search
top

Työpaikan kuntosalilla

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (37 votes, average: 3.03 out of 5)
Loading...

Tällä kertaa työpäivä oli erityisen raskas. Olin hikoillut erinäisten projektien kanssa yli yhdeksän tuntia ja mieleni alkoi olla varsin kireä. Tänään oli onneksi salipäivä. Porkkanana salireissulle toimi pukuhuoneiden yhteydessä oleva sauna. Harva asia vetää vertoja salin jälkeisille löylyille.

Vaihdoin ylleni urheilukamat; kroppaani ylistävät, teknistä materiaalia olevat paidan ja housut sekä Niken tuliterät treenikengät. Täytin juomapullon, laitoin kuulokkeet päähän ja vaivuin treenin maailmaan. Sali oli tyhjä niinkuin aina. Resurssien tuhlausta sanon minä.

Aloitin treenin kevyellä lämmittelyllä. Hypin hyppynarulla suurten peilien edessä ja huomasin kuinka puolijäykkä kullini hyppi mukana. En pitänyt boksereita salilla, koska likapyykkiä tuli tarpeeksi muutenkin. En voinut vastustaa kiusausta vaan vedin shortsejani hieman alaspäin ja vetelin esinahkaa muutaman kerran rehvakkaasti edestakaisin, jolloin kullini sai vielä enemmän kokoa ja jäykkyyttä.

Aikani hypittyäni verryttelin hieman vielä jumppakepin kanssa ja siirryin tämän jälkeen penkkiin. Latasin painot tankoon ja keskityin. Tehtyäni ensimmäisen sarjan nousin penkiltä ja näin kuinka Mia, lähes vieressäni istuva työtoverini tuli sisään. Hän huikkasi puollittaiset moit ja asettui penkkiä vastapäätä tekemään vatsoja.

Mia oli noin 45-vuotias, tummatukkainen ja erittäin tiukkakroppainen nainen, joka hurmasi tiukalla olemuksellaan muitakin kuin allekirjoittanutta toimistossamme päivän aikana. Hänellä oli päällään kireä teknistä materiaalia oleva paita ja samaa materiaalia olevat housut, jotka vain vaivoin piilottivat Mian pillun ääriviivat.

Aloitin taas uuden sarjan ja vilkuilin samaan aikaan Miaa, joka vuorostaan nousi vuororytmiin ylös tehdessään vatsoja ja loi välillä katseita minuun. Hetken aikaa katseita vaihdettuamme huomasin kuinka Mian silmät olivat siirtyneet silmätasolta hieman alemmas. Sen kummempaa miettimättä jatkoin sarjan loppuun. Mia nousi vatsapenkiltä venyttelemään seinää vasten.

Lepäsin hetken ja keskityin viimeiseen sarjaan. Käsissä alkoi tuntua jo hapot kun lähestyin sarjan puoliväliä katse tiukasti naulattuna katossa olevaan kiintopisteeseen. Yhtäkkiä tunsin tiukan puristuksen kullini ympärillä. Sain vain vaivoin tangon ylös ja nousin nopeasti pystyyn. Mia oli polvillaan maassa ja hymyili viattomasti pitäen kullistani kiinni.

“Aika hyvin sun heiluva muna näkyi lahkeesta”, Mia sanoi jämäkästi. En tiennyt mitä vastata vaan olin aivan hämmentyneenä tämän päällikkötason henkilön käytöksestä. En ehtinyt kauaa hämmennellä kun Mia jo vetäisi housuni nilkkoihin ja alkoi korostetun hitaasti vatkata esinahkaani ylös ja alas.

“Mä sanon aina omilleni pojilleni, että muistaa pestä pippelin myös esinahan alta”, Mia sanoi ja nuuhkaisi terskaani. “Sun pippeli tuoksuu ihan hyvälle”, Mia jatkoi ja alkoi samalla leikkiä raskailla kiveksilläni.

