search
top

Linda parinvaihtobileissä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (58 votes, average: 3.59 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tämä novelli on jatkoa aiemmin kirjoittamalleni ja täällä postittamalleni novellille "Isien illuusiot". Heitelkää kernaasti kommentteja ja palautetta kehiin =)!

Helenan majuri-isän 60-vuotispäivistä oli kulunut puoli vuotta ja Linda oli mielensä rohkaistuaan päättänyt osallistua yksiin niistä Helenan ja Rikun mainitsemista parinvaihtobileistä, joita heillä oli tapana järjestää kotonaan ja joihin Linda hyvästelyhetkellä Viikunanniemessä oli puolittain jo kutsuttu.

Naispuolisten osallistujien osalta sinkkuus ei kuulemma ollut ongelma. Naisten kysyntä oli aina suurta. Helena ja Linda olivat puhelinyhteydessä kaksi päivää ennen juhlia ja tuon puhelun aikana Linda ilmoitti sitovasti olevansa tulossa, vaikka vielä puhelun alussa osoitti empimisen merkkejä.

Matkaan hän lähti epäröivästä kannastaan huolimatta kiimaisin mielin, yllään vaaleat pillifarkut, venäläistyylinen Moncler-talvitakki ja korolliset nahkasaappaat. Hän ei uskonut erottuvansa katukuvassa ulkoisesti juuri mitenkään, mutta hänen sisällään kuohui ja hän tunsi harmin synnyttämän painolastin sydämellään sen johdosta, että niin kauan oli tukahduttanut seksuaaliset halunsa milloin milläkin verukkeella. Kolme kuukautta oli pitkä aika elämänsä kukassa olevalle naiselle, hän aprikoi, ja sellainen aika edellisestä kerrasta oli tullut kuluneeksi.

Helena ja Riku asuivat keskustassa vanhassa talossa. Ovikelloa soitettuaan Linda kuulosteli sisältä kantautuvaa vaimeaa puheensorinaa ja nielaisi. Jännitys oli kasvanut jo hengityksenkin pinnallistaviin mittoihin.

Ovisilmässä välähti ja ovi aukesi. Helmipöllönaamion taakse piiloutunut Helena säihkyi energiaa ja toimintatarmoa ja tuntui Lindasta hetkauttavalta vastakohdalta sille ujoudelle ja epäröinnille, jota hän itse tunsi. Helenalla oli yllään pelkät rintaliivit ja vyötäröllä läpikuultava kietaisuhame, jonka beigen puuvillapinnan alla karvainen pillu piirtyi tummana varjostumana.

”Tosi ihana nähdä taas!” Helena ihasteli ja pyysi Lindaa astumaan peremmälle. Hän rutisti serkkunsa tiukkaan halaukseen. Viimeksi tavatessaan he olivat harrastaneet seksiä kolmistaan Rikun kanssa. Siitä oli kulunut mainitut puoli vuotta, mutta Helenan rutistuksessa Lindasta tuntui siltä kuin kaikki olisi tapahtunut vasta eilen. Hellitettyään haliotteensa Lindasta Helena kehotti serkkuaan riisuutumaan alusvaatteisilleen ja tarjosi tälle samanlaista helmipöllönaamiota kuin se, jota itse kantoi.

Linda alkoi tehdä työtä käskettyä ja laski helmipöllönaamion siksi aikaa viereiselle puhelinpöydälle. Riisuessaan housujaan hänen ohimoissaan jyskytti ja kohisi entistä kovemmin. Hän kirosi mielessään. Hän ei kotoa lähtiessään ollut tajunnut pukea ylleen alusvaatteita, mutta ei kehdannut tehdä siitä numeroa kun näki että hänen perässään valuivat sisään jo seuraavat kutsuvieraat, jotka luonnollisesti vetivät emännän huomion puoleensa.

Ikään kuin alusasuttomuudessa ei olisi ollut kestämistä kerrakseen Linda oli edellisenä iltana höylännyt risuisen häpykarvapuskansa pois viimeistä karvasuortuvaa myöten. Parinvaihtobileisiin osallistumisen kannalta se oli tuntunut oikealta ratkaisulta, mutta nyt valinnan viisaus epäilytti häntä syvästi. Puna poskille kohonneena hän vilkaisi riisuutumisen lomassa eteisen kokovartalopeilistä alas käärimiensä sukkahousujen sepaluksen yllä paljastuvaa näkyä.

Kaljun kummun halkaisi kahtia keskimääräistä hiukan pitempää mallia oleva viiva. Vielä edellisenä iltana se oli levännyt tumman karvamaton pimennossa. Nyt pystysuora viiva piirtyi jokaisen häneen kasvokkain olevan silmissä täysin verhottomassa tilassa. Näky oli Lindasta sekä rivo että orpo. Häntä ujostutti äkkiä kolmin verroin.

