search
top

Piru minihameessa, 3. luku (2013)

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (59 votes, average: 3.73 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Osittain uusittu ja paranneltu vanha tarinani vuosien takaa. Ei suositella lyhyistä jutuista pitäville.

3.luku
Videokamerat pitäisi kieltää lailla. Pitelin kädessäni pientä mini-dvd-levyä ja mietin mitä tehdä jälleen kerran. Elin jossain helvetin déjà-vu -ilmiössä. Pieni muovinpala sisälsi todisteita viime viikonlopulta, joiden takia voisin joutua jopa kiven sisään. Hanna tosin oli antanut jo anteeksi, mutta Tiia ja Kia jatkoivat kiristämistä. Tartuin puhelimeen ja valitsin numeron 044 555 6666. Puhelin tuuttasi muutaman kerran:
– Hei Tero, en kerkee nyt puhumaan, Tiia vastasi ja sulki puhelun. Katsoin kamerakännykkääni hölmistyneenä ja aivot yrittivät saada kasaan edes yhden ajatuksen. Päätin soittaa Tiialle myöhemmin ja aloin pohdiskella, mitä pervoja suunnitelmia hänellä oli tällä kertaa mielessä. Illemmalla yritin uudestaan, mutta en saanut Tiian puhelimeen edes yhteyttä. Nukkumaan rupeaminen oli vaikeaa ajatusten pyöriessä päässä. Seuraavana päivänä pitäisi kuitenkin lähteä töihin ja varmaankin näkisin tyttöjä koululla. Koko syysloman aikana heistä ei ollut kuulunut mitään ja olin jo ehtinyt olettaa olevamme sujut. Toissapäivänä olin jo melkein paljastanut Smaikille kaljan kanssa, mitä edellisenä viikonloppuna tapahtui. Jotenkin olin silti saanut pidettyä suuni kiinni tai sitten Smaikki oli alkanut höpöttää Avensiksensa uudesta erillissarjasta.

Uni tuli yhden aikaan yöllä ja aamulla puhelimeni herätti minut soittamalla Teinimutanttininjakilpikonnat -teemakappaletta. Kävin suihkussa, söin aamupalaa pyyhe päällä, jonka jälkeen laitoin deodoranttia, ajoin parran ja pesin hampaat. Jalkaan pistin uusimmat farkkuni ja päälle raidallisen kauluspaidan. Farkkutakki päälle ja baanalle. Ehdin hyvin ennen koulun alkua ja kävin kansliassa kysymässä hommia itselleni. Seiskoille piti pitää atk-tunti tekstinkäsittelystä ja kymppiluokalle englannin sanakoe.
– Kymppiluokalle! aivoissani kajahti. Silloin varmaan näkisin Tiian ja Kian. Sydämeni tykytti tavallista kovempaa.
Rauhoituin kuitenkin ja katsoin päivän muita tehtäviä. Atk-tunnilla jaoin oppilaille pinon papereita, joissa käskettiin tehdä erilaisia tehtäviä. Minä menin istumaan luokan eteen opettajanpöydän ääreen ja ihailin puhelimesta äänitteet kansiota. Hetken kuluttua eräs seiskaluokkalainen tyttö tuli kysymään:
– Hei, miten tuo kappalejako juttu tehdään? Vördi on ihan typerä! Koko lause meni ohi korvieni.
– Kuulit sä? tyttö kysyi ja vasta silloin havahduin ajatuksistani opettajan pöydän ääressä. Menin näyttämään tytölle kuinka Wordia pitää kepittää.

Seuraavaksi oli vuorossa kymppiluokan englannin tunti. Saavuin luokkaan ja katsoin sanakokeita. Oppilaita alkoi virrata sisään ja noin 5 min tunnin alkamisen jälkeen Tiia ja Kia kävelivät ovesta sisälle.
– Hei, Tero! Kia moikkasi.
– No terve, vastasin ja hymyilin keksimättä millainen ilme pitäisi kasvoille pukea. Tiia vain hymyili hieman pirullisella tavallaan ja he molemmat menivät istumaan luokan reunaan ensimmäisiin pulpetteihin. Tiialla oli päällään se sama 69-paita, jonka oli vetänyt taannoin hänen päältään. Jalassa hänellä oli tiukkaakin tiukemmat farkut ja jalassa korkokengät, joita en nähnyt kovin hyvin lahkeiden alta. Vilkaisin nopeasti hänen rintojaan ja mielessäni jo avasin Tiian vyötä. Sitten katsoin nopeasti Kiaa. Kialla oli lyhyt, tiukka musta hame ja vieläkin punainen paita, jonka napit olisin mielelläni avannut. Molemmat tuijottivat minuun ja aika tuntui venyvän samalla tavalla kuin se todennäköisesti venyy mustan aukon lähellä.
– Saadaanko me ne sanakokeet? Tiia kysyi ja virnisti.
– Onko tänne tulossa vielä muita? kysyin takaisin.
– Ei, yks Olli puuttuu, mutta se kipeenä, poika Tiian takana kertoi. Sisälläni otin paskiainen-™-hymyn ja mietin, että luvassa voisi olla hauska välitunti sanakokeen jälkeen. Jaoin kokeet ja kaikki alkoivat tehdä tehtäviä, paitsi Tiia. Hän pyöritteli lyijykynää ja katsoi minuun. Katseemme kohtasivat. Muiden keskittyessä tehtäviinsä Tiia vei kätensä haaraväliinsä farkkujensa päälle ja alkoi hieroa. Hän pisti kynänpään suuhunsa ja jatkoi haaravälinsä hivelemistä. Tajusin erektion alkavan housuissani. Tiia huomasi pullean housunetumuksen ja hymyili juonivan näköisenä. Katsoin häneen pistävästi pieni hymy huulillani. Tiia lopetti hieromisen ja syventyi omaan kokeeseensa.

