search
top

Samaa pimpsaa – isältä pojalle

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (57 votes, average: 3.65 out of 5)
Loading...

Olin tyytyväinen lopputulokseen, kaikin puolin. Isä ja poika hoitelivat hommansa hienosti. Minulle ja vaimolle tuli mukavat oltavat, joka suhteessa.

Mies, pojan isä, on mökkipaikkakuntamme monitoimimiehiä, jolta onnistuvat hommat kuin hommat. Mukava äijä, mestarismies, ei turhan suulas, tekee ahkerasti. Matala, vanttera viisikymppinen ukko, hyvässä kunnossa. Olimme palkanneet hänet maalaamaan mökin ja rantasaunan. Mies otti poikansa apumieheksi, ja homma valmistui parissa päivässä. Olisin maksanut heille enemmänkin kuin taksa oli. Jäi tarve antaa korvausta hyvin hoidetusta työstä. Miehissä mentiin saunaan, mutta se ei sentään riittänyt hyvitykseksi.

Poika oli nuori ja hoikka, isäänsä pitempi, jäntevä. Kyllä hän jo miehestä kävi, nuorukainen olisi kai osuva sana kuvaamaan kaveria. Mutta minulle hän oli vielä poika. Nuorukainen oli melko hiljainen ja totinen, antoi isänsä hoidella puhumisen, avasi itse suunsa vain tarpeen vaatiessa, neuvoa kysyessään ja asiasta mainitessaan.

En ollut varma, tulisiko poika. Mutta hän tuli, ajoi polkupyörällä mökkimme pihalle helteisenä lauantai-iltana. Kas, uskalsi poika tulla ilman isäänsä, ajattelin tyytyväisenä. Kyllä hänen oli täytynyt ymmärtää asia oikein, ison klopin, olinhan sen niin selkeästi esittänyt. Nyt oli oltava kieli keskellä suuta, poika ei ollut niitä rentoja pelimiehiä, jotka itsetietoisina kävivät naisten kanssa suoraan asiaan ja pelasivat tunteitta. Tämä oli hiljaista, mutta jaloa maalaislajiketta, mieleltään vielä pojan ja miehen rajoilla. Ymmärsin, että minun vanhempana piti ottaa puoliksi isällinen rooli ja opastaa poikaa.

Vaimoni pyöri ilmavassa oranssinpunaisessa kesämekossaan, vaaleanruskea tukka avonaisena, hymyili ystävällisesti pojalle ja tarjosi heti juotavaa. Poika ei tohtinut vastata hymyyn, mutta kiitti kohteliaasti. Taisi vilkaista salaa vaimoni rintoja, jotka paistoivat rohkeasti leveästä kaula-aukosta, kun tämä kaatoi mehua muidenkin laseihin. On se peijakas naisen perään, vaikka hyvin peittääkin, myhäilin tyytyväisenä mielessäni.

Sitten poika innostui pelailemaan 9-, 7- ja 5-vuotiaiden poikiemme kanssa jalkapalloa nurmikolla. Minä kävin laittamassa saunan lämpiämään. Olin pannut merkille, että poika oli kova saunamies, vihtoi ja terhenteli tyytyväisenä löylynautinnoissa silloinkin, kun isänsä kanssa yhtä aikaa lauteilla hikoilivat, minä kolmantena.

Silloin vaimo ei ollut mukana. Nyt menimme saunaan kaikki. Hiukan poika minua kysyvästi vilkaisi, että onko se sopivaa. Minä huitaisin kädelläni, että tämän luonnollisempaa hommaa ei olekaan kuin alaston suomalainen porukkasauna. Minä kiipesin pojan kanssa ylimmälle lauteelle, vaimo jäi lasten kanssa alemmille. Isännän elkein minä vastasin löylynheitosta, ropsutin välillä vihdalla saunavierasta. Pikkupojat melskasivat ja ilakoivat vesisaavien kanssa. Sen ikäiset eivät vielä ymmärrä, että aikuisilla on sukuelimet muutakin kuin pissaamista varten. Me kolme olimme siitä muusta hyvinkin tietoisia, mutta ajattelemme asiaa vain kukin hiljaa mielessämme.

