search
top

Tytär 2

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (455 votes, average: 3.56 out of 5)
Loading...

 

Vihje: Ensimmäinen tarina julkaistu tällä fooruilla 15.08.15

 

Laura, tämä tytär, oikeastaan tytärpuoli ja hänen äitinsä Henna, vaimoni, joista olen jo aiemmin kertonutkin, jatkoimme normaalia perhe-elämäämme. Meillähän oli ollut yksi mielenkiintoinen ilta- ja yörupeama yhdessä, meillä kolmella. Silloin vaimoni kanssa organisoima nk. seksiin perehdyttämiskerta jäi sillä kertaa siihen ainoaan kertaan. Se olikin varsin rikas ja kokemuksia antava rupeama. Siinä tytär yllätti ja paljastui pitkälle itseoppineeseen neitokaiseen. Se ilta ja se ainutkertainen tapahtuma meidän kolmen kesken toteuttama ilottelu jäi mieleeni pysyväksi fantasia-aiheeksi. Tosin emme siitä olleet mitään enää puhuneet, vaan olimme kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Aikaakin oli kulunut ja tytär, Laura oli jo lähenemässä 16 v. ikää. Hän taisi olla jo aika tekijä poikamarkkinoilla, ajatellen poikakavereiden käyntejä pihamaalla ja muutenkin seurattuani hänen menojaan. Monet kerrat olin autotallissa näpertelyjen lomassa haaveillut, miten paneskelin tytärpuoltani. Nämä haaveilut päättyivät aina kunnon runkkailuun ja käsipyyhkeiden rapinaan.

Sen yhden ja ainokaisen tapauksen, jonka olimme kolmistaan kokeneet, niin sen jälkeen olin kotona alkanut salaa seuraamaan Lauran tekemisiä ja silmä viivähtänyt kauemmin hänen muodoissaan. Kävimme edelleen yhdessä saunassa, Henna, Laura ja minä. Minulla oli samat vaikeudet kullini kanssa kuin viime aikoina muutenkin, sillä kovana se oli aina niillä saunareisuilla, mutta annoin olla. Olihan aina mukana kaksi mitä ihaninta naista. Nuori ja jo muodokas tytärpuoli ja vaimoni täydellisellä vartalolla. Lauteilla joskus istuessamme ja kullin sojottaessa reisieni välistä, niin vaimoni Henna ilkikurisesti kosketteli terskaa. Kyllähän sen näki myös Laura, mutta ei muuta tehnyt kuin hymyili. Ajattelin, että varmaan hän halusi tehdä myös samaa, olimmehan jo toisiamme nuolleetkin, mutta ei tyttö leikkiin alkanut. Kaikki ennen tapahtunut oli kuin muistista pois pyyhitty. Hennan kanssa samat traditiot kuitenkin jatkuivat. Saunaillan jälkeen oli makuuhuoneemme kuumana lemmenpesänä. Saattoi Laura omaan huoneeseensa nussimisen ääniä kuulla ja taisi sitten itseään sormettaakin.

Kerran hiiviskelin talossa ja menin salaa Lauran raollaan olevan oven taakse. Näin miten hän loikoili sängyllään muuten alasti, mutta pienissä pikkareissa. Kuulokkeet korvilla hän katsoi tiukasti läppärin ruudussa näkyviä alastomia vartaloita, pornoa se oli. Toinen käsi oli pikkareissa ja näin käden liikkuvan pikkupillun päällä. Toinen käsi puristi rintaa. Hän ei ensin huomannut minua ovensuussa, mutta hieman asentoa vaihtaessaan hän sen teki.
“Oi,” oli hätäinen ja yllättyneen oloinen äännähdys.
Hän nousi istumaan ja sammutti läppärin ja otti kuulokkeet korviltaan. Ripeästi hän nousi ja käveli ohitseni kylpyhuoneeseen. Mitenkään kommentoimatta tapahtumaa jatkui elämämme.

