search
top

Elinan uusi elämä, päätösosa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (7 votes, average: 2.71 out of 5)
Loading...

Sitomisessa on jotakin terapeuttista. Herrasi käskee olla rauhallisena ja paikallasi hetken aikaa, ja jos et vastustele liikaa, et pian pystykään tekemään muuta kuin olemaan rauhallisena paikallasi.

Pian on tainnut kulua kaksi kuukautta siitä kun Herra toi minut tänne ja teki minusta orjansa. Ajattelen sitä vieläkin ristiriitaisin tuntein. Kyllä, hän sieppasi minut ja vei minulta väkisin neitsyyteni… Mutta toisaalta hän tehdessään sen myös avasi minulle ihanan uuden maailman. En tiedä enää toivonko tosissani että poliisi saisi hänet kiinni, en välttämättä halua tulla ”pelastetuksi”, herätetyksi tästä unesta. Vaikka vartaloni onkin kahleissa, tuntuu kuin olisin paljon vapaampi kuin ennen.

Lopulta herra saa minutkin sidottua tiukaksi, avuttomaksi paketiksi. Hän laskee minut varovasti patjalle Tanjan viereen ja siirtyy hiukan kauemmas ihailemaan näkyä. Kaksi suloista nuorta naista makaamassa sängyllä avuttomiksi paketeiksi sidottuina. Kahdet kauniit rinnat pilkistämässä köysien välissä. Kaksi sileää teinitytön pimppiä, odottamassa vain herransa kosketusta.

Nautittuaan vartaloistamme silmillään herramme istahtaa patjalle viereemme ja alkaa hyväillä sidottuja vartaloitamme. Aiemmin kavahdin hänen kosketustaan, mutta nyt en pystyisi elämään ilman sitä.

“Sanohan Tanja, annatko minulle luvan imeskellä näitä herkullisia tissejäsi?” Herra kysyy, päästyään sivelyssään tytön uljaitten kumpujen kohdalle.

“Isäntä, mitä tekisitte jos kieltäytyisin? Laittaisitte minulle suukapulan ja kysyisitte uudestaan?” Tissi hymyilee ilkikurisesti tapansa mukaan. Tyttö tuntuu usein suorastaan kerjäävän rangaistuksia.

”Ehkäpä. Tulkitsen tuon myöntäväksi vastaukseksi.”

Katselen kuinka herrani alkaa nuolla toista sidottua tyttöä. Aina välillä mietin, pitäisikö minun olla kateellinen Tanjan isoista rinnoista. Ehkä pitäisi, mutta toisaalta miksi vaivautua? Herra tuntuu pitävän näistä omistani aivan yhtä paljon.

Tanja sanoi joskus, että sidottuna on helpompi puhua aroista asioista. En silloin uskonut, mutta se tuntuu pitävän paikkansa. Ehkä kahleissa on jo valmiiksi antanut toiselle niin suuren vallan, ettei pieni lisä enää tunnu.

Katselen kuinka isäntä nousee Tanjan päältä ja vilkaisee minua.

“Tuota, Isäntä, saanko kysyä teiltä asiaa joka on askarruttanut minua?” aloitan varovasti.

“Tietysti saat, tyttöseni”.

“Tahtoisin kysyä teiltä, kun selvästi tiedätte niin hyvin, että.. tuota..”

“Kysy nyt, kun aloitit”, isäntä rohkaisee silitellen hiuksiani. Katson häntä silmiin ja nielaisen.

“Vielä kuukausi sitten ajattelin, etten ikinä pystyisi elämään orjana, mutta nyt… Te tunnuitte heti alusta asti olevan varma, että tottuisin siihen. Voitteko kertoa, mistä tiesitte sen niin varmasti?”

“Minulla kyllä on kaksikin selitystä, mutta en tiedä uskotko minua jos kerron.”

“Isäntä, olen teidän orjattarenne, te olette elämäni ainoa kiintopiste. Mihin voin luottaa jos en teihin?”

“Hyvä on. Ensimmäinen selitys on yksinkertaisesti se että olet nuori tyttö. Useimmat tytöt ovat luonnostaan tottelevaisia ja alistuvia, vaikka aluksi kapinoisivatkin.”

“Naiset ovat luonnostaan alistuva sukupuoli. Vanhan vitsin mukaan naisten on helpompi totella kuin ajatella. Poikkeuksia ja yksilöitä tietysti löytyy, mutta yleisesti nuoret tytöt sopeutuvat nopeasti haaremiin, jos kokevat saavansa sieltä turvaa.”

”Entä se toinen selitys?”

”Noh… Tämä saattaa hiukan järkyttää. Kerrohan, mitä tiedät demoneista?”

“Demoneista? Nehän ovat paholaisen lähettämiä pahoja henkiä. Miksi puhutte niistä?”

“Ensinnäkään ne eivät ainakaan kaikki ole pahoja, vaikka niistä niin sanotaankin.”

