search
top

Intohimoa Brixtonin yössä!

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (34 votes, average: 1.97 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Toivon lukijan, joka tuntee novellissa mainitun Night Club Torture Gardenin huomioivan tarinassa esiintyvän fiktiivisyyden, koska se tuo haluamaani syvempää sisältöä novelliin!

Lokakuun illan pimetessä Lontoon Westminsterin salaperäisyyden kaapuunsa kietoen ja auringon suudellessa vielä viimeisen kerran Big Beniä, tiesi Mary pitkän odotuksensa päättyneen.

Oli nimittäin koittanut kuukauden kierrossa se päivä, ilta ja yö jolloin hän sai jälleen mahdollisuuden lahjoittaa itsensä Isännälleen, eli Herralleen, jolle Mary tiesi kuuluvansa sielunsa, sydämensä sekä joka ainoan solunsa kertomana.

Aikaa oli vielä tunteja sovittuun tapaamiseen, mutta silti Mary halusi aloittaa valmistautumisen, koska hän tiesi lopputuloksen olevan näin parhaan mahdollisen.

Kuuma syke suonissaan Mary suunnisti vaatekaapilleen jonka sisältämien Fetis- / Kinky-asujen hän tiesi muuttavan itsensä aivan jokaisen miehen janoamaksi, syntisen tyylikästä Glamouria säteileväksi kaunottareksi. Eli Viettelijättäreksi, jonka saappaiden stilettikorot katuun iskeytyessään tuottivat sävelen, joka sai miehen kuin miehen sydämen verta vuotamaan.

Lähes 180cm pituuden saappaillaan saavuttaessaan, Mary myös hoikkana naisena tiesi, ettei yhdenkään miehen katse voinut olla häneen pysähtymättä, mutta vain yksin, hänen Isännällään ja Herrallaan, oli oikeus hänen vartalonsa omistaa, sen moninaisen kiehtovuuden rikkautena sydämeensä tallentaen.

Yhä voimakkaampi polte sisällään Mary etsi vaatekaapistaan juuri sen asukokonaisuuden johon oli Isännältään saanut määräyksen pukeutua.
Asukokonaisuuden ja reisisaappaat sängylle laitettuaan, Mary siirtyi alastomana kylpyhuoneeseen jossa häntä odotti monia eri eteerisiä öljyjä sisältävä kylpy.

Ja laskeutuessaan ihoa suutelevaan ja lämmöllään viettelevään veteen, tiesi Mary tästä alkavan jälleen jotain, mitä hän ei tulisi elämänsä rikkautena koskaan unohtamaan.

Sulkiessaan silmänsä Mary ei edes heti tajunnut odottavan janonsa tulevaa kohtaan petkuttavan myös häntä itseään. Itseään hitaasti pestessään Mary äkkiä havahtui rintojensa voimakkaaseen jäykistymiseen sekä siihen, että osa hänen oikean kätensä sormista olivat kuin varkain työntyneet syvälle sykkivään vaginaan.
– Ei näin, ajatteli Mary ja itseään pelästyen hän hyvin pikaisesti suoritti pesun loppuun, siirtyen paksussa aamutakissaan peilipöytänsä ääreen.

Ja täysin jo tottuneena luomaan itsestään miehille syntisen kiihottavaa taideteosta, aloitti Mary meikkauksen jonka tiesi vähintään tunnin kestävän.

Noin tunnin ja viidentoista minuutin kuluttua näki Mary muuttuneensa pisamakasvoisesta naapurintytöstä tummat, kutsuvan viettelevät huulet sekä miesten päät täydellisesti sekoittavan katseen omaavaksi vampyyrineidoksi, joka myös tiesi voivansa hallita täydellisesti kaikkia muita kuin yhtä miestä, Herraansa ja Isäntäänsä lähellään.

Pitkä mustat hiuksensa vielä harjattuaan, avasi Mary kylpytakkinsa, istuutuen sängylleen pukeutumisensa aloittaen.

