search
top

Vapaiksi syntyneet

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (40 votes, average: 3.38 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Jatko-osa novellille Sari, paholaisen lapsi.

I

Istuin alasti sohvalla ja työnsin oikealla etusormellani Aquaglidea edessäni pyllistävän Sarin perseeseen. Käytin helliä liikkeitä, pyörittelin sormeani pepussa, ja Sari hyrisi nautinnosta. Voideltuani tiukan reiän huolellisesti ojensin liukuvoidepullon Sarille, joka kääntyi ympäri, laskeutui polvilleen, puristi reilusti voidetta käteensä ja alkoi voidella juhlakunnossa seisovaa kaluani. Hän levitti voidetta harkituin vedoin, ja hänen kätensä hellä kosketus penikseni ympärillä tuntui sanoinkuvaamattoman hyvältä.

Tiesin, etten kestäisi kauaa hänen hellässä käsittelyssään, ja sen tiesi myös Sari, joka jatkoi helliä vetojaan ylös ja alas kiihdyttäen hiljalleen tahtia. Meille tämä oli normaali esileikkikuvio, ja silloin tällöin saatoin myös sormellani antaa Sarille orgasmin ennen varsinaista aktia. Muutaman kymmenen hellän vedon jälkeen alkoi kaluani kihelmöidä, aloin vaikertaa, Sari työnsi kasvonsa lähemmäksi miehuuttani ja alkoivat sykäykset, jotka lennättivät kuuman, valkean lemmennesteeni rakkaani kauniille kasvoille. Hyvänolontunne levisi minuun, ja huokailin syvään.

Sari katsoi minua hymyillen kuten vain hän osasi sperman valuessa pitkin kasvojaan. Hän nousi lattialta ja asettui istumaan hajareisin syliini. Sitten hän kohottautui polviensa varaan, tarttui kädellään vielä pystyssä sojottavaan kulliini, ohjasi sen peräaukolleen ja istui. Tunsin, kuinka penikseni upposi peräsuoleen, joka toivotti sen tervetulleeksi lämpimällä halauksella. Huokasimme nautinnosta yhteen ääneen.

Sari otti tukea olkapäistäni ja alkoi hitain liikkein ratsastaa kullillani. Tunsin pehmeän, tiukan suolen puristavan ja hierovan miehuuttani tuottaen minulle suurinta nautintoa, jota saatoin kuvitella olevan olemassa. Suutelimme pitkän, kiihkeän suudelman, jonka jälkeen aloin nuolla spermaani Sarin kasvoilta. Puhdistettuani rakkaani kasvot annoin helliä suudelmia hänen olkapäilleen, kaulalleen ja rinnoilleen. Sari alkoi nuolla kaulaani täydessä kiihkossa ja kiihdytti ratsastusliikkeitään.

Sari äänteli voimakkaasti, hänen katseensa oli samea, toismaailmallinen, ja hänen yhä kiihtyvä, rytmikäs ratsastuksensa näytti jo enemmän tahdottomalta kuin hallitulta liikkeeltä. Äkkiä hän painoi vartalonsa minua vasten, upotti kyntensä selkääni, alkoi nytkyttää lantiotaan hervottomasti sekä huusi lujaa ja tunsin hänen peräsuolensa puristuvan toistuvasti kullini ympärille kuin yrittäen rusentaa sen.

Pehmeän suolen hektinen hieronta ja rautaisen voimakkaat puristukset olivat minulle hetkessä liikaa, ja ennen kuin tajusin mitään, kaluni alkoi nytkähdellä singoten kuumaa siemennestettäni pitkissä suihkuissa Sarin takapuolen syvyyksiin. Silmäni puristuivat kiinni, päässäni säkenöi ja vaikersin nautinnosta.

