search
top

Chat – kaveri

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (18 votes, average: 3.00 out of 5)
Loading...

Tämä on tositarina asiasta joka tapahtui minulle noin vuosi sitten. Toisen henkilön nimi on muutettu joten kutsumme häntä tässä kertomuksessa “Makeksi”.

Minulla oli menossa tavallista hiljaisempi aamupäivä töissä ja ajattelin hieman viihdyttää itseäni. Päätin mennä nettiin ja siellä vanhaan tuttuun paikkaan poika.net:in gay – chattiin. Aloitin keskustelukumppanin etsiskelyn tuttuun tapaan kyselemällä olisiko minun alueeltani ketään kavereita paikalla. Ihme ja kumma, samasta kaupungista löytyi heti juttukaveri, se nimittäin on melkoisen harvinaista. Kaveri esittäytyi Makeksi.

Keskustelu lähti etenemään kuten yleensäkin chatissa, “minkä ikäinen, mistä, mitä sulla on mielessä, minkä kokoinen kalu sulla on jne, jne”. Kun olimme hetkisen keskustelleet oli tullut selväksi, että Make oli minua neljä vuotta vanhempi täysin tai ainakin melkein kokematon bi mies. Samalla oli selvinnyt myös se, että molemmilla oli valtava paine nivusten seudulla ja paineet pitäisi saada purkaa jonnekin… Minulla itselläni oli ja on edelleenkin melkoisen paljon kokemusta miehistä ja olinpa muutaman kerran onnistunut saamaan seuraa chatinkin kautta.

Aikamme chattailtuamme kysyin Makelta kiinnostaisiko häntä tavata nyt heti. Make epäröi hetken mutta vastasi sitten “kiinnostais mutta missä ja mihin aikaan”. “Tunnin päästä klo 12.00 uimahallissa ?” vastasin Makelle. “Uimahallissa !!!??” Make vastasi järkyttyneenä “miten siellä mitään voi tehdä ?”. Minä tiesin jo entuudestaan että kyseisen paikkakunnan uimahallissa on pukuhuoneen WC sellaisessa paikassa että sinne pääsee melko huomaamatta livahtamaan yhdessä ja toisekseen vessa on niin iso että siellä mahtuu hyvin tekemään kaikkea kivaa…

Vakuuttelin Makelle chatissa että uimahalli on täysin “vaaraton” paikka ja että siellä voisi ihan hyvin touhuta. Olin todella kiihottunut jo pelkästä ajatuksesta että pääsisin pian sekstailemaan ihan livenä Maken kanssa.

Sain kuin sainkin Maken uskomaan, että voisimme täysin huoletta tavata uimahallissa. Mutta sitten oltiin uuden ongelman edessä. Mistä tunnistaisimme toisemme ? Oli hieman vaikeaa antaa tuntomerkkejä “mulla on siniset farkut ja valkoinen t-paita” mehän olisimme saunassa alasti. Sovimme että menemme uimahallissa pienempään saunaan ja jompikumpi aloittaisi keskustelun kuinkas muutenkaan – säästä. No tuo ei vielä ole riittävän tarkkaa jotta voisi olla varma kaverista, kuka tahansa varmasti voisi alkaa juttelemaan ilmoista uimahallin saunassa. Niinpä keksimme, että kun säät on käyty läpi keskustelu täytyy kääntää sellaiseen aiheeseen että molemmat varmasti tietävät kyseessä olevan oikean kaverin. Keskustelun aiheeksi sovimme uimahallissa juuri toteutetun remontin ja suihkuhuoneen kaakeloinnin. Se olisi sellainen aihe ettei siitä varmasti kukaan muu alkaisi keskustelemaan. Sovimme että kun nämä aiheet on käyty läpi jompikumpi tai molemmat “vinkkaisivat” toisille.

Kello lähestyi sovittua aikaa. Olin jo hieman hermona kun odottelin milloin pääsen lähtemään uimahallille. Kello oli viittätoista vaille 12 kun hyppäsin autooni ja ajoin uimahallille. Menin kassalle ja maksoin uintimaksun ja vuokrasin pyyhkeen. Ja sitten pukuhuoneeseen… Pukuhuoneessa oli minun lisäkseni viisi ihmistä. Yritin katsoa kuka heistä olisi Make mutta kaksi ihmisistä oli lähdössä ja kolme muuta olivat liian vanhoja. No jospa Make on jo saunassa ajattelin ja riisuuduin. Ottaessani alushousut pois huomasin kaluni olevan sellainen ei edes puolijäykkä mutta ihan selvästi siellä jotain eloa oli. Nyt täytyi vain toivoa ettei “pikkuveikkani” tekisi minulle noloa temppua kovettumalla juhlakuntoon ennen aikojaan.