“Yksi tietty demonilaji on nimeltään Succubus. Niitä kuvataan yleensä vähäpukeisina tai alastomina sarvipäisinä naishahmoina. Ne ovat naisellisen viettelyksen ja seksuaalisuuden ruumiillistumia, henkiolentoja, joilla on kyky sulautua sopivissa olosuhteissa nuoriin tyttöihin tai naisiin.”

“Tarkoitatteko että…”

“Vaikuttaa siltä, että olet tullut succubuksen riivaamaksi, siksi olet niin ‘horny’. Muista, se on pahaksi vain niiden mielestä joiden mukaan kaikki seksuaalisuus on saatanasta. Seksiorjatytölle symbioosi succubuksen kanssa on vain hyväksi.”

“Herra, mistä te tiedätte sellaisten olemassaolosta?”

“Lueskelin joskus huvikseni demonologiaa käsitteleviä kirjoja, ja niissä kerrottiin tällaisista. Silloin pidin sitä lähinnä hölynpölynä. Mutta sitten, tavattuani Tanjan ja seuratessani hänen kehitystään alistuvaksi seksileluksi, aloin miettiä asiaa uudelleen.”

Tähän asti hiljaa vierestä seurannut Tanja havahtuu. “Isäntä, mitä tarkoitatte?”

“No, tiedän että tämä kuulostaa naurettavalta, mutta arvelen, että sinussakin elää succubus-demoni.”

Tanja pysyy vakavana. “Isäntä, olkaa kiltti, ei saa kiusata orjatyttöä epätietoisuudella. Tunnette minut paremmin kuin kukaan. Oletteko varma?”

“Kyllä olen. Varmistuin asiasta siinä vaiheessa kun alistuit orjaksi. Sait orjanimesikin succubuksesi mukaan.”

“Isäntä, miksette ole kertonut tästä minulle aiemmin?”

“Tanjan ja Tissin yhteiselo on vaikuttanut sujuvan niin hyvin, etten viitsinyt turhaan saattaa sinua levottomaksi. Varsinkaan kun et koskaan ole kysellyt asiaa. Elina on sinua uteliaampi”.

“Kiitos, herra”, tirskahdan. Vaikka emme olekaan Tanjan kanssa mitään kilpailijoita, on aina huvittavaa kun isäntä näpäyttää häntä hiukan.

“Mutta saanko kysyä, isäntä.. mistä te tiedätte niiden nimet? Onko minunkin demonillani sellainen?”

“Succubusten nimet ovat yleensä melko rivoja. Sinuun asettuneen yksilön nimi on sama kuin sinun orjanimesi, eli Pimppi. Sopii hyvin sarjaan Tissin kanssa.”

Punastumiseni näkyisi varmaan kilometrin päähän. “Tietysti, isäntä, jos niin sanotte. Mutta, voitteko kertoa.. sanoitte etteivät nämä demonit ole pahoja. Mitä ne hakevat meistä? En halua menettää sieluani.”

“Kuten sanoin, succubukset ovat naisellisia seksuaalisuuden henkiä. Ne elävät seksuaalisesta tyydytyksestä, mutta eivät kehottomina pysty saamaan sitä itse. Siksi ne sulautuvat tytönvartaloihin, yleensä hetkellisesti, mutta sopivan tytön sattuessa kohdalle pysyvämmin. Ne haluavat yksinkertaisesti nauttia seksistä yhdessä teidän kanssanne. Vastalahjana ne lisäävät teidänkin seksistä saamaanne nautintoa”.

“Nekö eivät siis ole vaarallisia?”

“Eivät. Ne eivät halua vahingoittaa teitä, vaarantaisivat vain oman selviämisensä. Lähinnä ne pyrkivät varmistamaan oman ravinnonlähteensä, minkä vuoksi ne pyrkivät lisäämään seksuaalisuuttanne ja seksistä nauttimistanne.”

“Succubuksien ja demonien paha maine tulee ajalta, jolloin kaiken mitenkään seksiin liittyvän ajateltiin olevan pahasta. Samalta ajalta jolloin yleiset saunat ja kylpylät kiellettiin riettauden takia. Tajuatte varmaan miten järkevää se oli.”

“Ainoa jonkinlainen haittavaikutus riivautumisesta on, että pidempi altistus voi tehdä tytöstä alistuvan ja seksiriippuvaisen, niin, käytännössä nymfomaanin.”

“Miksi alistuvan?”

“Tanja, luulisi sinunkin jo tietävän että seksiin liittyy aina pienenä osana tytön alistuminen”, isäntä vastaa hymyillen. “Succubussymbioosi vain voimistaa sitäkin efektiä.”

“Ainoa tuntemani tapa päästä succubuksesta eroon on viettää useampi kuukausi ilman ainuttakaan orgasmia. Voisi melkein sanoa, että hoito on vaivaa pahempi. Ja niin kauan kuin olette minun omiani, aion pitää huolen että teidän on turha edes yrittää. Paitsi ehkä jos onnistutte teeskentelemään kaikki orgasminne useamman kuukauden ajan saamatta yhtäkään aitoa.”