Pääsiäisen aikaa olimme kolmistaan Kyproksella. Siellä sitten tapahtui yllättävää ja hassua. Eräänä aamuna nousimme aikaisin ylös ajatuksenamme ennen aamiaista mennä hotellin uima-altaalle aamu-uinnille. Laura ja minä menimme etukäteen, sillä Henna jäi vielä jotain kylpyhuoneeseen hommailemaan. Alhaalla olimme melkein kaksistaan, vain kaksi vanhempaa eläkeläispariskuntaa istui silmät suljettuina nauttimassa aamuauringon lämpenevästä säteilystä. Hyppäsin ensimmäisenä altaaseen ja Laura heti perään. Aloimme Lauran kanssa pienen vesileikin roiskien ja pärskien, josta vähitellen kehittyi vesipainia. Jossain vaiheessa naurumme taukosi kun olimme kietoutuneet toisiimme katseet toistemme silmissä. Ennen kuin sain sanottua mitään, tunsin miten Lauran käsi sujahti uimahousuihini ja kosketti kullia. Hän otti sen käteensä ja runkkasi hitaasti. Olisin halunnut sanoa ja kysyä, että mitä hän tarkoitti, mutta olin sanaton ja yllättynyt. Nopeasti hän sai aikaan minulle kunnon erektion. Lauran huulet lähenivät omiani, mutta juuri niiden koskettaessa omiani hän perääntyi. Hän näki, että äiti oli tulossa kohti allasta. Laura loi minuun hieman kiusottelevan hymyn uidessaan kohti altaan reunaa. Jäin vielä altaaseen viivyttelemään lannistaakseni henkilökohtaista ongelmaani, uimahousuissani kovana poukkoilevaa kullia.

Tapauksen jälkeen oli Lauran ja minun välillä jokseenkin sähköinen ja jännittynyt tunnelma. Emme olleet puhuneet toistemme kanssa samalla lailla kuten ennen, mutta kerronpa nyt kuitenkin nykyisen tilanteen koukeroista. Jokin aika sitten oli ylimääräisiä pyhiä ja Henna teki risteilyn muutaman työkaverinsa kanssa. Olimme Lauran kanssa ensimmäisen kerran Kyproksen tapahtuman jälkeen kahdestaan kotona. Perjantaisena iltapäivänä Henna lähti. Hieman myöhemmin Laura ja minä söimme yhdessä, mutta kuten odottaa saattoi, emme paljoa keskenämme jutelleet.
“Aiotko olla illan kotona,” kysäisin kuitenkin?
“Varmaan,” oli lyhyt ja kyllästyneen tuntuinen vastaus.

Pistin saunan päälle ja odottelin sohvalla sen valmistumista katsellen televisiota. Siemailin olutta ja pohdin, että mahtaisiko Laura tulla kanssani saunaan nyt kun ei Hannakaan ollut kolmantena. Saunan ollessa valmis huikkasin yläkertaan ja kysyin:
“Laura, tuletko saunaan?”
“Totta kai, nyt hetikö?”
“Nyt nyt.”
Kullini värähti. Hetken kuluttua kuulin saunan pukuhuoneessa miten portaat tömisi kun Laura loikki alas. Ovi aukesi ja sisään pelmahti rinnat paljaana ja vain lantiolle pyyhkeen kietaissut tyttö. Näin hän teki aina, jo pienestä tytöstä lähtien. Matki varmaan minua, sillä niin minäkin saunareissuni tein. Pyyhe lensi penkille ja Laura vilahti saunaan ja nousi edelläni tutulle paikalleen lauteille. Viivyttelin alhaalla ja sekoittelin löylyvesiä. Annoin puolikovan kullin ujostelematta heilahdella toiveena nuoren naisen sitä katsovan. Katsoihan hän, sen totesin. Nousin lauteille ja istuin niin, että sain nostettua jalatkin ylös. Oli tilaa kun Hennakin oli pois. Nojasin seinään jalat kohti Lauraa. Kivespussi lepäsi laudeliinalla ja kulli seisoi nyt jo kohtalaisen komeana terska kohti kattoa. Laura heitti sopivasti vettä kiukaalle niin, ettei tarvinnut kumarrella tai pakoon juosta. Laura vilkaisi minua ja nosti jalkansa myös ylös ja nojasi päätyyn. Istuimme nyt jalat vastakkain Laura pikkupillu hieman avonaisena ja minä kulli sojottaen taivasta kohti. Katselin Lauraa ja hän minua. Ihomme kostui ja aina välillä Laura sihautti kiuasta. Emme puhuneet, emme kosketelleet, katselimme vaan. Huomaamattani tunnustelin kulliani ja samalla Laurakin vei kätensä pillulleen. Painoi sormella sen yläosaa ja kääntyi.
“Mä menen nyt suihkuun ja pois,” sanoi Laura.
“Ok, viivyttelen täällä,” vastasin.

