search
top

Nahkatakkisten rakkaus

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (17 votes, average: 3.24 out of 5)
Loading...

Minun fetissini on nahkatakit. En tiedä, miksi. Niin vain on aina ollut. Itselläni on ollut nahkatakki viisitoistavuotiaasta lähtien, mutta jo sitä ennen nyrjäytin aina niskani, kun näin kavereita nahkatakeissa, ja tunsin kummaa kiihtymystä.

Kai ne mustat nahkakuteet viestittävät tietynlaista miehisyyttä, ’olen kova jätkä’, minulla on toinen, paksu nahka eikä minun sieluani pääse toiset sen läpi herkästi näpelöimään. Jotain tuollaista ehkä, mutta lisäksi ennen kaikkea nahkatakit ovat jumalattoman seksikkäitä – minulla alkaa seistä, kun ajattelenkin niitä. Kun lähdin metsästämään jätkiä, en edes kiinnittänyt huomiota muihin kuin tyyppeihin, joilla oli nahkatakki.

Minulla on viisi erilaista takkia. On prätkätakkia, niitein koristeltua ja yksi tavallinen yksinkertainenkin malli. Nahan paksuus ja pehmeys vaihtelevat. Kaikki on silti mustia, kun se on kiihottavin väri, eikä mustan läpi näe minun sisääni. On minulla yhdet nahkahousutkin ja saappaita, mutta ne eivät ole niin tärkeitä kuin takit. Ja nahkatakki minulla on niskassa vuoden ympäri keleistä riippumatta.

Vasta lukioikäisenä oivalsin nahkatakkien liittyvän minun homouteeni. Siihen aikaan asuimme kaupungin laitamilla olevalla omakotialueella. Alun perin se oli rakentunut sodan jälkeen työläisten asuinalueeksi. Tontit ovat isoja sen ajan tavan mukaan. Myöhemmin 80-luvulta lähtien alueen valloittivat hyvin toimeen tulevat keskiluokkaiset perheet, kuten omanikin. Porukka, jolla oli rahaa ja innostusta toteuttaa itseään jatkuvalla remontoinnilla ja puutarhanhoidolla, mutta ei aikaa rakentaa omaa taloa alusta asti.

Yksi harvoja poikkeuksia oli Juhon perhe. Toki hekin olivat varakasta keskiluokkaa, molemmat vanhemmat proffia yliopistolla. Heidän talonsa oli kuitenkin Juhon isän lapsuuden koti. Juho asui samanikäisistä kavereistani kaikkein lähimpänä meitä, parin talon päässä. Kai siitä syystä meistä tuli parhaimmat kaverit.

Se kaveruus oli ehkä vähän outoa sikäli, että olimme aika erilaisia. Hän on minua puoli vuotta nuorempi, kymmenisen senttiä lyhyempi ja ruumiinrakenteeltaan hintelämpi. Siihen aikaan hän oli aika arka mietiskelijä, ujosteli porukoissa, pysytteli kyllä jengin mukana, mutta enemmän tarkkailijana. Siksi varmaan jotkut yrittivät välillä ottaa hänet kiusaamisen kohteeksi, mutta minä puutuin niihin tilanteisiin heti ja olen sen verran raju tyyppi, että minua uskottiin myös. Että melko rauhassa Juho sai olla, kunhan pysyi minun lähelläni.

Nyt kun ajattelen, niin taisin ryhtyä Juhon suojelijaksi myös siksi, että rakastin häntä pienestä pitäen. Tietysti silloin sitä tiedostamatta rakkaudeksi. Juho oli jumalattoman söpö jätkä, tytöt oli varmaan hulluna häneen. Kun hymyili tai purskahti nauramaan, aurinko puhkesi paistamaan koko maailmalle. Lisäksi hän opetti minut ajattelemaan, hän on hyvin analyyttinen tyyppi. Ja tarkkailemaan ympäristöä, tutkimaan sitä yksityiskohtia myöten. Hänen avullaan opin näkemään, mikä on ollut tärkein ominaisuus tielläni taiteen maailmassa. Juhosta itsestään tuli luonnontutkija, biologi – sukurasitus heidän perheessään.

Ja niin kuin minulla Juhollakin oli musta nahkatakki. Ei se tietysti vain minusta johtunut. Kaikilla sen seudun jätkillä oli nahkatakit. Me olimme olevinamme niin kovia jätkiä. Emme me mitenkään terrorisoineet sitä ympäristöä, vaikka jotkut vanhemmat ehkä vähän meihin hermostuivatkin. Koskapa nuorisoporukoihin olisi myötämielisesti suhtauduttu. Me tyydyimme korkeintaan vähän nahistelemaan ja painiskelemaan keskenämme ja ihan kaikessa kaveruudessa.

Vähän matkan päässä siitä asuinalueesta kulki ulosmenotie kaupungista. Tietysti sen varressa aika lähellä oli ’kaikkea saa 24/7’ –huoltoasema. Meidän nahkatakkijengimme notkui siellä kaikki vapaa-ajat. Jos oli rahaa, niin sisällä kahvilassa. Muuten pihalla. Useimmiten kaikilla oli edes vähän rahaa, kun olimme melko varakkaista perheistä.

