search
top

Piiskaukset Coventryssa 2

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (15 votes, average: 3.13 out of 5)
Loading...

Vietin jonkin aikaa rauhaisaa ”opiskelijaelämää” vaikka en todellisuudessa ollutkaan kirjoilla missään oppilaitoksessa.
Tilanteenihan oli sellainen, että sairausajan palkka juoksi täysimääräisenä, olin vain siirtynyt kuluttamaan sitä tänne Coventryn mainioon kaupunkiin, ja sain tehdä mitä halusin. Ja tein myös, ja englanninkieleni parani sellaista vauhtia että ajoittain tuli tunne täydellisestä osaamisesta.
Se tunne kyllä sitten katosikin nopeasti…

Perheen kanssa elin rauhanomaista rinnakkaiseloa. Phyllis kohteli minua erittäin ystävällisesti.
Poikien kanssa välit olivat senkuin parantuneet; he kävivät säännöllisesti juttelemassa kanssani moottoripyöristä ja muista vauhdikkaista ja jännittävistä asioista. Toisinaan annoin heidän käyttää läppäriäni, kun olin itse liian väsynyt osallistuakseni keskusteluun.
Pojilla oli toisinaan kavereitankin mukanaan.
Usein sattui, että he innostuivat keskenään pohtimaan jotakin asiaa heitellen repliikkejä lapsenomaiseen sävyyn, välillä innostuen kinaamaankin.
Sitä vasta oli rentouttavaa kuunnella sohvalla torkkuen väsyneenä päivän riennosta ja oluesta. Ajattelin, että eiköhän itse Jeesus ollut kokenut jotakin tämän tapaista siinä tilanteessa jossa lausui että “sallikaa lasten tulla minun tyköni jne”. Ei sen selittämiseen mitään syvällisiä teologioita tavittu.

Piiskaukset oli unohdettu. Jos ne olivat vaikuttaneet suhteisiimme, niin korkeintaan positiivisesti. Elimmehän brittiläisessä kulttuuripiirissä!
Tai ei sentään, en ainakaan minä ollut niitä täysin unohtanut, vaan kun aikaa kului ja yksityiskohdat väistyivät taka-alalle, niin ne palautuivat mieleeni suorastaan lämmittävinä muistoina.
”Herran pieksut”, ajattelin, ”enkö minä pidä lapsista, ja enkö mielelläni sekä katsele että kuuntele niitä”. Jos tykkäsin niistä vaatetettuina, niin uskoisikokaan kukaan jos väittäisin, että en halua nähdä niitä alastomina.
”Hui hai”, tuumin, ja mieleeni nousi kuvia omasta lapsuudestani ajalta jolloin elettiin suomalaisen alastomuuskulttuurin viimeisiä vuosia. Tarkoitan saunakulttuuria, ja nimenomaan kaupunkien yleisiä saunoja joissa kylpivät ripi rinnan sekä vanhat että nuoret, vaarista taaperoon!
Nyt täällä olin tutustunut alastomuuskulttuurin toiselta kantilta, piiskauksen yhteydessä, ja yhtä kaunis ruumiinosa oli pojan takapuoli kuin mikä muu osa hyvänsä. Ja se, että sitä pääsi myös käsin tunnustelemaan, oli minulle varsinainen elähdyttävä kokemus.
”Pylly on ehdottomasti ihmisen sympaattisin ruumiinosa”, minä johtopäättelin mielessäni.
Itse asiassa ajattelin kaiholla menneitä piiskaussessioita luentoineen.
”Mutta ne ovat mennyttä elämää, ja siihen minun on tyydyttävä, ja pian lähden Suomeen eikä koko asiasta ole jäljellä kuin muistot”.

***
Toisin kuitenkin kävi.
Tällä kertaa kyse ei ollut Phyllis-rouvan käsivammasta, vaan tapahtui jotakin jossa kuvioon tulivat mukaan ns. psykologiset syyt.
Yritän selostaa asiat niin että mukaan tulee jos mahdollista taustatietoa, sillä pelkkä oman osuuteni kertominen olisi liian töksähtävää.
Mukana on siis paljon minun omaa “toimitustyötäni”, sillä en mitenkään voi tietää, mitä oli todella tapahtunut, ja toiseksi, mitä rouvat olivat asioista keskenään jutelleet.
Osittain Phyllisin lyhyen selostuksen, osittain pojilta myöhemmän jutustelun yhteydessä saamieni tietojen perusteella olen konstruoinut seuraavan raportin, minkä siis suoralta kädeltä myönnän olevan enemmän tai vähemmän fiktiota.

Kuviteltua tai ei, lopputuloksena oli ainakin, että minä tulin asiaan sekoitetuksi tavalla jota seuraavassa kuvailen.

Justus ja kaverinsa Jack Mullham olivat viettäneet normaalia koulun jälkeistä vapaa- aikaa, mikä omankin kokemukseni mukaan oli päivän kohokohta, kun koulu oli sillä erää päättynyt, ja vanhemmat eivät olleet vielä tulleet auktoriteetteineen häiritsemään harrastuksia.
Nyt oltiin oltu Jackin kotona surfailemassa tietokoneella.
Mitä sieltä oli löytynyt, sitä ei Mrs Mullhm edes yrittänyt lähemmin analysoida, porno oli siivottu pois, mutta jotakin sen oli täytynyt olla sillä kun hän oli tullut vähän etuajassa töistä ehtiäkseen ajoissa kampaajalle, oli hän yllättänyt pojat häpeällisessä touhussa.
Hän oli kaikessa kiireessä valmistanut teetä, aikomuksenaan siemaista kupponen keksin kanssa ennen kampaajalle lähtöä. Kun hän oli kuullut liikehdintää Jackin huoneesta, hän arvasi että poika oli siellä kavereineen, ja meni kutsumaan näitäkin teelle.
Kiire kun oli, hän oli koputtanut hätäisesti ja avannut oven saman tien – vuorokaudenaikakin oli se mikä oli, puolusteli hän menettelyään..
Ja mitä hän olikaan saanut nähdä.
Jack ja Justus olivat kuin olivatkin olleet huoneessa.

