search
top

Rakkautta ja rakastelua kesäyössä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (18 votes, average: 3.44 out of 5)
Loading...

Oli aivan tavallinen perjantaipäivä. Paitsi että huomenna olisi tyttöystäväni syntymäpäivä. Katriina tuli töistä kuudelta ja menin häntä vastaan eteiseen ison ruusukimpun kanssa. Vaihdoimme heti illan ensimmäisen kiihkeän suudelman.

”Mutta kulta, mullahan on synttärit vasta huomenna..?” Katriina ihmetteli järjestämääni yllätystä.

”Tiedän, mutta ei kai sitä juhlimista tarvi vaan huomiseen jättää. Aloitetaan tänään ja lopetetaan huomisen puolella.” Vastasin hymyillen.

Katriina suikkasi suukon poskelleni. ”Kiitos kulta. Tehdään niin.”

Katselimme elokuvaa, joimme muutaman aikuisten ja makoilimme sohvalla nauttien toistemme läheisyydestä ja lämmöstä. Olisimme varmaan viihtyneet siinä koko illan, mutta olimme sopineet tapaavamme joukon kavereitamme baarissa.

Katselin Katriinan muodokkaana keinuvaa peppua, kun hän käveli vaihtamaan vaatteet. Hän tuli takaisin yllään vaalea leninki, jonka helma ulottui juuri polviin. Poskia korosti seksikäs puna ja hymyileviä huulia väritti aniliinin punaisen sävy. Vaalean kultaiset hiukset laskeutuivat latvoista hieman kihartuvina paljaille olkapäille. Nielaisin tyhjää tuota näkyä katsellessani. Olisin voinut syödä hänet saman tien ja maltoin vain hädin tuskin mieleni.

Saapuessamme baariin kaverimme olivat jo paikalla. He olivat varanneet tutun nurkkapöydän käyttöömme. Meille tehtiin tilaa ja liityimme seurueeseen. Tilasin juotavaa, itselleni lonkeron ja Katriinalle lempijuomaansa Crowmooria. Tilasin pöytään myös seurueen yhteiseen käyttöön pullollisen skumppaa. Kilistelimme heti Katriinan syntymäpäivän kunniaksi ja kumarruin antamaan pitkän onnittelusuunnitelman muun seurueen hurratessa äänekkäästi. Katriina istui aivan kiinni minussa ja sujautti äkkiä käsilaukkunsa suojassa kätensä sisäreittäni tutkimaan. Olin juuri ottamassa kulausta lonkerolasista ja meinasin pärskäyttää juomat pöydälle. Yskähdin hiukan ja korjasin asentoa mukavammaksi. Vilkaisin ympärilleni ja totesin että kukaan pöytäseurueesta oli tuskin huomannut tapahtunutta.

Annoin Katriinan jatkaa hyväilyään. Tunsin sormien hapuilevan housun kaulusta ja livahtavan sisään ja suoraan alushousuihini. Sormet hankasivat ja puristelivat ihanasti kaluani joka pyrki vapautumaan housujen tiukasta otteesta. Lopulta kaverimme lähtivät tanssimaan ja jäimme kaksin hämärään nurkkaan. Vedin Katriinan kiinni itseeni ja annoin huulteni ja kieleni vaeltaa hänen kuumottavalla kaulallaan ja niskassa jaellen koko ajan tulisia suudelmia. Katriina supisi tuhmia korvaani saaden minut vain innostumaan. Vein toisen käteni hyväilemään Katriinan kurveja silkkisen mekon päältä. Annoin käteni vaeltaa pitkin kurvikasta lantiota ja litteää vatsaa edeten lopulta ylös rinnoille. Vein toisen käteni Katriinan sisäreidelle ja aloin hivuttaa sitä mekonreunaa ylös, kun Katriina tökkäsi minua ja kuiskasi lopettamaan. Nostin katseeni ja huomasin kavereidemme tulevan jo takaisin pöytään. Ähkäisin harmista ja suoristin nopeasti Katriinan mekon. Onneksi olin varma että tämä ei jäisi tähän tänä iltana.

Nauroimme ja juttelimme kavereidemme kanssa. Katseemme kuitenkin kohtasivat jatkuvasti kaihoisasti ja tuijottelimme toisiamme silmiin kuin vastarakastuneet. Jossain vaiheessa iltaa tanssilattialla alkoi jo olla ruuhkaa ja ehdotin Katriinalle tanssimista. Hänelle se sopi hyvin. Muutaman hitaan biisin ajan tanssimme otsat vatsakkain välillä suudellen ja koko ajan toisiimme kiinni painuen. Välillä Katriina kääntyi selin minuun ja painoi lantionsa aivan kiinni minuun. Tunsin kiihottuvani kun tuo naisellisen pyöreä lantio hyväili etumustani. Katriina kallisti kutsuvasti päätään ja kumarruin suutelemaan himokkaasti kaulaa. Iho tuntui huulillani silkin pehmeältä. Käteni vein Katriinan etupuolelle ja koskettelin hänen vatsaansa mekon läpi painaen häntä koko ajan kiinni itseeni. Katriina sulki silmänsä ja tanssimme pitkään.

