search
top

Taiteilijarouvan nuori Kuros

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (43 votes, average: 3.56 out of 5)
Loading...

Talvinen kuutamo oli iso ja keltainen. Oli hupaisaa seurata sen kulkua jokirantaa pitkin. Ensin se oli liiterin koivunruodon katveessa, sitten se lymysi puolittain syötynä juustotahkona kuusikon takana, kunnes nousi mahtavana voimana tummansiniselle yötaivaalle. Sisältä sen piirteitä ei erottanut kunnolla. Puin talvipompan päällä ja kävelin kaukoputkineni pienelle töyräälle navetan ja tallin väliin. Oli leuto tammikuun myöhäisilta. Lumi narskui saappaiden alla ja tunkio höyrysi kuin mystinen Etnan vuori. Kuun pintamuodostumat ja kraatterit alkoivat hahmottua paremmin, kun opin käyttämään putkea. ”Se on kallis ja hyvä venäläinen putki, Lomon tehtailla tehty”, isä oli sanonut ojentaessaan sen joululahjaksi. Käydäänköhän tuolla koskaan, aprikoin kuuta tutkiessani. Tai edes avaruudessa.

 

Käänsin putkea matalammalle, sekametsäistä kannasta pitkin niemen kallioiseen päähän. Talossa tai siis ateljeessa paloi valo. Putken tarkennus oli hyvä. Hetken kun valmistelin asetuksia, pääsin yläkerran akkunan ääreen. Hengitys tiivistyi, lehmä mölähti katkonaisesti. Sisällä oli taulu ja piironki, valo viipyili sinertävänä. Entisen tiilimestarin talon oli viime keväänä ostanut kaupungista muuttanut taiteilija. Se oli ollut Ranskassa ja valtakunnan lehdissä. Siellä ramppasi kyllä omituista sakkia kyläilemässä. En minä vieraita koskaan nähnyt maidonvientireissuillani, mutta ei se eläminen ollut kovin arkista siellä. Taitelijalla kulki silkkisessä aamutakissa, polvet paljaina, pitkälle aamupäiviin. Pitkien vaaleiden hiusten latvat oli krepattu taipuisiksi arkisin ja huulissa oli aina punaa. ”Oletko sinä käynyt jo utareella?” Rouvalla tai neidillä oli tapana naureskella silmät pyöreinä, kun seisoin lumisissa saappaissa eteisen matolla hinkki kädessä ja yritin olla katsomatta hienoon naiseen. Naisen nimi oli Katariina.

 

Sain odotella tovin, kunnes Katariina käveli ikkunan eteen. Hän nosti paitapuseron hitaasti. Putken läpi näin miten sähköinen paita oli ja miten iho käpristyi kylmyydestä. Minä en käpristynyt, vaan jämäköidyin. Rouvan käsissä oli keltaista maalia. Tuijotin beigejä rintaliivejä ja niiden täytteitä. Katariinan kädet kävivät selän takana, povi kaareutui uhmakkaasti ja liivit putosivat. Linssi meni huuruun. Tissit olivat laakeat lautaset ja niiden keskellä nännit pilkistivät tummanruskeina ketunnokkina. Tarkensin lisää. Nisät näyttivät olevan yhtä nännipihojen kanssa eli ne sulautuivat jännästi yhdeksi vuoreksi, vailla omia ääriviivoja.

 

Tiesin, että ikkunan edessä pöydällä oli peili. Nyt rouva kasteli höylää pesuvadissa ja nosti kätensä. Sylki jäätyi suupieleeni. Kainalossa oli villiä vaaleanruskeaa karvaa. Jännitin kikkelini reisieni väliin ja puristelin lihaksilla kevyesti vastaan. Höylä teki suoran liikkeen ja valui vesipisaroita, kun rouva nosti sen uuteen vetoon. Sisarukset tai äiti eivät koskaan puleerannet kainaloitaan. Katariinan vihreät silmät pinnistelivät tarkkuutta ja kapeat huulet värisivät liikkeiden mukana. Kuu oli korkealla liikkumattomana. Tuuhea kainalo muuttui sileäksi ja sitten toinen. Lopuksi rouva pyyhkäisi kuoppiin jotain kivimäisellä esineellä. Hän tuoksui aina niin marjaisan mehevälle kuin vattupensas.

