search
top

Skini

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (51 votes, average: 3.51 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Välillä taas yksi vanha tarina

Istuin keskiviikkona alkuillasta töiden jälkeisillä kaljoilla. Tykkään käydä keskustan halvimmassa baarissa, vaikkei se muuten ole mitenkään houkuttelevan oloinen paikka, kalsea juottola suoraan sanoen. Asiakaskunta on kylläkin erittäin mielenkiintoinen ja kirjava, professoreista ja lakimiehistä rappioalkoholisteihin. Siellä voi joutua mielenkiintoisiin keskusteluihin niin hienojen taiteilijoiden kuin karskia leikkivien moottoripyöräjengiläisten kanssa. Ja käyhän siellä meikäläisiäkin. Myöhemmin iltaisin sen sitten täyttävät melskaavat tuskin parikymppiset nuoret. Viimeistään sen porukan tullessa lähden yleensä kotiin.

Silloin keskiviikkona selailin iltapäivälehteä ja hörpin oluttani yksin pöydässä. Yhtäkkiä siinä seisoi neljä skiniä. Tunsin – tai pikemminkin tiesin – heistä Handen, joka pelaa samassa salibandyjoukkueessa pikkuveljeni kanssa.

– Moi, Hande aloitti. – Sopiiko tähän istumaan?
– Joo, tietenkin. Eikö teillä olekaan harkkoja?
– Eihän meillä keskiviikkoisin koskaan.

Tyypit istuivat alas tuoppeineen. Kaikilla oli kiiltäviksi ajellut kaljut. Kahdella musta pilottitakki ja toisilla nahkatakki niitteineen ja solkineen. Yhdellä roikkui maastohousujen reisille punaiset henkselit. Muilla oli housuissaan niittivöitä ja kaikenlaisia ketjuja. Kaikki olivat oikeastaan aika hyvännäköisiä ja selvästi timmissä kunnossa olevia sällejä. Veikkasin mielessäni, että he olivat jotain kakskolmosia, pikkuveljeni ikäisiä, pari kolme vuotta minua nuorempia.

Uppouduin lehteeni enkä seurannut keskittyneesti heidän jutteluaan, joka oli mitään sanomatonta läpänheittoa. Lähinnä ongelma tuntui olevan tyhmät ja pihtaavat naiset. Pojat suhtautuivat vastakkaiseen sukupuoleen niin ala-arvoisesti ja halventavasti, etten yhtään ihmetellyt, että he joutuivat elämään puutteessa. Kun pääsin lehden sudokujen kimppuun, höristin korviani. Tyyppien puheissa alkoi kuulua aika pahanlaatuista uhoa. Siinä pantiin matalaksi kaikki vähemmistöt ja erilaiset, mutiaiset ja muut ulkomaalaiset. Pahaa teki. Mitä ihmettä jotkut saavat siitä, että halveksivat ja mitätöivät toisia? Voimaa? Itsetuntoa? Vai yrittävätkö he voittaa jonkun oman pelkonsa?

Hain tiskiltä uuden tuopin. Kun palasin pöytään, se punahenkselinen oli päässyt kunnon vauhtiin:

– Vittu, kaikki homot pitäisi tappaa. Ne on häpeäksi kaikille normaaleille miehille. Saatanan luonnottomia pervoja.

Lähdin vessaan. Hande tuli kohta perässä ja änkeytyi viereeni kusirännille.

– Et taida ihan älysti tykätä meidän jutuistamme?
– No, suoraan sanoen ne ovat ihan perseestä.
– Joo. Koeta kestää. Kunhan uhotaan.
– Mutta osaatteko pitää puheet ja teot erossa toisistaan?
– Hei, ei me oikeasti olla pahoja jätkiä.

Kun menimme takaisin, ne muut olivat kiihdyttäneet itsensä häijyyn menoon. Punahenkseli messusi:

– Meidän pitäisi kerran mennä johonkin homobaariin ja panna tappelu pystyyn ja hakata ne homot.
– Hyvä idea! Siitä tulee teurastus, hekotteli yksi nahkatakkinen.
– Heheh, ne ämmämiehet joutuisivat paniikkiin.
– Vittu, jos tähän nyt tulisi joku homo, niin minä vetäisin sitä lättyyn niin, että räkä lentäisi, hihkui punahenkselinen innoissaan, ja sai minun pinnani palamaan.
– Tässähän on jo yksi homo, tiuskaisin.
– Häh, venähti muutama naama pitkäksi.
– No vittu, minä olen homo!
– Mutta Hande sanoi, että sinä olet rakennusmies, punahenkselinen ukisi.
– Joo, minä olen kirvesmies, mutta myös homo.

