search
top

Oskari Olematon – koulukaverini

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (21 votes, average: 3.24 out of 5)
Loading...

Tämä tapahtui vuosi sitten huhtikuun alkupuolella. Oli perjantai ja kiireinen työviikko alkoi olla takana. Minun oli pitänyt saada moottoripyöräni käyttöön sinä viikonloppuna, mutta kaverit siltä tallilta, jossa pyöräni oli talvisäilössä, sanoivat, etteivät ehtineet huoltaa sitä kuntoon, että saisin sen vasta seuraavana keskiviikkona. Olisinhan minä sen osannut itsekin huoltaa, mutta kun se nyt kuului sopimukseen sen tallin kanssa. Vähän vitutti, kun olin jo ehtinyt haaveilla ajotaidon palauttamisesta puolen vuoden jälkeen ja viikonlopun retkistä pitkin ympäröivää maakuntaa.

No, jäipähän aikaa lähteä kunnon baarikierrokselle. Kun en saanut moottoria haarojeni väliin, voisihan sinne etsiä kunnon jätkänkin. Olikin jo aikaa, kun olin viimeksi päässyt paneskelemaan. Soittelin töistä kavereita läpi, mutta hemmetti, kaikilla oli olevinaan jotain muuta menoa illalla. Ei auttanut kuin roudata sapuskaa kotiin ja pyöritellä siellä hetki peukaloita. Lopulta päätin, että lähden salille raatamaan, kun ei parempaakaan tekemistä tullut mieleen. Tavallisesti salipäiväni ovat tiistai, torstai ja sunnuntaina, muina päivinä saatan pitkin hampain juosta tai käydä uimassa. Innostuin himokuntoilijaksi jo parikymppisenä armeija-aikana, siis jo nelisentoista vuotta sitten. Sitä ennen olin täydellisen ruipelo vetelys.

Silloin perjantaina hikoilin salilla ja saunassa itselleni kunnon nestevajauksen. Niinpä päätin, että on vakava syy käydä tankkaamassa itseni muutamalla oluttuopposella. Kotimatkalla poikkesin yhteen räkälään, jossa olin vuosien varrella käynyt pari kertaa. Ei mikään houkutteleva baari, asiakaskunnallakin tuopit olivat liimautuneet vapiseviin huuliin, mutta kapakka oli kohtalaisen lähellä kotiani.

Paikka oli puolillaan niitä vakituisia kännääjiä, tylsistyneitä eläkeläisiä ja muita elämän tylysti sysimiä. Vaikka lähes kaikki olivat miehiä, ei porukassa tosiaan ollut ainuttakaan, jota olisi voinut kuvitella tuikkaavansa perseeseen. Ei vaikka miehen kaipuuni oli jo kärventävä.

