search
top

Tyttären ystävätär II

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (80 votes, average: 3.79 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Hairahdus jatkuu. Nuori viettelijätär saapuu ja yllättää.

Makoilin takkahuoneen sohvalla selaillen Tekniikan Maailmaa. Tämä takkahuone oli minulle suosikkipaikka, vaikka olisi sitä sopivia löhöilypaikkoja talosta muualtakin löytynyt. Talvisin erityisesti oli mukava olla ja katsella takkaan kun tuli paloi. Vaimo vierellä ja joskus vielä Minttu-tytärkin, vaikka alkoi se olla hieman harvempaa istumista Mintulla nykyään. Ne muut touhut olivat tärkeämpiä viisitoistavuotiaalle, tai melkein kuusitoista. Ihan pientä vaille. Nyt ei tuli takassa loimunnut, sillä oli kesä. Vaimo ja tytär olivat lähteneet hajuvesien ostoon Tallinnaan ja olisivat koko yön pois tullen vasta huomenna illansuussa taas kotiin. Eli minä saunoisin yksin, käristäisin mieleiseni määrän lenkkiä ja kippaisin pari tölkkiä olutta. Nyt oli vielä liian aikaista pistää sauna päälle.

Torkuin ja ihmeelliset unikuvat vilistivät silmien editse. Oli päivän juttuja ja jotain vanhaa ja vaikka mitä, mistä ei tolkkua ottanut. -Hätkähdin, mikä se oli! Tempaisin verkkareihin eksyneen käteni sieltä pois. Taas kuului ääni. Koputusta se oli. Nousin ylös ja vilkuilin ikkunasta ulko-ovelle. Siellä seisoi lyhyessä hameessa ja turkoosinvärisessä topissa Mintun kaveri Nanda. Mikä tytöllä nyt oli? Tunsin pientä kuumotusta poskillani ja heti nousi mieleen pari viikkoa sitten tapahtunut. Olin saanut nuorta neitoa, tätä koputtelijaa. Olin nuuskinut hänen pikkuhousujaan ja tunkenut ne munilleni. Jättänyt niille hieman omaa tuoksuani touhutippojen merkeissä. Menin eteiseen ja avasin lukitsemattoman oven.
”Moi,” takeltelin, ”ei tää lukossa ollut,” jatkoin kun en muuta keksinyt.
”Moi, voinko mä tulla sisään?”
”Totta kai, mutta ei Minttu ole kotona.”
”Tiedän. Tiedän, että tulee vasta huomenna,” kiherteli Nanda ja pujahti ohitseni sisään. Tunsin tuoksun, jonkin kukan hänen hiustensa hipaistessa kasvojani. Menimme takkahuoneeseen, mihinpä muuallekaan.

