search
top

Nakurantaan

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (127 votes, average: 3.32 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Piiiiitkästä aikaa sain aikaiseksi tällaisen kesätarinan. Ihan vaan flirttailua ja Regina-lehtityyliä ensin, mutta sitten lopussa ihan vähän sm-maustettakin. Toivottavasti joku kiihottuu tästä. Ja jos kiihottuu, niin kertokaa mullekin. Hyvää kesää! t. Noitapilli.

Kurvasin työpäivän päätteeksi Lidlin parkkipaikalle. Jotain kurkunkostuketta olisi saatava ja lisäksi vielä jotain helppoa ruokaakin. Olin nyt yksikseni kotona vaimon ollessa kolme viikkoa matkatöissä ja yksin ei todellakaan tässä helteessä jaksaisi mitään kovin kunnollisia ruokia laitella. Sain juuri auton parkkiruutuun ja olin aikeissa astua ulos, kun melkein pudotin silmäni. No, ohoh!

Parin ruudun päähän pysäköidystä komeasta Audista nousi ensin mitä houkuttelevin peppu pakattuna vain hyvin pieniin valkoisiin shortseihin. Sitten näkyi myös suorastaan pilvi vaaleaa tukkaa ja noteerasin tottakai myös että naisen valkoinen väljä toppi ulottui vain korkealle navan yläpuolelle. Mutta sitten nielaisin tyhjää kun hän kääntyi ja otti muutaman askeleen kohti kaupan ovea. Kaunottarella ei selvästikään ollut minkäänlaisia rintaliivejä ja hyvin ohut väljä toppi ei todellakaan tehnyt paljoa peittääkseen sen läpi erottuvat tummat nännit. Rintojen pompahtelu näytti… no, vähintäänkin mielenkiintoiselta.

Taisin tuijottaa juuri hetken liian pitkään, sillä kun neitokainen sivuutti autoni nokan, sain häneltä hyvin tietävän näköisen leveän hymyn. Tunsin vähän punastuvani. Huhhuh.

Vähän tärisevin jaloin kompuroin ylös ja lukitsin auton. Mitäs minun pitikään? Ai niin. Vihanneksia. Ja vessapaperia. Ja sitten siideriä. Ja sitä ruokaa. Olin juuri lähes saanut koottua ajatukseni ja päässyt Lidlin sämpylä- ja patonkikohdasta eteenpäin vihanneksille ja hedelmille saakka aikomukseni ostaa vaikkapa joku melooni kun satuin vilkaisemaan eteenpäin. Sama neitokainen – tai, no, mitä lie, ehkä kolmikymppinen kaunotar kuitenkin – oli juuri onnistunut pudottamaan muutaman sipulin lattialle ja keräsi niitä takaisin siten, että hän haara-asennossa kyykistyi eteenpäin tullen samalla pyllistäneeksi syvään minulle. Olemattoman kokoinen toppi kun oli löysää ja ohutta kangasta, niin vilahtavan hetken ajan minulla oli alapuolelta suora näkyvyys hänen molempiin rintoihinsa tummia nännejä myöten, puhumattakaan sitten siitä että shortsien läpi saattoi selvästi esimerkiksi arvioida hänen häpyhuultensa paksuuden. Nännikorut. Luoja, mikä peppu! Nielaisin. Herrajumala mikä namu! Mitäs minun pitikään? Ai niin… mel… luoja mitkä meloonit!

Päädyin saman hyllyn toiselle puolelle tärisevin sormin hypistelemään hunajamelooneja, vaikka mielessäni pyörivät nyt kyllä ihan muut meloonit. Sain jälleen uuden leveän hymyn kaunottarelta. Hän taisi olla erittäin hyvin tietoinen siitä minkä näkymän hän oli minulle juuri tullut tarjonneeksi.

– Pinoovat näitä vihanneksia niin et heti kun koskee niin kaikki romahtaa.

Ehdin ajatella että minäkin romahdan, mutta sain sentään hymyiltyä ja mutistua jotain puolijärkevää siitä että hunajameloonit voisivat olla vähän tuoreemmankin näköisiä. Vastaukseksi sain pienen naurunkiherryksen.

– Pehmeiltä taitaa näyttää.

Nielaisin taas. Juu, niinhän nuo hänen… ei hyvä luoja. Miltähän minä oikein mahdoinkaan näyttää? No niin, ja tottahan se oli että olin taas tullut katsoneeksi häntä enemmän rintoihin kuin kasvoihin. Mutta itsepä oli laittanut läpinäkyvän topin. Miten joku voi olla kaunis!

Mitäs minä…? Ai niin… se vessapaperi. Riensin myymälän poikki lähes juosten hakemaan paperini ja suuntasin sitten liha-altaille tiedostaen samalla hyvin että en nyt kyllä edennyt mitenkään johdonmukaisessa järjestyksessä tätä kauppaa läpi. Mahdoin näyttää aika kahelilta. Punastuin taas. Nopealla vilkaisulla totesin, että kaunotar oli siirtynyt juustohyllyn luo. En voinut olla jälleen arvioimatta pepun herkullista muotoilua. Ei iso, mutta ihan valtavan hieno.

Olin jo lähes rauhoittunut ja olin juuri valitsemassa itselleni illaksi siideriä keskikäytävän hyllystä, kun sama nainen yhtäkkiä pöllähti kulman takaa ihan eteeni. Ennen kuin edes tajusin olin ehtinyt taas katsoa häntä ensin kasvoihin, todeta kivan hymyn ja sitten rintoihin, jotka pompahtelivat. Mitään sen kummempaa ajattelematta pyyhkäisin samalla hikeä otsaltani. Oli todella hiostavan kuuma.

– En kai mä nyt noin pahalta näytä?
– Mitä? Äh, ei… ei, ei… täällä on vaan niin hiton kuuma. (Punastuin taas.)
– (naurunkiherrys) Mä vaan aattelin… Kattoo mua ja pyyhkii sit hikeä niin kun ois nähny kummituksen…
– Huh… Joo, no kyl sua kattoo mielikseen. Siis todella mielikseen. Mut ihan tosiaan, tääl on vaan niin sikakuuma.
– Siiderikö auttais? Mä voisin kans.
– En mä tiedä auttaaks se mitään, mut aattelin et rantsuun täst nyt pitäis lähtee, jos ei tänään ni sit huomenna duunin jälkeen. Jotain juotavaa siel pitää olla.
– Mä olin kans just ottamas aurinkoo mun frendin kans ja halusin hakee vähän jotain illaks. Mun frendi koitti sanoo et en mä tän näkösenä kuulemma vois mennä kauppaan, et miehet saa sydärin. Mä oon pahoillani… (naurunkiherrys).
– No mä en ainakaan oo pahoillani. Oot tosi upee näky.
– Kiitos. En mä tahallani ihmisii säikyttele, mut kun ottaa tunnin aurinkoo ni täs kelis ei tosiaan tee sen jälkeen mieli laittaa yhtään sen enempää päälle kun on ihan pakko et ei ihan putkaan joudu. Ja muuten… se huomisillaks rantsuun kuulostais ihan hyvälle ajatukselle. Mis rantsus sä käyt?
– No tota… Itte asiassa aika usein en mee mihinkään takapihaa pidemmälle kun meillä on pieni allas siellä, mut olin kyl aatellu et jos huomenna oikeen repäsis ja menis Pihlikseen sillä moottoriveneellä. Merellä ei ehkä olis ihan näin hiostavaa.
– Aa… Ihan hyvä ajatus toikin… ei tiiä vaik apinoisin idean.
– Sen kun. Tervetuloo.