Kokeessa meni pidempään kuin luulin. Aikaa jäi vain noin vartti 45 minuutin tunnista, joten määräsin tehtäväkirjasta muutaman harjoituksen. Katseeni kohtasi vähän väliä Tiian kanssa, joka hajamielisen näköisenä teki kirjansa tehtäviä. Välituntikello alkoi soida ja pojat hävisivät luokasta kuin pieru Saharaan. Tytöt lähtivät hitaammin, mutta Tiia ja Kia jäivät paikoilleen ja kuiskivat toisilleen. En keksinyt mitään sanottavaa ja tytöt lähtivät kävelemään luokan ovelle kengänkorot napsuen. Yllättäen Kia veti oven kiinni ja se loksahti lukkoon. Tiia tuli luokseni ja huokaisi.
– Mitäs pidit videosta? hän kysyi.
– No alkoi vaan vituttaa, mikä hiton hinku teillä on kuvata kaikki panot? vastasin.
– No halutaan helvetti vie Hollywoodiin. Oliko Hannalla tiukka pillu? Kia kysyi.
– Minusta se juttu oli ihan väärin. Haluatteko minusta vielä jotain? kysyin jo hieman vihaisella äänellä.
– Minä ainakin haluan nyt seksiä! Kia kiljaisi ja Tiia päästi naurahduksen.
– Ai täällä? Keskellä koulupäivää? kysyin hämmästyneenä. Kaikilla koulun henkilökuntaan kuuluvilla oli avain luokkaan ja kuka vaan saattaisi kävellä sisään.
– Nyt on ruokatunti, ei tänne ketään tule, Kia sanoi ja hieroi rintojaan paidan päältä. Minua panetti kovasti ja kiinnijäämisen pelko alkoi väistyä.
– Hyvä on, voin minä teitä nopeasti panna, sanoin, mutta Tiia vain pyöritti päätään kielteiseen tyyliin. Tytöt siirtyivät
vierekkäin ja suutelivat toisiaan. Tiia alkoi jo avata vyötään, mutta Kia muistutti:
– Tiia hei, anna Terolle se kapistus sun laukusta. Tiia irtaantui Kiasta ja alkoi kaivella lattialle pudonnutta laukkuaan.
– Sä saat nyt olla linssin toisella puolella. Pääset tällä kertaa kuvausryhmään, Tiia sanoi ja kikatti. Hän ojensi minulle mustan Sonyn digitaalivideokameran, jonka kyljessä oli paikka mini-dvd-levyille. Minulle tuli ihan paha mieli kun tytöt kävivät toistensa kimppuun himokkaasti. Näytti pahasti siltä, että joutuisin vain kuvaamaan heidän lemmenleikkejään ja Grand Tero jäisi täysin vaille hupia.
– Kuvaa jo! Kia inahti kun Tiia aukoi vauhdilla hänen paitansa nappeja ja taivutti hänet opettajan pöydän päälle. Irrotin kameran linssisuojuksen ja painoin on/off nappulaa. Kamera käynnistyi nopeasti ja heti sen jälkeen painoin punaista nauhoituspainiketta. Kia nosti itsensä pöydälle kokonaan ja avasi hameensa vetoketjua. Tiia auttoi hameen pois Kian nostaessa jalkansa ylemmäs. Hame tippui lattialle ja paljasti Kian sääret. Ne olisivat voineet olla hoikemmatkin, mutta silti katsoin niitä lumoutuneena kameran näytön läpi. Tummat seksikkäät stay-upit saivat kaluni yhä kovemmaksi ja tunsin tarvetta tarttua siitä kiinni. Tiia hieroi Kian jalkoväliä mustien pitsisten pikkupöksyjen läpi, Kia päästi muutamia huokauksia ja avasi paitansa nappeja. Paita avautui ja zoomasin kameralla Kian rintoihin, jotka eivät koossa paljoa hävinneet omanikäisteni tyttöjen keskiverolle varustukselle.
– Ota paita pois, Kia sanoi Tiialle anelevaan sävyyn ja Tiia veti kellertävän paitansa pois. Samalla Kia avasi Tiian vyön ja farkkujen nappeja. Kalussani tykytti hetki hetkeltä voimakkaampi erektio katsellessani ja kuvatessani kiimaisia tyttöjä riisuuntumassa. Tiia ravisti housunsa jalasta ja tytöt kietoutuivat suudelmaan. Näky oli jälleen äärimmäisen seksikäs: kaksi kuumaa teinityttöä suutelemassa alusvaatteisillaan. Tiia huomasi minun tuijottavan kuin transsissa.
– Taitaa Teroa panettaa, vai?
– Et uskokaan! Mä kyllä kohta nain teitä kuin viimeistä päivää! sanoin, mutta Tiia vain hymähti ja pudotti Kian rintaliivien olkaimet alas. Kauniit pyöreät rinnat paljastuivat ja Tiia siirtyi nuolemaan Kian nännejä kielensä kärjellä. Samalla Kia hieroi lantiotaan Tiiaa vasten. Vuorotellen he laskivat toistensa pikkupöksyt alas. Mielessäni kävi ajatus, miltä tallentamani videomateriaali näyttäisi, koska käsi varmasti tärisi kuin katupora. Tytöt hieroivat lantioitaan vastakkain ja voihkivat yhteen ääneen.
– Sun pillu on ihan kostea, Tiia vaikeroi.
– Niin sinunkin. Tuntuu tosi hyvälle. Ah! Kia vastasi.
– Onhan sulla se lelu mukana? Tiia kysyi. Kia suuteli Tiiaa ja vastasi:
– Tietenkin on, rakas.
He irtaantuivat toisistaan ja Kia otti laukustaan jotain.
– Aah, taasko peppuvibraleikkejä? kysäisin ja naurahdin. Kia mulkaisi minua todella pahasti ja näytti kädessään olevaa kaksipäistä, noin 25 senttiä pitkää dildoa. Tiia hyppäsi opettajan pöydän päälle ja Kia meni perässä.
– Pane sen mun sisään, mä olen ihan kiimassa, Tiia voihkaisi ja avasi reitensä erilleen ja ylös. Kia tuli hänen päällensä ja alkoi ohjata dildoa heidän molempien vaginoihin. Hitaasti he saivat kaksipäisen dildon paikalleen ja aloittivat hitaan, mutta kiihtyvän pumppausliikkeen.
– Suutele mua, Tiia alempana sanoi. Kia heilautti hiuksensa syrjään ja jälleen sain todistaa ja tallentaa himokasta
tyttösuudelmaa.
– Pitäkää pienempää ääntä! Joku kohta kuulee! sanoin tytöille, mutta he vain lisäsivät tahtia ja kiimaiset kiljahdukset
vain kovenivat.
– Multa tulee…. mä saan kohta… kuusysiin, kulta? Tiia inisi hiljaa. Kia painoi itsensä alas vielä kerran ja tyttöjen välissä oleva dildo upposi kummankin pilluun syvemmälle kuin ennen. Sitten Kia hellitti, nousi ylös ja otti dildon pois. Hän otti Tiian sisällä olleen pään ja nuoli sen limaista vartta.
– Kia-kulta, se kuusysi? Tiia muistutti ja Kia pyöräytti itsensä pöydällä toisin päin. Tytöt, asettuivat paikalleen ja nuolivat toistensa sukupuolielimiä. Tiia pyöriskeli alempana nautinnon kourissa ja Kia hieroi oikealla kädellä rintaansa samalla kun hänen kielensä työskenteli Tiian vaginassa. Puolen minuutin kuluttua Tiia ei enää kestänyt vaan laukesi väristen ja vinkuen. Kia vei kätensä rinnalta haaraväliinsä ja sormetti itsensä orgasmiin.
– Kiitti, oli ihan mahtavaa, Tiia voihki jälkihekumassa ja Kia pyörähti ympäri hänen viereensä.
– Mä haluan nyt tupakan! Kia ilmoitti ja hyppäsi pöydältä. Tiia teki saman ja alkoi laittaa vaatteita päällensä.
– Hei, entäs minä? kysyi ja vilkaisin suurta kohoumaa housuissani.
– Sinä annat tänne sen kameran! Tiia sanoi ja nappasi digitaalikameran käsistäni.
– Taisit jäädä nyt ilman pillua Tero-poju, Kia sanoi ja kikatti.
– Ei tollainen ole reilua! kivahdin.
– Käy vaikka runkulla vessassa! Tiia ehdotti ja nauroi Kian kanssa pirullisesti. Meinasin haistatella tytöille paskat,
mutten kehdannut. Pian he olivat saaneet vaatteensa päälle ja tekivät lähtöä luokasta. Kia pisti dildon laukkuunsa.
– Ollaanko me nyt sujut? kysyin Tiian kävellessä lantio keinuen.
– Ei, mä soittelen sulle, Tiia kertoi ja pisti lentosuukon. Tytöt kävelivät ulos luokasta ja minä yritin saada tärinän käsissäni loppumaan.

