search
top

Miikan kanssa tansseissa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (46 votes, average: 3.41 out of 5)
Loading...

Olimme muutaman ystävän kesken vuokranneet kesän aluksi kauniin, pienen mökin järven rannalta, jossa aioimme viettää idyllisen kuukauden. Mökissä ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä, lämmityskin toimi käytännössä kunnolla vain lämmittämällä suurta takkaa, jota pienet huoneet ympäröivät. Yläkerran lattia oli vino, ikivanhat tapetit roikkuivat nurkista ja ikkunoita ei saanut kunnolla kiinni. Rakastimme talovanhusta kaikki.

Eräänä niistä illoista jotka vietimme ulkona saunoen ja uiden huomasimme rannan toiselta puolelta kuuluvan etäisesti musiikkia. Ihmiset olivat kerääntyneet rannalla näkyvän rakennuksen luo. Tanssit, tajusin. Aloin heti suostutella ystäviäni lähtemään rannan toiselle puolelle. Tiesin, etteivät he olisi yhtä herkästi innostuvia kuin minä, eikä heitä kiinnostaisi ikäloppujen humpat. Minun mielestäni se olisi vain hauskaa kokeilla jotain ihan uutta. En tiennyt yhtään mitään tanssimisesta, mutta olimme olleet mökissä jo viikon ja mieleni teki mennä jo jonnekin.

Kukaan niistä kolmesta ei halunnut lähteä. Löysin kuitenkin saunan takaa vanhan soutuveneen ja airot. Niissä kasvoi sammalta, mutta reikiä en löytänyt. Kävin pukemassa vanhantyylisen kesämekkoni päälle, meikkasin kevyesti ja laitoin korkokengät jalkaan. Ainahan kaikilla on korolliset kengät kesämökillä?

Työnsin veneen veteen ja soudin vaikeuksitta toiselle puolelle. Tajusin, että olin unohtanut kännykän mökille. Hups. En mennyt kuitenkaan sitä haikailemaan. Tässä vaiheessa suunnitelma alkoi tuntua jo vähän tyhmälle. Takaisin meno olisi kuitenkin vähän noloa.

En tiennyt yhtään, miten tansseissa pitää toimia. Menin jonottamaan lippuluukun näköiselle tiskalle ja vähän ajan kuluttua huomasin seisovani erittäin komean miehen vieressä. Hänkin näytti olevan yksin. Koitin vilkuilla häntä salaa. Hän oli nuorehko ja pitkä, minua päätä pidempi. Katsoessaan rantaan päin hän näytti jotenkin runolliselta, tuuheat, vähän kiharat hiukset ja vähän sänkeä, silmälasit ja kulmikas leukaluu. Juuri kun olin keskittynyt katsomaan hänen kauniin muotoista nenäänsä, hän kääntyi. Katsoin nopeasti muualle, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Yritin korjata hassun tilanteen sanomalla jotain.

”Aika nätti ilma”, sain ulos suustani. Hitto, kuulostipa järkevältä. ”Joo, aika postikorttimaista..”, mies vastasi ja katsoi nopeasti suoraan silmiini. Taisin ihastua. ”Oletko sä täällä itseksesi vaan?” hän jatkoi. Naurahdin ja kerroin miten päädyin tänne. Mies alkoi hymyillä. ”Aika rohkeaa! Et siis ole ennen käynyt täällä? Mä kun luulin, että olisin saanut tänne oman oppaan, en tiedä mitään näistä kuvioista.” Mies kertoi, miten oli tullut katsomaan paikan, koska oli kuullut näistä tansseista kavereiltansa. Hänkään ei ollut koskaan käynyt tansseissa, ja tuntui ottavan koko jutun vähän vitsillä. Hän oli liian nuori sopiakseen paikan ikähaarukkaan. Mietin, millainen vedonlyönti tässä jutussa oikein on takana.

Asia jäi kuitenkin selvittämättä. Vuoromme tuli, ja mies tarjosi maksavansa minunkin sisäänpääsyni. Kohteliaista vastusteluista huolimatta hän halusi ostaa lipun. ”Tässä. En mä halua pakottaa tällä lipulla sua olemaan täällä mun kanssa, saat päättää itse. Haluatko? Mua voi muuten sanoa Miikaksi.” Halusin. Miten voi olla mahdollista, että sain näin upean parin tansseihin jo nyt? En ollut varsinaisesti seuranhakumatkalla, mutta tansseissahan aina on joku pari, eikö? Ei sillä, ettei mies kelpaisi. Olin ollut sinkku koko elämäni. Ehkä rimani oli liian korkealla, mutta kukaan ei oikein sytyttänyt minua. Kukaan siis jonka olisin saanut.

Kävelimme sisälle terassille. Valkoiseksi maalatut pylväät oli koristeltu kesäkukilla ja lattia oli kulunutta parkettia. Tai se ainakin oli, mitä siitä näkyi. Koko paikka oli täynnä tanssivia ihmisiä. Pieni orkesteri soitti perinteistä haitarimusiikkia, ja tunnelma oli kaunis.