Lopulta palasimme pöytään. Kaverimme istuivat kanssamme hetken, mutta huomattuaan että olimme vain toistemme kimpussa eikä meistä saisi järkevää seuraa tänä iltana, he jättivät meidät kahdestaan ja siirtyivät karaokepuolelle. Istuimme pöydässä vielä puolisen tuntia naureskellen ja puhellen kaikesta, silloin tällöin vaihtaen himokkaan suudelman.

”Jokohan lähdettäis muualle jatkamaan… ihan kahdestaan?” Ehdotin vihjailevasti. Haimme takkimme narikasta ja poistuimme lämpimään kesäyöhön.

Hoipuimme Katriinan kanssa alas hämärää hiekkatietä. Muutama tunti baarissa oli tehnyt tehtävänsä, mutta onneksi olimme vielä melko hyvässä kunnossa. ”Riittävän hyvässä rakastelemaan pitkään ja hartaasti..” Pohdin mielessäni. Hopeinen välke näkyi jo selvemmin puiden lehtien välistä.

Samassa huomasin joukon nuoria aivan tien vieressä sijaitsevan talon terassilla. Vedin Katriinan lähemmäs itseäni ja painoin sormen hänen huulilleen. ”Sshhh, oota vähän. Haluaisitko sä lisää juotavaa?” ”Joo kai.” Katriina hymyili. ”Mitä sulla on mielessä?”

”Oota tässä.”

Katriina jäi nojailemaan jo sammuneeseen lyhtypylvääseen syreeni aidan katveeseen uteliailta katseilta piiloon. Itse kipaisin kyyryssä talon seinustalle, jonka terassilla nuoret juhlivat. Olin huomannut heidän jättämänsä korin terassille vievien portaiden vieressä. Hivuttauduin portaiden viereen, niin että jäin vielä kulman taakse näkymättömiin. Nuoretkin kuulostivat olevan kiihkeissä tunnelmissa käheästä kuiskailusta ja suutelusta kuuluvien moiskahdusten perusteella. Pihalla oli kauempana myös suuri poretynnyri, jossa viihtyvä nuoripari oli tainnut edetä jo seuraavalle asteelle. Ajatellessani tuota nuoruuden kiihkoa tunsin että tänä yönä voisin itsekin elää samalla kiihkolla ja pistää paremmaksikin.

Ensin piti kuitenkin saada viinipullo korin reunalta, mikä kävikin helposti kun vain kurkotin nappaamaan sen käteeni. Pullossa oli kierrekorkki, joten avaajasta ei tarvinnut murehtia, totesin huojentuneena.

Pullon kanssa hiivin varovasti takaisin paikkaan jonne olin jättänyt Katriinan. Häntä ei kuitenkaan näkynyt enään missään. Samassa lämmin hengitys tuntui niskassani ja säpsähdin kun Katriina astui esiin syreenipensaan takaa. ”Mäkin tein pienen löydön.” Katriina kuiskasi ja kikatti hiljaa. Kädessään hänellä oli taiteltu picnic-viltti. ”Noi naapurit oli jättäneet sen yöksi kuivumaan pyykkitelineelle. Ehkä niitä ei haittaa jos vähän lainataan tätä…” Katsoin Katriinaa ällistyneenä. Mistä lähtien hänkin oli alkanut ”lainailla” muiden tavaroita näin rohkeasti?

Uusien varusteiden kanssa pinkaisimme nopeasti järvenrantaan. Edessämme sen vesi levittäytyi kauas näkymättömiin saakka, hohtaen puolikuun valossa maidon valkeana. Katriinan valkeat hiukset säihkyivät kilpaa sen lumoavan kauneuden kanssa, ja mielessäni tiesin selvästi kuka oli kauneuskilpailun voittaja. Vein käteni Katriinan olkapäille ja vedin hänet vartaloani vasten. Painoin huuleni Katriinan kaulalle ja annoin useita polttavia suudelmia. Katriina jännitti kaulansa kauniille kaarelle jättäen minulle enemmän tilaa. Annoin käsieni valua olkapäiltä alas valkoisen kukkaleningin päälle, jonka alla tunsin nuo pehmeät ja täydelliset rinnat, joita niin kovasti jumaloin. Katriina seisoi hiljaa paikallaan huokaillen silmät suljettuna kun käteni sivelivät hänen silkkisiä kumpujaan.

Äkkiä Katriina tarttui käsiini pysäyttäen hyväilyni. Katsoin häneen kysyvästi miettien mitä hän nyt halusi.