– En mene sanomaan, mitä ruudulta olisi näkynyt, sillä näytöthän hukkaavat kuvan melkein kaikista kulmista paitsi suoraa edestä katseltuna, mutta se, että pojat seisoivat kumpikin housut kintuissa ja kikkelit yläviistoon sojottaen aivan ilmeisesti näytellen niitä toinen toisilleen, ei jäänyt epäselväksi vaikka sitä olisi katsonut mistä kulmasta…
Ja sitten vielä, se, mitä hän ei oikein uskaltanut eikä halunnut myöntää edes nähneensä.
Heti oven avaamisen jälkeisestä asetelmasta hänelle oli jäänyt valokuvan omainen muistikuva, että Justus oli ollut juuri vetämässä kättään pois, kosketeltuaan aivan ilmeisesti Jackin kikkeliä!

Tilanne oli mrs Mullhamista niin hämmentävä, että hänen täytyi saada puhua siitä jollekin, ja hän oli kiitolinen siitä, että Phyllis sattui olemaan tässä ikäänkuin kohtalotoveri, olihan hän Eustacen äiti.

Mrs Mullham sai lohtua jo siitä, Phyllisillä tuntui olevan samanlainen suhtautumistapa asiaan kuin hänellä itsellään.
Hänen oma tilanteensa oli kuitenkin paljon kimurantimpi:

Mrs Mullhamin varsinainen huolenaihe oli sellainen, että siitä hän ei tohtinut eikä halunnutkaan puhua edes Phyllisille, vaikka luottikin tähän melkein kaikessa.

Miehensä poistuttua kuvioista hän ei ollut alkanut, ainakaan aktiivisesti, etsiä uutta miestä elämäänsä. Sen sijaan hän oli kiinnittänyt kaiken tarmonsa lastensa kasvattamiseen. Jackin lisäksi katraaseen kuului kaksi tytärtä, Margaretha eli May ja Phoebe eli West, noina aikoina 9- ja 11 vuotiaat.
Jack oli nyt siis 13 vuotias.
Kuinka ollakaan, Jack oli aina ollut hänen mielessään jollain lailla erikoisasemassa muihin verrattuna. Vanhin lapsi, ja sitäpaitsi poika!
Hän ei aluksi kiinnittänyt asiaan sen surempaa huomiota.
Sitten hän tuli lukeneeksi D. H. Lawrencen kirjan “Poikia ja rakastajia”.
Sen luettuaan hän eräänä unettomana yönä oivalsi, että ei hän oikeastaan “tullut lukeneeksi” kirjaa, vaan että eräs ystävätär oli siitä maininnut hänelle aivan erityisin äänenpainoin. Niin, jälkeenpäin ajatellen oli aivan ilmeistä että tuo ystävätär oli halunnut juuri hänen lukevan sen.
Ja syy valkeni hänelle saman tien.
Kirjahan kertoo äidistä ja tämän vätyksenä pitämästä aviomiehestä sekä kahdesta pojasta. Pikkuhiljaa äidin koko seksuaalinen mielenkiinto suuntautuu poikiin, joiden psyykkistä ja varsinkin fyysistä kehitystä hän seuraa erityisen tarkalla silmällä.

– Voi hyvänen aika, olenko minä tulossa sellaiseksi? hän kyseli tuskaisena itseltään…
– Mutta eihän se voinut olla niin, eihän Ed ollut ollut mikään vätys, melkeinpä päinvastoin…
Mutta kuitenkin asia ikäänkuin oli juuri niin…
Ja mrs Mullham muisti tuona nimenomaisena yönä erinäisiä tapahtumia.
Alusta asti perheessä oli ollut perinteenä hoitaa kurituskin rakkaudellisesti; niinhän kirkkoherrakin oli opastanut.
Niinpä tuohon aikaan melko taajaan toistuvat piiskaussessiot päättyivät aina molemminpuoliseen vakuutteluun keskinäisestä rakkaudesta.
– Mutta tämähän koski myös tyttöjä, ei vain Jackia, yritti Mrs todistella itselleen.
Mutta tosiasi on, että erään kerran pojan nyyhkyttäessä sylissä, kädet kiedottuina äidin kaulaan, poika oli painanut kyyneleistä ja räästä märän poskensa hänen kaulaansa vasten ja kuiskannut “äiti, minä rakastan sinua”
-Niin minäkin sinua, oli hän vastannut.
Sitten poika oli suudellut häntä poskelle ja hän oli suudellut poikaa molemmille poskille, melko lähelle tämän suuta.
Sitten poika oli yllättäen suikannut märän pusun suoraa hänen suulleen.
Kun hän tunsi pienet huulet omilla huulillaan, oli ylimaallinen hellyyden aalto kulkenut hänen lävitseen, ja hallitsematta omia toimintojaan hän oli, pitäen pojan päätä tiukasti otteessaan, työntänyt kielensä tämän valmiiksi raollaan olevien huulten välistä ja tavoittanut tämän kielen.
Tai tarkkaan ottaen hän ei edes muistanut, kumpi oli ollut aloitteellinen, mutta lopputulos vain oli hämmentävä: hellyyden tunne sai nopeasti seksuaalista lisäväriä kun hän tunsi vaginansa kostuvan lemmen eritteistä…
Siinä vaiheessa hänen ymmärryksensä oli palannut, ja hän oli lopettanut tilanteen nopeasti. Hän ei edes tiennyt, miten poika oli reagoinut, ja kaikki tuntui menevän vanhaa rataa, poika seisoi keittiön nurkassa jonkin aikaa ja meni sitten nukkumaan.

