search
top

Sijaisopettajaa välinevarastossa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (76 votes, average: 2.66 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Ensimmäinen julkaisuun asti päässyt novellini, fiktiota koko tarina. Jos kirjoitustyyli iskee lukijoihin, tulee puoliksi faktaa oleva työpaikkaromanssi seuraavaksi julki!

Kävelen sumun peittämien peltojen välissä kulkevalla sorahiekkatiellä. Peltojen metsäisillä reunoilla näkyy muutaman rusakon liikehdintää, mikä on minulle joka-aamuinen näky. Jatkan matkaani laiskan oloisesti ja alan lähestyä bussipysäkkiä. Kello on pian varttia vaille kahdeksan ja minun olisi aika nousta bussiin. En meinaa sumun vuoksi nähdä edes bussipysäkille asti vaikka sille ei ollut matkaa kuin arviolta 100 metriä. Jokatapauksessa saavuin pysäkille ja huomaan penkeillä muutaman tutun ihmisen, jotka asuvat maalla minun tavoin. Vaikka heidät tiedänkin, niin maalaisten tapaan edes kenenkään katseet eivät kohdanneet. Jokainen odottaa bussia omissa maailmoissaan eikä tapoihin useinkaan kuulunut kuulumisten vaihtaminen.

Bussi saapui ja nousin kyytiin viimeisten joukossa. Muutama alakouluikäinen ja yläasteella aikansa viettänyt nuori nousi kyytiin ennen minua. Tapani mukaan valitsin paikkani läheltä bussin takaovea ja mieluusti vasemmalta puolelta. Vasemmalta oli parhaimmat maisemat peltojen yli, punamullalla maalattujen maalaistalojen lipuessa ohitse. Matkan aikana nousi muutama samassa ammattikoulussa opiskeleva tyttö ja pari poikaa. Saavuimme keskustaan ja jättäydyin kyydistä kouluani toiseksi lähimmälle pysäkille mistä oli muutaman sadan metrin matka koululle. Laskeuduin asuintalojen välistä jyrkkää koivujen ympäröimää alamäkeä koulumme vierestä kulkevalle syrjäisemmälle sivutielle. Kaivoin tupakan askistani ja muutamien sauhujen jälkeen olin jo koulun pihapiirissä. Ehdin vain muutamat hatsit ottaa ja samoihin aikoihin koululle saapunut suht viehättävän näköinen naisopettaja tuli ja komensi minut sivutielle mistä olin alunperin tullutkin. Opettajan manatessa minulle tupakan vaaroista siirryin sivutien reunalle.

Hetken siinä vietettyäni lähdin kohti liikuntasalia, missä meidän oli tarkoitus pitää jonkinsortin kuntotesti. Kävin vaihtamassa päälleni collegehousut ja t-paidan ja saavuinkin viimeisten joukossa saliin, missä muut jo tekivät alkuverryttelyjä. Huomasin salissa muutaman tytön ja ihmetellessäni asiaa kuulin, että he eivät olleet päässeet aikaisemmasta liikunnan kurssista läpi ja olivat sitten uusimassa kurssista uupuneita tunteja täällä. Opettaja saapui paikalle, mutta tällä kertaa eri henkilö johon olimme tottuneet. Ilmeisesti tämä hyvännäköinen opettaja oli tullut tekemään sairaslomasijaisuutta. Tein pientä tilannearviota silmät kiiluen. Keskipitkä, normaalivartaloinen, sirot kasvot, joita koristaa mordenit tummanpunaiset silmälasit. Kasvoja peittivät vaaleat olkapäille ylettyvät hiukset, urheiluhousujen peittämä leveä lantio ja iso pylly, pienehköt pystyt rinnat. Pakotin itseni keskittymään ja kuulin hänen esittelevän itsensä Mariksi. Päätin kuitenkin kutsua häntä opettajaksi. Aloitimme ensin kevyellä venyttelyllä. Olin ottavinani mallia opettajasta, vaikka katseeni harhaili hänen reisillään ja lantionkaaren kieppeillä. Yritin viimeiseen asti hillitä itseni, en ikinä haluaisi nolata itseäni jäämällä kiinni opettajan haaveilusta.