”Kulta, eiks me voitais mennä uimaan? Nythän on niin kuuma iltakin!”

Ensin ajatus pimeään veteen menosta tuntui lähinnä inhottavalta. Sitten kuitenkin ajattelin mielessäni Katriinan kauniita kurveja kimaltelevina märkinä kuutamossa ja vastasin myöntävästi. Ja olihan iltakin kuuma, lämmintä oli edelleen parikymmentä astetta ja olimme kuumissamme.

Katriina vetäisi leninkinsä yläkautta pois päältään, paljastaen virheettömän, aivan kuin vaaleasta marmorista veistetyn marmorivartalon. Saatoin vain tuijottaa suu auki, kun huomasin, ettei hänellä ollut edes pikkuhousuja hameensa alla! Katriina käänsi päätään ja hihitti olkansa yli mitään sanomatta. Hämmentynyt ilmeeni oli ilmeisesti melkoisen huvittava. Sitten Katriina asteli suoraa päätä veteen ja antautui sen hyväilylle liukuessaan kaulaa myöten viileiden aaltojen alle katseeni tavoittamattomiin. Hän ui parisenkymmentä metriä rannasta ja kääntyi sitten takaisin minua kohti. Olin jo saanut jalkineet, päällyshousut ja paidan pois päältäni, joten enää alushousut olivat jäljellä. Vedin bokserit kokonaan alas paljastaen kaluni Katriinan himokkaille silmille.

”Mmmm. Hyvältä näyttää.”

Astelin veteen ja ensimmäiset pärskeet varpaissa saivat vilunväreet kulkemaan kehoni läpi, vaikka vesi olikin todellisuudessa lämmintä. Olin hieman yli polviani myöden vedessä, kun Katriina ui käsipohjaa luokseni ja jäi istumaan kyykyssä eteeni. Kaluni oli juuri tumman vedenpinnan yläpuolella. Taianomaisesti hän ojensi kätensä ja kiersi pitkät sormet kaluni ympärille. Katriina avasi suunsa ammolleen ja työnsi kielensä ulos, sitten hän painoi suunsa vasten lähes vedenpintaan osuvia pallejani ja veti kielellään koko matkan niiden alaosasta ylös aina terskaan saakka. Tunsin muutaman kylmän vesipisaran karkaavan Katriinan huulilta josta ne valuivat kiveksiäni alas.

Suustani purkautui karkea urahdus ja samassa kaluni seisoi jo puolikovana. Katriina vei nyt vuorostaan kätensä palleilleni ja puristeli ja hyväili niitä joka puolelta, kun taas hänen vaaleanpunainen kielensä seikkaili pitkin kaluni vartta. Näky oli äärettömän irstas, kun ainoastaan Katriinan pää ja hartiat olivat vedenpinnalla, sekä toinen käsi. Toista kättä ei näkynyt, mutta saatoin vain arvata mitä veden alla tapahtui, kun Katriina itsekin ynisi ja huokaili kiihottuneena. Katriina lopetti hyväilemiseni hetkeksi ja hymyili tomerasti. Himokkaasti tuijotimme toisiamme silmiin. Tartuin itse kaluuni ja hieroin sitä vasten Katriinan poskea. Märkä ja kylmä poski tuntui taivaalliselta vasten kuumottavaa kaluani. Kohta Katriina taas avasi suunsa ja tällä kertaa hän kuljetti kaluni yli puoliksi suuhunsa, supistaen sitten huulensa tiukaksi ilmalukoksi ja aloitti voimakkaan imemisen liikuttaen päätään edestakaisin. Katriina rakasti suihinottoa, ja osasikin tehdä sen yhdistellen loistavasti aina hivenen erilaisia tekniikoita. Tällä kertaa hän tahtoi olla raju, ja haukatessaan välillä happea ihanat maiskahdukset levisivät järvelle kovan paineen purkautuessa joka kerralla.

Aavistin pian että Katriina aikoi viedä minut saman tien loppuhuipennukseen saakka, mutta en jaksanut laittaa vastaan, koska tiesin että tänä iltana jaksaisin toisenkin ottelun heti perään, vaikka ilman erätaukoa.

Katriina vei kaluani jo kokonaan suuhunsa, ja hän oli ottanut molemmat kätensä pinnalle hyväillen niillä peppuani ja pakaroitani. Ähkäisin mielihyvästä kun notkeat sormet välillä nipistivät kovasti peppuani. ”Mmm, sähän oletkin tänään tuhma tyttö.” Huohotin Katriinalle. Samalla omat käteni hyväilivät Katriinan kosteaa niskaa ja märkänä olkapäille valuvia hiuksia. Tuijotin katse kiihkosta lasittuneena vain alaspäin, näkemättä muuta kuin tuon jumalaisen kauniin olennon, ja suun joka aina vain nopeammin ja nopeammin liikkui pitkin kaluni vartta. Pian en enää erottanut milloin punaiset huulet liikkuivat eteen ja milloin taaksepäin kaluni varrella. Tajuntani oli sumenemassa ja sain vaivoin annettua Katriinalle varoitusmerkin että olin jo tulossa. Hiukset kaaressa heilahtaen Katriina veti päänsä taaksepäin sirolla eleellä ja teki vielä kädellään muutaman hierovan runkkausliikkeen varrelleni. Kuumat lastini lensivät peräkkäin kaarissa Katriinan kylmälle iholle. Ne jäivät siihen hetkeksi kuin helmet merenneidon iholle, ja vierivät sitten järviveden mukana aaltoihin, jonne ne näyttivät kuuluvankin.