Mutta sinä unettomana yönä…
Mitenkä kävisi pojan kurittaminen jatkossa päinsä? mietti hän.
– Minä en voi sitä enää rehellisesti tehdä, tämä rakkaus on muuttumassa agape:sta eroottiseksi, ja Kirkkoherra oli ompeluilloissa ja hartaustilaisuuksissa tehnyt täysin selväksi niiden eron.
– Minä olen kiusattu, mutta en langennut, enkä aio langeta.
“Ei kiusaus ole synti, lankeaminen siihen on”, oli kirkkoherrakin teroittanut.
Näin muokkautuneeseen maaperään siis lankesi Phyllisin ehdotus:

– Antakaamme asia mr Elmen hoitoon!

Ja Sitten Phyllis kertoi kanssasisarelleen, tuolle toiselle yksinhuoltajalle, mitä oli tapahtunut kun hänellä oli talvella ollut käsi paketissa ja perhe-elämä oli uhannut riistäytyä käsistä..
– Ja saat uskoa, että se mies hoiti tehtävänsä mallikelpoisesti; en ole ikinä nähnyt poikiani niin kiltteinä ja sitä kesti aina melkein kaksi viikkoa! hehkutti hän.
– Ja lisäksi hän avasi vähän minun omiakin silmiäni, hän nimittäin osoitti, että rangaistuksen voi jättää siihen pieksäntään…
– Mitä tarkoitat? kysyi mrs Mullham.
– No sitä, että ei siinä mitään nurkassa seisottamisia paljain pyllyin kaikkien nähtävillä tarvita, vaan kun pylly on pehmitetty, punainen ja kihelmöi sopivasti, niin pojan voi päästää jopa ulos. Ikäänkuin palkinnoksi siitä että rangaistus on urhoollisesti kestetty.
– No tuo on kyllä vähän paksua, vastusteli mrs Mullham
– Niin minäkin sanoin hänelle, mutta, ymmärräthän, olin vähän kuin pakotettu suostumaan mr Elmen menetelmiin, sillä hän asetti sen ehdoksi. Jos en olisi suostunut, olisivat pojat pahimmassa tapauksessa jääneet piiskaamatta, tai sitten olisin joutunut turvautumaan veljeni apuun, ja sinähän tiedät, millainen hän on. Oma käteni oli todella käyttökelvoton silloin.
Mutta lopputulos sai minut vakuuttuneeksi, ja olen sen jälkeen noudattanut sitä itsekin.
– Ihanko totta? ihasteli Mrs Mullham.
– Totta totta, sanoi Phyllis. Ja hän kertoi menetelmän periaatteenkin: – Katsos, Dottie, asia on niin, että Jumala on luonut ihmislapselle pakarat juuri sen takia, että ne soveltuvat sellaisen opetuksen siirtämiseen joka ei muuta kautta kulje. Ja kun Raamatussakin tämä todetaan ja sitä kehotetaan käyttämään, olisi itsensä Jumalan järjestyksen arvostelua lisätä siihen enää mitään inhimillistä kuten häpeärangaistuksia yms.
– Niin, ihasteli Mrs joka helpotusta tuntien oli valmis muuttamaan omia käsityksiään nopeasti, sen hintana, että pääsi itse pahasta pulasta, kuten hän tilanteensa arvioi.
– Onhan totta, että ei yhdenkään eläimen pennulla ole mitään mitä voisi nimittää pakaroiksi… Kyllä mr Elme ja sinä saatatte olla oikeassakin. En ole vain tullut ajatelleeksi tuota ikinä. Kun siihen tulee kunnon pieksäntä ja kunnon opetus mr Elmeltä, niin silloinhan kaikki Raamatun ehdot ovat täyttyneet. Häpeäkin on mukana, mutta vain alkuvaiheessa, se poistuu sitten…
– Ihan totta. Ja emmehän kumpikaan toivo, että poikamme häpeävät lopun elämäänsä, vaan haluamme vain saattaa heidät rakkaudella oikeaan päiväjärjestykseen.

– No selvä, sovitaan siitä, että minä puhun asiasta mr Elmen kanssa. Pojille meidän ei tarvitse puhua mitään muuta kuin ilmoittaa lyhyesti että mr Elme tulee piiskaamaan heidät perjantaina klo 7 Pm.
– Entä jos hän ei suostu?
– Ole huoleti, kyllä hän suostuu, päätti Phyllis aiheen käsittelyn, jonka jälkeen nämä hellät äidit joivat kupilliset kahvia ja pikarilliset portviiniä ongelman loistavaa ratkaisua juhlistaakseen.

Tällaisen esinäytöksen seurauksena Phyllis sitten koputti minun ovelleni.

– Mr Elme, minä olen tottunut luottamaan teihin… hmm… määrätyissä asioissa…

Aikaisempia kanssakäymisiämme ajatellen ymmärsin heti, mitä olivat ”määrätyt asiat”.