“Onko sulla mitään sitä vastaan jos leikin sun kalulla hetken? On ollut sen verran kuivaa noi seksihommat viimeaikoina”, Mia kysyi edelleen tiukan asialliseen sävyyn aivan kuin olisi kysynyt mistä löytäisi lisää tulostinpaperia.
Onnistuin nyökkäämään heikosti ja laskeuduin samalla selälleni kullini noustessa entistä enemmän kattoa kohti.

Mia upotti munani suuhuna ja veteli esinahkaa edestakaisin. Hetken vatkattuaan hän siirsi toisen kätensä kiveksiltäni peppureikäni suuntaan. Kullin varresta valunut sylki toimi oivana liukasteena hänen työntäessä etusormensa pyllyyni.

“Tuntuuko hyvältä?”, Mia kysyi. Nostin vain peukaloa ja nytkytin lantiotani Mian suuta vasten. “Mun mies ei tykkää yhtään pyllyleikeistä. Se kokee sen olevan jotenkin homoa”, Mia sai sanottua kullini imemiseltä. “Mutta en tähään hätään keksi suurenmoisempaa nautintoa kuin sun tiukan teinipeppusi sormettaminen. Et arvaakaan kuinka litimärkänä olen ollut useana päivänä kun olen katsellut sun ihanaa peppua ja housujen rajasta vilkkuvia boksereita”.

Mia päästi otteen munastani ja alkoi ottamaan housujaan pois. Hän veti ne puoleen väliin, asettui tämän jälkeen takareisilaitteeseen ja alkoi hitaasti vetämään jalkoja koukkuun. Silmieni eteen avautui Mian kauniisti supisteleva pyllynreikä sekä turvonnut pimppi jota reunustivat puolittain paljaana olevat pakarat.

“Mitäs sitten?”, sain kuin vaivoin suustani. Seisoin nyt kulli ojossa ja housut nilkoissa pyllistävän Mian takana. Mia pieraisi. “Anteeksi. Ei ollut tarkoitus. Mielestäni tunnetaan kuitenkin jo sen verran hyvin, että tämä oli ihan sopivaa. Mulla on vatsa oireillut koko päivän”. “Ei haittaa”, sopersin ja katseeni pysyi edelleen tuossa ihanassa pyllyssä, jota Mia oli nostanut entistä enemmän pystyyn.

Hetken mietittyäni hain jumppakepin nurkasta, sylkäisin siihen ja asettelin sen Mian pepun suulle. Kauaa ei tarvinnut odottaa, kun Mia tiedosti aikeeni ja levitti peppuaan molemmilla käsillä avatakseen väylän jumppakepille. Jouduin hieman varomaan, koska pyllynreikä oli pieni, mutta hetken nytkytyksen jälkeen kepin pää meni sisälle.

“Mun miehellä on niin iso terska, että en usko sen muutenkaan mahtuvan mun pyllyyn. Sulla sen sijaan löytyy enemmän pituutta, mutta tatti ei ole niin suuri. Voisitko työntää nuoren kullisi mun perseeseen? Pliis…”, Mian ääni alkoi hajota kun hän selvästi alkoi nauttimaan enemmän tangosta pyllyssään. Vedin tangon varovasti pois ja heitin sen lattialle. Kuorin Mialta pois jo suhteellisen hikiset treenihousut ja otin hänet syliini.

Kiimani alkoi kasvamaan kantaessani Miaa, koska Mia suuteli minua raivokkaasti ja kullini kosketteli tämän tästä Mian valuvaa pimppaa. Asetin Mian vatsapenkille peppu pystyasennossa ja otin housuni kokonaan pois. Otin molempiin käsiini yhden pienistä pakaroista ja levitin niitä erilleen. Työnsin pääni vielä hieman kakalta haisevaan jalkoväliin ja nuolaisin ahnaasti. Mialta pääsi inahdus ja jos ei kosteus kiihottumista kertonut niin kiemurteleva kehonkieli sen kyllä kertoi.