Linda oli jo karvoja ajellessaan myös tajunnut että posliinikokeilu tulisi kirvoittamaan uteliaita katseita ja ehkä suoria kysymyksiäkin Niilo- ja Antero –nimisiltä kaksospojilta, joita hän opintojaan rahoittaakseen kävi vahtimassa muutaman kerran viikossa ja joiden kanssa hän uimamaisterin paperit omaavana kävi poikien vanhempien toivomuksesta kerran viikossa uimahallissa uimassa. Pojat olivat vielä niin pieniä, että heidän oli tultava mukaan naisten pukuhuone- ja suihkutiloihin.

Ujous alkoi kuitenkin yllättävän äkkiä väistyä kiihottumisen tieltä kun Linda bongasi itsensä perässä saapuneen pariskunnan miesosapuolen nälkäisen katseen harhailevan tuon tuosta hänen ajeltuun jalkoväliinsä. Ehkä häpykarvoista luopuminen ei sittenkään ollut virhe, Linda ajatteli. Miehen pälyilevät silmät saivat Helenankin kohdistamaan huomionsa Lindaan.

”Linda! En muistakaan milloin oon viimeksi nähnyt sut noin pelkistettynä!” Helena huudahti ja kihersi.

”Oisko ollu joskus Viikunanniemessä tyyliin viistoista vuotta sitten?” Linda vastasi ja purskahti hersyvään nauruun.

”No, dallaahan siitä olkkariin niin että opit tshennaamaan muita”, tervehtimään saapunut Riku mörähti rohkaisevasti hymyillen ja taputti helmipöllönaamiota juuri kasvoilleen sovittavaa Lindaa omistavasti pepulle.

Lämmin hulmahdus kävi Lindan vartalon lävitse.

”Suuri osa on jo gubbeja ja osaa taatusti arvostaa sun nuoruutta niinku beduiinit vesileiliä jollain Saharan öökkeniä halkovalla vaelluksella. Ja hei, älä tulkitse tota monisäikeisesti niinku joku filosofiaa studeeraava dadaistilyyrikko vois tehdä”, autonasentajana työskentelevä ja vanhoja amerikanrautoja harrastava Riku lisäsi silmää vilkuttaen. Hän oli stadin kundi henkeen ja vereen.

”Ei pelkoo, mustahan tulee kylmän kankee rahoitusalan tekijä”, Kauppakorkeakoulussa opiskeleva Linda sanoi yhtyen Rikun juttuja kuunnelleen Helenan helisevään nauruun ja lähti lantio keinuen astelemaan olohuoneeseen vievälle ovelle.

Linda tunsi pakaroillaan itsensä jälkeen saapuneen pariskunnan miesosapuolen katseen poltteen ja tunsi itsensä seksikkääksi. Astuessaan olohuoneeseen hän veti katseita puoleensa ja tunsi sisuksissaan narsistisen hulmahduksen. Hänessä asui pieni exhibitionisti-minä, joka suurimman osan ajasta uinui latenttina viettinä. Tämä oli niitä hetkiä, joina se heräsi eloon.

”Hei vaan kaikille, mä oon Linda”, hän sanoi hymyillen ja heilautti kättään. Kuin oman libidonsa pitelemien näkymättömien nyörien liikuttamana nivelnukkena hän koukisti käsivartensa barbimaisesti ja keikautti lantiotaan tavalla, jonka Conan O’Brien:maiset koomikot teinityttöparodioissa rinnastavat prinsessoille ominaiseksi turhamaiseksi keikistelyksi, mutta kaikki tapahtui niin alitajuisesti ja luontevasti, että Linda vaikutti läsnäolijoiden silmissä yksinomaan naiselliselta.

Hän otti kätelläkseen kaikkia läsnäolijoita ja alkaessaan saada jo hiukan yksityiskohtaisempaa tietoa muutamista heistä hän sattui vilkaisemaan eteisen oviaukolle, mikä seisautti veret hänen suonissaan ja salpasi hänen hengityksensä. Hänen silmissään piirtyvät henkilöt saivat sydämen valahtamaan lyijynraskaana vatsanpohjaan.

Sisään astuivat Janne ja Erika, Niilo- ja Antero – nimisten kaksospoikien vanhemmat. Helmipöllönaamion tarjoamasta näennäisestä nimettömyydestä huolimatta poikien vanhemmat bongasivat ja tunnistivat Lindan heti.

Heidän silmiinsä syttyi ensijärkytyksen perään tunnistamisen välähdyksestä johtuva yllättyminen, joka ei pitänyt sisällään niinkään negatiivisia assosiaatioita vaan ilmensi ennemmin vain pasmat sekoittavaa hämmennystä, johon ei kylmiltään osannut suhtautua saati myönteisesti tai kielteisesti.

Lindan sydän jyskytti rinnassa tuhatta ja yhtä eikä hän kuollakseenkaan tiennyt, miten olisi edullisinta reagoida.

