search
top

Jälleennäkeminen

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (84 votes, average: 3.65 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tämä tarina on kooste muutamaa eri tositapahtumaa yhdistettynä fantasiaksi. Henkilöt ovat kuitenkin tosia. En yleensä kirjoita, tämäkin oli alun perin tarkoitettu vain omaksi fantasiakseni.

Olimme viettäneet mukavaa iltaa yhdessä. Olimme syöneet, juoneet, puhuneet ja nauraneet, kuten hyvät ystävät yleensäkin. Hänen silmänsä olivat ehkä viipyneet hetken kaula-aukossani, sormissani leikkimässä kiiltävissä hiussuortuvissa, kun olin anteliaasti katsonut hetken muualle; olin ehkä tutkinut katseellani hänen tatuoituja käsiään, vahvoja kasvonpiirteitään, niitä kauniita, syviä silmiä joissa tuntui koko ajan viipyvän salaperäinen nauru, hieman pidempään kuin oli soveliasta. Me, nykyään vain ystävät, asuinpaikkakunnan, iän, parisuhteiden ja elämäntilanteiden erottamat.

Lopulta, pitkän illan jälkeen, saatoin hänet juna-asemalle, naurusta ja alkoholista rentoutuneena, alkuillan ahdistus ja jännitys sulaneena pois. Pysähdyimme laiturille junanovien viereen ja hän kääntyi katsomaan minua, ne samat huumaavat silmät heijastaen omaa kaipuutani. Alkuillan vaivaantuneisuus tuli rysähtäen takaisin. Hyvästien sanominen tuntui pahalta, kakelsin muutaman sanan ulos ja hän pari enemmän, katselimme jalkojamme, mietimme jäikö jotain sanomatta tai tekemättä. Hän kohotti lopulta käsiään ja minä vastasin helpottuneena eleeseen, ja hän painoi minut syliinsä rintaansa vasten. Kiedoin kätensä hänen ympärilleen ja kasvoni hänen kaulaansa. Hengitykseni salpaantui ja aika tuntui pysähtyvän.

Hän puristi minua hieman lujempaa kuin olisi tarvinnut, haluamatta päästää irti. Hän silitti sormillaan selkääni ohuen takkini lävitse, ja huomasin hänen etsivän tuoksuani hiuksistani. Hänen tuoksunsa sekoitti pääni. Hänen käsivarsiensa voima oli huumaava. Polveni menivät heikoksi ja hengitykseni pakeni keuhkoistani terävänä sihaisuna, kun muistin taas miksi halusin tätä miestä. Värisin hänen otteessaan ja huuleni hipaisivat hellästi hänen tatuoitua kaulaansa, niin nopeasti että se oli enemmän henkäisy kuin edes suukko, mutta enempää ei tarvittu. Hän vastasi suudelmaani, aina yhtä yllättävän hellästi niin vahvaksi, karuksi mieheksi, kuljetti pieniä suukkoja pitkin kaulaani aina korvani juureen, kuten hän muisti minun haluavan. Hänen hengityksensä ääni ja lämpö lähetti kylmiä väreitä pitkin selkärankaani, ja huomasin huokaisevani hiljaa hänen puristuksessaan. Hänen lämpimät huulensa löysivät omani, painautuivat niitä vasten, löysimme yhteisen rytmin, hänen kielensä hipaisi omaani, näykkäisin hänen alahuultaan, ja ensimmäinen suudelmamme vuosiin tuntui paremmalta kuin mikään mitä olisin osannut kuvitella.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen erkanimme toisistamme, ja nielaisin, pää sekaisin himosta, yrittäen muistaa miten puhutaan. “Niin”, sanoin ääni väristen, “jos sä vaan haluut niin voin mä tulla sunkin luokses yöks.”

Junamatka meni kuin sumussa. Muistan hänen kätensä lepäämässä reidelläni, aina välillä sivelemässä sisäreittäni hieman ylempää, kun kukaan ei katsonut, ja käsivartensa ympärilläni, miten hänen peukalonsa hieroi hellästi selkääni. Aina välillä hän kumartui puoleeni ja suuteli kaulaani, sillä hillityllä ja silti vahvalla, omistavalla tyylillään jota hänessä niin halusin, sanattomana lupauksena tulevasta. Hän oli jo kolmekymppinen, hieman enemmän elämää nähnyt ja sen verran aikuinen ettei tahtonut kuivapanna julkisissa kulkuneuvoissa, minä olin vielä käytännössä teini, parikymppinen ja kärsimätön. Ja hän tiesi sen hyvin kosketellessaan minua, näin sen hänen hymyssään, mutta hänen katseessaan paistoi nälkäinen himo. Hän oli odottanut ja halunnut tätä, aivan kuten minäkin olin. Olimme olleet ilman toisiamme aivan liian kauan.