Palasin kämpälleni päivän jälkeen kuin haamu. Olo oli aivan kummallinen ja päässä vain pyöri ajatus: Mitä helvettiä ne minusta tahtovat?! Keittiössäni avasin jääkaapin ja avasin ihanan kylmän kaljan. Se helpotti hieman oloa, mutta silti kaikki oli yhtä sekavaa kuin osa-funktio-integrointi. Paineet oli pakko käydä purkamassa ja runkkaamisessa ei mennyt pitkään muistellessani tyttöjä rakastelemassa keskenään. Pari päivää meni koulussa normaaliin tapaan ja näin Tiiaa ja Kiaa vain harvakseltaan sekä etäältä. Huomasin Tiian kulkevan taas Ollin kanssa, joten se hiphop-pelle oli parantunut kupastaan tai mistä lie taudista.

Tiia kyllä näytti hyvältä ja kun olin maanantaina jäänyt ilman, niin minua panetti aivan kamalasti. Meinasin käydä kysymässä Kialta, onnistuisiko pieni visiitti johonkin syrjäiseen paikkaan koulun jälkeen, mutta en kuitenkaan kehdannut. Tehdessäni lähtöä hommista noin puoli neljän aikaan, joku tuli taputtamaan minua olkapäälle.
– Mitäs… , sanoin ja huomasin Hannan seisovan takanani.
– Moi, Hanna tervehti.
– Tere. Mitäs sä? kysyin häneltä.
– Tuota… minulla ois sulle hieman asiaa, Hanna sanoi hennolla äänellä.
– Kerro vaan. Onko se jotain vakavaa?
– Tavallaan. Tuu mun mukaan niin mä kerron sen tuolla sisällä, Hanna vastasi ja lähti vetämään minua kädestä. Otin kuitenkin käteni irti, ettei kukaan huomaisi ja alkaisi ihmetellä, mitä puuhaan 15-vuotiaan tytön kanssa. Hanna johdatti minut sisälle ja käytävään, jossa tyttöjen ja poikien pukuhuoneet olivat. Hanna otti minua taas kädestä kiinni ja veti minut poikien pukuhuoneeseen ja toisella kädellään sulki oven.
– Mitä sä meinaat? kysyin, mutta Hanna hyppäsi syliini ja painoi huulensa omiani vasten. En pannut vastaan vaan suutelimme. Hannalla oli vieläpä erittäin kiihkeä meininki.
– Mä haluan sua, Hanna sanoi hennosti ja alkoi avata vyöni solkea. Katsoin nopeasti ympärilleni. Kello oli jo aika paljon ja oli epätodennäköistä, että kukaan tulisi pukuhuoneeseen tai jos joku kurkkaisi, hän ei näkisi meitä naulakkorivin takaa. Kaluni heräsi Hannan kosketukseen, kun tyttö venytti alushousujani ja sieppasi pötikän käteensä. Esinahka luiskahti terskan taakse ja Hanna alkoi varovaisesti nuolla elintäni. En jaksanut vastustella vaan rentouduin ja nautin tytön kielestä. Hetken kuluttua Hanna avasi suunsa ja ”ahmaisi” penikseni sinne. Hänen kielensä teki hieman haparoivaa liikettä, mutta tilanne oli kiihottava ja orgasmi alkoi lähestyä. Hanna ei kerinnyt ottaa kaluani suusta, kun varoittamatta laukesin ja spermani lennähti hänen suuhunsa. Otin samalla Hannan päästä kiinni ja pistin hänet nielemään mällini, kuten tein aikaisemmin Tiialle. Hanna köhi hetken, mutta pyyhki suunpielensä ja hymyili. Olimme molemmat hetken hiljaa, kunnes Hanna sanoi:
– Mä kuule tykkään susta.
– Ahaa, vastasin tyhjentävästi.
– Haluaisitko sä naida mua taas? Hanna kysyi arasti.
– Mutta kun sinä olet alaikäinen! sanoin tylysti ajattelematta, että tyttö oli hetki sitten ottanut minulta poskeen.
– Oikeesti. Mä haluan sut. Sä saat panna mua miten haluat… , Hanna kertoi ja sävy äänessä kuulosti siltä, että hän kohta pillahtaisi itkuun.
– Hei, pitäiskö meidän puhua asiasta mun kämpällä? kysyin, että saisin tilanteen purkautumaan. Hannan kasvoille levisi hymy ja hän hyppäsi syliini, vaikka housuni olivat auki.
– Mennään sinne. Missä sun kämppä on? Hanna kysyi.
– Apilatie 8 C 5 on osoite. Minusta pitäis silti mennä eri matkaa kun ihmiset voi ihmetellä jos kuljetaan kahdestaan, ehdotin. Hanna katsoi minuun hieman vihaisesti, mutta nyökkäsi sitten.
– Minä odotan sua siinä pihalla, jooko?
– Juu, minun pitää hakea kansilasta pari juttua niin tulen sitten perästä. Osaatko sinne paikkaan? kysyin.
– Kyllä mä tiedän missä se on. Ei niin kovin kaukana.
– Okei. Mene vaan edeltä. Minä tulen perästä sen kansliavisiitin jälkeen.
– Juu, nähdään siellä sitten, Tero, Hanna sanoi pusun jälkeen ja vilkutti minulle poistuessaan huoneesta.
– Moi, vastasin ja aloin laittaa housujani kiinni. Istuin hetken penkillä ja mietin mitä tekisin. Ei minun tarvinnut missään kansliassa käydä. En vain halunnut sekaantua 15-vuotiaaseen enää toistamiseen. Ei siksi, etteikö Hannakin ollut aivan pantavan näköinen, vaan koska sen ikäisen nussiminen saattoi johtaa ongelmiin. Muistin pienen dvd-levyn ja todisteet. Kirosin Tiian videokameran alimpaan helvettiin. Minun kämpälleni ei ainakaan kukaan tulisi kuvaamaan ja kiinnijäämisen riski pysyisi samassa missä se jo oli. Uusin ongelma kai oli, että Hanna oli ihastunut minuun.
– Voi helvetti, ajattelin.

