search
top

Korttia pelaamassa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (63 votes, average: 3.51 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tälläinen pieni fantasia. Ensimmäinen novellini joten olkaa armollisia arvostelussanne. ;D

Oli taas kesä. Olin palannut kotipaikkakunnalleni Etelä-Suomeen kesätöihin, kun opiskelupaikkakunnalta ei niitä saanut. Lisäksi kaikki ystäväni olivat siellä, joten oli vain mukavaa palata takaisin. Ystäväporukkani koostuu minusta ja 5 miespuolisesta parikymppisistä ystävästäni. Useampi heistä on osoittanut kiinnostusta minua kohtaan ennenkin, mutta olen aina antanut pakit. Kukaan heista ei ole minulle muuta kuin ystävä. Kaikki kuitenkin muuttui eräänä kesäiltana.
Olimme taas yhden kaverini, Peten, luona pelaamassa korttia. Korttipelin nimi oli huora, jossa pelin idea oli päästä korteista eroon ja häviäjä oli huora, jonka tuli tehdä työt. Vitsailimme ja joimmekin siinä hieman ja tunnelma oli rento. Olimme käyneet uimassa kesäisessä järvessä ja sauna oli lämpiämässä. Kävi sitten niin, että minä hävisin korttipelin ja huomasin poikien katselevan minua tavallista pidempään. Olin pukeutunut melko huolimattomasti aivan liian avonaiseen paitaan, joka paljasti melkein puolet E-kupin rinnoistani. Lisäksi minulla oli vain minishortsit. Pojat alkoivat vitsailla tavalliseen tapaansa, että mitäs me tolla huoralla nyt sitten tehdään ja aloin sekoittaa kortteja uutta peliä varten.
Yllättäen toinen kaverini, Juha, heitti kortit kädestäni ja tarttui poninhäntääni kiinni. Muut pojat jähmettyivät ja minä olin todella hämmentynyt. Mitä täällä nyt tapahtuu? Juha kiristi otettaan ja sanoi muille pojille: “No tässä meillä olisi nyt nätti huora, mitäs me sille tehtäisiin?”. Muut pojat tuntuivat edelleen etsivän äänihuuliaan, joten Juha otti ohjat käteensä ja nosti minut seisomaan tukastani vetäen. Yritin vastustella, mutta minua yli 30 cm pidempi ja huomattavasti vahvempi mies sai tahtonsa läpi ja minut seisaalleni. “Pete, käy hakemassa sun käsiraudat!” huudahti Juha järjestyksenvalvojana toimineelle kaverillemme. Tämä näytti epäröiän mutta lähti sitte juoksemaan yläkertaan. Tällä aikaa kolme muutakin kaveriani Otto, Joona ja Tomi olivat myös päässeet jaloilleen ja tulleet ympärilleni. Kaikkien silmät kiiluivat himosta ja tunsin pelkoa. En ollut koskaan ennen tuntenut oloani näin vaikeaksi heidän läsnäollessaan. Yhtäkkiä tunsin, kuinka Tomi tarttui paidan helmaani ja nosti sen pääni yli ennen kuin ehdin mitenkään estää häntä. “Pojat, älkää nyt viitsikö…”, yritin saada heitä lopettamaan, mutta he vain virnuilivat ja pian Joona yllättävän taitavasti sai näperrettyä rintaliivini auki. Samalla hetkellä Pete oli tullut alas käsirautojensa kanssa ja laittoi käteni selkäni taakse kiinni. Nämä olivat aidot käsiraudat, jotka tarvivat avaimen avautuakseen, eikä niissä ollut pehmusteita, joten tunsin pian metallin uppoavan ihooni. Inahdin kivusta ja se tuntui vain innostavan ystäviäni. Tomi siveli hellästi rintojani ja pian Otto tuli hänen avukseen. He tutkivat ja nipistelivät nännejäni ja suukottelivat niitä. Tiesin kaikkien ystävieni olevan melko kokemattomia naisten suhteen joten ymmärsin heidän varovaisuutensa. Yritin kovasti olla näyttämättä pelkoani ja koko ajan kuitenkin yrtin puhua heitä lopettamaan sen. Tämä alkoi jo mennä liian pitkälle. Samassa tunsin kuina Juha kiristi otettaan hiuksistani ja tarttui leukaani. Hän käänsi minut itseään kohti ja suuteli huuliani yllättävän hellästi. Pitkän kokeilevan suudelman jälkeen hän hymyili minulle ujosti. Juha oli aina ollut tästä porukasta minulle mieluisin ja olin salaa hänestä fantasioinut, en vain ollut koskaan uskonut siitä tulevan totta.
Pete avasi farkkushortsieni napin ja hivutti ne nilkkoihini. Stringini saivat pian saman kohtalon ja seisoin nyt täysin alasti viiden himokkaan nuoren miehen silmien edessä.

