi hymyillen edelleen
“Joo…tai siis lupasin asentaa hänen koneelle joitain pelejä.”, sanoin ja tunsin kuinka poskiani alkoi punottamaan
“Niinkö? No… Eiköhän Make kohta tule kotiin. Tule vain sisälle odottelemaan.”, Minna sanoi näyttäen pidättelevän naurua
“Voin mä tulla myöhemminkin, kun Make on kotona”, sanoin lähes änkyttäen
“Tule nyt rohkeasti sisälle. En mä pure.”, Minna sanoi selkeästi huvittuneena punastuneesta nuoresta miehestä.
“No, voinhan mä odotella Maken huoneessa.”, sain sanotuksi

Minna lähti kävelemään takaisin kohti takapihaa jatkamaan ilmeisesti keskeytynyttä auringonottoa, itse vain tuijotin kuin halvaantunut Minnan kaunista keinuvaa persettä bikineissä laittaessani hapuillen ovea kiinni. Menin suoraan Maken huoneeseen ja istahdin sängylle. Kullini oli jäykistynyt toden teolla enkä saanut Minnan upeaa vartaloa mielestäni millään. Kuva Minnan upeista rinnoista ahdettuina bikineihin sai pääni aivan sekaisin.

En tiedä millä enää ajattelin, mutta halusin nähdä tuon näyn uudelleen. Kasasin hengitykseni, menin Maken huoneen ovelle ja kurkistin asuntoon. Ketään ei näkynyt, joten lähdin varovasti hiipimään kohti keittiötä, josta tiesin olevan näkymä takapihalle. Mietin jo valmiiksi selitystä, mikäli jäisin kiinni. Tyhjästä keittiöstä kurkistin varovasti pihalle. Hengitykseni salpaantui, Minna oli parvekkeella aurinkotuolissa sivuttain minua kohti. Varoin jopa hengittämästä liian voimakkaasti tuijottaessani Minnaa ja hänen uhkeaa vartaloaan. Kullini oli kivikovana kun aivan yllättäen Minna kääntyi katsomaan sivulle ja suoraan minuun.

“Hei. Mitä etsit?”, Minna sanoi nousten aurinkotuoliltaan ja tullen sisään
“Tota…vähän janotti…vesilasia tulin hakemaan.”, sain sanotuksi ja yritin epätoivoisesti peitellä pullistumaa kevyissä shortseissani
“Vettä vai? No ei sun sen takia tarvitse hiiviskellä”, Minna sanoi huomaten samalla pullistuman shortseissani
“En mä hiiviskellytkään…”, olin sanomassa
“Vai oliko sulla jokin muu syy tulla keittiöön?”, Minna tivasi katsoen suoraan silmiini ja astuen askeleen lähemmäksi minua

Nielaisin syvään. Minna oli lähes saman pituinen kuin minä ja oli upeine muotoineen alle metrin päässä minusta ja tilanne oli kannaltani noloin mahdollinen. Kullini säilyi kivikovana enkä saanut sanaakaan ulos suustani.

“Niin, kerro nyt vaan miksi tulit keittiöön.”, Minna jatkoi katsoen silmiini
“Tota…mä vain…tuli jano…ihan oikeasti”, änkytin
“Jano vai? Sä pikku perverssi tulit vakoilemaan mua. Kyllä mä huomaan kuinka sä tuijotat mua.”, Minna sanoi tiukasti
“No…näytäthän sä todella upealta.”, sanoin
“Sä halusit vakoilla kaverisi äitiä. Saas nähdä mitä Make ajattelee kun kerron tästä hänelle.”, Minna jatkoi tiukasti
“Ehei…älä nyt, ei kai Maken tartte tästä tietää.”, anelin
“Kyllä mun poikani täytyy tietää minkälaisia pervoja hänen kaverinsa ovat.”, Minna sanoi
“Tota…ole kiltti, älä kerro. Tää on noloa. Mä lupaan ihan mitä tahansa jotta et kerro.”, pyysin
“Ihan mitä tahansa?”, Minna sanoi
“Juu-u, ihan mitä vaan.”, sanoin

Koko sananvaihdon aikana Minna oli tuijottanut tiukasti silmiini. Nyt hän kallistui hiukan taaksepäin, asetti kätensä ristiin rintojensa alle ikään kuin kannatellen uhkeita rintojaan – asento joka entisestään korosti hänen uhkeuttaan – ja vilkaisi alaspäin pullistumaa housuissani. Hänen kasvonsa muuttuivat hitaasti vienon hymyn saattelemana tiukasta torujasta viekkaaksi viettelijäksi.