Odottelin koululla kymmenen minuuttia ja lähdin kämpälleni. Matkan käveli helposti kymmenessä minuutissa ja kerrostaloni edessä Hanna jo odottikin.
– Hei. Tulithan sä vihdoin! Hanna tervehti.
– En mä mikään pikajuoksija ole, sanoin takaisin. Hanna hymyili vitsilleni. Avasin hänelle ovet ja menimme
rappukäytävään. Kämppäni oli toisessa kerroksessa. Hanna meni sisälle ensimmäisenä ja minä katsoin postiluukusta
lattialle tulleita kirjeitä ja mainoksia. Kävin pinon nopeasti lävitse ja vilkaisin keittiöön päin.
– Niinkö meinasit?, kysyin kun näin Hannan edessäni riisumassa vaatteitaan.
– Ole hiljaa ja suutele mua, Hanna sanoi ja heitti rintaliivinsä pois. Enää jäljellä olivat vain pikkupöksyt. Lattialla lojuivat
jo matalakorkoiset kengät, farkut, vihreä paita, jakkutakki ja kaulahuivi.
– Minä en halua sakkolihaa hei, sanoin mahdollisimman tyynesti.
– Etkö? Kato mua! Hanna käski ja vei toisen kätensä pikkupöksyihinsä. Toinen käsi hieroi oikean rinnan kovettunutta
nänniä. Pöksyistä kuului hiljainen litinä. Järki ja Grand Tero eivät tehneet yhteistyötä, joten minulla alkoi seisoa väkisin. Hanna otti kätensä pois pöksyistään ja näin kuinka vaaleanpunaisiin alushousuihin tuli tumma läikkä. Hanna imi sormensa puhtaaksi limoistaan ja kysyi:
– Missä sun makuuhuone on?
– Tuossa vasemmalla… , vastasin ja Hanna avasi oven vierestään.
– Tuu tänne! hän sanoi ja tarttui minua kädestä. Kerkesin heittää kenkäni jalasta, menimme makuuhuoneeseeni ja heittäydyimme vuoteelle. Samassa menetin hillintäni ja suutelin Hannaa himokkaasti. Hanna vei käteni hänen haaraväliinsä ja itsen työnsin etusormeni hänen pilluunsa.
– Mä halua laueta sulle Tero-rakas, Hanna sopersi kun hyväilin hänen klitoristaan. Suutelimme jälleen. Nousin ylös ja aloin heittää vaatteita pois. Housut lähtivät tuttuun tyyliin, sukat myös. Kuka jätkä edes pitää sukkia pannessa? Napitin paitani auki ja heitin sen lattialle. Hanna kiskoi alushousuni jalasta ja puolijäykkä kyrpäni ponnahti esille.
– Hei oota, pistän eka kortsun! huikkasin nopeasti. Istuin sängyn reunalle ja nappasin housuni lattialta. Hanna istui viereeni ja alkoi runkata minua. Onneksi löysin lompakon kondomeineen pian ja kaadoin Hannan sängylle.
– Nuolisitko mun pimppiä? hän kysyi. Avasin kuitenkin ensin kondomipaketin ja asetin kumin paikoilleen. Siirryin makaamaan Hannan haaraväliin ja Hanna peruutti pidemmälle sängyn etupäähän. Suutelin Hannan reisien sisäpuolia ja liikuin hitaasti kohti limaista vittua. Lopulta kieleni tavoitti kiiltelevät häpyhuulet. Sormeni avulla avasin ulompia häpyhuulia ja sain klitoriksen esille kuin kukan. Hanna kiljaisi, kun nuolaisin häntä sieltä.
– Sä olet niin ihana… tekee hyvää… , Hanna voihki kiimaisena. Aavistin, että tuo kokematon tyttö laukeaisi pian ja päätinkin saada sen aikaan Grand Teron avulla. Nousin käsivarsieni varaan ja asetuin Hannan päälle. Kova kaluni löysi tytön lemmenreiän automaattisesti ilman manuaalista käsin tarkennusta. Painoin itseni sisälle ja Hanna kiljaisi. Työntö taisi tehdä kipeää, mutta silti aloitin liikutella mulkkuani Hannan sisällä hitaasti. Pillu kiristi ihanasti ja tunsin sen sykkivän elimeni ympärillä. Kondomi hieman häiritsi menoa, muttei liikaa. Hanna vaikutti laukeavan ja alkoi kiemurrella allani. Otin hänestä tiukan otteen ja pidin hänet paikallaan jatkaessani työntöjä. Hanna voihki hiljaa hetken, mutta sitten hänen äänensä taas kovenivat ja hänen kehonsa alkoi väristä uudelleen.
– Tero, mä tulen taas. Kultaseni… , Hanna sopersi silmät kiinni. Sitten minäkin tulin aivan yllättäen. En voinut lopettaa millään vaan jatkoin ja jatkoin Hannan naimista kunnes orgasmini hellitti. Hanna vei kätensä ympärilleni ja veti minut hänen päällensä. Suutelimme pitkään. Kielemme leikittelivät keskenään kuin sovintona hyvin tehdystä työstä. Vedin spermaa täynnä olevan kortsun pois kaluni päältä ja sidoin sen kiinni.
– Haluatko seuraavaksi naida mua takaa? Hanna kysyi. Katsoin häntä hölmö ilme kasvoillani. Kämpässäni teimme uuden naimisennätyksen. Nussin Hannaa sinä iltana vielä keittiössä, kylpyhuoneessa ja sängyssäni pari kertaa. Kokeilimme asentoja ja Hanna jopa halusi minun sitovan hänet kiinni. Lopulta oli pakko lopettaa, koska kortsut loppuivat kesken. Hannankin paikat alkoivat ilmeisesti kipeytyä. Toivotin hänelle hyvää yötä, suutelimme eteisessä pitkään ja hän lähti.

En ollut käänteestä niinkään iloinen vaikka haluni saivat tyydytyksen. En haluaisi seurustella minua reilut kolme vuotta nuoremman pikkutytön kanssa. Eihän se tietysti mitenkään harvinaista ollut, että nuorilla pareilla oli sen verran ikäeroa. Hanna täyttäisi helmikuussa 16 vuotta ja sitten voisimme touhuta mitä haluamme. Olisin tosin ainakin puoli vuotta armeijassa, mutta sitten intoa riittäisi joka kerta, kun näkisimme lomillani. Eikä Hanna mikään huono tapaus ollut. Hän ei ollut pirullinen kuten Tiia ja Kia, mutta tavallaan myös kaipasin naiselta tai tytöltä pientä kavaluutta. Alitajuisesti vertasin Hannaa Tiiaan. Join jääkaapista pari kaljaa ja rupesin nukkumaan. Ei ollut aikomustakaan enää hoitaa Gran Terolla iltahommaa, koska sehän oli saanut kyytiä monen päivän edestä.

Torstaina ja perjantaina en nähnyt ketään kolmesta tytöstä koululla. Perjantaina kaikilla loppui koulu jo kello yksi, joten minäkin pääsin lähtemään aikaisemmin. Soitin hienolla kännykälläni Smaikille ja kysyin, mitä hän tekisi tänään. Smaikki oli juuri ajelemassa autollaan ja popitti niin, että hänen äänensä hädin tuskin kuului.
– Lähdetäänkö tänään juomaan?! huusin puhelimeen.
– Mennään vaan! Smaikki vastasi ja taustalla soi Dr. Bombay.
– Miksi vitussa et pistä pienemmälle!
– Hyvä biisi!
– Pistä pauselle!
– Hyvä idea! Smaikki vastasi ja musiikki taustalla hiljeni.
– Miten ois pussikalja? kysyin.
– Joo, vois olla tosi siistiä. Toi tunkkainen kuppila on perseestä. Nyt vielä on sen verran lämpimät illat, että tarkenee, Smaikki totesi.
– Vai lähdetäänkö Imatralle? kysyin.
– Vittuako me Imatralle? Ootko pimahtanut??
– En vaan ole käynyt siellä. Mut mennään sinne pussibisselle, ok?
– Käy. Haetaan kaljat tuossa viideltä ja käydään Alkossa hakemassa maailmaa parantavaa! Smaikki riemuitsi.
– Selvä, soita mulle sitten, sanoin. Smaikki ei vastannut, mutta Dr. Bombay kylläkin. Teimme suunnitelman mukaisesti ja kävimme hakemassa kaupasta Karhua kaksi korillista ja Alkosta puolen litran pullon salmiakkikossua. Kämpälläni tajusimme, että pussikaljaa varten 48 pulloa oli hieman liikaa, joten meidän täytyi alkaa tyhjentämään niitä.