########

”Sä varmaan ihmettelet, että mitä mä nyt tänne tulin. Tiesin, että olet yksin, ja siksi tulinkin. Tulin seuraksi,” ja iloinen nauru raikui päälle.
”No sehän on kiva vaan ja yksinhän minä täällä olen.”
”Mä tykkäsin viimeksi siitä silloin kun veit mut Korsoon.”
” Ai jaa, mukava pikkuinen matkahan se oli.”
”Niin oli. Ja nyt mä olen sitten kuustoista, synttärit oli viikko sitten. Kai Minttu on kertonutkin?
”Kyllä kertoi, ja oli kuulema oikein hyvätkin bileet Hietsussa. Oikeat pick-nick synttärit.”
”Niin oli,” hymyili Nanda. Hän istui nojatuolissa vastapäätä minua matalan pöydän takana. Tuoli upotti ja hame paljasti paljaita reisiä ylös asti. Toppi oli aika ohutta kangasta ja läpi kuulsi tytönnännit kärjet terävinä. Samanlaiset olivat Mintunkin, törröttävät keihäät ohuen paidan alla, ja siitä olin hieman huolissani, mutta mikä auttoi. Talon naiset tekivät mitä itse halusivat ja niin teki näköjään myös minun vieraani. Ei ujosteltu.
”Mitä sä oli tekemässä,” kysyi Nanda ja nosti toppiaan hieman ylemmäksi. Olisi antanut olla valahtaneena vaan ajattelin.
”Makoilin ja lueskelin ja vietin vaan aikaa,” vastasin ja vilkuilin asuani.
”Niinkuin näet, niin aika kotioloisesti olen pukeutunut. Löysät verkkarit ja tämmöinen paidanresu vaan päällä.”
”Mutta niinhän se pitää ollakin,” vastasi Nanda ja vaihtoi jalkaa nostaen toisen polven toisen päälle. Näin vilaukselta jotain semmoista mitä halusinkin, mutta mielestäni sieltä ei vilahtanut pikkuhousut vaan ihan paljas tytönpillu. En puhunut mitään, mutta pieni nielaisu oli paikallaan.
”Nanda kuule, nyt kysyn yhden jutun, onko sinun oikea nimi Nanda? Se on aika erikoinen mutta kiva.”
”Ei ihan, oikea on Nandana. Ja kato kun mun iskän isä, siis ukki, on puoliksi intialainen vai mikä tamili se nyt olikaan, niin sain semmoisen nimen kuin Nandana. Ihan vaan vanhaa muistuttamaan. Ukin äiti oli suomalainen ja sen isä oli intialainen. Vähän kai minustakin näkee, että jotain sieltä kai mussa on. Nenä ainakin on suora ja enkä ihan vaaleakaan ole ja ihan vähän on iho tummempi kuin suomalaisella normaalisti., mutta vähän vaan.”
”Enpä ole mitenkään pannut edes merkille. Eikä Minttukaan ole kertonut.”
”Se Nandana muuten tarkoittaa tytärtä, tai suojelijaa. Ja Nanda on lyhyempi kutsumanimeksi, ja se taas tarkoittaa iloinen, joyful. Siellä Intiassa on kyllä miljoona erilaista nimeä. Mun toinen nimi on sitten ihan suomalainen Niina, kahdella iillä.”
”Hyvät nimet sinulla on.”
”Niin minustakin.”
”Haluaisit sä jotain, kahvia, teetä, limua tai jotain? Tai totta kai, haen vaikka cokiksen, venttaa vähän.”
”Ei sun tarttis.”