Menin suihkuun ja peseydyin huolellisesti samalla koko ajan muita suihkussa olijoita silmäillen. Ketään tuntomerkkeihin sopivaa kaveria ei vain näkynyt. Sammutin suihkun ja menin pienempään saunaan. Lauteilla istui kolme ihmistä joista kaksi keskusteli keskenään. Keskustelevat miehet olivat noin 60 vuotiaita joten he eivät tulleet kyseeseen ja kaveri joka istui hiljaa itsekseen oli ehdottomasti liian nuori. Nyt ei voi muuta kuin odottaa.

Löylyttelin aikani ja väki saunan lauteilla vaihtui hiljalleen mutta minun “seuralaistani” ei vain näkynyt. Menin suihkuun jäähdyttelemään. Suihkuhuoneen kello näytti kymmentä yli kaksitoista. “Make ei varmasti tule” ajattelin ja kirosin samalla mielessäni että näinhän tässä taas käy. Suihkuttelin edelleen kun huomasin suurinpiirtein ikäiseni miehen tulevan melkein puolijuoksua sisään suihkuhuoneeseen. Olin miltei heti varma, että hän olisi Make. Sydämeni alkoi takomaan entistä kiivaammin…

Mies paineli pienempään saunaan edelleen melko kiireisen oloisena ja olin huomaavinani hänen vilkaisevan minua, minä menin hänen perässään lauteille. Saunassa ole meidän lisäksemme yksi mies istumassa joka hoiteli löylymestarin hommia. Kaikki istuivat hiljaa. En voinut olla katselematta Makeksi olettamani kaverin vartaloa joka oli lihaksikkaampi kuin omani. Hän vastasi todella hyvin sitä kuvausta jonka oli itsestään antanut chatissa. “Löylymestari” heitti vielä muutamat tuimat löylyt ennen kuin hän poistui suihkuun.

Katselin ainoaa saunassa olevaa miestä varovasti ja niin salaa kuin se vain oli mahdollista. Miehen iho kiilteli hikisenä ja kiihottavana. Minä suorastaan säikähdin kun kaveri yhtäkkiä sanoi “on ollu melkoisen hienot ilmat viimeaikoina”. “Niinhän ne on olleet” sain vaivoin vastattua hänelle. Olin ihan varma että mies oli nähnyt minun tuijottavan häntä ja pelkäsin toisaalta kuitenkin että olin erehtynyt henkilöstä. “Kyllä se vesisadekin sais välillä tulla” sanoin miehelle. Mies katsoi minuun ja vastasi “niinhän se sais kun on ollu niin kuivaa pitkän aikaa” hän oli hetken hiljaa ja jatkoi “ja nythän ei sateetkaan haittaa ollenkaan kun on tämä uimahallikin vasta remontoitu”. Silloin kehoni värähti ja henkeä ahdisti ja sydän hakkasi mielettömästi. “Tämä on ihan varmasti oikea kaveri” ajattelin mielessäni ja olin pakahtua innosta. “Niin hienon remontinhan ne ovat tänne tehny” vastasin miehelle ja jatkoin “minä ainakin olin tosi tyytyväinen tuohon suihkuhuoneen kaakelointiin”. Käännyin katsomaan miestä ja odotin miten hän reagoisi. Miehen suu kääntyi hymyn ja hän vastasi “minä pidän myös erityisen paljon tuosta kaakelista” tämän sanottuaan hän nyökkäsi minulle varovasti. Minä nyökkäsin hänelle takaisin ja olimme molemmat varmoja toisistamme.

Seurasi hetken hiljaisuus kun katselimme toinen toisiamme. Make taisi aavistaa mitä minulla oli mielessä sillä hän siirtyi peremmäksi lauteilla ja nosti jalkansa sivuilleen lauteille. Hän tarjosi minulle miltei suoran näkymän jalkojensa väliin. Tunsin kuinka veri alkoi uhkaavasti pakkautumaan omaan kaluuni. Maken kalu roikkui velton oloisena hänen jalkojensa välissä hän istui hiljaa katsellen minua. “Pitäiskö heittää vielä yhdet löylyt ja lähteä sitten suihkuun” Make kysyi. “Sehän vain sopii” vastasin ja Make heitti kauhallisen vettä kiukaalle.

