search
top

Äitini, esikuvani – 2. luku

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (79 votes, average: 3.89 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Hei kaikki! Tämä on ensimmäinen novellisarjani. Jos tahdotta lukea lisää Hennan kiimaisia seikkailuja, kertokaa ihmeessä kommenteissa. Rakentava kritiikki on tervetullutta. Suosittelen myös lukemaan ensin 1. luvun, sillä tarinassa on juonijatkumo.

Tomi makasi sinä yönä sängyllä pohtien kaikkea tapahtunutta. Ehkä hänen äidillään oli vain eloisa mielikuvitus. Kukapa ei olisi fantasioinut villin seksin harrastamisesta, Tomi mietti, ja saattoihan se vain olla äidin tapa käsitellä fantasioitaan. Tomia hävetti kun hän kiihottui kuvitellessaan oman äitinsä niiden kaikkien muiden miesten kanssa. Hän vain ei saanut pudistettua noita ajatuksia päästään.

Tomin ajatuksen kääntyivät Hennaan. Hänen äidillään oli täysi oikeus olla huolissaan. Henna oli liian viriili. Kuinka Tomi saattoi antaa siskonsa ottaa häneltä suihin? Kaiken lisäksi, hehän melkein naivat. Onneksi äiti oli saapunut juuri oikeaan aikaan. Tähän oli tultava loppu.

Seuraavana aamuna Tomi nukkui nukkui myöhään ja jäi yksin kotiin Hennan ja äitinsä lähdettyä. Kuntoiltuaan hieman hän ei voinut vastustaa kiusausta mennä tutkimaan Hennan huonetta, ties mitä hän siellä piilottelisi. Hetken tutkittuaan Tomi löysi äitinsä päiväkirjan patjojen välistä. Henna oli ottanut sen mukaansa ullakolta. Tomi tiesi ettei saisi, mutta ei voinut olla lukematta seuraavaa kohtaa kirjasesta.

Rakas päiväkirjani,

Olen nyt virallisesti koulun huora. Kaikki tietävät tekosistani, opettajatkin. Seksi on pyörinyt mielessäni jo useiden kuukausien ajan. Eikä kyse ole ollenkaan sellaisesta seksistä mitä harrastimme Jonin kanssa kun seurustelimme. Sellainen seksi oli hyväksyttävää. Minun mielessäni puolestaan pyöri sellainen seksi mitä pornoelokuvissa harrastetaan.

Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin isäni pornokätkön kellarista pari viikkoa sitten. Hänellä oli valtaisa kokoelma lehtiä ja videoita. Selailin lehtiä pitkään enkä voinut uskoa näkemääni – tyttöjä yltäpäältä mällissä kasvoiltaan ja rinnoiltaan, monta kyrpää kerralla pilluissaan, perseissään ja suissaan. Alapääni oli aivan märkänä kun lopetin. Sitten katsoin elämäni ensimmäisen pornovideon ja jäin koukkuun.

Kiirehdin joka päivä koulusta kotiin katsomaan videoita ja masturboimaan kunnes pilluni oli hellänä. Saatoin maata öisin sängylläni kuvitellen, että ne isot ja paksut pornokyrvät naisivat minua kaikkiin aukkoihini. Haaveilin jopa joukkopanosta jossa kyrpä toisensa perään vaatisi tyydytystä minulta. Se oikeastaan oli kaikista kiihottavin fantasiani. Niissä juhlissa lauantaina elin itse asiassa unelmaani.

Päätin että kun kerran olisin koulun huora, niin pitäisi minun myös käyttäytyä koulun huoran tavoin. Eilen minulla ei ollut lainkaan pikkupöksyjä vekkihameeni alla. Vilautin matikanopettajalleni Veikolle ja fysiikanopettajalleni Nikolle. Tunsin itseni hyvin tuhmaksi tytöksi. Molemmat teeskentelivät etteivät huomanneet mitään, mutta sain heidät kummatkin kiinni tirkistelystä. Jopa ruotsinopettajattareni Minna vilkuili minua vaivihkaa käytävällä. Levitin jalkani ja annoin hänelle esteettömän näkymän pilluuni.