Paria tuntia myöhemmin istuin sohvalla oluttölkki edessäni seuraamassa jalkapallo-ottelua. Saunassa ei sitten mitään erikoista tapahtunut, mutta Laura tuli hetken kuluttua ja istuutui myös sohvalle pukeutuneena mukaviin vaatekappaleisiin joita hän mielellään kotona ollessaan piti. Eli pikkuhousut ja pieni, kireä toppi. Ohi mennen hän kysäisi:
“Saanko maistaa hieman oluttasi?”
“Noh, jos sitten hieman vaan,” vastasin.
Lauran äiti Henna on kyllä jyrkempi kieltäessään tyttäreltään alkoholipitoiset juomat ja muut paheet. Laura otti pari kunnon kulausta, röyhtäisi ja nauroi. Niin nauroin minäkin ja sanoin:
“Nyt stoppia heti,” ja otin oluen Lauralta.
Jatkoimme ottelun katsomista mikä myös tuntui omituiselta Lauraa ajatellen, sillä häntä ei aiemmin moiset urheilulajit kiinnostaneet, paitsi ehkä hieman kun Suomi oli tulessa, ja sekin jääkiekossa. Laura vaihteli usein löhöilyasentoaan aivan kuin hän olisi ollut hieman hermostunut. Seurasimme sohvalla puhumattomina ottelua kunnes tuli puoliaika. Nousin ja menin keittiön jääkaapille ja otin sieltä kylmän lihapullan heittäen sen suuhuni. Tullessani takaisin sohvalle nousi Laura ja meni yläkertaan. Juuri ennen toisen puoliajan alkua hän tuli takaisin vain pienet keltaiset, läpikuultavat pikkuhousut ja pieni valkea toppi päällään. Hän oli siis vaihtanut vähät vaatteensa uusiin vähiin vaateisiin.
“Mitä nyt touhuat,” kysyin?
Hän kurottautui ohitseni ja otti kaukosäätimen käteensä ja sulki television. Hän asettautui eteeni ja kysyi:
“Pidätkö minua edes vähän nättinä?” Samalla kun hän siveli kädellään paljasta vatsaansa ja pikkareiden päältä häpykumpuaan. En pystynyt muuta kuin nieleksimään.