Sitten kerran, taisi olla perjantain alkuilta toukokuun puolta väliä, istuimme siellä kahvilassa isolla jätkäporukalla. ’Oli siellä tyttöjäkin, mutta me ei välitetty niist’, vai miten se yksi kansanlaulu menee. Jotkut kiskoivat colaa, jotkut kahvia ja nahkatakit natisivat. Siinä lähellä oli lehtiteline, jossa oli esillä myös miesten lehtiä. Tietenkin meidän 17 – 19-vuotiaiden nuorten miesten puheet tai pikemminkin vaimean hekotuksen säestämät kuiskaukset kietoutuivat niiden lehtien oletettuihin sisältöihin. Muina miehinä kävimme seisoksimassa telineen edessä ja kirosimme, kun ne lehdet oli pakattu muoveihin eikä niitä päässyt selailemaan. Kaipa niiden pakkausten tarkoitus oli suojella meidän nuorukaisten siveyttä eikä suinkaan sivuja tahmaisilta sormenjäljiltä.

Joku kuitenkin näytti Kalle-lehden kantta ja siinä olevaa mainintaa gay-sivuista. Se sai aikaan lähes hysteerisen kikatuskohtauksen ja kevyttä vittuilua koko porukassa. Minussakin, vaikka minä innostuin enemmän ajatuksesta ehdottomasti jossain välissä hankkia käsiini moiset sivut. Olinhan jo tajunnut olevani homo, vaikken sitä kenelläkään kertonutkaan. En tehnyt siitä itsellenikään mitään isompaa ongelmaa, sillä meidän perheessämme homous ei ollut mikään synti. Yhdet vanhempieni parhaat ystävät olivat homopari. Olin kuitenkin ajatellut alkaa viettää villiä seksielämää vasta, kun pääsisin muuttamaan kotoa.

Kun istuimme jätkien kanssa takaisin pöytään, huomasin Juhon hävinneen jonnekin. Kohta hän ilmestyi vessasta ja vinkkasi ulko-ovelta minulle, että lähtisimme menemään. Hänen otsansa oli rypyssä, silmät tuikeana ja hän puri alahuultaan. Luulin, että hän oli joutunut ongelmiin, ja lähdin hänen peräänsä. Sain hänet kiinni vasta huoltoaseman ulkopuolelta kävelytieltä.

– Mikä nyt?
– Mulla on yksi juttu, hän kuiskasi, vilkaisi ympärilleen ja avasi vähän nahkatakkiaan. – Katso!
– Mikä sen on? kumarruin katsomaan Juhon poveen. – Jumalauta! Sehän on se Kalle! Miten sää sen sait?
– Varastin.
– Mitä teit! Sää olet hullu! Sää olisit voinut jäädä kiinni!
– En jäänyt.
– Helvetti! Mitä sää aiot tehdä sillä?
– Tutkia tietenkin. Mitä sää luulit? Täähän on pornoa. Mää ajattelin, että me voitais tehdä se yhdessä.
– Missä? Ei me voida viedä sitä meille eikä teille. Me jäätäis kiinni varkaudesta.
– Mennään kivelle.
– Okei. Mutta sen mää vain sanon, että olet sää Juho aikamoinen. En olis ikinä uskonut sinusta, purskahdin nauramaan, kaappasin hänet kainaloon ja pörrötin hänen vaaleaa hiuspehkoaan. Hän vain hymyili sillä pienellä ujolla tavallaan.

Kivi on iso siirtolohkare keskellä metsää, joka reunusti sitä asuinaluetta itäpuolelta. Kiven ympärillä on pienempiä lohkareita, ja metsä sen ympärillä on tiheäkasvuista, melkein läpipääsemätöntä. Se kivi oli ollut meidän kiipeilypaikka ja sotaleikkien ja muiden vastaavien paikka lapsuudesta asti. Vanhemmat eivät koskaan vaivautuneet sinne asti, huutelivat vain kauempaa, kun kaipasivat meitä. Se siis säilyi meidän salaisena paikkanamme, jossa jaoimme ensimmäisen keskioluttölkkimmekin ja yritimme opetella polttamaan tupakkaa – emme onnistuneet. Ja nyt käsissämme oli siis ensimmäinen pornolehtemme.

Kun rämmimme kohti sitä kiveä, mietin kuumeisesti, miten pääsisin tutkimaan niitä homosivuja niin, ettei Juho kiinnittäisi asiaan mitään huomiota. Kiroilin mielessäni, ettei se varmaan onnistu mitenkään. Kivellä Juho kaivoi sen lehden nahkatakkinsa povesta ja repi muovisuojan. Tärisimme molemmat jännityksen kiihkosta, vaikka peittelimmekin sitä hermostuneeseen hihittelyyn. Juho siveli sen lehden kantta hartaudella hetken ja kääntyi katsomaan minua silmiin aran jännittyneesti. Hän kuiskasi:

– Kuule, Tomppa, olisko sulla mitään sitä vastaan, että mää katsoisin ensin ne homoille tarkoitetut jutut?
– Mitäh? Ei vittu, oletko sää homo?
– Joo, olen. Etkö sää ole ennen tajunnut?
– No, helvetti, en! Mistä mää sen olisin huomannut?
– Siitä, miten mää suhtaudun suhun. Mää olen aina tykännyt susta. Sillä lailla. Tuota, et kai tykkää pahaa?