Sari lysähti minua vasten. Vedimme syvään henkeä ja nautimme seksin jälkeisestä, autuaasta voimattomuuden tunteesta. Sari painoi päänsä rintaani vasten, ja silitin hänen hiuksiaan, jotka olivat lyhyemmät ja pari sävyä tummemmat kuin suhteemme alkaessa. “Mä todella rakastan sua”, sanoi Sari kuulostaen maailman onnellisimmalta naiselta. “Niin mäkin sua”, vastasin, ja tunsin itseni maailman onnellisimmaksi mieheksi.

Oli heinäkuun ensimmäinen päivä, ja suhteemme alusta oli noin kaksi ja puoli kuukautta aikaa. Totta puhuen se tuntui paljon pidemmältä ajalta, sillä koko suhdettamme edeltävä elämäni tuntui jokseenkin kaukaiselta ajatukselta, kuin rupiselta demoversiolta nykyisestä. Näiden kuukausien aikana olimme kumpikin oivaltaneet, että vaikka suhteemme olikin alkanut seksuaaliselta pohjalta, olimme useammalla kuin yhdellä tavalla täydelliset toisillemme. Välillämme vallitsi yhteisymmärrys, jollaisesta en ollut koskaan osannut haaveilla. Saatoimme puhua asiasta kuin asiasta avoimesti, olimme kiinnostuneita samoista asioista ja ennen kaikkea teimme toisemme onnellisiksi. Sari oli sanonut, ettei ollut tuntenut itseään näin rakastetuksi sitten isänsä kuoleman. Minä puolestani en ollut koskaan odottanut löytäväni naista, joka tällä tavalla rakastaisi minua juuri ja vain sellaisena kuin olin. Plussaa oli sekin, että mitä luultavimmin Sari oli pelastanut minut ikuiselta sossupummiudelta – valmistumiseni jälkeen en ollut töitä tehnyt, eikä mitään ollut siintänyt horisontissa. Nyt ei tarvinnut huolehtia, sillä Sarin perintörahoilla eläisimme käytännössä ikuisesti. Olimme muuttaneet Kuomulasta noin sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Messinkilään, 120-neliöiseen kerrostaloviisiöön. Omakotitaloa emme toistaiseksi tunteneet kaipaavamme, koska sellaisen ylläpito vaatisi aikaa sekä vaivaa ja halusimme keskittyä olennaiseen. Talossamme oli toki ilmiömäinen äänieristys, mikä oli ollut valintaa tehdessämme tärkeä kriteeri, Sari kun ei ollut niitä hiljaisimpia tyttöjä.

Suhteemme syvenemisen myötä myös seksielämämme oli monipuolistunut ja kattoi nykyään myös emätinyhdynnät – joista Sari ei edelleenkään saanut orgasmeja, mutta sanoi oppineensa minun kanssani nauttimaan suuressa määrin. Sari oli kertonut olleensa neitsyt ennen minua, eikä minullakaan ollut Saria ennen ollut kuin yksi nainen – Mirella, josta Sari oli udellut kaiken mahdollisen. Ei mustasukkaisuuttaan, vaan puhtaasta kiinnostuksesta. Olin kertonut kaiken, mitä kerrottavissa oli – Mirella, nuori ja luonteikas, oppilaiden rakastama biseksualistinainen, oli ollut opinto-ohjaajana yläasteellani ne kolme vuotta, jotka siellä olin opiskellut, ja olin fantasioinut hänestä aina seitsemännen luokan alusta siihen päivään yhdeksännellä luokalla, jolloin menetin neitsyyteni hänelle teinikliseisesti koulun vessassa. Tämän jälkeen Mirella oli muuttanut Messinkilään ja siirtynyt jonkin paikallisen yläasteen opoksi. Sari oli ollut innoissaan kuullessaan Mirellan muuttaneen samaan kaupunkiin kuin me, mutta harmistui selvästi kertoessani, etten ollut sen koommin ollut yhteyksissä häneen, enkä totta puhuen edes tiennyt, asuiko hän kaupungissa enää ja jos, millä yläasteella hän oli töissä. Olin kummastellut Sarin kiihkeää halua tavata Mirella, jolloin Sari oli kertonut olevansa Mirellan tapaan bi – asia, joka vain kaiken yleisen avoimuuden keskellä oli jäänyt epähuomiossa mainitsematta – ja väläyttänyt mahdollisuutta kolmannesta pyörästä. Ajatus tuntui hyvältä, jos
vain löytäisimme jonkun, jonka kanssa kokisimme tarpeellista yhteisymmärrystä ja sielujen sympatiaa.