 

Kikkelin päässä tuntui kivalta, kun nopeutin pikkaisen tahtia. Katariina seisoi mietteliäänä pöydän edessä, hiukset avoinna ja pieni vatsakumpu kohoillen. Hän ei ollut langanlaiha, muttei reheväkään. Muodot olivat tarttuneet oikeisiin paikkoihin. ”Voi hitto”, minulta pääsi, kun nainen yllättäen kiskaisi pikkupöksynsä alas. En tuntenut enää jäisiä varpaitani tai vuotavaa nenääni. Miten sillä voi olla tuon väriset? Vaikka tukka oli vaalean vehnäkäs, olivat tussun karvat lähes mustat, ainakin tummanruskeat. Pörrykkä vilahteli paksuna ja kiharaisena, kun rouva kääntyili ja levitti paksulla sudilla vaahtoa kummun reunoille. Taitelijan pensseli, hekumoin tuijottaessani putken läpi mustaa häpyryijyä. Rouva työnsi lantiotaan eteenpäin ja alkoi raakata, siistiä, pimpsaansa.

 

Poskia kuumotti ja sama lämpö levisi selkäytimeeni. ”Noin…yyh…siitäkin…tussusta…hoh-hohhh”, hoin typeränä yksin avaruuden alla, enkä edes ehtinyt käsittää, kun minulla jo valuivat lämpimät nesteet sisäreisiäni pitkin. Vasta kun vilun väreet pyyhkäisivät lämmön ylitse ja enin huuma haihtui päästäni, käsitin kullin syösseen hieronnan voimasta siemenet kintuille. Ne menivät jo nilkoilla. Katariinan peilatessa tussuaan, minä pakkasin kaukoputken häpeissäni ja lähdin palaamaan omia jälkiäni, kuun toimiessa nuorukaisen temppujen hiljaisena todistajana.

 

*

Radio haki parasta taajuuttaan, kun isä sitä ruuvaili. Aamunen oli särvitty ja minua poltteli kummasti. Se oli enemmän henkistä laatua. Ateljeesta oli kuulunut iloinen nauru, laulu ja remuaminen jo muutaman päivän ajan. Sellaisina päivinä siellä ei kaivattu maitoa. Mutta tänään oli hiljentynyt. Olin kurkistellut pihan perältä taloa, jonka ikkunat olivat piiloutuneet kuuraverhon alle. Vain piipusta leijaileva ohut savuspiraali oli viestinyt, että ihmisiä siellä oli. Vedin karvalakin päähäni. Uutisissa kerrottiin, että Saksan Münchenissa lentokone oli tuhoutunut nousussa Riemin kentällä ja siellä oli kuollut englantilaisia jalkapalloilijoita. Minua kiinnosti kuitenkin enemmän tulevat Lahden hiihtokisat, mutta niistä ei mainittu. ”Mihin sitä nyt?” Isäukko uteli. ”Käväisen riekonnaruilla”, narrasin ja painelin kartanolle.

 

Ulkona oli kuulas ja selkeä päivä. Hanki tuikki kirkkaanvalkoisena ja kiteisenä. Hiihtelin joen pengertä, vedenhakureittiä pitkin. Vaikka oli valoisaa, näkyi pohjoisen taivaalla muutamia tähtiä ja kuunsirppi, joka oli suoraan Neuvostoliiton lipusta. Maitohinkki hölskyi repussa selkääni vasten ja munat painoivat. Minulla oli tapana viedä niitä tusina kerran viikossa. Laskin töyrään niemeen menevälle tielle ja pääsin tasaiselle. Orava pudotteli kuusista lumipaakkuja, mutta muuten oli aavemaisen hiljaista. Kierähtely ja surina vatsassa jatkui. Ikään kuin tunteet siellä muljahtelivat.

 

Astuin sisälle, kun kukaan ei reagoinut kolmen koputuksen, rykimisen ja kenkien tamppauksen jälkeen. Levysoitin pyöri tyhjää, lattialla oli vihertäviä pulloja ja ikkuna retkotti auki jääkiteisenä. Imelän tupakan läpi ilmassa oli outoja, sipulisia hajuja. Laskin kantamukset penkille. Sen päällä roikkui jokin meduusamainen esine, jota en heti tunnistanut. Pitkänhuiskea kortonki oli solmittu varrestaan kiinni ja viimeinen kolmannes oli täynnä kellertävää hyhmää. Sieltäkin tuoksahteli imelyys ja väkevä kumi. Hitto, sydämeni alkoi läpättää. Oliko täällä miehiä?