Katseeni oli kuin naulittuna hänen vartaloonsa joka oli kehittynyt todella seksikkääksi. Hänen reitensä olivat pehmeän näköiset ja iho niillä kiilsi. Näin pillun ääriviivat pikkarikankaan läpi ja nännit sojottivat ohuen topin alla. Eikä vähiten lisännyt seksikkyyttä hänen hankkimansa kimalteleva napakoru värisevällä vatsalla. Laura asettautui hajareisin syliini.
“Näin varmaan haluat, eikö?”
Minulle iski salamana kova seisokki jonka varmuudella myös Laura tunsi ja hieroi itseään sitä vasten. En ehtinyt sanomaan hänelle mitään ennen kuin hän suuteli minua suulle. Nostin käteni hänen ympärilleen ja suutelin takaisin. Ajatuksissa vilisi, että mitä nyt olen tekemässä, mutta enää en osannut itseäni kontrolloida. Nuori ja seksikäs vartalo vasten omaani sen teki. Olin kuin kuumilla hiilillä ja läpikotaisin kiimassa. Irtauduin suutelusta ja sanoin epäröiden:
“Odota, tämä taitaa olla hieman luvatonta, ehkä laitontakin.”
“Ei ole, ei ainakaan enempää kuin viimeksi. Ethän mitään pakota ja sillä selvä. Jos nyt pientä kiellettyä tehdään, niin kuka siitä tietää. Relaa Eki, relaa.”
“Vai niin olet sen ajatellut?”
“Niin olen. Ja muutenkin. Enhän ole sinun oikea tytär.”
“Nii’in, mutta ei meidän kumminkaan pitäisi näin olla.”
“Tiedän, ja siksi tulee olemaan erikoisen kiihottavaa, eikö vaan?”
Sisimmässäni ääni sanoi, että nyt lopeta, mutta kulli sanoi jatka, jatka. Kulli tuntui ottavan voiton ja nujersi omatunnon. Lauran huulet kohtasivat jälleen omani ja suutelimme.

Suuteleminen johti vähitellen muuhunkin. Käteni vaelsivat Lauran vartalolla tutkien ja puristellen. Ihanat pakarat kiihottivat yli kaiken. Lauran kädet ja sormet pörröttivät hiuksiani, kopeloivat selkääni ja taas halasivat tanssien niskassani. Suutelin Lauran kaulaa ja jonkin ajan kuluttua hän totesi:
“Etkö riisu toppiani?”
Hän kohotti kutsuvasti kätensä ylös. Nostin topin pään ja käsien kautta pois ja paljaat rinnat olivat silmieni edessä.
“Haittaako sinua se, että minulla on aika pienet rinnat? Tiedän, että jumaloit äidin rintoja jotka ovat paljon isommat.”
“No ei haittaa, ei ollenkaan. Rakastan myös pieniä rintoja, sinun on ihanat.”
“Ok, no hyvä.”
Suutelin hänen oikeaa rintaansa ja imin nänniä joka koveni ja koveni. Sivelin hänen selkäänsä ja hän vastaavasti hiuksiani. Laura huokaili ja inahteli ja vaikutti kovin himokkaalle. Siirryin imemään ja nuolemaan vasenta rintaa kunnes molemmat rinnat kiiltelivät märkinä.
“Nyt riisutaan sinut,” sanoi Laura.
Riisuin t-paitani kun Laura laskeutui polvilleen jalkojeni väliin ja alkoi riuhtoa auki sepalustani. Hän veti farkut alas ja pois päältäni. Sitten oli boksereitten vuoro joissa näkyi kivikova kulli pyrkivän läpi kankaan. Laura hieman hämmentyneen näköisenä tuijotti isoa kohoumaa. Hän otti lahkeista kiinni ja veti boksereita alas seuraten tarkkaan miten kulli paljastui yhä enemmän ja enemmän ja lopuksi poukahti vapauduttuaan pystyyn. Bokserit lensivät farkkujen seuraan lattialle ja Laura tarttui vakaalla otteella kullin varteen.
“Sehän onkin isompi mitä luulin ja muistin,” hän sanoi siirtämättä katsettaan kullista.
“Saanko imeä sitä? En tiedä olenko niin hyvä siinä,” kuiskasi Laura hetken kuluttua.
“Oletko ollut paljon poikien kanssa,” utelin?
Seksihän ei meillä ollut jokapäiväinen puheenaihe. Sitä sivuttiin ohi mennen, mutta ei sen saloja paljoa pohdittu. Oli se yksi ainoa kerta, jolloin olimme kolmistaan, Henna, Laura ja minä heittäydytty erotiikan saloja yhdessä kokeilemaan, mutta sekin jäi sitten siihen, ja ihan yhteisestä sopimuksesta.
“En oikeastaan ole koskaan imenyt ketään paitsi silloin kerran äidin kanssa sinua, silloin kun teimme yhdessä kaikkea. Olen kyllä pannut yhden luokkakaverin kanssa, mutta sekin oli aina ohi parissa sekunnissa. Ei se oikeastaan ollut mitään. Ja onhan niitä muitakin ollut, semmoisia puristelijoita ja sormileikkejä olen harrastanut. Poikia olen runkannut. Kerroinhan silloin viimeksi kun ei äitikään meinannut uskoa. Ja niin, etkö muka muista, mitä itse silloin kerran teit minulle, senkin ’opetta’? ”
“Voit imeä minua jos haluat, se olisi mahtavaa,” vastasin.