Janne ja Erika tekivät päätöksen hänen puolestaan, mikä oli Lindalle suuri helpotus. Mahdollisimman suurta luontevuutta käytökseensä tavoitellen he astelivat Lindan luo ja tervehtivät häntä hymy suin. Heidän itsehillintänsä oli ihailtavaa, mikä varsinkin juristi-Jannelle oli jo ammatillinen perusedellytys.

”Kas kas, maailmaa tupataan haukkumaan pieneksi, mutta en minä sitä näin pieneksi ollut koskaan uskonut”, Janne sanoi ja iski silmää.

”Tää vetää kyllä aika sanattomaksi”, Linda sanoi ääni väristen ja tunsi poskille lehahtaneen punan poltteen, eikä sitä kyennyt peittämään helmipöllönaamiokaan.

Erika seisoi turvallisesti miehensä varjossa ilmeisen tyytyväisenä sen johdosta, että Janne kymmentä senttiä vaille kaksimetrisenä köriläänä sai hänet näyttämään heiveröiseltä nukelta. Vievän ja vikisevän osapuolen konstellaatio naisen ja miehen välisessä suhteessa konkretisoisui heidän kohdallaan koulukirjaesimerkin täsmällisyydellä.

Eteisessä viipyilleet Helena ja Riku saapuivat luotsatsen viimeisenä saapuneen pariskunnan edellään olohuoneeseen, jossa tunnelma alkoi pikkuhiljaa tiivistyä. Saattoi selvästi aistia paikallaolijoiden välille latautuvan eroottisen jännityksen. Pikkutuhmalla silmäpelillä tunnusteltiin jo, kenen kanssa voisi olla saumaa päästä pelehtimään illan edetessä.

Lindan ja kaksospoikien vanhempien välille tuo lataus nousi heti kättelyssä ja Linda tunsi nyt jo kiitollisuutta asioiden saaman käänteen takia. Ennen näihin bileisiin saapumista hän oli lämpimikseen katsonut kaksi saksalaista parinvaihtodokkaria saadakseen pintapuolisen käsityksen asioiden etenemisjärjestyksestä, ja aina pelehtiminen oli tuntunut lähtevän liikkeelle paikalle saapuneiden pariskuntien keskinäisistä hyväilyistä. Siinä tilanteessa sinkut tuppaavat helposti jäämään lämmittelevän fiilistelyn ulkopuolelle. Juuri jälkimmäistä Linda oli osallistumista harkitessaan pelännyt eniten.

”Tässä tulevat vielä Maija ja Ari”, Helena ilmoitti. ”Jotkut teistä tuntevatkin jo heidät mutta kaikille muille tiedoksi että tosi mukavasta pariskunnasta on kyse. Älkää säikähtäkö pintapuolista ujoutta. Molemmat osaavat olla oikeita tiikereitä kunhan pääsevät vauhtiin”, hän lisäsi ja kävi sitten noutamassa keittiöstä samppanjalasitarjottimen, jonka kiikutti takaisin olohuoneeseen ja jolta tarjosi kaikille juotavaa, millä kohottaa tervetuliaismaljat.

”Sen pitemmittä puheitta: eiköhän ruveta aloittelemaan pirskeitä, mutta muistakaa ettei täällä painosteta ketään mihinkään eikä kosketa luvatta. Edetään kaikkien yhteisillä ehdoilla. Meillä on täällä tällä kertaa myös yksi ensikertalainen joukossamme, joten toivotetaan mun serkkuni Linda erityisen tervetulleeksi. Toivottavasti sä viihdyt, Linda! Skool!”

Maljoja kohoteltiin ja toisteltiin laseja kilistellen skool- ja kippis –toivotuksia. Linda oli sisimmässään toivonutkin että hänen ensikertalaisuutensa tuotaisiin yleisesti kaikkien paikalla olevien tietoon. Se tuntui antavan hänelle eräänlaisen sosiaalisen suojakilven, jollaista helmipöllönaamio ei kyennyt tarjoamaan.

”Tulisitko sä meidän kanssa tonne kylppärin poreammeeseen siemailemaan pohjat näistä skumppalaseista?” Janne kysyi.

Linda myöntyi heti.

Muutamia vaivihkaisia ja hillityn kohteliaita hymyjä ohi kulkemiensa ihmisten kanssa vaihtaen he taiteilivat itsensä suurehkoa sohvaryhmää ja lukuisia sääriä ja jalkoja väistellen kylpyhuoneeseen, jossa Janne ja Helena vähääkään häpeilemättä riisuivat alusvaatteensa. Heillä molemmilla oli säännöllisten punttisalikäyntien timmeinä pitämät vartalot ja alavatsoillaan mustat häpykarvamatot.

He kapusivat lämpimänä poreilevaan turkoosinsiniseen veteen ja skoolasivat vielä kertaalleen skumppalaseillaan. Linda riisui tässä vaiheessa helmipöllönaamionsa ja laski sen porealtaan reunalle.