Vastasokeroitu posliinini tuntui innostavan tätä joukkoa ja Joona hipaisikin varovasti häpyhuuliani. Tärisin ja samalla kuitenkin huomasin kiihottuvani tilanteesta. Kaikki pojista olivat ihan hyvännäköisiä. Kaikki pitkiä ja kohtuullisen lihaksikkaita. Juha piti edelleen tiukasti hiuksistani kiinni ja veti minua nyt kohti portaita. Seurasin perässä muiden poikien töniessä minua kohti Peten makuuhuonetta.
Juha heitti minut sängylle polvilleni ja kaatoi siitä mahalleni niin, että heillä oli mainiot näkymät peppuuni ja reisieni välistä pilkottavaan posliiniini. Pete haki jostain vielä tyynyn jonka asetteli kavojeni alle, että minun olisi hieman mukavampi olla. Kaikki pojat vain tuijottivat minua pitkään siinä asennossa. Tunsin tämänkin tilanteen kiihottavan minua yllättävän paljon ja tunsinkin jo mahlojeni valuvan reittäni pitkin. Pian pojat huomasivatkin jo tämän ja Juha asettui taakseni. Hän alkoi varovasti sovittaa sormeaan tiukkaan pimppiini. Hän sujautti sen vaivatta sisääni ja alkoi pyöritellä sitä. Huokailin hiljaa tyynyäni vasten ja kuulin Juhan naurahtavan:”Meidän pikku huorahan nauttii tästä.” ja tunsin häpeän punan nousevan kasvoilleni. Toivoin Juhan jatkavan, mutta en halunnut myöntää olevani niin helppo. Otto tuli taakseni ja työnsi sormensa myös sisääni Juhan väistyessään hänen tieltään. Hänen sormensa olivat hyvin taitavat. Ne etsiytyivät klitorikselleni ja alkoivat pyörittää ja hinkata sitä nautinnollisesti. Huokailin jo raskaammin ja kuulin poikien hekottelevan. Pian tunsin taas Juhan otteen hiuksissani ja kun nostin päätäni, näin hänen alastoman kroppansa edessäni. Tiukka vatsalihasrivistö oli edessäni, mutta katseeni vangitsi kovana pystyssä oleva iso kalu. Se oli ainakin 20-senttinen ja paksuuttakin oli kiitettävästi. Katsoin Juhaa anovasti, mutta Juhan ääni oli käheä ja täynnä himoa kun hän sanoi: “Suu auki huora.” En voinut muuta kuin totella ja avasin suuni, jolloin Juha työnsi kalunsa suuhuni. Se maistui kiimatipoilta ja täytti suuni kokonaan. Juha piti hiuksistani kiinni ja pani minua suuhun minun mongertaessani vastaväitteitä suu täynnä tuota isoa kalua. Tästä muut pojat innostuivat, he kun luulivat minun mumisevan kiimoissani, vaikka olinhan minä kiihottunut tästä yllättävästä tilanteesta. Tomi tuntui tulevan taakseni, vaikka en voinutkaan olla varma oliko se hän. Pian tunsin hieman pienemmän kalun uppoavan hiljaa märkyyttä valuvaan pilluuni ja huusin hätääntyneenä tuntiessani täyttyväni. Juha kuitenkin jatkoi suuni panemista ja minä olin siinä kaikkien käytettävisä, täysin kykenemättömänä vastustamaan heitä. Hetken aikaa Tomi pani minua takaapäin, mutta tunsin jo hyvin pian hänen jäykistyvän ja pian tunsin spermaryöppyjen tulevan sisääni. Muut pojat tirskuivat Tomin nopeaa laukeamista, mutta tämä ei välittänyt. Seuraavaksi pojat viittoivat jotain Juhalle, joka otti kalunsa pois suustani, ja Tomi tuli eteeni tarjoten minulle juuri lauennutta kaluaan nuoltavaksi. Yritin pitää suuni kiinni, mutta Juha nykäisi tukastani ja avasin vastentahtoisesti suuni. Tomi työni kalunsa suuhuni ja imutti sen puhtaaksi.
Tällä aikaa Juha oli kammennut itsenä alleni ja asetteli nyt isoa kaluaan pilluni huulille. Huokailin kovaa kun tunsin miten pilluni alkoi täyttyä ja pian huusin suoraa huutoa kalun upotessa pilluni pohjaan asti. Hetken Juha antoi kalunsa olla paikallaan ja antoi minulle mahdollisuuden tottua tunteeseen. Sitten hän alkoi hiljalleen pumpata kaluaan sisälleni ja pois. Samassa tunsin Joonan takanani, ja hän alkoi nuolla peppureikääni. Tämä tuntui oudolta, koska sitä minulle ei oltu koskaan ennen tehty. Huokailin ja valitin hiljaa, niin hyvältä tämä kaikki yhdistettynä tuntui. Nyt jo kovettunut Tomin kalu suussani, Juhan kalu pillussani ja Joonan kieli pepussani. Pian tunsin kielen vaihtuvan sormeksi ja tunsin kuinka Joona alkoi avata peppuani. Yhtäkkiä tunsin kuinka orgasmi alkoi kasvaa syvällä sisälläni. Yritin saada kaikki lopettamaan tekemisensä, koska en halunnut innostaa heitä laukeamalla heidän käsittelyssään, mutta juuri silloin Juha päätti koventaa vauhtiaan ja en voinut muuta kuin antautua ja laukesin kovaa huutaen ja puristellen Juhan kalun ympärillä. Tomi otti kalunsa pois suustani ja kaikki pojat tuijottivat ihmeissää, ikäänkuin eivät olisi ymmärtäneet mitä juuri tapahtui. Huohotin yhä Juhan sylissä ja tämä alkoi taas rauhallisesti jatkaa panoaan. Joona työnsi nyt myös oman kalunsa peppuuni ja helpotuksekseni huomasin sen olevan melko pieni, joten kokematon peppuni ei tuntunut liian täydeltä, vaan juuri ihanalta. Huokailin taas ja nyt kun suuni oli vapaa, voihkin huomattavasti kovempaa kuin aiemmin. Molemmat kalut alapäässäni löysivät yhteisen rytmin ja niin Juha ja Joona panivat minua kauan ja ihanasti. Laukesin uudestaan ja molemmat pysähtyivät hetkeksi ja jatkoivat sitten. Otto tuli hyväilemään rintojani ja suutelemaan minua. Ynisin hiljaa hänen huuliaan vasten ja tunsin taas orgasmin olevan tuloillaan. Kun laukesin kolmannen kerran, se oli liikaa Joonalle joka laukesi peppuuni. Hitaasti hän hivuttautui pois ja teki tilaa Petelle, joka otti hänen paikkansa. Se oli jo isompi ja se sai minut tuntumaan siltä, että ratkean kohta. Kaksi isohkoa kalua pumppasivat minua ja sain ainakin viisi peräkkäistä orgasmia ja huusin vain kurkku suorana. Tuntui että en saisi noista kaluista koskaan tarpeekseni ja yhtäkkiä tajusin nauttivani tästä käsittelystä enemmän kuin mistään muusta koko elämäni aikana. Otto työnsi vielä kalunsa suuhuni ja alkoi panna syvälle kurkkuuni. Tilanne jossa olin, kalu joka reiässä miesten käytettävissä oli liikaa ja laukesin kovaa ja monesti. Menin jo laskuissa sekaisin ja tajuntani alkoi hämärtymään. Pian kaikki pojat suihkuttivat spermansa supisteleviin koloihini ja Otto syvälle suuhuni, ja kaduimme kaikki Peten sängylle. Pete avasi käsirautani ja Juha ja Pete alkoivat hieroia ranteitani, joissa oli tummanpunaiset rannut. Huokailin pitkään syvään ja yritin rauhoittua ja tajuta mitä oli tapahtunut. En kuitenkaan voinut hymylleni mitään ja pian aloin hihittää ja pojat yhtyivät nauruuni. Olin täysin tyydytetty ja sauna oli valmis. Menimme kaikki yhdessä löylyihin rentoutumaan ja siitä kaikki jatkoivat matkaansa kotiin iloisina. Näin Juhaa kuitenkin vielä seuraavalla viikolla. Mitä silloin tapahtui? Kerron jos haluatte. 😉