Minä olin hyvän aikaa ihan haavi auki. Sitten puhkesin maailman onnellisimpaan hymyyn, tarrasin Juhon nahkatakin rinnuksiin ja rusensin hänet sitä kiveä vasten. Hän tuijotti minua hölmistyneenä, ja minä painoin suudelman hänen suulleen. Elämäni ensimmäinen suudelma! Miehen kanssa, tai pojan siis. Tietysti semmoinen hätäinen, pöljä, hampaat yhteen kalauttava sutaisu, mutta kuitenkin. Juho työnsi minut irti:

– Mitä sää nyt? Ei sun tartte mielistellä mua.
– Tyhmä. En mää sua mielistele. Mää oon ollut homo takuulla kauemmin kuin sinä, nauroin ihan hepulissa niin, että Juho hermostuksissaan vetäisi litsarin minun poskelleni. – Hei, ei tarvitse ruveta väkivaltaiseksi. Muista, että mää pystyn pieksämään sut, jos on tarvis.
– Et sää mikään homo ole. Sää valehtelet.
– En valehtele. Ei homous ole mikään sun yksinoikeus, ärähdin ja tempaisin sen Kallen hänen kädestään. – Ja nyt katotaan ne helvetin homosivut!

Käännyin ja laskin sen lehden yhdelle kivelle. Tärisevin käsin kääntelin sivuja löytääkseni sen homo-osaston. Juho astui viereeni ja huomasin hänen vilkuilevan sekä lehteä että minua. Sitten hän yhtäkkiä kietaisi kätensä uumalleni ja painautui tiukasti minua vasten. Yllätyin ensin, mutta sitten puhkesimme molemmat hymyyn. Panin käteni hänen hartioilleen ja puristin lujaa. Olin hemmetin onnellinen. Teki mieli huutaa metsä täyteen ääntä: Juho ja Tomppa tykkää toisistaan, saatana, ja jos jollain on jotain sitä vastaan, niin sopii tulla tänne ottamaan turpiinsa! Ainakin minä olin sillä hetkellä maailman kovin jätkä. Meidän riemustamme nahkatakitkin natisivat kiihottavasti vastakkain.

Ja silloin, juuri silloin tiesin, että nahkatakit ovat siitä eteenpäin aina ja ikuisesti keskeinen osa minun seksuaalista identiteettiäni, minun homouttani, minun fetissini. Olen nahkatakkinen kovishomo. Niin on ollut ja tulee olemaan, aamen. Urputtajat vetäkööt nahkatakin niskaansa ja tulkoot ottamaan matsin.

Juhon kanssa saimme sen homoliitteen viimein esiin. Keskityimme silloin vain kuvien katseluun. Siinä oli pari sarjaa yksin olevasta miehestä, joka vähensi vaatetusta kuva kuvalta ja runkkasi. Yhdessä isossa kuvasarjassa oli muistaakseni kuusi suhteellisen lihaksikasta miestä, jotka paneskelivat toisiaan eri asennoissa ja erilaisina pareina. Kiihottavin oli se kuva, jossa kaikki oli yhdessä kasassa niin, ettei oikein edes erottanut, kenen kyrpä oli kenenkin perseessä tai suussa.

Juholla ja minulla alkoi kuola valua ja hengitys syventyä huohotukseksi. Olimme koko ajan tiukasti painautuneina toisiimme ja natisuttelimme nahkoja. Aloin kouria omaa haaroväliäni ja Juho seurasi esimerkkiä. Kohta hän kähisi värisevällä äänellä:

– Pitäiskö kaivaa munat esiin ja runkata?
– Joo, totta helvetissä, puuskutin jo raskaasti kalu kivikovana.
– Pidetään tuo kuva esillä.

Se oli koko aukeaman kuva niiden lihaskimppujen ryhmäpanosta. Siitä sopi hyvin silmien hakea kiihottavinta katsottavaa. Kaivoimme kalut esiin ja tietenkin vilkuilimme, minkälainen varustus toisella on. Löysinä me olimme letkumme kyllä nähneet vuosien varrella monestikin, liikuntatuntien jälkeen suihkussa tai jommankumman luona saunassa, mutta nyt saimme tutkiskella kaluja täydessä kukoistuksessa. Juholla on merkillisen suora varsi ja suhteettoman iso terska, muuten ihan normaalimitoissa. Minulla on melkoisen iso ja paksu. Isä oli kerran naureskellut minulle saunassa, että tuosta ne vielä kerran tytöt tykkää. Voi olla, mutta eivätpä ole tytöt päässeet kokeilemaan. Nykyään isä tietää, että minun kalustani tykkäävät myös pojat.

Pystyäkseen runkkaamaan Juho irrotti kätensä uumaltani. Minä puristin edelleen vasemmalla kädellä häntä kiinni itseeni ja nahkatakkiini. Kouramme alkoivat viuhtoa haaroissa, jalat tärisivät ja kummaa ukinaa ja ynähtelyä pääsi kummankin suusta. Välillä nuolaisin Juhon nahkatakin olkapäätä, ja hän hymyili vastaukseksi. Jotenkin tuntui, etteivät ne kuvat kiihottaneet minua läheskään niin paljon kuin se, että rutistin Juhoa kainalossani ja niiden nahkatakkiemme natina ja tuoksu. Olin niin älyttömän kiimoissani ,että aivan yllättäen minä laukesin. Sain rajuja kouristuksia ja olin kuristaa Juhon kainalooni. Mällini lensivät monta metriä sen lehden yli varvikkoon. Juho huohotti vieressä:

– Vittu, kun komeeta, vittu kun komeeta. Määkin tuun kohta. Rutista mua kovempaa!