”Saako udella mitä kautta mahdatte tuntea Rikun tai Helenan?” Linda kysyi ja katui heti, mutta hänen helpotuksekseen he eivät tuntuneet kokevan hänen uteluaan liiallisen uteliaisuuden osoituksena. Vaihtoivat vain sellaisen salakielisen hymyn, jonka merkityksen he molemmat oitis ymmärsivät mutta joka ulkopuolisen silmissä oli yhtä hepreaa.

”Janne on kanta-asiakkaana Rikun autokorjaamossa”, Erika valotti painottaen sanaa ”kanta-asiakkaana” ja hänen äänensävynsä tuntui olevan paljon puhuva kannanotto miehensä automobiiliharrastetta kohtaan. Kuitenkin siitä kuulsi myös tiettyä ristiriitaista tyytyväisyyttä sen johdosta, mihin tuo harraste heidät epäsuorasti oli johdattanut.

”Buick Riviera, vuosimallia 1980, et ole tainnut nähdä kun se seisoo aina autotallissa”, Janne tarkensi poikamaisen ylpeä pilke silmäkulmassa.

Linda ei hetkeen keksinyt mitä pitäisi sanoa. Hiljaisuuden rikkoi lopulta Janne kysymymällä hyvin kohteliaasti, saisiko hän koskettaa Lindaa veden alla. Muodon vuoksi Linda mietti asiaa hetken ja sanoi sitten tekokainosti sen kyllä käyvän päinsä, ellei Erikalla olisi mitään sitä vastaan. Erika hymyili ja kohautti harteitaan sitä-vartenhan-me-ollaan-täällä-silmäyksellä.

Linda tunsi kuinka sormenpäät tavoittivat veden alla hänen rintansa ja jännityksestä kovettuneet nänninsä.

”Tää taitaa jännittää sua”, Janne sanoi ja hymyili.

Linda ei vastannut mitään, sulki vain silmänsä, veti syvään henkeä ja päästi kasvoilleen hymyntapaisen ilmeen, joka ilmensi jännityksen, kiihottumisen, malttamattomuuden ja epäuskon epäsuhtaista tunteiden kirjoa. Hän ei rohjennut ajatellakaan, mitä hänen vanhempansa ajattelisivat, jos tietäisivät hänen tekemisistään.

Sormet suoristuivat ja koko kämmen painui kevyesti hänen rintansa ympärille. Pari sormea alkoi liukua hänen rintojensa väliä pitkin vatsalle ja edelleen karvattomaksi höylätylle häpykummulle, jolle ne jäivät hetkeksi uinumaan.

Linda tunsi sormien käyvän seuraavaksi ulkoisten häpyhuulten yhtymäkohdan yllä ja sipaisevan hellästi klitoriksen huppua. Kihelmöinti alapäässä kasvoi ja hän tarttui Jannen käteen, puristi sitä ja auttoi oikeanlaisten hankausliikkeiden tekemisessä.

Sillä hetkellä Erikan käsi tavoitti Lindan rinnat. Nännit törröttivät jo kivikovina ja Linda huokaisi nautinnosta. Hän irrotti otteensa Jannen kädestä ja antoi miehen jatkaa hankausliikkeiden tekemistä omin neuvoin luottaen siihen, että hän oli saanut Lindan näyttämästä rytmistä kiinni.

Kätensä Linda kurotti vasemmalla puolellaan olevan Jannen ja oikealla puolellaan olevan Erikan jalkovälejä kohti ja tavoitti vesivirtauksien hämäämänä Jannen puoliseisokkiin paisuneen kullinvarren ja Erikan leveämallisen lantion tilavoittamassa jalkovälissä piskuisen häpyhuuliuoman vasta pienen hapuilun jälkeen.

Karhean pillukarvoituksen alla hyytelömäinen limakalvo suorastaan imaisi hänen sormensa sisäänsä. Erika ynähti nautinnosta. Lindan toisella puolella Janne urahti kumeasti ja ummisti silmänsä nautinnosta kun Linda alkoi liikuttaa kullin esinahkaa hitaasti ja hellästi edestakaisin.

Linda itse hengitti yhä pinnallisemmin ja vaikeroi hiljaa kun Jannen sormi alkoi yhä tiuhempaan työntyä hänen pilluunsa. Erikan hierova käsi hänen rinnoillaan tahditti osaltaan myös nousemista yhä korkeampiin kiihottumisen sfääreihin.

Hiljaa he muuntuivat yhdeksi kolminaiseksi organismiksi joka alkoi elää aivan omaa elämäänsä. Pyörivien lantioliikkeiden ja automaattisen sulavaksi muuntuneen sormeilun, runkkailun ja rintojen hieromisen synnyttämä aistinautinto lumosi heidät ja he jatkoivat vastavuoroisia hyväilyjään muutaman minuutin verran porealtaassa istuskellen, mutta lopettivat tarkoituksellisesti ennen kuin kukaan oli vielä ehtinyt laueta.