Menin keittiön jääkaapille ja otin ison pullon cokista ja tölkin olutta. Venytin vaivihkaa verkkareiden kuminauhaa ja vilkaisin niiden sisään. Kulli seisoi kalsareissa ja asettelin sen hieman säädyllisempään asentoon. Otin juomat ja lasit mukaan ja menin takkatupaan. Nanda istui edelleen nojatuolissa mutta oli riisunut sandaalit. Hän kipristeli punakyntisiä varpaitaan. Tuota tyttöä olin pannut. Pari viikkoa sitten, hieman huonosti tosin, sillä ei se auton takapenkillä mitenkään ensiluokkaista voi olla, ei mitenkään. Kulli poukkoili verkkareissa kun asetin cokispullon Nandan eteen. Istuin taas paikalleni ja sihautin tölkin auki. Nanda siirtyi lähemmäksi tuolin reunaa ja kumartui kohti matalaa pöytää kaatamaan itselleen juomaa. Toppi oli hieman valahtanut alemmaksi ja näin sopivasti rintojen välin. Kuvittelin mitä muuta sieltä voisi näkyä. Nanda nojautui takaisin tuolille ja nosti taas jalan toisen yli. Nyt näin, ettei siellä mitään pikkareita ollut, siellä hameen alla. Minulla törrötti taas kulli yrittäen puhkoa kulunutta verkkarikangasta.
”Mitä sä olet ajatellut siitä meidän viimekertaisesta,” kysyi Nanda.
”Minusta se oli mukava juttu, ei kai nyt ihan oikein, mutta kumminkin.”
”Minusta se oli oikein, ja minähän sitä halusin myös ja minähän kai sen alulle paninkin.”
”Nii’in, mutta kuitenkin.”
”No arvaa miksi mä tulin tänne?”
”Yritän arvailla,” naurahdin. Toppi oli jo valahtanut aika alas. Tarkoituksella vai ei, mutta ei paljoa tarvitsisi enää valua, kun jo nännipihan tummaa ihoa alkaisi näkymään.
”Mitä olet sitten mieltä,” kysyi Nanda.
”Semmoista mieltä, että mitäs jos tulisit tähän mun viereen, tähän sohvalle.”
”Okkeei.” Nanda nousi ja tuli sohvalle. Unohti nostaa toppiaan, mutta mitään ei vielä näkynyt.
”Ai saamari, käyn kyllä pistämässä ulko-oven lukkoon,” sanoin ja nousin. Siinä ei kauaa mennyt kun riensin takaisin takapuoli pitkälle taakse, ettei erektio olisi paljastunut. Istuin Nandan viereen ja katselin paljaita reisiä. Ne olivat aavistuksen toisistaan erillään ja kutsuva väli houkutti. Nanda hymyili cokislasi kädessään ja nojautui aavistuksen minuun. Tunsin käsivarttani vasten lämpimän nuoren naisen painalluksen. Hörppäsin pienen hörpyn olutta ja laitoin tölkin takaisin pöydälle. Ei tullut vaimo eikä tytär mieleen kun pistin käden paljaalle reidelle. Hivelin reittä polvesta ylemmäs ja taas alemmas. Hitaasti ojensin sormia myös sisäreidelle ja tunsin sen lämmön. Reidet erkanivat toisistaan aavistuksen lisää. Nanda katsoi juomalasi kädessään alas käteni liikettä. Hän hymyili pää riipuksissa. Toisella kädelläni vedin hitaasti toppia alemmaksi ja paljastin rinnat. Tutut terävät nipukat sojottivat kun sormella niitä koskettelin. Toinen käsi hyväili reittä ja nyt vein kättä ylemmäksi. Tunsin sormissani paljaan pillun. Paljas se siis oli.
”Sulla ei ole pikkareita,” sanoin käheästi.
”No ei ole,” oli käheä vastaus.
”No miksi ei ole,” kysyin.
”No, kun ei huvita.” Painoin kasvoni lähemmäksi tytön kasvoja ja suutelin. Hän vastasi suuteluun ja tuikki kielellään huulieni väliin ja törmäili kieleni kanssa.
”Sulla on seissyt melkein koko ajan kun olen ollut täällä.”
”No niin on, ja miksiköhän,” vastasin ja suutelin uudestaan. Nandan käsi puristeli kullia ja hetken kuluttua se olikin jo hänen kädessään.
”Oletko useinkin ilman pikkareita,” kysyin.
”Aika usein. Se on kivaa näin kesällä. Onhan mulla laukussa varmuuden vuoksi yhdet, mutta kiva olla ilman. Minttu haukkui aluksi kun aloin olemaan näin. Mutta sitten sekin kokeili ja ollaan aika usein yhdessä sitten ilman oltukin.”
”Mitä perhanaa, Minttukin. Ei saamari.”
”On se, ja mitä siinä nyt sitten niin pahaa on? Kesällä ihan jees. Eihän me mitään olla paljasteltu ja näytelty.”
” Mutta jumalaut sentään, vähän on hullua.”
”Kysypä joskus vaimoltasi, miten se on ollut. Olisikohan joskus sattunut häneltäkin pikkarit unohtumaan.”
”Ei siltä, tai kai silloin joskus nuorempana.”
”No siinä näet.”