Loppukierros kaupassa sujuikin sitten leppoisasti niitä-näitä jutellen ja kassajonoon päädyimme peräkkäin. Kaunotar meni edeltä ja minä seurasin tiiviisti perässä, hänen niskassaan olevaa mustavalkoista tatskakuviotaan ihaillen. Avonaisen lompakon ajokortista en voinut olla kassalla vakoilematta että kaunottaren nimi oli Laura Korppila. Syntymäaikakin oli ihan näkösällä. Nopean päässälaskun perusteella hän oli nyt 27-vuotias. Hyvä ikä kauniille naiselle.

– No ni, moikka sitten… Me sit kai nähdään huomenna Pihliksessä, vai?
– No jos lupaat tulla ni kyl mä sut sieltä ettin.
– (naurunkiherrys) Uskon… Katotaan!

Pakatessani tavaroita takakonttiin Laura hurautti Audillaan vauhdikkaasti ohi ja vilkutti vielä mennessään. Herrajumala mikä ilmestys!

Kuva Laurasta muistui tottakai mieleeni illan aikana vähän väliä ja yölläkin näin jotain sekavaa unta, jossa sama tyttö autoineen oli mukana. Pihlajasaareen oli mentävä. Jos vaikka näkisi uudelleen… Pahus kun en ollut huomannut katsoa auton rekisterinumeroa. No huh… mitä minäkin, vakiintunut ukkomies? Mutta kesäleskenähän tässä ollaan. Kai sitä nyt katsoa saa? Ja ainakaan tuota naista ei se katsominen tuntunut mitenkään häiritsevän.

Töissäkin oli seuraavana päivänä hiljaista, joten päädyin häippäisemään jo vähän tavallista aiemmin. Niinpä olinkin sitten jo 15.30 aikaan Merisataman rannassa odottamassa Pihlajasaaren veneen saapumista. Lokit kirkuivat ja aurinko häikäisi meren tuhansista pienistä aalloista heijastuen. Ihana ilma. Tuuli tuoksui levälle ja kalalle. Ja merellä todellakaan ei ollut niin ahdistavan kuuma kuin sisämaassa.

Yhtäkkiä kuulin iloisen äänen suoraan takaani.

– No sua ei ainakaan ollu vaikee löytää. Moikka. Eihän me ees sovittu mitään treffejä. (naurunkiherrys)

Pyörähdin salamannopeasti ympäri.

– Ai, moi. Oikeesti mä olin ihan varma et ei susta näkyis vilaustakaan.
– Miks? Mähän sanoin et mä apinoisin sun ideas.
– No joo… Mut aika harvoin ihmiset silleen tosissaan sopii treffejä sattumalta kaupassa tapaamisen jälkeen ja toi saari on kyl niin iso et olin just tos miettimässä et oikeen tosissaanko mä kierrän koko saarta moneen kertaan ympäri vaan siltä varalta et sattusin näkeen susta jonkun vilahduksen.
– (naurunkiherrys) Ai hitto… mun oiskin pitäny huomata toi ja antaa sun ravaa pari kierrosta. Sitä paitsi et sä ois löytäny mua kuiteskaan.
– Kuin ni?
– No kun mä olin päättäny et mä meenkin sinne Pikku-Pihliksen puolelle, siel on se nakuranta. Et sä sielt ois uskaltanu mua ettii kuitenkaan… (naurunkiherrys)

Tuijotin hymyillen Lauraa. Hädin tuskin tunnistettavissa valtavien aurikolasiensa takaa. Mutta kaunis. Ihan jumalaisen kaunis. Voi mitkä huulet. Ja tuo kiva hihitys taisi olla hänen tavaramerkkinsä, maneerinsa. Vai että nakurannan puolelle! Juu, en olisi heti arvannut. En takuulla. No, ei kyllä minua haittaa.

– No okei, en nyt ois ihan ekaks alottanu nuderannan puolelta. Mut hei… ja sä et nyt varmaan usko tätä, mut jos mul olis mukana se jäsenkortti mikä on kotona mun piirongin laatikossa ni voisin todistaakin et mä oon ite INF:n jäsen.

– Iiänäffän? Mikä se on?
– International naturist federation. Nudeporukan yhdistys. Suomessa Naturistiliitto ja pari klubii sen alla.
– Aaa… Joo, on siel jotain yhdistyshiippareita pari kertaa muakin koittanu houkutella liittymään johonkin… Mä en oo vaan tajunnu et miks pitäis kuuluu johonkin yhdistykseen et saa ottaa vaatteet pois (naurunkiherrys)…
– No siis, oikeesti, en mäkään… Mut jos ihan rehellisii ollaan ni se oli aikoinaan mun exän idea et me mentiin sen kaa mukaan siihen nakuiluporukkaan, sen ajatus oli sillon et se vilkastuttais meidän sillon väljähtynyttä seksielämää. Mä oon vaan säilyttäny sen jäsenyyden kun oon aatellu et sillä kortilla vois joskus päästä ulkomailla nuderannoille. Monet paikat kysyy korttia.
– No auttoks se siihen seksielämään? (naurunkiherrys)

Nauroin. Hitto, mikä nainen.

– Ei kauheesti. Ero siitä lopulta tuli. Mut oli siel nudeporukois muutamii ihan kivoja ihmisiä mihin oli kiva tutustuu. Ja parissa ison porukan alastonbileissä mä olin mukana. Mut en oo varmaan kymmeneen vuoteen käyny missään niitten jutussa.
– No mut… Tuutsä nyt sit mun kaa sinne nakurannan puolelle?
– Joo… Ilman muuta. Kyllä mulle sopii. Ei haittaa yhtään.
– Jos se vaik vilkastuttais seksielämääkin… (naurunkiherrys)

Nielaisin. Herrajumala tuota naista! Hetken murto-osaa myöhemmin tajusin, että olin tuijottanut Lauraa ällistyneenä ensin kasvoihin, sitten tisseihin ja sitten punastunut. Laura nauroi minulle herttaisesti. Yritin saada sanottua jotain, mutta en vaan keksinyt tarpeeksi nopeasti mitään järkevää.

– No tota… Nakurannassa ei kai sentään saa vilkastuttaa mitään seksielämää. Mut kyllä sun katteleminen muuten vois…
– (naurunkiherrys) En mä oo mitään luvannukaan.
– Oot kyl aikamoinen namu naiseks!
– Kiitos. Saa mua kattoo. Kaikkeen muuhun sit tarttetaan lupa.
– Saa muakin kattoo, mut ei mussa oo niin paljon kattomista kun sussa. Läheskään.