 

Hiiviskelin kamaria kohti. Tuhina tiivistyi kuorsaukseksi. Vaikka ovi narahteli, ei kukaan herännyt. Katsoin sitä rietasta näkyä kalmankalpeana, silmät lasittuneina ja vatsaa polttaen. Huoneessa lojui ainakin kolme vähäpukeista naista ja miestä – osa jopa alastomia. Punatukkainen nainen laakeriseppele päässään oli sammunut lattialle, toinen jalka koholla laverin päällä. Haarukasta pilkotti liisteinen tupsu oravanturkin väreissä. Rinnat olivat pienet ja suipot, miltei kattoon sojottavat. Kädessä nainen piteli tyhjää savukeimuketta.

 

Ja miehen rötkäle nukkui istuallaan kiikkustuolissa. Sillä oli karvainen rinta ja pitkät raajat, varsinkin jalkaterät olivat huomiota herättävän isot rukinlavat. Muutakin isoa oli: mulkku riippui painavana ja rumana, tumma terska paljaana ja leveät suonet sinisenä, varsi vielä naista kiiltäen. Kyllä nämä eivät tänään maitoa tarvitsisi. Jotain suolaista paremminkin. Jos kylän akat tietäisivät, millaista elämää täällä vietettiin, täällä olisi kohta väki heinäseipäät ojossa.

 

Hetkinen. Itse taitelija oli päässyt vuoteelle saakka. Sydän jätti lyönnin väliin, kun ahmin katseellani omituisessa asennossa nukkuvaa naista. Katariina oli polvillaan vuoteella, takapuoli pystyssä ja ylävartalo tyynyä vasten. Huulet liikkuivat raskaan unen vieminä. Lattialauta rääkäisi, kun astuin sen reunalle ja väistin sikiöasennossa nukkuvaa miestä. Vasta kohdalla huomasin, että hänen allaan nukkui tummatukkainen alaston nainen. Keskilattialla oli rintaliivit ja pikkuhousut. Kolmas mies oli sammunut sohvaan kalsarit jalassa. Hän korisi yhtämittaisesti kurnahdellen.

 

Menin aivan Katariinan vuoteen päähän. Kaikki nukkuivat, eivät nuo heräisi. Minä vain katson. Se on pieni synti siihen verrattuna, mitä täällä oli jo tehty. Tuon enempää takapuoli ei voisi olla tarjolla! Se oli iso, mehevä ja leveä. Yöpaidan helma kulki alaselän päällä ja uuma kohoili notkeana. Takapuoli kyti yhä kuumaa lämpöä ja naisen tuoksuja. Ehkä minä pikkaisen koskenkin, päätin röyhkeästi ja raotin kylmillä kourillani lihaisia kankkuja. Pyllyreikä hengitteli itsekseen tummana ja suippona. Supisteli sisään ja ulos. Tuoksun sakeus talvipäivässä sai villasukat pyörimään jaloissani. Vatsa alla kouristeli yhä lujemmin. Sitten vein kasvoni lämpöön ja nuuhkaisin kuin koira. Pillu rusotti takavoittoisena. Siinä se oli, naisen lompsa. Huulet mutrussa, sauma välissä ja ympärillä turkki. Työnsin naamaani yhä lähemmäksi peräpäätä ja imaisin aromeita kunnolla, niin ikimuistoisesti, etteivät ne kuuna päivänä unohtuisi. Häpyhuulet ompeleesta valui vaalea raskas pisara, kuin miehen sie…

 