Jos Sari oli kiinnostunut Mirellasta, oli minunkin mielenkiintoni herännyt Sarin kertoessa, että hänellä oli sisko. Sonja oli Saria kolme vuotta vanhempi, siis minun ikäiseni, Sarin isävainajan edellisen liiton lapsi. Pienellä iällä he olivat olleet hyvinkin läheisiä, mutta Sarin ollessa yhdentoista he olivat riitaantuneet pahasti puhuessaan edesmenneestä isästään. Sonja suhtautui isänsä ratkaisuun yksiselitteisen syyttävästi, kun taas Sari halusi ymmärtää ja antaa anteeksi. He eivät olleet pitäneet yhteyttä viimeiseen kahdeksaan vuoteen, eikä Sari tiennyt, missä Sonja asui. Olin mitenkään neuvoja tyrkyttämättä esittänyt mielipiteeni siitä, että siskojen olisi hyvä sopia riitansa, mutta Sari ei omien sanojensa mukaan ollut ainakaan toistaiseksi valmis puhumaan Sonjalle. Kenties vielä jonain päivänä saisin tavata hänet.

Levättyämme aikamme suutelimme vielä kerran, nousimme sohvalta ja puimme vaatteet yllemme. Siirryimme keittiöön, jossa tee oli jo valmista. Keittiöradion digitaalinäyttö kertoi kellon olevan 11.05. Yhdeltä lähtisi bussi, jolla matkaisimme Kuomulaan Sarin äidin luokse. Sari oli viikkojen yrittämisen jälkeen saanut äitinsä jotakuinkin hyväksymään sen tosiasian, että hän oli valinnut vapaaliitäjän elämäntyylin, eikä sitä enää saarnaamalla muutettaisi. Äiti oli taipunut, mutta halusi ehdottomasti tavata minut nähdäkseen omin silmin, millainen mies teki hänen tyttärensä onnelliseksi. En ottanut asiasta paineita, koska Sari oli täysi-ikäinen ja tiesin, että mitä tahansa sanottavaa hänen äidillään olisikin minusta, ei se horjuttaisi meidän venettämme. Hörpimme teetä, juttelimme mukavia ja siirryimme makoilemaan sylikkäin olohuoneen sohvalle.

II

Kello 12.40 seisoimme asemalla odotellen bussia saapuvaksi. Olimme tulleet ajoissa, sillä päivä ei ollut läkähdyttävän kuuma vaan leppoisa 22-asteinen. Aurinko oli pilvessä ja leppeä kesätuuli puhalsi. Arvostin tällaisia kesäpäiviä, jotka eivät olleet päällekäyvän kirkkaita ja kuumia – sitä varten minulla oli Sari. Minulla oli ylläni t-paita, farkut ja lenkkarit, Sarilla toissapäivänä ostamansa pinkki kesämekko – jonka alla hän ei tapansa mukaan käyttänyt alusvaatteita – ja sandaalit.

Bussi saapui, maksoimme kuskille ja otimme penkkiparin auton keskiosasta. Sari ripusti käsilaukkunsa ikkunanviereiseen koukkuun ja nojasi minuun. Laitoin käsivarteni hänen ympärilleen, ja halasimme ja suutelimme pitkään, jonka jälkeen katsoimme toisiamme silmiin hymyillen pitkään, kunnes käänsimme katseemme kohti bussin etuosaa.