Tempaisin hänet eteeni ja painauduin hänen selkäänsä. Rutistin häntä voimieni takaa. Äkkiä otin hänet oikealla kädellä puoli nelsoniin ja painoin niskasta häntä alaspäin. Taoin lantiollani hänen pakaroitaan niin, että hän horjahteli, ja puhisin hänen korvaansa rivoja kirouksia helvetin hinttarista. Olkapään yli näin terskan vilkkuvan hänen viuhtovasta kourastaan. Hän päästeli surkeita nyyhkäisyjä ja vinkauksia, nytkähteli sylissäni ja ampui mällinsä kiven kylkeen, muutama pisara lensi avonaiselle sivulle. Salamana hän kiepsahti ympäri, ja tarrauduimme tiukkaakin tiukempaan syleilyyn. Hän mutisi nahkatakkini kaulukselle:

– Hemmetti, Tomppa, tämä oli mahtavaa. En olisi ikinä uskonut. Että me teimme tämän yhdessä! Sinä ja minä!
– Voi Juho! Mää en tiedä… Sää oot… Ei, sää et oo mun paras kaverini, et ystävä. Sää oot mun mies! Oothan?
– Olen, olen! Ja sää mun! Ikuisesti!
– Ikuisesti!

Voi sitä teinirakkautta! Kyllä se sitten oli suloista. Mietimme hetken, mitä teemme sille Kalle-lehdelle. Keksimme kääriä sen siihen muovisuojukseen ja tunkea kiven rakoon ja peitellä sammaleella. Pohdimme, että seuraavana päivänä meidän täytyisi tuoda vähän reilumpi muovikassi, jossa lehti säilyisi paremmin maahan kätkettynä. Oli itsestään selvää, että jatkaisimme niitä touhuja. Emme edes keskustelleet asiasta. Poistuimme paikalta todella onnellisina ja vähän ennen kuin tulimme talojen lähelle, kietouduimme vielä kerran halaukseen ja suutelimme hartaasti – ja edelleen kömpelösti.

Seurasi loppujen lukiovuosien mittainen rakkaussuhde. Sitä Kalle-lehteä emme tarvinneet kiihokkeena montaakaan kertaa. Me kiihotuimme toisistamme muutenkin ja rakastelimme toisiamme runkaten, suihin ottaen ja toista vasten nylkyttäen. Talvikuukausia lukuun ottamatta tapasimme lähes aina siellä kivellä. Joka kerta meillä oli nahkatakit päällä. Se oli Juhostakin itsestään selvää, vaikkei hän kuulemma luonnostaan ollut nahkafriikki. Niihin me olimme pukeutuneet silloinkin, kun opettelimme panemaan toisiamme perseeseen. Senkin teimme sinä ensimmäisenä kesänä siellä kivellä yhtenä yönä.

Ylioppilaskesän jälkeen tiemme ajautuivat erilleen. Emme tarkoittaneet sitä, mutta niin vain kävi. Kävimme intin eri paikkakunnilla, ja sen jälkeen minä lähdin opiskelemaan kuvataidetta muualle. Juho jäi kotikaupunkiimme opiskelemaan biologiaa. Näimme toki satunnaisesti, kun kävin katsomassa vanhempiani, mutta vuosi vuodelta niin tapahtui harvemmin. Sähköpostien vaihtokin kuivui lopulta.

Näin meni kymmenisen vuotta. Opiskelin maalausta Helsingissä, Lontoossa ja Pariisissa. Vietin kaksi vuotta New Yorkissakin. Maailmalla pääsin mukaan aivan mahtaviin homojen nahkajengeihin. Seksielämäni oli melkoisen hurjaa ja rajua, nahka vain natisi ja haisi. Opin minä oikeasti paljon maalaamisestakin. Nyt olen ollut kolme vuotta takaisin Suomessa ja olen täälläkin pitänyt muutaman näyttelyn.

Ihmiset, jotka eivät ole nähneet töitäni, kyselevät muka kiinnostuneina, minkälaisia tauluja minä oikein maalaan. Mumisen heille äkeänä lyhyesti, että näkyjä. Joskus tekisi mieli pamauttaa heille, että minä teen pornokuvia. Minä itse asiassa todella piirrän sellaisia, nahkatakkisia ja isokaluisia kovia jätkiä naimassa, painimassa, tappelemassa. Tietenkin piirrän niitä vain omaan käyttööni, ei juolahtaisi mieleenkään julkistaa niitä. Useimmat tuntemistani miespuolisista kuvataiteilijoista tekevät pornokuvia itselleen, yleensä johonkin suttupaperin kulmaan tai kirjekuoren taakse. Minä suoraan sanoen tein niin, koska paluuni jälkeen en löytänyt itselleni seksipartneria. Siis ketään nahkatakkista, muistahan en välitä. Niinpä runkkailin niille kuvilleni yksinäisyydessäni.

