search
top

Isäntä ja palvelustyttö

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (55 votes, average: 3.20 out of 5)
Loading...

TAUSTAA!!!

Tarina on “kaunistelematon” versio laajemmasta kirjastani, joka sijoittuu osittain kuvitteelliseen 1800-luvun Japaniin.

Jin = 22-vuotias perheensä menettänyt varakkaan suvun päämies, joka asuu Tokion maaseudulla isossa kartanossa ja omaa paljon palvelijoita.

Yui = 17-vuotias nuoruusajan muistinsa menettänyt aatelistyttö, jonka Jin on aikoinaan pelastanut ja kouluttanut taloonsa palvelijaksi. On muistinmenetyksensä johdosta kokematon, tietämätön ja lapsenomainen, jopa yksinkertainen.

__________________________________________________________

Jin nousi kylpyammeesta hitaasti ylös ja levitti kätensä, jotta palvelija voisi kääriä hänet pyyheliinaan. ”Onko isännänkin alastomuus paha?” liiankin tuttu ääni uteli takaa. Jin kääntyi pelästyneenä kannoillaan ja kohtasi Yuin tuikkivat silmät, jotka olivat selkeästi katselleet häntä pidempään. ”Mikäs tämä on?” hän kysyi kuin pieni lapsi ja laskeutui polvilleen Jinin jalkojen juureen. Mies tajusi alastomuutensa liian myöhään ja kiskaisi pyyhkeen ympärilleen nopeasti. ”Sinulla on kaunis vartalo”, Yui sanoi hiljaisemmin kuin miettien ja käänsi katseensa Jiniin. ”Minullekin tuli jollain tavalla mielyttävä olo kun katselin kylpemistäsi.” ”Mitä tarkoitat”, Jin mitei takelteli sanoissaan tuntien verensä kiehuvan kuumana. ”Rintani tuntuvat herkemmiltä”, Yui sanoi yhtään häpeilemättä. ”Lisäksi jostain syystä alushousuni tuntuvat kastuneen.” Tyttö nosti hameenhelmaansa vähän ja paljasti haaroista tummuneet valkoiset alushousunsa. Jin yritti turhaan enää kääntää katsettaan pois. Yui kosketti kostunutta kohtaa alushousuissaan ja värähti. ”Tämäkin tuntuu jotenkin mielyttävältä”, hän sanoi ja puri hennosti alahuultaan hämmentyneen näköisenä. Äkkiä hän huomasi pienen kohouman kasvavan Jinin pyyhkeen alla. ”Mitäs nyt tapahtuu?” hän kysyi jälleen kiinostuneena ja miltei pelästyi paljaan peniksen pään ponnahtaessa esiin pyyhkeen lomasta. Tyttö katsoi sitä kiinnostuneena ja nuuhkaisi varovasti. ”Mikä se on, isäntä?” hän kysyi kääntäen isot silmänsä Jiniin. Mies ei tiennyt enää mitä olisi sanonut, tilanne oli jähmettänyt hänet paikalleen. ”Saako siihen koskea?” Yui kysyi posket punottaen tietäen itsekin olevansa turhan rohkeana. Jin nyökkäsi hitaasti ja raotti jalkojaan hiukan pyyhkeen valahtaessa lattialle. Tyttö koski peniksen vartta varovasti sormenpäillään ja totesi sen olevan lämmin. Hän antoi sormiensa tunnustella joka kohtaa aluksi varovasti, mutta puristi lopulta koko kätensä ympärille. ”Sehän mahtuu sopivasti käteen”, Yui hymyili voitollisesti. Hän veti liikutti kättään vaistonvaraisesti muutaman kerran edestakaisin ja Jinin huulilta pääsi hiljainen huokaus. Yui katsoi isäntäänsä aluksi peloissaan, mutta nähdessään tämän hymyilevän tahattomasti silmät kiinni hän palautti katseensa alemmas. Tyttö teki muutaman hitaan edestakas-liikeen kädellään ja kysyi hiljaa: ”Mielyttääkö tämä isäntää?” Jin murahti hyväksyvästi silmät edelleen suljettuna. ”Isännän miellyttäminen miellyttää minuakin”, Yui sanoi hymyillen. ”Tahtoisitko mieluummin istua tuolille, etteivät jalkasi väsy seisomiseen. Jin ei vastustellut vaan lysähti istumaan takana olevalle nojatuolille. Yui tarrasi peniksen varteen kiinni nyt jo rohkeammin ja alkoi hiljaa liikutella kättään ylösalas. ”Miksi tämä tuntuu hyvältä minustakin”, hän sanoi tahtomattaan hiljaa ja kosketti entisestään kostunutta haaroväliään. ”Voit itsekin ottaa vaatteitasi pois”, Jin sanoi vaistomaisesti. ”Eikö se ole paha?” tyttö kysyi äkkiä ja perääntyi muutaman sentin. ”Ei tässä tilanteessa”, Jin sanoi ja avasi silmänsä hymyillen rauhoittavasti. Yui mietti muutaman hetken, mutta alkoi hivuttaa hitaasti hamettaan pois. Myös päällipaita avautui nopeasti. Tytöllä oli nyt päällään enää haaroista kostuneet alushousutu ja haalistunut punainen aluspaita, jonka lävitse näkyvät kovettuneet nännit kiinnostivat tyttöä iteäkin. Hän hipaisi toista ja värähti jälleen. Hän riisuutui loppuun ja kääntyi katsomaan ruskeilla silmillään Jiniä, joka ihaili tytön vartaloa katseellaan: pienet, mutta täyteläiset rinnat painautuivat tytön ristittyjä käsivarsia vasten ja tumman karvoituksen peitossa olevan alapään kosteus näkyi tänne asti. Yui näytti selkeästi nauttivan omasta alastomuudestaan tässä tilanteessa ja hän laskeutui takaisin polvilleen Jinin eteen.