Lopulta pääsimme hänen asuntoonsa, viihtyisään pieneen yksiöön. Ovelle juoksi pörröinen musta koira vastaan ja katseli hetken aikaa pää kallellaan tulijoita. Hän otti kenkänsä pois ja kumartui lemmikkinsä viereen pelmuamaan sen kanssa, pörröttäen pitkää turkkia ja höpöttäen matalalla äänellä sitäsuntätä. Minä pakenin vessaan, jännittyneenä tulevasta. Tein tarpeeni ja pesin kasvoni kylmällä vedellä, katselin hetken piirteitäni peilistä ja mietin mitä olin tekemässä. Kun tulin ulos, hän oli istunut tietokonetuoliinsa, katsellen tuloani, avattu olut toisessa kädessään ja huppari laskettuna tuolin käsinojalle. T-paita paljasti ne ihanat, uskomattomat, musteen peittämät käsivarret, joita olin aina himoinnut, ja jäin seisomaan keskelle olohuonetta, tietämättä miten päin olla. Hän huomasi hermostuneisuuteni ja laski oluensa pöydälle, nousi ylös ja käveli luokseni, ottaen vahvan otteen niskastani ja suuteli minua intohimoisesti, samalla kun hänen toinen kätensä seikkaili vyötärölleni ja pitkin selkääni, sieltä vasemmalle rinnalleni. Hänen huulensa maistuivat kylmältä oluelta ja hänen käsiensä ote oli vahva ja periksiantamaton. Jännitykseni suli pois ja tilalle tuli armoton himo.

Hänen huulensa siirtyivät kaulalleni ja suutelivat tuttua reittiään korvalta niskaani, mutta niiden aiemmasta hellyydestä ei ollut enää tietoakaan. Hänen kosketuksensa oli raju, intohimoinen, omistava, ja kun hän ensimmäisen kerran upotti hampaansa hartiaani, voihkaisin ääneen. Ohjasin häntä haparoiden sängylle samalla kun hän jätti jälkensä ihooni, ja hien kastelemilla käsilläni yritin avata hänen vyötään. Revin soljen auki ja avasin nappeja samalla kun hänen sormensa seikkailivat paitani alle ja pureutuivat paljaaseen selkääni. Laskin hänen housunsa alas ja työnsin hänet sängyn reunalle istumaan, polvistuen hänen eteensä. Tiesin mitä hän halusi ja olin odottanut tarpeeksi kauan voidakseni antaa sen hänelle taas, ja huomasin hänen ilmeestään että hän tiesi mitä ajattelin.

Laskin hänen kalsareitaan sen verran että hänen kivikova erektionsa pompahti esiin, ja huomasin sen kärjen kiiltelevän kosteana kiimatipoista. Hieroin toisella kädelläni hänen ajeltuja kiveksiään, toisella hänen reittään, ja otin hänen terskansa suuhuni, nauttien suolaisesta mausta. Hänen kätensä etsi tiensä päälaelleni ja hän otti pitkät hiukseni otteeseensa. Aloitin imemällä ja nuolemalla rytmikkäästi hänen terskaansa, hieroen hänen peniksensä vartta, luoden silloin tällöin katseen hänen vakaviin kasvoihinsa, raollaan olevaan suuhunsa, tummiin silmiinsä jotka tuntuivat vain tummentuvan mitä enemmän hän minua halusi. Kuljetin kieleni hänen kiveksiinsä ja suljin huuleni niiden ympärille, leikkien niillä, imien niitä, ja kuulin hänen ähkäisevän. Hänen kätensä tukisti ronskisti hiuksiani ja hän painoi kasvojani vasten kiveksiään, ja ahmin innokkaasti ne syvemmälle suuhuni. Toinen käteni hieroi hänen erektiotaan, ja näin hänen kasvoistaan että hän piti näkemästään.