Laura tuijotti minua pää kallellaan ja leveä virnistys naamallaan muka arvioivasti.

– Noo… ei paha. Ja hyvä kun tuut sinne nakupuolelle. Must on niinku reilumpaa. Kyl mua saa kattoo, mut siellä mä sit katon takas.
– Sen kun.

Laura tarjosi kämmentään.

– Gimme five.
– (Läpsäys.) No vittu, antasin vaik muutakin…
– (naurunkiherrys) Arvaan… Mut mä sanoin jo et siihen muuhun tarttetaan lupa.

Vesibussi tuli ja pääsimme ihan ensimmäisinä sen kyytiin. Laura suunnisti päättäväisesti aivan takapenkille, koska avonaisesta takaosasta pääsi tuuli suoraan puhaltamaan siinä istujia viilentämään. Laura asettui aivan reunaan ja minä ihan viereen. Vesibussi tuli aika täyteen, mikä ei siinä helteessä tietysti mikään ihme ollutkaan. Kun vene sitten lähti, niin vierestä menneen ison ökyjahdin vanaveden roiskeet kastelivat vähän Lauran kättä, kasvoja ja hiuksia. Tyttö kiljahti ja suorastaan hypähti sivuun – käytännössä siis suunnilleen kokonaan minun syliini. Sain Lauran pitkän, vaalean tukkapilven suoraan kasvoilleni niin että hetkeen en nähnyt mitään muuta kuin vaaleita hiuksia.

– Tuu vaan syliin…
– Vittu, mua yritetään heti uittaa. Oottasivat nyt ees sinne rannalle saakka
– No ei mua ainakaan haittaa.
– No joo… arvaan. Märkä nainen suoraan syliin (naurunkiherrys).
– Tuoksut muuten hyvälle… näin niinkun tiedotuksena sun tukan sisältä…
– Anteeks… nii, ja kiitos. Hyvä jos tuoksukin kelpaa.

Laura jätti tahallaan palaamatta aikaisempaan istuma-asentoonsa ja jäi nyt aivan kylki minuun kiinni. Hetken päästä tunsin tytön käden laskeutuvan reidelleni.

– Onks sul muuten sitä siiderii mukana mitä sä sielt Liidelist eilen ostit?
– On. Haluutsä? Ne on varmaan viel ihan kylmii.
– Voisin haluta, kiitos. Ja anteeks kun rupeen heti pummaan sun eväitäs.
– Pummaa rauhassa. On sullakin iso kassi, mä voin sit ryöstää sen.
– Siitä vaan. Mut ei sua noi naistenlehdet ehkä kauheesti kiinnosta.

Poksautimme kaksi tölkkiä auki ja skoolasimme. Laura näytti auringonpaisteessa kerrassaan valloittavalta tuulen sekoittaessa hänen vaaleaa tukkaansa. Aikamoinen flirttailija tämä tyttö. Mutta ei todellakaan haitannut minua. Siis ei todellakaan.

Lyhyen merimatkan aikana ehdin paitsi juoda siiderin, myös oppia Laurasta sen että tämä oli ollut sinkkuna jo yli vuoden exän lähdettyä yksinään maailmalle. Hän sanoi ”hautautuneensa kotiin murehtimaan”, mutta hänen kaverinsa Krista oli hänet sieltä raahannut ulos – se sama Krista joka edellisenä päivänä oli yrittänyt kieltää Lauraa lähtemästä kauppaan ”sen näköisenä”.

– Krista on hyvä tyyppi, mut eilen oli ihan hyvä et mä en uskonu sitä.
– Öö… joo. Ja toi oli varmaan kai jonkunlainen kohteliaisuus?

Laura hymyili leveästi.

– Joo. Oli. Kiva kun törmäsin suhun.
– No, törmäillään toistekin. Skool.
– Skool…. Hei, ihan tosiaan, piste sulle. Mä ihan tosiaan tarkotin et kiva tutustuu suhun.
– No, mennään nyt sinne rannalle ja tutustutaan sit lisää…
– (naurunkiherrys) Juu, saat tutustuu… Mut muistat sit et mä sanoin et mä katon takas.
– Ole hyvä. Mä otan sen silleen kohteliasuutena jos sä haluut katella mua.

Laura vakavoitui.

– Oikeesti… Kaikilla miehillä ei pokka riittäis. Varo vaan tai mä taidan alkaa pitää susta.
– Hmh. Ole hyvä vaan. Ja kiitos samoin.
– Skool.
– Skool.

Vene rantautui saareen ja kansa alkoi tungeksia ulos. Tavallisen rannan puolella ja kioskilla kävi melkoinen kuhina. Jos tosiaan olin ehkä kuvitellut sattumalta löytäväni Lauran tämän ihmisjoukon seasta niin ymmärsin nyt miten mahdotonta se olisikaan ollut. Puhumattakaan sitten siitä että en tosiaan varmaan olisi osannut etsiä häntä nakurannalta. Mutta tässä tungoksessa oli itse asiassa varmasti hyvä idea mennä nakurannan puolelle, siellä ei olisi tällaista ihmispaljoutta. Saisimme olla rauhassa.

Marssimme peräkkäin Pikku-Pihlajasaarta kohti. Keskellä saarten välistä lankkupolkua Laura yhtäkkiä pysähtyi varoittamatta, nosti kätensä ylös ja alkoi kasvot vasten tuulta pöyhiä tuuheaa tukkaansa. Liike oli niin äkkinäinen että kävelin päin.

– Ai, sori…
– (Naurunkiherrys) Sori itelles. Ja saat sä lähelle tulla. Ihana tää tuuli.
– Niin on.

Samalla kun kommentoin mietin tytön flirttailuja ja ”saat lähelle tulla” –heittoa. Pokkana kiersin vasemman käteni hänen lanteilleen. Laura vilkaisi minua, painautui sitten ihan kiinni minuun ja kiersi itse oikean kätensä minun ympärilleni ja painoi päänsä olkapäätäni vasten.

– Täähän kuule voi käydä vielä vaaralliseks jos me jatketaan näin…
– Jatketaan vaan. Ai miten nii vaaralliseks?

Laura katsoi minua. Rohkaistuin ja annoin hänelle pienen suukon.

