search
top

Raiskari Risto

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (44 votes, average: 2.27 out of 5)
Loading...

On lämmin lauantaipäivä, vain viikko koulunpäättäjäisiin. Risto 45v perheenisä katselee takapihallansa ison kivitalon seinää. Miettii syntyjä syviä, kunnes perheen kikatus saa hänet napsahtamaan takaisin tähän päivään. Pihalla temmeltää muu perhe. Vaimo Satu 40v, tyttäret Niina 16v ja Miina 15v. Vuodet on vierinyt mutta Satu on pitänyt itsensä timmissä kunnossa aktiiviuran jälkeen. Tyttäret ovat seuranneet äitinsä jalanjälkiä ja pelaavat lentopalloa paikallisessa seurassa.

 

Risto oli menestynyt kirjanpitoyrittäjä, kunnes pari vuotta sitten myi firmansa ja nykyään nauttii eläkepäivistä. Kaksi vuotta kotona, on antanut aikaa ja mahdollisuuden miettiä hänen synkintä salaisuuttaan. Salaisuutta joka on vaarassa syödä hänet elävältä. Liekki palaa vahvana, eikä päähän meinaa mahtua muita ajatuksia. Hän haluaa raiskata. Ottaa väkisin, kurittaa kunnolla, käyttää oikeaa väkivaltaa. Asiaa on koitettu hoitaa niin vaimon kanssa, kevyesti käskien. Muutaman kerran myös prostituoidun kanssa. Mutta ei näyttely ja ennalta sovitut säännöt sammuta tätä liekkiä. Ei tästä pääse eroon muutakuin toteuttamalla tämä sisältä polttava synti. Risto usein miettii, miksi hänellä on näitä ajatuksia. Miksi hänen kalu kovettuu joka kerta kun miettii miten ottaisi nuoren tytön väkisin. Korvien välissä soi nuoren tytön kiljunta kivusta. Jälleen Risto vaipuu syvälle omiin ajatuksiin. Viikon päästä alkaa koululaisilla kesälomat. Tänä kesänä hän toteuttaa unelmansa. Unelmien kesä niin sanotusti.

 

Viikko kuluu rauhallisesti kotona. Katsellen omia tyttäriä, miten he valmistautuvat tulevaan kohokohtaan. Niina on innoissaan, kun peruskoulu loppuu kokonaan ja kesän jälkeen opinnot jatkuvat lukiossa. Valmistelut tulevaan juhlaan eivät tunnu loppuvan ollenkaan. Mekkoja, kenkiä, toppeja kaikkea on soviteltu kotona. Mikään ei ole sopiva. Samalla siellä taustalla mörkö Riston sisällä katselee nuoria tyttöjä ja miettii syntejään. Tuleva kesä, tuleva viikonloppu. Tyttö päättäjäismekossaan. Repiä se riekaleiksi. Risto pelästyy jälleen omaa syvintään. En kai ajattele tälläisiä omista tyttäristä. Kohteeksi valikoituu kyllä tuntematon. Kiinni jäämisen riski on minimoitava. Varustelekasta tilattu kommandopipo ja musta haalari on jo auton perässä. Suunnitelma on valmis. Enää tarvitaan kohde. Ensi lauantai-iltana lähdetään jahdille.

 

Lauantai-aamu saapuu vihdoin. Talossa jo likat valmistautuu. Risto pääsee juhlista eroon sepittämällä epämääräisiä selityksiä, jotka onneksi menee Sadulle läpi. Ensin syödään hyvin ja valmistaudutaan. Musta Audi starttaa hyvissä ajoin ennen juhlien päättymistä. Risto suuntaa naapuri kuntaan, erään yläasteen kulmille. Autossa istuessaan katselee miten nuoriso ryntää kesälaitumille. Nuoret tytöt ihanissa mekoissaan. Yläasteelta pääsevät on kukitettu ja heidät on melko helppo poimia joukosta. Risto etsii sitä hoikkaa, vaaleaverikköä. Kuin tilauksesta silmään osuu todella lupaava tyttö. Hän poistuu perheineen paikalta autolla, joten Riston on seurattava. Auto kurvaa saman tyyppiseen keskiluokkaiseen lähiöön missä hän itsekkin asustaa. Auto löytää kotipihansa ja perhe painuu taloon juhlimaan, heidän tytärtä. Risto luottaa siihen, että nuori neiti liittyy illan hämärtyessä kavereidensa luokse, jolloin jahti alaa. Risto istuu autossaan ja odottaa malttamattomana.

 

Vihdoinkin aurinko laskee. Juhlat perheen parissa hiljenee ja nuoriso on valmis omiin juhliin. Portin pielestä astelee tämä nuori blondi. Katse kännykän ruudussa etsien ystäviään. Risto joutuu hieman pettymään, sillä juhlamekko on vaihdettu lyhyeen farkkuhameeseen ja tummaan toppiin. Tytön hiukset hulmuavat ihanasti kun hän hyppelee pitkin katua eteenpäin. Tyttö varmaan miettii ihania kesälaitumia, kenties poikia? Ehkäpä siellä mietitään jo tulevaa syksyä ja opintojen tietä. Eipä tiedä tyttö, että peto vaanii jo. Tulevaisuus ei olekkaan niin valoisa. Risto tuumii myhäillen autossaan.