Menin tiskille ostoksille. Siinäkin vieressä istui yksi surkean näköinen laiheliini, haisi pesemättömälle ja pitkä vaalea tukka roikkui likaisena olkapäille. Luokittelin hänet vähintään narkkariksi. Vähän minua häiritsi, kun silmäkulmasta huomasin sen hyypiön tuijottavan minua. Sain tuoppini ja nappasin iltapäivälehden lukemiseksi. Käännyin lähteäkseni kohti vapaata loosia, kun vierestäni kuului:
– Mitä Hessu?
– Mitäpä tässä.
Kumma kyllä en yhtään älynnyt ihmetellä, että se tyyppi tiesi nimeni. Käänsin hänelle selkäni ja marssin pöytään. Tungin treenikassin pöydän alle ja heitin nahkatakkini penkille viereeni. Uppouduin lehteen ja olueen. Juoma maistui hyvältä ja etusivun otsikot kiihkoilivat typeriä kohtuuttomuuksia tavalliseen tapaansa. Äkkiä se tiskin kaveri istahti siihen vastapäätä.
– Sopiiko tähän istua?
– Häh? Miksi kyselet, kun istuit jo?
– Sorry. Et taida muistaa mua?
– No, ei tosiaan juolahda mieleen, missä olisin voinut tavata sut.
– Niin, onhan siitä jo aikaa.
– Ai? Onko me muka joskus liikuttu samoissa piireissä? Vaikee uskoa.
– Niin. Me oltiin samalla luokalla. Kirjoitettiinkin yhtä aikaa.
– Älä…
Vasta nyt katsoin tyyppiä vähän tarkemmin. Nuo silmät. Jos nuo rypyt harmaalta naamalta silittäisi… Jos noilta kallosta paistavilta luilta velttoina roikkuvat kasvolihakset olisivat vähän jäntevämmät… Koko ryhti vähän suorempi… Kouluaika? Hönkäisin:
– Oskari…
– Joo. Oskari Olematon.
– Hei, mää en koskaan lallattanut sitä.
– Joo, et. Se mää kuitenkin oon.
– Ei sillä kukaan silloin pahaa tarkoittanut. Sehän oli vitsi. Eikö se ollut joku lasten laulu?
– Tosi hauska vitsi.
– Sehän vain johtui siitä, että sää olit jotenkin niin metkan oloinen. Kauhean ujo. Tytötkin oli ihan lätkässä sinuun. Olit niistä niiiiin ihanan söpön kaunis.
– Niin kai. Entä nyt?
Oskari tuijotti surumielisen näköisenä ikkunasta ja piirteli etusormella pöydän pintaan kolmioita. Ärsyynnyin. Ei kai se helvetti halua, että minä alan vakuuttelemaan sen pysyneen edelleen hyvännäköisenä. En takuulla rupea valehtelemaan.
– Kuule, en viitsi ruveta lässyttämään. Sää olet suoraan sanoen totisesti rupsahtanut.
– Aina vain yhtä törkeän suorapuheinen?
– En ole koskaan halunnut loukata ketään, mutta en myöskään viitsi tuhlata aikaani valheellisen paskan jauhamiseen. Mitä sulle on tapahtunut?
– Elämä. Sääkin olet muuttunut. Tosin parempaan suuntaan. Et sää ennen ollut tuollainen komea bodari.
– En mää mikään bodari ole, mutta treenaan kyllä ahkerasti.
– Yllättävää. Koulussahan me lintsattiin yhdessä liikuntatunneilta parhaamme mukaan.
– Mää vihaan edelleen urheilua ja kilpailua, mutta rakastan ruumista ja sen liikkumista.
– No joo, se näkyy. Pukkaako narsisimia?
– Totta hemmetissä, mutta toivottavasti realistisissa mitoissa. Sää et taida itsestäsi pahemmin välittää?
– No miten sen nyt ottaa… Mitä sää teet työksesi?
– Olen kemisti yhden firman laboratoriossa.
– Niin, säähän tykkäsit aina matikasta ja luonnontieteistä. Tienaako siinä hyvin?
– En nyt kehuisi, mutta ihan riittämiin poikamiehen tarpeisiin.
– Ai et ole päässyt naimisiin?
– En ole pyrkinytkään? Mitä sää teet elääksesi?
– En mitään. Työtön. Kela ja sossu elättävät.
– Mutta etkö sää mennyt kauppakorkeaan?
– Joo, mutta en viihtynyt. Tarjoa kalja.
– Mun periaate on tämä: jokainen maksaa omat juomansa.
– Velaksi. Huomenna pitäis tulla rahaa.
– Älä naurata. Olkoon sitten. Mutta vain yksi.
En kai olisi suostunut, mutta kun omakin juomani oli jo loppunut. Menin tiskille hakemaan tuoppeja. Hitto, jos tuo Oskari Olematon aikoo liimautua kylkeen. Miten se oli päästänyt itsensä tuohon kuntoon? Vaikutti vastenmieliseltä luuserilta. Se oli kouluaikoihin ihan erilainen, vähän syrjään vetäytyvä, mutta tosi hyvännäköinen ja mukavakin, kun uskalsi avautua. Jumalauta, jos se alkaa nyt ruikuttaa elämäänsä ja yrittää ripustautua minuun. En kyllä katsele sitä enää yhtä tuoppia pitempään.
– Siinä. Sen kun vedät naamaasi.
– Kiitti. Mää maksan kyllä takaisin.
– Lopeta tuo lässytys! Mää tarjoan tän kerran, mutta vain tän.
– Okei. Mikset sää ole halunnut naimisiin? Luulis, että naiset kuolaisivat hulluina tuollaisen jätkän perään.
– En välitä naisista, joilla on rinnukset syljestä märät.
– Entä märät jätkät?
– Mitä sää meinaat?
– No jos naiset ei kiinnosta, niin miten olis äijät?
– Kuule nyt, Oskari Olematon, mun yksityiselämäni ja seksitapani eivät kuulu tän pöydän keskusteluaiheisiin, onko selvä?
– Joo joo, älä kärähdä. Ajattelin vain, olisiko mulla jotain mahdollisuuksia.
– Hahahaa. Oletko sinä joku vitun homo vai?
– Olen.
Mykistyin. Meidän Oskari homo? Vanha koulukaveri, se vähän hiljainen hissukka? Ei ollut koskaan juolahtanut mieleenkään. Toisaalta ei se koskaan muistaakseni ollut seurustellut kenenkään tytön kanssa, vaikka ne olivatkin lääpällään Oskarin nättiin pärstään. Jos en olisi itse silloin niin tiukasti salannut omaa homouttani, olisimmekohan voineet löytää toisemme? Äh, naurettavaa edes pohtia tuollaista.

