search
top

Tirkistelyä ja vähän muutakin..

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (37 votes, average: 3.22 out of 5)
Loading...

Se oli ihan tavallinen lauantai-ilta. Olin lähtenyt paremman tekemisen puutteessa ensin yksille paikalliseen pubiin, ja sieltä sitten tie vei muutaman mutkan kautta paikalliseen iltaravintolaan. Onneksi olin sentään laittanut vähän parempaa vaatetta päälle, sillä tähän mestaan ei ihan verkkarit jalassa pääse sisälle.

Tilasin tiskiltä vodkabatteryn ja tutkailin millaista menoa täällä puolenyön maissa on. Dj soitti varttuneemman yleisön mieliksi Suomihittejä sekä radiosta tuttuja takuuvarmoja ulkomaisia bilebiisejä sekaisin, ja sehän sai porukan tanssilattialle hytkymään. Tuttuja kasvoja näkyi siellä täällä, mutta suurin osa porukasta oli minua vanhempaa, sellaista neljän- ja viidenkympin välissä olevaa. Katselin tiskiltä ympärilleni ja mietin että täältä voisi tänäiltana puumanmetsästäjää onnistaa..sen verran riehakkaalla tuulella muutama mature näytti olevan. Pikainen katseenvaihto tumman, aavistuksen verran pyöreän daamin kanssa osoitti kiinnostuksen olevan molemminpuolista, mutta päätin kuitenkin antaa himon yltyä ja pelimiehenä ajattelin kiusata naisen tekemään aloitteen. Naisella näytti olevan sormus sormessa, eli varatusta rouvasta oli kyse?

Tiskillä väijyessäni huomasin yhtäkkiä tutut kasvonpiirteet ihmismassan joukosta. Sehän oli Niina, paikallisen parturikampaamon naikkonen, jonka tiesin olevan ex-vaimoni vanha koulukaveri. Niina oli käsittääkseni onnellisesti aviossa, ja lapsiakin oli ainakin kaksi, eli siinä mielessä Niinan näkeminen radalla hätkähdytti minua. Päätin seurailla tilannetta tarkemmin, olihan N varsin vetävän näköinen pakkaus ja nyt tanssista päätellen ilmeisen kovalla menopäällä. Rouva oli pukeutunut tiukkoihin, sopivasti kurvikasta ja leveähköä peppua nuoleviin farkkuihin sekä toppiin ja pikkuiseen nahkatakkiin joka korosti sopivasti pienehköjä mutta kuitenkin terhakoita rintoja. Ristiverisen naisen hiukset oli laitettu siististi, ja näki että radalle lähtöön on uhrattu aikaa meikkivälineiden kanssa. Kokonaisuuden kruunasivat todelliset fuck-me-bootsit, joilla tanssiminen vaatii pienessä hutikassa jo kohtalaisen hyvää tasapainoa. En nähnyt N:n siippaa missään, eli ilmeisimmin liikkeellä oltiin puhtaasti tyttöporukalla.

Neljänkympin haminoissa oleva N oli iästään huolimatta päät kääntävä paketti, ja huomasinkin nuorten miesten tuijottelevan rouvaa varsin estottomasti, ja N puolestaan otti saamastaan huomiosta kaiken irti. Rouva tiesi itsekin peppunsa olevan varsinainen katseenvangitsija, ja sitä pyöriteltiinkin diskojumputuksen tahdissa varsin provosoivaan sävyyn. Mietin itsekseni että nythän melko harmaasta hiirulaisesta on kuoriutunut varsinainen lutka, ja myhäilin hiljaa mielessäni.