Kahdenkymmenenkahden kaljan jälkeen Smaikki kysyi:
– Hei Tero… tota.. öö, eikö me ois voitu jättää osa noista säästöön? Katsoimme toisiamme hetken ja avasimme uudet pullot. Myöhemmin illalla kymmenen aikaan lähdimme hoippumaan kohti kylän ainoaa kuppilaa, koska pussikaljoittelumme oli tapahtunut jo kämpällä. Smaikki oli kysellyt yläasteen tyttöjen perseistä ja olin melkein paljastanut, mitä kaikkea niistä tiesin. Kuppilan ovella portsari ilmoitti, että olimme ”aivan liian epäselviä siihen paikkaan”. Smaikki ilmoitti epämääräisesti olevansa niin pystyssä, ettei kännissä pysy. Portsari ajoi meidät matkoihimme ja emme jaksaneet alkaa tappelemaan asiasta. Menimme kylän niin sanotulle torille supermarketin eteen ja Smaikki päätti lannoittaa torin vierellä kasvavan pienen pihlajan. Yhtäkkiä joku tuuppasi minua takaa päin ja otin muutaman kömpelön askeleen, etten lentänyt asfalttiin nenälleni. Käännyin ympäri.
– Mitä vittua!? huusin ja näin edessäni epäselvän hahmon. Keskityin ankarasti ja tajusin, että ”hyökkääjä” oli Tiian poikakaveri Olli.
– Vitun homo! Olli huusi ja kävi päälleni. Humalatilani takia en voinut väistää ja kaaduimme molemmat maahan.
– Mitä helvettiä sä teet!? En anna persettä!! kiljuin ja nauroin yhtä aikaa.
– Sä panit mun muijaa! Olli huusi ja yritti löydä minua.
– Niin ja vielä aika monta kertaa. Mene nyt vittuun siitä! huusin ja suojasin kasvojani.
– Saatana! Sä otat nyt turpiis ja pahasti! Olli uhosi ja heilutti nyrkkejään kohti kasvojani. Hänkin oli selvästi juonut, siiderin tai pari. Yhtäkkiä Olli lennähti päältäni kuin taikavoiman vaikutuksesta, kun Smaikki tarrasi hänestä kiinni ja heilautti pojan parin metrin päähän.
– Saatanan pentu kun mun kaverin päälle tulet! Jumalauta näytänkö pari länttiä asfaltissa mitkä on olleet sua
kaksi kertaa isompia äijiä!? Häh!? Smaikki huusi ja oli ryntäämässä Ollin kimppuun.
– Älä nyt tota pentua pieksä. On sillä varmaan kestämistä itsensä kanssa ihan riittävästi! huusin Smaikille. Smaikki selitti jotain humalassa Ollille, joka lähti kuitenkin karkuun. Unohdin pian välikohtauksen ja painuimme jommankumman kämpälle, sammumaan.