Katsoin Oskaria. Ei hänellä kyllä voi mennä hyvin homorintamallakaan. Kuka haluaisi mennä sänkyyn tuon näköisen kanssa? Luurangonlaiha surkimus, rispaantuneen farkkutakin alla likainen, harmaa huppari ja haisee pahalle. Minä en ainakaan panisi häntä, vaikka minulla olisi kolmimetrinen kyrpä. Oskari katsoi minua odottavasti ja hymyili jotenkin halveksivasti:
– Järkytyitkö? Nostaako vanha kunnon homovihaaja päätään tosi-mies-Hessussa? Tekiskö mieli käyttää vähän noita isoja lihaksia ja vetää hinttari-Oskaria kunnolla lättyyn?
– Älä viitsi! Okei, paljastus paljastuksesta. Määkin olen homo. Olen aina ollut.
No nyt hiljeni Oskari. Hänen naamansa venähti ja ilme muuttui oudon surulliseksi. Hän tuijotti minua silmiin hartaasti. Näytti kuin hän olisi alkanut vähän vapista. Sitten hän ojensi kätensä ja yritti tarttua minun kouraani. Vetäisin käteni nopeasti pois:
– Hei, älä nyt ala vetää mitään äkkinäisiä johtopäätöksiä.
– Anteeksi, Oskari nolostui.
– No ei mitään. Mun miesmakuni on vain vähän toisenlainen.
– Niinpä tietenkin. Hullua, että sääkin olet homo. En olisi uskonut.
– Mitä niin uskomattoman hullua siinä on?
– Niin no ei kai mitään. Tiedätkö, mää olin vähän ihastunut suhun lukiossa.
– Minuun? Finninaamaiseen vetelykseen?
– Ethän sää sellainen ollut! Sun lunkin pinnan alla säteili joku karisma, pidätelty seksikkyys. Sulla oli aina sellainen metka velmu ilme, joka veti polvet veteliksi.
– Oho, enpä tunnista itseäni tuosta.
– Ehkä sää oletkin nyt enemmän oma itses. Sun seksikkyys on nyt avointa ja jotenkin röyhkeää, pelotonta.
– No ainakaan mää en pelkää ketään, mutta riittää jo minusta. Kerro, mitä sulle on tapahtunut. Sää sanoit jotain elämästä…
– Tarjotako toisen?
– Paskat sun kanssa.
Menin hakemaan meille toiset. Tuhahdin itselleni, että niinkö helposti Oskarin imartelu tehosi minuun. Toisaalta ajattelin, ettei se enää niin pahalta haise, labrassa saa pahempiakin lemuja aikaan. Ja ehkä se yhteinen homous teki minut myötämielisemmäksi. Eikähän tarjoaminen rahasta ollut kiinni, olen oikeasti melkoisen varakas. Sitä paitsi minua alkoi kiinnostaa, mikä oli aiheuttanut Oskarissa noin suuren muutoksen, siis ulkoisessa olemuksessa ja vain noin neljässätoista vuodessa. Ei kukaan normaalisti noin täydellisesti rupsahda ja vanhene siinä ajassa, vaikkei kunnostaan huolta pitäisikään. Palasin pöytään ja iskin tuopin pöytään:
– Äläkä vahingossakaan ala kiittelemään ja lupailemaan mitään takaisin maksusta.
– Joo en. Kiitos, mää tarjoon sulle joskus.
– Heheh, hyvä vitsi. Kerro nyt se sun stooris. Sää menit siis kauppikseen.
– Niin tein. Ensimmäinen vuosi meni aika mukavasti noin opintojen kannalta. Sitten mää uskaltauduin hakeutumaan pikku hiljaa homomaailmaan. Löysin kavereita ja pääsin toteuttamaan itseäni.
– Siis naimaan?
– Niin. Et usko, miten vapauttavaa se oli vuosien salailun ja pelkäämisten jälkeen.
– Uskon mää. Olen kokenut saman.
– Se oli taivas. Mää olin onnellinen. Menin ihan sekaisin. Se oli yhtä loputonta biletystä ja panemista. Mää annoin kenelle tahansa, joka älysi kinuta. Ja oli kännäämistä ja sitten viimein tuli muitakin, pillereitä ja kai tiedät.
– Voin kuvitella. Ja sitten sää jäit siihen koukkuun?
– Jep. Opiskelut jäi. Se muu oli pääasia. Vaikka tein mää kaikenlaisia lyhyitä työkeikkojakin. Kaupoissa, kapakoissa, puhelinmyyntiä, siivousta ja sellaista, mutta ei mua niissä paikoissa kauaa kateltu. Suoraan sanoen sotkin asiani aika perusteellisesti. Mää en vain jotenkin tajunnut, missä mennään enkä välittänytkään. Elämä oli niin mahtavaa. Ja seksi.
– Eikö kukaan sanonut sulle mitään? Varoittanut, huolestunut?
– Kotiväki vähän. Mutta luuletko, että se mulle mitään merkitsi?
– Eipä kai sitten.
– Sitä kesti joitakin vuosia, kunnes mää keksin lähteä Lontooseen. Ensin töihin yhteen firmaan, jossa tarvittiin suomenkielen taitoista tyyppiä. Pari vuotta meni ennen kuin sain potkut. Jatkoin nimittäin siellä samaa elämää. Jäin vähäksi aikaa pyöriin kaduille, kunnes yksi Mark poimi mut kotiinsa.
– Rakastuit? Suhde?
– Miten sen nyt ottaa. Mää olin puolitoista vuotta Markin ylläpitämä rattopoika. Se kouli mut sm-seksin saloihin. Perusteellisesti sanoisin. Minusta tuli loistava masokisti. Tai siis hyvä näyttelemään sellaista. Mark sanoi, että jo pelkkä mun uikutukseni ja tuskan huudot saivat siltä mällit lentämään.
– Hyi hitto. Vastenmielistä.
– Ai sää et pidä sado-maso -touhuista? Noilla lihaksilla voisit olla tosi kiihottava sadisti.
– Hei, mää tykkää kyllä rajusta seksistä, mutta pientä rajaa. En näe mitään ideaa tuskan tuottamisessa tai kokemisessa.
– Sääli, vaikka onhan rajuuskin komeaa. No, sitten Mark heitti mut pellolle.
– Miksi?
– Mää aloin muuttua tällaiseksi. Se halusi nuorta ja nättiä kiljumaan kivusta. Olin taas vähän aikaa kadulla, kunnes yksi Geoffrey vuorostaan otti minut hoitoonsa. Se oli sika rikas lakimies ja jotain etäistä sukua kuningashuoneellekin. Se oli kyllä jo yli kuusikymppinen. Ei kai kukaan nuorempi minusta enää olisi huolinutkaan. Geoff oli kyllä vähän kumma sadistiksi. Kun se oli aikansa kiduttanut mua, se halusi, että mää kostoksi panen häntä. Ehkä sen kanssa olis voinut jatkua pitempäänkin, mutta mää mokasin. Mää menin varastamaan siltä rahaa. Tarttin huumeisiin, kun se ei niitä hoitanut niin kuin Mark. Niin Geoff heivasi mut pihalle. Mää sanoin samalla heipat briteille ja menin Barcelonaan vajaaksi vuodeksi ja sitten muutamaksi kuukaudeksi Amsterdamiin. Siis huoraamaan.
– Jeesus, mikä elämä. Entä sitten?
– Palasin nelisen vuotta sitten tänne, kun äiti kuoli.
– Olen pahoillani.
– Niin. Äiti oli loputtoman hyvä ihminen. Se jaksoi toivoa, että mää vielä saan elämäni järjestykseen. Isä pani sitten rahahanat kiinni ja sanoi, että jospa minä sillä tavalla saisin itseäni niskasta kiinni, ottaisin vastuun itsestäni. Eipä ole onnistunut.
– Oletko kuitenkin väleissä isäs kanssa?
– Joo, voin käydä sen luona syömässä, jos huvittaa. Ja käydään me joskus yhdessä mökilläkin, mutta enhän mää maalla pitkään viihdy.
Lähdin mitään sanomatta käymään kusella. Olin rehellisesti sanottuna melkoisen järkyttynyt. Helvetillinen elämä ja vielä Oskari Olemattomalla, sillä söpöllä lukiolaisella. En ole yhtään humanistis-yhteiskuntatieteellisesti suuntautunut eikä minulla ole vastauksia, mutta miten ihmeessä kaksi elämää, joilla on suurin piirtein samat lähtökohdat, voivatkin mennä niin eri suuntiin. Tarkoitan Oskaria ja minua. Minulla on asiat todella hyvin monella mittarilla katsottuna. Enhän minäkään kaikkea taivaasta ole saanut. Kyllä minun on täytynyt töitä tehdä elämäni eteen, mutta ei se ole koskaan ollut vastenmielistä. Olen nauttinut raatamisistani.