Nandan käsi oli verkkareissani ja kulli sai nuoren neidin lämmintä käsihierontaa. Kivekset luiskahtelivat hänen sormissaan ja kulli tykytti voimallisena kuumassa piilossaan. Minulla oli kädet joko puristelemassa Nandan rintoja tai levittelemässä kiinteitä häpyhuulia. Kova klitoris kutsui hyväilyjä. Koko pillun kosteutta henkivä alue oli kuuma ja kuin haukkomassa henkeä. Se suorastaan kaipasi kosketusta ja tutkiskeluja. Pieni karvoitus oli kostea ja häpyhuulet sileät. Tunnustelin välilihaa ja se oli märkä. Pillu oli jotain sinne jo valuttanut. Työnsin sormea liukasta poimua myöden kohti pyllyn aukkoa. Sekin oli liukas ja painelin sitä ja sen laitoja. Sormi lipsahti aukosta sisään, ei syvälle, mutta tunsin kuitenkin sen kuumuuden. Nanda hieman hätkähti sormen luiskahtaessa sisään, mutta rentoutui heti. Kummankin meidän asennot olivat hankalat ja nousin ylös. Otin paidan pois päältäni ja riisuin verkkarit ja kalsarit. Seisoin alasti ja katselin kun Nanda keikutteli itsensä pois minihameestaan ja topista. Olimme alasti ja katselimme toisiamme. Nanda ujosti käsi pillulla ja minä ihan vaan normaalisti. Kulli heilahteli ja kivespussi nousi ja laski, kuin seinäkellon punnukset.
”Vedän nuo säleverhot tukkoon, varmuuden vuoksi,” sanoin ja menin ikkunan luo.

”Tykkäätkö Nanda saunasta?”
”No en nyt niin kauheasti, mutta kyllä mä himassa käyn aina silloin tällöin. Iskä lämmittää sen ainakin pari kertaa viikossa. Ne siellä äidin kaa sitten käy.”
”Itse ajattelin tänään aikaisemmin, että pistän sen tänään päälle.”
”Joo, pistä vaan. Mä tulen sun kanssa sitten sinne. Jooko?”
”No hyvä, tehdään niin, jos ei sinulla ole kiire mihinkään.”
”Ei ole, eikä ne mitään himassakaan sanoisi, vaikka tulisin myöhäänkin kotiin. Kunhan en vaan haise röökille enkä ole kännissä.”
”Samat on minullakin periaatteet.”
”Tiedän, Minttu on kertonut,” totesi Nanda ja siirtyi jälleen sohvalle, ”mennään johonkin muualle, tässä sohvalla ei ole mukavaa.”
”Tuota joo,” ajattelin, ”mitä jos mennään yläkerran vierashuoneeseen.” Siellä oli leveä vuode ja ottaisin vaan lakanan ja levittäisin sen sille. Se riittäisi. Kertoisin sitten vaimolle, että makasin sen päällä nurmikolla aurinkoa ottamassa. Se kävisi täydestä.
”Mennään,” sanoi Nanda ja hypähti ylös ja meni jo kohti portaita cokispullo kädessään. Minä riensin perään oluttölkin kanssa. Katselin miten tytön kiinteät pakarat keikahtelivat portaikkoa noustessa. En voinut olla hieman hipelöimättä nuorta villikkoa ja hänen reisien välistä vilahtelevia häpyhuulia. Nanda hihitteli ja pisti vauhtia etenemiseen. Kulli oli takaa-ajossa ja oli kuin olisi kurkottanut naista. Huoneessa otin komerosta lakanan jonka levitimme yhteistuumin vuoteelle. Ensin otimme pois päiväpeitteen ja sitten vasta levitimme lakanan patjalle. Nanda hypähti sängylle, levitti kätensä ja jalkansa ja oli kuin X-kirjain. Pillu rakoili ja avautui näyttäen punaisen lihansa. Ulompaa vaaleampaa ja syvemmällä tummempaa.
”Tule,” hoputti Nanda ja ojenteli käsiään.