Pitkien sääriensä vastustamatonta lumoa mustilla kuvioverkkosukilla monin verroin kasvatettuaan ja mm. sukkien läpi ihonsa seksikkään kiiltäväksi öljyttyään sekä syntiset karmiininpunaiset Stringit aistikkaiden Stay Up -rintaliivien ohella puettuaan, alkoi Mary vetää ylleen läpinäkyvää kumimekkoa, jonka tiesi tulevana yönä Fetish Night Club Torture Gardenissa, ensin alusvaatteet asunsa alta poistettuaan, saavan miesten kaikin mahdollisin tavoin haluamaan häntä märkänä unelmanaan.

Asun puettuaan Mary valmisteli kassin, jonka hän tulisi ottamaan mukaansa, huolehtien pitkien kumikäsineiden, Hänelle Herransa mittatilauksena teettämän kaulapannan ja meikkiensä mukanaolon monen muun pienen mutta tarpeellisen tavaran ohella.

Varmistettuaan vielä kokovartalopeilistä olevansa täysin vastustamaton, odotti Mary noin tunnin, ennen kuin veti stilettikorkoiset reisisaappaat jalkaansa ja pukeutui pitkään takkiin, jotta häntä ei metrossa prostituoituna pidätettäisi.

Otettuaan vielä kassinsa mukaansa, lähti Mary kohti Lontoon Brixtonissa sijaitsevaa Night Club Torture Gardenia, jossa tapaisi Herransa.

Kävellessään Regent Street’ä kohti Oxford Circuksen metroasemaa, tiesi Mary jokaisen lanteittensa keinahduksen ja korkojensa helähdyksen saavan erityisesti vastaantulevat miehet valpastumaan ja naiset supisten hänet ihmisenä tuomitsemaan.

Odottaessaan asemalla Brixtoniin menevää metroa, havaitsi Mary useita kertoja jäykistävänsä miehet paikoilleen, jo yksin näyttävien saappaittensa humalluttavan voiman iskiessä nuo lähellään kulkevat miehet tainnoksiin.

Metron tultua ja siihen noustuaan koki Mary useita kertoja sen, miten jo yksin hänen hajuvetensä viettelevä tuoksu suoraan pakotti miehet kääntämään katseensa häneen, narkomanisoiden heidän tahtonsa keskittymään vain näkemäänsä.

Noustuaan Brixtonin metroasemalta kuutamoyön mystiseen todellisuuteen, takoi Maryn sydän kuin Big Ben kahdentoista tunneista ilmoittaessaan.
Odotus, kaipuu, mittaamaton intohimo ja myös ne kaikki tunteet, joita Mary ei kyennyt nimeämään tai millään tavoin erittelemään, olivat nyt myrskyn lailla Maryn sisällä riehuva kokonaisuus, joka noin 15 minuutin päästä tulisi lähes pysäyttämään hänen sydämensä.

Kului näin vain pieni hetki ja Mary nousi ne viisi kivistä porrasta, jotka johtivat hänet aiemmin Pyhän Matthewen’in kirkkona tunnetun, nykyisin Euroopan suurimpana Fetish Night Club Torture Gardenina toimivan rakennuksen avaraan eteiseen.

Vanhasta muistista Mary nousi kapeita kierreportaita yläkertaan, jossa tiesi vaatesäilytyksen sijaitsevan.
Takkinsa riisuttuaan Mary vielä poisti alusvaateensa läpinäkyvän kumimekkonsa alta, saatuaan tässä hieman apua vaatesäilytystä hoitavalta naiselta.

Vielä kerran peiliin vilkaistuaan ja pienen kullalta hohtavan käsilaukkunsa olkapäälleen ripustettuaan, lähti Mary riehakas tuli vartaloaan polttaen laskeutumaan kohti pääsalia jossa tiesi Herransa häntä odottavan.

Pääsalin ovelle päästyään Maryn levoton katse etsi, etsi ja jälleen kerran etsi, kunnes kohtasi Herransa katseen…

Sydän täynnä onnea Mary tiesi ettei hänellä ollut lupa juosta Herransa luokse ja niinpä hän rauhallisesti kävelikin Herransa luokse tämän eteen polvistuen… Pieni odotus ja hän sai lopulta luvan nousta kohdaten Isännän katseen, tietäen ettei tuosta katseesta rakkautta puuttunut.

Yhtä suurella varmuudella Mary tiesi, että Herralleen ja Isännälleen oli olemassa vain Hän, niin naisena, Narttuna, Orjattarena kuin monipuolisena, häntä ihmisenä kunnioittavana Rakkaanakin.