Minulla oli kumman ristiriitainen olo ja olin selvästi ahdistunut Oskarin takia. Ihmeempiä ajattelematta vein meille molemmille taas kaljat. Oskari vähän hämmästyi:
– Oho, mistäs nyt tuulee?
– Ai niin, en ymmärrä. En yleensä ole reilu tyyppi. Enkä juo kolmea neljää tuoppia enempää, niin että nämä saavat jäädä viimeiseksi.
– Mikset juo? Oletko raittiusintoilija?
– En, mutta enempi alkoholi muuttuu mun suussa rähinäviinaksi. Välttelen kännejä ihan ympäristönsuojelullisista syistä.
– Sinä väkivaltainen? En usko. Säähän olit aina niin rauhallinen. Ja sovittelit, kun muut yritti rähistä.
– Joo niin kai, mutta et arvaa, miten usein teki tosissaan mieli vetää tyyppejä kunnolla turpaan. Silloin ei vain ollut papua eikä siis kanttia.
– Nyt näyttää ainakin lihaksissa löytyvän. Miten sää innostuit tuommosesta bodauksesta?
– Tuli vain sellainen miehekkyyden kaipuu. Parikymppisenä. Armeijassa.
– Armeijassa? Ei helvetti, oletko sää käynyt intin?
– Tietenkin. Miksen olisi?
– Niin mutta säähän olet homo.
– Et kai sää yritä väittää, että hintissä ei voi olla tarpeeksi miestä käydä armeijaa? Tiedoksesi, että mää olin helvetin hyvä sotilas ja nautin siitä touhusta ihan täysillä. Ja kävin sen pisimmän kaavan mukaan.
– Et sitten jäänyt sinne?
– En. Halusin enemmän opiskelemaan kemiaa ja biologiaa ja lopulta väittelin biokemian alalta. Ja sillä tiellä ollaan.
– Oikein tohtori. Vaikuttavaa. Onko sulla miestä?
– Ei vakituista. Ei kolmeen vuoteen.
– Sää oot kuitenkin joskus seurustellut?
– Pari muutaman vuoden suhdetta on ollut, mutta ei niistä sen enempää. Nyt mennään kaveriseksillä.
– Niin että olet vähän niin kuin vapaata riistaa?
– Rauhallisesti, Oskari! Älä ala kuvitella mitään. Niin kuin sanoin sää et ole mun tyyppiä.
– Liian rupsahtanut ja räjähtänyt? Liian vähän lihaksia.
– Sinäpä sen sanoit.
– Hitsi, olis ollut upeaa päästä hyväilemään ja puristelemaan tuota komeaa kroppaa. Jos muistan oikein, niin sulla on kaiken lisäksi melkoisen kokoinen kyrpäkin.
– Mistä sinä voit sen tietää?
– Käytiinhän me joskus jumppatunnilla sentään uimassa. Saunassa oli hyvä tiirailla.
Katsoin Oskaria hiljaa. Luiset kädet hyväilivät oluttuoppia. Sormet olivat laihat ja pitkät kuin hämähäkin jalat. Silmät näyttivät hymyilevän minun rintalihaksilleni. Mikähän hempeyskohtaus tai hyväntekeväisyys minuun iski? Kuiskasin:
– Okei, yksi pikapano. Mutta ei sen enempää eikä mitään tunnehöpinöitä. Juo se kalja. Mää asun tässä lähellä.

