search
top

Äidin rakkautta

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (105 votes, average: 3.53 out of 5)
Loading...

Linda Haraste istui hiljaa sängyn reunallaan tuijottaen ilmeettömästi seinäkellon viisarien liikettä. Tämän päivän piti olla hänelle varsinainen onnen päivä mutta syvällä sisällään hän tiesi että jokin tässä päivässä oli mennyt pahasti pieleen.

Hän kelasi mielessään yhä uudelleen ja uudelleen miten kukaan tavallinen järkevä ihminen voi tuntea sellaisia ajatuksia kuin hän nyt juuri tunsiVain muutama tunti sitten eräs hänen pitkäaikaisista unelmistaan oli täyttynyt kun hän oli tavannut biologisen poikansa lähellä olevassa hotellissa. Hän muisteli aikaa jolloin hän oli ollut 17 vuotias ja hän oli antanut poikansa adoptoitavaksi ja miten hän seuraavan yli 26 vuoden ajan oli ajatellut päivittäin poikaansa.
Hän oli saanut puhelinsoiton veljeltään paria viikkoa aikaisemmin, veljeltään jonka hänen poikansa oli onnistunut paikallistamaan saatuaan käsiinsä syntymätodistuksensa. Muutamien puheluiden jälkeen pojan soitot olivat osuneet Lindan Mika veljelle.

Mika oli kertonut puhelimessa miten Lindan pojan haluna oli tavata oma biologinen äitinsä. Mika oli antanut hänelle pojan puhelinnumeron. Linda mietti pitkään ennen kuin uskaltautui soittamaan. Hän oli lähes sanaton kun hän kuuli oman rakkaan poikansa ensi sanat puhelimessa
Jukka , pojan nimi, oli valmis tulemaan tapaamaan äitiään heti siltä paikalta mutta lopulta he sopivat tapaamisesta läheisessä hotellissa parin päivän päästä. Linda halusi pitää tapaamisen salassa koska hänen nykyinen miehensä jonka kanssa hän eli melko onnettomassa liitossa, ei tiennyt pojan olemassaolosta mitään .
Ja tänään oli se päivä jolloin hän tapasi poikansa Hän meni hotelliin hieman epäröiden tietämättä oikein mitä odottaa. Mutta kun hän sitten näki poikansa komeat kasvot hän totesi että poika oli kuin peilikuva isästään jota hän oli vuosia sitten niin syvästi rakastanut.

Yhdennäköisyys oli niin voimas että hän huomasi enimmäkseen kuuntelevansa poikansa puhetta kun hänen ajatuksensa vaeltelivat ajassa jolloin hän oli poikansa joutunut antamaan adoptoitavaksi
Jukka ei ollut seurannut isänsä jälkiä ammatissaan ja se taisi ollakin ainut selkeä ero heidän välillään. Jukka oli kooltaan yli 180 cm hoikka nuorimies ja ruskeat kiharat hiukset täydensivät komeita kasvoja ja poika todella oli kuin ilmetty isänsä. Jotenkin kuulosti että pojan äänikin oli periytynyt isältään niin että Linda näki silmissään yhä uudelleen nuo nuoruuden aikaiset tapahtumat

Linda katsellessa poikaansa hän ei voinut muuta kuin ihailla tämän solakkaa vartaloa ja hyvännäköistä pukeutumista mustissa uusissa farkuissaan ja mustassa pikee paidassa. Linda oli itse pukeutunut tiukkoihin farkkuihin ja vaalean siniseen satiini paitaan jonka päällä valkoinen takki. Korkeakorkoiset kengät kruunasivat tyylikkään pukeutumisen Kevyt partaveden tuoksu jonka hän tunnisti erääksi Bossin tuotteksi leijui hieman huumaavana ja äkkiä Linda totesi melkeinpä pelkästään istuneensa ja kuunnelleensa poikansa elämänkertaa yli kahden tunnin ajan ja toisaalta tuntui että hän oli unohtanut samoin tein suurimman osan kuulemastaan.