Mikä hiljaisuus. Hande tosin puri alahuultaan ja yritti katsella muualle. Hän oli purskahtaa nauruun. Muut jätkät tuijottivat minua roikottaen leukaa rinnalla. Henkseliskini punastui kaljuaan myöten. Hetken päästä hän mutisi kavereilleen:

– Lähdetään, jätkät, vittuun täältä.

Noloina he kiskaisivat tuoppinsa tyhjiksi ja jättivät minut yksin sudokujen pariin. Hande iski lähtiessään vielä minulle silmää ja virnisti hilpeästi. Kun tuohtumukseni tasaantui, hykersin mielessäni, että niin vain yksi homo ajoi skinilauman tiehensä.

Lauantai-iltana olin kavereiden kanssa suosimassamme ’heteroystävällisessä’ homobaarissa. Olimme juuri ulkona tupakalla, kun huomasimme katua lähestyvän auton, jossa bassot jyskyivät täysillä. Kuski toitotti äänimerkkiä. Ikkunoista roikkui kaljupäitä huutaen yhtä älämölöä ja he heiluttivat käsissään oluttölkkejä. Joku meistä karjaisi, että skinit aikoisivat heittää meitä tölkeillä. Osa syöksyi sisään suojaan.

Minä seisoin hievahtamatta paikoillani. Olin jo kaukaa tunnistanut etupenkiltä ulos roikkuvan tyypin siksi punahenkselikaveriksi. Parinkymmenen metrin päässä se skinikin selvästi tunnisti minut. Hänen meuhkaamisensa lakkasi, käsi ei enää heiluttanut tölkkiä ja suu jäi auki äänettömänä. Hän tuijotti minua silmiin koko ohiajon ajan. Minä katsoin takaisin, mutta en eleelläkään paljastanut tuntevani häntä. Väitän, että hän näytti nololta ja punastui. Yksikään tölkki ei lentänyt, ja auto kääntyi näkymättömiin seuraavassa risteyksessä.

Sisällä baarissa keskustelu kuohui kiihtyneenä. Osa oli poissa tolaltaan ja sanoi pelkäävänsä tosissaan, että joku päivä oikeasti tapahtuu jotakin kamalaa ja pahaa. Minä yhdyin niihin, jotka olivat sitä mieltä, että pelkäämään ei auta ruveta. Ei tarvitse heittäytyä uhkarohkeaksi, mutta vihaa lietsoville ryhmille ei pidä paljastaa pelkäävänsä. Silloin he vain vakuuttuvat siitä, että väkivallalla uhkaamalla saa haluamansa, ja he tulevat entistä röyhkeämmiksi. Yksi kaveri muistutti, että juuri niin natsit aikoinaan pääsivät valtaan Saksassa.

Muihin skineihin en törmännyt aikoihin, mutta Hande ja pikkuveljeni tulivat kerran vastaan mennessään harjoituksiin. Hande vielä pahoitteli niitä kavereittensa puheita siellä kapakassa. Kun kerroin välikohtauksesta homobaarin edustalla, hän kirosi raskaasti tuttujensa toilailuja. Hän sanoutui jyrkästi irti moisista sikamaisuuksista. Hän arveli, että kyseessä oli Karrin, sen punahenkselisen, vähemmän nerokas ajatus. Pikkuveljeni ilkkui minulle, että siitä sain, kun olin heittäytynyt homoksi. Haistatin hänellä veljellisesti pitkät paskat. Erosimme naureskellen.

Parin viikon päästä maanantaina olin sopinut tapaamisen töiden jälkeen sinne juottolaan kahden heterokaverini, Jonten ja Juuson, kanssa. Jonte on ystäväni lapsuudesta asti ja Juuso taas Jonten ja minun rakkaan koulukaverin Leenan aviomies. Molemmat ovat miehekkäitä korstoja, Juuso helvetin iso bodari. Kummallekaan minun homouteni ei ole mikään ongelma. Tarkoituksemme oli suunnitella seuraavaksi viikonlopuksi hurjat juhlat Leenan kaksikymmentäkuusivuotispäivän kunniaksi.