Lauantai meni epämukavasti krapulassa, mutta sunnuntaina tapahtui jotain uutta. Puhelimeni soi puolenpäivän aikaan ja numero, josta soitettiin, kuului Tiialle.
– Tero, vastasin.
– Hei. Mulla on sulle suunnitelma iltapäiväksi! Tiia sanoi suoraan.
– Suunnitelma? Mitä meinaat? kysyin vähän hämmästyneenä.
– Tule meille tänään seitsemältä. Vanhemmat eivät ole kotona, Tiia kertoi ja kikatti.
– Aha, parasta varmaan ottaa mukaan kumiukkoja?
– Ihan miten haluat.
Puhelun aluksi olin ajatellut alkaa väittelemään vastaan, mutta Grand Tero oli varma, että tällä kertaa olisi pillua luvassa ja se äänesti menemisen puolesta.
– Selvä. Minä tulen, mutta onko sinne muitakin tulossa?
– Moi Tero! Tiia huudahti ja sulki puhelimen. Hetken päästä tuli tekstiviestinä osoite, johon minun piti mennä. Kuuden aikaan kävin suihkussa ja laittauduin. Pistin parhaan kauluspaitani päälle ja jalkaan hienoimmat farkut. Ihme jos ei heru, ajattelin. Kävelin Tiian luo rennosti ja katselin ympärilleni. Puista olivat jo lehdet alkaneet tippua vauhdilla ja muutenkin talvi teki tuloaan. Onneksi aurinko lämmitti vielä hieman. Pääsin oikeaan osoitteeseen, jossa jökötti varmaan kylän hienoin omakotitalo, joka tosin oli tyyliltään sellainen moderni lasihelvettilaatikko. Soitin ovikelloa miettien, mitä olisi luvassa. Tiia avasi oven ja tervehti. Silmäni kiinnittyivät hänen mustaan mekkoonsa. Mekko oli lyhyt ja haaravälin olisi kai nähnyt, jos vain olisin mennyt kyykkyyn. Kaula-aukko oli suuri ja rinnat näkyivät lähes puoliksi. Tiia oli avojaloin ja hiukset heiluivat vapaana. Tiia näytti jälleen kerran hyvältä ja Grand Tero oli samaa mieltä kanssani.
– Tule sisälle vaan, Tiia sanoi ja auttoi eteisessä takin päältäni. Heitin kenkäni eteiseen ja kävelin Tiian perässä sisemmälle asuntoon. Kuten Tiian perheen kesämökki, myös kaupunkiasunto oli ylellinen ja se paistoi joka puolelta. Makuuhuoneiden ovia laskin käytävässä ainakin kolme, joista yksi saattoi olla vessa. Keittiö käytävän päässä oli suuri ja siellä oli jopa pieni baaritiski! Keittiön jälkeen oli olohuone, jonne saapuessa mieleeni tuli kysymys, mutta se jatkoikin matkaa suusta ulos:
– Mitä vittua sä täällä teet?
– Me puhuttiin Ollin kanssa meidän jutusta vähän, Tiia selitti.
– Niin?
– Mä kerroin Ollille mitä me ollaan tehty ja se suuttui aika pahasti, Tiia jatkoi.
– Ilmanko se tulikin hosumaan mun päälle perjantaina torilla, tuumin ääneen. Olli katsoi minua nyrpeästi.
– Minä päätin, että jos Olli pystyy panemaan mua paremmin kuin sä, niin se saa minut, enkä enää petä, Tiia ilmoitti. Menin sanattomaksi.
– Selvä, senkun nussitte. Mä lähden menee. En jaksa katsoo teidän touhua, sanoin vain ja olin jo kääntymässä.
– Ei, te saatte painaa mua nyt vuorotellen!
Olli nousi nojatuolista ja käveli Tiian taakse.
– Anna pusu, kulta, hän sanoi. He suutelivat ja minä painoin pääni alas huokaisten. Eikö täällä voi tapahtua jotain
normaalia? Olli alkoi ottaa Tiialta mekkoa pois ja Tiia komensi:
– Tero, auta sinäkin.
Huokaisin ja kävelin Tiian taakse ja avaten vetoketjun. Tiia voihkaisi kiihottavasti kun Olli sai mekon olkaimet alas ja veti mekkoa Tiian päältä. Minä autoin takapuolella ja puristelin samalla Tiian peppua. Tiia antautui minun ja Ollin käsittelyn varaan ja voihki hiljaa meidän häntä puristellessa.
– Pistä sormi mun vittuun! Tiia sanoi. Typerästi yritimme molemmat yhtä aikaa viedä kätemme hänen haaraväliinsä ja tunkea sormea hänen sisälleen. Annoin Ollin kuitenkin hoitaa homman ja vein käteni Tiian rinnoille. Nännit olivat kovat ja Tiialta pääsi ”mmmm” -ääni kun puristin molempia yhtä aikaa. Olli sormetti Tiiaa minkä kerkesi ja touhu näytti aika
hätiköivältä. Itse otin asian rauhallisemmin ja hieroin Tiian rintoja kiusoittelevan hitaasti.
– Ihanaa…m-mutta.. voisitteko nyt naida mua? Tiia huohotti. Yhteistuumin vapautimme Tiian ja tämä pyörähti ympäri ja suuteli minua. Sitten hän käveli olohuoneen pöydän ääreen ja jätti mekkonsa lattialle. Tytöllä oli aivan veistoksellinen perse, sääret olivat myös mahtavat ja pylly pyöri kiihottavasti. Kyseessä taisi olla toinen kerta kun näin Tiian aivan alasti. Katsoin Ollin kanssa, kun Tiia venytteli itseään pöydän ääressä ja avasi sormillaan häpyhuuliaan. Hän hieroi klitoristaan ja välillä vei toisen käden etusormen suuhunsa ja imi sitä. Sitten hän istui kapealle pöydälle ja taivutti itsensä sen päälle selälleen. Kuin unessa katsoin Tiiaa ja hänen sormensa työskentelyä kiiltelevässä vaossa.
– Kumpi teistä haluaa panna mua eka? Kumpikin saa kerrallaan kaksi minuuttia! Tiia sanoi ja voihkaisi päätteeksi. Olli alkoi riisua vaatteitaan nopeasti ja olikin pian alasti muna pystyssä. Vilkaisin häntä nopeasti ja kuten olin joskus arvannut, hänen Pikku-Ollinsa oli vain puolet omasta mahtavasta välineestäni. Olli meni pöydän ääreen ja kapusi Tiian päälle. He suutelivat pikaisesti ja sitten Olli alkoi ohjata kovana seisovaa mulkkuaan Tiian vaginaan.
– Ah, Tiia voihkaisi hieman vaisusti Ollin painaessa itsensä sisälle. He alkoivat nussia kiihtyvällä tahdilla, mutta Tiia vain makasi Ollin alla hiljaa ja yritti nauttia. Itse arvioin Ollin hommailun kokemattomaksi ja liian kiiruhtavaksi. Yleensä naiset kiihottuivat, jos joutuivat odottamaan nautintoa. Pari minuuttia he jyskyttivät, kunnes Tiia komensi Ollin pois päältänsä.
– Tykkäsitkö sä? Olli kysyi.
– Joo, oli upeeta. Nyt Tero. Heitä vaatteet pois! Tiia komensi. Heitin paidan pois ja avasin farkkujen napit. Tein sen laiskan hitaasti. Heitin boxerit pois ja kyrpäni hypähti esille. Olli aivan järkyttyi sen huomatessaan ja Tiia hymyili. Siirryin Tiian viereen pöydän ääreen ja hän levitti jalkojaan kutsuvasti. Muistin, että kondomi olisi hyvä olla, joten käännyin ympäri ja olin jo menemässä farkkujeni luo.
– Et sä mitään kumia tartte, mulla on pillerit, Tiia kertoi ja levitti jalkojaan lisää. Muistin, ilman kortsuahan mökilläkin oli paneskeltu. Tungin sormeni Tiian kutsuvaan pilluun. Vetäisin ne kuitenkin nopeasti pois. Menin Tiian vierelle ja puristelin rintoja. Nännit sojottivat kovina ja Tiia laittoi silmänsä kiinni huokaillen hiljaa. Irrottauduin jälleen.
– Pane mua nyt lujaa! Tiia pyysi tarjosi jälleen pyhintään. Asetuin hänen haaraväliinsä ja hieroin terskaani kosteaa vakoa vasten. Häpyhuulet sojottivat pulleina ja klitoris houkutteli kuin kukka mehiläistä. Hieroin kaluani siihen ja Tiia alkoi parkumaan.
– Työnnä se sisälle! hän huusi.
– Hups… taisi mennä jo se pari minuuttia. Olli, sun vuoro! sanoin ja viitoin Ollille, joka hiveli kauempana heppiään. Tiia katsoi minua kysyvästi. Istuuduin tyynenä nojatuoliin ja katsoin kun Olli asettui jälleen Tiian päälle ja aloitti hänen naimisensa. Olli puuskutti ja tempoi kamalalla tahdilla. Tiia hengitti kiihkeästi, mutta ei voihkinut tai huutanut. Katseemme kohtasivat ja näin Tiian kasvoilla odottavan ilmeen, joka näytti sanovan “minä haluan sinut”.
– Tuletko kohta, kulta? Olli kysyi ja pani Tiiaa pari kertaa voimiensa takaa.
– Joo, taitaa olla se pari minsaa mennyt…ah, Tiia sanoi ja työnsi hieman Ollia ylemmäs päältänsä.
– Vielä hetki! poika sanoi nopeasti pettyneeseen sävyyn ja jatkoi pumppaamista.
– Okei, Tiia vastasi ja jäi makaamaan Ollin huhkiessa päällä. Olli teki töitä kuin ojankaivaja ja alkoi selvästi tulemaan. Tahallaan tai vahingossa Tiia liikahti niin, että Ollin kyrpä muljahti pois pillusta. Hädissään poika yritti vielä saada kikkelinsä aukkoon, mutta sitten hän karjaisi ja hänen kalustaan lennähti mälliä pitkin Tiian alavartaloa.
– Hyi! Sä sotkit mut! Nuole ne pois! Tiia komensi Ollia, joka meinasi lysähtää hänen päällensä. Olli katsoi Tiiaa ihmeissään, mutta Tiia otti hänen päästää kiinni ja painoi hänet alavatsaansa vasten. Kiltisti Olli alkoi nuolla omaa mälliään pois. Siivousoperaatio kesti noin minuutin ja sen jälkeen Tiia komensi Ollin pois. Nousin nojatuolista ja vedin käteen pari kertaa.
– Saanko sut nyt? Tiia kysyi anovasti ja hänen äänensä särisi. Sanaakaan sanomatta otin Tiiaa kädestä kiinni ja vedin hänet ylös pöydältä. Asetuin itse pöydälle selälleni ja Tiia oivalsi idean. Hän hyppäsi päälleni kuin intiaani hevosen selkään. Hädissään hän painoi kaluni sisälleen. Tunne oli upea: litisevä ääni kuului samalla kun tunsin pillun ottavan kaluni vastaan helposti. Kaluni jäykistyi ja pullistui äärimmilleen Tiian alkaessa ratsastaa päälläni.
– Iiih iih iih! Tiia kiljui kuin hullu ja hieroi rintojaan. Hän taivutti selkäänsä taaksepäin ja lisäsi tempoa. Otin Tiiaa pepusta kiinni ja autoin häntä painamaan itseään voimakkaammin minua kohti. Tiian pillulimat valuivat pakaroitani pitkin pöydälle.
– Tero, mä laukeen sulle kohta! Mä laukeen! Paina kovempaa! Tiia huusi kuin pornotähti filmissä. Toivottavasti meno
todella oli niin huippua hänestä, miltä se kuulosti. Itse ainakin jouduin jo taistelemaan orgasmia vastaan. Olli katseli meitä vähän matkan päästä ja huusi:
– Vitun huora oot!
Huuto kuitenkin hukkui pöydän narinaan, litinän, Tiian naurun ja voihkimisen alle. Silmäkulmasta näin kun Olli otti vaatteensa ja lähti kohti eteistä.
– Laita sormi mun pyllyyn nyt heti! Tiia vaati. Työnsin oikean käden etusormeni tiukkaan peppureikään ja työnsin sitä syvemmälle. Tiia tuli aivan hulluksi ja nai suvereenisti täysillä. Orgasmin iskiessä hän puristi jalkansa yhteen voimakkaasti ja minä todella tunsin sen lonkassani. Luovutin ja tykitin mällini Tiian sisälle. Tiia jatkoi päälläni pomppimista. Siinä oli varmaan pisin naisen orgasmi, jonka olin nähnyt. Kuulin kuinka ulko-ovi kävi. Olli oli häipynyt. Tiia maksasi päälläni täristen ja hengittäen, kiihkeästi.
– Se aine näköjään toimii… , Tiia kuiskasi.
– Mikä aine… et kai sä ottanut sitä samaa mitä annoit mulle? kysyin hädissäni.
– Joo… aivan ihanaa. Mun on kohta pakko saada uudelleen.
– Siis eikai viagra toimi naisilla?
– Ei se ole viagraa… vaan jotain tuhdimpaa… , Tiia kertoi ja alkoi olla jo hieman rauhallisempi. Nousimme ylös ja Tiia pisti kätensä spermaa valuvan pillunsa päälle.
– Mä käyn vessassa puhdistamassa tämän. Vatkaa sun peli valmiiksi sillä aikaa, Tiia huikkasi ja lähti käytävään. Otin kiinni löysästä vehkeestäni ja aloitin vetelemään laiskasti. Pohdin samalla pelottavan seksihuumeen alkuperää.