Olin polvillani Nandan jalkojen välissä ja nostin hänen polvensa koukkuun ja levitin niitä hieman lisää. Kumarruin ja painoin kasvoni alas pillulle. Tunsin sen tuoksun ja nuolin sileitä häpyhuulia. Ei karvan karvaa eikä kovaa sänkeä huulissa ollut, vaan kimmoisaa pyöreyttä ja niiden välissä punainen, kiiltävä, kostea pillun onkalo. Olikohan Mintullakin näin, varmaan? Nuolin pillun suuta ja imaisin törröttävää häpykieltä. Nanda inahti ja nosti lanteita. Hän tarttui kuin kouristuksessa takaraivooni ja painoi päätäni lujemmin alas kohti pillua. Nuolin ja imin ja kieli oli syvällä. Se teki siellä kiemuroitaan ja join mehuja jota suuhuni tuli. Panin käteni pakaroiden alle ja nostelin kevyttä tyttöä kuin höyhentä. Pillu oli kuin tarjottimella ja minä mässäilin sillä. Sen maku oli mahtava ja neste jumalallista. Olisin voinut syödä sen olemattomiin. Nanda äänteli ja kiemurteli, haroi hiuksiani ja heitteli päätään kahta puolen. Irrottauduin pillun lumosta ja kohottauduin taas polvilleni. Katsoin sykkivää kulliani ja otin sen kouraani ja tähtäsin terskan suoraan avautuneeseen aukkoon. Painoin hitaasti ja katsoin miten liha antoi myöden kullin edetessä kohti lähteen pohjaa. Nanda ei enää varotellut eikä pyytänyt odottelemaan niinkuin pari viikkoa sitten, vaan piti minua lujasti vyötäröstä. Silmät suurina hän katsoi minua silmiin kun kaluni liukui liukkaaseen tuppeen. Se oli kireä ja hyvää tekevä ahdas pillu. Aloin hitaan panemisen ja pistin taas käteni pakaroiden alle ja nostelin. Kivespussi heilahteli vasten Nandan välilihaa ja itse hän nosti jalkojaan ylemmäs ja jalkaterät ojentuivat nilkoista kuin balettitanssijalla. Hänen kätensä olivat apunani ja tukivat alavartaloa irti vuoteelta ja näin hän halusi imeä kullin itseensä. Ja kulli olikin kuin imussa. Kuuma ja märkä, syvä kuilu piilotti kalun lähes kokonaan. Seinämät painuivat vasten vartta ja koko kyrpä oli kosketuksessa tytönpilluun kiihottuen ja sykkien. Minä huohotin kuin nuori kolli ja panin. Nanda vikisi halusta ja antoi pyllynsä pyöriä. Suljin silmäni ja ajatuksiini iski, että onkohan Minttukin samanmoinen peto. Mieleen vilahti, että mitähän Minttu ajattelisi, jos joskus ottaisin hänet niinkuin nyt Nandan. Saisin Mintun kastumaan ja vikisemään. Imisin hänen rintojen nipukoita ja tuntisin tyttären vartalon allani. Ei, ei se ihan oikein olisi. Avasin taas silmäni ja näin punaposkisen Nandan kiemurtelevan allani. Pillu laski ujosti pärähtäen ulos sinne pumppautunutta ilmaa.