Laura imi ujosti vaan terskan päätä.
“Näinkö haluat, vai miten,” kysyi Laura?
“Näin, olet hyvä tässä. Mutta jos haluat, voit myös nuolla sitä,” vastasin.
Tuntui täydelliseltä kun Laura kierrätti kieltään terskan ympäri. Suuteli ja tuikki kieltään terskan alareunaa. Hän sylkäisi kuin pornopätkän taituri aimo annoksen terskalle.
“Sinähän osaat tämän,” sanoin ja jatkoin, “kokeile kuinka saat sen kokonaan suuhusi ja kuinka syvälle.”
Laura teki niin ja sai upotettua kullin melkoisen syvälle suuhunsa. Pienet kädet hyväilivät kiveksiä . Sitten hän kakisteli ja naurahti valuttaen sylkeä suupielestä.
“Olinko hyvä,” hän kysyi?
“Ihan huippu.”
Hän jatkoi imemistä ja runkkasi suullaan kulliani. Minä ajattelin, että mikä onni minulla on kun kanssani elää näin ihana tytärpuoli.
“Haluaisitko Laura nyt itse tulla nuolluksi?”
“Haluan,” vastasi Laura silmät kiihkosta palaen.

Nousin sohvalta ja Laura kohottautui jalkojeni välistä. Seisoimme hetken vastatusten ja taas suutelimme. Tytönvartalo imi itseään kiinni minuun, keski-ikäisen miehen vartaloon. Liikutimme itseämme toisiamme vasten ja hyväilimme toistemme selkiä ja pakaroita. Kullini painoi Lauran vatsaa. Vaihdoimme paikkaa ja Laura istui nyt sohvalla. Itse olin polvillani hänen edessään ja vedin varovasti alas hänen pikkarinsa ja levitin ihania jalkoja. Laura nojasi taakse ja katsoi puna poskillaan minua. Hänen pillunsa oli pieni ja siisti. Nuori karvoitus koristi häpykummun alaosaa ja häpyhuulet olivat paljaat. Vain hentoinen untuva kimalsi niillä. Kumarruin ja aloin nuolemaan alhaalta välilihan kohdalta ylös. Pillu eritti omia nesteitään ja oli jo märkä ja liukas. Ihanan makuinen, naisen makuinen. Nuolin hitaasti alhaalta ylös ja päin vastoin. Kädet ujutin pakaroiden taakse ja vedin Lauraa vasten suutani. Laura otti pääni käsiensä väliin ja painoi sitä kohti pilluaan. Kuulin kuiskauksen joka kehotti nuolemaan kovempaa ja tein niin. Tein kaikkeni nuollessa ja imiessä. Hänen hengityksensä kiihtyi ja hän inisi. Otin toisen käteni pakaran takaa ja ujutin keskisormen Lauran pilluun ja pyöritin sitä siellä samalla kun nuolin turvonnutta syliä. Nielin Lauran mehua ja näykin kevyesti häpyhuulia ja pientä klitorista. Hän otti tukea sohvasta ja kohotti selkää kaarelle ja antoi jalkojensa veltostua. Tunsin miten orgasmi ravistutti häntä.
“Oliko se ihanaa,” kysyin hetken kuluttua?
“O-oli, vieläkin on.”