Olin paikalla puoli tuntia etuajassa. Istuin baarijakkaralla korkean pöydän ääressä hörpiskellen olutta. Kolme skiniä, tämä punahenkseli-Karri kärjessä, tulivat rehvakkaaseen tyyliin baariin. Haettuaan oluet tiskiltä he marssivat ohitseni. Karri hidasti kohdallani, kumartui minuun päin ja hönkäisi:

– Homo.

Mulkaisin häntä ja tuhahdin halveksivasti. Ja kas kummaa, hänen vihan vääristämät kasvonsa hölmistyivät, ja hän horjahti. Hän nykäisi itsensä nopeasti liikkeelle ja paineli kavereittensa perään. Merkillinen tyyppi, ajattelin, ihan kuin hän aina pelästyisi, jos häntä ei pelkää.

Vähän ajan päästä lähdin vessaan. Ei mennyt toviakaan, kun Karri tuli perässäni. Hän asettui ihan viereeni, kaivoi kalunsa esiin ja kuiskasi:

– Minä pidän sinua silmällä, saatanan homo.

Käänsin kusisuihkuni rännissä hänen lähelleen niin, että hän tajusi, että vain pieni liike ja voisin lorottaa hänen housuilleen. Hän loikkasi salamana kauemmas ja parkaisi:

– Helvetin hullu!
– Kuulehan nyt, pulipää, kuiskasin nyt puolestani minä ystävällisesti hymyillen. – Se olen kyllä minä, joka pidän silmällä sinua.
– Haista vittu!
– Eiköhän se ole sinun hommiasi. Jos nyt yleensä pystyt naista saamaan.

Poistuin hymyillen ja nautiskellen.

Jonte ja Juuso olivat sillä välin tulleet ja olivat tiskillä hakemassa juotavaa. Istuin paikalleni. Näin kuinka Karri tuli vessasta pää punaisena. Hän marssi selvästi raivoissaan minua kohti. Hän ei ehtinyt perille, kun pojat jo pyörähtivät pöytään ja hakkasivat iloisina selkääni. Näin kuinka punahenkselinen skiniparka pysähtyi hölmistyneenä kuin seinään ja tuli kovin katumapäälle. Hän kääntyi ja poistui omaan pöytäänsä.

Saimme kavereitteni kanssa kehiteltyä aikamoisen suunnitelman Leenan juhlia varten. Hihittelimme kuvitellessamme hänen reaktioitaan. Yhdessä välissä näin, kuinka tarjoilija kävi puhuttelemassa varsin äänekkääksi äitynyttä skiniporukkaa ja Karri poistui ulos. Jonte ja Juusokin lähtivät heti kohta sovittuamme työnjaosta ja yhteydenpidosta viikolla. Minä jäin tyhjentämään tuoppiani ja sen tehtyäni vääntäydyin kotia kohti.

Kadulla, kun käännyin kulman ympäri, näin henkseli-Karrin nojaamassa talon seinään joidenkin metrien päässä. Kun hän äkkäsi minut, hän ponnistautui nopeasti eteeni keskelle jalkakäytävää. Arvasin ongelmia. Hän suorastaan hehkui ivallista raivoa:

– Kas, homohan se siinä. Lähditkö persereikää metsästämään?
– Väisty.
– Vitun hinttari, nyt alkoi lätty lätisemään.

Minulla pimeni vintti. Tuntui kuin pääni läpi olisi humahtanut kaikki homojen vuosien, ei vaan kymmenien satojen vuosien aikana kokema mitätöinti, halveksunta ja nöyryytys, kaikki viha ja väkivalta. Sisälläni kaikkien aikojen homot huusivat kohtaamalleen ihmisyyden riistolle ja epäoikeudenmukaisuudelle: Nyt riittää! Meidän oikeutettu raivomme puristui minun nyrkkiini ja minä löin. Lujaa. Keskelle naamaa.

