search
top

Toive toteutuu

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (33 votes, average: 2.61 out of 5)
Loading...

Sitä aina miettii mistä hetkestä eteenpäin kaiken pitää antaa mennä omalla painollaan. Olimme tulleet hotellihuoneeseesi ottamaan yhdet ennen keikan alkua. Sitähän tämä nykyään on, bändit aloittavat klo 01.30 ja itse tulen aina paikalle ajoissa. Sinä kaadoit viiniä laseihin, ehkä hieman liikaa, ja juttu kulki vaivattomasti. Tiedän että vatsassani kulki levottomuus, halusin ja silti en ollut varma. 

Äkkiä seisoit edessäni minua päätä pidempänä. Silmäsi hymyilivät ja tyhjensit lasisi. Join omani myös tyhjäksi ja annoin sinulle. Laskit ne pöydälle  ja koskit käteeni. Kumarruit puoleeni ja huulesi painuivat huulilleni. Siinä kohtaa kaikki tuntui vielä epävarmalta, mutta avatessani huuleni ja vastatessani suudelmaan ei ollut enää kuin yksi suunta.  

Istuit sängylle ja teit minulle tilaa viereesi. Suutelimme pitkään ja partavetesi tuoksu sai loputkin estoni häviämään. Kallistuin selälleni ja sinä nousit osittain päälleni. Kätesi hyväilivät vartaloani ja omani hakeutuvat selkääsi. Avaat paitani napit ja kumarrut suutelemaan nännejäni. Kätesi kulkevat vartalollani ja hyväilen omillani niskaasi. Tunnen kuinka avaat housuni ja autan sinua saamaan ne pois nostamalla lantiotani. Makaan sängyllä paita avoinna kun menet sammuttamaan valoja, jätät vain pienen pöytävalon palamaan.  

Tulet sängyn viereen ja nousen istumaan eteesi. Avaan vyösi ja farkkujen napit. Pudotan housut polviin ja nostan paidan ylös. Painan huuleni vatsallesi ja hengitän ihosi tuoksua. Tunnen kuinka kalusi kovettuu ja pyrkii ulos liian pieniksi käyneistä alushousuista. Kiedon käteni ympärillesi ja puristelen pakaroitasi. Kätesi laskeutuvat päälleni hyväilet niskaani. Lopulta riisun alushoususi koskematta kaluusi joka kiimaa valuvana nojaa kaulaani. Laskeudun alemmas ja annan kalullesi suukon, aivan pienen. Terska kurkistaa esinahan takaa ja makea kiimalima valuu tukevaa kalunvartta. 

Nuolen koko matkalta kaluasi, puristelen pakaroitasi ja nuolen ja imen terskaa ottamatta kalua kokonaan suuhuni. Kätesi ohjailevat päätäni, mutta tahdon pitkittää tätä hetkeä. Sitten tartun sinuun ja vedän sinut päälleni sängylle. Riisut alushousuni ja katsot minua silmiin. Nostan jalkani harteillesi ja tarjoan itseni sinulle. Kumarrut suutelemaan suutani ja samalla sormesi ohjaa kalusi odottavaan aukkooni. Valut kosteuttavaa limaa ja tulet sisääni helposti. Suljen silmäni ja nautin. Olen niin pelkkää kiimaa kuin vain voi olla. Suutelet minua ja vastaan huohottaen. Luulen saavani orgasmin ja pitelen sinua kiinni pakaroista. 

Maailmani räjähtää ja laukean vaaleanpunaiseen kevyeen pilveen. Samassa tunnen kuinka lämmin sperma ryöpsähtää sisälleni. Nojaat käsiisi ja suutelet minua, tunnen kuinka pehmenet sisälläni ja luiskahdat ulos. Sperma valuu lämpimänä lakanalle. Oma kaluni seisoo terhakkaana, tartut siihen kädelläsi ja lantioni nytkähtää lauetessani uudestaan.

Keräät vatsaltani spermaa sormiisi ja nuolet ne hymyillen. Kerättyäsi lisää annat sormesi minun nuoltavakseni, maistan oman makuni nuollessani sormesi puhtaaksi. Kumarrun syliisi ja tartun pehmenneeseen kaluusi. Otan sen kokonaan suuhuni ja imen kielelläni rauhallisesti terskaasi. Varon liian voimakasta imua, tiedän että olet vielä herkkä. Luulen että meidän on hyvä jatkaa keikan jälkeen… 

 

Kommentoi

top