– Minulla on vähän kurinpito-ongelmia.
– En tosin samasta syystä kuin silloin aikaisemmin, kiirehti hän lisäämään.
– Nyt on sellainen tilanne, että meidän poika ja hänen kaverinsa Jack ovat syyllistyneet häpeällisyyteen. Ja asia on sen luontoinen, että tarvitaan ehdottomasti mies rankaisemaan ja varsinkin puhumaan heille siitä…
Phyllis selosti kautta rantain mitä oli tapahtunut, ja siitä minä pääsin vähin erin perille tapahtumista joita olen yrittänyt edellä vähän selostaa.
Pojat olivat siis tulleet yllätetyiksi kesken herkullisen runkkaussession…

Minun mielestäni pahinta mitä he olivat tehneet oli juuri tuo yllätetyksi tuleminen.
Siitä taas minun rangaistusasteikollani ei saanut selkäsaunan arvoista mitenkään. Sanoihan suomalainen sananlaskukin, että ”naurisvarasta ei hirtetä”.
Mutta toisaalta, minähän olin maassa vieraana, ja , kuten Dhammapadassakin (vai oliko se nyt I Chingissä) ohjeistetaan, “joka tiellä kulkee tekee sen tien ehdolla”.
Halusin joka tapauksessa kieltäytyä, ja sain tingittyä itselleni pari tuntia miettimisaikaa.
Sen ajan vietin pubissa, ja totta puhuen mietin aluksi keinoja torjuakseni koko pyynnön, joka ei sopinut pirtaani.
Piiskausta vastaan minulla ei ollut mitään, kuten edellä jo kerkesin kertoakin, mutta sen perustelut. Oliko nyt laitaa rangaista nuorukaisia siitä mitä teen itsekin.
Enkä ainoastaan tee, vaan pidän sitä hyväksyttävänä, ja jos minulta tulisi vaikka joku kysymään neuvoja asian suhteen, niin silmää räpäyttämättä suosittelisin masturbointia hyvänä menetelmänä purkaa paineita.
Mutta miten kieltäytyä tehtävästä?
Sillä tehtävähän tämä oli, vieläpä luottamustehtävä, kuten kaverit Pubissakin olivat minulle moneen kertaan todistaneet.
Pitääkö luento poikien sijaan näiden äideille?
Haukkua heidät pataluhaksi vanhoillisista asenteistaan!
Ei, se ei kertakaikkiaan toimisi mitenkään.
”Mikä minä olin tekemään täällä lähetystyötä, jota olen muutenkin aina vieroksunut. Parempi on mennä ulkomaille oppimaan kuin opettamaan, varsinkaan jos ei ole mitään opetettavaa.”
Sitten keksin ratkaisun.
Mikä pakko tätä on ottaa rangaistuksena.
Eikö asia ollut todellakin niin kuin kapakan piiskausasiantuntijat olivat todistaneet, ja Phylliskin oli siitä maininnut, että ”pakarat ovat se elin jonka kautta kaikkein painavin tieto parhaiten siirtyy opettajalta oppilaalle”.
Niinpä niin. Pojat saisivat minulta oppitunnin joka auttaisi heitä keskittymään elämän tärkeisiin asioihin täydellä vakavuudella ja siten selviämään niistä vastedes kunnialla. Se tarkoitti tässä tapauksessa: ilman kiinni jäämistä.
– Mutta, arvon rouvat, ajattelin mielessäni, – opetukseen liittyvä luento-osa tulee kyllä myös saamaan sisällön, jonka merkitystä te tuskin ymmärtäisitte, saati hyväksyisitte…

Niin menin kämpälle ja annoin Phyllisille suostumukseni.

***

Tuona samana päivänä siis kaksi poikaa sai, kumpikin tahollaan, omalta äidiltään lakoonisen määräyksen:
-Perjantaina klo 7 pm. menet mr Elmen luokse piiskattavaksi.