Käytävällä pyysin Rikun ja Jarin panemaan minua. Kuulin heidän kuiskailevan jotain siitä, mitä olin tehnyt siellä bileissä. Annoin heille lappusen jossa kerroin, ettei minulla ollut mitään hameeni alla, ja että olin menossa vessaan sormettamaan itseäni. Kadotessani kulman taakse loin vielä himokkaan katseen heihin päin.

Sormetin itseäni mielipuoliseen tahtiin kun vessan ovi lennähti auki. Riku ja Jari pudottivat farkkunsa pois nopeasti ja heiluttelivat kyrpiään kasvojeni edessä. Minua ei tarvinnut kahdesti pyytää. Silmänräpäyksessä olin saanut molemmilla kiimaliman valumaan ja seisokin aikaiseksi. Nousin ylös ja pyysin Rikua istumaan vessanpöntön kannelle. Otin tukea hänen hartioistaan ja laskeuduin pillu märkänä kyrvän päälle. Värähdin mielihyvästä kun tunsin melan tunkeutuvan syvälle sisimpääni.

Jari astui eteeni ja työnsi kyrpänsä huulteni väliin. Hän suorastaan nai naamaani pääni liikkeiden tahdissa. En voinut kuin työntää toisen käteni housuihin hieroakseni klittaani. Sain järisevän orgasmin ja lähestulkoon toisen heti perään. He vaihtoivat osia. Otin Rikun ison kyrvän suuhuni ja hän alkoi työnnellä sitä kuin hullu samalla Jarin täyttäessä minut takaapäin. Koko huone täyttyi lujilla yökkäily- ja tukehtumisäänillä. Suupielistäni valui kuolaa.

Kuulin Jarin murahtavan lujaa ja tunsin sisälläni lämpenevän. Työnnyin lujasti häntä vasten hänen kalunsa värähdellessä rajusti. Tunsin sen jo valuvan pois sisältäni, enkä kerennyt edes huomaamaan kun Riku veti itsensä ulos suustani ja tähtäsi naamalleni. Isot ryöpyt lämmintä nestettä peittivät naamani ja hiukseni. Tunsin kun lastit valuivat tiheinä noroina alas naamaani pitkin tippuen lattialle.

Halusin saada uuden orgasmin. Jarin mela vieläkin sisässäni vein sormeni klitorikselleni ja tyydytin itseäni kolibrin siivenlyöntien tahtiin. Tunsin pilluni supistelevan ja kun viimein tulin, pillumehuni sekoittuivat ihanasti sisältäni heruviin mällivanoihin. Olin yltä päältä eritteiden peitossa. Istuin lattialla jalat levällään kuin halpa huora sormettaen vielä itseäni poikien jo pukiessa päälleen.

Silloin meidän ruotsinopettajattaremme Minna tuli vessaan. Hän oli erittäin järkyttynyt, mutta en voinut olla huomaamatta hänen selvää kiihottumistaan kun hän tuijotti vastanaitua reikääni. Hän patisti pojat pihalle ja alkoi huutaa minulle, haukkui minut lutkaksi, huoraksi sekä häpeäksi koko yhteiskunnalle. Hän uhkasi lähettää minut rehtorin kansliaan.

En tiennyt mitä tehdä, joten tein ensimmäisen asian vieläkin päällä olevan kiimani ohjaamana. Liu’utin käteni hänen mekkonsa alle. Sormeni koskettivat hänen läpimärkää jalkoväliään. Löysin nopeasti hänen klitoriksensa, jota aloin hieromaan ohuen kankaan lävitse.

“Lopeta tuo, Tiina. Mitä helvettiä teet?