”Ka, mitä poeka?” Miehen karkea mylväisy raapaisi pelon sisuksia myöten. Mies nauroi kiikkustuolissa humalaisesti, silmät kellertävän hailakoina. ”Tulitko jälkiliukkaille?” Paniikki kiskaisi vallan ja filmikela tulevista kauhukuvista alkoi rullata päässäni. Pahaksi onneksi myös Katariina liikautti päätään ja vilkaisi olkansa yli. ”Runar”, hän kähisi väsyneesti. ”Pistäydy käymään paremmalla ajalla”. Sitten pää retkahti olkityynyyn. Sain silloin jalat alleni. Miehen yhä nauraessa ja päällekkäin sammuneen parin virotessa loikin estejuoksijan tavoin Katariinan kamarista tupaan ja huushollista pihalle. Korvennus kärvensi suolen päästä kurkkutorveen saakka. Silmät vedessä hiihtelin siteet vain puolittain kiinni valmista latua niemestä jäälle. Pysähdyin vasta rannan tuntumassa, sellaisen lyhyen kuusenpoikasen luo ja laskin hengästyneenä housujani. Etova olo purkautui sellaisella paineella ja voimalla, että itku vaihtui nauruksi. Oliko liha vai lihan teot sekoittaneet. ”Pistäydy käymään”, toistelin mielessäni Katariina-rouvan sanoja ja tunnustelin nokassani pimpsan vahvaa tuoksua.

 

*

 

”Maitopoika”, taitelija avasi oven pelkässä pitkässä, kauhtuneessa paidassa. ”Apina ja gorilla, kävelivät torilla, kyselivät ämmiltä, onko maito lämmintä?” Katariina tapaili lorua ja sipaisi tukkaansa. Kainostelin helmikuisten sattumusten jälkeen, mutta poiskaan en malttanut pysyä. ”Tule sisään”, hinkki kädessä hän asteli ateljeehen. Dizzy Gillespien jazz-levy soi lautasella. Uusia värikkäitä tauluja lojui pitkin poikin. Ne haisivat vielä tuoreelle maalille. Tärpätin lisäksi sisällä tuoksui hajuvesi ja viini. Punaiset kekäleet hehkuivat kakluunissa. ”Minun pitäisi mennä”, pyörittelin lakinreunaa ja seurasin naisen pitkiä, lihaksikkaita jalkoja. ”Höpsis. Kuule, Runar, minä tarvitsen sinua! Riisu.”

 

Hänen esityksensä humahti päähän kuin häkä. Maidontuonti oli venynyt alkuiltaan halkokiireiden takia. Oli huhtikuun alku – pääsiäisen jälkeinen viikko – ja ilmassa leijaili kevään pihkaista tuntua. Puurantteella lumi oli sulanut paljastaen mustanvihreän maan ja sahanpurut. Joen jään alta kuului pulputtavaa lorinaa. ”Ei kun ihan totta, kultani”, Katariina veti minut kunnolla peremmälle ja kaatoi karahvista toiseen lasiin viiniä. ”Otathan sinä?”. Olin juonut vain marjamehua ja joskus pontikkaa, mutta että viiniä. ”Jos maitoa…” Katariina nauroi ja tuuppasi väkisin lasin kouraani. Aine maistui kitkerälle. Se täytyi olla pilalla.

 

Katariina viritti maalaustelineen, pöyhi hiuksiaan ja nosti neulan levyltä. ”Minä tarvitsen nyt miesmallin ja sinä saat kelvata. Ota vaatteet pois”. Hangoittelin vastaan. Oli kaikkea töitä ja lukuhommia. Taasko sinne taiteilijan luo, oli isä tuhahtanut, kun olin tehnyt lähtöä iltasen jälkeen. ”Minä maksan sinulle. Se on tapana. Sitä paitsi sinäkin tarvitset varmasti rahaa. Etkös sinä harrasta sitä kaukoputkitouhua”, nainen sekoitti maaleja ja maistoi viiniä. ”Mitä olet jo nähnyt?” Miten ihmeessä Katariina tiesi harrastuksestani. Halusin sanoa, että pillun, mutta kakistelin kurkkuni vahvalla äänenmurroksella. ”Kassiopeian ja Orionin”.

 

Katarinalla oli pelkkä polvipituinen valkoinen paita. Se nousi välillä ja alta pilkahti pakaroiden pyöreät kaaret. En osaa sanoa mikä minuun meni. Ehkä se johtui viinistä, jännittävästä tunnelmasta tai siitä pienestä seksuaalisesta latauksesta, jonka vapaamielinen nainen oli minulle suonut. Emme olleet tasaveroisessa asemassa, mutta en minä sellaista ajatellut, kun nainen kyykistyi poimimaan lattialta siveltimen ja näin jalkojen välistä pullottavan halkion. Olin kuin kuka tahansa mies, joka meni sinne mihin viisari osoitti. Pudottelin vaatteitani vaiteliaana, silmät sumussa ja pää aivan transsissa. Paikka oli ison fiikuksen alla. Pöytään oli katettu erilaisia hedelmiä, joista osan olin nähnyt vain valokuvissa – appelsiineja, banaaneja ja jopa ananaksiakin.