Miikaksi esittäynyt mies otti minua kädestä kiinni. ”Nyt saat opettaa mut tanssimaan” hän sanoi hymyillen niin, että tunsin sulavani. ”En mä osaa mitään! Katotaan miten noi muut tekee” sain soperrettua ja asetin käteni kevyesti hänen hartialleen. Otimme muutaman askeleen, pieleen ne menivät kaikesta päätellen, astuimme toistemme jaloille ja tilanne oli todella vaivaannuttava. Jonkin ajan kuluttua se alkoi sujua jo paremmin. Oikeastaan aika hyvin. Nauroimme ja katsoimme toisiamme. Annoin itselleni periksi, painauduin lähemmäs häntä ja tunsin hänen rintakehänsä. En ollut ikinä ollut näin lähellä täysin tuntematonta miestä.

Tanssittuamme muutaman laulun mies kysyi, saisiko hakea meille juotavaa. Menimme ostamaan pienet pullot olutta. Kello oli varmaan jo lähelle keskiyötä. Linnut eivät siitä välittäneet. Nyt oli kesä ja ne nauttivat yöttömästä yöstä yhtä paljon kuin minäkin. Täydellistä. Hengitimme raikasta ilmaa rannassa, vähän matkan päästä lavasta. Menimme katsomaan ikivanhaa soutuvenettäni, josta olin kertonut hänelle vähän aiemmin. Tulimme hyvin juttuun. Hänellä oli hyvä huumorintaju ja hän tuntui ihmiseltä, jonka kanssa haluaisin jutella pitempäänkin.

”Aika mielenkiintoista, miten pääsit tuolla tänne saakka. Totahan ei erota maasta kun se on niin vihreä jo” hän totesi ja alkoi nauraa. ”Näytä, miten se toimii! Muuten en usko!” Otin korkokengät pois jalasta ja asetin ne veneeseen. ”Työnnä sä, mä otan airot, tuu ni mennään jonnekin!” sanoin asiaa tarkemmin miettimättä. Miika hymyili ilkikurisesti ja kenkänsä kastellen pääsi lopulta itsekin veneeseen. ”Ei toi humppa hassumpaa ollut. Kiva, että löysin sut, muuten olisi ollut vähän hassua tanssia niitten tätien kanssa” hän sanoi. ”Olet todella kaunis”.

Menin jumiin. Tilanne oli kuin jostain vanhasta kliseisestä suomielokuvasta. Olimme kohta järven keskellä. Katsoin miestä silmiin kunnes tajusin, että jalkani alkoivat kastua. Pohjassa oli halkeama, josta oli alkanut tulvia sisään vettä. Miika huomasi sen myös. Vesi alkoi rikkoa lahoa venettä. ”Anna mä soudan niin päästään rantaan ennenkuin tää uppoaa!” Annoin hänelle airot ja hän alkoi soutaa vimmatusti kohti lähintä rantaa. Siellä ei ollut mitään laituria tai saunaa, ei oikeastaan yhtään mitään. Yritin tukkia halkeamaa käsilläni, mutta se oli mahdotonta. Se suureni koko ajan. Aloin heittää vettä pois veneestä käsilläni, mutta sekin oli aika toivotonta. En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Miten minä nyt pääsen takaisin?

Pääsimme rantaan ajoissa. Miika auttoi minut läheiselle kivelle ja käänsi veneen ympäri. Kiirehdin auttamaan. Kun vene kääntyi, kaaduimme sen mukana rantaveteen. Kastuimme molemmat, mutta vesi oli lämmintä. Tilanne oli outo, ja kumpikin tiedosti sen. Järkytys haihtui ja aloimme nauraa. Sukelsin ja uin vähän kauemmaksi rannasta. ”Tuu uimaan!” Miika seurasi luokseni. Vettä oli hänen kainaloihinsa asti ja otti kiinni vyötäröstäni. ”Jos sua ei haittaa, haluaisin suudella sinua.” Ensisuudelmani. Mietin hetken. Miikan lämpimät kädet olivat tuoneet minut kiinni häneen. Kasvomme olivat melkein kiinni toisissaan. Laitoin käteni hänen niskansa taakse ja vein huuleni hänen suullensa. Suudelma sai aikaan minussa samanlaista jännitystä kuin ennen tärkeää esiintymistä tai koetta. Mahassa väänsi, mutta ei mitenkään huonolla tavalla.