Kun hän istui omassa makuuhuoneessa pohtien kerta toisen jälkeen hotellin tapahtumia hän ajatteli että ehkäpä.. ehkäpä jos hänen poikansa ei olisi katsonut häntä siten kuin hän oli katsonut niin ehkäpä hän ei olisi tuntenut oloaan niin kummalliseksi. Tai ehkäpä syynä oli ne monet jotenkin erikoiset silmäykset joita Jukka oli luonut häneen aina kun hän oli luullut että Linda ei niitä huomaisi tai oliko se sitä että Jukka oli niin avoimesti kehunut hänen ulkomuotoaan ja kauneuttaan
Oli päivänselvää että Jukka oli täydellinen herrasmies joka fyysisesti muistutti hyvin paljon Lindan nuoruuden rakkautta ja ehkäpä hän juuri siksi ei kävellyt ulos hotellista ajatellen että hänen poikansa on perverssi joka luonnonvastaisesti oli kiinnostunut äidistään jotenkin sairaalla tavalla.

Mutta siinä istuessaan hän itse tunsi toisaalta olevansa se joka tunsi jotakin hämmentävää ja erikoista poikaansa kohtaan. Poikaan jonka syntymän hän niin tarkasti vielä muisti Jukka oli kertonut hänelle että hän asuisi hotellissa parin viikon ajan. Äitinsä tapaaminen oli syynä siihen että hän oli ottanut töistä vapaata pariksi viikoksi.

Jotenkin Linda tunsi itsensä hyvin hermostuneeksi. Ei se ollut sitä etteikö hän olisi halunnut nähdä poikaansa uudelleen. Hän itse asiassa halusi nähdä poikaan kovastikin mutta hän pelkäsi alitajuisesti että hän halusi tavata poikaa ihan vääristä syistä.. Ihan kauhean vääristä…

*****

Jukka ei ollut koskaan oikein ymmärtänyt tai oliko hän lopultakaan edes kovin vakavasti miettinyt mistä hänen fetissinsä vanhempia naisia kohtaa oli oikein syntynyt ja se erityisyys että erityisesti äidin ja pojan välinen rakkaussuhde oli ajatuksena hänestä äärimmäisen kiihottavaa.

Kaikki mitä hän tiesi oli se että hän nautti tavattomasti vilkuillessaan salaa vanhempien naisten runsaita kurvikkaita muotoja ja niitä ajatuksia kun hän ajatteli että usein tuli mieleen että oliko ehkä juuri tuo nainen kiinnostunut omasta pojastaan seksuaalisesti
Mikä tahansa syynä näihin ajatuksiin olikin niin yksi asia oli varma. Syynä ei ainakaan ollut hänen adoptio äitinsä. Äiti joka hänet kasvatti ei ollut koskaan tehnyt tai sanonut hänelle mitään eroottista tai edes näyttänyt siltä pojan silmissä. Jukka ei ollut koskaan tuntenut muita tunteita kasvatus äitiään kohtaan kuin mitä poika nyt normaalisti tuntee äitiään kohtaan.

Sinällään hänen kasvatusäitinsä oli hyvä ja sydämellinen nainen ja hän oli kasvattanut pojastaan oikean herrasmiehen.

Jukasta oli ollut mukava ajelle hänen biologisen äitinsä kotiseudulle koska hän oli ajatellut että olipa hänen äitinsä sitten minkälainen tahansa niin hänellä ei olisi syytä muihin tunteisiin kuin niihin joita hän tunsi omaa todellista äitiään kohtaan. Sitä paitsi hän oli kuullut jutellessaan äitinsä kanssa että tämä oli naimisissa jonkun miehen kanssa.