“Pane mua nyt,” sanoi Laura,” pane niin kuin äitiä.”
“Äitiä?”
“Niin, etkö usko, etten ole kuullut miten panet äitiä?”
“Ok, minä panen sinua kuten äitiäkin.”
“Mennään makuuhuoneeseen,” halusi Laura.
Otin alastoman Lauran syliini ja kannoin hänet yläkertaan .
“Olet todella kasvanut ja tullut tosi seksikkääksi,” sanoin.
Laura punastui hieman ja antoi minulle suukon. Laskin makuuhuoneessa hänet vuoteelle ja kysyin:
“Oletko nyt valmis?”
Hän nyökkäsi ja makasi alastomana ja rauhallisesti vuoteella katsellen minua. Itse seisoin sängyn vieressä ja katselin tätä ihanuutta. Kulli sojotti sykkivänä ja nyökytellen kuin olisi myös katsellut. Laura ojensi kättään ja sulki kullin käteensä. Veti kevyesti minua lähemmäksi samalle levittäen hitaasti reisiään. Pillu paistoi paljaana ja kiiltävänä. Nousin sängylle ja Lauran jalkojen väliin. Varovasti työnsin terskan pienen pillun pienelle aukolle. Laura levitti sormin pilluaan. Kulli liukui hitaasti mutta vaivatta sisään. Pieni hymy Lauran huulilla kertoi kaiken sujuvan kivuttomasti.
“Eikö satu,” kysyin?
“Ihan vähän, mutta sillä lailla ihanasti,” hymyili Laura edelleen.
Aloin panemaan kunnolla ja Laura huokaili ja inahteli välillä kovaankin ääneen. Työnsin syvälle ja ihmettelin, miten kivuttomasti se käy kokemattomaltakin tytöltä, mutta varmaan pillun omat liukastusaineet auttoivat asiaa. En kuitenkaan rytkyttelemällä nussinut, niin kuin tein Lauran äidin kanssa. Kulli liukui sulavasti nuoressa pillussa josta välillä kuului märkyyden aiheuttamia kiihottavia läiskähdyksiä kivespussin läjähtäessä vasten märkää välilihaa. Lauran pillu oli käsittämättömän kiihottava, tiukka ja nuori. Kimmoisa liha imi itseään kullin ympäri. Sain keskittyä oikein kunnolla, etten olisi heti joutunut vetämään ulos ja laukeamaan Lauran vatsalle.
“Vaihdetaanko asentoa?”
“Ok,” vastasi Laura.
“Mitenkä haluaisit?”
Laura mietti hetken ja sanoi:
“Jos takaa.”

Laura asettui nelinkontin eteeni takapuoli kohti minua.
“Haluaisin syödä nätin pyllysi,” sanoin ja suutelin sitä.
Laura nauroi ja keikutti pakaroitaan. Työnsin kullin taas pillun huulille ja työnsin sen hitaasti sisään. Se meni helposti, kuin imaistuna upposi kanki kuumaan tytönpilluun.
“Nussi nyt minua kovaa, oikein kovaa,” ähelsi Laura ja työsi peräänsä vasten kulliani.
Minä tein toiveitten mukaan ja panin kovaa. Nussin niin, että Laura haukkoi henkeä, laski välillä kasvonsa vasten patjaa ja työnsi takapuoltaan ylös vaatien lisää. Lauran ääntely muuttui kovemmaksi ja kohta se oli kuin suoraa huutoa. En tosin ollut itsekään äänetön, vaan hengästyneenä puuskutin puskiessa tytön pillua. Välillä Laura yritti hillitä huutoaan nauramalla, mutta ei se auttanut. Hänen kauniit pakaransa iskeytyivät paukahdellen vasten vatsaani. Se oli kaunista katsella. Ja ihan todella, se värinä ja ne ihanat ja sileät puolikuun muotoiset pakarat. Vähitellen hiljensin tahtia. Vedin pitkälle ulos ja taas hitaasti työnsin syvälle sisään.
“Tee se nopeammin,” mumisi Laura, “minulta tulee kohta.”
Lisäsin taas vauhtia ja nussin kovaa, melkein raa’asti kunnes yht’äkkiä Laura romahti kädet ojennettuina alas sängylle ja jännitti vartalonsa samalla kun hän inisi ja inahteli.
“Miten nyt, piditkö,” kysyin Lauran hieman rentouduttua?
“Ihanaa, pidin,” hän vastasi toisen orgasminsa jälkeen joka oli ensimmäistä voimakkaampi.
“Minulta tulee myös kohta, voisitko nyt ratsastaa minulla, niin saisin katsella sinua?”
“Voin, ihan varmasti voin,” vastasi Laura ja veti syvään henkeä.