Hetken päästä Tiia tuli vessasta iloinen ilme naamallaan.
– Keksin muuten uuden idean! hän sanoi.
– Millaisen? kysäisin.
– Haluaisitko, että mä pukeutuisin jotenkin kivasti? Tiia viserti kutsuvasti.
– Tuota… olisihan se hienoa, vastasin hämmentyneenä, mutta myös jollain tavalla innostuneena.
– Mitä sä haluaisit mun laittavan päälleni?
– Ne korkkarit ainakin oli tosi seksikkäät siellä mökillä, myönsin Tiialle joka hymyili himokkaasti.
– Heh, kaikki miehet tykkää kun pidän niitä. Mitä muuta? Tiia kysyi ja korosti kysymystä kääntämällä päätään vienosti. Mielikuvaa Tiiasta seksikkäissä hepenissä hänen vanhempiensa mökillä ei tarvinnut palauttaa mieleen. Siitä oli tullut pysyvä etusivu ajatuksiini.
– Se sun asustus siellä mökillä oli sairaan seksikäs, vastasin.
– Okei, odota pieni hetki, Tiia sanoi ja lähti talon yläkertaan. Lyhyt keskustelu oli saanut patukkani uuteen nousuun. Jäin odottelemaan alakertaan ja hieroin sauvaani rauhallisesti. Pohdin millainen enkeli yläkerrasta pian laskeutuisi. Hetkisen kuluttua kuulinkin korkokenkien napsuntaa. Tiia käveli portaita alas varovaisesti, mutta seksikkäästi korkeissa mustissa korkkareissa. Jalassa oli tummat pitkät sukat, sukkanauhat ja tietenkin sukkanauhaliivi. Rintoja peittivät olkaimettomat rintaliivit ja kädessä Tiialla oli tummat satiinihanskat. Pikkuhousuja ei ollut ja märkä pillu oli kutsuvasti tarjolla. Mieleni ei voinut sisäistää, miten tyttö saattoi olla tuollainen seksipommi niin nuorena. Pylly keikkuen hän tuli luokseni.
– Mitä pidät, Tiia kysyi ja pyörähti ympäri.
– Sanoinkuvaamaton, henkäisin silmät edelleen pyöreänä.
– Kiitos, Tiia sanoi ja räpäytti silmiään. Hän oli myös korjannut meikkiään ja laittanut helminauhan kaulaansa.
– Mistä sä oikein kaivat noita asuja?
– Suurin osa on äidin, mutta on mulla joitakin omiakin juttuja, Tiia vastasi ja suutelimme. Koskettelin tyttöä joka puolelta ja annoimme suudelmia vuoron perään. Lopulta vein käden Tiian pillulle ja koskin klitorista vain hipaisten. Tiia voihkaisi syvästi.
– Minä olen ihan kiimainen. Älä kiusaa… , Tiia vaikeroi kun jatkoin hänen jalkovälinsä hellää hyväilyä. Paskiaiseni sisälläni heräsi ja otin Tiian tanssiotteeseen. Musiikin puutteesta huolimatta aloimme pyörähdellä. Lähes heti oikea käteni lähti vajoamaan Tiian lantiolta alaspäin päätyen puristelemaan peppua. Tiia inisi ja hinkkasi lantiotaan vasten kaluani.
– En kestä enää! Tule! Tiia kiljaisi ja irtautui otteestani. Koroissaan hän kipitti yhteen makuuhuoneista ja hoputti minua tulemaan perässä. Kävelin kohti makuuhuonetta hitaasti tietäen kuinka se lisäisi kiimaisen tytön kiihkoa. Tiia olikin jo makuuhuoneen sängyllä pitkällään ja hieroi jalkoväliään satiinisella kädellään. Rauhallisesti siirryin Tiian luo, mutta saman tien tämä työntyi syliini ja haki penikseni suuhunsa. Yhtä aikaa hän imi terskaani, runkkasi vartta ja sormeili itseään. Hieman siirryttyäni yletin hänen peppuunsa ja aloin hieromaan sitä. Vein sormeni peräaukolle, löytäen yllättäen Tiian värisevän dildon sieltä. Painelin sauvaa alaspäin Tiian peppuun ja Tiia alkoi sopertaa siten, että pian hän itkisi nautinnosta.
– Sinä niin pidät tuosta lelusta, mainitsin. Tiia vain mumisi kalu suussaan. Aloin nauttia suihinotosta vähän liikaakin ja onneksi Tiia irrottautui juuri oikealla hetkellä. Hän heittäytyi sängylle mahalleen ja nosti pyllyn ylös. Molemmilla käsillään hän levitti jalkoväliään ja antoi pillunsa tarjolle.
– Tero kiltti… pane minua nyt. Nyt heti! Tiia inisi ja pyrki nostamaan peppuaan vielä ylemmäs. En sanonut mitään vaan menin Tiian jalkoväliin polvilleni ja tarrasin pyllykannikoista kiinni. Sukkanauhat olivat kireänä peppua vasten. Tiia hengitti rauhattomasti silmät kiinni odottaen penetraatiota. Toin kaluni emätinaukolle ja kiusaavan hitaasti painoin sitä sisään. Nautiskelin tunteiden ilotulituksesta. Fyysisellä puolella Tiian pillu sykki haluavasti ja hänen peppunsa rauhallinen puristelu tuntui mukavalta. Henkisellä puolella pidin siitä miten kovasti tämä tyttö halusi minua. Ja se näky, Tiia laittautuneena seksiä varten, oli kuin kirsikka kakun päälle.