Hänen sanansa eivät kohdanneet tekojaan. Hän ei tehnyt mitään ottaakseen sormiani pois. Tunsin hänen jopa puskevan itseään minua vasten, silloin tiesin hänen jääneen koukkuuni. Vedin näppärästi hänen pikkupöksynsä sivuun ja työnsin yhden sormen hänen sisäänsä ja sen jälkeen toisen. Hän haukkoi jo henkeään. Hän liikutti lantiotaan sormieni tahdissa.

En ole ikinä ollut naisen kanssa, mutta ei se kovin erilaista ollut. Olen kiihottunut siitä, kun naiset harrastavat seksiä aikuisviihteessä. Nyt kun kerran olin jo koululutkan maineessa, missä voisin mennä enää pieleen? Vein käteni hänen jo aikuiseksi mukavan timmille perseelleen ja laskin hänen pikkupöksynsä. Otin hyvän asennon ja aloin nuolemaan hänen ihanan kypsää pilluaan. Hänen häpykarvansa kutittivat huuliani ja nenääni.

Minna laittoi kätensä päälleni ja painoi minua lujaa itseään vasten. Hän taivutti polviaan ja levitti reisiään antaakseen minulle paremman pääsyn hänen pyhimpäänsä. Kieleni lipsahti hänen kuumaan reikänsä ja sitten taas hänen klitorikselleen. Välillä tungin koko suuni hänen pillulleen vain maistellakseni tuota nektaria. Tunsin hänen koko kehonsa tärisevän ja tiesin, että hän oli hyvin lähellä. Työnsin kaksi sormea hänen sisäänsä ja nuolin klitorista rajusti saadakseni hänet laukeamaan.

Räjähdys oli raju ja voimakas. Hän tarttui minua hiuksistani ja tukisti rajusti. Mehut valuivat hänen sisältään koko kehon täristessä rajuisti orgasmin kourissa. Minnan palauduttua vedin hänet takaisin tolpilleen ja tungin pilluni hänen naamalleen. Halusin tyydytykseni. Hän ei epäröinyt ja nuoli minulle ainakin kaksi hyvää orgasmia kunnes käskin hänen lopettaa. Suutelimme kuin rakastavaiset hääyönä.

Emme kuulleet heti Veikon tuloa. Hän oli kuullut huutoja ja tuli vessaan selvittämään niiden alkuperää. Kun Veikko näki mitä olimme tekemässä, niin hän vain jäi paikalleen katsomaan. Kun lopultakin huomasin hänet hänellä oli muna jo kädessään. Liu’utin itseni pois vessanpöntöltä ja hamusin hänen miehuutensa suuhuni. Minnakin laskeutui polvilleen ja alkoi auttaa minua. Tämä ei selvästikään ollut ensimmäinen kerta kun hän antoi miehelle suuhoitoa, joten tiesin ettei hän ollut ainakaan pesunkestävä lesbo.

Tarvitsin täytettä tyhjään pilluuni. Nousin ylös ja otin käsilläni tukea seinästä levittäen samalla perseeni näytille ja nostin hameeni pois tieltä. Minna lipaisi kielellään pilluani ennen kuin hän ohjasti Veikon tottunein ottein pakaroideni väliin ja sieltä vaginaani. Huokaisin kiimasta kun kova lihakimpale upposi sisääni. Minna siirtyi alleni ja nuoli klitoristani samalla kun Veikko nuiji minua takaapäin.

Luulin että Veikko oli laukeamassa sisääni murahtelusta päätellen, mutta Minna tahtoi myös panna joten hän otti Veikon kyrvän ulos minusta ennen kuin lasti oli lentänyt. Vaihdoimme paikkoja ja ohjastin Veikon peniksen Minnan sisään. Katsoin kun se toistuvasti työntyi syvälle pilluun. Välillä nappasin kyrvän ulos ja imin Minnan mehut kangesta ennen kuin päästin Veikon jatkamaan paukuttamistaan.