Punahenkselinen skini lensi komeassa kaaressa selälleen katuun. Pelästyin, että hän olisi lyönyt päänsä liian kovaa katuun. Hän pyöritteli hölmistyneenä silmiään, ja hänen suustaan tuli verta. Hän kohotti päätään, pyyhkäisi verta huuliltaan ja tuijotti minua uskomatta tilanteen saamaa käännettä:

– Vittu, homo löi minua…

Kumarruin hänen puoleensa ja kähisin:

– Jos jatkossa kuulen sinun vielä hokevan tuota sanaa, potkin aivot helvettiin sinun päästäsi niin, että se homo jää yksin orpona pyöriskelemään ontossa kallossasi.

Häivyin paikalta vielä pitkään kiihtymyksestä täristen. Vakuutin itselleni, ettei hän ollut loukannut itseään pahasti, kun oli kyennyt puhumaan. Pikku hiljaa rauhoituin ja aloin lopulta ääneen nauramaan, kun muistelin Karrin ilmettä. Enhän minä ole oikeasti vähääkään väkivaltainen, mutta nyt tunsin suoraan sanoen ylpeyttä teostani.

Leenan juhlat olivat ja menivät varsin onnistuneesti. Puolentoista viikon kuluttua – muistaakseni oli tiistai-ilta – olin palaamassa kotiin elokuvista. Ja eiköhän pienellä kadunpätkällä astellut Karri vastaan kahden kaverinsa kanssa. He sulkivat minulta tien. Karri kiristeli leukapieliään, ja hänen silmänsä salamoivat:

– Kuinkas sattuikaan, helvetin hinttari…
– No mutta hei Karri-rakas, keskeytin hänet hymyillen aurinkoisesti ja kumarruin katsomaan hänen suutaan. – Sinun huulesihan ovat parantuneet hyvin. Eivät juurikaan enää turvoksissa. Vertakaan ei näy missään.
– Hiljaa homo, Karri sähähti, punastui ja vilkaisi nopeasti, miten kaverit reagoivat puheeseeni.
– Minun oli ihan pakko hakata tämä Karri joku aika sitten, sanoin kahdelle aseenkantajalle vilpittömin silmin. – Se osaa olla niin ärsyttävä. Minä olen kerran pannut sitä perseeseen ja nyt se roikkuu minussa kuin iilimato ja kinuaa lisää.
– Mi… mi… vit…vittu… häh, Karri haukkoi ilmaa suun täydeltä ja ei tiennyt ketä meistä kolmesta katsoisi. Hänen kaverinsa toljottivat Karria epäuskoisina.
– Ei kukaan mies ala seurustella Karrin kanssa vakituisesti. Kaikki tietää, minkälainen horoperse se on. Joka yö uusi mies. Ja päivällä se uskottelee teille homovihaansa.
– Paskaa, uhrini parahti.
– Paskaa sinulla on perseessäsi, Karri-poju, hymähdin ja käännyin taas kahteen kaverukseen. – En ymmärrä, miten te annatte tämän hyypiön puhua itsenne ympäri ja houkutella uhkailemaan homoja. Jos te tosissanne vihaatte homoja, niin tuossahan teille on yksi, joka ansaitseekin tulla hakatuksi. On se sen verran kaksinaamainen.
– Valetta, Karri huusi jo epätoivoisena kavereihinsa vedoten.
– Just joo. Uskokoon, kuka haluaa, kohautin olkapäitäni niille kahdelle ja yritin näyttää säälivältä.

Sen enempää ihmettelemättä kävelin heidän ohitseen ja jatkoin matkaani. Yritin kulkea rennon rauhallisesti, mutta kun pääsin kulman taakse, panin juoksuksi. Kuulin vielä nurkan takaa raivoisaa huutoa, kun Karri yritti vakuuttaa kavereilleen minun valehdelleen. Nauraen onnittelin aivojani nopeasta ajattelusta. Hihkuin innoissani, että olen loistava valehtelija, mahtava näyttelijä. Hiukan omatuntoni soimasi minua, mutta vakuutin sille, että kyllä pieni manipulointi on sallittua itsepuolustukseksi.

En mennytkään suoraan kotiin, vaan riemuissani päätin poiketa homobaariin. Siellä oli kolme hyvää kaveriani. Otin oluen ja intoa hehkuen istuin heidän seuraansa. Kerroin aivan alusta asti seikkailuni niiden skinien kanssa. Kun pääsin siihen Karrin iskemiseen katuun, yksi kauhisteli, kuinka olin voinut lyödä toista ihmistä. Muut puolustivat minua ja sanoivat, että olisiko minun pitänyt kaikessa rauhassa ottaa turpiini. Kun kuvasin äskeisen tapahtuman, riemu ratkesi kattoon. Nauroimme kaikki aivan hullun lailla. Ehkä nauroimme sitä helpottunutta oivallusta, että meidän ei tarvitse alistua paskamaisuuksille.