Hehe, Oskari hölmistyi kertakaikkisesti. Toljotti minua suu auki. Kun kopautin oman tyhjän tuoppini pöytään, häneenkin tuli vauhtia, ja hänen juomansa hävisi vauhdilla. Nappasin nahkatakkini ja kassini ja lähdin marssimaan edeltä. Oskari sai minut kiinni kadulla. Mitään puhumatta kävelimme kotiini. Vasta eteisessäni hän sai puhuttua:
– Hessu, ei sun tartte tätä tehdä.
– Ei niin, mutta teen sen silti.
– Mää en haluaisi olla sulle mikään säälipano.
– Mitä väliä sillä sulle on? Pano kuin pano. Enkä mää sitä paitsi tiedä, miksi mää haluan tätä. En edes aio miettiä. Mutta sää menet suihkuun ja peset itses kunnolla ennen kuin mää nussin sua. Sää haiset niin pahalle.
– Vittu, tuota sun taitoos puhua kauniisti ja romanttisesti. Missä se kylppäri on?
Näytin paikan ja annoin hänelle pyyhkeen. Jätin hänet riisuuntumaan kylpyhuoneeseen ja inhoten ehdin ajatella, että toivottavasti Oskarissa ei ole luteita ja täitä. Heti perään kylläkin läimäsin itseäni poskelle, että älä saatana ole tuollainen paskiainen.

Menin makuuhuoneeseen. Minäkin heitin vaatteet pois ja ihailin itseäni kaappien isoista ovipeileistä. Annetaan nyt sitten Oskarille tosi miehen kroppaa koko rahan edestä, hymyilin omahyväisesti. Kaivoin yöpöydän laatikosta kortsun ja liukkaria. Palasin olohuoneeseen ja heitin tarvikkeet sohvapöydälle. Asetuin muskeleitani pullistellen nojaamaan yhteen seinään niin, että näin kylppärin oven ja että Oskari näkisi heti minut.

Kuulin hänen sulkevan suihkun. Kului jonkin aikaa, kun hän ilmeisesti kuivaili itseään. Sitten ovi avautui ja Oskari ilmestyi. Hän jähmettyi niille sijoilleen, kun näki minut. Hänellä oli pyyhe kiedottu lanteille. Hän oli juuri haromassa nyt puhtaita, pitkiä vaaleita hiuksiaan niskaan. Mutta mikä surkea näky hän olikaan. Niin laiha, että kaikki luut olivat näkyvillä. Iho roikkui kalpeana ja velttona. Ei totisesti mitenkään himoja herättävä.

