search
top

Äidin rakkaus

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (97 votes, average: 3.79 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Äidin rakkaus menee liian pitkälle.... :)

Kävelin kotiin bussipysäkiltä mietiskellen, että mitä sitä tänään keksisi viihdykkeeksi, olihan perjantai ja sitä myöten koko aurinkoinen viikonloppu edessä. Löntystin kadunvartta pitkin suhteettoman pitkää kävelymatkaani taittaen, kunnes pian huomasinkin olevani jo kotipihani äärellä. Menin sisälle, riisuin reppuni ja huudahdin: “onko ketään kotona?” Vastausta ei kuulunut, ja niin ajattelinkin, koska koulupäiväni loppui jo kahdeltatoista. “Äitini”, joka otti minut sijaislapsekseen kaksi vuotta sitten ollessani 13-vuotias, ei vielä ollut päässyt töistä, ja hyvä niin. Tyhjä koti antaa vapauden tehdä kaikenlaista kivaa, johon äiti saattaisi sanoa jotain. Voin kuunnella musiikkia ja katsella elokuvia volyymit kaakossa, ja mikä parasta – katsoa pornoa niin että kukaan ei ole häiritsemässä!

Koko pitkän ja koetäyteisen viikon aikana en ollut ehtinyt runkata lainkaan, mikä oli alkanut jo tuntua pusseissa kivuliaana kivistyksenä. Normaalisti masturboin muutamia kertoja päivässä, mutta koko viikon ajan äiti oli käynyt huoneessani katsomassa tasaisin väliajoin, opiskelenko vai lorvailenko vain. Hieman rasittava mutta kuitenkin niin ihana mami, välittää niin paljon minusta.

Äidistä huokuu ylihuolehtivaisuus kilometrien päähän, koska hän menetti oman, vain alle vuoden ikäisen lapsensa auto-onnettomuudessa kymmenen vuotta sitten. Hän on uhkea, hyvin säilynyt ja muodokas nelikymppinen nainen, joka tietää mitä haluaa ja osaa kuitenkin olla hellä ja huomaavainen, iloinen sekä rakastava. Tykkään äidistä todella paljon ja rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta. Hän on monesti ottanut minut leikillisesti syliinsä ja paijannut, silitellyt ja pussaillut minua päälaelle, kun on jotain aivan mitätöntäkin tapahtunut. Äidin sylissä tulee niin mukava ja lämmin olo, ja hänen pehmeä äänensä saa mieleni aivan seesteiseksi. Voisin nukahtaa siihen ja olen monesti miettinytkin, että voisinpa olla taaperoikäinen ja käpertyä äidin pehmeään syleilyyn, hänen isot ja pulleat rintansa tyynyinäni.

Laitoin tietokoneen päälle, otin housut alas ja avasin xhamster.comin. “bbw mother son” hakusanaksi ja johan lähti penis paisumaan avatessani videolinkkejä. Jo muutaman edestakaisen vedon jälkeen tunsin, kuinka sperma alkoi liikehtiä lantion seudulla. Olisin voinut tulla sekunneissa, mutta halusin kiusata itseäni, jotta laukeaminen tuntuisi mahdollisimman hyvältä. Etenin hitaasti, välillä runkaten voimakkaasti suurella nopeudella, ja palaten sitten kiusoittelutahtiin. Pian päätin antaa satsin tulla, joten etsin jotain mihin ruiskauttaa ison mällilastin, ja kävelin huoneen poikki kaapilleni. Aloin runkkaamaan penistäni kiivaasti tyynyliinaan, kunnes kuulin ulko-oven avautuvan.

“Mami on kotona!”, kuului eteisestä. Panikoiden juoksin suoraa päätä tietokoneelleni, sammutin näytön ja rysähdin sängylle, peittäen alaruumiini paksuun peittooni. Otin jonkun satunnaisen oppikirjan pöydältä ja teeskentelin lukevani sitä peiton suojissa, kun äiti tuttuun tapaan avasi huoneeni oven.

“Mitä äidin kullanmuru? Miten kokeet meni?” En muista, mitä punastuneena ja hengästyneen oloisena vastasin, mutta äiti vastasi kuitenkin sellaisella tyylillä, ettei kuulostanut epäilevän mitään. Huh. Äiti sanoi lopuksi, että tekee pian pizzaa ja toivoo minut apuun. Kunhan tilapäinen kudospaisumani (äh, biologian kokeet sekoittivat pääni näillä teknisillä termeillä!) oli laantunut, laitoin olohousut jalkaan ja ryntäsin yläkertaan. Kivekseni olivat nyt entistä tiukemman oloiset, enkä tiennyt pystyisinkö enää istumaan tuon hirvittävän paineen vuoksi.

