search
top

Opettajattareni

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (72 votes, average: 3.47 out of 5)
Loading...

Seisoin yhdessä parhaan ystäväni Jennan kanssa koulun rappukäytävässä neljänsadan muun oppilaan kanssa. Alakoulun oppilaat ottavat kenkänsä pois ja kävelevät omiin luokkiinsa samalla kun yläkoulun oppilaat jättävät tennarinsa punaisiin telineisiin ja jatkavat matkaansa ylempiin kerroksiin. Minä juttelen Jennan kanssa pitkään ensimmäisen kerran kesäloman jälkeen. Hän on kasvanut sitten kasiluokan; niin leveyttä kuin pituuttakin. Hän on hoikka, hyvännäköinen brunette, jolla on koulun komein poikaystävä. Hän menetti neitsyytensä tuolle kaverille. Minä puolestaan olen hänen täysi vastakohtansa; leveähkö, lyhyt punatukka. Minulla on tyypillinen hikipingon olemus ja pisamanaama, ei poikaystävää. Neitsyys on tallella. Olen hieman kadehtinut Jennan rintojen kokoa, kun minulla ne ovat säälittävän pienet.

Minusta tuntui, että olin ainoa luokaltani, joka odotti ihan tosissaan koulun alkua. Varsinkin yhden tietyn opettajan tunneille pääsemistä; matikanmaikkani Mikon. Hän on komea, lihaksikas ja pitkä mies, kymmenen vuotta minua vanhempi, aviossa. Se harmittaa monia luokkani tyttöjä, koska kaikki näyttävät kuolaavan hänen peräänsä. Mutta, hänpä ei sitten ollutkaan enää opettajani yläkoulussa, missään aineessa. Petyin pahasti.

Päivä koulun alkamisen jälkeen, torstaina tarkalleen, saimme lukujärjestykset. Monien muidenkin aineideni opettaja oli vaihtunut yllätyksekseni, mutta ei se minua niin paljon haitannut. Silmäilin ensi töikseni opettajien nimiä, jotka oli kirjoitettu heidän opettamien aineidensa yläkulmaan lukujärjestyksen taulukossa. Uusi matikanmaikkani tulisi olemaan Anna, ehkä meidän koulun inhotuin opettajatar. Jos tarkkoja ollaan, hän oli ennen sijaisopettajana koulussamme, mutta kesän aikana työpaikka opettajana oli auki. Toivoin mielessäni, ettei koskaan olisikaan ollut. Nyt Anna, inhottava nuori nainen, vähän päälle parikymppinen, opettaisi minulle matikkaa, fysiikkaa ja kemiaa… Plääh.

Ensimmäinen matikantuntini oli heti seuraavana päivänä. Anna esitteli itsensä, kuten uudet opettajat yleensä tekevätkin, ja me kerroimme omat nimemme ja suosikkiaineemme. Vuoroni tullen sanoin nimekseni Ellen, ja lempiaineekseni matikan. Pidin siitä ennen myös aineena, en kuuman opettajan takia. Nyt minun kuitenkin piti miettiä tarkkaan.

Anna oli kieltämättä kaunis monen silmissä, vaikkakin sisältä päin inhottava opettaja. Hän oli lyhyt, mutta ei minua lyhyempi sentään. Joku 168-senttinen. Hänellä löytyi kropasta kunnon naisellisia muotoja; hoikat kädet, kiinteä takapuoli ja suuret rinnat. Kasvot olivat pyöreät, mutta luut erottuivat. Hän ei käyttänyt meikkiä, mikä ihmetytti monia. Jaloissa ja mahan alueella hänellä oli hieman pyöreyttä. Kaiken lisäksi; hän oli sinkku.

Kemiantunnilla oli entistä tylsempää; Anna esitteli taas itsensä ja me sanoimme omat nimemme. Meillä oli kemiassa jakoryhmät, joten muiltakin luokilta oli oppilaita. Lopputunnin kävimme läpi kirjaa ja sen sellaista. Annalla oli päällään kireät farkut, jotka paljastivat hänen alavartalonsa muotoja. Ylävartalon suojana oli musta, löysä neule. Vaaleanruskea tukka oli nutturalla.