Pyöräytin Nandan ympäri vatsalleen ja olin polvillani levitettyjen reisien välissä. Nostin kevyttä tyttöä ylös lantiosta ja upotin kasvoni pakaroitten väliin. Nuolin niitä ja upotin kielen aukosta sisään ja maistelin sen märkyyttä, sillä sitä se oli. Sormeni hapuilivat vatsapuolelta pillua ja Nanda vikisi pää painettuna ryppyiselle lakanalle. Jäntevät pyllynposket kastuivat syljestäni niitä nuollessa. Laskin Nandan taas alas ja otin kullista otteen ja ohjasin sen avonaisena odottavaan pilluun. Painoin hitaasti ja kuuntelin miten Nanda äänteli kun aloin käsin vetämään kuumaa tytönvartaloa itseeni. Mielessäni välähti, ovatkohan ne fleshlight-värkit yhtään tämänlaatuisia kuin Nandan pillu jota nyt hieroin vasten kulliani samoin ottein. Kalu kävi syvällä ja aina kun upotus oli syvin, niin kuului Nandan huulilta kirahdus. Varoin kuitenkin satuttamasta.
”Sano Nanda heti jos et halua näin tai sattuu.”
”Sanon, ei satu. Ihanaa, ihan ihanaa.”
Jatkoin samaa tahtia välillä ujuttaen kädet alas kohti pieniä rintoja. Nännit tuntuivat vieläkin kovemmilta kuin alussa, ne tuntuivat turvonneilta.
”Mä haluaisin ottaa sen sinun jutun mun suuhun, saanhan,” kuulin katkonaisen kysymyksen lakanamöykyn seasta.
”Saathan sinä,” sanoin ja lopetin panemisen. Vedin kullin hitaasti ulos, sillä tiesin, että sieltä karkaisi taas ilmaa pienen pärinän muodossa. Pieni ääni kuului ja sai Nandan hieman naurahtamaan. Hän kääntyi kohti minua ja otti kyrvän käteensä, runkkasi hitaasti ja katsoi sen kiiltävää päätä.
”Se on ihan märkä, ihan alas asti, – ja tämäkin,” hymyili Nanda ja punnitsi kivespussia. Tunsin sormien likistyksen.
”Onhan se märkä kaiken tämän jälkeen.”
”Ihanaa, katso miten minunkin paikat on märät. Ihan kiiltää vaan,” kiherteli Nanda ja hieraisi pillukumpuaan.
Makasin selälläni ja Nanda jalkojeni välissä kumartuneena suukottelemassa terskaa. Kaksin käsin hän piti kullia pystyssä kohti kasvojaan. Valkoiset hampaat hankasivat terskaa ja raottuivat sen verran, että punainen kieli livahti niiden välistä ulos lipomaan kiiltävän kireää nuppia. Kieli kiersi terskaa ja suu avautui lisää. Kulli upposi hitaasti syvemmälle suuhun ja kädet päästivät varresta irti siirtyen leipomaan kivespussia. Kivekset kirmailivat Nandan kädessä ja minulla oli kuumottava olo. Miten näin nuori, ja oikeastaan aivan kokematon nuori tyttö sai päälle nelikymppisen miehen tuntemaan itsensä ihastuneeksi, melkein rakastuneeksi ääliöksi nuoreen keijuun. Sormeni olivat Nandan hiuksissa ja puristin pään kämmenieni väliin. Painoin päätä syvemmälle kohden kullia. Nanda imi ja leikki kielellään ja puristi melkein kipua tuottaen kiveksistä. Koko alavartalo oli kuin tulessa ja kalu oli kuin olisi aikomus revetä. Sitä pakotti, mutta niin mukavasti, että halusin vaan lisää sen kiusaamista.