Kun palasin kotomaahan, vanhempani saivat päähänsä ostaa maalta mökin vapaa-ajanasunnoksi. Oikeastaan se on pieni maatila järven rannalla. Tosin kauppaan ei kuulunut peltoja eikä juurikaan metsää. Mutta pihapiirissä on entisiä talousrakennuksia. Sain rakentaa vanhaan navettaan itselleni työhuoneen mieleni mukaan. Siitä tuli niin hyvä, että vietän maalla pitkiä aikoja ympäri vuoden ja maalaan. Olen tullut jo niin tutuksi kyläläisille, etteivät he enää katso minua alta kulmiensa. Ovatpa pyytäneet lavastamaan paikallisen harrastajateatterin esityksenkin ensi syksynä.

Viime kesän alussa olin mökillä yksinäni. Olin innostunut tekemään isohkoja puuveistoksia, jotka sitten maalasin. Ahkeroin uutterasti lauantain iltapäivään. Kun pidin pientä paussia ja hörpin kahvia tuvassa, hoksasin hölmönä, että ilmahan on loistavan aurinkoinen ja lämmin. Nyt ei raadeta sisällä työhuoneella! Sitä paitsi ruumiskin huusi vauhdikkaampaa liikuntaa työn vastapainoksi. T-paita päälle – ei siis nahkatakki, lenkkeillessä en sentään sitä käytä – urheilushortsit ja lenkkarit jalkaan ja ei kun ulos.

Jo ensimmäisenä kesänä oli löytänyt hyvän lenkkireitin. Se lähti meidän pihasta kylätielle, siltä käännyin yhdelle peltotielle rantaa kohti ja rannassa kinttupolkua pitkin pari kilometriä, kunnes kaarsin kolmannen maatilan jälkeen taas sille kylätielle ja siitä sitten takaisin mökille. Olin arvioinut, että matkaa kertyi jotain kuudesta seitsemään kilometriä. Sopiva matka siis juosta kolmisen kertaa viikossa kunnon vuoksi.

Jo kun käännyin sille peltotielle, olin niin hiessä, että minun oli pakko riisua t-paita ja käyttää sitä hien pyyhkimiseen. Se rannan kinttupolku kiertää pienen pöheikön, jossa kasvaa leppiä ja pajuja. Ne piirittävät aivan vesirajassa olevaa isohkoa laakeaa kiveä. Minun suunnastani sen kiven näki hyvin jo kaukaa. Nyt sillä näytti istuvan joku tyyppi, jalat koukistettuna rintaa vasten, kädet säärten ympärillä ja leuka nojasi polviin. Hän katseli kaikessa rauhassa järven selälle. Kai haaveilee, ajattelin ja päätin olla häiritsemättä häntä. Vähän lähempänä näin hänen pukeutuneen murretun vihreään t-paitaan ja vihreisiin maastokuvioisiin shortseihin. Varsinainen luontoihminen, hymyilin mielessäni. En tunnistanut häntä keneksikään kyläläisistä.

Kun olin jotain kymmenen metrin päässä pöheiköstä, kaveri kuuli tuloni ja kääntyi katsomaan minua. Pysähdyin kuin seinään. Sydämeni lakkasi lyömästä, henki kulkemasta. Olin varma, että näen näkyjä. Sitten sen miehen vaalean hiuspehkon kehystämät kasvot venähtivät valtavaan hämmästykseen. Me vain tuijotimme toisiamme. Kumpikaan ei hetkeen hievahtanutkaan, ei halunnut karkottaa sitä ihmeellistä näkyä.

Sitten minulta pääsi epätoivoinen vinkaisu. Lähdin rämpimään leppien ja pajujen läpi kohti kiveä. Pysähdyin noin metrin päähän kivestä. Tätä on vähän vaikea kertoa, kun se on niin typerän sentimentaalista. Mutta kun se nyt kumminkin tapahtui, niin pakko kai se on sanoa. Minä purskahdin itkuun. Kyyneleet vain syöksyivät minun silmistäni, hengitys pätki ja huulet vapisivat. Eikä se jätkäkään pystynyt itkuaan pidättelemään. Siinä me hölmöt niiskutimme viimeistä päivää. Sain pärskittyä:

– Juho…
– Tomppa… O-oikeastiko?
– Joo-ooh…

Sain otettua askeleen sen kiven juureen. Täristen ja haparoiden kietouduimme halaukseen. Siinä pysyimme pitkään hiljaa sydän jyskyttäen ja kastelimme toistemme hartiat. En ollut tajunnut, kuinka kipeästi olinkaan kaivannut Juhoa, ensi rakkauttani. Olin tietenkin ajatellut häntä usein, mutta sen kaipuun tuskan olin kätkenyt nahkatakkini sisään syvälle sielun syvyyksiin. Nyt se murtautui ulos ja rajusti. Mieleni oli ihan sekaisin, ei järkevän ajatuksen tynkääkään. Vain käsittämätön onni.

Lopulta maltoimme irrottautua sen verran, että sain pyyhittyä hikiseen t-paitaani meidän räkäiset naamamme. Juho niiskutti:

– Tomppa, minun Tomppani. Mutta miten ihmeessä sinä täällä?
– Mun vanhemmilla on tuossa lähellä mökki. Voi rakas rakas rakas oma Juhoni, miten vitussa sää voit yhtäkkiä istua siinä, minun oli pakko taas rutistaa häntä lujasti. – Kivellä mun lenkkipolun varressa. Onko varma, ettet ole ilmestys?
– Taidetaan olla molemmat. Mun isovanhemmat asuvat täällä. Tuo Kuusiston talo on mun äitini lapsuudenkoti, Juho soperteli.
– Ei voi olla totta. En ole tiennyt, vaikka tämä on jo kolmas vuosi, kun asustelen täällä.
– Eikä! Ja mää käyn täällä joka kesä ja muillakin lomilla. Miten me on voitu olla löytämättä toisiamme!
– Helvetti, nyt löydettiin eikä irti päästetä!