Keittiön pöydän äärellä oli hymyilevä äitini jo valmiina kaulimensa kanssa, päällään T-paita, mekko ja niiden päällä esiliina. Hänen jo entisestään pulleat rintansa näyttivät aiempaa suuremmilta, kun kireä essu painoi ne hänen rintakehäänsä vasten. Olen pitänyt äitiä aina todella kauniina, mutta nyt mieleeni alkoi pulpahdella kiellettyjä mielleyhtymiä hänen muodoistaan. Hänen kääntyessä katseeni vaelsi suoraan hänen muodokkaaseen pyllyynsä. Yritin ravistella itseni pois noista ajatuksista, mutta nyt ajattelin, että hän on kaunis ei vain äitinäni, vaan naisena.

Hän käski minua raastamaan juustot, kun tekisi itse taikinan valmiiksi. Suostuin, olihan juuston raastaminen kuin leikkiä vain verrattuna muihin pizzantekoaskareisiin. Olin juuri kysymässä äidiltä, miten hänen työpäivänsä meni, mutta nostaessani pääni äidin iloisia kasvoja kohti sain haavan sormeeni raastinraudasta! “Auts!”

Äiti pudotti oitis jauhopussin ja talutti minut heti sohvalle, sulkien minut taas tuttuun hellimisasentoon syliinsä. “Ei tää nyt mitään…”, sanoin äidille, mutta hän imi sormeani määrätietoisesti, vetäen samalla laastaripaketin sohvapöydän laatikosta. Hän laastaroi mitättömän nirhamani kuin kokenut hoitaja, ja painoi pääni hänen rinnalleen. Hän alkoi silittää päätäni ja puhui minulle kuin rauhoittelisi pienokaista. Katsoin häntä syvälle silmiin ja hymyilin. “Äiti…”

Äiti hymyili takaisin, painaen pääni vielä kovemmin pehmeää rintaansa vasten. Olin aivan hänen pauloissaan, enkä halunnut että tuo hetki tulisi koskaan loppumaan. Häkellyin hieman kuullessani sanat “mami rakastaa äidin pientä poikaa”, koska äiti ei ollut koskaan sanonut tuollaista minun ollessani siinä. Minut täytti aivan uudenlainen hyvänolon tunne, ja tunsin kuinka vaivuin yhä syvemmälle tuon alkukantaisen äidinrakkauden syövereihin. Äiti nosti päätäni ylemmäs ja kurkotti suutelemaan minua, mutta tällä kertaa ei päälaelle vaan huulilleni. Olin hämmentynyt, mutta en voinut vastustella, kun äidin muhkeat huulet alkoivat pian ahnehtia omiani. Spontaanisti aloin itsekin hamuamaan hänen persikkahuulirasvalta maistuvia suupieliään. Vein pian kieltäni lähemmäs äidin suuta, ja äiti nappasikin sen, alkaen imeä sitä ja huuliani vuoron perään.

Kullini oli tässä vaiheessa huomaamattani kasvanut valtavaksi vuoreksi olohousuihin, ja se oli suorastaan huutamassa poispääsyä. Elimeni sykki raivokkaasti housuissani, joihin se oli jo ehtinyt tehdä mittavan kokoisen laikun kiimatipoista. Kivekseni olivat aivan täynnä spermaa, ja täyttyivät koko ajan lisää, mitä pidemmälle äiti vei sensuellin leikkimme. Äidin käsi kohtasi nopeasti kovettuman housuissani ja käski minut makuuhuoneeseen. Hän oli tosissaan.

Repien minulta housut jaloista ja paidan päältä kaatoi äiti minut sängylle, riisuen itse myös essun ja muun vaatetuksensa. Äiti oli täysin alasti, jollaisena en häntä ole koskaan nähnyt. Hänen massiiviset tissinsä roikkuivat nännit kovina sängyn edessä, ja hänen suuri lantionsa ja muut kehon muodot saivat minut aivan hulluuden partaalle. Hän ryömi vierelleni ja käski totisella, huohottavalla äänellä: “äidin tissejä täytyy imeä nyt heti”. Hän otti ja painoi pääni punaista nänniänsä vasten, jolloin aloin ahnaasti nuolla ja imeä äitiä kuin pieni vauva. Äiti parahti kovaäänisesti nautinnolliseen “ah!”-huutoon, ja itse tunsin olevani valmis tulemaan juuri nyt. Paine alapäässäni kävi hetki hetkeltä yhä sietämättömämmäksi.