Ja sen seurauksena minun ovelleni koputettiin perjantaina tasan kello 7 ip.
Avasin, ja ovella seisoi kaksi nuorukaista koulupukuun kuuluvat lakit käsissään. Ilmeisesti se kuului tilanteen vaatimaan pukukoodiin, sillä muuten he olivat ihan siviileissä, farkut, ja T-paidat päällään.
– Hyvää iltaa, mr Elme, he sanoivat.
– No hei pojat, tulkaa sisään, vastasin minä.
Olin visusti päättänyt että en lisää heidän henkistä tuskaansa yhtään yli siitä mitä on tarpeen asian teknisen puolen hoitamiseksi. Ei siis mitään ”mikäsuominulletämänkunnian”- teeskentelyjä. En myöskään ryhtynyt peräämään mitään ns. tunnustuksia, teeskennellen että en ole ollenkaan tietoinen millä asialla pojat liikkuivat.
Päin vastoin.
– Tiedän jo, minkä takia olette tulleet, sanoin. – Teidän äitinne pyysivät minua piiskaamaan teidät, kun rikos josta teitä syytetään on sen luontoinen että he itse eivät katso voivansa sitä tehdä. Varsinkaan kun asiaan kuuluu… niin, tehän tiedätte että tämän maan tapoihin kuuluu käsitellä kohteena oleva asia hyvin, öhöm, perusteellisesti.
En voinut mitään sille että takeltelin vähän, mutta toivoin sen menevän puutteellisen kielitaitoni piikkiin.
– No niin, mitä teillä on sanottavana?, kysyin sitten.
Pojat seisoivat tuolien luona katseet alaviistoon, johonkin kynnyslistojen tienoille suunnattuina.
– Tota… ei me oikein osata selittää…
Mutta minä sanoin:
– Hyvä on, ei teidän tarvitse selittää, mutta käydään nyt vähän läpi tapahtumia.
Siis mrs Mullham , Jackin äiti, kertoi yllättäneensä teidät häpeällisestä teosta, pitääkö se paikkansa?
– Joo, pitää….
– No, häpeättekö te? minä kysyin.
– Joo hävetään, ihan mahdottomasti…
– No niin, minä sanoin, – olitte itse asiassa samoissa puuhissa kuin suurin osa teidänkin luokkanne pojista, ja luultavasti tytöistäkin, juuri tuolla kellonlyömällä.
Itse asiassa pääosa tämän valtakunnan ikätovereistanne. Eikä vain tämän, vaan koko Euroopan. Ottaen huomioon aikavyöhykkeet, ehkä sittenkin tunni pari jäljessä, kevensin sanottavaani.
Pojat tuijottivat minua silmät suitsirenkaina. He olivat odottaneet jotakin aivan muuta.
Mutta minä oletin, että tänä internetin aikakautena, kun netti tulvii joka tarkoitukseen soveliasta aineistoa kiihottaa itseään runkkaukseen valmiiksi, ja lisäksi tarjolla on enemmän tai vähemmän avoimia keskustelupalstoja tästäkin aiheesta, nämäkään pojat eivät voineet olla tietämättömiä siitä, että lähes kaikki pojat runkkaavat.
Tältä pohjalta siis selvitin heille, että pahin mihin he olivat varsinaisesti “syyllistyneet”, oli se, että olivat lyöneet vartioinnin laimin ja näin tulleet yllätetyiksi.

Pojat näyttivät yhä helpottuneemmilta kun selvitys eteni tätä rataa, pari kertaa he jopa hymyilivät, etenkin siinä kohtaa jossa minä edespanin lordi Baden-Powellin ”Partiopojan käsikirjassa” esittämiä pelotteluja selkäytimen surkastumisesta yms. tuon toiminnan seurauksena, jota Lordi itse kutsui nimellä “itsesaastutus”.
Minä olin toisaalta tyytyväinen tekemääni vaikutukseen, mutta toisaalta siitä aiheutui sellainen pulma, että piiskaukselta meni ikäänkuin pohja pois; miten semmoisesta voi rangaista jota kumpikaan osapuoli ei pidä edes rikoksena !

– Rakkaat pojat, minä sanoin, – Vaikka olemme tästä asiasta näin yksimielisiä, niin minä oletan, että teidän äitinne eivät olisi tilanteeseen ensinkään tyytyväisiä. Te näyttäisitte helpottuneilta täältä poistuessanne, mutta riittääkö se, kun he odottavat näkevänsä hyvin piiskattuja poikia. Ja ”hyvin piiskattu” tarkoittaa, että pylly punoittaa.
Siispä minä aion kuin aionkin piiskata teidät kumpaisenkin. Ottakaa tämä siltä kannalta, että kysymys ei ole rangaistuksesta, vaan asian ydin on se, että se auttaa teitä vastaisuudessa muistamaan kunnollisen valmistelun merkityksen kun alatte runkkaamaan…

Pojat näyttivät hyvin hämmentyneiltä tällaisesta puheesta. He eivät olleet suinkaan edes ajatelleet, että tulisivat enää ikinä runkkaamaan. Kuten usein tapahtuu äkillisen säikähdyksen seurauksena, he olivat päinvastoin päättäneet että eivät tekisi sitä enää ikinä.

— Höpö höpö, pojat, te tulette tekemään sitä vielä lukemattomia kertoja, ja jos minulta kysytään, niin on parempi että teette sen ilman synnin tuntoa ja kiinni jäämisen pelkoa, sillä synnin kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä, ja kiinni jääminen on, kuten olemme havainneet, ihan turhaa ja seurausta vain hutiloinnista ja laiminlyönneistä.
Ei, asia on niin, että tupakan polton voitte kenties lopettaa, ja toivottavasti lopetattekin, hyvillä päätöksillä, mutta mitä tulee tämmöisiin seksileikkeihin, niin ne perustuvat ihan toisenlaisiin tarpeisiin. Teillä on kunnon elimet, jotka ovat alkaneet tuottamaan testosteronia, ja sen seurauksena kiveksissänne muodostuu myös siemennestettä, spermaa. Ja silloin kun runkkaushimo iskee, on kyse siitä että mitta on tullut täyteen ja kivekset vaativat purkautumista. Se tapahtuu kerran toisensa jälkeen ja siitä syystä on syytä runkata aina kun siltä tuntuu.
Sitä ei kertakaikkiaan voi pidätellä. Uskokaa minua kun sanon, että ei voinut sir Robert Baden-Powell, ei voi teidän seurakuntanne Kirkkoherra, eikä kukaan muukaan, miten hurskaita kukin heistä sitten sitten puhuukin.
En minäkään, lopetin paatoksellisen osuuden puheestani.

— Miksi emme tekisi sellaista miesten välistä sopimusta että te otatte piiskauksen urhoollisesti ja ennen kaikkea vapaaehtoisesti, kiitollisina siitä että olette saaneet todellisen vapautuksen siitä ahdistuksesta mitä tunsitte vielä tuossa ovella tullessanne, ja minä saan sulan hattuuni työs… öö… velvollisuuden hoitamisesta johon olen sitoutunut. O.K?