Kaikki tämä oli muuttunut sillä samalla sekunnilla kun hän oli avannut äidilleen oven ja nähnyt tämän ensi kertaa. Ilman epäilystäkään hän tunsi heti ensi hetkestä että hänellä tulisi olemaan kovasti vaikeuksia olemaan vertailematta Lindaa niihin kaikkiin kypsiin aikuisiin naisiin joista hän niin monia vuosia oli haaveillut

Linda oli ollut hänen silmissään epätavallisen kaunis nainen huomioiden että hän kuitenkin oli jo 42 vuotias. Tosin hän oli huomannut että hänen mielestään nainen oli juuri reilut nelikymppisenä parhaimmillaan

Lindan hiukset olivat täsmälleen saman väriset kuin hänellä itsellään vaikkakaan eivät niin kiharat kuin Jukalla. Hänen kauniit silmänsä olivat täsmälleen saman väriset kuin pojallaan ja kun Jukka sanattomana tuijotti äitiään niin hän tunsi että hän ei ole koskaan nähnyt kauniimpaa naista kuin tämä.

Noina muutamina ensitapaamisen sekunteina hän ei voinut olla huomaamatta äitinsä kurvikkaita muotoja. Hän tunsi vastustamatonta vetoa koskettaa noita kauniita rintoja, lantiota ja jalkoja Hänen kanssaan parin tunnin keskustelu oli mennyt kuin siivillä ja kun Linda lopulta oli nousut sohvalta ja suunnistanut vessaan hän ei voinut muuta kuin ihailla takaapäin tämän ihania muotoja vain huomatakseen yhtäkkiä Lindan katseen peilistä. Hän tiesi varmasti että tämä oli huomannut hänen katseensa vartalollaan.

Ehkäpä se oli syynä että hän Linda ei ollut viihtynyt pidempään hänen luonaan . Ehkä se oli syynä että Linda oli halannut häntä vain kevyesti eikä niin syvällisesti kuin hän oli luullut tapahtuvan ensi tapaamisella. Kun Linda sitten lähti Jukka meni kylpyhuoneeseen masturboidakseen tuo ihana varatalo silmissään mutta jostakin syystä hän tunsi syyllisyyttä ja lopulta päätti olla tyydyttämättä itseään.

Sinä iltana hän oli mennyt ulos etsien paikkaa jonne mennä jotta hänellä olisi jotakin tekemistä ja joka veisi hänen mielessään pois Lindan olemuksen.

Loppujen lopuksi, hänhän oli lomalla ja voisi tehdä mitä vaan, hän sitten tuumi.

Hän saapui kävellessään tavarataloon ja huomasi äkkiä olevansa lahja osastolla ja miettivänsä mitä hän voisi ostaa Lindalle lahjaksi. Hän ei halunnut olla mitenkään tungetteleva tai romanttinen joten ruusut tai kukkaset eivät sopineen. Tietysti kaunis kiitoskortti voisi olla helppo mutta mitä voisi ostaa äidille ja samalla naiselle jota kohtaan hän tunsi tavatonta vetoa. Lopulta hän valitsi paikallisesta Bodyshopista hyväntuoksuista vartalospraytä ja vartalovoidetta jotka myyjä kääri pakettiin.
Palattuaan hotelliin hän pyysi alakerran ravintolalta toimittamaan pizzan hänen huoneeseensa. Sillä välin kun hän odotteli ruokaa saapuvaksi ,hän katseli televisiosta mietteliäänä jotakin saippuasarjaa.
Hän oli syönyt hyvällä ruokahalulla pizzan ja hetken vielä tv:tä katsottuaan hän päätti käydä vielä suihkussa jas´sitten nukkumaan. Suihkun jälkeen hän painui sänkyyn ja huolimatta väsymyksestään hänen ajatuksensa laukkasivat jo seuraavaan päivään jolloin hän saisi nähdä Lindan taas

*****

Jukka oli tottunut nukkumaan pitkään silloin kun ei ollut töihin lähtöä tai muuta aamuista ohjelmaa. Tämä tarkoitti ylösnousua noin yhdeksän maissa , suihkua ja sanomalehden lukua kahvikupin ääressä

Kello läheni kahdeksaa aamulla kun Jukka oli kuulevinaan unen läpi että ovelle koputetaan. Aluksi hän puoliunessa kuvitteli että hän oli nähnyt unta mutta hetken päästä hän kuuli selvästi että joku koputti hänen huoneensa oveen.