Painoin mulkun sisälle odottavaan vaginaan. En enää pidätellyt vaan aloin nussia voimalla. Tiia laukesi saman tien. Pidin häntä lantiosta paikallaan ja lykin lisää kuunnellen kiihottavaa voihkimista. Tiia yritti tarttua kiinni päiväpeitteestä, muttei saanut otetta vartalon heiluessa edestakaisin. Lopetin painamisen ja käänsin hänet ympäri. Tulin takaisin sisään lähetyssaarnaajassa. Tiian meikki oli levinnyt ja tältä valui silmistä selvästi nautinnon kyyneliä. Otin hänet syliini ja jatkoin nussimista vaihdellen rytmiä.
– Tero, minulta tuli ihan hurja orkku, Tiia piipitti voihkimisen keskeltä.
– Huomasin, sanoin ja suutelin tätä. Samalla rauhoitin vetoja ja hurja paneminen muuttui enemmänkin rakasteluksi. Tiian korot osoittivat kattoon ja huojuivat pistojen tahdissa. Tyttö värisi taas ja sai ilmeisesti useita pieniä orgasmeja.
– Laukea muhun. Laukea mun sisälle, Tiia sanoi.
– Haluatko sitä?
– Haluan. Nussi mua. Nussi! Nussi! Tiia ynisi ja veti persettäni vasten jalkoväliään. Pistin siis kaikki tehot jälleen peliin ja köyrin kuin karhu.
– Kovempaa… , Tiia aneli, mutta turhaan. En voinut enää lisätä tempoa ja jokaisella kerralla työnnyin sisään niin kovaa
kuin pystyin. Tiia laukesi jälleen ja tunsin, kuin hänen pillunsa ejakuloi kerralla nestettä suuren määrän väliimme. Samalla menetin hallinnan. Ruiskutin varmaan ennätysmäärän spermaa Tiian pillun sisälle. Vedin viimeiset kymmenen vetoa ja tunsin kuinka ruiskin pallini tyhjäksi Tiian sisälle. Lysähdin sängylle ja Tiia jäi alleni vartalo aivan rentona. Suutelimme pienesti. Ilmassa leijaili voimakas hien ja pillun haju. Päiväpeitto oli sotkussa ja se oli täynnä märkiä läikkiä. Katsoin Tiiaa uudestaan. Hän hengitti hiljaa silmät kiinni ja huomasin, että hän oli nukahtanut. Kenties Tiian ottamalla seksihuumeella oli sellainen sivuvaikutus. Mitään hätää hänellä ei ollut, jotenkin jätin hänet sängylle ja lähdin pukeutumaan.

Saatuani omat vaatteeni ylleni, päätin lähteä pois. Kalua varmaan jomottaisi seuraavana päivänä, mietin ja siitä muistinkin, olisiko joku taas kuvannut touhuamme? Olin jo kironnut liian monesti niitä pieniä optisia levyjä. Kävin huoneita läpi ja talossa ei näyttänyt olevan ketään. Yhden huoneen ovessa oli kyltti, jossa luki Tiia. Sisällä oli parisänky, kirjoituspöytä, kirjahylly, pehmoleluja ja pöydän päällä huomasin kannettavan tietokoneen ja tutun Sonyn videokameran. Tietokone oli valmiustilassa ja avautui kun nostin sen kannen ylös. Avasin dvd-aseman, mutta sisällä ei ollut mitään. Kameran sisällä kuitenkin oli mini-dvd, jollaista etsin. Otin levyn ja asetin tietokoneeseen. Katsoin nopeasti levyn tiedostoja ja siellä oli noin kymmenen minuutin videopätkä, jonka olin koulussa kuvannut. Tiian ja Kian panopätkä ei kuitenkaan ollut se mitä etsin. Avasin pöydän laatikot ja penkoin niitä. Löysin yhteensä 5 levyä ja aloin käydä niitä läpi. Parissa ensimmäisessä oli lyhyitä pätkiä, jossa Tiia ja Kia harrastivat kahdestaan seksiä, luultavasti Kian luona tai jossain muussa asunnossa. Kolmas levyistä oli se, jossa oli todisteena minun ja Tiian ensikohtaaminen liikuntavälinevarastossa. Otin levyn ja pistin sen taskuuni. Neljäs levy oli tyhjä, mutta viides sisälsi videon Tiian mökiltä, jossa nain kiinnisidotun Hannan kanssa. Nappasin senkin levyn ja laitoin kotelot takaisin laatikkoon. Muistin, että tietokoneella voisi olla varmuuskopiot, joten käytin etsi -toimintoa ja hain samannimisiä tiedostoja. Olin oikeassa, koska ensimmäisenä löytyi yllätys.mpg. Poistin tiedoston pysyvästi arvellen, ettei Tiia osaa pelastaa tiedostoja, jotka on poistettu roskakorista. Etsin käsiini myös toisen pätkän ja tein sille saman tempun. Asetin koneen valmiustilaan myhäillen. Enää ne pikkupirut eivät voisi minua kiristää, ajattelin.

Olin jo laittamassa kenkiä jalkaani, kun jotain päässäni tapahtui. Minulle tuli selittämätön olo tai tunne. Käännyin ympäri ja palasin makuuhuoneeseen. Siellä Tiia tuhisi unessa tai puoliunessa. Hän näytti siinä tilassa söpöltä, vaikka päällä olikin syntinen alusvaatesetti. Nostin hänet syliini ja kannoin oman huoneensa sänkyyn. Riisuin korkkarit pois ja peittelin tytön peiton alle. Kävin myös siivoamassa olohuonetta ja vanhempien makuuhuonetta. Kaiken ollessa kunnossa poistuin talosta. Kävellessäni viileässä syysilmassa pohdin tuota uutta tunnetta. Mieleni oli kuin diaprojektori, joka näytti muistikuvia Tiiasta jatkuvalla syötöllä. Olinko alkanut välittää Tiiasta jollain tavalla?

2 kommenttia viestissä: “Piru minihameessa, 3. luku (2013)”

  1. omg says:

    siis ihan top5 tarinoita nämä!!!

  2. mie says:

    Paranee kuin viini vanhetessaan 🙂

Kommentoi

top