Katseemme kohtasivat tutun hahmon, jota en ollut nähnyt vuosiin, mutta jonka tunnistin välittömästi. Juhani Touhola, ex-eksentrikko, nykyinen harras kristitty ja tuleva pappi ties kuinka monennessa polvessa, maksoi kuskille ja lähti kävelemään meidän suuntaamme. Olin käynyt minua vuotta nuoremman Juhanin kanssa samaa peruskoulua ja jollain ihmeellä onnistunut koko ajan olemaan hyvissä väleissä hänen kanssaan. Emme olleet millään muotoa läheisiä, mutta jostain syystä olin yksi niistä harvoista, joille hän ei koskaan yrittänyt tuputtaa uskoaan ja näin ollen käyttäytyi minua kohtaan siedettävästi. Ennen seitsemännellä luokalla tapahtunutta uskoontuloaan Juhani oli ollut sympaattinen kuriositeetti ihmisten joukossa, mies joka piirsi maailman psykedeelisimpiä sarjakuvia ja vielä kuudennella luokalla luuli Jurassic Parkia dokumentiksi. Usein ajattelinkin, että jos pappi-isän vuosien aivopesu ei olisi lopulta tuottanut tulosta, hänestä olisi voinut tulla jonkinlainen merkittävä kulttihahmo.

“Juhani, terve!” huudahdin.

Juhani kääntyi katsomaan suuntaani, tunnisti minut ja hymyili kaverillisesti. “Edu, mitä mies?” Heti kysyttyään tämän hän huomasi Sarin vieressäni ikkunapaikalla oikea käsivarteni hänen ympärillään. Juhanin ja Sarin yhteisen historian huomioon ottaen odotin hänen panikoivan, mutta hän näytti lähinnä jonkin verran nolostuneelta.

“Terve Juhani”, sanoi Sari ja jatkoi: “Kuis menee? Vieläkö peset itseäsi pyhällä vedellä mun takiani?”

Juhani tuhahti semihuvittuneesti. “En tosiaan pese.” Tämän sanottuaan Juhani hymyili. “Oikeastaan mä halusinkin tavata sut, Sari. Mun pitää kiittää sua.”

Nyt olivat maailmankirjat sekaisin, ajattelin, ja ilmeestään päätellen Sarinkin oli vaikea uskoa kuulemaansa. “Vai että kiittää? Jos aiot sanoa, että nyt haluatkin persettä, se tarjous ei taida enää olla voimassa.”

Juhania alkoi naurattaa. “En mä sitä… tai kyllähän se kelpaisi, mutta se ei ole jutun pointti.”

“Vaan?”

“Sen jälkeen kun mä hysteerisenä pauhasin sulle, mä menin kotiin ja aloin miettiä asioita. Mietin mun elämääni ihan kokonaisuutena ja sitä, miten olin päätynyt tähän.” Juhani piti tauon, raapi nenäänsä ja jatkoi. “Tajusin, että koko uskovaisuusjuttu oli mun epätoivoinen yritykseni kasvaa aikuseksi. Ala-asteella mä olin sellainen omituinen hörhö. Seiskaluokalla sitten iski joku ikäkriisi. Olin kuitenkin vähän liian ulkona viileiden ihmisten kuvioista ruvetakseni muiden kanssa dokaamaan ja harrastamaan muuta teinimeininkiä, eikä se oikein muutenkaan napannut. Hyppäsin sitten tähän pappiveneeseen, koska ajattelin, että haluan pois siitä, mitä olin ennen. Se oli helppo pakotie, mä sain tuntea kuuluvani johonkin, enkä enää tuntenut itseäni lapselliseksi. Loppujen lopuksi se oli kuitenkin pelkkää paskaa. Loppujen lopuksi mun Jurassic Park -uskontonikin oli tosipohjaisempi kuin Raamattu. Syvällä sisimmässäni mä tiesin sen koko ajan, mutta vasta sen jälkeen, mitä mä koin sun kanssasi, mä uskalsin myöntää sen itselleni. Eikä tämä pappeusajatus sen jälkeen iskenyt enää yhtään. Mä olen kuitenkin vapaaksi syntynyt, joten tämä sukuperinne katketkoon tähän.”