Pojat pitivät ehdotusta ihan oikeudenmukaisena.
– Siispä toimeksi, sanoin. Koko tuohon alkupuhutteluun, jota en suinkaan kokonaisuudessa tuossa ole siteerannut, oli mennyt aikaa n. 20 minuuttia. Laskin, että jos kulutan kummankin pojan piiskaamiseen 15 minuuttia niin rouvienkin pitää olla lopputulokseen tyytyväisiä.

– Justus, housut auki! Sanoin siis.
Tottelevaisesti puhuteltu aukaisi vyönsä ja housujen vetoketjun. Minä olin istahtanut divaanin laidalle, ja vetäisin nyt pojan poikittain polvilleni, niin, että hän saattoi saada tukea ylävartalolleen divaanista, vedettyäni kuitenkin hänen farkkunsa ja saman tien alushousut niin, että vain pakarat paljastuivat, mutta kintut jäivät verhotuiksi.
Olen sitä mieltä että alastomaksi riisumiset kuuluvat seksiluoliin, mutta sivistyneessä kasvatustapahtumassa on lähdettävä siitä, että pyllyä piiskataan, ja kinttuja päinvastoin suojellaan.
– Annamme olla näin, jotta saat tukea jaloillesi, sanoin.
Tarkoitin sitä, että kun piiskatessa tulee tarve potkia – ja sitä luonnollista reaktiotahan minä en suinkaan halunnut kieltää – niin olisi vähän vastusta jaloille. Luultavasti se tuntuisi piiskattavan itsensäkin mielestä mukavammalta.
– Se sopii, sanoi poika, ja veti vasemman jalkansa polvi koukussa sohvalle, oikean jäädessä sojottamaan kumitossun verhoama jalkaterä lattiasta tukea hakien.
Minä tunnustelin kädelläni pyllyä ja rajasin piiskattavan alueen mielessäni selkeästi niille kahdelle kummulle jotka tunnetaan varsinaisesti pakaroiden nimellä. Näitä kumpuja siis silittelin kun sanoin:
– Aion piiskata tähän, sillä tämä on se alue mistä tutkitusti kaikki opetus menee sisään. Kaikki muu on turhaa kiukun purkamista, ja minä en ole kiukkuinen.
– OK, hörähti poika.
Niin sitten aloin läimimään kämmenellä näitä pakaroita.
Vuorottelin kummankin posken välillä niin että molemmat saivat opetusta tasapuolisesti. Seurasin tarkasti värin vähittäistä ilmaantumista ja syvenemistä.
Ensimmäisen kymmenen läimäyksen seurauksena pakaroiden väri muuttui hiljalleen vaaleanpunaiseksi.
– Hyvinhän tämä sujuu, vai mitä, sanoin.
Poika mutisi jotakin naama divaaniin painettuna.
Tauon jälkeen annoin vielä kymmenen läimäystä kämmenellä (se tuntui hyvältä ja aloin uskoa, että olin oppinut jotakin tekniikasta), sitten pidin taas tauon.
Poika ei ollut päästänyt juuri ääntäkään, mutta minä olinkin piiskannut, en hakannut.

Tauon jälkeen sitten otin pöydältä melan, jonka olin aikaisempia tapauksia varten hankkinut.
Sillä aloin nyt huitelemaan kymmenen sarjoja jo punoittavalle pyllylle, ja jo ensimmäisen sarjan aikana pojan itkumuuri murtui.
Toisen kymmenen aikana hän huusi suoraa huutoa, ja viimeisen kuluessa itku muuttui lapsekkaaksi, sellaiseksi joka vain tulee jostakin sielun syvistä kellareista, ja joka ei salli minkäänlaista puhumista, koska henki ei yksinkertaisesti riitä kuin yhteen toimitukseen.

OK, nyt se on ohi, sanoin sitten.

Jack, johon en ollut kiinnittänyt paljoa huomiota, oli, kuten nyt huomasin, jotenkin lumoutunut näkemästään. Justus oli kuin olikin piiskauksen eri vaiheissa kierinyt sen verran että housut olivat siirtyneet alemmaksi lähelle polvitaipeita, ja koska pojan jalat olivat edellä kuvatusti vähän levällään, hänen sekä anuksensa että kivespussinsa olivat ilmeisen selvästi näkyvissä juuri siihen missä Jack istui.
Nostin nyt Justuksen seisomaan hänen itsensä autellessa, edelleen nyyhkyttäen. Luulen että tämä oli niitä nyyhkytyksiä jotka kestävät vähintään puoli tuntia.
– Justus, sinä saat mennä vessaan tai jäädä tänne, sanoin, kun hän otti minua kaulasta kiinni ja märkä poski minun poskea vasten kiitti piiskauksesta.
– Kiitos, mr Elme, hän sanoi. – Minä pidän teitä suuressa arvossa…
Täällähän oli kansallisena tapana tässä vaiheessa vakuutella keskinäistä rakkautta, mutta minä olin sanonut jo valmisteluvaiheessa Phyllisille, että sellainen ei sovellu meikämannen kulttuuripirtaan.
Ilmeisesti hän oli valmistellut poikaansa tälläkin tapakulttuurin osa alueella koskapa replikointi tuntui sujuvan jouhevasti.

– Ok,ok,ok, kaveri, minäkin kunnioitan sinua enkä ole ikinä ajatellut että olisit jotenkin alempana minua, vaikka oletkin nuorempi ja pienempi. Ei sellaiset jutut saa vaikuttaa. Mutta jotenkin on niin, että iäkkäämpänä tulee uusia tehtäviä joita ei osannut nuorempana ajatellakaan. Saat itse nähdä ja kokea sen kunhan vanhenet.
Ja nyt, olet vapaa tekemään mitä itse tahdot, minun puolestani asia on selvä..