Kapusin istumaan kivelle Juhon viereen. Painauduimme kylki kylkeen ja kiedoimme kädet toistemme hartioille. Alkoi aivan mahdoton puheen pulputus, kun kävimme läpi, mitä elämässä oli tapahtunut näinä kymmenenä vuotena. Mahdottoman sekavaa kaikki oli. Juho oli siis päätynyt tutkijan uralle ja hyvin meni, kiinnostavaa työtä. Hän ei enää asunut meidän nuoruutemme maisemissa, vaan lähellä yliopistoa rivitalossa. Siinä vaiheessa pieni mustasukkaisuus kouraisi sydänalaani, kun hän kertoi olleensa pitkässä parisuhteessa yhden kaverin kanssa. Se oli onneksi päättynyt jo puolitoista vuotta aiemmin – jos ei olisi, voi olla että olisin päättänyt sen.
Välillä hän nauroi, välillä paheksui minun seksiseikkailujani nahkahomojen parissa maailmalla. Hän kertoi netin välityksellä seuranneensa jonkin verran uraani ja käyneensä Helsingissä katsomassa yhden näyttelynikin. Hyvä etten raivostunut, kun hän ei silloin ollut ottanut yhteyttä sen poikaystävänsä takia.

Istuimme siinä kivellä tunti tolkulla, kunnes aurinko kaarsi länteen ja järveltä kävi viileä tuulenvire. Nousimme ylös ja hyppäsimme kiveltä. Juho tutki virnuillen paljasta ylävartaloani, siveli sitten olkapäätäni, hauista, rinta- ja vatsalihaksia ja sanoi:

– Hmm, sinusta on tullut lihaksikkaampi kuin ennen. Olet todella upean komea.
– Et kehuisi, kun tietäisit, kuinka paljon tämmöisen nahkahomon täytyy raataa pitääkseen kroppansa uskottavan näköisenä.
– Nahkatakit edelleen kova sana?
– Ehdoton. Minä en alasti miehen edessä kekkuloi. Mutta sinä et ole paljon muuttunut. Edelleen melko timmissä kunnossa.
– Joo, mää juoksen ja uin, mutta lihaksia en ole jaksanut alkaa treenata isommiksi.
– Ei sun tarttekaan. Paitsi että on sun hartiat jotenkin leveämmät kuin ennen. Muutenkin olet tietysti miehistynyt. Leukakin jämeröitynyt.
– Hehe, mikäs helvetin kolmikymppisten äijien anatominen vertailu tämä nyt on!
– Ei mikään. Mää olen onnellinen, kunhan olet siinä, kaappasin Juhon taas halaukseen ja naaman nuolentaan. – Hei, lähdetään meidän mökille! Mää oon siellä ihan yksin.
– Okei, kuulostaa hyvältä. Paitsi että mun täytyy varmaan käydä sanomassa vanhuksille, ettei ne huolestu, Juho hymyili ja puristi molempia pakaroitani. – Ja varmaan tarvitaan kortsuja ja liukkariakin, jos aion tänne näitten väliin tunkeutua.
– Voi vittu jätkä, me tukimme tänä iltana kummankin persereiän. Ota nahkatakki ja hammasharjakin. Sää jäät yöksi. Vaikket nukkumaan.

Me emme meinanneet päästä lähtemään, kun koko ajan piti parin metrin päästä palata varmistamaan, että onhan toinen nyt takuulla oikeasti olemassa. Kun maltoimme erota, minä juoksin mieletöntä vauhtia mökille. Siellä sekosin ympäriinsä enkä tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä. Sen varmistin, että jääkaapista löytyy kaljaa. Meinasin käydä suihkussa, mutta sitten arvelin, että ehkä me lauantai-illan kunniaksi saunoisimme. Vaateet älysin vaihtaa. Farkut ilman kalsareita ja nahkatakkikin paljaalle ylävartalolle. Menin pihalle avojaloin ja pyörin ympäri osaamatta ensin rauhoittua aloilleni. Ihmettelin, kun Juho viipyy niin pitkään. Lopulta istuin talon ulkoportaille ja lohduttelin itseäni, että tietenkin Juholla kestää, kun ne sen isovanhemmat asuvat sentään noin kolmen kilometrin päässä.

Sitten Juho viimein tuli ja yllätti minut täysin. Leukani putosi polviin, pompin ja mylvin merkillistä nauru-ilo –huutoa pihan täyteen. Nimittäin Juho kaahasi pihaan helvetin isolla prätkällä. Hänellä oli musta nahkatakki, mustat nahkahousut ja mustat motoristin saappaat. Ulvoin, kiersin sitä pyörää ja hakkasin Juhoa selkään:

– Helvetin äijä, sää sitten osaat yllättää! Milloin susta on tullut prätkäjätkä?
– Jo vuosia sitten. Taidat tykätä?
– Hei, Juho, mää rakastan sua millaisena tahansa, mutta pakko tunnustaa, että nahkamotoristina sää olet ylittänyt itsesi. Mutta miksi? Miten ihmeessä?
– Uskoisitko, että sun takia, hän sanoi, riisui kypärän, nousi pyörältä ja katsoi minua totisena. – Näissä nahkakuteissa sua oli helpompi kaivata ja pyörän selässä ikävän kesti paremmin.