 

Auto käynnistyy ja lipuu hiljalleen perässä. Nyt odotellaan sitä kohtaa missä isketään. Tarvitsen pienen metsikön, Risto miettii ajatuksissaan. Hän kaasuttaa reippaasti edelle ja luottaa siihen että tyttö ei poikkea reitiltä. Hetken päästä tien vierestä löytyy hiljainen ja hoitamaton metsikkö/puisto. Täydellinen paikka. Auto parkkiin, nopeasti haalari päälle. Huppu valmiiksi. Riston silmät kiiluu pimenevässä illassa. Hän tuntee itsensä leijonaksi savannilla. Tuolta saalis jo saapuukin. Nyt piiloudutaan.

 

Risto hyökkää tyttöön kiinni takaapäin. Käsi suun eteen ja toinen vatsan ympäri ja kuten leijonat savannilla vetää uhrinsa metsikön pimeyteen. Tyttö rimpuilee minkä pystyy, mutta Risto isona miehenä pitää tytön helposti kurissa. Tyttö riuhtaistaan maahan. Risto ottaa kunnon otteella kiinni noista vaaleista hiuksista, vetää tytön pään taaksepäin ja tempaisee kunnon avokämmen iskun poskeen. Tyttö kiljahtaa polttavasta kivusta ja kaatuu maahan. Itkun sekaista soperrusta kuuluu maasta. Risto astuu tytön selän päälle ja vetää tukasta jälleen päätä taakse. Tyttö kiljuu ja itkee. Juuri sitä mistä Risto on aina fantasioinut. Isolla kouralla kiinni rintaliivien hakasista ja kunnon riuhtaisulla toppi ja rintaliivit repeää. Risto murisee kuten kunnon saalistaja ja nakkaa repeytyneet vaatteet maahan. Laskeutuu selänpäälle painaen polvet kiinni kylkiin. Riuhtaisee tukasta niin kovaa että nyrkkiin jää tuppo hiuksia. Tyttö kiljuu ja itkee suuresta kivusta. Riston suuri koura menee hameen helman alle ja kourii tytön pientä ja kuivaa pillua pikkuhousujen päältä. Risto nousee tytön taakse ja riuhtaisee hameen nilkkoihin. Repii valkoiset pikkuhousut. Risto laskeutuu tytön jalkojen väliin ja nuuhkaisee saalistaan. Painaa nenän aivan kiinni tytön pillulle ja murisee kovaa. Tämä on sitä mistä olen aina haaveillut! Hän runttaa kaksi sormea suoraan sisään. Tytön selkä kouristuu tuskasta ja kyyneleet kastelevat hänen kasvot. Risto rouhii hetken sormillaan ja maistaa tytön verta valuvaa vittua. Risto räkii pillun päälle liukkaria, ja ottaa kovana sykkivän kyrpänsä esiin. Ottaa tytön nivusista kiinni ja nostaa perseen pystyyn. Tytön naama kyntää maata kun Risto murjoo tytön jo lähes elotonta vartaloa. Risto räkii lisää sylkeä pilluun ja runttaa kyrpänsä sisään… Ouuuuuu Risto murisee nautinnosta. Kyrpä liikkuu edestakaisin todella tiukassa vitussa. Ulos vedettäessä kulli kiiltelee syljestä ja verestä. Veren näkeminen saa Riston tuntemaan itsensä todelliseksi valloittajaksi. Tämä arvoton lutka on nyt hänen. Nyrkin kokoinen terska painuu takaisin sisään.. Tytön pakaroita hän läiskii todella kovaa, levittää pers poskia ja katselen hullun kiilto silmissään tytön pienen pientä pers reikää. Vetää kullin ulos, räkii kunnolla persettä ja painaa terskan sisään. Kipu on niin kova, että tyttö kiljahtelee jälleen. Kulli uppoo milli milliltä syvemmälle hänen koskemattomaan peppuun. Samalla Risto ottaa tyttöä niskasta kiinni puristaa todella kovaa.. Murisee aivan tytön korvaan, että kohta saat kuumaa spermaa reikää täyteen. Nämä ovat ainoat sanat, jotka Risto tytölle sanoo.. Samalla hänen kulli alkaa nytkähdellä. Yksi kunnon runttaus vielä suolen pohjaan ja lasti vyöryy tytön uumeniin. Risto murisee kuningas leijonan lailla ja lähes puristaa tytön niskan poikki. Kulli ulos ja askel taakse. Risto katselee nyyhkyttävää tyttöä, jonka pillu valuu verta ja perseestä tulee norona spermaa. Puhelin taskusta ja pari kuvaa muistoksi. Tyttö revitään tukasta väkisin vielä polvilleen. Risto tuijottaa kommandopipon läpi tyttöä syvälle silmiin. Tytöllä on aivan tyhjät silmät, hän on uponnut mielen syövereihin. Jonnekin todella syvälle. Risto on tyytyväinen. Vielä kunnon räkä klimppi keskelle naamaa ja lopuksi niin kovaa avarilla, että nenä aukeaa ja kasvot peittyvät verivanaan. Tyttö rojahtaa maahan. Risto valokuvaa vielä verimössöisen tytön. Painaa verisen ja mällisen kyrpänsä haalariin ja poistuu autolle.

 

Matka kotiin menee miettien mitä tuli tehtyä.. Jokainen sekunti ajatuksissa kiihottaa yhä enemmän ja enemmän. Tätä lisää! Risto innostuu, kun parkkeeraa autonsa koti pihaan.

 

Mitenköhän Niinan juhlat meni, hän tuumaa pimeydessä.

 

4 kommenttia viestissä: “Raiskari Risto”

  1. Jaba45 says:

    Hyi saatana,oksennusta tuli suuhuni..

  2. Jussi says:

    Minua ei kiihota tälläiset tarinat, ne on sairasta huumoria.

  3. Lol says:

    Iha sikahyvä ja kiihottava😍

Kommentoi

top