Hän hypähti nopeasti ylös ja painui alastomana kylpyhuoneeseen jonne hän oli vaatteensa illalla riisunut.

Hän vetäisi nopeasti vaatteet päälleen ja riensi ovelle ja avasi sen.

Kynnyksen takana seisoi Linda joka vilkaisi Jukkaan nopeasti mutta kuitenkin sen verran pitkään että Jukka huomasi hänen itkuiset silmänsä eikä hän myöskään voinut olla huomaamatta isoa matkalaukkua joka oli Lindan edessä.

”Mitä on tapahtunut ?” Jukka kysyi hyvin huolestuneella äänellä.

”Meillä oli mieheni kanssa riita viime yönä,” hän vastasi vähän uhmakkaasti. ”Voisinko yöpyä täällä kanssasi muutaman päivän. Maksan kyllä isomman huoneen niin saadaan kummallekin oma sänky.”
Pyyntö oli kieltämättä vähän epätavallinen erityisesti kun hotellissa varmaan olisi vapaita huoneita mutta ei Jukka halunnut häntä oveltakaan käännyttää.

”Tietysti voit,” hän vastasi samalla Lindan matkalaukkuun tarttuen.

Linda käveli sisälle huoneeseen kun Jukka siirsi hänen laukkunsa oman laukkunsa viereen.

”Ikävä kuulla että teillä ei mene niin hyvin.”

”Niin,” hän sanoi istuutuen sängyn reunalle. ”Itse asiassa meillä ei oikein muuta ole ollutkaan kuin ongelmia ihan siitä saakka kun menimme naimisiin.”

”Ikävä kuulla,” Jukka sanoi Lindaa katsoen. ” Täällä on muuten kahvinkeitin, maistuisiko sinulle kupillinen ?”

”Kuulostaa hyvältä,” hän vastasi vähän surullinen hymy huulillaan. ”Minun pitäisi varmaan olla pahoillani kun tällä tavalla häiritsen lomanviettoasi.” ”Älä nyt, itse asiassa sitä vartenhan minä tulin että tutustuisin sinuun ja voi olla että tämän johdosta tutustumme entistä paremmin,” Jukka sanoi kahvinkeitintä ladaten.
”Niin kai, tiedätkö, minä tunnen itseni vähän hölmöksi.” ”Miten niin ?”

”No, riitamme alkoi siitä että menin eilen ostamaan jotakin mistä idiootti mieheni tuli mustasukkaiseksi joten hänpä päätti lyödä ensin minua ja sen päälle hajotti sen mitä olin ostanut joten minulla ei ole sitä antaa sinulle nyt.”

Jukka pyörähti nopeasti ympäri katsoen tuimana Lindaa. ”Hän löi sinua ?” hän kivahti selvästi tuohtuneena.

”No, se ei ollut eka kerta mutta luulen että se oli viimeinen kerta.” Jukka käveli Linfdan luo ja istuutui hänen viereensä kiertäen kätensä Lindan ympärille. Lähes samoin tein Linda purskahti itkuun ja painoi päänsä poikansa olkapäätä vasten.
”Kaikki tulee olemaan hyvin vielä, usko vaan.” Jukka sanoi vakuuttavasti. “Tietääkö hän että olet täällä ?” “Ei tiedä,” hän vastasi surullisella äänellä. “ Minä vaan kerroin hänelle että olet kaupungissa. Luultavasti hän tietää että olet jossain hotellissa mutta ei sitä missä.” “Miten kaukana sinä asut ?” Jukka kysyi huolestuneena.

“Kävelymatkan päässä,” hän vastasi. “Meillä on vain yksi auto ja mies otti sen kun lähti aamulla töihin.” “Jos asut niin lähellä niin olisiko parempi jos menisimme jonnekin vähän kauemmaksi , voisin vuokrata vaikka auton jos tarve.”