Ilta eteni, mutta N:n huomioarvo ei osoittanut hiipumisen merkkejä, pikemminkin päinvastoin. Hiipumisen merkkejä ei osoittanut myöskään rouvan jano, vaan drinkkiä ja shottejakin kipattiin huiviin aika reippaaseen tahtiin. Tämän myötä vauhti näytti kiihtyvän, ja hitaille oli monenmoista pyrkijää. N näytti selvästi mieltyneen nuorempiin, vähän yli parikymppisiin miehiin jotka valikoituivat halukkaiden joukosta aina tanssilattialle. Seurailin tanssilattialla käytäviä soidinmenoja mielenkiinnolla, ja N oli selvästi mielissään saamastaan nuorten sonnien huomiosta. Rouvan peppua puristeltiin hävyttömän julkisesti, ja pomminvarmasti sonnien etumus pullotti N:n pientä pömppömasua vasten tanssin aikana. Yksi näistä nuorista sonneista näytti olevan muita enemmän Niinan mieleen, ja tämän hän veikin ravintolan syrjäiseen nurkkaloosiin muka juttelemaan. Kohtuullisen vahvassa nousuhumalassa oleva nuori atleetti seurasi Niinaa joka keikutti herkkupyrstöään ihanan provosoivasti kävellessään ja vetäessään valloitustaan kädestä mukanaan. Toisen käden N ohjasi häpeilemättä lantiolleen ja komistus puristeli saalistaan pakarasta voittajan elkein. Pöytään päästyään Niina katsoi nopeasti ympärilleen, kuin varmistaakseen että he ovat suojassa uteliailta katseilta. Tämän jälkeen hän kiipesi nuoren urhon syliin, ja alkoi hieroa herkkupeppuaan valloituksena etumusta vasten. Samalla vaihdettiin muutama pikainen suudelma, ja pojan kädet vaeltelivat levottomasti Niinan paidan alla. Hetken kiemurtelun jälkeen Niina havahtui tilanteen korniuteen, ja hyppäsi nopeasti pois pojan sylistä. Tilanne ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaan hän kävi pojan viereen istumaan ja otti tätä kädestä kiinni, ja ohjasi käden pöydän alle. Koska näköyhteys oli rajallinen, en päässyt ihan tarkasti näkemään mitä pöydän alla tapahtui, mutta pojan ilmeistä päätellen siellä päästiin kiinni varatun maturen herkkuun, sormipelille. Niina hymyili pöydässä voitonriemuisena ja liikutti lantiotaan edestakaisin, ja näytti samalla hierovan pojan etumusta housujen päältä. Narttu näytti olevan todella kiimassa, ja epäilinkin että tänään jotain miestä saattaa Niinan kanssa onnistaa..Myös N:n kaverit saivat tanssilattialla osansa nuorten herrojen huomiosta, ja puumat ottivat tästä kaiken ilon irti. Tämä näytti selvästi vapauttavan tuttavaani, sillä näin yksittäisen vanhemman naisen saama huomio ei näyttänyt niin kornilta, ja eiväthän kaverit edes huomanneet N:n poissaoloa. Kun privaatti pöytäshow oli ohi, nuorukainen nuolaisi sormiaan merkityksellisesti, ja Niina poistui naistenhuoneeseen todennäköisesti kuivaamaan vuolaana valuvaa pimpsaansa jossa nuoren, vieraan miehen sormet vielä hetki sitten seikkailivat.

Illan lähestyessä loppuaan koko kuvio sai mielenkiintoisen käänteen. Tanssilattian reunapöytään parkkeerasi kaksi itseriittoisen oloista kolmekymppistä miestä, ja alkoivat välittömästi silmäpelin N:n
kanssa. Miehet olivat kenties turkkilaisia, ja muistelin nähneeni toisen heistä eräässä kaupungin pitseriassa tiskin takana. Kun mietin asiaa tarkemmin, liike taisi olla juuri siinä N:n työpaikan korttelissa, varsin
suosittu lounaspaikka jossa Niinakin ilmeisesti kävi syömässä. Toinen miehistä oli lyhyehkö, kauniskasvoinen nappisilmä parransänkineen ja viiksineen. Tämä herra pukeutui siististi ja tyylikkäästi, ja tukkakin oli laitettu viimeisen päälle ojennukseen. Hänen kaverinsa oli enemmän urheilullinen, rennosti pukeutunut sänkitukka, jolla oli treenatun oloinen vartalo. Niina ilahtui selvästi havaitessaan lyhyemmän veijarin, ja silmiin ilmestyi ihan uudenlainen pilke. Illan viimeisten tanssien aikana suomipojat saivat väistyä turkkilaisen tieltä, ja kieltämättä mies osasi kyllä tanssia. Toinen kaveruksista tyytyi istuskelemaan pöydässä yksin, mutta seurasi tiiviisti kaverinsa pyörittämää Niinaa. Viimeisille hitaille lähdettäessä peli näytti enemmän kuin selvältä, ja kohta turkkipojan kämmenet vaeltelivat levottomasti Niinan sopivasti leveällä ja pyöreällä farkkupyllyllä..