Tunne sisälläni oli sanoinkuvaamaton, ja olin sydämestäni kiitollinen että tuo nuori, keväinen olento sai olla minun ja minä hänen tänä kesäyönä…

Pärskyttäen vettä päälleni Katriina perääntyi ulapalle ja lähti uimaan ulapalle huudellen rivouksia, kuten ”jos pillua haluat vielä niin ota kiinni!”. Syöksyin Katriinan perään ja muutamalla vedolla olin hänen niskassaan ja painoin hänet kokonaan pinnan alle sukeltaen itsekin perässä. Henkeä haukkoen ja onnellisena nauraen pyrskähdimme pintaan. Kiedoin tuon liukkaan merenneidon tiukkaan syleilyyn ja hyvän aikaa suutelimme toisiamme muusta piittaamatta. Liukkaat, kovat nännit ja liukas pillu reittäni varten tuntuivat äärettömän hyvältä. Katriinan kädet haroivat selkääni ja huulet painuivat kaulalleni. Painoin sänkisen leukani Katriinan poskea vasten.

Viimein päätin että oli Katriinan vuoro saada kokea todellista mielihyvää. Niinpä nostin hänet ylös vedestä käsivarsilleni ja painoin rintaani vasten. Rantaan päästyäni laskin Katriinan viltille, jonka olimme kiireesti levittäneet rannalle tullessamme. Tuo kaunis nuori nainen makasi edessäni täysin avoimena ja paljaana, eivätkö sanat riitä kuvaamaan sitä tunnetta kun tiesimme, ettei välissämme ollut mitään, tämä hetki oli vain meitä varten, vain jotta saisimme nauttia toisistamme. Naiseni raotti sormilla häpyhuuliaan, kuin kutsuen minua koskemaan niitä. Painoin käteni tuota kukkaa vasten ja tunsin miten se sykki voimakkaasti minua vasten. Häpyhuulet olivat jo aivan turvonneet ja niiden välistä valui tuoksuvaa mahlaa sormilleni.

Halusin kuitenkin kiusoitella Katriinaa vielä. Nostin sormeni huulilleni ja vein kaksi sormea suuhuni. Imin niitä hartaasti katsoen samalla Katriinaa silmiin. ”Onko hyvää?” tämä kysyi hihittäen. ”Maista itse.” Vastasin pilke silmäkulmassa ja kohottauduin käsieni varassa hänen ylleen ja painoin huuleni hänen kutsuville huulilleen. Suutelimme pitkään ja hartaasti, samalla kun kuljetin käsiäni tutkimusmatkalla joka puolelle tuota jumalaista temppeliä. Välillä vein sormeni nänneille ja pyörittelin niitä, saaden ne heti kovettumaan hivenen. Seuraavaksi laskeuduin ottamaan ne suuhuni, ja pyöritin kieltäni ympäri nännipihaa kuin pyörivä karuselli. Puna nousi Katriinan kasvoille ja hänen hengityksensä tihentyi. Katriina kiljahti ihanasti kun näykkäsin hellästi ensin toista nänniä ja sitten toistakin. Lähdin vielä takaisin ylös ja suutelin uudelleen kaulaa ja pyörittelin ja silitin sormillani noita kauniita vaaleita hiuksia.

Lopultakin vein käteni Katriinan pyhimmälle. Sykkiminen tuntui voimistuneen entisestään ja aloin heti hieroa limaista pillua kämmenelläni. Se oli ajeltu posliiniksi, minkä vuoksi liukaste levisi juuri sopivasti iholle.

”Nnnngghh,” Katriina ähisi ja puhisi heitellen päätään puolelta toiselle. ”Rakas oo kiltti ja nuole ja sormeta mua! Oo kiltti oo kiltti!”

Enkä minä tietenkään voinut pitää naistani kauempaa tuskissaan, vaan hellästi lähdin kielelläni vaeltamaan alaspäin kohti kiiltelevää ruusua. Törmäsin matkalla napaan, jota kutittelin hartaasti kielelläni ennen kuin jatkoin Katriinan reisille, joiden välistä kaunis pillu pilkotti. Katriinalla oli usein refleksinomainen tapa nostaa polvensa koukkuun kun nuolin häntä ja niin kävi tälläkin kertaa: heti kun painoin ensimmäiset suudelmat reisien sisäpinnalle, Katriinan polvet rävähtivät ylös ja pääni jäi reisien väliin. Hän sai orkkuja joskus hyvinkin nopeasti ja niin näytti käyvän tälläkin kertaa. En kuitenkaan aikonut päästää häntä aivan helpolla.