 

”Hyvänen aika. Riisu nuo raappahoususi. En minä niitä halua maalata. Ja seiso toinen jalka edessä…hieman kyljittäin…ja nosta leukaasi”, Katariina jakeli ohjeita ammattilaisen lailla. Kakluuni hohkasi lämpimänä, mutta minun oli holotna. Riisuin varovaisesti rumat kalsarini ja käännyin kyljittäin. Vaaleiden karvojen välissä kikkeli orjaili ruokona. ”Käänny”, Katariina heilutti sivellintään. Miksi sen piti olla taas tuollainen, mennä nyt pienelle surkealle rutulle? Kiemurtelin suoraksi. Olisin tahtonut sen olevan kunnon jötkäle, sellainen kuin aikamiehillä saunassa heilui, raskas makkara. Mutta ei liian jäykkä, ei luoja se ei saisi seistä jöpöttää taitelijan edessä!

 

Minulla meni kaikki tahdonvoima itseni kasassa pitämiseen. Se oli vaikeaa, kun en saanut liikkua. Jalkapohjat puutuivat ja pohkeessa rupesi suoni nykimään. Taitelija maalasi, mittaili minua välillä tuimalla katseellaan ja sekoitteli sävyjä. ”Oletpa sinä jäykkänä, Runar”, Katariina sanoi tunnin jälkeen. ”Ehkä täällä on liian kuuma”, hän mutisi kuin itsekseen ja avasi paidan nappejaan. Minulla oli kylmä hiki, hänellä lämmin hiki. Pisarat valuivat kaulalta kohti rintoja. Dekoltee avautui pitkälle ja rinnat heilahtelivat paidan sisässä. Nännipihan reunat tulivat näkyviin syvässä kumarruksessa.

 

”Sinä olet kaunis nuori mies, kuin veistos”, Katariina kehui ja käänsi taulua uuteen kulmaan. ”Michelangelon Daavid-patsas. Niin…kaikin puolin”, hän naurahti ja vilkaisi reisieni väliin. Hän itse istahti leveään haara-asentoon ja paljasti tumman jalkovälinsä. Yritin katsella joelle. Jäälautta oli lähtenyt liikkeelle ja vesi virtasi railojen välistä. Ei, ei, nieleskelin. ”Pidä pää suorassa”, taitelija komensi. Vesi kirposi silmiini, kun veri lähti syöksymään vallattomasti muualta kehosta nivusiin. Hopeakylkinen puolikas kuu oli ilmestynyt matalalle, rinnallaan hailakoita iltatähtiä. ”Höh, nyt menee mittasuhteet vinoon”, nainen puraisi pilkallisesti huultaan ja laittoi siveltimen pois. Luinen kymmensenttinen rustoni seisoi kipakasti kuin tinaukko.

 

Taitelija kiersi minut ympäri ja tuli lopulta aivan lähelle. Hänen henkensä tuoksui viinille. ”Kas vain. Noin komea siitin. Pallitkin kuin silkkipaperista”. Seisoin balsamoituna hedelmien keskellä. Lämmin käsi kosketti pakaroitani, silitellen niitä. Hengitin raskaasti linnunluiset kyljet kohoillen. Kikkelini nyki ja hyppelehti. ”Komea jälkiruokabanaani”, Katariina jatkoi kiusallista kehumistaan. Hän seisoi takapuolellani, pulleat rinnat selässäni kiinni. ”Olet hassu nuorukainen. Niin kuuliainen”, rinnat liikkuivat keskiselässäni ja nännien kärjet hieroivat kivikovina ihoani. Katariinan kämmen piirsi viillon uumaani, jatkoi pyllyposkien välissä ja pysähtyi vasta kiveksilleni. Hirveästi ne eivät roikkuneet, vaan kyyhöttivät kurttuisina. ”Minä tutkin vähän sinua, kuten sinä minua”, lämpöinen koura punnitsi ohutta nahkaa, sormet haroivat pieniä punarinnan muniani ja peukalo tunnusteli peppureikääni. Häpeän aallot kareilivat poskillani. ”Minä keksin taululle jo nimenkin”, hän kuiskasi tahmeasti korvaani. ”Poika paratiisissa”.