Havahduin vasta valomerkin välähdettyä, ja totesin että nythän täällä näyttäisi alkavan ns. isojako pariskuntien muodostuksessa. Katselin hetken aikaa sopivia kandidaatteja yhden illan jutulle, mutta totesin oman humalatilani olevan sen verran reipas että olisi parempi suunnata kämpille nukkumaan pää selväksi. Yritin vielä etsiä katseellani Niinaa väkijoukosta, mutta totesin etsinnän turhaksi. Ilmeisesti hänkin oli jo lähtenyt kohti taksijonoa tai kotiaan. Hetken mielijohteesta hylkäsin ajatuksen mukavasta taksikyydistä, ja päätin kävellä kotiin, olihan nyt raikas ja kuulas syysyö. Hetken matkaa keskustasta kohti lähiötä käveltyäni havahduin edessäni matkaa taittavaan kolmikkoon – N ja äskeiset miehet! Miten ihmeessä heillä olisi
yhteinen osoite, ja miksi N yleensä lähtee vieraiden miesten mukaan baarista? Kaiken lisäksi kolmikon matka näytti suuntautuvan pienen mutkan kautta kohti tätä toisen miehen työpaikkaa – lounasravintolaa joka ei edes ole tähän aikaan auki.. päätin että seuraan heitä ja katson miten tilanne kehittyy..

Kolmikko kulki tosiaankin lounasravintolan suuntaan, ja melkoisessa hiprakassa oleva Niina käveli miesten välissä. Kaikesta päätellen kolmikolla oli yhteinen ajatus illan lopusta, ja miehet puristelivat Niinan farkkupeppua vuorotellen. Lyhyempi kaveruksista kuljetti kättään Niinan paidan ja takin alla vähän väliä, ja epäilen että rouvan tisut saivat nyt kaipaamaansa huomiota. Kun matka alkoi olla lopuillaan, herrat ohjasivat Niinan sisälle ravintolaan takaovesta, ilmeisesti siellä takana oli jonkinlainen toimisto tai ainakin taukohuone. Ovi loksahti lukkoon, ja valot syttyivät sisälle – minä onneton jäin ulkopuolelle.

Hetken tilannetta ja sen älyttömyyttä pohdittuani päätin kääntyä ympäri ja jatkaa kotimatkaani. Toisaalta kiinnostaisi nähdä mitä sisällä tapahtuu, mutta toisaalta kyllähän sen arvaa..ei sinne menty mustaa pekkaa pelaamaan. Ajatus tutusta naisesta ventovieraiden ulkomaisten sonnien naitavana pullisti kuitenkin etumustani, ja päätin katsoa josko muutaman metrin korkeudessa olevista ikkunoista pääsisi näkemään sisälle takahuoneeseen. Siirtelin seinustalla olleen kuormalavan seinää vasten telineeksi ja kiipesin varovasti kurkistamaan sisälle..

Ensivilkaisulla totesin arvioni oikeaksi, eli siellähän lutka oli turkkilaisten sonnien astuttavana. Esileikkivaihe oli ollut ilmeisen nopea, tai se oli kokonaan ohitettu, sillä nainen makasi selällään pienen takahuoneen toimistopöydällä, ja lyhyempi kaveruksista tikkasi häntä lähetyssaarnaajassa. Toinen, kookkaampi istui viereisellä tuolilla ja runkkaili hitaaseen tahtiin. Niina uikutti silmät suljettuna ja levitti jalkojaan tarjoten itseään paremmin turkkipojan astuttavaksi, ja karvainen pikkumies nussi paljaalla mulkulla kuin viimeistä päivää. Niinan pillu oli siistiksi ajeltu, ja itse tavaran päälle oli jätetty ohut karvoitus joka varmasti kutitti turkkilaista aisaa mukavasti.. Humalainen suominainen näytti nauttivan kornista tilanteesta suunnattomasti, puristeli samalla omia rintaliivien verhoamia terhakoita tisujaan kun mies laittoi lisää pökköä pesään. Nyt Niinakin heräsi ja kietoi säärensä miehen selän ympärille vetäen tätä koko ajan lähemmäs itseään. Kiihtyvästä lantion liikkeestä päätellen kliimaksi oli todella lähellä, ja hetken kuluttua pikkumies laukesikin varatun naisen kiimapilluun urahdellen. Niinan rotusääret notkuivat hetken aikaa hervottomana, ja sitten nainen nousi pöydälle istumaan ja sopersi ”Kiitos, se tuli tarpeeseen..nyt mun pitää päästä pesulle ja lähteä..kotona jo varmaan odotetaan..”. Miehet alkoivat nauraa yhtä aikaa, ja pienempi osoitti kaveriaan ja totesi tylysti ”Sä et huora lähde mihinkään ennen kuin kaverikin on saanut. Me päätetään millon sä lähdet!”.