Istuimme lauteilla vielä hetken ja menimme yhtä aikaa suihkuun. Make meni edellä ja minä menin häntä vastapäätä olevaan suihkusyvennykseen. Katselin kuinka hän peseytyi huolella ja en voinut olla ihailematta hänen vartaloaan ja ennen kaikkea hänen kaluaan joka heilahteli Maken liikkeiden tahdissa. En malttanut enää odottaa vaan sammutin suihkuni ja otin pyyhkeeni naulasta ja kuivasin itseäni hieman. Katsoin Makea kuin kysyäkseni että mennäänkö jo vessaan. Make varmasti aavisti kysymykseni ja hänkin otti pyyhkeensä ja kuivasi itseään hiukan. Lähdimme peräkkäin pois suihkusta pukuhuoneen puolelle.

Kävelin kiimaisena kohti pukuhuoneen vessaa. En edes katsonut kun tartuin ovenkahvaan ja avasin oven. Vessassa oli jo joku joka oli unohtanut laittaa oven lukkoon. Mies oli varmaankin juuri saanut toimituksensa valmiiksi sillä hän oli pesemässä käsiään. “Anteeksi” sanoin, “ei haittaa” mies vastasi “minä olen ihan kohta valmis”. Peräännyin ovelta ja huomasin Maken odottavan selkäni takana. Make ikään kuin “vahingossa” törmäsi minuun kun otin askeleen taaksepäin ovelta. Tuhannet pienet sähköiskut värähtelivät kehossani kun tunsin Maken ihon omaani vasten.

Mies tuli vessasta pois ja sanoi tullessaan että “tännehän on oikein ruuhkaa” ja jatkoi naureskellen matkaansa. Odotin hetken ennen kuin astuin sisään vessaan. Vilkaisin ympärilleni ja Make oli ainoa ihminen joka oli näköpiirissä. Nyt nopeasti sisään ajattelin ja menin vessaan. Make seurasi minua perässä ja veti oven kiinni ja laittoi sen lukkoon. Olimme kahdestaan vessassa märkinä ja ainoastaan pyyhkeisiin verhoutuneina.

Käännyin katsomaan Makea. Hän hymyili minulle ja otti pyyhkeensä pois vyötäröltään ja laittoi sen naulakkoon. Maken kalu oli selvästi herännyt ja se kasvatti kokoaan jatkuvasti. En saanut silmiäni irti tuosta mahtavasta kalusta joka seisoi nyt jo täydessä mitassaan. Otin oman pyyhkeeni pois ja annoin Maken katsella itseäni ja kaluani joka seisoi kivikovana. Kaluni oli selvästi pienempi kuin Maken. Make astui luokseni ja tarttui minua kiinni niskasta ja suuteli minua suoraan suulle. Märät vartalomme painuivat tiukasti vastakkain ja tunsin Maken kovan kalun vatsaani vasten.

Make suuteli minua todella kiihkeästi jolloin ymmärsin ettei hän ollutkaan niin kokematon kuin oli antanut ymmärtää. “Taitaa sullakin jonkin verran olla kokemusta miehistä” totesin Makelle. “No onhan mullakin jonkin verran, haittaako se ?” Make kysyi. “Ei ollenkaan” sanoin. Make suuteli minua vielä kerran samalla kun hän hyväili selkääni ja takapuoltani…