Seuraavana lauantaiyönä palasin baarista yksin kotiin. En ollut humalassa, olin juonut vähän ja tanssinut paljon. Olin toivonut saavani mukaani yhden kivan kaverin, mutta hän ei lopulta halunnut. Hieman pettyneenä käännyin porttikäytävään mennäkseni sisäpihalle, josta pääsee rappuun. Karri astui hämärästä eteeni. Hän oli yksin. Myöhemmin kuulin, että Hande oli huomaamattaan paljastanut, missä asun. Karri tarttui minua rinnuksista ja runttasi seinää vasten.

– Vittu, että minä olen odottanut tätä hetkeä, hän puhisi ääni väristen.
– Toivottavasti et ehtinyt ikävystyä, yritin näytellä ylimielistä halveksuntaa, vaikka oikeasti minua hermostutti aika lailla.
– Pari tuntia sinne tänne, ei väliä. Tajuatko sinä, saatanan hinttari, minkä tempun minulle teit?
– En.
– Minun parhaat kaverini luulevat minua homoksi, helvetti! Ne eivät usko minua, eivät edes kuuntele. Välttelevät kuin ruttotautista, hän kimitti melkein hysteerisesti ja katsoi minua aivan epätoivoisena.
– Nytpähän sitten tiedät, mitä meikäläiset joutuvat usein kokemaan.
– Sinun pitää tehdä jotain! Kerro niille, että valehtelit, hän vinkui ja rynkytti minua seinään.
– Paskat, itse sinä olet oman soppasi keittänyt homovihallasi. Ja itse saat sen syödä.

Tyrkkäsin häntä rajusti rintaan. Hän kompastui jalkoihinsa ja pyllähti istualleen maahan. Käännyin marssimaan pihaan. En ehtinyt montakaan metriä, kun kuulin takaani riipaisevan nyyhkäisyn. Käännyin hitaasti ympäri. Karri istui edelleen maassa. Hän oli kätkenyt kasvot pilottitakkinsa hihaan ja hän itki. Lohduttomasti. Hymähdin ja jatkoin matkaani rappuni ovelle. Avain kädessä vilkaisin vielä Karrin suuntaan. Hän oli entisessä asennossa, ja hänen selkänsä vavahteli nyyhkäisyjen tahdissa. En kestänyt. Palasin hänen luokseen.

– Vittu jätkä, lopeta. Nouse ylös ja painu kotiisi.

Ei tapahtunut mitään, pelkkää nyyhkytystä. Hermostuin. Tartuin hänen pusakkaansa ja kiskoin hänet seisomaan. Hän vain kätki päänsä tiukemmin takin hihoihin. Yritin tyrkkiä häntä liikkeeseen. Hän vain horjahteli eikä lähtenyt mihinkään.

– Helvetti soikoon, seiso sitten siinä vaikka maailman tappiin!

Harpoin taas rapunovelle. Mulkaisin taakseni. Karri seisoi paikoillaan ja tärisi rajusti itkun tyrskähdellessä hihoihin kätketystä kaljupäästä. Suutuin häneen – ja itseeni. Maleksin hitaasti hänen luokseen ja mietin pääni puhki, mitä tekisin. En keksinyt muuta kuin että tartuin häntä tiukalla kourallani pusakan hihasta ja aloin kiskoa häntä mukaani. Tuhisin äkäisenä:

– En totisesti tiedä, miksi teen tämän. Et ainakaan ole ansainnut tätä, senkin kusipää.

Kotona lykkäsin hänet sohvalle. Hän vain jatkoi itkuaan. Mitä helvettiä hän niin tolkuttomasti ulisi! Hain hänelle peiton ja tyynyn. Katsoin häntä, ja suuttumukseni rauhoittui.

– Hei, koeta nyt hillitä itsesi. Sinähän kuivut kohta. Ei tämä nyt niin paha tilanne ole.