“Mihin liittyen, minua alkaa panettaa teidän katsomisenne. Kumpi teistä haluaa tyydyttää herransa tänään?”

”Herra, voisinko jäädä hetkeksi tähän? Tahtoisin miettiä asioita joita kerroitte.”

“Eiköhän se onnistu, Pimppi”, isäntä hymyilee, alkaen kutitella Tanjan jalkoväliä. Tunnen taas punastuvani. Tanja kertoi että hänelläkin kesti aikansa opetella olemaan Tissi.

Herra nostaa sidotun Tanjan syliinsä ja lähtee tytön kanssa makuuhuoneen suuntaan, jättäen minut miettimään. Voiko oikeasti olla että minussa elää jonkinlainen demoni?

Muistan kuinka äitini varoitti meitä moneen kertaan että kaikenlaiset nautinnot ja makeilta tuntuvat asiat ovat sielunvihollisen houkutuksia. En koskaan ymmärtänyt miksi. Miksi elämän tarvitsisi olla pelkkää paastoa ja kieltäymystä? Aina kun yritin kysellä asiasta tarkemmin, minua kiellettiin kyselemästä liikoja. Muistan kun kerran sain jopa vitsaa kun en lakannut kyselemästä.

Tietysti Isäntäkin on antanut minulle vitsaa, ja pahempiakin rangaistuksia, mutta hän ei ole kieltänyt minulta uteliaisuutta. Hän on suorastaan kannustanut siihen, herättänyt tukahdetun tiedonjanoni uudelleen.

Kuulen viereisestä huoneesta Tanjan voihkaisevan isännän käsittelyssä. Ajatus saa tutun kihelmöinnin leviämään jalkoväliini.

Isäntä sanoi ettei aio antaa minulle mahdollisuutta vapautua tästä demonista. Eikä myöskään näistä kahleista joilla hän teki mnusta orjansa. Voisiko hän sittenkin olla jokin paholaisen kätyri, kuten ajattelin kuukausi sitten? Onko se mahdollista, kun kaikki, mitä hän on tehnyt minulle, tuntuu niin hyvältä?

‘Ja se puu oli kaunis katsella, sen hedelmät olivat kypsiä ja hyviä syödä’, muistelen Kirjan sanoja. Voiko uteliaisuus olla synti, kysymys jota olen ihmetellyt pitkään. Vanhempieni mielestä se oli, kuten kaikki muukin miellyttävä. Uuden Herrani mielestä ei. Kumpaan luotan enemmän?

Lopulta saan tehtyä päätöksen.

”Herra?” huudan varovaisesti.

Isäntä palaa takaisin.

”Niin, tyttöseni?”

”Voitteko tulla lähemmäksi, haluan sanoa jotakin”.

Herra kumartuu viereeni. Hengitän vielä syvään kerätäkseni rohkeutta. “Olen tehnyt päätökseni. Tahdon alistua Herrani orjaksi.”

Isäntä hymyilee. “Kai tiedät mitä se merkitsee?”

“Kyllä, herrani. Haluan viettää loppuikäni kahleissa palvellen teitä, yhdessä Tissin kanssa.”

“Oletko valmis myös luopumaan anaalineitsyydestäsi?”

Punastun. Olen tekemässä päätöstä koko loppuelämästäni, ja tuleva herrani ajattelee ensimmäisenä peräaukkoani.

Toisaalta, peppuseksi on ainoa asia jonka herra on antanut minun kieltää itseltään. Se on viimeinen asia josta päätän itse. Jos sallin sen, herra hallitsee minua kokonaan.

Melkein tunnen kuinka Pimppi ottaa itsestäni vallan. Kierähdän kyljelleni ja taivutan peppuni kohti isäntää, niin paljon kuin siteeni antavat myöten.

“Herrani. Voitte nussia minua pyllyyn vaikka nyt heti. Kunhan vain pidätte minut orjana.”

3 kommenttia viestissä: “Elinan uusi elämä, päätösosa”

  1. Sirhami says:

    Heips. Mietinkin et miksi haluaisin lukea juuri Elinasta. Tulin siihen tulokseen et se kiihottaa eniten kun ei ole niin taipuvainen toisen tahtoon. Se nyt tietty on makuasia pitääkö helposti saatavasta vai vähän vaikeasta 😀

  2. Sirhami says:

    Hei. Aivan mahtavat kertomus sarja. Vaikka olisin silti toivonut enemmän Elinalle orgasmeja. Neitsyyden vieminen oli kiihottavaa. Itse aina katselen sellaisia klippejä ja uutena mielenkiintona pissaleikit. Se oli hätkähdyttävää kun Elinan päälle pissattiin

    • Slavemaster says:

      Kiitos palautteesta. Voisi mainita että Tanjasta ja Elinasta on hyvin mahdollisesti tulossa tarinoita edelleen, myöskin “ennen” tätä osaa.. teki vain mieli julkaista lopetusosa vähän etukäteen 🙂

Kommentoi

top