Hiukan taisi vaimokin ujostella nuorukaista, kun koetti kääntää selkänsä koko ajan meille. Silti pääsi ruskeakarvainen pimpsa vilahtamaan pari kertaa. Huomasin, ettei poika ollutkaan täysin rento. Hän yritti tuijottaa kattohirsiä, hieroi kasvojaan, nielaisi välillä niin että terävä aataminomena muljahti. Yritti peittää kiihottuneisuuttaan, poikaraukka. Tuossa iässä ei vielä kaikille ole kehittynyt sellaista itsetuntoa, että antaisi näkyä muille vapaasti. Mutta sekin minua tässä hiljaisessa maalaispojassa viehätti. Hän ei ollut räävitön elostelija ja lipevä pelimies, hän oli vakava ja luottamuksen arvoinen kaveri. Siksi hänet oli kutsuttu.

Kun vaimo poistui lasten kanssa ja vei kiusalliset pyöreät povensa ja karvaisen tussunsa mennessään silmiemme ulottuvilta, panin merkille, että pojalla oli kalu paisunut. Täytyy myöntää, että oli minullakin. Vielä ei kuitenkaan ollut oikea hetki puhua niistä asioista. Kehuinkin sitten maalausurakkaa ja poika mutisi jotakin, ei osannut ottaa kehuja ja kiitosta nolostelematta vastaan. Sitten sanoin, että pistäydytäänpä järvessä. Tunnelma löylyissä oli sen verran kuuma, että jäähyä tarvittiin. Vaimo oli mennyt jo lasten kanssa mökkiin. Parempi niin, sillä meillä kummallakin oli sen verran kikkeli isona, kun lampsimme laiturin päähän. Pojan kivekset roikkuivat pitkissä pusseissa, oikein komeasti. Kalu oli sileä nuorenmiehen kalu, ei vielä lainkaan suonikas tai liiemmin tummentunut, ei sellainen elämää nähnyt, kuten isällään. Itselläni taas on vehje hyvää vauhtia kehittymässä siihen suuntaan, olenhan lähempänä pojan isän ikää jo. Järvivesi viilensi mukavasti tunteita tässä vaiheessa ja sai vehkeetkin rauhoittumaan.

Saunaan palattuamme poika ilmoitti yllättäen totisena, ettei hän voinut viipyä mahdottoman kauan. Ei ollut kertonut kotonaan totuutta siitä, minne lähti. Oli sanonut menevänsä kaveriaan jossain korjaushommassa avustamaan. Poika tuntui häpeävän sitä, että oli joutunut valehtelemaan. Hän näytti selvästi kunnioittavan vanhempiaan ja näiden suostumusta, joka nykyään ei enää ole itsestäänselvyys. Mutta veri veti nuortamiestä, pani esittämään valkoisen valheen. Poika pyrki mukaan aikuisten maailmaan, luonto ajoi tikanpoikaa kovaa kyytiä puuhun.

En tiedä, olisiko minun pitänyt sitä sanoa, mutta sanoin kuitenkin. Kyllä isäsikin kävi täällä – yksin, jotenkin niin minä sanoin. Poika katsoi minua vähän epäluuloisesti, mitään puhumatta. Olin jo maalausurakan aikana havainnut, miten hän ihaili ja kunnioitti isäänsä. Aikoi varmasti tämän yrityksen jatkajaksi. Isäsi oli samoilla asioilla kuin sinä nyt, lisäsin ja koetin vaikuttaa rauhalliselta. Poika nielaisi taas, aataminomena muljahti kurkussa. Minun oli paras selittää vähän enemmän. Sanoin niin kuin asia oli, pojan isäkin oli kaikesta huolimatta mies, ja miehellä on miehen halut ja tarpeet. Se hämmensi poikaa selvästi, silmät tapittivat minua. Lohdutin vielä, että ei se vaikuta hänen vanhempiensa avioliittoon, emmehän me miehet asiaa niin koe. Minun ja vaimon liittoon tämä kaikki vaikuttaa, mutta hyvällä tavalla. Se piristää ja antaa uskomattomia voimia, kiihoketta, elämänmakua, kokemusta. Lopuksi sanoin vielä, että pidäthän nämä sitten omana tietonasi ja poika lupasi pitää. Sitten ehdotin siirtymistä pesulle ja mökkiin. Pesimme omat työkalumme vuoronperään.