Linda katseli Jukkaa hetken ja näkin syvän huolen tämän kasvoilla mutta samalla hän ei myöskään voinut olla toteamatta kuinka komea mies hän oli. Sitten hän nyökkäsi hyväksyvästi

*****

Pikaisesti Jukka pakkasi kamppeensa ja kirjautui ulos hotellista ja he ajoivat taksilla mukavaan pieneen perhe hotelliin esikaupunki alueelle. Siellä he saivat suite tyylisen huoneiston jossa oli kaksi parisänkyä. Samoin tein he purkivat laukkunsa ja kiirehtivät alakertaan aamiaiselle.

Syödessään he keskustelivat Lindan avioliitosta ja Linda tunnusti että koko liitto oli eräs hänen elämänsä suurimpia erehdyksiä. Jos hänen miehensä ei olisi ollut niin hyvin ansaitseva ja tuonut vakautta ja turvallisuutta heidän elämäänsä niin Linda olisi varmasti lähtenyt liitosta jo paljon aiemmin. Koska Lindalla ei ollut erityiskoulutusta ja hän oli ollut koko ajan kotirouvana niin lähteminen liitosta olisi ollut vaikeaa ja toisaalta hän oli koko ajan toivonut että elämä muuttuisi parempaan suuntaan mitä se ei koskaan tehnyt.

Myös Jukka oli ehtinyt kokemaan lyhyen epäonnistuneen liiton joka oli päättynyt eroon jo muutaman kuukauden jälkeen mutta siitä ei sen enempää.

”Saanko kysyä mitä sinä minulle eilen ostit kun miehesi siitä niin kimmastui ?” Jukka kysyi kun he kävelivät takaisin huoneeseensa.

Hetken Linda mietti että kertoisiko mutta päätti sitten kertoa. ”Otin itsestäni kuvan kauppakeskuksessa, suurensin sen ja kehystin jopa vielä ja ajattelin että sinulla olisi jokin muisto minusta kun palaat kotiin.”

Jukka oli yllättynyt moisesta. ”Ihan totta ?” hän kysyi. ”Voi kun olisi ollut ihana saada se, ja miehesi rikkoi sen ?”

”Se on palasina.” hän vastasi raskaasti huokaisten.

”Onpa aika typerä mieheksi !” Jukka sanoi hieman vihaisesti.

”No sitä ei olisi tarvinnut sanoa, hän on aina ollut sellainen .”

Hetken he istuivat hiljaa nojatuoleissa kunnes Jukka nousi ylös ja sanoi. ”Jos sallit minun sanoa niin et ollut ainoa joka oli lahjaostoksilla eilen.”

Linda katseli kun Jukka kaivoi laukustaan lahjarasian jonka hän sitten ojensi Lindalle.

”Voi sinua, ei sinun olisi tarvinnut !” Linda huokaisi sydän ilosta hypähtäen.

”No, ostinpa kuitenkin. Löysin sen eräästä kaupasta ja ajattelin että pitäisit tästä.”

Linda katsoi hellästi Jukkaa ja sanoi hymyillen: ”Sinä sitten osaat olla ihana mies. Vahinko että olemme sukulaisia !”

”Ooh ?” Jukka sanoi tuntien äkkiä erikoisen solmun vatsassaan. ”Mitä sillä tarkoitat ?”

Lindan hymy vaan leveni: ”Eipä mitään. Unohda koko juttu.”

”Hei…hei.. minä haluan tietää mitä sinä tarkoitit !” Jukka huudahti
Siitä tavasta millä Jukka katsoi häntä hän tiesi että Jukalla oli jokin erityinen kiinnostus häntä kohtaan. Linda tunsi että jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu mies niin hän olisi itse tukahduttanut oman kiinnostuksensa mutta kun kyseessä ei ollut kuka tahansa mies.

Jukka oli selvästi romanttinen ja välittävä ja mies joka osasi osoittaa tunteensa ja intohimonsa henkilölle josta hän välitti. Nyt Linda näki nuo ominaisuudet Jukan katseessa.

Yhtäkkiä Linda oli jotenkin kauhuissaan ajatuksistaan. Olihan kyseessä hänen oma lapsensa. Lapsi joka oli viettänyt yhdeksän kuukautta hänen kohdussaan.