”Sä teet mut hulluksi”, Janne huokaisi Lindalle noustessaan porealtaasta, mustakarvainen kulli kivikovana katonreunaan sojottaen ja esinahka taakse vetäytyneenä siten että suureksi paisunut terska pullisteli ylpeänä ja uteliaana kohti korkeuksia.

Erika nousi miehensä perässä ylös vedestä mustakarvainen pillu kiihotuksesta ja kylpemisestä märkänä. Lindan posliiniksi ajeltu viivapillu puolestaan oli kiihotuksesta tummentunut ja tihkui kylpyvettä. Veden loiskiessa heidän vartaloiltaan kivilaattalattialle he astelivat pyyhetelineelle, vetäisivät kukin itselleen valkoiset froteepyyheliinat ja kuivasivat itsensä.

Kun he astuivat ulos kylpyhuoneesta, orgiat olivat ehtineet pyörähtää toden teolla käyntiin.

Heidän ympärillään vilisi alastomien aikuisvartaloiden mitä moninaisin kirjo. Lindan silmissä purjehti suurikokoisia hyllyviä rintapareja, muutamien hänen ikäistensä tyttöjen nöpöttäviä nännejä, syötävän söpöjen urheilijapoikien treenattuja pyykkilautavatsoja, askelten tahdissa keinahtelevia pyllyjä, sheivattuja häpyjä, karvaisia häpyjä, heiluvia kulleja, hailakanruskeiden labia majorien välistä pilkistäviä pieniä härpäkkeitä ja yksi jos toinen tribaalitatuointi alaselässä.

Tämän visuaalisen kulissin kruunasi totuttelua vaativa tuoksu- ja äänimaailma. Vaikka Linda olisi tuotu paikalle silmät sidottuina ja korvat ehdottoman tiiviillä tulpilla tukittuina, hän olisi tiennyt olevansa alastomien ihmisten ympäröimänä, sillä koko 80 neliömetrin kokoisessa asunnossa tuntui vellovan hienoinen pillun ja kullin tuoksu. Äänet koostuivat puolestaan arkipäiväisen juttelun ja kiihkeän voihkinnan rosoisesta kakofoniasta.

Janne, Erika ja Linda siirtyivät boolitarjoilun ääreen ja ohittivat matkallaan keittiöön kolme naivaa paria. Ainakin kaksi heistä tuntui ottavan parinvaihdon mitä suurimmalla vakavuudella. Nuori aasialaispoika nai hyllyvärintaista keski-ikäistä suomalaisnaista koira-asennossa kun taas nuori aasialainen nainen ratsasti heidän vieressään eläkeikää lähentelevän suomalaismiehen päällä. Linda arveli aasialaisia ulkonäön perusteella japanilaiseksi opiskelijapariskunnaksi, joka vietti vaihtolukukautta Helsingissä.

Suomalaismies ähki naama punaisena ja katseli kiiluvin silmin päällään ratsastavaa tyttöä, jonka mustanruskeat hiukset heiluivat kuin aerobic-harjoituksissa ja jonka tummanruskeat nännit törröttivät kuin 60-luvun pin-up –piirustuksessa. Tyttö nojautui taaksepäin ja tarttui nautinnollisesti irvistäen suomalaismiestä käsillään nilkoista, jolloin karvaiset häpyhuulet kääntyivät näkyviin ja kielivät kosteassa turpeudessaan tytön piipittävää voihkimistakin selvemmin todella kovasta kiihottuneisuudesta.

Vieressä nussiva aasialaismies riuhtaisi kullinsa ulos suomalaisnaisen pillusta, nyhtäisi irti kondomin ja ampui useita vitivalkoisia spermaruiskahduksia pikimustakarvaisesta kyrvästään ja ärähti aasialaismiehille ominaisella vinkuvalla äänellä ja katseli spermaa sylkevää kulliaan ohimoverisuonet pullistellen ja hampaita keskittyneesti purren. Hän näytti Lindan mielestä nuorelta Jackie Chanilta tiukkaa keskittymistä vaativassa lähitaistelukohtauksessa.

Keittiössä Janne kaatoi boolia kolmeen lasiin ja ojensi yhden niistä Lindalle ja toisen vaimolleen. Kolmannen hän piti itse, ja taas kertaalleen kohotettiin maljoja.

”Siirrytään varmaan sitten sinne makkariin väsättyyn siskonpetihuoneeseen jatkamaan touhuilua”, Janne sanoi ja laski tyhjän lasinsa tiskipöydälle. ”Mä haluaisin naida sua Linda”.

”Okei”, Linda vastasi mutruhuulisesti hymyillen ja laski oman lasinsa Janne lasin viereen. ”Jos se sopii teille molemmille niin sopii se mullekin”.