”Nanda, ollaan vähän aikaa ihan vaan, huilitaan,” sanoin, sillä kohta olisi minulta spermat lentänyt.
Nanda irrottautui kullini työstämisestä ja pyyhkäisi leualtaan kämmensyrjäänsä sylkeä jota venyi terskanpäästä. Pieni hienkiilto otsalla Nanda katsoi hymyillen minua ja siirtyi niin, että hänen päänsä lepäsi vatsallani. Poski painoi palleaani ja kasvot olivat kohti kaluani. Hänen kätensä hyväili kevyesti nivusissani ja välillä kullia, venytti esinahkaa ja puristi varren nyrkkiinsä. Näin makasimme kauan hiljaa ja minä leikittelin Nandan hiuksilla.
”Mun pitää kyllä käydä pissillä,” sanoi Nanda tovin kuluttua.
”Mene tuohon pikkuvessaan,” kuiskasin silmät suljettuina. Yläkerran vessa oli semmoinen pieni, ihan yökäyntejä varten vaan.
”Joo,” vastasi Nanda ja nousi ylös mennen makuuhuoneesta ulos aulaan.
Kuulin miten Nanda toimi veskissä, laski vettä ja huuhteli kätensä sekä lopuksi huuhteli pöntön. Hetken kuluttua hän asteli makuuhuoneeseen käsi ujosti peittämässä pikkupillua.
”Hitsi kun mä on sotkussa, onko kaikki tullu minusta? Kato täältäkin,” sanoi Nanda ja levitti reisiään ja näytti sisäreisiään. Ne kiiltelivät pitkälle alas jo kuivahtaneista eritteistä.
”Ei se kuule mitään, tule tänne mun päälle. Leikitään hieman ratsastusta.”
”Niinkuin silloin siellä sun autossa vai?”
”Niin, mutta nyt paremmin, eikä sinun tarvitse varoa lyöväsi päätä kattoon.”
”Oli se silloin hieman ahdasta, mutta mä tykkäsin kumminkin.”
”Tule nyt tänne vaan,” hoputin.
”Vitsi miten se seisoo, sehän heiluu!”
”Heiluu heiluu, se odottaa sinua. Tule nyt.”
Nanda kiipesi sängylle ja heilautti kulliani, pariinkin kertaan hän sitä tönäisi, ennenkuin nosti toisen jalkansa ylitseni. Hän istui reisieni yläosalla ja kulli oli kiinni hänen pillussaan. Nanda painoi kalua vasten häpykumpua ja keikutteli hieman itseään. Otin häntä käsivarsista ja vedin alas kohti itseäni. Nanda nosti lantiotaan ja minä tähtäsin kullia pilluun. Pienen hakemisen jälkeen se upposi hitaasti märkään ja Nanda nousi istumaan koko painollaan sen päälle. Hän nojasi käsin rintaani ja souti lantiollaan kullilla edestakaisin. Välillä hän ojentautui ja nosti itseään hieman ja pudottautui taas alas. Kulli törmäili pohjaan. Nanda antoi pikaisia suudelmia kasvoilleni ja inahteli ja vikisi. Hän kumartui eteen ja nojasi olkapäihini ja työnsi pilluaan kohti kivikovaa kyrpää. Aina istuessaan suorassa päälläni hän tunnusteli takakautta kullinvartta miten se liikkui sisään ja ulos. Hän heilautteli kiveksiä ja kaikki tuo teki hyvää minullekin. Minä tein parastani ja nostelin itseäni vastaan. Nanda taisi saada pieniä orgasmeja, sillä silloin häneltä meno hetkeksi loppui, kunnes taas alkoi. Pidin Nandaa lantiosta ja myötäilin hänen pompottavaa liikettä, autoin sitä. Pikkurinnat sojottivat kohti kasvojani ja aina välillä näykin niitä. Nännit olivat terävät ja kovat, kauniit, haluttavat. Tunsin miten alkoi tällä ratsukolla loppu lähetä. Kiihdytin hieman vauhtia ja niin teki Nandakin.
”Nostan sinut kohta pois päältä, se tulee,” sanoin hengästyneenä.
”Voi, ei vielä.”
”Kulta pieni, me jatketaan kohta taas.”
”Hyvä, ihanaa.”
Olin varma, että pystyisin taas samaan, kunhan olisimme jonkin aikaa levossa. Panisin saunan päälle ja ennen saunan valmistumista voisi hetken virittäytyä. Tunsin miten syvältä välilihan takaa alkoi pakottava, melkein kipu edetä ja nostin Nandan reisilleni istumaan. Kulli ruiskaisi ensimmäisen paukkunsa pitkälle ylös rinnalleni. Nanda tarrasi kalusta kiinni ja painoi sen vasten häpyluutaan. Siinä se sykki viimeiset sykähdyksensä valuttaen spermaa Nandan käsille ja häpykumpua pitkin alas häpyhuulille ja pilluun. Ei siitä mitään vaaraa silloin enää ollut. Nanda rojautti itsensä päälleni. Sperma sotki hänen rintansa ja siinä me suutelimme, kuin iänikuinen pari.