– Mä sanoin et tohon tarttetaan lupa. En mä oo vielä lupaa antanu.
– Mmm. Mut oot noin kiva.
– Mut oikeesti. Jos me jatketaan ni mitä täst seuraa?
– Jaa-a? Ehkä me halutaan mennä sänkyyn tai jotain?
– Joo. Takuulla. Mut sit?
– No en mä tiä. Enhän mä sua vielä tunne. Mut… haittaaks se? Ei kai me mitään vahinkoo tehdä?
– Eikö?
– No en mä usko. Ja mä oon ainakin nyt seuraavat kolme viikkoo ihan yksikseni, niin et…
– Mä näin sun sormuksen.
– Mm-m. Mun vaimo on matkatöissä seuraavat viikot. Hei… en mä oo sun kans viel mitään seurusteluu alottamassakaan, mut en mä ees usko et sekään mitään hepulia saa jos mä flirttailen sun kaa.
– Eikun lähinnä mä vaan sitä et meenks mä nyt heti liian pitkälle? Pidätsä mua ihan tyrkkynä? En mä oikeesti oo sellanen. En mä hae mitään yhen illan juttuja. Mut en mä tosiaan haluu kenenkään liittoja rikkoo enkä ees alottaa mitään vakavaa styylaamista. Mut muuten… oot kyl… no, en sano mitään. Tuu, mennään sinne rannalle saakka.
– Laura…
– Mm-m? Hei… Muuten, mist sä mun nimen tiesit?
– Vakoilin sun lompakosta kun maksoit kassalla eilen.
– Hääh? Epistä! Nyt kerrot heti mulle kuka sä oot.

Irrotin otteeni, otin askeleen taaksepäin ja tein teatterikumarruksen. Sitten sanaakaan sanomatta kaivoin taskustani lompakon ja sieltä käyntikorttini ja ojensin sen Lauralle.

– Johtaja. Voi vittu. No ohoh… No hei, hauska tutustuu.
– Kiitos samoin.
– Tuu, mennään nyt sinne rannalle. Haluut kuitenkin tuijottaa mua alasti.
– Mm-m. Niin haluunki.
– Katot sit kunnolla… ja mä kans sua.

Tartuin Lauraa kädestä. Mitään enempää puhumatta marssimme käsi kädessä nakurantaan. Laiturin lähellä pyöri muutamia alastomia ihmisiä, enimmäkseen eläkeikäisen näköisiä, mutta muutama opiskelijan näköinenkin mahtui joukkoon. Jotkut pelasivat rantalentopalloa alasti, mikä oli aika kivan näköistä. Laura halusi kuitenkin ulkomeren puoleiselle rannalle.

– Siel voi tuulla.
– Voi olla. Mut sit siel saatais varmaan olla rauhassa. Katotaan jos löydetään joku rauhallinen nurkka.

Ulkomeren puoli oli tosiaan lähes tyhjä ihmisistä ja siellä kävi hiljainen merituuli. Muutamia auringonpalvojia näkyi kalliolohkareitten suojissa. Juuri kun tulimme, niin kaksi miestä, mitä todennäköisimmin homopari, keräsivät kamppeitaan kasaan, kiskoivat housut jalkaansa ja olivat lähdössä pois.

– Hei, oottekste lähössä? Saataisko me vallata teidän paikka?
– Joo. Siitä vaan. Tähän kiven taakse paistaa hyvin eikä tuule.
– Hienoo, kiitos.
– Pitäkää hauskaa.
– Koitetaan, kiitos.

Nuoret miehet häipyvät vilkuillen vähän taakseen. Asettelimme kassimme kiven suojaan ja Laura leviti sitten aivan valtavan ison vilttimäisen rantapeiton maahan.

– Me mahutaan tähän molemmat… jos sä uskallat tulla niin lähelle mua.
– Laura… Must tuntuu aika vahvasti et mä viel tuun hyvin lähelle sua tänään…
– Niinkö meinaat? Hei… nyt tuijotat sit kunnolla. Kun kerran kuitenkin haluut.

Tuijotinhan minä. Hymyilevä Laura kiskoi ensin valkoisen toppinsa pois. Sen alta ilmestyi näkyviin pitsiset valkoiset rintaliivit. En ollut myöskään aiemmin pannut merkille Lauran navassa olevaa lävistyskorua: pieni tappi, jossa oli punainen kimalteleva kivi. Leveästi hymyillen Laura vei hitaasti kätensä selkänsä taakse, heilutti sitten tukkaansa niin että se hulmusi tuulessa, avasi hitaasti rintaliiviensä soljen, pyörähti ympäri ja antoi minun nähdä vain selkäpuolensa sillä hetkellä kun hän antoi liiviensä pudota. Käsillään rintojaan peitellen tyttö kääntyi sitten nauraen uudestaan minuun päin.

– Kumpaa haluut tuijottaa ekaks?
– No vittu, mä haluun tuijottaa sua ihan joka paikkaan…
– Ei kun kumpi tissi ekaks…?
– Ai? No, tota, vaik vasen.

Teatraalisesti Laura avasi vasemman rintansa päällä olevan kätensä sormia niin että tummanruskea nänni paljastui. Ison nännin läpi meni punainen lävistyskorurengas.
– Oi, sul on läväritkin. Ihanaa. Upee.
– Hyvä jos tykkäät.

Laura antoi molempien käsiensä vajota, nosti sitten kädet niskansa taakse ja työnsi rintojaan minua kohti. Molemmat nännit olivat punaisten renkaiden lävistämät. Katselin kuinka ruskeat nännikehät vähitellen supistuivat ja Lauran nännit hitaasti kovettuivat kuin ruskeiksi ihaniksi tapeiksi, minua kohti osoittaen. Nuolin huuliani vaistomaisesti. Ja tunsin kuinka kaluni alkoi paisua.

– Nyt katot kunnolla.
– Ihanat. Aivan upeet.
– Kiitos. Nyt on sun vuoros. Kalu esiin. Ja esittelet persees. Mä tuijotan.

Hymyilin Lauran suorasukaisuudelle. Potkaisin kengät pois ja aloin sitten hitaasti avata paidannappejani. Kun sain paidan auki ja hitaasti poistin sitä niin Laura huuliaan nuollen tarttui omiin nänneihinsä ja venytti niitä, aika rajusti, halusi minun katsovan.

– Mä alan haluta sua ihan hirveesti.
– Hyvä. Näytä se.

Heitin paidan pois. Sitten avasin vyöni. Hitaasti vedin vetoketjun alas. Jo siinä vaiheessa kullini pyrki syntyneestä aukosta. Alla minulla oli kyllä bokserihousut, mutta sattumalta juuri tänään jalkaan oli osunut sellainen vanhempi housupari, jonka etuluukku ei tahtonut pysyä kiinni, joten terskani pyrki heti näkyville.

– Oi, sullakin on lävistys. Mitä, terskassa…?
– Ei kun sen alla. Siinä jänteessä. Pieni rengas vaan.
– Oi kun hienoo.
– No ei puolikskaan niin hienoo kun noi sun rinnat.
– Näytä, mä haluun kattoo kunnolla.
– Oota nyt, mä otan nää housut pois.

Kiireesti painoin housuni ja alushousuni nilkkoihin ja vapautin sitten itseni sekä niistä että sukistani. Viileä merituuli paljaalla iholla tuntui kivalta. Ja puolikova kullini tavoitteli kohti Lauran vatsaa. Laura tuijotti ja kumartui.

– Saanks mä kattoo ihan läheltä.
– Ole hyvä. Käy kiinni. Ei se mee rikki.