Vieläkään yhtään sanaa Herransa kanssa vaihtamatta, tunsi Mary miten hän nousi ilmaan, Herransa vahvojen karvaisten hartioiden saattamana ja tämä oli ensimmäinen hetki jota Mary oli kuluneet viikot odottanut…

Mary sulki silmänsä odottaen, miten kuin kevyt höyhen hänet laskettiin lattialle ja kuumat, mutta rauhalliset huulet painautuivat hänen huulilleen, tuoden Marylle jälleen kerran varmuuden siitä, että juuri hän oli isännälleen sekä ainutkertainen rikkaus että merkityksellinen kokonaisuus juuri aitona omana itsenään.

Kohdattuaan Isäntänsä ja Herransa ensimmäistä kertaa noin kahta vuotta aiemmin, oli Mary jo tuolloin, ensimmäisen viikon Herransa kanssa vietettyään täysin varma, että vaikka hän olikin Herralleen sekä syntinen Narttu, Orjatar että seksikäs Viettelijätär, oli hän myös Herralleen merkityksellinen nainen, jonka kanssa Herransa halusi elämänsä jakaa.

Nimittäin kaikkien näiden kuluneen miltei kahden vuoden aikana Mary tiesi Herransa kantaneen hänestä niin monipuolisen, kokonaisvaltaisen ja täydellisen vastuun kuin kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä voivat koskaan toisistaan inhimillisen elämän kautta ottaa. Tämän kaiken oli Mary Herransa tekojen todentamana taholleen kokenut, joten mitään muuta Mary ei edes osannut ajatella!

Ja näin, jo yksin tuon kaiken edellisen vuoksi Mary halusi tehdä aivan kaiken mitä rakkaussuhde Herran ja hänen välillään häneltä edellytti, koska jokainen joka todella tietää mitä kahden aikuisen Fetish- / Kinky -suhde Master- / Subi -suhteena tarkoittaa, ymmärtää keskinäisen vastuunoton toisesta olevan kaiken olennaisen ydin.
Mary siis tiesi, että kumpikin omilla teoillaan ansaitsee aina niin toisen luottamuksen kuin keskinäisen kunnioituksenkin!

– Suloinen seksikäs Narttuni, sanoi Herra ja Mary painoi päänsä nyökäten, silmät villiä onnea ja ilkikurisuutta loistaen!

Edelliset sanat kuiskatessaan Maryn korvaan, ei Herra hetkeksikään irrottanut tiukkaa otettaan Maryn ympäriltä ja tästä Mary mm. tiesi, mitä seuraavien 24 -tunnin kuluessa tulisi tapahtumaan.

Vaikka Mary oli tiukassa syleilyssä, oli hänen silti vaikea pysyä paikoillaan, koska polttavan tulen kiihottava jano hänen sisällään ajoi häntä eteenpäin kuin säälimätön mies hevostaan, palvelemaan Herraansa kahden kesken jaettuine öljykylpyineen, syntisen pitkine nautintoineen mm. Herraltaan saamiaan tehtäviä toteuttaen ja rakasteluineen, upeine aterioineen sekä monine salaisuuksineen, joiden Mary tiesi tulevien vuorokausien aikana häntä odottavan.
Juuri noita salaisuuksia Mary odotti yhä vain kasvava jännitys sisällään, koska juuri nuo salaisuudet tulisivat olemaan merkittävä osa sitä kokonaisuutta, jolla Maryn rakastama Herra tulisi jälleen hänen sydämensä onnen hedelmillä rikastuttamaan.

Kuin hypnotisoituna, katseensa kietoutuneena syvälle Herransa silmien rakkauden äärettömyyteen ei Mary enää osannut edes ajatella miten paljon aikaa oli kulunut ja kun hän lisäksi oli sulkenut tajuntansa ulkopuolelle kaiken sen mitä ympärillä tapahtui, havahtui hän äkkiä todellisuuteen tuntiessaan kylmän teräksen ranteittensa ympärillä.
Ja näin jälleen kerran Mary huomasi tulleensa käsiraudoitetuksi tajuamatta itse ollenkaan mitä oli tapahtunut!