Asettauduin selälleni ja otin otteen hänen vyötäröltään nostaen hänet hajareisin kullilleni. Hän tarttui siihen lujalla otteella ohjaten sen pilluunsa. Hän ratsasti ja taivutti itseään eteen ja suuteli minua.
“Ratsasta nyt kunnolla,” sanoin.
Hän otti käsistäni ja puristimme toisiamme kämmenistä sormet lomittain. Hän alkoi kunnon ratsastuksen ja kulli upposi syvälle Lauran syliin.
“Osaanko minä?”
“Osaat sinä, ihan maailman paras tyttöseni,” vastasin.
Hän ratsasti nyt rajusti niin, että kulli hypähti pariin kertaan ulos pillusta ja annoin Lauran asetella sen takaisen. Haparoiva käsi ohjasi räjähdysvalmista kullia takaisin kuumaan onkaloon. Pidättelin laukeamista pitkään, mutta olihan sen lopulta tapahduttava.
“Mihin haluaisit että tulisin,” kysyin?
“Suuhun, haluan tietää mille se tuntuu ja maistuu.”
“Ok, ole sitten valmiina,” vastasin.
Laura asettui eteeni polvilleen. Avasi suun ammolleen ja työnsi kielen ulos. Runkkasin muutaman sekunnin ja laukaisin kovan satsin suoraan Lauran suuhun. Muutamia napakoita ruiskaisuja jotka tavoittivat Lauran nielun. Paljon valui myös hänen suupielestään leualle. Hän pyyhki kädellään liiat pois ja nuoli sen sitten hymyillen ilkikurinen, alta kulmain katse naulittuna silmiini.
“Tämä on hyvää, mutta hieman suolaista,” oli toteamus ja hän jatkoi, “olinko yhtä ihana kuin äiti?”
“Ihanampi,” vastasin.
“Saanko nukkua kanssasi nyt tämän yön?”
“Saat, ja seuraavankin, mutta yhdellä ehdolla. Sinun on luvattava olla kertomatta tästä kenellekään, varsinkaan äidille.”
“Lupaan.”

 

5 kommenttia viestissä: “Tytär 2”

  1. Jussi says:

    Ihana tarina,niin kiihottavaa ja seksikästä että runkkasin itselleni orgasmin lukiessani. Itse nussin tytärpuoltani aina kun tapaamme, sekin alkoi salassa vaimoltani.

  2. lilli says:

    Jatkoa ja äidin kanssa kahdestaan…

  3. JeeJee says:

    Ihan alku oli pelottavan haparoiva kerronnallisesti ja kirjotusasultaan, mut loppu täyttä timanttia. Jatkakaa!

  4. masa says:

    vielä jatkoa

    • tepa says:

      olisi tosi kivaa saada tähän vielä jatkoa. Toiveeni olisi Laura ja äiti,onhan hän ollut jo muutenkin vähän mukana !

Kommentoi

top