Miten hän saattoikaan kuvitella mitään romanttista oman poikansa kanssa mutta vääjäämättä hän tunsi miten halu johonkin erityiseen kasvoi hänen sisällään. Ensimmäistä kertaa hänen ajatuksiinsa tuli sana insesti. Tuntui että tuo tabu sana ja hänen ajatuksensa kävivät jo taistelua keskenään. Suoraan sanottuna häntä pelotti se kumpi voittaisi.
”Jukka, älä katso minua noin,” hän parahti hermostuneesti. ”Sinä et tiedä mikä vaikutus sillä on minuun ja… ja se ei voi tapahtua.” Jukan sydän kääntyi syrjälleen noista sanoista. Aluksi tuntui että kyseessä oli vain fyysinen halu mutta nyt hän tunsi jotakin ihmeellistä ja hämmentävää

Voisiko hän todella rakastaa tätä naista tietäen kuka hän on ?

Epäröinti meni nopeasti ohi ja hän tunsi olevansa vuoren varma siitä hän oli lopultakin tavannut hänet jota hän oli elämäänsä niin kovasti kaivannut

“Eiliseen saakka olemme olleet muukalaisia toisillemme , jo yli 26 v ajan,” samalla kun hän siirtyi lähemmäksi äitiään. ”Nyt se on ohi !”

Hän painoi kasvonsa alas kohti Lindan kasvoja kunnes heidän huulensa hipaisivat toisiaan. Hän kuuli miten Lindan hengitys kiihtyi ja hänen vartalonsa värisi. Linda ei kuitenkaan kääntänyt päätään pois tai sanonut mitään vaan halusi tuntea poikansa huulet huulillaan.

Kun Jukan huulet sitten painuivat hellästi hänen huulilleen hän tunsi kaiken sen viimeisenkin vastustuksen jota hän mielessään tunsi häipyvän jonnekin tajunnan ulkopuolelle ja hänen huulensa vastasivat halukkaasti Jukan suudelmaan

*****

Aina lapsesta saakka Linda oli käynyt joka sunnuntai aamu kirkossa. Kirkko oli aina painottanut kovasti kuinka tärkeää olisi päästä eroon kaikista syntisistä ajatuksista ja erityisesti kaikesta mikä koski seksuaalisuutta. Hän tiesi että insesti oli yksi noista synneistä mutta nyt hän tunsi mielihyvää siitä kun hän antoi ajatukselle vallan. Itse asiassa synnin ajatteleminen ei ollut koskaan tuntunut näin hyvältä.

Hän heittäytyi Jukan suuntaan ja syliin niin voimakkaasti että he molemmat putosivat lattialle. Näytti kuin he olisivat kilpailleet toistensa kanssa siitä kumpi pääsee vaatteistaan nopeammin eroon. Heidän kielensä tanssivat keskenään kun Jukan käsi hyväili Lindan rintoja ja Lindan käsi taas Jukan erektiota

Kun Jukka lopulta siirtyi hänen päälleen, Linda tunsi jumalaisen tunteen tietäessään että kohta hänen oma poikansa tunkeutuisi häneen. Kun pojan äärimmilleen paisunut penis tunkeutui hänen kiihkosta liukkaseen vaginaansa, hän tunsi aivan mieletöntä halua ja kiihkoa. Hänen sydämensä jyskytti ilosta ja halusta, hänen säärensä kiertyivät pojan selän taakse ja hänen vartalonsa nousi ilmaan kun hän vastasi poikansa työntöihin omalla vartalollaan

Jukasta oli kiihottavaa kuulla äitinsä voihkaisut ja voimakkaat vartalon liikkeet. Hän halusi naida tuota kiihkeää naista yhä voimakkaammin kun hän katsoi nautinnosta lähes tuskallisen näköisiä kasvoja. Hän ei ollut ikipäivänä uskonut että hän voisi joskus nauttia insestin kielletystä hedelmästä josta hän oli niin monet kerrat fantasioinut.