Pari viikkoa kului, ja huomasin muutoksia tuntemuksissani. En tiedä miksi, mutta yhtäkkiä minusta oli mukavaa käydä Annan tunneilla. Aloin jopa nauttia siitä, kun hän tuli pöytäni ääreen ja kysyi, miten edistyn tehtävissä. Juttelimme paljon, ja välillä jäin koulun jälkeen puhumaan hänen kanssaan. Anna alkoi tuntua todella mukavalta ja huumorintajuiselta opettajalta, ei sellaiselta joksi olin hänet alussa viitannut. Edelleen kuitenkin muut luokkalaiseni pitivät häntä inhottavana.

Kuukausi meni, ja huomasin olevani yltä päältä pihkassa tähän opettajaani. Aloin laskemaan, kuinka monta päivää tai tuntia hänen seuraavaan tuntiinsa oli. Ja odotin niitä innolla. Olin jopa mustasukkainen oppilaille, joilla oli enemmän matikan-, fysiikan- tai kemiantunteja kuin minulla. Halusin olla hänen lempioppilaansa, ja paljon muutakin. Olin aina ennen luullut itseäni heteroksi. Se minä taisin aiemmin ollakin, kun oli moni poika ihastuksen kohteena. Annassa oli kuitenkin jotain, mikä kaivautui syvälle sydämeeni ja lukkiutui sinne iäksi. Mietin aina iltaisin, että olisiko mahdollista seurustella hänen kanssaan. Tuskin hän sitä kuitenkaan hyväksyisi, koska veikkasin, että hän on hetero. Lisäksi opettaja-oppilassuhde on kiellettyä.

Yritin seuraavan kuukauden aikana hillitä tunteitani. En päässyt niistä kuitenkaan yli, vaan joka päivä hänet nähdessäni punastuin ja kiihotuin. Yritin silti keskittyä opiskeluuni. Se tuotti tulosta; olimme Annan kanssa entistä läheisempiä. Emme ollut tietenkään suhteessa, mutta hän aina välillä katseli minua pitkään tuntien jälkeen. Me nauroimme. Minusta tuntui, että minusta oli tullut hänen lempioppilaansa. Jos viittasin, hän antoi melkein aina minun puhua. Hän antoi minulle vaikeampia tehtäviä, koska tiesi, että osasin helpommat. Jos en ymmärtänyt jotain tehtävää, jäin tunnin lopuksi kyselemään. Hän aina kirjoitti taululle vastauksen tai auttoi minua laskemaan. Minusta oli tullut hänen. Eikä hän ollut vielä tietoinen asiasta.

Syyslomaa edeltävänä koulupäivänä menetin neitsyyteni. Menetin sen juuri tälle opettajattarelle, johon olin rakastunut.

Päivä alkoi normaalisti; ruotsia, englantia, kaksoistunti biologiaa, äidinkieltä. Sitten, päivän päätteeksi matematiikka. Olin iloinen, että sain nähdä Annan vielä viimestä kertaa ennen viiikon syyslomaa. Ei se onneksi pitkä aika ollut. Matikantunnilla meillä oli yhtälönlaskentaa, jossa en ollut niin hyvä. Kyselin tapani mukaan vähän apua tehtäviin, ja Anna kumartui pöytäni ääreen auttamaan. Hänen kauniit kasvonsa olivat samalla tasolla minun kanssani, ja katseemme kohtasivat. Punastuin hiukan, ja käänsin katsettani hetkellisesti sivummalle. Tuntui mukavalta olla niin lähekkäin. Päivän päätteeksi jäin kysymään apua pariin jo kotona tehneeseeni tehtävään. Anna katsoi, ettei kukaan tullut, ja istahti pöytäni päälle. Kiinteä takamus asettui hellästi kirjojeni viereen. Ihmettelin, että mitä hän oikein aikoi. Juttelimme hetken tehtävästä, kunnes ymmärsin sen hyvin. Pakkasin tavarani reppuun ja suljin vetoketjun hitaasti, hankkien lisää aika yhdessäoloon. Anna astui luokseni ja sanoi hennolla äänellä: ” Olet oikein mukava oppilas. On ihanaa opettaa tuollaista kunnollista tyttöä.” Sanat yllättivät minut, sillä tuo oli ensimmäinen kerta, kun hän sanoi minulle jotain tuollaista. Nousin seisomaan pöytäni viereen ja astuin lähemmäs Annaa. Olin varma sanoistani. Nyt minulla oli tilaisuus kertoa tunteistani häntä kohtaan. Tunsin kiihotusta ja jännitystä alapäässäni, kun avasin suuni. Kerroin hänelle, että pidin hänestä. Enemmän kuin matikanopettajana. Anna näytti punastuvan, ja hän vastasi samoin. Olin yllättynyt, että hän hyväksyi asian niin helposti. Hän laski oikean kätensä olkapäälleni ja katsoi minua suoraan silmiin. “Olen tuntenut niin jo kauan”, hän sanoi minulle. Sillä hetkellä hän tarrasi minua kädestä ja veti minut sisään luokan takana olevasta oviaukosta, sisään välinevarastoon. Automaattivalot syttyivät pieneen komeroon, jossa säilytettiin lähinnä kirjoja. Painauduin hyllyä vasten, kun Anna sulki oven. Tiesin nyt, mitä oli tapahtumassa. Hän kysyi minulta, olenko valmis. Vastasin myöntävästi. Jatkoin vielä, että otetaan rennosti, kun en ollut kokeillut koskaan ennen. Anna sanoi myös sen olevan ensimmäinen kerta. Me hihitimme.