Pikkupojat eivät vielä nukkuneet huoneessaan, kun menimme, mutta vaimo luki kahdelle nuoremmalle satua sängyn laidalla. 9-vuotias nurkui minulle, miksi on käytävä tänä iltana jo näin aikaisin, ennen kahdeksaa, nukkumaan. Sanoin syyksi, että aamusta olisi herättävä aikaisin ongelle. Radiossa oli tosiaan luvattu hyvää onkisäätä. Panin merkille, että 9-vuotias ei olisi malttanut käydä yöpuulle senkään vuoksi, kun oli vieras mökillä. Patistin hänet kuitenkin veljiensä viereen sänkyyn ja onneksi tämä vanhimmainenkin nukahti saunan pehmittämänä suunnilleen vartin kuluttua. Samanlaista väsytystaktiikkaa piti käyttää silläkin kertaa, kun pojan isä oli ollut vieraanamme. Ei voinut eleelläkään ennen sitä paljastaa, millä asioilla maalarisetä tällä kertaa mökille oli tullut.

Lasten nukahdettua oli vaimo vapaa äidin roolista. Hän voitti ujoutensa ja tuli istumaan polvelleni kuin nuori heitukka. Katselimme pöydän yli nuorempaa vierastamme. Päätin vähän kiusoitella poikaa ja aloin hieroa hiljalleen kädelläni vaimon lantiota, reittä ja lopulta vasenta povea. Poika seurasi esitystämme totisena, ei hymyillyt vastaan. Katseesta näki, että hän oli päättänyt, hänkin luotti meihin. Siirrytäänkö sivummalle, kysyin. Siihen poika vastasi, että siirrytään, mutta nielaisi loput sanasta. Päättäväisesti hän kuitenkin nousi pöydästä ja tuli kanssamme makuukamariin.

Vaimo ei juuri puhunut. Minun piti hoitaa se, toimia puhemiehenä näiden kahden välillä, omassa avioliitossani. Isää ei ollut tarvinnut paljon johdatella ja valmistella, hän osasi hommansa, olihan hän kokenut aikamies. Osasi olla miestä, kävi vaimoon käsiksi omin päin, lupaa kysymättä, kun se aika oli koittanut. Hänen silmissään oli alusta asti ollut se pilke, joka paljasti hänestä olevan sellaiseen. Mutta pojan vakavissa silmissä samaa pilkettä ei ollut. Poika osoitti pystymisensä muualla tavoin, tahdonvoimallaan, totisena.

Makuukamarissa riisuin hiljaa vaimon mekon, olinhan minä aviomies. Ota sinäkin paita ja shortsit pois, kehotin poikaa. Tottelevaisesti hän riisui, paljasti jäntevän nuorukaisen vartalonsa ja sukuelimensä. Nyt vaimo uskalsi katsella sinne, saunassa ei uskaltanut. Nuoret kivekset roikkuivat alhaalla, sileä kikkeli oli taas venähtänyt, notkui pienellä kaarella, oikein pontevana. Poika pidätteli vielä täyttä erektiotaan.

Minullakin pyrki housuissa pystyyn, ahdisti. Silti keskityin vielä vaimon valmisteluun. Tuijotin poikaa ja hieroin vaimoni pehmeitä rintoja, nypin välillä leikkisästi kiihottuvia nännejä sormillani. Tule sinäkin, kehotin. Poika uskaltautui lähemmäs ja kosketti käsi vapisten vaimoni, lasteni äidin, tissejä. Nyt ne eivät olleet imettäjän tissit vaan sukupuolisen halun leikkikalut. Hiero vain, niin isäsikin teki, kuiskasin. Poika sävähti. Sitten hän alkoi hieroa, kaksin käsin. Vaimoni avasi suunsa ja näytti raukealta kuin jonkin maalauksen uhkea, eurooppalainen kaunotar. Hän nautti hyväilystä, jota meidän, kahden miehen, kätemme hänelle antoivat.

Hieroin vaimoni pyöreää pyllyä pojan keskittyessä silmät tapillaan rintoihin, sitten ujutin käteni etupuolelle, pimpsalle. Täällä, kuiskasin käheästi pojalle ja työnsin esitellen sormiani häpyhuulien väliin. Poika astui taaksepäin ja katsoi suoraan sinne. Vaimoni henkäisi kuuluvasti. Tussukka alkoi kostua, tunsin sen sormissani. Työnsin sormiani syvemmälle pilluun, hieroin, kiusasin vaimoani. Ja kiusasin poikaa, esittelin ja kiihotin häntä. Eikä nuorukainen enää pystynyt hallitsemaan kiihkoaan, hänen aisansa nousi pystyyn nopealla vauhdilla ja kääntyi osoittamaan mökin kattoon. Ohoh, vaimoni sanoi ilmeisesti vahingossa. Pian sen perään tulvahtikin sormiini kunnon kosteus. Pimppi oli aivan märkä, valmis pojalle, kuten oli ollut isälleenkin.