“Mitäs sitten nyt hommailet?”

“Muutin tänne Messinkilään, mun vanhempani kun eivät halunneet mua nurkissaan pitää sen jälkeen, kun lopetin papin opinnot. Onhan mulla se amistutkinto pohjalla, joten nou hätä. Olen alkanut piirrellä taas sarjakuvia, jos vaikka saisin jotain julkaistuakin. Ja nyt olen taas sen verran väleissä vanhempieni kanssa, että ne kutsuivat mut käymään. Mutta kuinkas teillä? Olette ilmeisesti yhdessä.”

Sari hymyili ystävällisesti ja vastasi. “Joo. Edu tirkisteli mua koulun vessassa, sitten tavattiin, lyötiin hynttyyt yhteen ja rakastuttiin palavasti. Elellään mun isävainajani kuuden miljoonan perintökassalla.”

Juhani näytti ohimenevän hetken pöllämystyneeltä, hymyili sitten leveästi ja sanoi: “Mahtavaa.”

Juhani ilahtui silminnähden tajutessaan meidänkin olevan suhteellisen hörhöjä ja nautti seurastamme täysin rinnoin. Loppumatka kului niitä näitä jutellessa. Olin valtavan onnellinen Juhanin puolesta ja ylipäätään siitä, miten asiat olivat kääntyneet. Minä, tulevaisuudeton sossupummi. Sari, kilteistä tytöistä kiltein. Juhani, sukunsa vanki ja kohtalon valitsema pappi. Me kolme – vapaiksi syntyneitä. Aloin tajuta, että vaikka Sarin isän tapa kohdata maailma koko loistossaan ei ollut ihan täysillä rokannut, se oli suonut meille mahdollisuuden kohdata maailma juuri kuten halusimme.

Juhani ei suinkaan ollut ainoa, joka tiesi karun totuuden suhteemme alkamistavasta – olimme valinneet tylyn rehellisen linjan ja kertoneet siitä – pitkän harkinnan jälkeen – jopa Sarin äidille. Osittain tästä syystä olimme menossa tapaamaan häntä vasta nyt – ei ollut pieni urakka Sarille saada selitettyä, että hän oli päättänyt ryhtyä vapaaliitäjäksi ja siinä sivussa rakastunut tirkistelijään. Ymmärtääkseni asiaa oli osaltaan auttanut Sarin äidin uusi miesystävä, joka omasi hämmästyttävän taidon puhua tälle järkeä. Omat vanhempani olivat alkujärkytyksestä selvittyään olleet suhteellisen suotuisia suhteellemme ja kehuneet Saria älykkääksi nuoreksi naiseksi, mistä Sari oli ilmeisen otettu. He taisivat itse asiassa pitää Saria hieman liian hyvänä minulle, vaikkeivät tietenkään sanoneet sitä ääneen.

III

Bussi saapui Kuomulan keskustan asemalle kello 15.03. Sarin äidin miesystävä, jota emme kumpikaan olleet aiemmin tavanneet, odotti meitä autoineen. Mies esittäytyi Viljo Vähäläksi ja tuntui ainakin pintapuolisesti katsottuna mukavalta viisikymppiseltä jokamieheltä. Matkalla Sarin äidin luo vaihdoimme kuulumisia ja hän kertoi, kuinka Seljalla meni tällä hetkellä paremmin kuin koskaan sitten miehensä kuoleman. Alkoi tuntua siltä, että kaikilla meni.

Selja Hakala, joka miehensä kuoleman jälkeen oli ottanut tyttönimensä takaisin, asui omakotitalossa vähän matkan päässä keskustasta. Piha oli varsin rempallaan, mutta itse talo oli moitteettomassa kuosissa ja plussana siinä oli pihasauna, joka saapuessamme oli jo lämpenemässä minua ja Saria varten.