Laskin lopulta hänen kiveksensä suustani ja vetäisin syvään henkeä. Hänen kätensä painoi päätäni lähemmäs ja hän ohjasi peniksensä suuhuni, liikutellen minua rytmikkäästi. Imin hänen tahtinsa mukaan ja äännähtelin nautinnosta, toisen käteni eksyessä haaroväliini, hieroen turvonnutta häpyäni housujeni läpi. Laitoin juuri sen verran vastaan ettei hän saanut mitä halusi, pitkitin hänen nautintoaan, odotin kunnes tiesin ettei hän aikonut odottaa enempää, ja painoin hänen terskansa nieluuni ja syvemmälle, niin pitkälle kunnes hänen koko miehuutensa oli tyveä myöten kurkussani. Kuulin hänen murahtavan ja värähtävän nautinnosta, ja hän nousi seisomaan ja nosti minut hiuksistani polvilleen, kulli yhä koko matkalta kurkussani. Hänen kätensä kietoutui hiuksiini, toisen hän asetti niskaani, ja hän alkoi ahnaasti naida kurkkuani. Kuola valui pitkin leukaani ja kaulaani ja kyynelet kihosivat silmiini, kun työnsin käteni housujeni sisäpuolelle ja hieroin litimärkää häpyäni.

Hän veti limaisen kullinsa ulos suustani ja nosti minut hiuksistani seisomaan, työntäen minut selälleen sängylle. Hän potki housujaan pois nilkkojensa ympäriltä samalla kun minä revin paitani pois. Hän tuli päälleni, suudellen ja purren kaulaani ja rintojani, riisuen rintaliivejäni ja repien shortsejani pois. Kun työnsin käteni hänen paitansa alle ja painoin kynteni hänen selkäänsä, hän ähkäisi kivusta, kohottautui sen verran että sai revittyä loputkin vaatteensa pois, ja kävi uudestaan päälleni painaen paljaat keskivertalomme kiinni toisiinsa. Yhä alushousujeni peittämä pilluni sykki märkänä niin intensiivisesti että se miltei sattui, ja painauduin häntä vasten, voihkien nautinnosta kun hänen peniksensä varsi painautui klitoristani vasten.

Hän kohottautui taas istumaan, se uskomaton himokas katse silmissään, se sama katse jonka takia häntä niin halusin ja joka huokui omistamista, ja repi toisella kädellään alushousuni pois. Toinen sivusauma antoi periksi ja repesi kivuliaasti kahtia, ja tuhotut alushousuni jäivät unohdettuina roikkumaan reiteni ympärille, kun hänen taitava kätensä löysivät kaikki herkät paikkani, eikä hän ollut unohtanut mistä minua tuli koskettaa. Kun hänen sormensa ensin leikkivät klitoriksellani ja sen jälkeen työntyivät sisääni, hänen toinen kätensä sulkeutui kurkkuni ympärille, ja parahdin nautinnosta.

Kiemurtelin sängyllä ja haukoin henkeä, kun hänen sormensa leikkivät sisälläni, nousivat välillä hieromaan klitoristani, samalla kun hän piti minut tukevasti otteessaan. Tiesin ettei hän antanut minun tulla vielä, hän halusi ensimmäisen orgasmini tulevan kun hän oli sisälläni. Yritin painautua lähemmäs vasten hänen kättään ja hän katsoi minua silmiini julman huvittuneesti, hänen otteensa kurkustani puristui tiukemmaksi, ja parahdukseni muuttuivat katkonaisiksi. Aloin olla lähellä, ja hän tiesi sen. Hän veti kätensä pois ja tukahdutti vastalauseeni kääntämällä minut kursastelematta vatsalleni, puristi hiukseni nyrkkiinsä samalla kun hän asetteli terskansa häpyhuulieni väliin ja tuli yhdellä voimakkaalla työnnöllä sisääni, katkonaisten voihkauksien saattelemana. Voihkin hänen työntöjensä tahdissa, kun hän laskeutui päälleni kyynärpäänsä varaan ja puri hartiaani murahdellen nautinnosta. Hänen eläimellisen himonsa, kivun ja täydellisen naimisen yhdistelmä oli liikaa, ja ensimmäinen orgasmini sai pilluni sykkimään, kuuman ja sykkivän tunteen levitessä koko lantioni alueelle. Tärisin ja huusin hänen allaan, ja hän nai minua entistä kovempaa.