”Miltä se maistuu?” tyttö kysyi yllättäen. ”En osaa sanoa”, Jin naurahti. ”Maista sinä ja kerro.” Yui katsoi taas penistä raukeana, nuuhkaisi sen päätä ja lipaisi kiellään päätä varovasti. Jin sulki jälleen silmänsä ja voihkaisi nautinnollisesti kehottaen jatkamaan. Yui tarkkaili isäntänsä reaktioita ja lipaisi uudelleen tällä kertaa perusteellisemmin. ”Maistuu suolaiselta”, hän sanoi, ”mutta hyvältä.” Tyttö otti peniksen jälleen käteensä ja pyöritteli sitä sormissaan maistellen sitä kielellään joka puolelta. Jin avasi silmänsä ja katsoi tyttöön. Tämä oli silmät kiinni kuin toisessa maailmassa, toinen käsi peniksellä ja toinen tunnustellen omien jalkojensa väliä. Käsi ilmeisesti löysi pian oikean kohdan vahingossa, sillä huulilta pääsi vaimea voihkaisu, jonka tyttö tukahdutti vaistonvaraisesti ottamalla peniksen pään huuliensa väliin. ”Anteeksi, en yritä syödä sinua”, hän sanoi äkkiä nolona. ”Älä turhaan pyydä, se mitä teit juuri, tuntuu hyvältä”, Jin sai sanottua. ”Ja jos sinustakin tuntui hyvältä, älä häpeile sitä.” Yui katsoi suurilla silmillään Jiniin ja kosketti itseään samaan kohtaan, jonka oli äsken löytänyt itsestään. Tytön huulet avautuivat hiukan ja kielenpää lipoi huomaamattaan huuliaan maistaen isäntänsä niissä.

Yui selkeästi nautti omista sormistaan, koska hengitys tuntui kiihtyvän koko ajan ja kyykyssä olevat jalat alkoivat täristä melkein huomaamattomasti. ”Yui”, Jin sanoi äkkiä ja nousi tuolistaan. Tyttö nousi välittömästi seisomaan häpeissään. ”Anteeksi isäntä, en olisi saanut”, hän sanoi vältellen katsetta. ”Nautitko sinä siitä?” Jin kysyi, ”rehellisesti?” Yui käänsi varovasti katseensa mieheen ja nyökkäsi varovasti. ”Mutta minä haluan tuottaa nautintoa vain isännälle”, tämä sanoi hiljaa. ”Niin minäkin haluan sinulle”, Jin sanoi äkkiä unohten asemansa tyttöön nähden. Hän tarrasi kiinni Yuin takapuoleen ja nosti syliinsä. Yui punastui ja kietoi kätensä miehen kaulan ympäri ettei putoaisi. Isännän ja palvelijan kasvot olivat nyt melkein kiinni toisissaan ja Jin saattoi tuntea tytön kiihtyvän hengityksen kasvoillaan. ”Isäntä…” Yui sanoi hiljaa ja vaistonvaraisesti painoi huulensa kiinni miehen omiin.