Sisäreisiltä etenin kohti ulompia häpyhuulia. Painoin huuleni niiden kiiltävää ja liukasta pintaa vasten ja aloin nuolla minkä ehdin. Välillä vein kielenkärkeäni sisempien häpyhuulten väliin, jotka nekin olivat jo alkaneet raottua, vaikka Katriina tiukka olikin. Nuolin pitkään ja hartaasti. Vilkaisin Katriinaa ja näin että hän oli sulkenut silmänsä nautinnosta ja kädet puristelivat rintoja ja kovina nöpöttäviä nännejä. Tuo paljas, kalpea olento kuunvalossa oli kaunein näky mitä koskaan olin nähnyt.

Muutamalla pitkällä vedolla levitin kielelläni pillusta valunutta limaa myös klitorikselle. Hieroin ensin sormillani tuota liukasta nappulaa saaden Katriinan ähisemään toden teolla. Viimein painoin suuni klitorista vasten ja pyöritin kieltäni sen ympäri välillä suuntaa vaihtaen. Välillä imin klitorista voimakkaasti ja vapautin sen sitten maiskahtaen ja saaden Katriinan kiljahtamaan joka kerta. Samalla kun nuolin ja imin, työntelin ensin yhtä ja sitten kahta sormea pilluun. Tunsin kalunikin heräilevän kun mietin noiden silkkisten poimujen puristusta miehuuteni ympärillä. Mutta nyt ei vielä ollut minun vuoroni, vaan Katriinan. Voihkinan voimistuessa vein kolmannenkin sormen sisään ja vatkasin niitä siellä edestakaisin niin kovaa kuin mahdollista niin että sormiani alkoi jo kivistää. Katriinan ollessa jo sekunnin päässä orgasmistaan himmasin hiukan tahtia pitkittääkseni nautintoa. Näin tein pari-kolme kertaa joka kerta vieden naiseni lähemmäs laukeamista.

Tässä vaiheessa Katriina ei hallinnut vartaloaan enää lainkaan, vaan hänen kehonsa pumppasi hallitsemattomasti ylös alas maasta ja selkä taipui seksikkäästi kaarelle. Hän alkoi olla jo aivan rajoilla. Katriina ei enää jaksanut hyväillä rintojaan vaan ojensi kätensä, ja upotti sormensa kosteisiin hiuksiini painaen kasvojani vasten ihanaa pilluaan. Laitoin kaiken taitoni peliin antaakseni naiselleni parhaan mahdollisen laukeamisen tunteen. Huuleni puristuivat klitoriksen ympärille vielä kerran, kieleni pyöri hurjana ja sormeni liukuivat ulos ja sisään pillussa saaden aikaan kiihottavan litisevän äänen.

Mietin mikä irstas näky mahdoimmekaan olla, alaston Katriina selällään, polvet koukussa kohti taivasta julkisella uimarannalla, jossa koko maailma saattoi nähdä hänet ja kuulla tuon kaiken muun alleen hukuttavan voihkinan, kun itse makasin pää hänen jalkovälissään, hukkumaisillani tuohon taivaalliseen pillun tuoksuun. Katriina veti syvään henkeä ja hetkeksi maailma tuntui pysähtyvän meidän kahden ympärillä.

Siinä samassa Katriina jännittyi jokaista kehonsa osasta myöten ja näytti kuin koko vartalo olisi kohonnut hetkeksi leijumaan. Katriinan suihkulähteestä purskahti valtava annos nestettä joka kasteli leukani ja sitä tuli lisää vielä muutaman sykäyksen verran, kun Katriinan keho nytkähteli kerta toisensa jälkeen ja tyttö huusi kurkku suorana. Pidin huuleni painettuna klitorikselle ja hivelin sormillani hennoin pyörivin liikkein häpyhuulia kunnes lukemattomat orgasmin aallot hiipuivat lopulta.

Katriinan kehon hieman rauhoituttua hänen polvensakin laskivat taas suoriksi. Itse siirryin suutelemaan häntä ja annoin jäntevän vartaloni laskeutua tuon kauniin olennon päälle. Katriinan vartalo tuntui ihanan lämpimältä viilenevässä kesäyössä. Makasimme pitkään vierekkäin voipuneina vain suudellen ja tuijotellen toisiamme silmiin.