Kädet nyt selkänsä takana, huomasi Mary Herransa pitävän kädessään maskia, joka epäilemättä tulisi aivan hetken kuluttua hänen silmänsä peittämään.
Saadessaan miltei saman tien Herraltaan käskyn polvistua Mary totteli sydän takoen tietäen noin seuraavan kahden tunnin ajan olevansa niin fyysisesti kuin henkisestikin täydellisesti Herransa vallan että tahdon toteuttaja toteutuvan session aikana.

Maskin kasvoilleen saatuaan ja näin mahdollisuuden nähdä kadotettuaan Mary koki myös jotain, mitä koskaan ei ollut aiemmin kokenut. Nimittäin tavanomaisen nahkaisen pannan sijaan hän tunsi kaulalleen ripustettavan jotain mikä jo muotonsakin osalta oli hänelle täysin tuntematon kokemus.
Ja tietäen ettei voinut nähdä mitään, hän jäi janoten jännityksen vallassa odottamaan sitä, mikä olikaan tämä ensimmäinen yllätys, jonka hänen Herransa hänelle jälleen kerran rakkautena lahjoitti.

Seuraavaksi Mary koki, miten hänen Herransa nosti hänet syliinsä yhtä kevyesti kuin pienen lapsen.

Hetken keinuttuaan Herransa sylissä tunsi Mary miten tämä laski hänet voimakkaasti nahalta, erilaisille öljyille sekä kumille tuoksuvalle tasolle. Jalkojensa levittämisestä, nilkkoihinsa sekä vaakatasoon levitettyjen käsiensä ranteisiin kiertyvistä nahkaremmeistä Mary tiesi päätyneensä ”onnenpyörään”, jota mm. pystyyn nostettuna ja pyörivänä käytettiin jo Keskiajalla kidutusvälineenä.

Pystyasentoon hetken kuluttua päädyttyään ja pari täyttä pyörähdystä koettuaan Mary tunsi geelimäisen nesteen levittyvän vartalollaan kaikille niille alueille joita seksiä tihkuva kumiasu ei peittänyt, kasvoja lukuun ottamatta.
Mary tunsi miten hänen Herransa veti kumiasua alaspäin niin, että se luisti hänen rintojensa alapuolelle, tuoden ne paremmin kosketuksin hyväiltäväksi. Selvästi sama geelimäinen neste, jota muuallakin hänen vartalollaan oli, levittyi nyt rinnoillekin ja hetken päästä myös sisälle jo nyt aivan kosteana kiiltelevään vaginaansa.
Lisäksi kun Mary tunsi Herransa herkkien sormien hyväilevän klitoristaan ilkikurisen viettelevästi häntä kiihottaen, ei Mary halunnut enää mitään muuta kuin antaa täyden vallan kaikelle sille intohimoisen kiihottavalle palolle, joka hänen sisällään oli jo päiväkausia häntä kurittanut.

Mary tunsi nyt, ettei enää millään tavoin kyennyt hallitsemaan vartaloaan, joka aivan kuin hänen tahdostaan pilkkaa tehden alkoi elää täysin omaa elämäänsä.
Jo yksin tuo salaperäinen geeli hänen sisällään sai aikaan sen, ettei hän enää edes halunnut vastustaa kokemaansa, koska nyt se nautintojen kokonaisuus joka hänet valtaansa otti, oli sellainen mikä sai hänet täydellisesti kadottamaan yhteyden ympäröivään.
Silmät peitettynä Mary tunsi vain nyt monien tuoksujen sekamelskan kun hänen vartalonsa kieppui villisti sen rajoissa mitä ”nahkakahleet” antoivat periksi.
Nautintojen myrskyjen viedessä Maryn useita kertoja lähes tajunnan rajamaille, ei hän enää edes pystynyt ajattelemaan, vaan luottaen Herransa rakkauteen antoi itsensä vaipua tilaan mistä hän ei tiennyt oliko se unta vai totta.

Seuraavaksi Mary havahtui siihen, kun hänen Herransa painon huulensa hänen huulilleen, tajuten ettei ollut missään vaiheessa tiedostanut ”onnenpyörän” paluuta pystyasennosta jälleen vaakatasoon.