”Jos samalla nuolet mun pillua”, Erika sanoi ja loi Lindaan keimailevan katseen.

Janne tarttui Lindaa ja vaimoaan käsistä ja lähti johdattamaan heitä makuuhuoneeseen, johon Riku ja Helena olivat saaneet rakennettua siskonpedin kääntämällä parivuoteensa seinää vasten ja vuokraamalla kolme tatamipatjaa, jotka olivat pesseet huolellisesti ja päällystäneet lakanoilla.

Huoneessa hääri jo kaksi pariskuntaa, jotka tiimellyksensä lomassa tervehtivät uusia tulokkaita kohteliaasti. Heidän välissään oli tilaa vielä yhdelle ryhmälle ja Janne ohjasi Lindan makaamaan siihen selälleen.

Janne tarttui Lindaa reisistä ja nykäisi häntä itseään päin rivakkaotteisesti. Linda siirrähti kevyesti lakanaa pitkin kymmenisen senttiä lähemmäs Jannea, koivet kutsuvasti levällään ja posliini viivapillu peittelemättömästi esillä.

”Voinko mä naida sua ilman kumia?” Janne kysyi ja lisäsi heti Lindan epäröivän katseen nähtyään: ”Mä ja Erika käytetään muuten aina suojausta ku ollaan toisten kanssa, mutta ajattelin vaan kun me kuitenkin tunnetaan jo ja luotetaan niinkin paljon että uskotaan meidän lapsetkin sun huostaan”.

”Joo no mä oon myös takuuvarmasti terve ja syön ehkäisypillereitä, joten miksikä ei?” Linda vastasi eikä ollut uskoa omia sanojaan todeksi, sillä tällainen oli täysin hänen periaatteidensa vastaista, mutta häntä kiihotti aivan liikaa ajatus kumittomasta nainnista jotta hän enää olisi voinut kieltäytyä. Edellisen kerran hän oli ollut suojaamattomassa yhdynnässä edellisen poikaystävänsä kanssa, ja siitä oli aikaa ikuisuus.

Erika laskeutui tatamipatjalle Lindan viereen ja alkoi hyväillä Lindan pillua ympäröivää semierogeenista aluetta, pohkeiden sisälaitoja ja häpykukkulaa. Hän kumartui kasvoillaan aivan Lindan hävyn tuntumaan ja antoi ulos työnnetyn kielensä lipua pitkin vedoin pohkeiden sisätaipeita viistäen, vatsaa pitkin navalle ja alas häpykukkulan vierustaa pitkin takaisin pohkeiden sisätaipeisiin, ja sitten samaa tietä taas takaisin vatsalle.

Pakaroillaan Linda tunsi Erikan käsien hellän puristelun, ja Erikan kysyvälle ilmeelle ja puolittain valmiiksi ojoon nostamalle kädelle nyökättyään Linda tunsi kevyen kirpaisun kun Erika läpsäisi vasenta kankkua kämmenellään.

Linda haki tukea käsillään liukuvan tatamipatjan pinnasta siinä oikein onnistumatta ja katsoi Jannea kiinteästi silmiin kun tämä nosti hänen jalkansa olkapäilleen. Muutaman seisokkia tukevoittaneen runkkausliikkeen jälkeen Janne alkoi ohjata karvaisen kullinsa paisunutta terskaa Lindan pillunsuulle.

Erika nousi Lindan viereltä ja kömpi polvilla seisten hänen naamansa ylle kahareisin, kasvotusten mieheensä kääntyneenä ja pitkää ohutta keskisormeaan suussaan imien kunnes teki sillä muutaman kiihottumista tahdittavan sipaisun mustakarvaisella pillullaan.

”Sä ajat mut hulluuden partaalle”, Linda naurahti ynähtäen kun jo luuli että Jannen kulli edelleen siirtyi vain hitaasti ja kiusoittelevasti kohti hänen pillunsuutaan, sillä hän nojasi päätään tatamipatjan pintaan ja hänen näkökentässään piirtyi sillä hetkellä vain Erikan mustakarvainen pillu tummine häpyhuulineen, joiden välistä pilkisti pieni kärvistynyttä kebabsuikaletta muistuttava härpäke.

Hän kuitenkin erehtyi, sillä juuri sillä hetkellä Jannen kyrpä työntyi hänen pilluunsa määrätietoisesti ja omistavasti juurta myöten niin että Linda heti perään tunsi Jannen kähärän häpykarvoituksen kutittavan kosketuksen ihoaan vasten.

”Se oli tarkoituskin”, Janne sanoi velmuilevaan sävyyn ja alkoi tökkiä Lindaa kuin tottunut panosonni.