Ei auttanut. Huokaisin ja ilmoitin meneväni nukkumaan. Makuuhuoneessa riisuin ilkosilleni ja syöksyin peiton alle mieli mustana. Viimeinen muistikuvani oli olohuoneesta kuuluva nyyhkytys.

Havahduin hereille, kun tunsin patjan notkahtavan. Karri oli tullut viereeni. Hän makasi siinä selällään. Alastomana! Ulkoa tulevassa katulamppujen hämärässä valossa näin, että hänellä oli silmät auki. Hänen kasvojensa profiili oli kaunein koskaan näkemäni. Himmeässä valaistuksessa hänen jäntevän, hoikan vartalonsa iho hehkui samettisena. Hän ei enää itkenyt, mutta hän oli hyvin totinen.

– Etkö saanut unta, kysyin hiljaa.
– En, hän kuiskasi vakavana.

Venytin peittoa ympäriltäni ja laskin puolet hänen päälleen. Käänsin kylkeä ja mutisin:

– Jos herään siihen, että olet vienyt minulta koko peiton, työnnän sinut lattialle.

En ehtinyt saada uudelleen unen päästä kiinni, kun Karri kierähti kyljelleen ja painoi varovasti alastoman vartalonsa selkääni vasten. Tunsin hänen velton, mutta silti melkoisen kalunsa painautuvan pakaroihini. Hänen hengityksensä tuhisi niskaani. Odotin jännittyneenä, mitä tuleman piti.

– Saanko kysyä yhtä asiaa, kuului arka kuiskaus.
– Saat.
– Miltä se tuntuu, kun kaksi miestä rakastelee keskenään?
– Hmmm, pidänkö luennon vai haluatko kokeilla livenä, hymyilin hämäryyteen. Selkäni takana oli hetken hiljaista.
– Voisitko oikeasti… minun kanssani… kaiken jälkeen?

Käännyin ympäri. Kasvomme olivat tuuman päässä toisistaan. Hetken mietin, oliko tämä jotakin vittuilua, mutta kun katsoin Karrin silmiin, tiesin, ettei ollut. Niissä oli niin paljon ahdistunutta hämmennystä.

– Voisin. Ihan oikeasti haluan, että nussit minua, puhuin hiljaa ja hellästi hänen silmilleen, nenälleen, suulleen.

Huuleni hamusivat hitaasti hänen huuliaan. Hän näykki pehmeästi minun huuliani. Työnsin kielenkärkeni hänen huuliensa väliin ja hänen kielensä tervehti varovasti. Siirsin käteni kulkemaan hänen kylkeään, tiukkaa lihaa ja pehmeää ihoa. Hänen kouransa upposi ujostellen hiuksiini, laskeutui niskaani, olkapäilleni, tutustui selkääni ja lopulta puristeli voimakkaasti kiinteitä pakaroitani. Irtaannuin kiihkeäksi muuttuneesta suudelmastamme. Kuljetin kieleni hänen korvalleen, kaulalleen, tein lemmenmustelmia olkapäähän. Imin ja pureskelin toista nänniä. Hengityksemme muuttui aina vain syvemmäksi ja kiihkeämmäksi. Käteni löysi hänen ison, kivikovan kalunsa ja aloitti rauhallisen runkkauksen. Työnsin Karrin selälleen ja mutkittelin kielelläni pitkin hänen vatsaansa, kunnes lopulta nappasin hänen kyrpänsä suuhuni. Karri voihkaisi, ja kädet tarrasivat tiukasti tukkaani. Hän alkoi vääntelehtiä niin voimakkaasti, että keskeytin puuhani.

– Nyt aletaan varsinaisiin hommiin, pulipää, naurahdin hänelle.
– Hommiin?
– Saat persettä, kaunokaiseni.

Kumarruin hänen ylitseen ja otin yöpöydän laatikosta kortsun ja liukasteen. Nuoleskelin ja suukottelin ylvästä kalua samalla, kun vieritin kumin sen päälle. Tungin liukkaria ensin aukolleni ja sitten runkkasin sitä kyrvän varteen. Nousin polvilleni Karrin ylle. Ohjasin hänen paksun vehkeensä reiälleni ja painoin itseäni alaspäin. Hiljalleen sulkijani antoi periksi ja hitaasti otin Karria sisääni. Tuntui jumalattoman hyvältä. Karrista purkautui pitkä, jännittynyt huokaus. Hän sulki silmänsä. Nipistin kipeästi hänen nänniään. Silmät rävähtivät auki.