Nyt hän porautui siinä lattialla yhä uudelleen ja uudelleen syvälle oman äitinsä sisälle kaikella sillä voimalla jota hänen nuoressa voimakkaassa vartalossaan oli. Kun heidän vartalonsa ja mielensä yhdessä etenivät kohti orgasmia Linda tunsi suunnatonta rakkautta , niin romanttista kuin äidillistä, poikaansa kohtaan. Seksi tuntui uskomattomalta eikä Linda ollut koskaan tuntenut mitään vastaavaa. Kun hän katseli poikansa kasvojen  ilmeiden vaihtumista hikikarpaloiden peittämillä kasvoilla ja hänen voimakkaat työntönsä, hän tunsi miten hänen itsensä sisällä oli tapahtumassa jotakin, jotakin uskomattoman täydellistä ja ihanaa. Sen jälkeen kun hän oli antanut Jukan adoptoitavaksi Linda ei ollut saanut lisää lapsia. Senkin johdosta hän oli usein ajatellut pientä poikaansa. Nyt hän piti tuota poikaansa käsivarsillaan.

Hän piti poikaansa sylissään osittain äidin vaiston ajamana mutta myös siksi että pojan suurenmoinen penis hänen sisällään loi ja vahvisti sitä voimakasta sidettä joka heidän välilleen oli alkanut muodostumaan. Äiti ja poika saavuttivat samanaikaisen orgasmin ja kummankin suusta kuului ekstaasista aiheutuvia huudahduksia. Äiti piti poikaansa tiukasti kun hänen vartalonsa nytkähteli orgasmin kourissa.

Hän tunsi aivan suunnatonta iloa ja mielihyvää kun hän tunsi pojan peniksen syöksevän spermaa kerta toisensa jälkeen täyttäen hänen vaginansa. Sillä hetkellä mikään ei tuntunut oikeammalta kuin heidän suunnaton nautintonsa. Kuinka ihanaa olisikaan jos elämä jatkuisi aina tällaisena Linda ajatteli kun kun hän alkoi toipumaan jotenkin väkivaltaisen voimakkaasta orgasmistaan.

Hän tiesi että hän rakasti poikaansa myös niinkuin nainen miestä ja hän epäili vahvasti että poika tunsi samoin häntä kohtaan.

Se mitä he olivat juuri yhdessä kokeneet sai hänen ajattelemaan miten kaikki voi olla väärin jos kaksi ihmistä tällä tavoin rakasti toisiaan. Jos poika nyt halaisi tai antaisi nopean suukon hänelle ja haluaisi palata kotiinsa niin sekin kävisi hänelle.

Linda oli nyt myös hyvin tietoinen siitä mitä hän haluaisi. Nyt kun hänellä oli Jukka elämässään hän halusi epätoivoisesti erota miehestään ja ehkäpä muuttaa Jukan kotiseudulle niin että he voisivat ainakin silloin tällöin tavata.

Kukaan ei siellä tuntisi häntä ja mikä voisi olla ihanampaa kuin se että he voisivat muuttaa yhteen asumaan jos he molemmat sitä haluaisivat.

Hän tiesi että vaikka hän oli kaunis nainen niin oikean luotettavan kumppanin löytäminen olisi vaikeaa ja hän ei taatusti pystyisi kokemaan kenenkään muun kanssa sellaista mitä he olivat Jukan kanssa kokeneet.

Syvällä hänen mielessään hän tunsi tämän päivän ja tämän kaiken tarkoituksen, joka oli hyväksyä ja nauttia siitä että hän sai olla pojalleen rakastava äiti mutta hän sai myös tuottaa pojalleen nautinnon jonka vain hän, naisena pystyisi lapselleen tuottamaan.

Äkkiä Linda tajusi että kaikki hänen kuvitelmansa olivat liian helppoja ja yksinkertaisia. Jukalla oli kotona oma elämänsä ja eihän hän tiennyt mitä Jukka lopulta halusi.