– Mitä sinä teit ja mitä tuo geelimäinen aine oli, kysyi Mary hieman arkana Herraltaan, tietäen varmuudella ettei hänen Herransa ollut millään ”huumaavalla” tai terveydelle vaarallisella aineella hänelle nautintoja lahjoittanut?
– Tuo käyttämäni geeli oli useamman eri kiihottavan öljyn sekä voiteen yhdistelmä, vastasi Herra Marylle, painaen jälleen huulensa Maryn seksikkään kiiltäville huulille!
– En ole koskaan kokenut mitään tuollaista nautintoa, huokasi Mary hetken taukoa suudelmien välissä pitäen!
– Mutta olenhan sanonut sinulle, syntisen seksikäs Narttuni, että jokainen kokemasi nautinnon tulee olla sinulle ainutkertainen sekä sellainen jota tulisit jatkossakin janoamaan välillämme ja myös kokemuksenasi sellainen, josta et voisi koskaan sanoa; ”Herrani ei tuottanut minulle toivomiani nautintoja”!
– Niin, mutta mitä olen sellaista, jonka vuoksi ajattelet Herranani yksinomaan minun parastani ja kokemanani monipuolista onnellisuuttani, kysyi Mary epävarmana?
– Sinä olet omilla teoillasi taholleni ja elämälläsi osoittanut minun olevan niin Herranasi kuin miehenäkin sinulle erittäin merkityksellinen että rakas, joten niin kauan kuin tämä kaikki välillämme toteutuu, niin kauan mm. sessioidessamme tulen osoittamaan sinulle ainutkertaisuutesi monipuolisena rikkautenani, sanoi Maryn Herra, jälleen painaen huulensa Maryn huulille.
Ja Herra jatkoi;
– Teot ovat ne, joilla pääsääntöisesti osoitamme rakkautemme toisiamme kohtaan ja kun sanat toisillemme tuon kaiken lisäksi vahvistavat, tiedämme varmasti mitä toisillemme merkitsemme!

Ja tämän kuultuaan, täytti Maryn sydämen sellainen onni, jota hän ei olisi enää millään sanoilla pystynyt kuvailemaan.

Maryn teräksisten stilettikorkojen soittaessa omaa säveltään Brixtonin sumuisessa yössä hänen kulkiessaan Herransa rinnalla kohti metroasemaa ei hän enää edes halunnut ajatella ympärillään tapahtuvaa.
Mary oli näet hetkeä aiemmin vastannut Herransa kosintaan myöntävästi ja siksi hän halusi keskittyä nyt vain yhteen todellisuuteen. Nimittäin elämään Herransa kanssa jakamaansa rakkautta, josta hän tiesi, että molempien päämäärä yhteisessä elämässä oli keskinäisen luottamuksen luoma toisen merkityksellisyys itselle omana rakkaana.

5 kommenttia viestissä: “Intohimoa Brixtonin yössä!”

  1. Kiara says:

    Kieliasu on hieman tökerö, eikä erilainen sanajärjestys toimi tyylikeinona kuin pieniä annoksina. Tarinaan nähden vähän liikaa siirappia, ja loppu on aika hätäinen. “ja sitten he elivät elämänsä loppuun saakka yhdessä ja rakastuneina ja sen pituinen se”.

  2. MasterJonathan says:

    Torture Garden on tuttu Lontoon ajoiltani, mutta ainakin silloin kyseessä puhdas teknoclubi. Sisään päästäkseen piti pukeutua näyttävästi. Fetissivaatteet olivatkin yleisiä. Siksi piti lukea tarina, joka oli sitten kovin kesy ennakko-odotukseen verrattuna.

  3. fiftyshades says:

    Jotenkin tämä tuntui olevan suora lyhennelmä fifty shades-kirjoista. Ei huono, mutta olisi voinut olla huomattavasti parempi.

  4. Hm says:

    Olisko käännetty englannin kielestä?
    Jotenkin erikoinen, eikä oikein kiihota/kiinnosta.

  5. lukija says:

    Merkillinen tarina. Ei kovin kiihottava omaan makuun.

    Teksti on rikasta, mutta tuntuu välillä pyrkivän liialliseen monimutkaisuuteen, ja lopputuloksena on vain ontuvaa suomen kieltä.

Kommentoi

top