Laura kumartui ja tarttui samalla kaksin käsin muniini. Toisella kädellä hän varovasti hellitteli kiveksiäni ja toisella samalla veti esinahkaa lujasti alas paljastaen terskan aivan kokonaan. Kullini paisui tytön käsissä. Yhtäkkiä Laura antoi pienen suukon suoraan minun terskani alapinnalle, lävistysrenkaan kohdalle.

– Hieno. Mä en oo ennen…
– Mitä? Mitä sä et oo ennen?
– No… en mä sano… tai…
– Sano nyt mitä sä aattelit.

Laura punastui vähän, nousi pystympään ja katsoi minua suoraan silmiin.

– Meinasin sanoo et mä en oo ennen saanu sisääni lävistettyä kullia.

Vedin syvään henkeä. Laura tuijotti terskaani. Ja minä Lauran rintoja.

– Tänään taidat saada.
– Joo. Hyvä… Mut… ei nyt tääl rannalla.
– Me voitais tän rantakeikan jälkeen mennä meille ja rakastella kunnolla. Jos sulle sopii.
– Joo… Kiitos. Mä…. vittu, haluun sua.
– Hyvä. Niinkun näät ni mä kans sua. Hei… sun vuoro. Ota noi shortsit pois. Esittele mulle mitä sulla on jalkojen välissä. Mun vuoro tuijottaa.

Laura näytti hengästyneeltä.

– Oh. Okei. Tuijotat sit kans kunnolla.
– Mm-m. Ja koitan. Säkin koitit mua. Ja pussasit. Mä kans.
– Mut ei me tääl rannalla voida…
– Suu kii nyt. Housut pois. Esittele mulle sun pillu. Ja sit mä koitan sitä. Ja suukotan sun klittaa.

Laura veti henkeä sisään kuin tukehtuva. Salamannopeasti tyttö asettui rantapeitteelle selälleen, ponnisti jaloillaan ylöspäin maasta ja samalla kiskaisi itseltään sekä shortsit että stringit pois. Samalla liikkellä ne lensivät kauas kalliolle. Hymyilin ja asetuin Lauran eteen. Tartuin omaan kaluuni ja tein pari hidasta runkkausliikettä, joita Laura tuijotti levittäen samalla jalkansa levälleen. Karvaton, sievä pimppi. Kaunis nainen sieltäkin.

– Sielläkin läväri. Onks toi klitan hupun läpi, vai…
– Katot nyt kunnolla. Ja koitat. Niinhän sä sanoit.
– Mm-m. Toi oli sit se lupa mist sä puhuit.
– J-joo-oohh.

Kävin polvilleni Lauran jalkojen väliin ja vein sitten vasemman käteni tytön karvattomalle alavatsalle. Tein pari silitysliikettä ja siirryin sitten hivelemään ulompia vaaleita häpyhuulia, joiden välistä kimalteli vaon yläpäässä lävistyskorun kivi. Katsoin Lauraa kasvoihin. Tyttö tuijotti nyt minua ja näytti todella kiihottuneelta. Isojen rintojen nännitkin olivat kuin kaksi pientä tolppaa. Nännikehiä ei näkynyt enää oikein olevankaan, ne olivat niin kokoon kurtistuneet.

Hymyilin ja levitin sormillani Lauran ulommat häpyhuulet auki. Pienet häpyhuulet olivat pienet, vaaleat ja ohuet, hyvin – no, suorastaan sievän näköiset. Niiden välissä odotti Lauran emättimen aukko, jo hieman raollaan. Ylempänä aika iso kaareva lävitystappi meni brutaalin näköisesti klitoriksen hupun läpi ja kun levitin poimuja lisää, sen alta paljastui vaaleanpunainen tytön kaikkein pyhin, nyt jo kauniiksi pieneksi palloksi paisuneena. Kaunis. Laura huohotti.

Hitaasti kumarruin. Lipaisin kielelläni Lauraa aivan suoraan suojattomaan klitorikseen ja suutelin sitä sitten. Lauran huulilta purkautui kiihkeä huokaisu. Otin klitoriksen pallomaisen kärjen sitten uudestaan varovasti huulieni väliin ja imin aivan vähän. Laurasta pääsi onnellisen kuuloinen ooooh-ääni. Samalla työnsin oikean käteni keskisormen yhdellä liikkeellä ja ilman varoitusta syvälle Lauran emättimeen.

– OOOOO-oooooooohhhh…. Vittu mä haluun sua!

Huohotin.

– Niin mäkin sua. Mut ei me tääl rannalla voida nussia.
– Mennään sinne teille…
– Varmast mennään. Mut ootetaan nyt vähän aikaa. Justhan me tultiin.

Vedin hitaasti sormeni ulos Laurasta. Tyttö yritti estää sitä puristamalla jalkojaan käteni ympärille.

– Mä haluun kokeilla noita sun nännejä.
– Joo… ooh… Joo. Purista mua. Lujaa.

Asetuin Lauran viereen ja aloin kaksin käsin puristella ja leipoa tytön isoja rintoja. Aivan upeat. Ihmettelin ääneen miten noinkin kookkaat rinnat voivat olla noin roikkumattomat. Laura huohotti kiihottuneena.

– Joo… ooh… ota kii, vedä niistä… nii et sattuu…

Tartuin molempiin nänneihin lujaa. Laura huokaisi. Puristin vielä lujempaa, niin että taatusti sattui. Laura käänsi päätään rajusti ja päästi vielä kiihottuneemman huokauksen. Sitten kiskoin molemmista nänneistä rajusti ylös.

– Noin just… ooooh… vittu… Hei… sun kyrpäs… käänny, mä haluun leikkii sillä…
– Älä runkkaa mua orkkuun saakka vielä täällä.

Tottelevaisesti käännyin peitolla toisin päin niin että kaluni tuli suoraan Lauran kasvojen eteen. Laura puolestaan nosti toisen jalkansa ylitseni ja levitti reisiään sillä seurauksella että minun kasvoni olivat nyt melkein kiinni hänen häpyhuulissaan. Tyttö tuoksui kiihottuneelta naiselta. Ihanalta. Häpyhuulten välinen vako suorastaan kimalteli auringossa.

Yhtäkkiä tunsin kuinka Lauran pehmeät huulet hamusivat kullini kärjen väliinsä ja sitten hitaasti koko kova kaluni upposi Lauran suuhun. Silloin työnsin sormeni jälleen hänen sisäänsä ja aloin tehdä pientä pyörittävää liikettä. Tällaistako on olla taivaassa?

– Ooooh. Ei vittu! Vittu. Oota! Älä. Oooh. Jos sä teet noin ni multa tulee…
– Mmm-mm

Laura ei saanut sanaa suustaan kulli syvällä suussaan. Aloin pyörittää sormeani hänessä lujempaa. Lauran emättimen pohjassa kohdunsuu tuntui kivana pyöreänä pallukkana ja aloin tehdä pyörittävää liikettä sen ympäri. Se oli vähän ajan päästä liikaa Lauralle. Äkkiä tyttö vapautti kaluni suustaan.