Päätin lämmittää hieman meitä molempia hinkkaamalla vartaloani vasten Katriinan alastonta vartaloa. Suumme olivat jatkuvasti puristuneena vastakkain ja kielemme tutkivat innokkaasti, samalla kaluni varsi puristui vasten Katriinan kiimanesteistä liukkaita häpyhuulia. En työntynyt vielä tuohon kiimanestettä tihkuvaan luolaan, vaan hankasin kaluani vasten häpyhuulia ja klitorista, saaden näin sekä Katriinan että itseni kiihottumaan uudelleen.

”Onko sulla kylmä?” Kysyin kun huomasin Katriinan ihon nousseen kananlihalle.

”On mulla hieman joo.” Katriina värisi hiukan.

”Voidaanhan me mennä pukukoppiin! Siellä on varmasti lämpimämpää, tai ainakin tulee lämmintä kohta.”

Vääntäydyimme ylös hiekalta, taittelimme viltin mukaan ja kävelimme pukukopeille, niitä oli kolme, ja kaikissa oli lukittava ovi. Ovi avautui naristen ja iloksemme huomasimme että kopit olivat suht tilavia, ja yhdeltä sivulta löytyi penkki. Läimäytin oven kiinni ja hakasella lukkoon ja kaadoin Katriinan viltin päälle vasten lattiaa. Hän ei kuitenkaan tahtonut olla alla tällä kertaa, vaan kierähti heti päälleni.

Seurasin mielenkiinnolla, mitä Katriinalla oli mielessä. Hän kohotti kiinteän pyllynsä ylös ja käänsi sen kasvojani kohti. Sanaakaan sanomatta hän laski itseään alemmas, niin että kaunis pillu ja pyllynreikä jäivät täydellisesti nuoltaviksi. Katriina kumartui itsekin alemmas, kohti kaluani joka makasi nyt puolivalmiudessa vasten reittäni.

Katriinan vapaana roikkuvat rinnat peittivät näkymän lähes kokonaan, mutta saatoin juuri erottaa, miten kaluni alkoi kohota uudelleen juhlakuntoon Katriinan käsien hellässä käsittelyssä ja nähdä, miten Katriinan pää laskeutui alemmas ja pian samettiset huulet valuivat jo alas sulkien kaluni ihanasti lähes koko mitaltaan tuohon suloiseen suuhun ja pehmeän vaaleanpunaisen kielen käsiteltäväksi. Tunsin myös notkeat sormet kiveksilläni ja lähellä pepullani. Tunne oli taivaallinen.

Hyväilin samalla Katriinaa. Aloitin kastamalla sormeni mahlaan, jota edelleen pursusi punoittavien häpyhuulien välistä ja hieroin sillä koko pillun märäksi. Vein myös kieleni Katriinan paljaalle kukalle, ja aloin nuolemaan sitä jo toistamiseen samana iltana, tällä kertaa eri kuvakulmasta. Näkymä oli vähintään yhtä hyvä kuin viimeksi, kun näköalana oli edelleen tuo sama rakkaani kaunis pillu, jonka nesteet levisivät tässä asennossa ihanasti joka puolelle kasvojani.

Hetkeen pukukopissa ei kuulunut muuta kuin hiljaista litinää ja silloin tällöin huokaus tai pari. Läimäytin Katriinan pakaraa niin kovaa että siihen jäi punainen kämmenen jälki. Katriinasta tämä kivun ja nautinnon yhdistelmä tuntui ihanalta ja hän huohotti kiihottuneena odottaen lisää. Läpsäytin muutaman kerran ja joka kerta Katriinan huulilta purkautui ihana ”Ah!”. Ryhtyessäni nuolemaan klitorista Katriina lopetti kaluni nuolemisen ja jäi istuman paikoilleen kasvoilleni. Hyväilin käsilläni kylkiä ja hiusten latvoja samalla kun suuni teki hyvää alapäälle. Katriinan hengitys alkoi jälleen tihentyä ja vartalo huojui edestakaisin kasvojani vasten. Tiesin että ollessaan näin kiihottunut Katriina saisi myös yhdynnässä melko helposti orgasmin.

Kaappasin Katriinaa lantiosta kiinni ja käänsin hänet kyljelleen viereeni. ”Nyt mä haluan naida,” kuiskasin kultani korvaan ja näykkäsin hellästi korvanlehteä. ”Nai mua takaapäin kulta.” Katriina vastasi ja kääntyi kikattaen viltin päälle, polvet ja kämmenet lattiaa vasten. Ei tarvinnut kahdesti käskeä. Ihastuneena kultani ehdotuksesta nousin polvilleni ja vein juhlakunnossa olevan miehuuteni pillun suulle. Levittelin vielä hetken terskalla kiimanesteitä liukasteeksi ympäri häpyhuulia. Sitten aloin painamaan kalua sisään. Sentti sentiltä se painui kuumaan koloon. Huohotin ja ähisin kiihotuksesta kun tiukka puristus kalun ympärillä kasvoi ja tunsin jokaisen poimun hyväilevän sen vartta tuossa onkalossa.