Minä ilmeisesti olin. Oskari nielaisi kuuluvasti ja hänen suunsa levisi autuaaseen hymyyn. Hän naurahti:
– Sulla on tosi upea kämppä.
– Tämmöinen poikamiesboksi vain.
– Onko oma?
– On. Ja velaton.
Siirryin seisomaan keskemmälle lattiaa, leveähkössä haara-asennossa. Nostin käteni niskan taakse ja jännitin vartaloni ja raajojen lihaksia. Oskari päästi outoa vikinää. Vaihdoin bodausasentoa ja komensin:
– Käy käsiksi. Sunhan piti päästä hiplaamaan mua.
– Saanko mää suudella sua?
– Et suulle.
– Senkin vittupää.
– Turpa kiinni ja hommiin!
Hän nytkähti liikkeelle. Vapisevat kädet alkoivat hyväillä ja puristella rintalihaksiani, hartioitani, hauiksiani. Huulet hamuilivat käsien perässä. Välttelin hänen katsomistaan, etten tuntisi vastenmielisyyttä, mutta myönnän, että hänen tutkivat kätensä ja huulensa tuntuivat ihollani todella hyvältä. Vaihtelin välillä asentoja. Hän kiersi ympärilläni ja huokaili. Hetkittäin hän puristautui tiukasti minua vasten.

Hän polvistui taakseni ja läiski hetken pakaroitani. Sitten hän levitti niitä ja tunki kielensä persevakooni ja reikääni. Samalla hän puristeli ja venytteli kassejani. Reiteni alkoivat suorastaan vapista ja kalukin turvota. Oskari konttasi etupuolelleni, runkkasi hetken kyrpääni ja nappasi sen sitten suihinsa. Voi jumalauta, että sain elämäni imuhoidon, vieläpä syvälle nieluun. Lopulta vain huohotin:
– Ei, saatana, mahtavaa. Sää totisesti olet ammattilainen. Voi vittu, kohta tulee, nyt tulee!

Oskari päästi kaluni suustaan välittömästi ja kähisi:
– Älä vielä ammu! Mää haluan tuon mahtavan jättiläisen perseeseen.

Nappasin sohvapöydältä liukkarin, heitin sen hänelle ja komensin hänet liukastamaan reikänsä. Itse kumitin kaluni. Katselin, kun Oskari selällään maaten ja jalat pystyssä tunki irstaasti irvistellen geeliä reikäänsä. Asetuin seisomaan jalat haarallaan hänen päälleen ja runkkailin kyrpääni. Hän oivalsi heti tarkoitukseni ja liukasti vehkeeni hartaasti ja silmät kiimasta palaen.

Kumarruin ja kiskaisin hänet hiuksista sen verran pystyyn, että sain paiskattua hänet poikittain sohvan käsinojalle makaamaan. Nostin hänen lantiotaan ylös ja tökin kyrpää hänen olemattomien pakaroittensa välissä. Oskari vikisi:
– Ota mut. Ota mut. Raiskaa mut.
– Saatanan jätkä…

Enempää en ärähtänyt. Sovitin kalun reiälle ja aloin työntyä voimalla sisään. Perse antoi periksi ihanan hitaasti ja tiukasti. Kun pääsin niin perille kuin ulotuin, nytkyttelin hetken ja vittumaisuuksissa voimani näyttääkseni nostin Oskaria kyrvälläni. Hän parahti älyn kiihottavasti. Sitten aloin hitaan nussimisen. Mutta kun sitä oli kestänyt hetken, Oskari alkoi vaatia:
– Vittu, pane rajummin! Anna mun tuntea sun voimas! Näytä, että olet mies!

Tempaisin hänen pitkän lettinsä toiseen kouraani, toisella puristin hänen uumaansa ja aloin naida häntä suorastaan raivona. Ja minkä hoidon Oskarin perse minulle antoikaan! Sellaista en ollut koskaan ennen kokenut. Sekosin täysin. Tuntui, että mää voisin nussia sen jätkän hengiltä siinä kiimaisessa hurmiossa. Minulta meni täysin ajan taju. Se oli mieletöntä hulluutta ja mun ruumiini huusi raivoisasta nautinnosta. En olisi halunnut ikinä lopettaa sitä, mutta lopulta en pystynyt pidättelemään, vaan rajuissa sätkyissä, sähköshokeissa kouristellen laukesin loputtoman pitkän tuntuisesti.