– Älä… Vittu, sä teet mut hulluks. Ei me voida vielä… Ei täällä. Lopeta.
– Ite teet mut hulluks.
– Ei me voida… vittu… täällä. Tuu, tuu tähän mun viereen. Koitetaan rauhottuu…

Vastentahtoisesti nousin ja kömmin Lauran viereen. Halasin. Laura aloitti kielisuudelman, joka jatkui ja jatkui ja jatkui. Samalla minä puristelin hänen vasenta rintaansa. Tämäkö muka rauhoittaa?

– Vittu sä… ooh… tapat mut vittu himosta. Mä haluun sun kullin mun sisään.
– Ja mä haluun sua ihan helvetisti. Mut kulli tulee sun pilluun vast meillä kotona. Nyt me kärvistellään.
– Vittu… jooh… ei vittu… koita mua vielä. Sormella.
– Enkä. Mut nyt… hei… kukaan ei taida kattoo meitä… tai mitä vitun välii sillä sit on, jos kattoo ni näki jo… Hei, Laura, nyt oot tottelevainen tyttö ja teet niinkun mä sanon. Jalat levälleen. Ja sormetat ittees. Etkä sit huuda. Mä haluun nähdä kun sä teet itelles orkun. Ja mä painan kulliani sun peppuu vasten… näin. Ja vedän sua nänneistä. Et sit huuda.

Laura nielaisi ja levitti sitten jalkansa. Kaunis, pitkäsorminen käsi hakeutui jalkovälin vakoon, keskisormi etsi hetken. Ensimmäisen pyöritysliikkeen kohdalla Laura huokaisi, puri sitten alahuultaan ja alkoi sitten hyvin nopealla pyörivällä liikkeellä masturboida itseään. Kiihotuksen lisääntyessä Laura painoi takaraivoaan maata vasten kohottaen kaulaansa yhä enemmän esille. Tein siihen parilla imupusulla melkoiset fritsujäljet. Ja kun Lauran huohotus vain nopeutui, silmät eivät enää nähneet mitään ja tytön ylähuuli alkoi vääntyä täydellistä kiimaa viestivään kulmikkaaseen asentoon, niin tartuin molemmin käsin häntä nänneistä lujaa. Kiskoin ylöspäin oikein lujaa. Laura parahti, vavahti ja laukesi. Orgasmi oli niin raju, että tyttö samalla kierähti osittain poikittain, pakara kaluani vasten. Ja Lauran kiihotus oli tarttunut minuun niin, että orgasmi tarttui myös. Minultakin tuli. Ruiskutin spermaani Lauran pakaraa ja reittä vasten. Uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

– Sori, mä sotkin sun pepun. Ja peiton.
– Ooh, vittu… Ei haittaa, ei vittu haittaa… vittu, mä… oooohhhh.

Yritin viedä kättäni Lauran jalkoväliin ja työntää sormeani taas hänen sisäänsä, mutta Laura esteli.

– Ei, älä… enää… ei me vittu saada tääl rannalla käyttäytyy tälleen. Ne tulee vittu heittään meidät putkaan täst vielä.
– Mmm. Voi olla. Oot ihana.
– Ite oot. Hei, KIITOS! Oot vittu aiheuttanu mulle vuoden isoimman orkun.
– Itehän sä sen aiheutit. En mä oo vielä ees nussinu sua. Mut varmana nussin.
– Nii… vittu… lupaa mulle, vanno mulle… ooh…
– Ni, mitä?
– Et vittu työnnät sen sun lävistetyn kyrpäs muhun tänään.
– Lupaan. Ihan varmana. Vannon et mä työnnän mun kyrpäni suhun tänään. Lupaatsä et mä saan työntää sen suhun myös huomenna? Ja ylihuomenna.
– Lupaan… ooh. Vittu, lupaan… Oihh. Hei… ei vittu, ihanaa… Mut nyt meidän tarttee… nyt, tuu…

Ihmetellen katsoin kun Laura vaivalloisesti pyrki jaloilleen.

– Mihin sä nyt?
– Tuu. Uimaan. Meiän on ny vittu pakko vähän rauhottuu. Ja pestään toi sperma pois.

Nousin ylös ja katselin ympärilleni ihmetellen olikohan meitä seurattu. Ilmeisesti ei, kumma sinänsä kun saaressa muuten oli niin paljon väkeä. Mutta merituuli tuntui nyt aika viileältä ja se oli ajanut tältä rannalta muut pois. Vain me olimme olleet suuren kivenlohkareen suojassa.

Hymyillen katselin kuinka alaston Laura varoen liukumalla laski leväiseltä kalliolta itsensä suoraan syvään veteen. Huokaisin taas. Herrajumala miten tuo nainen on kaunis. Mikä vartalo. Varsinkin rinnat.

Ennen kuin itse ehdin edes rantaan, Laura oli jo tottuneen kilpauimarin tyylillä kroolannut lähes sadan metrin päähän. Olin aina luullut olevani hyvä uimari, mutta nyt tajusin että siinä asiassa en ainakaan hänelle pärjäisi. Olin vasta ehtinyt mereen saakka ja tehdä yhden pikaisen sukelluksen kun Laura yhtäkkiä nousi pärskähtäen kuin hylje ylös aivan edessäni pitkän sukelluksen jälkeen. Kiirehdin tarttumaan häntä lantiosta kiinni. Kietouduimme syleilyyn ja suudelmaan, mikä taas aiheutti sitten sen, että päädyimme sukelluksiin molemmat. Ja vilauksessa Laura katosi vaivattomasti kuin Särkänniemen hylkeet. Hitto mikä vesipeto. Mutta vähän ehdin kopeloida… En malttanut olla ohimennen puristamatta Lauran toista rintaa.

– Hei, sun piti rauhottuu. Ja mun kans.
– Rauhotu täs nyt sit kun sä tunnut tolta.
– Yritä ees. Tuu, tost pikkukivien luota varmaan pääsee paremmin ylös kun siit kalliolta. Mä haluun nyt sitä siiderii.
– Mä haluun sua. Mut siiderikin kelpaa.
– Mua saat sit illalla.

Hetken päästä istuimme taas vierekkäin rantapeitteen päällä. Kumpikaan meistä ei vaivautunut etsimään pyyhettä kuivatakseen, joten minulla oli loistotilaisuus nautiskellen katsella Lauraa. Tyttö kipristeli pitkiä varpaitaan nätisti. Ja näytti taas vähän nauravan – minulle.

– Mitä sä nyt tuijotat.
– No sua. Seuraan noita vesitippoja jotka tulee sun tukasta. Toi pieni virta menee kivasti sun rintojen välistä ja sit tosta kupeelta alas. Kutittaaks toi kun toi vesivirta mutkittelee.
– No vittu, arvaa.
– Arvaan.

Kumarruin ja imaisin Lauran lähimmän nännin suuhuni.