***
Justus poistui ovesta ilmeisesti vessaan, ja minusta tuntui, että Jack oli jotenkin tyytyväinen siihen tilanteeseen, ainakin hän näytti helpottuneelta.
– No niin, sanoin, – mitäpä suotta viivyttelisimme. Tule tänne, Jack, sanoin pojalle melko ystävällisellä äänellä. – Aukaisepa vyösi.
Poika teki työtä käskettyä, ja samalla hän kumartui kohti korvaani ja sanoi jotensakin hiljaisella äänellä, melkeinpä kuiskaten:
– Mr Elme, saisinko minä ottaa housut kokonaan pois?
– Kyllä toki, sanoin minä, – mutta miksi haluat?
-En tiedä, tuntuisi vaan mukavammalta niin.
Samalla hän laski farkkunsa nilkkoihin ja käveli ulos niistä. Hän vilkaisi minuun, sitten pisti peukalonsa tulipunaisten kalsareiden vyötärönauhan alle ja kumartui riisumaan nekin.
En paljoa kiinnittänyt huomiota hänen etupuolen varustukseensa, mutta sen rekisteröin, että kun Justuksella oli ollut hyvällä alulla ollut karvapehko kikkelinsä tuntumassa, niin Jack oli yhä täysi posliini. Ehkä aavistuksen tummaa sävyä oli alkanut ilmaantua itse kikkeliin, joka muuten näytti melko kehittymättömältä.
Ohjasin hänet sitten suurin piirtein samaan asentoon polvilleni kuin Justus oli ollut hetkeä aikaisemmin.
Hän tälläytyi hyvin huolellisesti, tehden samanlaista hienosäätöä kuin kissat ja koirat makuuasentoa valitessaan. Tästä oli kaukana kaikki pakonomaisuus, ja jotenkin minulle tuli tunne (ehkä siltikin vasta jälkikäteen tilannetta muistellessa), että hän sananmukaisesti tarjoili pyllynsä piiskattavaksi. Minun piiskattavakseni.
Aloitinkin sitten lähes samalla seremonialla kuin olin Justuksen kanssa noudattanut.
-Jack, minä sanoin, vaikka otitkin housut pois, aion läiskiä sinua vain pyllylle..
Painelin ja sivelin hänen takamuksensa pehmeitä osia ja sanoin:
– Tänne näin.
En halua että reitesi jäävät suotta punoittamaan, joudut kuitenkin ne paljastamaan voimistelutunnilla yms.
– Oh, ei se haittaisi, sanoi tuo vintiö. – Meidän luokalla milloin kukakin näyttelee erilaisia piiskauksen jälkiä, se on ihan tavallista.
Tilanne oli riistäytyä hallinnastani. – Helkkari, tässä on kehkeytymässä sellainen yhteisymmärrys että koko piiskaus tulee mahdottomaksi, ajattelin.

Nyt en enää vastannut mitään, vaan pistin toimeksi.
Jackin pylly oli jotenkin sovelias piiskaamiseen. Justuksella, jonka olin juuri työstänyt, oli tosin kunnon pakarat, mutta lantio oli melko kapea ja reidet sitä myöten ohuehkot, miltei laihat.
Jackilla sensijaan riitti pyöreyttä joka suuntaan, ja lisäksi, paljon liikkuvasta nuorukaisesta kun oli kysymys, se mikä tuntui käsiin ei ollut vähimmässäkään määrin hyllyvää, vaan joustavan kiinteää, niin että kun läimin, niin siitä tuntui saavan kunnon vastuksen kämmeneenkin. Se tuntui suorastaan mukavalta.
En edes muistanut laskea miten monta läimäystä annoin avokämmenellä, kun sitten siirryin melaan.
– En aio päästää häntä yhtään vähemmällä kuin toistakaan, ajattelin.