Pillua hyväilevä kihelmöinti alkoi voimistua työntöjen tahdissa ja Linda uskoi tajuavansa että Janne varmastikin oli nussinut lukuisia nuoria tyttöjä sekä ulkomaille suuntautuneilla liikematkoillaan että kotimaassa pidettyjen kokousten jatkoilla. Nautinnosta huokaisten Linda huomasi sisimmässään todella toivovansa, että Janne kaikkien muiden kuin hänen ja Erikan kanssa oli käyttänyt asianmukaista suojausta. Muuten edessä saattoivat olla kiusalliset penslaukset sukupuolitautien klinikalla.

Linda alkoi varovasti nuolla naamansa yllä kyykistelevän Erikan karvaista pillua ja tunsi sisuksissaan narsistisen hulmahduksen kuullessaan Erikan huokaisevan nautinnollisesti.

Seksin saralla Linda oli yhtä paljon antavaa kuin vastaanottavaa tyyppiä. Hänelle yksipuolinen nautinto ei merkinnyt puoltakaan niin paljoa kuin molemminpuolinen sellainen, ja hän tunsi aina todella hykerryttävää onnea tuntiessaan että hänen kielensä, sormensa, pillunsa ja ylipäätään koko hänen vartalonsa kykeni kiihottamaan muita ja tuottamaan heille nautintoa.

”Et taida nuolla naista ensimmäistä kertaa?” Erika kysyi ja joutui taistelemaan itsensä kanssa jottei olisi vienyt kättään klitorikselle ja alkanut hieroa itseään. Tämä työ kuului Lindalle.

”Mistä niin päättelet?” Linda kysyi suukottelunsa lomassa mumisten.

”Osaat virittää eroottisen latauksen melkein sietämättömäksi tuolla härnäämisellä”, Erika vastasi.

”Susta lähtee jo aika kiimainen maku”, Linda sanoi ja päästi suustaan kovan voihkaisun kun Janne sillä hetkellä kiihdytti naintilaukkaa.

Niine sanoineen hän työnsi yhteenliitetyn etu- ja keskisormen Erikan häpyhuulten välitse syvälle pilluun ja koukisti niitä G-pisteen kohdalla. Härnääminen sai nyt loppua. Kosketus sai kuuman pelmahduksen käymään Erikan vatsanpohjassa. Erika kipristi silmänsä umpeen ja päästi suustaan kireän henkäisyn.

”Kulta, onks kaikki okei?” Janne kysyi luoden katseen ensin hampaita purevaan vaimoonsa ja sitten takaisin Lindan kaljuun pimpsaan, jonka kireässä railossa hän vatkasi kulliaan niin rivakkaan tahtiin, että moni mies hänen asemassaan jo olisi suureksi harmikseen kokenut ennenaikaisen siemensyöksyn.

”Tosi okei, tää likka on ihan uskomaton”, Erika huoahti ja naurahti raukeasti päälle. Hän ei tiennyt, kuinka iloiseksi hän sillä teki allaan kieli- ja sormityöskentelyä parhaansa mukaan toimittavan Lindan.

”Säkin taidat tykätä tästä?” Janne sanoi ja kohdisti kysymyksensä Lindalle. Vastausta odottamatta hän kiihdytti kullinsa rassaavaa liikettä Lindan pillussa. Kutkuttava kihelmöinti alkoi jo ennakoida lähestyvää laukeamista Lindan sisuksissa. Hän voihki vielä vain satunnaiseti, mutta hengitys oli muuntunut jo pysyvästi pinnalliseksi ja hän joutui alituisesti varomaan ettei satuttaisi Erikaa hampaillaan, sillä Jannen naintiliikkeet keinuttivat hänen vartaloaan rivakasti edestakaisin tatamipatjalla.

”Tykkään tosi paljon”, Linda vastasi katkonaisesti ja pyrki liikuttelemaan lantiotaan Jannen tökkivien työntöjen synnyttämää kitkaa voimistavalla tavalla.

Jannen tökkivät lantionliikkeet kiihtyivät vielä hiukan saavuttaen maksiminopeuden, millä hän vartaloaan kykeni liikuttamaan.

Linda tunsi lyhyen hetken päästä kuinka orgasmi räiskähti alapäässä ja kipristi emättimen suppuun vimmattua sahaliikettä tekevän kullin ympärillä. Hän haukkoi henkeä ja kiljahti lasittunein silmin niin riipivästi, ettei tilanteen luonnetta tuntematon olisi osannut sanoa, laukesiko rajojaan uhmaileva opiskelijatyttö parinvaihtobileissä vai kirkuiko alaston reppumatkailija sanattomasta kauhusta syöksyessään thaimaalaisen nostokurjen lavalta vialliset benjivaljaat jännityksestä liukastuneen pilluviivan makaaberina kehyksenä.