Revin paitani ja housuni pois, annoin seisoa vapaasti, kuten poikakin. Vaimoni kierähti tyttömäisesti sängylle odottamaan, kumpi tulisi ensin kimppuun. Poika ei ollut yhtä omistushaluinen kuin isänsä, ja olinhan minä tällä kertaa vanhempi, isäntä mökissä. Otin yöpöydän laatikosta esiin kondomit, laitoin ne siihen pöydän kulmalle. Sanoin, että meillä käytetään lopuksi näitä, vaimon hedelmällisyyteen ei ole hormonaalisesti tai kierukoin kajottu. Poika nyökkäsi ja hymähti hyväksyen, vilkuili sitten jäykkää kaluani. Mahtoiko ajatella, että tuo on jo tuolla naisen pillussa uinut, monta kertaa, laittanut sinne alulle nuo pojatkin, jotka seinän takana nukkuivat. Ollako tässä kaveri vai kilpailija. Hänen vuoronsa olisi kyllä ensin. Sinulla on komea kyrpä, melkein kuin isälläsi, sanoin käheästi. Melkein. Vaimo ei uskaltanut sitä sanoa eikä paljon muutakaan. Luulen, että se teki vaikutuksen poikaan. Osoitin toveruutta, kehuin poikaa ja isää. Sellainen tekee varmasti vaikutuksen hiukan vanhoilliseen maalaispoikaan.

Tilanne oli latautunut. Kummallakin uroolla siitin suorana, valmiina parittelemaan, mutta sängyssä makoili pillu kosteana vain yksi naaras. Kumman vuoro olisi ensin, poika näytti kysyvän katseellaan, odotti. Hän oli kohtelias, tottunut kunnioittamaan vanhempiaan. Sinä saat naida ensin, niin isäsikin teki, sanoin kiihottuneena. Ei kysynyt katseellaan lupaa, kuten poika, vaan ehdotti itse, ja heti perään jo toimi. Poika vilkaisi kondomeja pöydän kulmalla. Vaimo levitteli viehkeästi reisiään, odotti halukkaana. Kuule, ole sinäkin aluksi paljaalla, niin oli isäsikin, ehdotin ja tunsin erektioni kovettuvan äärimmilleen kiimasta. Poika tuntui melkein säikähtävän tätä tietoa.

Se oli totta, pojan isä oli ollut aluksi paljaaltaan vaimoni kanssa. Ensimmäisenä vieraana miehenä vei suojaamattoman siittimensä epäröimättä sisään naiseni kosteaan pilluun. Se oli tapahtunut kolmisen viikkoa sitten, nyt olisi pojan vuoro. Isä oli ollut luotettava, yli 30 vuotta naisissa käynyt, osasi pidätellä siemenvuotoaan, vältti tiukat paikat kerta toisensa jälkeen. Lopuksi oli ähkäissyt, että nyt ei enää tiiviste pidä, jos rouvan pillu puristaisi kertaakaan. Vaimo oli siinä vaiheessa nussittu jo aivan hikiseksi, hengästyneeksi, laukaistu orgasmiinkin. Isä veti suosiolla julkean näköisen, paljaan kyrpänsä ulos vaimoni märästä vitusta, osoitti luottamuksen arvonsa. Näky oli huikean rietas. Pimpsa sykki levitettynä, häpyhuulet punakoina levällään. Miehen lihatykki oli liisteistä mähläinen, jämäkkä ja suonikas, komea terska paljaana esillä. Miehen piti pitää pieni tauko, kerätä pidättäytymiskykyä, sitten vasta otti kumin, pyöritti sen kullinsa päälle suojaksi ja yhtyi uudelleen.

Pojan pidättäytymiskyvystä ei ollut takeita, ei näyttöä. Kyllä minä sen varmasti siinäkin tilanteessa tiedostin, mutta en välittänyt. Olin niin kiihottunut. Vaimokin sen varmasti tajusi, mutta hän halusi tuntea paljaan pojan kalun. Luotimme pojan isän kykyyn olla heittämättä siementään, ja hän pidätteli. Nyt uskoimme pojan pystyvän samaan, koska isäkin oli pystynyt. Vaikka isällä oli kokemusta enemmän kuin pojalla ikää. Hän oli ollut monen naisen kanssa, oppinut nussiessaan. En tohtinut kysyä, oliko poika vielä ollut tyttöjen kanssa. Mieleni olisi tehnyt kysyä, mutta se olisi saattanut olla liian tunkeilevaa, pelästyttää pojan. Iän ja miehekkyytensä puolestahan pojasta olisi jo aikaa siihen ollut. Mutta oliko hän silti käynyt naisissa. Tuskinpa hän olisi niin rohkeasti ehdotukseeni tarttunut, jos vaimoni olisi ollut hänen ensimmäinen naisensa, en tiedä.