Sain purra hampaita ja räpytellä silmiä, etten taas herahtaisi itkemään. Meidän oli pakko taas rutistaa toisiamme, että nahkatakit soivat. Heijasimme toisiamme puolelta toiselle, kunnes minä liikaa tunteellisuutta paetakseni kamppasin meidät pihanurmelle ja siinä me kieriskelimme toistemme päällä nauraen ja kiroillen. Kun kysyin, mitä hänen poikaystävänsä oli tykännyt hänen kaipuustaan ja ikävästään, hän sanoi, ettei ollut koskaan kertonut minusta kenellekään. Minä olin ollut vain hänen kaunis salaisuutensa, jota hän ei ollut halunnut jakaa kenenkään kanssa.

Raahasin Juhon työhuoneeseeni ja näytin hänelle oman salaisuuteni, jota en ollut antanut muiden nähdä. En tarkoita niitä pornopiirroksia, vaikka nekin Juho sai myöhemmin nähdä. Kaivoin syvältä yhden laatikoston perältä nipun piirrosluonnoksia, joissa olin yrittänyt tavoittaa Juhon sellaisena kuin olin muistanut hänet. Näin, että hän liikuttui selvästi, puri alahuultaan ja räpytteli silmiään. Ettei hän enempää heittäytyisi tunteilemaan, nappasin kuvat hänen kädestään ja piilotin takaisin laatikkoon. Lupasin, että hän jossain välissä saisi jotkut niistä omakseen. Hän tyytyi siihen ja alkoi tutkia seinää vasten nojailevia maalauksiani ja uusia veistoksiani. Kaiken varalta murisin hänelle:

– Saat katsoa, mutta varokin lässyttämästä niistä jotakin kivaa.
– Okei. En minä taiteesta mitään kyllä ymmärtäisikään sanoa. Paitsi että koska ne ovat sinun tekemiäsi, minä rakastan niitä. Saiko tämän verran sanoa?
– No olkoon. Mutta ei sitten enempää. Haluatko muuten mennä ensin saunaan vai…
– Kuule, ei teeskennellä. Kymmenen vuoden jälkeen meidän on tietenkin aivan pakko naida. Ja heti. Ja rajusti. Taju pellolle vai mitä?
– Vittu, Juho, sää ymmärrät miestä. Kumpi panee ensin?
– Koska kumpikin varmaan haluaisi ekana, mutta ei kehtaa sitä sanoa, vedetään pitkää tikkua.

Naurettiin ja vedettiin. Juho voitti eikä minua haitannut yhtään. Vain hetken seisoimme vastakkain toisiamme kiimaisesti tuijottaen ja pahaenteisesti virnuillen, kun jo syöksyimme toistemme kimppuun. Jumalauta, sitä ahmimista, kourimista, piehtarointia, puuskutusta, uhoa, kiroilua ja ennen kaikkea niiden nahkakuteiden natinaa, hajua, makua. Onneksi työhuoneessani on tilaa telmiä. Juho painoi minut selälleen ja kiskoi farkut pois. Omat nahkahousunsa hän laski reisille. Pikaisesti hän ehti lutkuttaa kovaa kyrpääni, kun samalla liukasti reikäni. Hän nosti kinttuni olkapäilleen ja alkoi tunkeutua sisääni. Minä jouduin vaikeroimaan:

– Hitto, tuota sun älytöntä terskaasi! Vitun paksukainen!
– Älä valita, mies. Kai sää nyt kyrpiin olet tottunut.
– En, kuule, kolmeen vuoteen ole sekstaillut kenenkään kanssa. On päässyt reikä kuroutumaan umpeen.
– No lohduttaudu, että kohta pääset kostamaan. Mää en ole sun jälkeen ollut kenenkään niin isokyrpäisen kanssa kuin sää. Voi olla että joudut ottamaan mut väkisin.
– No okei, ota sääkin mut väkisin. Raiskaa!

Juho naurahti ja otti minut väkisin. Suurin piirtein raiskasi voimalla, paitsi että minä en vastustellut. Se oli niin ihanaa, kun se söpö naama siinä minun päälläni hikoili ja irvisteli ja silmät paloivat kuin raivona, kun Juho pani minua hurjalla vimmalla. Me revimme ja riuhdoimme toistemme nahkatakkeja. Minä elin täysillä mukana, karjuin ja kirosin, ja perseeni järjesti Juhon kyrvälle tervetuliaispidot parhaansa mukaan. Ja kyllä se patukka juhlikin. Kun Juho lopulta ampui mällinsä, pelästyin, että hän kuolee siihen paikkaan. Niin hurjat kouristukset häntä puistatti. Hän vetäytyi minusta aivan hölmistyneenä ja kellahti lattialle viereeni. Hän sai hönkäistyä vain:

– Voi vittu.
– Saanko panna sua heti vai haluatko levähtää? kysyin itse vielä ihan kiimaisena.
– Anna palaa, äijä. Otetaan saman tien kaikki onni, mitä tulossa on, hän mumisi silmät ristissä.