Imiessäni, suudellessani ja nuollessani isoja rintoja vaivuin yhä syvemmälle sitä vaikeasti selitettävää, primitiivistä äiti-poikasuhteen rakkaudentäyteistä olemusta, ja kuulin kuinka äiti huohotti yhä kovempaa, mitä enemmän rakastelin hänen valtavia äidillisyyden kumpujaan. Äidin huohotus muuttui pian hiljaiseksi voihkimiseksi, ja pian halusin siirtyä alemmas maistamaan äidin muita erogeenisiä alueita. Vaeltelin huulillani rinnoista alaspäin, suudellen hänen ihanan pulleaa masuaan, hieroen samalla selkää ja pyllyä. Äiti levitti haaransa jo valmiiksi oltuani navan seudulla, ja masun alaosan jälkeen saavuin pimpin kohdalle. Äidin punaiset, paisuneet häpyhuulet valuttivat lävitseen mehevää pimppinestettä, joka oli tahrinut koko alapään. Hän oli todella kiimainen.

Avasin häpyhuulet ja aloin nuolla äidin klitorista, ja työnsin kaksi sormeani äidin sisään. Hän päästi kovaäänisen huudon ja tunsin, kuinka hänen vaginansa otti sormeni tiukkaan käsittelyyn. Työnsin sormet yhä syvemmälle, kokeillen vaginan liukasta sisäosaa. Sisällä vaginan etupuolella oli pieni kohouma, jota painaessani äiti päästi entistä kiimaisemman parahduksen ja pyöritteli lantiotaan, vaginan tarttuessa tiukemmin sormiini. Aloin painella tätä pientä nyppylää, ja pian äiti huusikin, kosketellen rintojaan: “just siitä! Ah! Äiti tykkää!” Äidin tiukka vagina puristeli sormiani todella kovalla otteella, kunnes tunsin pienen lievennyksen ja kuulin ruiskauksen! Äidiltä lensi suuri määrä vettä pimpistään, tai ainakin siltä se näytti, mutta oli tosiasiassa naisen ejakulaationestettä, josta äiti joskus mainitsi jutellessaan minulle naisen anatomiasta pienessä hiprakassa firmansa juhlien jälkeen. Äidin lantion liikehdintä laantui ja ollessani itse mies pystyin melkein tuntemaan, kuinka hyvältä hänestä tuntui päästää nesteet kerralla ulos.

“Nyt äiti tarvitsee sua tänne vierelle”, kuului isorintaisen valtiattareni käsky. Nousin suonekkaan, räjähtämäisillään olevan penikseni kanssa ylemmäs sängylle, kun äiti laittoi minut makaamaan. Hän nousi päälleni ja ohjasi äidillisellä opastuksella paisuneen kyrpäni hänen liukkaan pimppinsä huulille. Hän istui varovasti ja hitaasti päälleni, ja tunsin kuinka äidin pimppi imaisi sykkivän kaluni sisäänsä. Kullistani tuntui uskomattoman hyvältä, kun näin äidin tissit edessäni ja ajattelin, että pian tulen ruiskauttamaan hirmuisen lastin jos äidin lantion liike hurjistuu vähänkin tästä.

Äiti kuitenkin aloitti rauhallisesti ja tiesi selvästi, miten estää nuoren, herkästi tulevan miehen ennenaikainen ejakulaatio. “Ole kiltti poika ja ime äidin tissejä”, kuului pyyntö. Aloin jälleen ahmia noita kiihotuksesta puolitoistakertaisiksi paisuneiden utareiden kovettuneita nännejä, ja tunsin kuinka äiti alkoi jälleen lähestyä toista kliimaksiaan. Hänen huohotuksensa muuttui pian voihkimiseksi, ja hän painoi jälleen päätäni kovemmin vasenta rintaansa vasten, ikään kuin haluten puristaa viimeisetkin “mehut” tisuistaan. Ja niin kävikin, sillä pian huomasin suussani makean maun, joka yltyi imiessäni äidin nänniä. Nännistä ryöpsähti pian suurempikin annos lämmintä, hyvältä maistuvaa äidinmaitoa. Samassa hetkessä äiti päästi korkean kiljaisun ja tunsin, kuinka hänen pimppinsä puristi penistäni kovempaa. “Äiti, multa tulee kohta”, sanoin. “Niin äidiltäkin”, vastasi hän pehmeällä, nyt syvemmäksi muuttuneella äänellään.