Irrottauduin Maken syleilystä ja laskeuduin hitaasti polvilleni hänen eteensä. Maken kalu seisoi isona ja kovana odottaen kosketusta. Tartuin kädelläni kaluun, puristin sitä varovasti ja tein muutamia tutkiskelevia runkkausliikkeitä. Make huokaisi nautinnollisen kuuloisesti kun hyväilin hänen kaluaan. Katsoin mahtavaa kyrpää ja siirsin suutani lähemmäksi sitä. Otin terskan suuhuni ja nuoleskelin sitä varovasti. Upotin Maken kalun niin syvälle suuhuni kuin pystyin ja aloin imemään Makea oikein kunnolla. Make alkoi nussia minua suuhuni rytmikkäästi ja hän otti minua hiuksista kiinni. Maken kalu liikkui suussani ja hän huokaili nautinnosta. Jonkin aikaa imettyäni Make otti kalunsa pois suustani ja sanoi “anna minä imen sinua”. Minä olin jo niin kiihottunut että tiesin ettei Maken tarvitse kuin ottaa kaluni suuhunsa niin minulta tulee. “Ota vain mutta omalla vastuulla” vastasin Makelle “mulla on tosi herkässä” jatkoin. “Ei se haittaa mitään” Make vastasi hymyillen samalla kun hän vuorostaan laskeutui polvilleen eteeni.

Make otti kalustani kiinni tiukasti ja veteli esinahkaa muutaman kerran edestakaisin. Minusta tuntui että kaluni repeää koska se seisoi niin kovana ja räjähtämispisteessä. Make nuolaisi terskaani ja upotti sen jälkeen kaluni kokonaan suuhunsa. Maken kuumat huulet ja kuuma suu alkoivat tehdä työtä kaluni ympärillä. Tunsin etten pysty pidättämään kovinkaan kauan kun Make alkoi kiihdyttää vauhtiaan. Työntelin kaluani Maken suuhun juurta myöten Make oli aivan mahtava suihinottaja. Kohta tunsin kuinka Make hyväili takapuoltani ja hänen sormensa löysi peppureikäni. Make imi minua koko ajan ja samalla hän työnsi varovasti sormensa sisään kuumaan reikääni. Minä olin aivan kiimoissani kun Make alkoi nussia minua sormellaan samalla kun hän imi kaluani. Työntelin kaluani hänen suuhunsa nopeammin ja nopeammin. “Varo, kohta tulee” sain soperrettua Makelle mutta hän vain jatkoi ihanaa toimitustaan. Tunsin kuinka vartaloni alkoi nytkähdellä hallitsemattomasti, laukeaminen oli lähellä. Make nussi sormellaan lujempaa ja imi kuin viimeistä päivää. Minulla sumeni silmissä. Tunsin kuinka lasti lähti liikkeelle ja kuinka se lensi suoraan tuon upean miehen suuhun pystyin työntelemään enää pienten nytkähtelyjen saattelemana kaluani Maken suuhun. Jalkani eivät meinanneet kantaa enää.

Make nieli koko lastini. Hän nuoleskeli terskaani ja runkkaili kaluani samalla. Maken sormi oli edelleen pepussani ja hän liikutteli sormea edestakaisin hiljalleen. Kun olin hieman toipunut orkustani Make kysyi “tuntuiko hyvältä ?”. “Aika tyhmä kysymys” sain vastattua hymyillen “en muista milloin viimeksi olisin saanut näin rajun orkun” jatkoin vastaustani. “Kiva että pidit” Make sanoi katsoen minua silmiin “sinä maistut hyvältä” hän jatkoi. Kaluni alkoi veltostua hiljalleen…

“Haluaisitko sinäkin ?” kysyin Makelta. “Haluaisinko mitä ?” Make kysyi. Heittäydyin nokkelaksi ja vastasin “saat ihan mitä itse haluat” ja virnistin perään. “Saisinko minä nussia sinua ?” Make kysyi. “Tottakai saat” vastasin. Minä halusin ehdottomasti saada tuon mahtavan suuren ja kovan kaluni pyllyyni jota Maken sormi oli jo aiemmin nussinut. Kostutin omia sormiani syljelläni ja levitin sitä reiälleni liukasteeksi. Kumarruin Maken eteen ja nuolin hänen kalunsa vartta jotta se olisi mahdollisimman liukas. Maken Kyrpä kiilteli syljestäni ja kiimanesteistä joita hänen kalustaa tuli.