– Au! Sattui!
– Pidä silmät auki, komensin häntä.
– Okei. Miksi?
– Minä haluan, että sinä näet koko ajan, että minä olen mies. Ettet hetkeäkään kuvittele saavasi pillua.
– Okei, hän hymyili autuaan näköisenä.

Aloin ratsastaa kovempaa vauhtia. Karri hytkyi ja korskui kunnon orin tavoin. Pian hän alkoi oirehtia siihen malliin, että kohta mälli lentää. Pomppasin nopeasti hänen päältään. Hän parahti:

– Ei! Älä lopeta!
– En. Minä vain haluan sinut päälleni.

Kierähdin selälleni, nostin jalat pystyyn ja tartuin käsillä polvitaipeista.

– No niin, saatanan skini. Alahan näyttää, että olet mies etkä mikään tyhjän uhoaja.
– Okei, vitun hinttari, täältä pesee, Karri virnisti innoissaan.

Hän konttasi jalkoväliini, asetteli kalua reiälleni ja sitten survaisi yhdellä rajulla työnnöllä itsensä sisääni. Pääni pomppasi puoli metriä ilmaan, ja mylvin tuskasta hurjia kirouksia. Uhkasin leikata hänen kyrpänsä poikki ja hakata hänen kauniin naamansa tunnistamattomaksi. Karri vain villiintyi. Kenenkään miehen lantio ei ole koskaan takonut pakaroitani sellaisella vauhdilla ja hirmuisella voimalla. Ulisin taivaallisessa hurmiossa. Irrotin hädissäni toisen vapisevan käteni polvitaipeesta ja runkkasin itseltäni kiljahdellen valtaisat mällit. Supisteluni sai kaljupään karjahtelemaan sotaisan villimiehen lailla. Lopulta Karrin silmät muuttuivat hätääntyneiksi ja muljusivat edestakaisin. Hän alkoi uikuttaa avuttomana ja samassa hän laukesi. Lypsin perseelläni häntä viimeiseen asti, ja hän hytkyi mielettömästi vielä jälkisätkyissäkin. Viimein hän rojahti velttona päälleni makaamaan. Hän puuskutti kaulaani:

– Vittu, mikä pano!
– Mikään vittu! Persepano se oli, senkin hinttari, murisin hänen korvaansa ja puristin häntä tiukasti itseäni vasten.

Hän oli hiljaa, kunnes hänen hengityksensä tasaantui. Sitten hän kakisteli kurkkuaan ja kysyi epävarmalla äänellä:

– Olenko minä nyt sinun mielestäsi hinttari?
– Oikeastaan sinä olisit aivan upea hinttari, jos vain itse haluaisit.
– Voiko sen itse päättää?
– Ei oikeastaan. Sitä on, mitä on. Tietysti itsensä voi yrittää kieltää, mutta siitä tulee vain onnettomaksi.
– Mutta kun minä en ole varma…
– Joskus vielä olet. Mutta jos pelkäät, että heteroutesi on nyt mennyttä, niin älä huoli, ei yksi nainti vielä tee miehestä sitä eikä tätä.
– Kuinka moni nainti sitten tekee?

Naurahdin. Ajattelin itsekseni, että lasketaan huomenna. Silittelin hellästi hänen selkäänsä ja kaljuaan. Siihen nukahdimme, somasti päällekkäin.

Aamulla heräsin siihen, että kaljupää oli vieressäni kontallaan ja katseli läheltä puolijäykkää kaluani. Varovaisesti hän otti sen käteensä, käänteli sitä ja nuolaisi terskan päätä. Vehkeeni innostui ojentumaan täyteen mittaan. Iskin kourani Karrin kaljuun ja työnsin koko kaluni hänen suuhunsa. Hän kakoi:

– Ai, sinä heräsit.
– Ime sitä!

Hän alkoi tehdä työtä käskettyä, hieman epävarmasti tosin. Tartuin hänen kaluunsa ja vetelin sitä, kunnes se seisoi koko mahtavuudessaan. Käännyimme kyljittäin kuusysiin ja yhä himokkaammin hoitelimme toisiamme.

– Entä jos sinun vellisi turskahtaa suuhuni, Karri keskeytti.
– Niele tai sylje minun päälleni.