Miika alkoi ahmia suutani, ja yritin parhaani mukaan vastata suudelmaan. Kiedoin jalkani hänen ympärillensä. Hänen kielensä etsi kieltäni ja olin taivaassa. Aloin pitää tästä elokuvasta. Miika hieroi toisella kädellään selkääni, päätyen alaselältä pakaroille. Mekkoni ei vedessä ollut pysynyt alhaalla. Pitäen minusta kiinni hän alkoi nousta vedestä kohti rannan sammaleikkoa. Roikuin hänessä enkä lopettanut suutelemista. Hiukseni valuivat vettä ja hänellä oli vaikeuksia keskittyä pystyssä pysymiseen. Jotenkin kaaduimme pehmeälle sammaleelle. Muutama pajukko suojasi meidät katseilta, kun huohotimme vihreällä alustallamme.

Miika nosti mekkoni pois tieltä varovasti ja alkoi suudella kaulaani pitkin alaspäin. Aukaisin rintaliivien hakasen toisella kädelläni ja hän nosti ne pois. Keskityin tuntemaan hänen huulensa rintojen välissä. Kuulin kuika peippo alkoi laulaa yllämme olevassa puussa.

Kurkotuin aukaisemaan hänen paitansa nappeja. Yksitellen avasin napit ja tunsin hänen tuijotuksensa kasvoillani. Hänellä oli kaunis vartalo. En uskonut enää, että olin märkä vain uimisesta. Saimme jotenkin kaikki vaatteemme pois. Makasin sammaleella selällään kun hän tuli päälleni. Suutelin miestä kun hänen toinen kätensä alkoi vaeltaa kohti sykkivää jalkoväliäni. Hänen sormensa löysivät päämääränsä ja alkoivat hieroa pyörivin liikkein. Ynähtelin tyytyväisenä ja painoin häntä rintojani vasten. Yksi sormi alkoi työntyä sisääni, kunnes Miika pysähtyi hetkeksi. Hän tunsi kireyteni. Minua ei oltu vielä aukaistu. Hän katsoi minua ja nyökkäsin pienesti.

Hän jatkoi suutelemistani ja tunsin kun sormen sijasta minuun alkoi työntyä jotain suurempaa. Helposti melkein litisten miehen penis työntyi sisääni, varovasti edeten. Tunsin venyväni. Puristin silmät kiinni ja suuni aukesi. Hän oli perillä. Kipu välkähti vartalossani nopeasti, mutta se oli pian ohi. Pienin työnnöin alkoi mies naida minua. Lantioni liikkui mukana, Miika piti siitä kiinni toisella kädellään. Pidin hänen selästään kiinni ja annoin miehen viedä neitsyyttäni. Tunne oli mahtava. Tasaisella rytmillä hän työnsi minua sammaleiden sekaan kunnes kierähdimme toisin päin.

Olin kiinni Miikassa ja rintakehään nojaten aloin vuorostani nostaa itseäni edestakaisin hänen päällänsä. Hänen silmänsä olivat kiinni, ilmeisesti tein kaiken oikein. En tajunnut paljoa muuta, aloin lähestyä jo orgasmia. Miika otti hartioistani kiinni ja alkoi äännellä, kiihtyvässä tahdissa. Jatkoin lujempaa kunnes hän tuli sisälleni. Nostin itseni irti ja rojahdin hänen viereensä. Hetken päästä selvittyään hän alkoi suudella minua uudestaan ja päätyi suutelemaan herkkää pilluani. Miika alkoi nuolla paikkojani. Se tuntui ihanalta. Lämmin kieli tunnusteli voimakkaasti klitoristani ja alkoi kiertää sitä välillä imaisten. En osannut tehdä muuta kuin selkä välillä kouristuen puristaa maasta tukkoja sammalta. Äsken kesken jäänyt kiihtyvä orgasmi saapui räjäyttäen tajuntani. Inahdin ja huohotin, mutta hän ei lopettanut vieläkään. Nuoleminen melkein sattui jo, mutta tämä orgasmi oli pitkä ja se tuntui vain jatkuvan. Lopulta osasin rentoutua ja Miika suukotteli vartaloani.

Makasimme laineiden loiskiessa rantakiviin. Peippo oli lähtenyt ilmeisesti jo puusta. ”Kiitos” sanoin ja käännyin katsomaan uutta tuttavaani. Miika hymyili niin kauniisti. Sanoin sen hänelle. Kietouduimme toisiimme, enkä halunnut tämän yön loppuvan koskaan.

3 kommenttia viestissä: “Miikan kanssa tansseissa”

  1. Kesäyön herra Turun saaristosta says:

    Todella aidontuntuinen ja mukaansatempaava tarina! Tälle olisi mukavaa saada jatkoa 😉 4,5/5

    Itsekin tullut koettua tekstissäkuvaillun kaltainen kesäyö miehen roolissa joten tarinaasi on helppoa arvostaa!

  2. Jesse says:

    ämahtava, jatkoa miten siemenet alkoivat itämään ja uusinta sitten raskaana olevalle naiselle.

  3. slurps says:

    Oikein hyvä, näissä lavatanssi- ja mökkijutuissa on aina jotain tietty tunnelmaa jota ei monista jutuista löydy. Jatkoa kenties tulossa? 🙂

Kommentoi

top