Mutta nyt poika uskalsi toimia, kun annoin luvan. Kömpi jäntevänä sängylle vaimoni päälle. Vilkaisi vielä minua, joka seisoin lattialla kulli pystyssä, kädet lanteilla. Anna mennä vaan, kuiskasin. Mutta pidättele syöksyä, älä anna tulla sisään. Kun alkaa mennä tarkoille, tee kuten isäsi ja vedä ulos ja pane kumi päälle, neuvoin jännittyneenä. Poika nyökkäsi minulle suu raollaan, ei saanut ääntä tulemaan. Huomasin käyttäväni koko ajan hänen isäänsä esimerkkinä, paljastin pojalle asioita, joita ei pitänyt. Mutta en voinut kiihkolleni mitään, olin niin kovassa kiimassa ja vaimon nussituttamisen halussa. Minun piti esittää pojalle isällistä, olla kannustava ja kehuva. Tein sen hänen isänsä kustannuksella, joka ei nyt ollut paikalla. Mutta oli ollut perheeltään yhtä luvattomilla asioilla vieraanamme, kuten poikansakin nyt.

Himoissani yritin panna merkille yhtä ja toista. Poika ei vaikuttanut niin kokeneelta. Hän oli vaimoni päällä kontallaan, haki kalun kärjellä tökkien rakoa. Isänsä oli tiennyt heti, mihin se pitää viedä. Kun isä oli asettautunut, vetänyt esinahan varmalla otteella taakse, hän levitti vaimoni haarat levälleen alleen ja työnsi siittimensä vakaasti sisään. Vaimo oli parahtanut tukahdetusti. Olihan maalarimestarilla ollut aimo kulli, maalla varttunut, paljon jämerämpää mallia kuin minulla, kaupungin myrkyissä kasvaneella. Mutta komea oli pojallakin aisa, nousi huikealle kaarelle. Vaimoni joutui levittämään haaraansa, jotta poika pääsisi sisälle häneen. Nahka tupessa poika sovitti ja painoi pakaroillaan. Paljas pojankalu upposi vaimoni pimpsaan, esinahka taisi rullautua terskan taakse siinä vaiheessa luonnostaan. Sitä ei enää näkynyt. Poika ynähti tahattomasti, tunsi nautintoa. Vaimokin avasi suunsa ja huokaisi, ei katsonut poikaa silmiin vaan minua.

Vaimoni ei halunnut esittää pojalle äidillistä, siinä missä minä esitin toverillista isähahmoa. Vaimo halusi olla äitiydestä vapaa, ei katsonut poikaa silmiin, päästi vain kollin päälleen nuorenamiehenä ja eli itse alla hehkeänä naisena. Sukupuolisuus oli valloillaan, näiden kahden välillä ei ollut opittuja perherooleja. Vaimo vei kätensä pojan kyljille ja tarrasi kiinni. Lakasta puhtaat kynnet näyttivät puristavan ja painautuvan nuoreen ihoon. Poika kohottautui käsivarsiensa varaan kuin isänsä ja alkoi köyriä edestakaisin, aluksi hitaasti ja varovasti. Selvästi tunnusteli kalullaan, kokeili herkällä terskalla vaimon sisuksia. Sitten poika painoi oikein syvälle, ihan hirvitti sivusta. Nuori jousimainen kalu oli taatusti tutkimusretkellään aikuisen naisen kohdunsuulla. Siltä se nimittäin näytti ja myös kuulosti. Vaimolta tuli parahduksia, voihkaisuja, vaikka hän koetti tukahduttaa äänet lasten takia.