10 kommenttia viestissä: “Korttia pelaamassa”

  1. sarppu♥ says:

    Jatkoooo!!

  2. Pienityty says:

    Tämä tarina löytyy myös näköjään plagioituna pienillä muutoksilla herkku.net sivustolta. 😀 Kivat vaan hälle joka jakelee.

  3. kaalimato says:

    Muutama kappalejako mukaan, muuten täydellinen 🙂

  4. Minä says:

    Aika huono :/. Vähän liikaa TUOLLAISTA. Kyllä te nyt tiedätte. Haluaisin tarinan, jossa ei ole suussa mitään, se on mielestäni ällöttävää ajatellakkin.

  5. super mimmi says:

    Tosi hyvä. Tykkään sun tarinoista. :-):-):-):-)

  6. Pienityty says:

    Tarkkailija: Kuvailin itseni totuudenmukaisesti ja myös miehet koostuvat pääosin todenmukaisiin henkilöihin, joten mitat ovat oikeista ihmisistä. 🙂 Ja pahoittelen kirjoitusvirheitä. 😀 Nyt alankin heti jatkoa kirjoittamaan. 🙂 Kiitos kun luitte!

  7. Tarkkailija says:

    Ei aina tarvitse olla järkyttävän kokoisia rintoja ja pitkiä kyrpiä. Kappaleiden pituuteen ja oikein kirjoitukseen myös hieman tarkkuutta. Muuten ihan asiallinen tarina.

  8. Polyateisti says:

    Kirjoitusvirheitä siellä täällä ja se hieman rokotti lukunautintoa.
    Mutta muuten hyvä tarina. Jatkoa ihmeessä (kunhan muistat tarkistaa oikeinkirjoituksen) 😉

  9. juuusto says:

    kerro jo! täsä odoteltu!! jo tarpeeks 😉

  10. lukutoukka says:

    Lisää lisää. Tää oli kun mielestä tosi hyvä. Ja itse juuri tykkään tollasista missä on ei tahdon mukaista seksiä. Ne kiihottaa 🙂

Kommentoi

top