Selja odotti meitä talon kuistilla. Tervehdimme, esittäydyimme ja hän kutsui meidät sisään. Istuimme keittiön pöytään nauttimaan teestä ja vastaleivotuista pullista. Selja katseli minua pitkään arvioivasti, ja avasi sitten suunsa: “Sinä olet siis Sarin unelmamies?”

“Jep.” Seurasi hetki hiljaisuutta, ja sitten Selja jatkoi:

“Ei sinua päältäpäin arvaisi tirkistelijäksi.”

Saria nauratti, ja hän sanoi: “Niin, tirkistelijätkin ovat ihmisiä ja näin ollen tapaavat näyttää ihmisiltä.”

Selja näytti mirkoilmeen ajan siltä kuin aikoisi suuttua, mutta hän oli kaiketi viime kuukausien aikana ehtinyt tottua Sarin nenäkkyyteen – siihen, jota minä suunnattomasti rakastin. Selja oli hetken hiljaa, ja sanoi: “Jos sinun nyt sitten piti tirkistelijään rakastua, olisit kai voinut valita huonomminkin. Toivottavasti teistä nyt sitten tulee onnellisia.” Seljan äänessä oli häivähdys katkeruutta, mikä oli ymmärrettävää, mutta myös helpottuneisuutta, ja tiesin, ettei hän yrittäisi panna kapulaa meidän tulevaisuutemme rattaisiin.

“Kuis teillä menee?” kysyi Sari katsahtaen äitiään ja Viljoa, joka istui tuolilla aivan tämän vieressä.

Viljo laittoi toisen kätensä Seljan olkapäälle ja veti tätä lähemmäs, ja he hymyilivät toisilleen. “Mukavasti”, sanoi Selja. “Tämä Viljo on tuonut minun elämääni uutta valoa ja pirteyttä.”

Näin äkkivilkaisulta he todella näyttivät sopivan toisilleen. Oli mukavaa havaita, että kaikilla tuntui menevän hyvin. Jutustelimme aikamme niitä ja näitä, minkä jälkeen siirryimme Sarin kanssa saunaan.

Istuimme lauteilla kylki kyljessä, Sari heitti löylyä, ja minä avasin keskustelun. “Kaikilla tuntuu tänään menevän mukavasti.”

“Joo, sitä on liikkeellä. Ei ole meidän maailmamme ainoa, joka on muuttunut viimeisen parin kuukauden aikana.”

“Mutta meistä se kaikki taisi alkaa.” Hymyilimme toisillemme onnellisina ja tyytyväisinä siitä, millä tavalla meidän ja kohtaloidemme yhtyminen oli vaikuttanut Juhaniin, joka pitkän hukassaolon jälkeen oli löytänyt itsensä uudelleen, ja Seljaan, joka Sarin muutettua pois oli ties kuinka pitkästä aikaa löytänyt aikaa itselleen.

Suutelimme pitkän suudelman, ja tunsin kaluni pakkautuvan kunnioitettavalla määrällä verta. Asetuin selälleni lauteelle muna pystyssä. Sari asettui ylleni hajareisin, otti lujan otteen kalustani, ohjasi sen häpyhuulilleen ja istui. Kivikova vehkeeni ui emättimen kosteaan syleilyyn, ja Sari alkoi ratsastaa niin, että laude allamme natisi.
Sari kumartui suutelemaan minua keskeyttämättä ratsastustaan. Pehmeä, yhä kosteammaksi käyvä naisellinen onkalo hyväili miehistä varttani ja sai minut huokaamaan nautinnosta. Hetken päästä alkoi kulliani kihelmöidä, ja samassa tunsin, kuinka sen lihakset supistuivat voimakkaissa sykäyksissä lennättäen spermaani Sarin emättimen sokkeloihin. Ähkäisin nautinnosta orgasmin väristäessä kehoani.