He suutelivat kiihkeästi ja pitkään Jinin kaataessa Yuin alleen silkkilakanoiden sekaan sängylle. Huulet erkanivat ja tyttö katsoi miestä suurilla ruskeilla silmillään alistuvasti. Jin suuteli Yuin kaulaa hellästi ja liikutti hiljaa huuliaan alemmas kohti kiivaasti kohoilevaa rintakehää. Saavuttaessaan vasemman rinnan ja sen keskellä olevan kovettuneen vaaleanpunaisen nännin Yui voihkaisi jo ääneen ja upotti kätensä Jinin pitkiin hiuksiin. Jin nuoli molempia rintoja pitkin lipaisuin ja alkoi liu’uttaa oikeaa kättään hitaasti alemmas sileää ihoa pitkin Yuin jalkojen avautuessa hiljaa käden edetessä. Sormet saavuttivat nopeasti pehmeän karvoituksen reunan ja jatkoivat hellästi vielä alemmas tavoittaen kostean määränpäänsä. Yuin selkä painui kaarelle jo ensimmäisestä kosketuksesta ja hän kietoi kätensä isäntänsä lihaksikkaan selän ympäri. Jin aloitti rauhallisen hyväilyn sormenpäillään Yuin voihkiessa hiljaa alla. ”Isäntä”, hän huohotti, ”tuntuu niin hyvältä.” Jin tulkitsi tämän luvaksi edetä ja eteni rinnoilta suudelmin ja pienin lipaisuin alemmas. ”Miltä se maistut?” mies kysyi leikkisästi matkien Yuin ääntä. ”Kerro sinä”, Yui nauroi hiljaa ja painautui mukavammin pehmeisiin lakanoihin. Jin lopetti suutelunsa sisäreidelle ja katsoi määränpäätään; Yui oli kosteudestaan päätellen oikeastikin kokematon.

Jin sulki silmänsä ja kosketti Yuita aluksi vain nopeasti kielen päällään. Tyttö melkein kiemurteli paikoillaan tarjoten itseään paremmin esille. Jin otti tarjonnan vastaan ja aloitti taidokkaan nuolemisen antaen käsiensä samalla hyväillä alastonta alavatsaa edeten aina sormenpäillään rintoihin asti. Yui puri huultaan yrittäen hillitä itseään, mutta sai pidäteltyä huutoaan vain vaivoin. Hän nosti jalkojaan koukkuun ja asetti ne Jinin hartioille alistuen miehelle täysin.

Vain minuutteja myöhemmin Yuin pieni vartalo alkoi täristä kauttaaltaan ja tyttö veti keuhkonsa täyteen ilmaa. Hän pidätteli sitä hetken ja painoi sitten kätensä suulleen. Lihakset supistellen hän saavutti huippunsa peittäen voihkaisunsa käsillään, ettei koko talo kuulisi. Jin pyöritteli kieltään tytössä vielä hetken, pyyhki märän leukansa lakanaan ja nousi takaisin ylemmäs pitäen Yuin kuitenkin kokoajan allaan otteessaan. ”Mitä se oli?” Yui puhui vaivoin. ”Ei sillä väliä”, Jin hymyili. ”Täreintä, että pidit siitä.” ”Pidin todellakin”, tyttö naurahti. ”Kiitos, isäntä!”