Nojauduin vessa pesuallasta vasten ja tarjosin Makelle takapuoleni. Make tuli taakseni ja hyväily pyllyäni ja työnsi reikääni pari sormea ja nussi minua niillä pienen hetken. Hän otti sormensa pois ja kohta tunsin kuin reikäni suulle tuli jotain suurta kovaa ja liukasta. Make alkoi varovasti työntää kalua peppuuni. Aluksi tuntui että se ei mene sinne millään mutta Make vain painoi lujempaa ja sitten tunsin kuinka terska meni sisään pyllyyni. Nautinnon aalto meni koko kehoni läpi ja huokasin syvään. Make alkoi työntää kaluaan syvemmälle ja tunsin kuinka hän painui sisään kuumaan reikääni. Hän laittoi koko kalunsa sisääni ja hänen lantionsa oli peppuani vasten. Hän oli hetken liikkumatta. “Tuntuu mahtavalta” hän sanoi, “niin tuntuu” vastasin ja jatkoin “nussi minua”. Make alkoi työnnellä kaluaan pyllyssäni edestakaisin. Hän nussi minua koko ajan kiivaammalla vauhdilla ja nautti selvästi. Huomasin myös kuinka oma jo kertaalleen tyydytetty kaluni heräsi jälleen henkiin. Make nussi minua ja puristeli samalla pakaroitani ja hyväili selkääni. “Aivan mahtavaa” hän sanoi nussiessaan.

Make jatkoi naintia mahtavalla kalullaan ja oma kyrpäni seisoi jälleen kivikovana. Otin toisen käteni pois pesualtaan reunalta ja aloin runkkaamaan kaluani. Make huomasi tämän ja ilmeisesti kiihottui entisestään sillä hän alkoi kiihdyttää vauhtia entisestään. Tunsin kuinka Maken vartalo alkoi täristä ja hänen työntönsä kävivät lyhyemmiksi ja voimattomammiksi. Olin itsekin aivan laukeamisen partaalla uudelleen. “Nyt tulee” Make sanoi tai oikeastaan hän murisi. Hän painoi kalunsa sisääni juurta myöten ja tunsin kuinka hänen kuuma spermansa täytti pyllyni. Hän ei enää pystynyt liikkumaan vaan pysyi sisälläni. Vetaisin omaa kaluani vielä muutaman kerran ja tunsin räjähtäväni uudelleen. Maken kalu yhä pyllyssäni laukesin uudelleen ja se vähäinen määrä spermaa mitä minusta enää irtosi lensi lattialle pesualtaan alle. Minä olin aivan poikki ja äärettömän tyydytetty…

Make otti kalunsa pois pyllystäni ja me molemmat pesimme enimmät rakastelun merkit pois kehoiltamme vessassa. “Suihkuunhan tästä on lähdettävä” Make totesi aivan kuin olisi lukenut minunkin ajatuksia. Pyyhkäisin vielä pienen spermalastini pois lattialta ja sitten ovelle kuuntelemaan ettei ketään vain ollut tulossa vessaan. Meistä kumpikaan ei tainnut oikein tietää kuinka kauan olimme vessassa olleet mutta pukuhuoneen kello sen minulle kertoi. Me olimme sekstailleet vessassa ainakin 25 minuuttia tai enemmänkin. Täytyi vain toivoa ettei kukaan olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.

Menimme Maken kanssa viereisiin suihkuihin ja peseydyimme huolellisesti. Kävimme vielä löylyissä lämmittelemässä ja sitten lähdimme pois yhtä aikaa.

Kun me molemmat olimme saaneet vaatteet päällemme pukuhuoneessa ja olimme lähdössä pois Make kysyi “haluaisitko tavata vielä joskus uudelleen ?” “ilman muuta jos sinäkin haluat” vastasin. “Haluan ehdottomasti” Make sanoi. Hän kaivoi lompakostaan käyntikorttinsa, sellaisen kortin joita voi teettää automaateissa. Kortissa oli hänen nimensä, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoite. “Ota yhteyttä heti kun haluat purkka paineita” Make sanoi. Otin kortin hänen kädestään ja sanoin “otan yhteyttä varmaan melko pian” ja hymyilin hänelle. Lähdimme poistumaan pukuhuoneesta. Make kiikkui portaita edelläni ja ihan portaiden yläpäässä kenenkään näkemättä puristin häntä hellästi takapuolesta. Make katsoi minuun ja hymyili. Lähdimme uimahallin ovelta eri suuntiin.

Ensitapaamisestamme kului muutamia päiviä kun otin Makeen yhteyttä….. Sen jälkeen olemme tavanneet aina silloin tällöin mutta ne ovat jo eri tarinoita ne…

2 kommenttia viestissä: “Chat – kaveri”

  1. nikao says:

    hyvä

  2. MadClown says:

    Hyvä tarina, hyvä pohjustus

Kommentoi

top