Hengähdettyämme hetken siirryimme pesuhuoneen puolelle. Sari kaivoi käsilaukustaan Aquaglide-pullon, puristi voidetta kädelleen ja levitti sitä kaluuni voidellen sen huolella. Sen jälkeen hän ojensi pullon minulle ja pyllisti, ja liukastin vuorostani hänen peräaukkonsa työntäen voidetta niin syvälle kuin sormeni ylsi.

Sari pyllisti edessäni nojaten käsillään seinää vasten. Vein penikseni tiukkana odottavalle persereiälle ja työnsin sen sisään pehmeään, lämpimään peräsuoleen, joka tiukalla syleilyllä ilmoitti ikävöineensä sitä. Vaikka nautin myös emätinyhdynnöistä Sarin kanssa, joka kerta työntyessäni hänen jumalaiseen perseeseensä olin onnellinen siitä, että kakkonen oli hänellekin ykkönen. Aloin rakastella kultaani pitkin työnnöin hänen ahtaaseen paskareikäänsä.

Sari oli äskeisen esirakastelumme jäljiltä ilmeisen kiimassa, sillä hänen ääntelynsä oli alusta asti tavattoman kiihkeää, ja tiesin hänen orgasminsa olevan lähellä. Pian se alkoikin: Sari alkoi vaikertaa voimakkaasti kurkkunsa pohjasta, huusi sitten niin, että pesuhuone kaikui, ja tunsin hänen suolensa rusentavat supistukset kaluni ympärillä.

Sarin orgasmi laantui, enkä ollut vielä saanut omaani, joten jatkoin työntöjäni. Ei mennyt enää kovinkaan kauaa ennen kuin tunsin kullini kihelmöivän. Pari työntöä vielä, ja kaluni alkoi nytkähdellä tiukassa luolassaan sperma suihkuten syvälle suoleen. Suljin silmäni, annoin lämpimän onnentunteen vallata minut ja näin tähtiä.

Irroittauduimme toisistamme, ja kaluni luiskahti ulos lämpimästä reiästä. Hymyilimme toisillemme, tunnustimme rakkauttamme, suutelimme ja pesimme toisemme hellien, turhia kiirehtimättä.

Saunasta tultuamme kiitimme Seljaa ja Viljoa mukavasta illasta, minkä jälkeen Viljo kyyditsi meidät bussiasemalle, nousimme autoon, ja matkasimme kotiin. Illalla maatessamme sängyssä puhuimme kaikesta tänään tapahtuneesta. Totesimme päivän olleen – taas kerran – aivan ihana ja meidän olevan todennäköisesti maailman onnellisin pari.

3 kommenttia viestissä: “Vapaiksi syntyneet”

  1. helt says:

    Sari, paholaisen lapsi on ollut monta vuotta tarina, jota olen lukenut silloin tällöin ja aina se on yhtä hyvä. Vasta nyt kuitenkin huomasin sattumalta tämän tarinan. Joten kiitos jatkosta ja lukunautinnosta.

  2. skyfish says:

    Kiitos palautteestasi, KMK. Tämä novelli on vuodelta 2006, kuten edeltäjänsä, mutta taisi jäädä aikanaan sitä vähemmälle huomiolle.

  3. KMK says:

    Muistan hyvin “Sarin” toiselta sivustolta jo vuosien takaa. Oli todella kiinnostavaa nähdä, miten kertojan ja Sarin maailmankuva tässä novellissa laajenee. Minä vuonna tämä on kirjoitettu?

    Olen vilkuillut myös kirjoittajan muita teoksia. “Haaveista tekoihin” -tarinan alku on mainio.

    Välillä kysyn itseltäni, harrastavatko Skyfishin teksteissä hänen kehuttua verbaaliakrobatiaansa liiankin monet henkilöt taustasta ja tilanteesta riippumatta. Hupaista se on, mutta vuorosanoihin sijoitettuna se pahimmillaan heikentää hahmojen todentuntua.

Kommentoi

top