Olihan poikien huoneen ovi huolellisesti suljettu. Nyt suljin hiljaa myös meidän makuukamarimme oven. Nämä äänet eivät olleet tarkoitettu lasten korville, emmekä halunneet poikien havahtuvan unestaan aikuisten maailmaan. Kaikki aikanaan, nuorinamiehinä hekin vasta pääsisivät osallisiksi tästä salatusta kiiman maailmasta. Olin aamulla runkannut. Oli ollut pakko, kun olin saanut pojalta myöntävän tekstiviestin. Muuten en olisi nyt kestänyt. Uskon pojan tehneen samoin, mutta sitähän nuoret klopit harjoittavat muutenkin ahkerasti, vaikka eivät naisiin lähtisikään. Niinpä nyt uskalsin vedellä varovasti kaluni vartta pitkin. Huohotin varmasti yhtä kuuluvasti kuin nuo kaksi yhtyvää, hikistä ihmistä sängyssä.

Homma meni yhä eläimellisemmäksi. Märkä pillu alkoi litistä äänekkäästi, sänky narahteli ja tömähteli. Poika painoi nuori selkä kaarella, kainalokarvat hiessä. Vaaleat pakarat puristuivat kerta toisensa jälkeen vaimoni ruskettuneiden reisien väliin. Oli keskittynyt kunnolla naimaan. Myös vaimoni haukkoi henkeään siinä hämyisen kamarin kuumuudessa, nautinnossa, hurmiossa. Rinnat heiluivat, nännipihat olivat laajentuneet punaisiksi herkuiksi. Imeä poika ei osannut, kuten isänsä osasi. Unohti rinnat, keskittyi vain painamaan, kun oli päästetty hävylle paljaalla pelillä. Kivekset eivät enää roikkuneet pitkänään, pussi oli kuroutunut ylemmäs nyytiksi. En tohtinut ottaa valokuvia, maalarimestarin kanssa niitä oli otettu. Ehkä sitten myöhemmin, ajattelin ja vetelin sietämättömän kiihotuksen vallassa kaluani, odotin vuoroani malttamatta, seurasin tiiviisti. Samassa vaimo alkoi uikuttaa, sai selvästi orgasmin. Katsos poikaa, perkele, ajattelin. Kaikesta kokemattomuudestaan ja nuoresta iästään huolimatta sai vaimoni laukeamaan, hoiti hommansa.

Poika oli hiljentänyt tahtia, työnteli hitaasti, vaimon pillu epäilemättä sykki ja supisteli tuntuvasti. Vaimo voihki, äänteli, ei voinut hillitä. Siinä vaiheessa ajattelin muistuttaa, että lopuksi pitää laittaa kumi päälle. Mutta kaikki kävi niin äkkiä. Avasin suuni ja sanoin sanan tai kaksi, kun poika nytkähti rajusti ja älähti kovalla äänellä. Pojan pidätyskyky petti silmänräpäyksessä, pakarat painautuivat nopeasti yhteen, siemensyöksy tuli. Se lensi terävänä suihkuna syvälle vaimoni pimppiin. Sitten seurasi toinen voimakas nytkäys, vaikka poika yritti hädissään vetäytyä. Vaimo tuijotti häntä kauhistuneena, silmät suurina, suu avoinna. Poika ehti vetää siementävän kalunsa ulos vitusta. Loput siemenheitot roiskuivat vaimoni ruskeille häpykarvoille, alavatsalle ja lakanoille. Sperma oli paksua ja valkoista, pitkissä heilureissa hyvin valmistunutta, ja sitä tuli monta suihkua.

Ei jumalauta, ajattelin. Vilkuilimme kaikki toisiimme vuorotellen säikähtäneinä. Poika ei ollutkaan pystynyt pidättelemään, purkautui tahtomattaan vaimoni sisään. Pilluun oli päässyt 2-3 reilua spermavuotoa eikä sille enää mahtanut mitään. Siinä vaiheessa taisin menettää malttini ja pelästyttää pojan. Pois tieltä, komensin vihaisena. Yritin kai pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Poika joutui väistämään pelästyneen näköisenä sivummalle. Asettauduin nussitun vaimoni päälle, ilman kumia tietenkin ja survoin kullini kyselemättä sisään. Olin nyt pojan spermoissa, tunsin liukkaat vellit joka puolella vaimoni liisteisessä tussussa. Minun velvollisuuteni aviomiehenä oli nussia vieraat spermat ulos oman vaimoni pillusta, kirnuta rajusti. Enkä odotellut hetkeäkään, aloin painaa kunnolla. Työnsin syvälle, kuritin samalla vaimoani, annoin kovaa munaa ja osoitin paikkani isäntänä. Olihan minulla myös isän velvollisuuksia omia poikiani kohtaan, yrittää kirnuta vieraat siittiöt kuohana ulos, jottei niistä tulisi pojillemme uutta sisarusta, joka ei olisi samasta siemenestä kuin he.