Jannekin laukesi ja ruiski spermansa Lindan tiukkaan pilluun vimmattujen panoliikkeiden synnyttäessä läpsähtelyä, jonka tuottaminen pornoelokuvassa olisi vaatinut Marshall-vahvistimen käyttöä. Viimeisten spermaruiskahdusten nipistellessä mukavasti Jannen sulkijalihasta ja rivon karvakullin takaisia sisuksia hänen kasvoillaan kareili samanlainen velmuinen virne kuin Seann William Scottin esittämän E.L.:n kasvoilla ”Road Trip” –nimisessä elokuvassa hetkeä ennen kuin kuuma spermapankinhoitaja tekee E.L.:lle ennaltailmoittamattoman rektaalilypsyn laitoksen hoitohuoneessa.

Janne, Erika ja Linda lepäsivät Jannenkin lauettua tovin vieretysten tatamipatjalla eivätkä sinä aikana puhuneet mitään.

Heidän vierellään olevat parit lopettelivat myös naintipuuhiaan. Jannen puoliummessa olevissa silmissä piirtyivät solakan noin kolmikymppisen naisen ääriviivat. Janne avasi silmänsä ja antoi katseensa kiivetä kauniita sääriä ja pohkeita pitkin kumpua peittävälle vaaleanruskealle häpykarvakolmiolle ja siitä edelleen pienehköille rinnoille ja vaaleahiuksisen naisen hymyileville kasvoille, kun tämä ojensi kätensä häntä juuri rivakasti nussineelle miehelle ja esittäytyi Annikaksi.

”Että semmoinen asiajärjestys”, Janne mumisi niin hiljaa, ettei sitä kuullut.

”Oliko sulla kivaa ja jäikö sulle hyvä fiilis?” Erika kysyi Lindalta.

”No oli ja jäi”, Linda naurahti suuria silmiään leikkimielisesti pyöritellen. ”Entä teille?”

”Ei valittamista”, Janne sanoi ja töräytti päälle hörisevän naurun. ”Sulla on tosi naitava kroppa ja kivan kireä pillu”.

”Kiitti, toivottavasti et vaan sano noin”, Linda vastasi ja hymyili leikkimielisesti irvistäen. ”Huomaankin vasta nyt että sä laukesit mun sisään. Kaikki mun aistihavainnot suodattui hetken aikaa semmosen paksun transsendentin usvan läpi, näkökenttä on vieläkin ihan sumuinen”.

”Susta joku saa vielä kymmenen pisteen emännän”, Janne sanoi ja hiveli tunnustelevasti Lindan kaljua häpykumpua. Jalkoväliä halkovan railon suusta pilkisti hänen omaa spermaansa. Näky kiihotti häntä suunnattoman paljon.

”Kiinnostaisko sua jonkinlaiset jatkokuviot?” Erika kysyi.

”Millaisia jatkokuvioita ajattelitte?” Linda kysyi ja yritti kuulostaa empivältä.

”No esimerkiksi kaksinkertaisella palkalla olevaa lastenvahdin ja uinninopettajan paikkaa, jonka puitteissa saisit luontaiseduksi vaikkapa kerran viikossa ilmaisen yösijan meiltä”, Erika vastasi ja vilkutti silmää.

”Kieltämättä houkutteleva tarjous”, Linda vastasi ja valehteli lisätessään: ”Täytyy miettiä”, sillä hän oli heti tarjouksen kuultuaan tehnyt päätöksen antaa mainitunlaiselle säädölle mahdollisuuden jo rahan takia, ja kun he kapusivat pystyyn ja lähtivät tallustamaan olohuoneeseen, jossa pian alkaisi jonkinlainen vapaaehtoinen pullonpyöritysleikki, hän Jannen ja Erikan timmejä vartaloita katsellessaan hymyili itsekseen ja ajatteli, että siitä voisi tulla oikein hauskaa.

4 kommenttia viestissä: “Linda parinvaihtobileissä”

  1. ritmeester82 says:

    Kiitoksia kovasti kaikista tähänastisista kommenteista :)!

    Seuraava jatko-osa on jo työn alla.

    @ akrikola: esität tärkeän pointin ja tiedostan rönsyilevän tekstin ongelmallisuuden, joskin sellainen omasta mielestäni tiettyyn rajaan asti voi olla omiaan antamaan tarinalle ja henkilöille syvyyttä. Mutta mutta.. yritän pitää huomautuksesi mielessä jatko-osaa kirjoittaessani.

  2. akrikola says:

    Ärsyttävää kieltä. Olisi parempi kertoa kuin kuvailla loputtomilla vertauksilla, jotka vievät vain ajatuksen itse asiasta. Kerro, älä selitä.

  3. julpedroo says:

    tosi hyvä oli..jatkoa??

  4. Worker says:

    Otsikon perusteella ajattelin ennakkoluuloisesti, että jotain halpaa paskaa, mutta novelli yllätti positiivisesti. Tuoreita kielikuvia ja hyvä ote, rakenne toimi ja kliimaksi tuli ajallaan, kuin luotettava vanha pikajuna. Tämä oli hyvin kaunokirjallinen, aivan kuin olisi aloittanut lukemaan oikeaa romaania!

Kommentoi

top