– Hei. Sun piti rauhottuu.
– Siin oli iso tippa merivettä. Mä kuivasin sua.
– Ja säkö luulet et mä pysyn ihan kuivana ku sä teet mulle tollasta?
– Otetaas nyt sitä siiderii. Tai muuten mä ainaskaan en enää vastaa teoistani.
– Mä en oo vastannu omistani enää pitkään aikaan. Täysin vastuuton sen Lidlikeikan jälkeen.
– (Naurunkiherrys) Tais se Krista sittenki olla oikeessa ku se sano et mä teen kaikki miehet hulluiks jos mä meen silleen kauppaan. Mut ei mua kyl kaduta yhtään.
– Joo, en mä niist muista miehistä tiedä. Mut muhun sä ainakin tehoot hyvin.
– Ja sä muhun.

Tartuin Lauran nännin läpi menevään renkaaseen ja leikin sillä vähän. Liu’utin rengasta sivusuunnassa niin että se liikkui nännin läpi pätkän matkaa edestakaisin.

– Onks se nyt noin jännä? Tissi se vaan on. Ja koru.
– Mmm. Mut mä oon aina kiihottunu rintalävistyksistä. Ja kyl muistakin läväreistä. Oon aina toivonu et mun tyttöystävä tai vaimo tai kuka se nyt kullonkin on ollukin joka on mun kaa ollu ni suostuis laittaan tällaset. Mut ei ne oo halunnu.
– Ai, miksei?
– No kuulemma sattuu liikaa.
– (Naurunkiherrys) Vittu, just sen takii mä ne halusinkin. Halusin sen polttavan tunteen, silleen et se sattuu ihan sikana… ja et mä nään kun joku tunkee raudan mun tissin läpi, et mä voin kuvitella et mä oon jossain kidutuskellarissa vankina ja sit mun nännit lävistetään. Mä olin ihan mehuissani kun se tehtiin mulle. Ja sit mä halusin ton klittakorun heti perään. Sattu se. Totta vitussa. Ei se klitan huppu mitään, mut noi tissit. Oi vittu se sattu hienosti nänneihin.

Tuijotin Lauraa, joka huohotti silmät viiruina. Oma kaluni alkoi taas kovettua.

– No nyt mä kiihotun taas kun sä puhut tollasii…
– Niin muuten mäkin, mut nyt et käpälöi mua… vielä. Nii, oikeestaan mä olisin halunnu jonkun raudan ihan suoraan mun klitan läpi, silleen et se olis sattunu ihan vitusti, silleen et mä oisin huutanu. Mä oon ihan varma et mä oisin lauennu jos mulle ois tehty lävistys siitä suoraan läpi. Mut mä luin juttui et klittaläväri voi pitkään siinä ollessaan aiheuttaa sen et ei sit enää loppuikänään enää voi saada orkkuja ollenkaan, ni sit mä tyydyin vaan tohon ihopoimun läpi menevään.
– Noi on kivat noi sun korut. Sit kun tuut meille ni saat olla mahollisimman paljon alasti, mä haluun katella sun klittakorua. Ja tissejä. Renkaineen.
– No nii… tässäkö me nyt sit rauhotutaan? Vittu mä haluun sua… Joo, saat katella. Ihan niin paljon ku haluut. Hei… kerro mulle millasest seksist sä oikeen kiihotut? Millasii kinkkejä sul on? Siis muuta kun piikkejä naisen nännien läpi.
– Mä? Huh… no toi just kun sanoit piikeistä… Mä kiihotun tollasest. Laura, must tuntuu et jos mä saan leikkii sun kaa jonkun aikaa, ni sä saat viel tuntee montakin neulaa. Sekä nois nänneissä et alempanakin.

Laura veti kiihkeästi sisään ilmaa ja käänsi päätään niin että tyttö suorastaan työnsi kaunista kaulaansa eteenpäin. Katselin kuinka hänen nänninsä kovettuivat.

– Jatka. Kerro mulle niistä sun kinkeistä. Sä osuit mun yhteen just. Sä vittu NIIN osuit mun kinkkiin just nyt.
– Mä huomaan. Noi sun nännit on upeet kun ne kovettuu. Noihin tulee oleen kiva työntää muutama neula… (Puristin Lauraa rinnasta.)
– Huh. Nii mut ne sun kinkit…?
– Nii… No, kai mä jo kerroinkin… kai mä oon vähän sadistii tai jotain. Sadisti, mut ihan hellä sadisti. Silleen vaan ihan vähän sadisti. Voisin vaik sitoo sut kiinni… Oisit vaik jossain sängyn päällä alasti, levitettynä tarjolle, silmät peitettynä. Sit mä voisin vähän alkaa kiduttaa sua. Tai hyväillä, et tietäis kumpaa tulee. Ehkä vähän kutituksia… voisin vaik kokeilla miten sä kiemurtelet köysissä jos sun klitorista kutittaa.
– HUUUHH! Jatka!!
– Nii… no, noi neulat muakin tosiaan kiihottaa, niin et vähän satuttaisin sua. Ja sä näköjään tykkäsitkin kun mä olin raju sun tisseille. No sit…
– Nii? Huuh, vittu. Jatka!! Jatka!!
– No jos sä oisit sidottuna ni voisin vaik sormilla tai nuolemalla tai vaik jollain pienellä pöristimellä kiihottaa sua, silleen et sä olisit melkeen orkun partaalla. Ja sit vaan lopettaa. Just ennen orkkuu. Kattoo kun sä kiemurtelet köysissäs ja rukoilisit mua jatkamaan. Mut mä en jatkais ennen kun sä oot vähän rauhottunu. Kärvistelisit frustraatiossas etkä vois ite tehdä mitään. Sit vähän ajan päästä silittelisin sua ja sit kiihottaisin sua taas, melkeen orkkuun asti, mut en ihan… Jonku vaik kolmen tai neljän frustraation ja parin-kolmen tunnin käsittelyn jälkeen kun sä todennäkösesti jo itkisit ja rukoilisit orgasmia ja mua raiskaamaan sua siinä heti, ni sit tulisin sun päälle ja työntäisin kaluni sun sisään ja nussisin sua niin et aivot lähtee…

Laura huohotti ja tärisi silmät kiinni. Minua nauratti. Mutta Laura oli ihan uskomattoman upea näky kiihotuttuaan. Ja kiihotti minua. Voi luoja.