Kalusta jäi vain pieni osa näkyviin kun tunsin sen olevan perillä. Pidin kalua hetken aivan pohjassa. Sitten aloin hiljaa vetelemään paksua vartta sisään ja ulos. ”Ahh sulla on niin iso ja ihana.” Katriina oli nostanut päänsä ylöspäin ja huohotti kiihottuneena. Kurotin kädelläni Katriinan hiuksia ja vedin niistä hellästi. ”Mmhmm ja sun pillu on niin ihanan tiukka ja märkä.” Vein molemmat käteni Katriinan hartioille ja hieroin ja puristelin niitä hellästi kalun koko ajan jyystäessä kuumaa pillua.

Muutaman kerran vedin kalun ulos vain työntääkseni sen joka kerta voimalla pohjaan. Joka kerta ähkäisimme molemmat nautinnosta. Sitten aloin työntelemään nopeammin edestakaisin ja kumarruin vasten Katriinan selkää puristellen rintoja molemmin käsin kun ne hölskyivät työntöjen tahdissa. Suustani purkautui tasainen huohotus. Katriina vei kätensä hyväilemään klitoristaan. Kuulin hänenkin huohottavan kiimaisena ja ajattelin että hänen laukeamisensa ei olisi enää kaukana.

Painoin Katriinan hartiat ja posken vasten lattiaa. Nyt vain kiinteä pylly oli seksikkäästi pystyssä ja selkä kaareutui alas kohti lattiaa. ”Mmmm. Vittu sä oot seksikäs. Mun ihana pikku seksipeto.” Huokasin hartaasti. Pumppasin kaluani pillussa edestakaisin niin että koko pukukoppi täyttyi litinästä ja maiskahduksista. Katriina huohotti ja ähisi kiihkoissaan ja hieroi vuoroin pilluaan ja vuoroin kiveksiäni, jotka läiskähtelivät kiihottavasti pillua vasten joka työnnöllä.

Pillu tuntui vain tiukentuvan ja lihassykähdykset kertoivat Katriinan lähestyvästä orgamista. ”Ah, ahh, ahhh!” Huokaukset muuttuivat vain äänekkäimiksi Yritin vieläkin lisätä tahtia. Katriinan sormet pyörivät pillulla nopeasti ja vartalo oli jännittynyt kuin viulun kieli. Hetken mielijohteesta kostutin etusormeani suussani ja painoin sen sitten Katriinan pyllynreikään. Katriinan vartalo jähmettyi ja hetken luulin, ettei hän pitänyt sormestani pepussaan, mutta sitten hänen suustaan purkautui valtava Aaaahh!!! huudahdus ja koko vartalo kramppasi orgasmin kourissa. Huoahdus toisensa jälkeen karkasi huulilta ja näin Katriinan olevan jossain seitsemännessä taivaassa.

Lopulta Katriinan vartalo rentoutui ja hän lysähti hikisenä ja huohottaen viltille. Lysähdin itsekin perässä puolittain viltille ja puolittain Katriinan päälle. Ties monettako kertaa sinä iltana suutelimme. Meillä ei ollut mihinkään kiire ja tiesin että Katriinan kyllä hoitaisi minutkin vielä loppuun.

Katriina komensi minut seuraavaksi selälleni viltille samalla kun hän polvistui jalkojeni väliin ottamaan suihin. Toinen käsi hieroi pallejani ja toisen tunsin puristavan sykkivää kaluani. Tunsin kuuman hengityksen terskallani ja pian kosteat huulet kulkivat alas mansikan muotoista kruunua ja alas vartta pitkin. Kieli painui ihanasti vasten terskan alapuolella olevaa jännettä. Tunne ei olisi voinut olla parempi. Ojensin käteni silittämään Katriinan hiuksia. Siirsin hiuksia sen verran että näin Katriinan kasvot ja hetken katsoimme toisiamme silmiin. Rakastin katsoa häntä suihinoton aikana. Se oli niin irstasta ja samalla viattoman kaunista.

”Oota. Mä en halua vielä tulla. Voisitko sä vaikka ratsastaa?”

Enempiä kyselemättä Katriina kiipesi satulaan. Hän jäi kyykkyyn jalkojensa varaan niin että kaluni vain juuri ja juuri kosketti häpyhuulia. Näin hän kiusoitteli minua. Huohotin ja koetin työntää sykähtelevää kaluani lähemmäs tuota ihanaa lemmen onkaloa. Lopulta Katriina armahti minua ja lähti hiljaa laskeutumaan alas sulkien kaluni syvälle sisäänsä. ”Huhhuh. Mun alapää alkaa olla jo aika arka. Täytyy varmaan ottaa hetki vähän iisimmin.” Katriina sanoi, ja liikutteli lantiotaan pienin liikkein ylösalas. Vedin häntä hartioista alas ja annoin kiihkeän suudelman. ”Mennään sun tahdissa. Tääkin tuntuu aika perkuleen hyvältä.” Kiedoin käteni Katriinan selän taakse ja painoin tuon ihanaisen naisen itseäni vasten. Välillä hän kohottautui istumaan suorassa ja otti käsillään kiinni käsistäni. Rakastelimme pitkään siinä asennossa. Puristava pillu alkoi tehdä tehtäväänsä ja omakin laukeamiseni läheni pikku hiljaa.