Hän ei halunnut riskeerata mitään jotta ei menettäisi poikaa uudelleen ja siksi hän varoisi painostamasta poikaa vastausten saamiseksi.

Toisaalta hän ei haluaisi odottaakaan sillä äsken hän oli kokenut jotakin äärettömän täydellistä ja kaunista ja hän tunsi vahvasti kohdanneensa elämänsä rakkauden

*****

Jukka tunsi että Lindalla oli jotakin sydämellään ja hän oli melko vakuuttunut että hän tiesi mitä se oli kun he kävelivät hotellin aulassa käsi kädessä.

“Ajattelet varmaan mitä tämän jälkeen kun lomani päättyy ja pitää palata kotiin ?” hän kysäisi äitiään katsoen.

Linda pysähtyi paikalleen pitäen poikaansa vahvasti kädestä ja taisteli nielläkseen tunnekuohun aiheuttamat kyyneleet. Hän nyökkäsi sanomatta mitään jotta tunnekuohu ei saisi valtaa “Kuten tiedät, kun lomani päättyy niin minun on palattava kotiin, hän sanoi pehmeästi. Kaikki mitä minulla on, on siellä, ystävät, työ, koti ja vanhemmat . Ne ovat tosiasioita .”

Linda nyökkäsi jälleen mutta antoi katseensa kohdistua jonnekin kaukaisuuteen poikansa selän taakse. Hän tärisi hieman pelätessään poikansa seuraavia sanoja .

”Joka tapauksessa,” Jukka jatkoi, ”jos sinua kiinnostaa niin olisin erittäin kiitollinen jos matkaisit kanssani takaisin sinne.”

Linda käänsi sanat kuullessaan kasvonsa poikaansa kohti ja valtava onnen tunne suorastaan loisti hänen kasvoiltaan. Hän kiljaisi onnesta kuin vastarakastunut teinityttö ja kiersi kätensä vahvasti poikansa ympärille.

”Joo, joo, kyllä… kyllä… .” Tarjous hyväksytty. Enää et voi vetää tarjoustasi takaisin!” Linda huudahti.

”Usko vaan, sitä hetkeä ei tule että vetäisin sanani takaisin !” Jukka vastasi leveästi hymyillen.

Linda nyökkäsi hyväksyvästi silmät ilosta loistaen.

Jukka tunsi tavatonta onnellisuutta kun hän katseli edessään naista johon hän oli toivottoman rakastunut. Jos Linda ei olisi palannut hänen kanssa hänen sydämensä olisi varmasti murtunut surusta.

Loppujen lopuksi hänelle merkitsi todella paljon se että Linda oli hänen äitinsä. Se oli eräs syy että hän rakastui, toinen se että hän oli kypsä aikuinen nainen jota pienet rypyt silmäkulmissa vaan kaunistivat. Nainen sillä tavalla kun hän oli aina tykännyt.

Lindalle Jukka oli jokin tuntematon ja epätodellinen unelma. Siitä hetkestä alkaen he käyttäytyivät avoimesti kuin rakastavaiset kun he kiertelivät eri paikoissa lomallaan.

Ennen lähtöään Linda kävi jättämässä eropaperit miehestään.

Jukan viimeisenä lomapäivänä he seisoivat onnellisena käsi kädessä kadulla katsellen Jukan ja heidän kotiaan josta onnellisuutta ei tulisi puuttumaan.

Myöhemmin seuraavana talvella he matkustivat lomalle Thaimaahan jossa paikallinen pappi alttarilla vihki heidät vahvistaen kaiken sen mitä he olivat yhdessä kokeneet ja tulisivat kokemaan.

Yksi kommentti viestissä: “Äidin rakkautta”

  1. RedEyedAngel says:

    En lämmennyt. Asetelmassa ei mitään vikaa, mutta koin henkilöt ja novellin ilmapiirin jotenkin liian täydellisiksi, jotta olisi tuntunut todelliselta. Jäin myös kaipaamaan pilkkuja ja paikoin sujuvampaa lauseenmuodostusta.

Kommentoi

top