Vedin esinahan taakse ja painon kullini Mian pyllyyn. Aloitin rytmikkään työntelyn. Mia sormetti itseään samalla ja näytti että hän ei kestäisi kovinkaan kauaa. Yhtäkkiä Mia nojautui eteenpäin ja kullini pullahti ulos Mian pyllystä. “Tule”, Mia komensi ja veti minut kädestä mukaansa.

Menimme pukuhuoneita kohti. Mia avasi miesten pukuhuoneen oven ja ohjasi minut suoraan saunaan. Hän käski minut polvilleen saunan lauteille ja otti löylykauhan käteensä.

“Tämä on yksi kiihottavimmista asioista mitä olen koskaan tehnyt. Pyllistä kunnolla”, Mia sanoi pehmeästi ja tein työtä käskettyä. Tajusin samantien mitä tapahtuu. Mia työnsi löylykauhaa varovasti pyllyyni samalla runkaten puolijäykkää kaluani. “Sussa on kaikki niin täydellistä. Söpöt kasvot, urheilijan vatsa, kiinteä peppu sekä tarpeeksi iso ja kaunis pippeli”.

Tämän sanottuaan Mia otti löylykauhan ulos pepustani ja siirtyi nuolemaan reikääni. Se tuntui taivaalliselta. Mia veteli esinahkaa vinhaa vauhtia edestakaisin ja peppuni supistelusta huomasi varmasti, että olen kohta tulossa. Hän kiihdytti vemputtamista ja juuri ennen kun laukesin hän työnsi sormen pyllyyni ja otti kullini suuhunsa. Laukesin lämpimään onkaloon, joka normaalista pimpistä poiketen oli Mian hellä suu.

Mia nieli mällit ja runkkasi vielä muutaman kerran ylös ja alas varmistaakseen ettei kulliin jäänyt tippaakaan spermaa. Tämän jälkeen hän kävi pitkäkseen lauteille ja levitti haaransa. Eteeni levittyi yksi kauneimmista pilluista, jota olen elämäni aikana nähnyt. Turpeat häpyhuulet reunustivat pientä pinkkiä kukkaa. Kokonaisuutta täydensi alla olevat pakarat, jotka tiukkoina värähtelivät nautinnosta.

Kokeilin ensin klitorista sormella. Se oli valtavan kokoinen. Tämän jälkeen aloin hiljaa nuolemaan pimppiä pitkin vedoin. Hetken nuoltuani Mia ohjasi toisen käteni pyllyynsä. Upotin sormeni jo tiukaksi todettuun pyllyn reikään Mian ohjatessa toisen käteni rinnoillensa. Seisova kullini hakkasi lauteita ja tunsin Mian lähestyvän orgasmia. Naamani oli täysin märkä tuo ihanan ja voimakkaan naisen nytkyttäessä pimppiään päin kasvojani. Mian tuli äänekkään huudon kera ja tunsin sormeni ympärillä kuinka pyllynreikä supistui kuminauhaa tiukemmaksi.

Mia käpertyi sikiöasentoon ja sanoi kiitos. Lähdin saunasta pesemään munani lavuaariin Mian seuratessa hetken päästä perästä. Seisoimme alasti ja suutelimme. Tartuimme toistemme pakaroihin ja nuolimme toistemme kauloja. Mia sanoi vielä moikat pippelilleni ja pepulleni ennenkuin poistui salille hakemaan housujaan. Minä jäin pukuhuoneeseen istumaan ja kirjoittamaan ylös sitä mitä juuri äsken oli tapahtunut.

4 kommenttia viestissä: “Työpaikan kuntosalilla”

  1. eijei says:

    Oli muuten hyvä, mutta olis voinu olla rajumpi

  2. eijei says:

    Ei tarvii olla noin realistinen tarina että pieru kesken hommien aloittamisen.. :O peppuleikit vähemmäks ja hyvä tulee!

  3. Haukka says:

    blaah… Alku kesti liian kauan. Tee ensi kerralla vähän rajumpaa tekstiä. Muuten 2/5

  4. MadClown says:

    Jotenki epäaito ja toi pieru kesken kaiken pilas viel lisää

Kommentoi

top