Vaimo valitti ja voihki allani, katsoi minua kauhistuneena, hurmioituneena, silmät suurina. Ähkin ja ärjyin. En kysellyt, olenko liian raju, olin voimissani. En tiedä, mitä poika sillä hetkellä teki ja ajatteli, unohdin hänet hetkeksi tykkänään. Keskityin vaimooni, nain toisen liukkaisiin, annoin kullini velloa pojan spermoja ulos. Liukkaat, limaiset naimisen äänet sekoittuivat meidän voihkintaamme. Panen sinut raskaaksi, perkele, teen neljännen lapsen, ei tässä muukaan auta, jotenkin näin minä hurjassa mahdissani vaimolle uhosin. Eikä vaimo vastustellut, ulahteli vain entistä kimeämmin, otti kyrpäni syvälle sisäänsä, levitti itseään. Osoitti näin suostuvansa, ottavansa siittiöni vastaan kohtuunsa. Enkä millään kestänyt pitempään vaan annoin tulla vapaasti, kun vaimo puristi pimpillään kovaa kaluani. Päästin kuuluvan ähkimisen kera omat siemennesteeni tulvimaan vaimoni pimpsaan. Suorastaan räjähdin sinne. Pahin kiihotus ja lataus purkautuivat voimalla. Yritin pelastaa tilanteen, turvata asemani. Yritin tehdä oman vaimoni paksuksi siemenelläni.

Tosiseikat on pakko myöntää. Maalarimestari, pojan isä, oli nussinut vaimoani pitkään paljaalla kalullaan. Suostumuksellamme. Sukuelinten limat ja liisteet sekoittuivat toisiinsa, vaimon pillu liukasti tietä kyrvälle, miehen terskasta tihkuva neste valmisti suoraa, vaivatonta uintiväylää siittiöille. Oli niitä varmasti jo putkeen päässyt, uinut pienissä erissä pilluun hännät vinhasti sätkien. Maaseudun puhtaassa ympäristössä mies tuottaa runsaamman määrän terveitä, reippaita siittiöitä kuin kaupungin saasteissa, näinhän se on. Oli riskialtista päästää mies paljaaltaan vaimon pimpsaan, mutta kiihotuksen vallassa sitä tekee niin. Mies oli pumpannut, nussinut sinne, päästänyt tahattomasti vaimooni ties kuinka monta pontevaa siimahäntää. Vaimon kuukautisia ei ollut kuulunut kolmeen viikkoon, näin oli asia. Ainakin viikon, puoli toista olivat myöhässä.

Ei kaikki tähän päättänyt, päinvastoin. Kun olin suorittanut melkein raivokkaan vaimoni nussimisen loppuun pojan jälkeen, muistin vieraamme. Poika oli toden totta pelästynyt ja hätääntynyt, mutta minä puhuin hänelle kuin mies miehelle. Rauhoittelin, vakuuttelin, esitin asiat reilusti ja asiallisesti. Lopuksi lisäsin, että nuorena sattuu vahinkoja, ehkä isällesikin oli sattunut. Meidän kanssamme ei maalarimestarille pahinta ollut tapahtunut, tuhdeimmat tavarat olivat rojahtaneet lopuksi kondomiin ja täyttäneet sen. Mies tosin piti huolta ripeän vetäytymisen kanssa, häneltä kuulemma tahtoi tulvahtaa aina kumin juuresta mäihää ulos, kun on niin runsas tuotanto.

Poika viipyi sinä iltana vielä jonkin aikaa vieraanamme, uskaltautui vaimon kanssa uuteen yhdyntään. Kysyin luvan saada ottaa kuvia, poika antoi. Tähän jätin lisäämättä, että antoi isäsikin kuvata. Ne vasta meheviä kuvia ovatkin, usein katsottuja. Poika nai nyt vaimoani rohkeammin, pitempään, kesti tietysti paremmin. Ja laski lopuksi äänen kanssa reilusti sisälle vaimon uikuttaessa.