Niina tiesi että tästä ei neuvotella, ja katsoi kookkaampaa miestä kysyvästi. Miehen kulli osoitti jo elonmerkkejä, ja se seistä tapitti komeasti vatsaa vasten. Kooltaan se oli keskivertoa, mutta käyryys oli Niinalle uutta, se kun tuntui taipuvan yläviistoon. Mies vinkkasi Niinan polvilleen lattialle ja tarjosi pesemättömän kullinsa N:n täyteläisten huulten väliin imutettavaksi. Niina teki työtä käskettyä, ja imutti tummanpuhuvan aisan juhlakuntoon, puristellen välillä miehen karvaisia palleja. Hetken kuluttua mies vetäisi turpean aisan pois Ninan simasuusta, ja komensi naisen kontalleen takahuoneen rähjäiselle sohvalle. Niina alistui kohtaloonsa kuten kunnon panopuun kuuluukin, ja kävi pyllistysasentoon odottamaan kookkaamman turkkilaisen seivästystä. Tässä asennossa Niinan peppu pääsi oikeuksiinsa ja omakin etumus alkoi pullottaa siihen malliin että oli pakko kaivaa kalu esille ja alkaa runkata tätä kiihottavaa näytelmää seuratessa. Seinän toisella puolella tapahtuva tilanne oli sen verran kiihottava, että itseltäni lensi mälli alta aikayksikön Niinan rotupakaroita tuijotellessa, mutta turkin pojat tuntuivat nauttivan tilanteesta vielä kauemmin. Aikansa katseltuaan äsken suuhoitoa saanut mies astui perspyllyssä odottavan Niinan luokse ja alkoi sovitella käsiään rintaliivien hakasille. Mies avasi rintaliivit kovakouraisesti, ja vapautti Niinan rinnat uhmaamaan painovoimaa, jotta ne olivat paremmin puristeltavissa kun takaapäin astutaan. Niinan pienehköt nännit näyttivät törröttävän kuin ne kuuluisat nortin natsat, eli rouva taisi salaa nauttia tilanteesta.

Hetken rintoja kuin pitsataikinaa leivottuaan turkkilainen alkoi sovitella turpeaa terskaansa Niinan kosteudesta kiilteleville pillunhuulille, ja Niina kiemurteli miehen sylissä. Aikansa varattua, kiimaista naista kiusattuaan mies teki tehtävänsä, eli polkaisi aisan syvälle Niinan kiimavittuun ja aloitti pitkät, hitaat työnnöt. Nyt Niinaa kairattiin perusteellisesti, ja Niina tärisi miehen alla kuin horkassa. Pienempi turkkilainen katseli tilannetta vierestä aikansa, ja runkkaili kunnes vinkkasi kaveriaan lopettamaan työnnöt. Niina ei tästä pitänyt, vaan aneli miehiä jatkamaan kun kerrankin sai vierasta munaa ja tarpeeksi. Miehet naurahtivat, ja lyhyempi kävi lattialle selälleen ja vinkkasi Niinan imemään omaa, elonmerkkejä osoittavaa aisaansa. Niina kyyristyi miehen eteen ja tieten tahtoen tarjosi peppuaan kuin tarjottimella toiselle kaveruksista, joka ymmärsi kyllä yskän ja kävi heti tuumasta toimeen. Näin Niina sai samaan aikaan sekä imeä vierasta + toinen kiimainen sonni nussi häntä takaapäin. Imutettavana oleva mies etsi Niinan rinnat käsiinsä ja puristeli pieniä nännejä samalla kun sai suuhoitoa, ja toinen kaverus pumppasi herkkupeppuista suomitammaa mieletön kiiman palo silmissään. Tämä näky oli itselleni taas liikaa, ja taas oli pakko kaivaa kulli käteen ja runkata toistamiseen irstaalle liveaktille joka tapahtui metrien päässä seinän takana.

Toisen satsin mällättyäni ymmärsin että kiinnijäämisen riski tässä on aivan liian suuri, sekä tirkistelijärunkkari tulisi aivan varmasti saamaan turpaansa jos jäisin rysän päältä kiinni. Totesinkin että nyt lienee parasta liueta paikalta kun kolmikko on vielä toistensa lumoissa. Sinne jäi turkkilainen tandemi, ja Niinan voihkinnasta päätellen hekuman hetki koitti varatulle rouvalle vain hetki sen jälkeen kun kiipesin alas omatehdyltä telineeltä. Jatkoin matkaani vihellellen kotiini, ja kieltämättä seuraavan kerran kun näin Niinan perheineen paikallisessa marketissa, minulla oli vaikeuksia peitellä hymyäni..

Yksi kommentti viestissä: “Tirkistelyä ja vähän muutakin..”

  1. poke says:

    tykkäsin!

Kommentoi

top