Äitini voihki ja keinutti lantiotaan entistä hurjempaa vauhtia valtaisan kiiman vallassa, kun imin maitoa rajuilla imaisuilla hänen molemmista rinnoistaan. Hänen voihkimisensa yltyi, ja hän sanoi “äiti rakastaa sua. Ah…” Sanoin äidille kiivaan tissinimemisen lomassa, että rakastan häntä myös eniten koko maailmassa, jolloin hän hurjistui ja alkoi pomppia toden teolla päälläni. Tunsin, kuinka räjähdykseni läheni ja oli tulossa hetkenä minä hyvänsä, jos äiti jatkaisi tuota liikettä puristavan vaginansa kanssa. Äiti voihki kiivaammin kuin koskaan aiemmin, ja sanoi tulevansa pian.

Hekuman vallassa imiessäni äitiä tunsin, kuinka kivespussini vetäytyivät samalla kun kyrpäni pullistui äidin sisällä, ja sanoin äidille, että “nyt multa tulee!” Äiti huudahti “niin äidiltäkin! Tuu äidin sisään!”, rauhoittaen pomppimisensa intensiiviseen höyläämiseen, mutta silti saattaen huutovoihkimisensa entistä kovemmalle tasolle. Äiti käänsi kasvonsa minuun päin, ja näin kuinka hän joutui selkäpiissä asti tuntuvan orgasmin ravistelemaksi. Suuni sisään roiskahti valtava määrä maitoa, ja samalla hetkellä tunsin uskomattoman hyvänolontunteen valtaavan oman kroppani, ja pian tunsinkin rajuimman orgasmini saatteleman raivoisan ryöpyn spermaa ruiskuavan ulos terskastani suoraan äidin kohtuun. Mälli roiskui kullistani uskomattomalla paineella, ja ruiskauksia tuli kymmeniä ennen kuin kivespussini olivat tyhjentyneet täysin äidin sisään. Hän rojahti päälleni ja huohotti siinä useita minuutteja iho kananlihalla. Suutelin äitiä suulle, mikä sai äidin ahmimaan huuliani niin paljon kuin hengästykseltään kykeni. Hänen selkänsä oli hiestä märkä, ja pystyin tuntemaan hänen pontevat ja nopeat sydämenlyöntinsä.

Äiti nousi pystyyn, hymyili ja kuulosti todella tyytyväiseltä päästäessään matalan “mmmhh…”-äännähdyksen päälläni. Hän hieraisi masuaan, katsoi minua silmiin ja sanoi: “äiti rakastaa sua sydämensä pohjalta. Mami on ylpeä susta kun annoit äidille hyvää.” Nänninsä valuttaessa vielä sykäyksittäin maitoa päälleni, oli hän saanut luultavasti suurimman orgasminsa koskaan. Oma paineen tunteeni kiveksistä oli myös poissa, ja minusta tuntui todella hyvältä ja oikealta olla ihanan, rakkaan äitini kanssa siinä. Rakkaus toisiimme kasvoi kertalaakista aivan uudelle tasolle tämän seikkailun saattelemana.

7 kommenttia viestissä: “Äidin rakkaus”

  1. Titssss says:

    Ihan paras tarina!! jatkoa kiitti

  2. Megaspurt says:

    Tarinaa korjailtu ja päivitetty 20.5.2013, kiitos joik2ww!

  3. Megaspurt says:

    “Hyvä tarina”, saattaapi olla että tulee jatkoa. Täytyy alkaa kehitellä juonta.
    joi2ww, palataan asiaan chatin puolella jossain välissä.

  4. Hyvä tarina says:

    Jatkoa!

  5. Megaspurt says:

    Kiitos, MadClown. Harmillisesti kaikki virheet ja epäloogisuudet jäivät tekstiin, kun luulin että voisin muokata ja hioa virheitä pois jälkeenpäin. Tarina on koneellani nyt pidempänä ja parempana, mutta en tiedä että miten saisin sen tänne ilman uudelleenuploadausta. Kysyin ylläpitäjältä (Pekka) asiasta, ja hän luki viestin mutta ei vastannut mitään. Pöh.

    • joik2ww says:

      Ehkä sun pitäisi olla yhteyksissä novellipuolen vastaaviin. Pekalla ei tahdo olla aikaa käsitellä ks. asioita, koska hänellä on sivuston toiminnan kannalta tärkeää tekemistä jatkuvasti. Voit olla minuun yhteyksissä chatin kautta jolloin voimme keskustella asiasta. Nimimerkkini on online tilassa 24/7, mutta vastailen siinä neljän jäljissä tai illansuussa.

  6. MadClown says:

    Tää oli hyvä, mä tykkäsin

Kommentoi

top