Kondomit jäivät yöpöydän kulmalle. Siitä ne annoin pojalle mukaan hänen lähtiessään. Sanoin, että ei näitä meillä taas aikoihin tarvita, käytä sinä ne. Poika kiitti totisena, laittoi kumit taskuunsa, nousi pyörän selkään ja ajoi rivakasti tiehensä. Mielessäni kävi, että isänsä ainakin voisimme kutsua uudemman kerran mökkivieraaksi. Nyt kun ei enää ollut kumejakaan. Se sopisi hänelle varmasti enemmän kuin hyvin. Sen jälkeen minä palasin makuukamariin vaimon kimppuun ja nain häntä omistajan elkein takaapäin. On huikea tunne työntyä toisen liukkaille, kokea ainakin kertaalleen naitu ja siemennetty viehko pillu. Jokaisen miehen täytyisi se itse kokea, niin huikeaa se on. Pidin vaimoa lanteilta kiinni, nussin reilusti ja tuntuvasti. Ja kun en mahtanut enää mitään, laukaisin toisen lastini sisälle. Oma siemennesteeni sekoittui pojan siemennesteeseen vaimoni vitussa.

Seurauksilta ei millään enää voitu välttyä.

12 kommenttia viestissä: “Samaa pimpsaa – isältä pojalle”

  1. aisuri says:

    Hyvä tarina, liekkö totta. Kimppa kivat paljaalla on kiihottavia ollu aiemman vaimon ka. Koulukaveri pani paljaalla, puristelin palleja samalla kun se nai takaapäin ekaa varvia, sanoin että pistähän kunnon liukasteet mulle. Ja olihan sitä spermaa paljon. Ite en kestäny kauaa kun pussit tyhjeni sanoin että hyvät liukasteet oliki

  2. K---nen says:

    Kiitos palautteesta.
    En ole kirjoittanut novellia “Sovittu juttu”. Luulen sen olevan erään lahjakkaan kirjoittajan tekstiä, jonka muita hienoja novelleja olen aiemmin lukenut. Niitä löytyy sieltä samasta paikasta. Kuin myöskin minulta jotain muuta.

  3. utelias says:

    Upea kertomus, taidokkaasti tehty.

    Saattuuko muuten muualla aiemmin julkaistu novelli “Sovittu juttu” olemaan käsialaasi? On niin samantyylinen ja upea sekin.

  4. :3 says:

    Toosi hyvä 😉

  5. Aija says:

    Aivan loistava stoori!

    Kirjoita ihmeessä lisää! Todella upeaa tekstiä. Taidat olla ammattikirjoittaja?

  6. Rukoileva hinkkari says:

    Joo ehdottomasti vastaavia vaimon astumis juttuja lisää. Nuori poika ja uhkea vaimo uuh. Hyvä asetelmä. Samoin vanttera maalarimestari, tekijämies.Aitous oli tosiaan parasta tarinassa.

  7. K---nen says:

    Kiitti! Kommentoimalla ja pyytämällä saa aina (tai sanotaanko usein) toivomansa. Mukava kuulla, että on tykätty. Kommentteja saisi tulla enemmänkin, auttaa kirjoitustyössä eritoten inspiroimalla.

  8. Worker says:

    Joko jatkoa tai sitten saman tyylistä tekstiä tulemaan! Hyvää kielenkäyttöä ja tarinan rytmitajua, ennenkaikkea pirun kiimaista! Plussaa tuosta aitouden tunteesta eli rouvan ja pojan viattomuudesta ja ujoudesta.

  9. Chi says:

    Todella hyvin kerrottu miehen näkökulmasta –ja varmasti sopii nuorille miehille jonkinlaiseksi esikuvaksi. Tämä muistuttaa tavasta, jolla isät vievät poikiaan kokeneen naisen luo eka kertaa varten joissakin muissa maissa. Naisen näkökulma jää vajaaksi ja sitä voisi avata seuraavassa kertomuksessa.

  10. runkku says:

    Tosi hyvä! Saisko edes vähän jatkoo? Esim. seuraava kerta kun isä tulee käymään. Ja vähän ihmettelee kun ei oo kortsuja. Ei sun oo pakko. Mutta saat tehä.

  11. RedEyedAngel says:

    Hyvä novelli! Yhtenäinen ja persoonallinen tyyli, hyvä alustus ja riittävän pitkä esileikki ja eroottisen pohjavireen luonti ennen varsinaista toimintaa. Valittevasti ei tule mieleen kertaa kaikkiaan mitään parannusehdotuksia.

  12. Kirkonkylän sonni says:

    Huikea teksti! Täydet 5/5 koska juonen kulku oli sujuvaa, tunteita kuvailtiin tarpeeksi paljon ja -laadukkaasti & aihe miellytti 😉

Kommentoi

top