Poika oli puhjennut nyyhkytyksiin jo kämmenvaiheessa, mutta kun siirryttiin melaan, niin parin läimäyksen jälkeen hän vollotti ihan avoimesti ja ennen kuin ensimmäinen kymmenen satsi oli valmis, hän huusi suoraa huutoa.
Hänellä ei ollut kumitossuja jaloissaan kuten Justuksella oli ollut, ja niinpä hän ei saanut pidettyä otetta lattiasta, ja pian hän potki molemmilla jaloilla polvet koukussa.
Hänen lantionsa tuntui vuoroin nousevan ja laskevan potkujen ja läimäysten tahdittamana niin, että tunsin reisieni päällä painon vaihtelun.
Näin veimme session loppuun, ja takaan, että hän ei ollut jäänyt vähemmälle kuin kaverinsakaan.
Nyyhkytykset olivat todella rajuja, kesti ainakin viisi minuuttia ennenkuin hän osoitti merkkejä halusta nousta ylös asennostaan.
Auttelin hänet pystyyn, ja pitemmittä puheitta hän kietoi kätensä kaulaani, ja kuiskasi korvaani:
– Kiitos, mr Elme.
Minäkin otin hänet jonkinlaiseen halausotteeseen ja kuiskasin:
– Kiitos sinulle, poika. Kestit sen niinkuin mies ja nyt sinulla on tilit tasoissa tämän maailman kanssa, ainakin jonkin aikaa.
Tällaisia höpötin koska en parempaa keksinyt, koska olin hämmentynyt.
Poika ei sensijaan tuntunut hämmentyneeltä ollenkaan, vaan hän kuiskasi korvaani:
– Minä toivon että saan sinulta piiskauksen vielä monta kertaa…
Sitten hän suuteli minua poskelle, ja sanoi vielä kerran – kiitos.
Minä tyynnyttelin häntä koska hänen kehonsa vavahteli vielä nyyhkytyksistä ja pussasin molemmille poskille.
Poikapa otti pääni molempiin käsiinsä ja toi huulensa minun huulilleni ja antoi sitten suudelman suoraa suulle.
Tässä tilanteessa piti edetä vaiston varaisesti, ja minun vaistoni sanoi että ei äkkinäisiä liikkeitä nyt. Ensimmäisen suudelman jälkeen poika suikkasi muutaman nopean pusun suuni ympäristöön tekniikalla, jota kutsutaan nimellä “suukottelu”. Sitten taas suoraa suulle, ja tällä kertaa hän työnsi kielensä huulieni välistä, tavoitti minun kieleni, ja minä lamaannuin sillä lamaannuksella, minkä olin joskus kokenut vaihtaessani tyttöjen kanssa kielisuudelmia.
Kieleltä, kun se kohtaa toisen kielen, on suora yhteys sukuelimiin, eikä näköjään ollut mitään väliä sillä oliko pussaajana tyttö vai poika. Tunsin suudelman sanan mukaisesti kalussani.
Havahduin kuitenkin pian, ja tartuin häntä hartioista.
-Jack, mitä sinä nyt…..
Poika oli noussut seisomaan, ja huomasin, että kun minun kaluni oli alkanut tuntea olintilansa vähän ahtaaksi alushousuissani, niin hänellä oli päällä täysi erektio. Ilmeisesti sama erektio oli jo ollut siirtymässä minuunkin, muutta ehdin puuttua asiaan.
Ensimmäinen havaintoni pojan kikkelistä osoittautui nyt petolliseksi. Kikkeli oli sitä harvinaista, jaloa sorttia, joka vaikkapa kylmässä vedessä kutistuu, ja kurtistuu pieneksi rusinaksi, mutta erektiossa kasvaa suunnilleen 10 kertaiseksi.
Ei se mikään aikamiehen kulli ollut, mutta huomattavan pitkä, ehkä 14 senttiä, ja ymmärtääkseni nykytilassaan kivikova.
Esinahka oli päällä mutta sen aukosta katseli maailmaa uteliaasti tulppaania muistuttava terska. Sen nokassa oli kirkas tippa eturauhasnestettä, jota kiimatipaksi kutsutaan ja jonka tiedän olevan hyvin liukasta ainetta.

Nyt alkoi poika osoittaa hämmennyksen merkkejä.
– Ei ei, tässä ei ole mitään sen kummempaa, tyynnyttelin häntä.
Tämä nyt vain on sellainen tilanne että…ymmärräthän, rouvat voivat tulla millä hetkellä hyvänsä, ja sinähän ymmärrät mitä siitä seuraisi.
Koitetaan nyt järjestää tämä asia niin että saat tuon seisokin lakkaamaan ja menet sitten muiden seuraan. Mene vaikka vessaan, pistä hana valumaan ja runkkaa siellä. Tai , hei, ei minulla ole mitään sitä vastaan vaikka runkkaat täällä, mutta mitä teetkin, tee se nopeasti.
Poika virnisti ja ovelle mennessään sanoi:
– Luulen että Justuskin meni vessaan nimenomaan runkkaamaan.
– Mitä tarkoitat, kysyin.
– Se on kertonut että sen on aina täytynyt runkata sulta saamansa piiskauksen jälkeen…

Iltaa kohden minä aloin tuntea itseni yhä hämmentyneemmäksi.
– Helkkari soikoon, ei tämä nyt mennyt ihan niin kuin olisi pitänyt. Tuli jotenkin liian seksualistinen säväys koko toimitukseen…

Otin kaksi kulausta whiskyä kaappipullostani sekä melatoniini tabletin varmistaakseni yöunet.

Heräsin klo 2 yöllä. Kaluni seisoi armottomasti, oli pakko masturboida, ja tein sen hitaasti terskaa sormeillen, siveltyäni siihen talkkia liukasteeksi. En voinut mitään sille että ajattelin koko ajan Jackia.
Runkattuanikaan en kuitenkaan saanut unta. En ollut varsinaisesti rauhaton, mutta lävitseni alkoi kulkea omituisia lämpimiä aaltoja, pohjimmiltaan hellyyden tuntoja, mutta niin voimakkaita että en saanut selvää olivatko ne psyykkisiä vai fyysisiä vai kenties molempia yhdessä.
Lopulta minulle selvisi mistä on kyse:
– Minähän olen rakastunut siihen pikku räkänokkaan. Korviani myöten rakastunut.
Päätin, että en anna asian mennä tämän pitemmälle. En kertakkaikkiaan halua sotkeutua vieraalla maalla — en kyllä kotimaassakaan — mihinkään pedofiliajuttuun.
— Ja jos itse siitä jotenkin selviäisinkin, niin sotkisin joka tapauksessa toisen osapuolen, ihanan pikku Jackin elämän tavalla tai toisella.
No niin, vetäytymiseen tilanteesta ei ollut muuta mahdollisuutta kuin häipyö paikalta, mitä pikemmin, sitä parempi.
Päätin, että heti seuraavana arkena ryhdyn siinä asiassa toimiin.

Sekin asia meni sitten toisin kuin suunnittelin.

Kommentoi

top