Pyöriskelimme kopissa, välillä minä painautuneena Annaa vasten tai Anna minua. Aloimme molemmat riisua vaatekerroksia itseltämme; ensin paidat, sitten farkut. Jäljellä olivat vain alusvaatteet. Seisoimme hetken paikoillamme tuijottaein toisiamme, mutta sitten jatkoimme. Käännyn selkä Annaa vasten ja tämä avasi valkoisten rintaliivieni haan, jonka alta paljastuivat minismaaliset rinnat. Anna avasi omansa, ja suurehkot rinnat pääsivät valloilleen. Emme kumpikaan sanoneet sanaakaan. Nojauduin Annan lämmintä rintakehää vasten. Hän nojautui takaseinään ja suuteli minua. Ensin poskelle, sitten suoraan suulle. Suukko oli hellä ja kostea, mutta ihana. Annoin hänelle vastineeksi pusun huulille. Komerossa tuoksui vahva parfyymi, jota Anna aina käyttöi. Sillä hetkellä tuo tuoksu oli maailman ihanin. Jatkoimme hellin ottein. Olimme täysin liimautuneita toisiimme ja suutelimme erittäin kiihkeästi. Anna liu’utti kättänsä selkääni pitkin alas takapuoleeni. Minä seurasin perässä. Riisuimme toisiltamme pitsiset pikkuhousut, jonka jälkeen olimme kokonasn alasti. Anna otti pompulan pois hiuksistaan ja selvitteli niitä hieman. Ihailin näkyä, kun vaaleanruskeat, hieman kiharat ja lyhyehköt hiukset heiluivat ilmassa ja kiilsivät valossa. Työnnyimme yhteen, halailimme ja suukottelimme. Välillä minulla kävi mielessä, että mitä jos joku löytäisi meidät. Mutta jatkoin. Hyväilimme toisiamme pitkän aikaa. Otimme silti aika rennosti. Lopulta päätimme lopettaa, koska vanhempani varmasti ihmettelisivät, missä olin. En ollut kertonut heille, että ihastukseni oli matikanmaikkani. En aikonut kertoa. Puimme vaatteita yllemme ja olimme ihan hiljaa. Molemmat ihan punaisina, mutta hymyillen.

Kun saavuin kotiin, sanoin äidilleni, että olin ollut Jennalla tekemässä läksyjä. Todellisuudessa se oli jotain aivan muuta.

 

~ Kiitos, kun luit! Tämä on ensimmäinen koskan julkaisemani seksinovelli. En ole itse yhtään kokenut seksistä, joten kama on aika lailla fantasiaa. Teen ehkä jatko-osan, jos tästä tykätään! Otan kritiikkiä vastaan, kiitos mielipiteistä.

3 kommenttia viestissä: “Opettajattareni”

  1. ari says:

    Pidän näistä missä ei voi tietää onko kirjoittaja mies vai nainen. Kovasti toivon että olisi nainen. Mutta tarina oli hyvin suloinen ja mitä mainiointa maalailua “Kiinteä takamus asettui hellästi kirjojeni viereen” 🙂

  2. Kissanpäivät says:

    Kaunis tarina, jossa oli tunnetta
    mukana!

  3. Nuzima says:

    Ihana tarina. Tulin niin kiimaiseksi, että oli pakko runkata (taas kerran).

Kommentoi

top