Kaappasin Katriinaan kiinni lanteilta ja heilautin alleni viltille. ”Nyt on loppuhuipennuksen aika kulta!” Nostin Katriinan jalat olkapäilleni niin että märkänä kiiltelevä ja lisää mahlaa sykkivä pillu jäi täydellisen avonaisena eteeni. Vein kivistävän ja isompana kuin koskaan seisovan kaluni suoraan pillun huulille ja painoin sen kerralla pohjaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan Joka työnnöllä ähkäisimme molemmat ja tuijotimme toisiamme silmiin kiinteästi.

Palleissani alkoi jo tuntua tuttu kutittava pistely mutta lisäsin tahtia vain nopeammaksi. Vein oikean käteni pillulle ja hieroin sormiini kiimanestettä. Sitten vein ne Katriinan suuhun ja hän imi niitä silmät kiinni nautiskellen. Vasemmalla kädelläni piirsin kuvioita rintojen ja nännien ympärille. Tunsin paineen olevan jo valtava ja joka työnnöllä pillu tuntui tiukemmalta ja tiukemmalta ja tiukemmalta.

Tunsin koko kropassani, miten nesteet lähtivät sykäyksittäin palleistani kohti terskaa ja kuumaa pillua. Nautinnon aallot tuntuivat selkäytimessä asti. Pudotin Katriinan jalat alas olkapäiltäni ja painauduin koko vartalollani aivan kiinni häneen. Hiestä litimärät vartalomme liimautuivat toisiinsa ja Katriinan kynnet porautuivat selkääni kuin eivät koskaan aikoisi päästää irti. Otsa vasten Katriinan otsaa katsoimme toisiamme silmiin ja tunsin samalla miten ensimmäinen siemensyöksyn aalto saavutti terskan ja lopulta purkautui syvälle Katriinan sisälle. Sykäys toisensa jälkeen sekoittui kuumaan pillunesteeseen ja joka syöksyn alussa silmissäni sumeni ja tuntui että pyörtyisin. Katriina huohotti vähintään yhtä kovaa kuin minä ja puristi minua edelleen kehoaan vasten kuin hukkuva.

Viimein aloin palata takaisin siihen maailmaan ja siihen pieneen pukuhuoneeseen jossa tosiaan olimme, vaikka hetken olimmekin varmasti kumpikin olleet jossain linnunradan tuolla puolen. Katriinan kädet hellittivät viimein otteensa ja hän hymyili raukeasti. Hymyilin takaisin. Lysähdin hänen vierelleen ja kaluni vetäytyi maiskahtaen ulos punaisesta ja turvonneesta pillusta. Vain pieni noro siemennestettä valui pillusta Katriinan reittä pitkin omalle reidelleni. Loppu oli yhä Katriinan sisällä.

Suukottelimme vielä aikamme toisiamme kaulalle ja suulle ja kuiskailimme kauniita sanoja. Kätemme hyväilivät hellästi toistemme naimisesta helliä paikkoja. Lopulta nukahdimme vilttiin kääriytyneinä toisiamme vasten käpertyneinä pukuhuoneen lattialle vaatteet ja tyhjä viinipullo mytyssä lattialla.

Aamulla herätessämme aurinko oli jo melko korkealla.

”Huh, mikä ilta.” Sanoin hymyssä suin ja nauraen Katriinalle. ”Paras ilta koskaan. Pitää ottaa uusiksi.” Katriina vastasi.

”Niin pitää. Mutta nyt taitaa olla parasta häipyä, ennen kuin uimareita tulee tänne ja löytää meidät.”

Puettuamme astuimme ulos pukuhuoneesta kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Huomasimme jonkun mummelin olevan jo uimassa, tulossa rannalle päin vedestä. Hän katsahti meihin hieman paheksuen kun huomasi viltin ja viinipullon. Mutta meitä se ei haitannut, kävelimme vain hihitellen käsi kädessä pois polkua pitkin. Polulla vastaan tuli vielä muutamia yläasteikäisiä poikia.

”Onneks nuo ei tulleet aikaisemmin.” Katriina sanoi minulle. ”Olisivat vielä löytäneet meidät tuolta lattialta.”

”No siinäpä olisi ollut semmoinen näky jota pojat olisi varmaan muistelleet illalla nukkumaan mennessä.” Tokaisin ja purskahdimme nauramaan.

Kommentoi

top