Makasimme vierekkäin ja annoimme kaiken kuivua päällemme. Ihot kiristyivät kun kuivuva sperma muuttui kovaksi ja koppuraksi vartaloillamme.
”Taidan hiippailla alas pistämään saunan päälle.”
”Mä tulen kanssa,” vastasi Nanda.
”Ok. Mennään vaan ja tehdäänkö pienet välipalat kanssa?”
”Vaikka, tee olisi ihan jees.”
”No sitä sitten.”
”Onko teillä korppuja?”
”On kai, katsotaan.”
Nousimme ja Nanda otti lakanan ja kääräisi sen ympärilleen.
”Äh, tässä onkin jotain märkää.”
”Arvaa, mitähän.”
”No, ei se mitään.”
Menimme portaikkoon minä alasti ja Nanda kuin itämaan prinsessa lakanaan kääriytyneenä. Jostain lakanan poimuista hän kuitenkin sai kätensä ulos ja piti minua tukevasti kullista kiinni. Näin menimme alas. Kävin pistämässä saunan päälle ja sillä aikaa Nanda täytti vedenkeittimen ja napsautti sen päälle. Hetken kuluttua istuimme pöytään ja joimme teetä sekä murustelimme korppua. Alastomina. Juttelimme ja minä vannotin Nandaa pitämään kaiken tapahtuneen ja tapahtuvan ihan vaan meidän omana tietonamme.
”Kuule, enkö voisi jäädä sun kanssa tänne koko yöksi? Lähtisin sitten aamulla tai päivällä veks.”
”Mutta mitä ne kotona sanoo?”
”Ei kai mitään. Soitan ja sanon, että olen yötä täällä, – siis Mintulla yökylässä.”
”No kai sinä sitten voit, mikäpä siinä.”
”Oi kiva,” iloitsi Nanda ja pomppasi ylös ja tuli halaamaan. Alastomat rinnat painoivat käsivarttani.
”Mutta meidän pitää kyllä hävittää kaikki jäljet sitten huomenna. Haen ne kaksi satamasta kotiin kuuden maissa illalla.”
”Joo, johtolankoja ei jää, ei mihinkään suuntaan,” vakuutti Nanda.

Istuimme takkatuvan sohvalla sormeillen toisiamme ja odottaen saunan valmistumista. Join jo toista oluttölkkiäni ja olin tuonut siideritölkin Nandalle. Minulla oli ollut sormi syvällä Nandan pillussa ja olin leikitellyt kovaksi koppuroituneella karvoituksella. Samoin oli Nanda leikitellyt minun karvoillani. Olin näpelöinyt nännejä ja niitä kehuskellut.
”Tiedätkö, Mintulla on just samanlaiset,” sanoi Nanda ja sai ajatukseni laukkaamaan kielletylle alueelle.
”Niin taitaa olla, en ole pitkään aikaan nähnytkään niitä.”
”Vitsi, jos se tietäisi, että mä olen pannut sen iskän kanssa. Voisi olla kaveruus katkolla.”
”Muista nyt jukoliste, ettet sanallakaan vihjaa.”
”No en mene mitään kertomaan. Enhän mä mikään hullu ole, vaikka nyt kai vähän,” naurahti Nanda ja painautui vasten minua.

Piehtaroimme sohvalla ja olimme melkein jo alkamassa toista panorupeamaa, kun päätimme kuitenkin mennä saunaan. Senhän nyt tietää, miten kahden kiimaisen saunahetki sujuu. No siten, että kulli seisoo koko ajan ja jatkuvasti joku käsi sitä koskettelee. Pillu ei saa olla hetkeäkään rauhassa ja kikatus ja vedenloiske on kova. Mutta päättyihän se aikanaan ja suunta oli taas ylös kohti vierashuoneen patjaa ja sille levitettiin taas se paljon nähnyt ja kokenut lakana.

5 kommenttia viestissä: “Tyttären ystävätär II”

  1. kanki says:

    Jukopliut, löysinpä hienon tarinan. Mistä näitä taitureita tännekin eksyy? Ehdotonta huippua.

  2. Uuno says:

    Missä se jatko-osa viipyy

  3. qwerty says:

    tasapuolisuuden nimissä se on mintun vuoro seuraavaksi 🙂

  4. J says:

    Olipa mukavaa luettavaa,ei ollut pelkkää aktin kuvaamista! Sopivasti kuvailtiin itse henkilöitä. Toivottavasti saadaan joskus jatkoa! 4/5 tälle

  5. Uuno says:

    Seuraavaksi sitten Minttua.

Kommentoi

top