 

Katariina asteli eteeni, veti raskaan mahonkituolin ja istahti metrin päähän minusta. Hän haukkasi valkeilla hampaillaan omenaa. Sokerinen mehu tirskahteli suupielistä. ”Älä kiusaa itseäsi, Runar. Anna mennä vaan. Minä olen kuule kokenut ja kokeillut kaikkea”, hän enemmän kannusti kuin antoi lupaa. Otin pojanelimen käteeni ja aloin masturboida. Miehistyin silmissä. Esinahka oli vielä niin kireä, ettei se liikkunut taakse, mutta ei se nautintoa rajoittanut. Uskalsin katsoa naista silmiin. Hän hymyili riettaasti, vain keskinappi paitansa pitiminä. Naisellinen pullea vatsa, leveät reidet ja puolittain esillä roikkuvat rinnat kiihdyttivät mielikuvitustani. Tappi mahtui miltei kokonaan käteeni.

 

Katariina levitti jalkansa. Makea, lähes humalluttava tuoksu leijaili haaroista. Häpyhuulet olivat apposellaan kuin pöydälle halkaistu appelsiini. Naisen ei tarvinnut koskettaa edes itseään, kun hän tihkui keväistä hormonimahlaa. ”Tuntuuko vieterissä jo paine? Sinun pikkukikkeli on niin kovana”, Katariina härnäsi ja levitti häpyään kahdella sormella. Pikkuruinen vanamonpunainen reikä kurkisti, supisteli ja odotti miestä sisäänsä. Katariina vilkaisi hempukkaansa ja sitten minua. Valtasuoni pullisteli ja paine kuristi peräaukossa saakka. Lantio nykien ja polvet lähes vetelinä päästin itseni purkautumaan. Spermakaaret roiskahtelivat ohuina ja vaaleanharmaina maalinsekaiselle lattialle ja Katariinan säärille. Äitelä siemennesteen ja pissan sekainen aromi levisi ateljeehen, kuin taitelijan rönsyilevä nauru.

 

Katariina hörisi tyytyväisenä, poimi lattialle unohtuneen hinkin ja painautui uhkeana hikistä kehoani vasten. ”Sehän on kuin maitoa”, hän valutti hinkistä maitoa kaulalleni ja sitten omalleen. Niin se sekoittui hikeen ja spermaan, valui kylmänä napaani, karvattomalle alavatsalle ja veltostuneelle penikselle. Naisen silmät pyörivät kahtena kiiltävänä lasikuulana. ”Nyt on hyvä. Pysy siinä, niin viimeistelen teoksen loppuun”.

 

*

 

Kävelin humussa kotiin illan jo tummuttua. Taskussa oli muutama seteli ja pussit laahasivat tyhjää. Kosken kylmään virtaan sekoittui voimakasta sulavan maan, mullan ja savun tuoksua. Kauluksesta haisi hikinen maito. Kevään lisäksi minäkin olin herännyt. Tuntematon mannerlaatta oli liikahtanut ja purskauttanut suuren tsunamiaallon pintaan. Sinä huumaamana hetkenä en vielä tiennyt, että tämä oli tilapäistä. Aina tuli tilalle arki kotitilan töineen ja koulukirjoineen. Huhtikuu – kuukausista julmin – oli vilauttanut seksuaalisuutta kuin ensimerkkejä keväästä ennen takatalvea. Meni vuosia, kun pääsin työntymään naiseen sisään ja sykkimään posket punaisina.

 

Meni myös vuosia, kun näin valmiina erään Katariinan teoksen. Se roikkui taidenäyttelyssä yhdessä Helsingin Bulevardin kivitaloista. Olin silloin jo opiskelija, varaton ja aina krapulassa. Silloinkin vaeltaessani syystuulisena sunnuntaina kaduilla, matkalla osakuntajuhlista asuntooni, olin yllättäen nähnyt Katariinan nimen isossa julisteessa. Ja siellä sisällä se teos oli: Poika paratiisissa. Tuijotin sitä häpeissäni ja olin varma, että joku näyttelyn vieraista tunnistaa minut, mutta ei kukaan kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Seisoin kalpeana ja laihana hedelmien keskellä. Katariina oli maalannut pienen pippelini veltoksi, vaikka se oli pitkään pystyssä.

 

Erotiikan vuosisata. 1950-luku.

Kommentoi

top