“Hmmm ehkäpä me jotain voidaan keksiä. Tule!”, Minna sanoi lopulta

Minna lähti kävelemään kohti makuuhuonetta ja kävelin perässä. Makuuhuoneessa Minna istahti sänkynsä reunalle bikineissään. Minna istui sängyn reunalla kädet ojentuneena polvien päällä nojaten hiukan eteenpäin. Kädet puristivat tällöin Minnan tissejä hiukan yhteen korostaen entisestään tuota uhkeaa rintavakoa.

“Riisu nyt housusi, myös alushousut”, Minna sanoi
“Mitä!?”, huudahdin hämmästyneenä
“Riisu kaikki housusi. Tai kerron myös sinun vanhemmillesi, että tirkistelit minua.”, Minna jatkoi

Vapisevin käsin avasin housuni ja laskin ne alushousujeni kanssa nilkkoihin päästäen seisokkini vapaaksi. Seisoin vain reilun metrin päässä Minnasta kullini kivikovana hänen edessään. Kylmät väreet viilsivät kroppaani joka puolelta. Koko riisumisen ajan Minna oli tuijottanut tiukasti silmiini ja lopulta kun olin saanut housuni riisuttua, hän siirsi katseensa silmistäni alas kulliini, jossa hänen katseensa viipyi pitkään.

“Nyt…otat kullistasi kiinni ja ryhdyt runkkaamaan”, Minna sanoi
“Tässäkö?”, kysyin
“Tässä ja nyt. Valmiiltahan tuo näyttää. Haluan nähdä kuinka poika tyydyttää itseään.”, Minna sanoi

Tartuin oikealla kädellä kullistani kiinni ja ryhdyin runkkaamaan sitä Minnan edessä. Runkatessani hitaasti vapisevin käsin, Minna katsoi vuorotellen silmiini ja kulliani. Hetken aikaa runkattuani ja Minnan istuessa edessäni eleettömänä vapauduin hieman ja päätin ottaa tästä käsittämättömästä tapahtumasta kaiken ilon irti. Niinpä ryhdyin vain tuijottamaan lumoutuneena Minnan bikineihin ahdettuja tissejä ja jatkoin runkkaamista niitä katsellen. Kiihotukseni tila oli jo hyvin korkea ja hiljensin tahtini lähes kokonaan, kun en tiennyt mihin asti Minna tätä halusi viedä.

“Jatka vain. En antanut lupaa lopettaa.”, Minna sanoi huomattuaan tämän

Jatkoin siis runkkaamista Minnan edessä äärimmäisen kiihottuneessa tilassa. Tiesin, että laukeaminen oli lähestymässä vääjäämättä. Minun olisi varmasti pitänyt ilmoittaa tästä Minnalle, mutta huultani purren vaikenin ja jatkoin runkkaamista hänen edessään samalla tahdilla. Ei kestänyt kauaa, kun tunsin laukeamisen olevan hyvin lähellä. Jatkoin kuitenkin vain runkkaustani samalla tahdilla tuijottaen lumoutuneena Minnan tissejään bikineissä.

Lopulta tunsin purkauksen tulevan. Pidin kiinni kullistani ja laukesin voimalla suoraan Minnaa päin hänen kaulalleen ja tisseilleen. Minnan säpsähdyksestä ja kallistumisesta taaksepäin tulkitsin, että hän ei aivan tainnut odottaa laukeamistani näin nopeasti. Purkauksia tuli vielä ensimmäisen jälkeen useita, mutta ne tippuivat jo makuuhuoneen lattialle. Minnan rinta ja tissit olivat siemennesteeni kuorruttamat ja itse vain hengitin syvään orgasmin hekumissa tuijottaen pelonsekaisin tuntein Minnaa ja hänen reaktiotaan.

“Hmmm … en muistanutkaan, että pojat laukeavat näin nopeasti.”, Minna sanoi hieroen varovasti siemennestettä rinnassaan
“Anteeksi, en pystynyt pidättelemään”, sanoin

“No, tämä kelpaa tällä kertaa. Voit mennä Maken huoneeseen odottamaan, hän tulee varmasti kohta.”, Minna sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen

Nostin housuni ylös ja puin päälleni. Lähdin kävelemään jo pois makuuhuoneesta.

“Eikä sitten sanaakaan tästä kenellekään.”, Minna sanoi perääni
“Ei ei, en sano kenellekään”, vastasin

Mielessäni pyöri Minnan sanat “…tällä kertaa…”

2 kommenttia viestissä: “Jäin kiinni”

  1. Jussi says:

    Kiva tarinan alku tämä.Jatkuuko tarina tästä ja miten?Itse menin pitemmälle kaverinäitin kanssa ja useasti.

    • sladdis says:

      Kiitos kommentista. Ajatusta on jatkosta, tosin ensin halusin katsoa uppoaako tämä ollenkaan.

Kommentoi

top