Tasoittelin hengitystä kyrpäni edelleen siellä perseessä. Jalkani vapisivat holtittomasti. Jonkinlaisessa jälkiraivokohtauksessa revin Oskarin tukkaa ja pyöritin hänen päätään. Äkisti kiskaisin itseni ulos hänestä ja vetäisin pari kertaa täysillä häntä pakaroille. Murahdin tylysti siinä sohvan käsinojalla velttona retkottavalle miehenkuvatukselle:
– Vittu, mää menen suihkuun.
– Joo. Ja Hessu…
– Niin?
– Kiitos. Kukaan ei oo koskaan pannu mua näin upeasti. Ihan oikeasti. Tää oli… tää oli, en tiedä…

En kuunnellut enempää, vaan menin sinne suihkuun. En oikein uskonut Oskarin vakuutteluja. Mutta minulle se oli loistopano. Parhaimpia elämässäni, vaikka yleensä pidänkin pitemmän kaavan mukaisista sessioista ja enemmän vertaisteni kavereiden kanssa. Nautiskellen annoin lämpimän veden hiljaksiin huuhtoa minusta jälkihurmion.

Kun sain kuivattua itseni, nappasin Oskari vaatteet ja palasin olohuoneeseen. Hän makasi edelleen siinä käsinojalla, mihin olin hänet jättänyt. Vähän säikähdin, josko hänelle oli sattunut jotakin.
– Oskari hei, mikä nyt? Kaikki OK?
– Joo. Ei mitään hätää, kaikki hyvin, hän mumisi.
– Nouse ylös. Mää toin sun vaatteet. Pue, tokaisin ja heitin ne kuteet hänen jalkoihinsa.
– Joo, joo.

Hän nousi hitaasti ja nyyhkäisi ihan selvästi. Hän ei katsonut minuun, mutta huomasin, että hän pyyhki silmiään kuin olisi kuivannut kyyneleitä. Hämmennyin enkä oikein tiennyt, mitä tehdä. Kysyin varovasti:
– Mikä sulle tuli?
– Ei… ei mikään. Anteeksi.
– Satutinko mää sua? En mää tarkoittanut. Mää vain sekosin. Olinko liian raju?
– Et, usko nyt. Sää olit loistava. Vähän liiankin. Mää nautin täysillä.
– No mikä sitten?
– Äh, mää vain… mää vain, Oskari purskahti äkkiä hillittömään itkuun. – Mää vain ajattelin…
– Mitä? Rauhoitu nyt ja kerro!
– Mää vain mietin, voisko mun elämässä kaikki olla toisin, jos… jos, hän sai puristettua itkun tyrskähdysten seasta.
– Jumalauta, hillitse itsesi ja kakaise ulos, ärähdin ja tartuin häntä leuasta ja käänsi itkun vääristämät kasvot itseeni päin.
– Sitä vain, että olisiko mun elämäni mennyt toisin, jos me olisi löydetty toisemme jo silloin lukiossa, hän niiskutti ja yritti pälyillä seiniä. – Olisinkohan määkin nyt tuollainen sinun kaltaisesi miehekäs komistus?

En osannut hetkeen sanoa mitään. Auoin vain sanatonta suutani. Päästin hänen leukansa ja istahdin sohvaan. Oskari alkoi hiljaksiin kiskoa vaatteita päälleen. Huokaisin:
– No, niin ei käynyt ja nyt on nyt. Et sitten vissiin ole tyytyväinen nykyiseen elämääsi?
– Helvetti, kuka olisi. Sinä varmaan olet tyytyväinen omaasi?
– Niin olen.
– Arvasin.
– Jos sää haluat, sää voit vieläkin muuttaa elämäsi.
– Joopa joo. Miten muka?
– Kahdessa tai viimeistään kolmessa vuodessa sää voit päästä suurin piirtein samaan kuosiin kuin mää nyt.
– Valehtelet.
– Se tietysti vaatisi, että jätä viinan ja huumeet ja aloitat sinnikkään kuntoilun. Alussa tietysti rauhallisen. Mää voisin auttaa sua, ryhtyä sun henkilökohtaiseksi valmentajaksi.
– Ihan tosi? Näkisit sen vaivan? Mun takiani?
– Joo. Mutta ehtona on täysraittius.
– Niin, siinäpä se. Siksi se ei onnistu.
– Kyllä onnistuu, jos sää tahdot.
– Kuule, kun on niin pitkälle riippuvainen kuin minä, ei ole enää omaa tahtoa. Riippuvainen on luovuttanut tahtonsa mömmöille ja ne määräävät, mitä riippuvainen voi tehdä.
– Sää et aio edes yrittää?
– En. Kiitos kuitenkin. Olet herttainen, kun yritit, hän hymyili ja kiskoi farkkutakkinsa vielä hupparin päälle. – Kuule, olisko sulla vipata muutama kymppi? Olis vähän tarvista.
– Ei. Sää panet ne kuitenkin viinaan tai muihin aineisiin.
– Etkö sää voisi joskus edes teeskennellä tietämätöntä ja suvaita pikkuriikkisen verran valkoisia valheita. Tuommoisena sää olet vitun ärsyttävä.
– Miksi valehdella itselle, kun voisi tunnustaa totuudenkin?
– Enhän mää itselleni yritä valehdella, vaan sulle. Mää tiedän tasan tarkkaan, mihin mää ne rahat olisin käyttänyt.