Karri räjähti ensin, ja minä pyörittelin hänen mälliään suussani. Kohta minä ammuin oman lastini. Villinä nenän kautta huohottaen syljeskelimme spermoja toistemme päälle. Painauduimme toisiimme kiinni ja hieroimme välissämme elämännesteet sekaisin keskenään. Nauroimme aikalailla onnellisina.

Hilluimme koko päivän alastomina, hikisinä ja spermaisina ympäri kämppääni. Paneskelimme vähän väliä. Kerran vaatekomerossakin, kun esittelin nahkakuteitani. Karri ei ihan hirveästi tykännyt perseensä korkkaamisesta, mutta kukapa sitä nyt ensi kerralla.

– Haluatko vielä, että puhun kavereillesi ja perun silloiset puheeni, kysyin yhdessä välissä.
– Eeen. Sitä paitsi sehän on totta nyt.
– Niin joo. Olen minä vain aikamoinen ennustaja, irvistelin.
– Vitun hinttari…
Ja taas pantiin.

Parin päivän päästä Karri tuli parturikoneensa kanssa ja ajoi pääni kaljuksi. Ehdimme vielä kauppoihin ja hänen opastuksellaan ostin itselleni vihreän pilottitakin, maastokuvioiset reisitaskuhousut, valkoiset henkselit ja niittivyön. Armeijamalliset mustat maastokengätkin löytyivät. Minusta tuli skini. Tykkäsin oikeasti muodonmuutoksestani. Ja olihan se pieni hinta siitä, että homovihaajasta tuli raju rakastajani.

Perjantai-iltana kiskoin ankarasti vastaan panevan Karrin sinne homobaariin. Olin kertonut hänelle, että olimme kavereitteni kanssa nauraneet hänelle. Hän raivostui silmittömästi, ja sain tosissani pidellä häntä, ettei asuntoni olisi mennyt remonttiin. Kun hän rauhoittui, hän myönsi varmaankin ansainneensa sen naurun.

Kun tulimme baariin ja istuimme oluinemme kavereideni seuraan, kohtasimme vain ammottavat suut ja jälkiruokalautasen kokoiset silmät, jotka hyppelehtivät minusta Karriin ja takaisin. Viimein Janne hengähti:

– Aki, mitä sinulle on tapahtunut?
– No, näettehän te nyt sen. Olen skini. Kiitos tämän Karrin, muistattehan sen ärsyttävän skinityypin, josta kerroin teille.
– Hei vaan kaikille, Karri punasteli ja kohotti tuoppiaan.
– Karrin ei tarvinnut kuin kerran panna minua rajusti, niin yhdellä orkulla minusta tuli skini noin vain.
– Lopeta jo, Karri sähähti.
– Joo ja nyt me skinit päätettiin tulla homobaariin ja pistää hulinaksi.
– Häh?
– Me halutaan persettä, kunnon homomiesten persettä.
– Häh?
– Vai haluaisitteko te pojat mieluummin nussia kanin raivolla kahta tosi häijyä skiniä perseeseen?
– Hei homot, möläytti Karri kavereilleni ja tarttui minua tiukasti uuden pilottitakkini kauluksesta. – Haluaisitteko vetää tätä helvetin skiniä turpaan, kun se ei osaa itse pitää sitä kiinni.

Kaverini räjähtivät nauramaan, ja Karrista tuli heidän hyvä ystävänsä. Ei me Karrin kanssa olla muita pantu eikä annettu muiden panna meitä. Olemme toistaiseksi tyytyneet toisiimme raisussa skinimeiningissä – ja siis ilman homovihaa.

3 kommenttia viestissä: “Skini”

  1. Guggeli says:

    Samalla ku tää oli kiihottava niin hirmu romanttinen.
    En oo ennen tykänny kahen miehen välisestä seksistä
    mut tää oli onnistunu. 🙂

  2. gayanonymouse says:

    Ihana, ihana, ihana tarina! Pisteet skini -teemasta! <3

  3. Jone says:

    Mainio stoori! Pidän novelleittesi tapahtumapaikoista. Arkisia räkälöitä ym. Tuo realismia. Mutta oliko kertojan pakko ajella päänsä kaljuksi ja muuttuuko skiniksi ihan noin helposti, hiustyyliä ja vaatteita vaihtamalla?

Kommentoi

top