Jin antoi tytön hengittää hetken hyväillen samalla tämän rintoja sormenpäillään. Huomatessaan tytön alkavan kohta nauttia tästä jälkeen, hän kysyi: ”Haluaisitko vielä lisää?” ”Isäntä, minä haluan tuottaa sinullekin nautintoa”, Yui sai sanottua vaikka kasvojen ilkikurinen ilme kertoi tämän halavan lisää. ”Se mitä teen sinulle seuraavaksi, tyydyttää minua aivan yhtä paljon kuin sinuakin”, Jin lupasi ja asettui takaisin tytön päälle. ”Lupaan, että kun rentoutat itsesi, tämä tuntuu aivan yhtä hyvältä kuin äskenkin.” Hän otti Yuin jaloista kiinni ja kohotti niitä ylemmäs. Tyttö katsoi itsekin tapahtumaa kiinnostuneena. Jin otti peniksensä käteensä ja ohjasi sen muutaman sentin tytön sisään. Tyttö oli selvästi kokematon, koska kosteudesta huolimatta tämä oli kireä ja puri hammastaan välittämättä kivusta. ”Tämä vie vain hetken”, Jin rauhoitti ja tiesi, ettei tätä tilannetta voisi hoitaa hellävaraisemmin. Hän painautui varovasti syvemmälle ja tunsi äkkiä Yuin rentoutuvan; kipu oli poissa. Jin veti itsensä lähes ulos asti ja painautui nyt helposti aivan perälle asti. Tyttö alla voihkaisi ja värisi kauttaaltaan. ”Tee tuo uudelleen, ole kiltti”, hän inisi hiljaa ja painoi päänsä alas. Jin vetäytyi taas melkein ulos asti ja työntyi sitten sisälle vähän rohkeammin jo. Yui puri hammasta ja nautti selkeästi.

Jin aloitti aluksi rauhallisesti tasaisen liikkeen lanteillaan ja antoi tytön nauttia tästäkin uudesta kokemuksesta. Ei hän voinut kyllä itsekään sanoa olematta pitämästä tästä. Yui otti nyt omista polvitaipeistaan kiinni ja veti jalkojaan enemmän koukkuun huomatessaan Jinin työntyessä näin yhä syvemmälle. Jin kiihottui suunnattomasti tästä yleensä yleensä viattoman tytön eleestä ja tunsi oman huippunsa lähestyvän hiljalleen. Hän ei halunnut tulla tytön sisälle, tämähän saattaisi tulla vaikka raskaaksi, muttei halunnut lopettaa tähänkään. ”Minä saavutan oman huippuni kohta”, hän sai sanotuksi työskentelynsä lomassa. ”Ethän pelästy?” ”Mikä tahansa miellyttää isäntää miellyttää minuakin”, Yui voihki hiljaa. Hän katsoi ilkikurisesti Jiniä silmiin kuin odottaen innolla mitä tapahtuisi. Jinille tämä oli viimeinen pisara ja hän tunsi huippunsa tulleen. Hän vetäytyi äkkiä ulos tytöstä ja kääntyi katsomaan allaan odottavaa alastonta vartaloa. Nykivän peniksen päästä purkautui monta valkoista suihkua, joista ensimmäinen lensi Yuin vasemmalle rinnalle, toinen huohottasta suusta ulostyöntyneelle kielelle ja kolmas paljaalle vatsalle. Jinin lantio nyki vielä hetken puristaen viimeisetkin tipat tytön alavatsalle. Yui ei enää kysynyt, mitä tapahtui, vaan tulkitsi oman kokemuksensa perusteella mitä oli juuri saavutettu. Hän veti kielensä sisään ja maisteli hiljaa hetken. Hän kosketti vaaleaa noroa rinnallaan ja katseli sitä sormenpäässään. ”Maistuu suolaiselta”, hän sanoi lopulta nieltyään suunsa tyhjäksi. ”Sinut pitää vielä puhdistaa. Et voi mennä ulos tuollaisena.” Hän kumartui istumaan ja otti nyt rohkeasti kiiltelevän peniksen huuliensa väliin. Hän imaisi muutaman pitkän perusteellisen vedon ja totesi sitten silmät kiiluen: ”Puhdasta on!” Jin nauroi ja pukeutui aamutakkiinsa.

”Tiedäthän, että tästä et saa puhua kenellekään muulle”, Jin sanoi vielä vakavana kun Yui oli poistumassa paikalta saatuaan omat vaatteensa päälleen. ”Isännän salaisuudet ovat minunkin salaisuuksiani”, Yui hymyili viekkaasti ja painoi nopean suudelman isäntänsä poskelle. ”Kutsu minua, kun tarvitset peseytymisapua!”

Kommentoi

top