Huokaisin ja menin makuuhuoneeseen, jonne olin jättänyt vaatteeni. Katsoin taas alastonta itseäni niistä peileistä. Niin, millaistahan olisi, jos Oskarikin olisi tässä kunnossa, mietin hetken. Kaivoin housujen taskusta lompakkoni ja otin sieltä satasen. Menin eteiseen, jossa Oskari tunki likaisia lenkkareitaan jalkaan. Ojensin setelin hänelle. Hän irvisti:
– Näin paljon. Menitkö sää jotenkin sekaisin?
– Kaipa. Enempää on sitten turha tulla ruinaamaan. En aio sponsoroida enää tuota elämääsi.
– Ei, ei tietenkään. Lupaan, ettet enää ikinä näe mua, hän naurahti, tarttui äkisti kyrpääni ja vatkasi sitä kuin olisi kätellyt. – Huora kiittää hyvästä panosta. Heippa.

Hän häipyi saman tien enkä tosiaan koskaan enää nähnyt häntä. En ehtinyt häntä edes usein muistelemaankaan, hän häipyi muistini hämärille rajamaille. Sain seuraavalla viikolla moottoripyöräni ja aloin nautinnolliset retkeni. Ja tein töitä ja raadoin salilla. Seurustelin kavereitteni kanssa, minkä kerkesin. Kesällä tutustuin Juhaan, toiseen nahkamotoristiin. Hän on tosi upea tyyppi, vähän saman oloinen korsto kuin minä ja meidän seksielämämme on mahtavaa kahden ison uroksen melskettä. Sen verran jotenkin ujostelemme ja arastelemme vielä toistemme tunteita, ettemme ole arvanneet varsinaiseen parisuhteeseen antautua.

Oskaria en siis paljon miettinyt. Tuosta tapaamisestamme ehti kulua noin vuosi. Sitten yhtenä sunnuntaina, vaikka en yleensä katsele kuolinilmoituksia, törmäsin shokeeraavaan näkyyn. Oskarin kuolinilmoitukseen. Ei helvetti, Oskarista oli tullut todella Olematon! Menin jostain syystä aivan pois tolaltani. Ilmoituksessa ei kerrottu kuolinsyytä, mutta eipä sitä ollut vaikea arvata, rappio vie mennessään.

Ilmoituksen tekstissä kerrottiin siunaustilaisuuden ajankohta. Menin sinne kappeliin. Istuin huomaamattomasti ihan taakse. Siellä ei ollut paljon väkeä. Etupenkissä istui Oskarin isä ja hänen kaksi siskoaan perheineen. Isä vaikutti täysin lohduttomalta. Minulla oli sisäisesti jotenkin jumalattoman kylmä. Hiivin sieltä pois ennen tilaisuuden loppua.

Tiedän, että minun on helvetin typerää tuntea syyllisyyttä Oskarin kuolemasta. Mutta minkäs teet. Minä mietin sitä vähän väliä ja minulla on paha olla. Mietin, olisinko minä voinut tehdä jotakin enemmän. Olisiko minun pitänyt? Olisiko minun pitänyt pakottaa hänet vaikka väkivallalla muuttamaan elämänsä suuntaa? Kuinka paljon lähimmäisistään pitää välittää? Kuinka pitkälle lähimmäisenrakkauden tulee ulottua? En tiedä. Minä en tiedä. Mutta minä mietin.

5 kommenttia viestissä: “Oskari Olematon – koulukaverini”

  1. Jone says:

    Surullinen. Mutta sellaista elämä ja kohtalot usein ovat. Mukaansatempaava tarina, jonka loppu yllätti. Toivottavasti julkaiset pian lisää tarinoita, niitä odottaa todella innolla!

  2. Antinoos says:

    Hupsista, olen paljastunut! JiiKoo tuossa yllä on tunnistanut minut. Eipä auttanut hämäyksenä sekään, että Hadrianus julisti minut kuolemani jälkeen jumalaksi. Hienoa, että lukijoissa on antiikin historian, erityisesti Rooman keisariajan tuntijoita.
    Peekoolle: tarinani ovat aina fiktiota. Minun todellisuuteni on niin tylsää, ettei siitä ole tarinoiksi.

  3. Hulis says:

    Todella hyvä stoori. Muutakin kuin sitä ihanaa, upeaa seksiä ja elämää. Melkein tuli tippa linssiin lopun kohdalla.

  4. peekoo says:

    hyvä tarina, oli se sitten totta vai fiktiota

  5. JiiKoo says:

    Tää Rooman keisarin kaunis rakastaja osaa kyl kirjoittaa 🙂 Vaik tää nyt vähän surullinen stoori olikin. Kiitos Antinoos!

Kommentoi

top