– Laura. Ootko sä kunnossa?…
– Vittu, jatka. JATKA!!!
– Nii… Mitäköhän muita kinkkejä… No, ainaskin mä oon iät ja ajat omalla kalullani leikkiny. Ripustanu kiveksiin painoja, tehny kullista tiukkoja paketteja, laittanu kumisia kiristysrenkaita…
– Vittu, mä… huuh!!
– Mitä sä?
– Mä vittu kierrän puoli kilometrii naruu sun kyrpäs juureen ja sit kun se on ihan violetti tolppa ni mä tuun sun päälle ja ratsastan sillä. Ja tää oli sit ilmoitusasia. Sä et mahda sille mitään.
– Huh. Mä tykkään sun ilmotuksistas. Mä muuten tuun laittaan ainaskin kaks lävistysrengasta suhun lisää. Ehkä enemmänkin, mut ainaskin yhen renkaan sun molemmista sisemmistä häpyhuulista läpi. Ne on kivan näköset.
– HUUUUHHH!!
– … ja toi oli sit kans tietysti ilmotusasia.
– J-jjooo. Oi vittu.
– Mm-m. Ihan nii. Sul on hieno vittu.
– Oi vittu, mies, sä teet mut hulluks. Ja sekin oli ilmotusasia.
– Eks sä muuten sanonu et sä oot sinkku? Et sua ei kukaan nyt ihan kauheesti kaipaa?
– Joo…
– No sit… Nythän me voitais… No sit nyt mä voisin nyt kun me täält rannasta lähetään… Ni ottaa sut meille kotiin muutamaks päiväks, vangita sut, pitää sua alasti mun seksiorjana. Vaik laittaa sulle vähän kahleita ja silleen. Pitää vaik kellarikerroksessa. Vähän alistaa, pitää vankina, sitoo, ihan vähän ehkä kiduttaakin. Ehkä vaik joku injektioneula sun klitasta läpi tai jotain et sä saisit vähän huutaa jos se kerta kiihottaa suakin. Ja sit sua pitää naida. Paljon. Sidottuna ja vähän silleen et se tuntuu et se on väkisin. Ja sit kun sä pääset joskus muutaman päivän päästä kotiin vaan sen takii kun mun kulli ei pysty enää yhtään enempään ni sit sussa on muutama lävistys lisää ja sun pillu ja nännit on sit niin kipeet paljosta käytöstä et niihin ei kärsi enää koskea ja sun on vaikee ees istua… Nii et… Käviskö sulle tällanen suunnitelma lähipäiviks?

Laura ei vastannut, hyppäsi vain minun syliini ja suuteli. Ihan järjettömän kiihkeän ja pitkän suudelman.

13 kommenttia viestissä: “Nakurantaan”

  1. Seksi says:

    Ei kiinostanut! Surkea! Muista tykkään enemmän! Kiitos kuitenkin

  2. KatSuu says:

    Noitapilli, sä aina onnistut saamaan tarinoillas pikkarit märäks 😉
    Uutta settiä vain tulemaan 😉

  3. noitapilli says:

    No huh, Alexxis 🙂 Varokaa nyt Neechanin kans vähän tai mä voin viel muuttuu itserakkaaks kun mua noin kehutte ;-P

    Postasin eilen sen työpaikkaihastusjutun alun mut joik2ww ei oo vielä näyttäny sitä maailmalle. Ekassa osassa ei oo mitään kun tutustuminen. Sit tuodaan toinen työkaverinainen kuvaan ja sit ekan tytön bestis miehineen kuvaan ja sit mennäänkin jo taas vähän sitomisten ja huudattamisten puolelle… 🙂

    Hmm… Neechan: Mites sen halin kanssa? ;-D

  4. Alexxis says:

    Noitapillin kaltainen rakastaja kelpais kyllä itellekin;) Ihan loistavaa settiä tämäkin, ihan sairaan kiihottavaa. Hienoa, että olet palannut.

  5. noitapilli says:

    Moi. Aa… hmm? Siitä on jo pirun kauan. Täytyisi ekaksi itse lukea mihin sen tarinan vedätys jäi. Mut mulla on nyt työn alla ihastus työpaikalla ja sitten mietin siihen jatko-osaa. Ja sitäpaitsi ainakin Neechan olisi halunnut tällekin jatkoa 🙂

    @Neechan: Varo vaan, voin haluta tulla perimään sen halin vielä 😉

  6. Sex lover says:

    Voisitkos muuten jatkaa vanhaa nina ja kaverit novellia kun se on niin pirun hyvä

  7. Neechan says:

    Saat niin ison halin ku vaan haluut jos vaan jatkat näitten kirjottamista 😛 sun teksti on niin soljuvaa ja virheetöntä et sitä lukiessa voin oikeesti melkein tuntee jokasen raipaniskun mun perseellä ja upota siihen haaveeseen et jonain päivänä joku sulkis mutki kellariin xD

  8. noitapilli says:

    Sori edellisen kirjoitusvirheistä, tää täppis-näppis on kamala 🙂 Saatte lähipäivinä sen työpaikkaihastustarinan, johon mietin jo jatko-osaa.

  9. noitapilli says:

    Moikka ja kiitos 🙂
    @Neechan: Kiitos 🙂 Just tollasien kommentien takia mä jaksan julkaista näitä. Kyllä mä muutenkin kirjoitan tällaisia, sillä mä teen sitä omaksi ilokseni, mut just sun kaltaisten ihmisten takia onkiva laittaa niitä tänne.
    Muille: Juu, ihan totta,mun tarinoissa mä ihannoin lävistyksiä, sidontaakin ja muutamia muita vastaavia juttuja ja jos te haluutte nähdä sen toistona ni SORI, semmonen mä vaan oon enkä lupaa muuttua. Tosin teinkyllä jo yhden tarinan joka on ihan perustyöpaikkaihastusjuttu ilman mitään kinkyilyjä, mutta kun sillekin on jo jatko-osa työn alla niin kyllä sielläkin ne lävistykset ja monta naista jne taas jossain vaiheessa tulee. So-rii 🙂

    Neechan: kyllä mäkin haaveilen sun kaltaisesta johontoi uppoaa 🙂 Iso hali.

  10. ffs says:

    Kirjoitustaitoa selkeästi löytyy, melkein yhtä paljon kuin fetissiä lävistyksiin. Oikeastaan nämä kaikki on tismalleen samoja tarinoita, joissa on vaan tausta vaihtunut. Ekat setit jaksoi lukea innostuneena loppuun asti, nyt alkaa jo pahasti tökkiä toiston määrä.

  11. Keijo says:

    Hei Noitapilli ! Hienoa että olet taas palannut sorvin ääreen ja kirjoittanut taas yhden hyvin laadukkaan tarinan. Se kiihotti minua (miestä) hyvin paljon, varsinkin alussa se kauppakohtaus, koska itsekkin harrastan usein pienimuotoista vilkuilua tilaisuuden tullen. Teksti oli virheetöntä ja tarina muutenkin eteni jouhevasti. Ainoana miinuksena tulee asia josta olenkin jo aikaseeminkin huomautellut: lähes kaikkien tarinoittesi naisilla ja miehillä on lävärit kriittisissä paikoissa. Itse en pidä tästä paljonkaan, mutta ymmärrän jos sinusta on kiihottavaa ja tietysti itsehän saat ja sinun pitää päättää henkilöiden persoonallisuus.

  12. Neechan says:

    Sun on pakko jatkaa tätä ja pian. Ootan tääl pillu märkänä et pääsen lukeen seuraavan osan 😉 En tajuu mitä sä teet mulle Noitapilli, mut sun tekstit iskee aina ku tuhat volttia. Saat mut aina kiihottuun. Jos noi on sun omia fantasioita (varmaan onki ku kirjotat niistä aina) niin ei voi muuta ku haaveilla sun kaltasesta seksikumppanista 😀

  13. :) says:

    Jatkoa????
    Iha mahtava, kiihotti iha v******

Kommentoi

top