Venyttelyn jälkeen keskittymiseni parani kun jokainen siirtyi tekemään testejä eri pisteille. Tunti sujui välillä keskittymisen herpaantuen opettajan sattuessa hyvälle kohdalle ja välillä testejä asiallisesti tehden. Housuissa pakotti lähes koko tunnin ajan ja tuntui, että täytyisi varmaan tehdä asialle jotain vessassa liikuntatunnin jälkeen. Tunnin viimeisiä minuutteja vietiin, opettaja oli antanut jo testinsä tehneille luvan lähteä syömään. Itse jäin viimeisenä tekemään leuanvetoja. Siirryin tangon alle ja opettaja tuli siihen seuraamaan miten onnistun. En jännityksissäni heti onnistunut tekemään kunnollisia leuanvetoja, kun katse tuntui taas vaeltelevan pitkin opettajan hentoja kasvoja välillä hipuen alemmas ja alemmas. Huonojen suoritusten jälkeen opettaja otti kyljistäni kiinni, tuli lähes iholle ja ohjasi minua tekemään liikkeet oikein. Housujeni läpi paistava pullotus oli lähes opettajan iholla ja noustessani se osuikin hänen paidan etumukseen suoraan pystytissien väliin. Hän ei sitä kuitenkaan harmikseni huomannut eikä minussa ollut miestä tekemään aloitetta. Olin kuolla kyseiseen tilanteeseen, kunnes tipahdin kiimansekaisissa ajatuksissani suoraan allani olleelle matolle. Löin pääni mattoon ja silmissäni sumeni hetkeksi ja ensimmäisenä silmät avattuani näen opettajan kyselevän, että kävikö pahasti. Vastasin kieltävästi ja hän taputti minua ystävänomaisesti reidelle. Reidelle, jossa minun puolikovana lepäävä penikseni alkoi sykkiä kiivaasti opettajan kosketuksesta.

Huomaan kuinka vaikeaksi opettaja menee, tunnen kuinka poskipäitäni alkoi punoittaa eikä opettajan kasvot yhtään sen vaaleammat olleet. Nousin istumaan ja kosketin opettajaa käsivarteen kuin merkiksi, että haluan sinua todella. Opettaja katsoi minua kiivaasti ja sanoi, että tästä ei sitten puhuta. Supisin hiljaa, että en todellakaan puhu ja mielessäni jylläsi, että saan unelmien liikunnanopettajaa liikuntasalissa. Puolijuoksua juoksimme liikuntasalin välinevarastoon ja aloimme ahnaasti riisua toisiamme. Vedin urheilupaidan opettajan päältä ja huomasin miten rinnat heilahtivat kireän paidan helman päästäessään ne vapaaksi. Olin räjähtämäisillään jo pelkästään koko tilanteen kiihottavuudesta ja samassa opettaja kyyristyi ja otti kovan kyrpäni käteensä.

Istuessani patjakasan päällä, hän upotti kullini kosteaan suuhunsa ja huulet kietoutuivat sen ympärille tiiviisti. Käden ja suun yhteispeli tuntui taivaalliselta ja rojahdin patjakasan päälle opettajan ahnaasti imien minua. Painoin opettajan päätä hellästi kohti kullini tyveä ja nautin tästä näystä. Liikunnan opettaja alasti välinevarastossa kuolat suupielessä imien sykkivää kulliani. Hetken suuhoidon jälkeen opettaja nousi päälleni, kuiski korvaani kuinka pitikään kullistani ja upotti sen varoivasesti ja hitaasti kosteaan pilluunsa. Ensin opettaja ratsasti hiljalleen, antoi vain terskan pyöriä pillun suulla hitaasti edeten kohti kunnon ratsastusta. Tunsin kuinka jo kuolasta kostea kullini alkoi valua kiimaisen opettajan nesteitä kun hän ahnaasti ratsasti kovalla kyrvälläni. Toivoin ettei opettajan ynähtely ja vingahtelu kantautunut pukukoppeihin. Opettaja ratsasti kovempaa ja kovempaa, ihanan suuri perse hytkyi päälläni ja ahnaasti imin hänen molempia kivikovana nöpöttäviä vaaleita nännejä. Nussin opettajaa antaumuksella, mutta en kestänyt kauaa kun kyrpäni alkoi sykkiä kiivaasti ja tunsin vain kuinka pumppasin mällini huutoa pidätellen opettajaan.

Opettaja nousi päältäni ja laskeutui imemään kullini puhtaaksi mällistä. Sanoin opettajalle lopuksi, että en ole koskaan kokenut mitään parempaa. Opettaja vain naurahti ja sanoi, että täytyy varmaan antaa hylätty, että pääsee ottamaan uusiksi. Tätä myötä motivaatio koulunkäyntiin on parantunut. Toivotaan, että virallisen opettajan sairasloma kestää vielä viimeiset kuukaudet ennen valmistumistani.

4 kommenttia viestissä: “Sijaisopettajaa välinevarastossa”

  1. Ihana ! says:

    Oli tosi hyvä mieluusti jatkoa !

  2. jalluvaari says:

    Jään odottamaan niitä faktoja tosi elämästä ja hieman enemmän niissä edetään hienovaraisemmin eteenpäin.Kyllä siitä hyvää tulee.

  3. Kiihoittunut says:

    Tosi hyvä aloittevan kirjoittajan tarinaksi, suosittelen kirjoittamaan lisää.

  4. MasterJonathan says:

    Ei sytyttänyt. Vaikka pahimmalta puhekielisyydeltä vältyttiin, tarina oli kuin suullinen kertomus edellisen viikonlopun tapahtumista. Valmiin seksinovellin kirjoittamiseen tarvitaan vielä runsaasti harjoittelua.

Kommentoi käyttälle MasterJonathan

top