Tunsin hänen päästävän hiukseni vapaaksi ja nousevan sängyllä pystyyn, levittäen jalkani käsillään. Hän puristi kätensä pakaroilleni ja hieroi niitä, sylkäisi niiden väliin, hieroi itseään vasten pakaravakoani, ja työntyi uudelleen sisääni. Puristin kynteni hänen lantioonsa, kun hän aloitti nopeatempoisen naimisen. Ensimmäinen isku läjähti lujaa vasempaan pakaraani, ja parkaisin äkillisen kivun yllättämänä. Hänen taitavat kätensä läiskivät kivuliaasti pakaroitani kivunhuutojeni saattelemana, kunnes niitä kuumotti ja kirvelsi. Yritin käsilläni estää hänen iskujaan, mutta hän otti tukevan otteen ranteistani ja painoi käteni selkääni vasten, hakaten pakaroitani uudestaan ja uudestaan. Itkin kivusta ja nautinnosta kun toinen orgasmini lähti liikkeelle jostain syvältä alavatsastani, jalkani puristuivat hänen ympärillensä ja nautinto jännitti selkäni kaarelle. Kun hän vapautti käteni otteestaan, rojahdin takaisin patjaa vasten, ja orgasmin jälkimainingit tärisyttivät kehoani.

Hän käänsi minut selälleni, piti kätensä niskassani selkäni alla, levitti jalkani ja työnsi itsensä sisääni. Hän nai minua syvälle ja voimakkaasti, ja piti minua otteessaan. Hänen tummat silmänsä lukkiutuivat omiini, ja hikikarpalot kimaltelivat hänen otsallaan. Hänen lantionsa liikkui rytmikkäästi jalkojeni välissä ja hänen toinen kätensä puristui reiteni ympärille, piteli punoittavaa pakaraani, painautui sen pehmeään lihaan. Hänen suudelmansa olivat ahneita ja nälkäisiä, ja maistoin hikeä hänen huuliltaan. Ynisin vasten hänen huuliaan, ja hänen syvät, eläimelliset murahtelunsa lähettivät pieniä värähtelyitä alavatsaani. Hänen työntönsä olivat jo nopeita ja hänen hengityksensä muuttui raskaammaksi. Tummat silmät tulvivat himoa ja tiesin meidän molempien olevan lähellä.

Puristin käteni hänen ympärilleen ja anelin häntä katseellani, ja hän vastasi toiveeseeni, naiden minua voimalla kohti huippua, samalla kun kiedoin jalkani hänen ympärilleen ja vedin hänet lähemmäs. Ensimmäiset supistukset lähtivät syvältä, nautinto oli ylitsepursuavaa, vatsalihakseni jännittyivät niin kovaa että se sattui, kunnes orgasmin aalto hyökyi ylitseni, selkäni kaareutui, puristin kynteni hänen selkäänsä ja unohdin paikan ja ajan, kuulin itseni huutavan ja itkevän nautinnosta ja hän piteli minua sylissään, kun tärisin ja nyyhkytin avuttomana hänen otteessaan. Tunsin hänen työntyvän sisääni vielä kerran, kaksi, ja hänkin laukesi täristen ja voihkaisten, puri hartiaani vielä viimeisen kerran ja rutisti minua itseään vasten.

Hetken pideltyämme toisiamme hän kierähti pois päältäni, pyyhki pois loputkin kyyneleeni, ja suuteli hellästi otsaani. Kääriydyin pienelle kippuralle hänen vahvaan syliinsä ja seurasin sormillani hänen tatuointiensa rajoja, miten ne aivan hitusen verran olivat koholla hänen ihonsa alla. Hänen sormensa sivelivät pehmeästi selkääni ja lähettivät kylmiä väreitä juoksemaan pitkin selkärankaani, nostaen ihoni kananlihalle. Värähdin, ja hän nousi toisen kyynärpäänsä varaan, silittäen hiuksiani. “Onks sulla kylmä?”
“Ei”, vastasin, “mut sun kaljas on ihan lämmin.”
Hän naurahti ja hänen hymynsä sai perhoset liitelemään vatsassani.

2 kommenttia viestissä: “Jälleennäkeminen”

  1. bansku says:

    Hyvä ja vauhdikas tarina! Kiitti!

  2. Madison says:

    Mahtvaa tekstiä! Helposti luettavaa ja sopivan mittainen. Kiihottava! totaalisen upeasti kirjoitettu.
    t, uskollinen lukijasi

Kommentoi

top