Minä annoin palaa. Kieräytin hänet vatsalleen ja kiskaisin lantiosta perseen ylös. Purin pakaroita ja nuolin persevakoa. Kiskoin ne Juhon nahkahousut sääriin, että saisin levitettyä jalkoja enemmän. Liukastin aukon ja kumitetun kaluni. Sovitin terskan reiälle, tartuin Juhon nahkatakin olkapäihin ja aloin tunkeutua sisään. Hän kramppasi sulkijan kiinni. Läjäytin lujaa häntä pakaroille:

– Vittu, aukase se perseesi!
– En mää uskalla, hän vikisi. – Se on niin perkeleen iso.
– Taidat tosissasi haluta, että määkin otan sut väkisin. Voimalla ja armottomasti.
– Joo, tekisitkö sen? Se tuntuisi, että sää niin ku valloitat mut ja mää joudun antautumaan sulle, nahkamiehelle. Mää tykkäisin sellaisesta.
– Saatana, vitun hinttari, saat mitä kerjäät ja enemmänkin, aloin ärjyä ja läiskiä häntä takaraivoon ja tukistaa siitä ihanasta hiuspehkosta.
– Just noin, nöyryytä mua, tee mulle pahaa, Juho uikutti.
– Turpa kiinni, säälittävä runkkari!

Minä innostuin aivan kertakaikkisen villiin menoon enkä epäröinyt yhtään hurjuuttani. Pari kertaa kalu luiskahti vahingossa ulos perseestä ja Juho parkaisi surkeana, että tunge se äkkiä takaisin. En minäkään välittänyt yhtään tuulettaa kyrpääni vaan jatkoin entistä raisumpana. Hyvä etten taas kerran meinannut pillahtaa itkuun, kun minusta minä tulin liian aikaisin. Olisin halunnut jatkaa sitä panoa loputtomiin, mutta tietäähän sen, miten herkkä miehen kalu on, kun äijä ei ole saanut kolmeen vuoteen. Silti olin aivan uupunut, kun vetäydyin Juhosta ja jäin polvilleni hänen jalkojensa väliin. Kiskaisin kortsun kyrvältäni ja paiskasin sen menemään. Se lensi yhden veistoksen päälle ja valutti spremat siihen. Päätin, että ne mällit saa jäädä siihen osaksi sitä teosta ja muistona tästä hetkestä Juhon kanssa. Rakkaani pääsi hänkin kankeasti viimein ylös huokaillen raskaasti:

– Jumalauta, Tomppa, nyt mää vasta tajuan, kuinka paljon mää oon sua kaivannut. Ja sun jumalaista kyrpääs.
– Älä nyt liioittele. Et sää silloin muinoin ihan näin kovasta menosta tykännyt. Ja alistumisjutuista.
– Eihän me tiedetty tämmöisestä eikä osattu. Mää ainakin olisin varmaan tykännyt. Kai sääkin tykkäät ja oot varmaan kokenut monenlaista?
– Kysy vain. Maailmalla nahkajätkien parissa meno voi olla hemmetin kovaa. Joo ja kyllä mää tykkään, mutta jotenkin mää varon sua, kun en halua vahingoittaa.
– Me tietysti sovitaan rajoista ja turvasanasta, jos me kumpikin kerran halutaan tällaista, vai mitä?
– Joo, tietysti. Mutta varoitan, mää voin haluta antaa sulle kunnolla turpaan, kultaseni.
– Jätkä hei, mää voin haluta puolestani pieksää sut totaalisesti. Niin että tasoissa ollaan.
– Vittu, Juho, mää taidan tosiaan rakastaa sua. Ikuisesti.
– Ja mää sua. Ikuisesti. Vannotaanko?
– Joo. Mää lupaan hakata ja kurittaa sua nahkatakki päällä ja kyrpä pystyssä niin kauan kuin ikuisuus kestää.
– Niin vannon määkin.

Ja pantiksi kietouduimme pitkään halaukseen ja suudelmaan. Menimme siitä lämmittämään saunan. Kylvimme pitkään ja hartaasti. Hipelöimme ja hyväilimme toisiamme jatkuvasti. Suutelimme, jos kaljatölkki ei ollut huulilla. Yöllä panimme taas toisiamme minun kamarissani muuten alasti mutta nahkatakit päällä. Meno yltyi niin raisuksi, että pieni sohvapöytä meni säpäleiksi. Aamiaisen jälkeen riehuimme taas minun työhuoneellani. Juho äityi aivan hurjaksi niiden pornopiirustusteni yllyttämänä.

Olemme olleet yhdessä siitä lähtien. Melskaamme milloin maalla milloin kaupungissa. Yhtenä yönä kävimme paneskelemassa siellä nuoruutemme kivelläkin. Välillä oikein istahdan alas ihmettelemään, miten tässä näin kävi. Että löysin ensi rakkauteni uudelleen. Että me olemme molemmat tällaisia raisuja nahkatakkisia kavereita. En voi muuta sanoa kuin että onni kumautti kerrankin täysillä tätä nahkajätkää.

2 kommenttia viestissä: “Nahkatakkisten rakkaus”

  1. gayanonymouse says:

    Aivan mahtava! Nahkatakit, raju meininki, romanssi… Ihana tarina.

  2. Ihku says:

    Aika kiva tarina, mutta jotenkin sais olla enemmän rakastelua eikä pelkkää rajua panoa. Muuten kyllä hienosti kehitelty. Ja plussaa rakkaudesta <3

Kommentoi

top