Kiepsahdin Veikon taakse ja aloin nuolla hänen pallejaan samalla kun hän paukutti Minnaa. Sitten tein jotain, mikä taatusti kuulostaa ällöttävältä, mutta ei mielestäni edes ole. Olin nähnyt niin tehtävän joissain pornofilmeissä. Nuolin hänen anaaliaan. Ei se ollut sen hassumpaa. Hän tunki kyrpäänsä syvälle Minnan vittuun ja murahteli äänekkäästi. Pystyin tuntemaan hänen peniksensä sykähtelyn kun hieroin kädelläni hänen kiveksiään ja kyrpäänsä.

Seuraavakin tekoni oli melko irstas. Kun Veikko veti kyrpänsä pois Minnan spermantäyteisestä pillusta, tungin naamani siihen ja imin suuhuni kaiken sen mikstuuran joka reiästä pursusi. Imin ja nuolin tahmean sekoituksen suuhuni ja minun oli jo pakko niellä osaa siitä. Suutelimme Minnan kanssa ja jaoimme suussani olevan nektarin kunnes mitään ei ollut enää jäljellä.

Päivä oli mitä mahtavin.

Rakkaudella, Tiina

Tomi oli niin mukaantempautunut juuri lukemaansa, ettei kuullut kun Henna käveli sisään huoneeseen. Henna seisoi katsomassa häntä tietäen mistä Tomi oli niin innoissaan.

“Eikö olekin ihan helvetin kuumaa touhua?” Henna kysyi tuijottaen Tomia. “Luin sen viime yönä. Olin niin kiimainen että melkein tulin huoneeseesi jotta panisit minua, mutta käytin kuitenkin lopulta vibraattoria tyydytyksekseni. Voisit kyllä naida minua nyt jos vain haluat.”

Henna veti Tomin pystyyn sängyltä ja alkoi tutkia tämän suuta kielellään. Tomin päässä suorastaan pyöri. Seisova elin meinasi repiä jo Tomin housut riekaleiksi. Hän ei enää kestänyt vaan päätti ottaa mitä Hennalla oli tarjottavanaan. Napit ponnahtelivat auki ja vetoketjut aukesivat ennennäkemättömällä vauhdilla kun kaksi nuorukaista koettivat riisuutua tarpeeksi jotta voisivat helpottaa halujaan. Tomi nosti Hennan ilmaan ja työnsi munansa raivolla tämän haaroväliin. Tomi kynti Hennan litimärkää kumpua. Henna painautui vauhdilla alaspäin koko kyrvän pituudelta parahtaen samalla valtaisasta mielihyvästä.

Paneminen oli nopeaa ja hurjapäistä. Henna nousi ylös ja junttasi itsensä takaisin alas veljensä kyrvän päälle yhä uudelleen ja uudelleen. Tomi hoippui pitkin makuuhuoneen lattiaa kannatellen Hennaa pakaroista. Tomi työnsi häntä seinää vasten jokaisella voimakkaalla työnnöllä. Henna huusi kuin syötävä kun hänen sormensa painautuivat vasten Tomin päälakea.

He huojuivat pitkin makuuhuonetta törmäten kirjoituspöytään ja kaataen samalla pöytälampun. Tomi laski Hennan sängylle, muttei vetänyt kyrpäänsä vielä pois hänestä. Henna veti jalkansa olkapäilleen ja kietoi ne kaulansa ympärille. Tomin muna levitti Hennan pillua yhä uudelleen pompaten pohjasta takaisin joka kerta kun Tomi painautui häneen.

Hennan tasaiseen tahtiin toistuvat huokailut ja vikinät olivat äänekkäitä ja epätoivoisia. Pillumehu herui hänen vaostaan ja valui alas pakaroiden väliin. Tomin kivekset molskahtelivat Hennan persereikää vasten samalla kun Henna veti käsillään Tomia lihaksikkaista pakaroista lähemmäksi, jotta saisi tuntea tämän koko miehuuden sisällään.

Tomi ei kestänyt enää. Hän työnsi kovaa pohjaan asti ja karjaisi. Kuuma sperma roiskui pitkin Hennan tussun seinämiä. Samalla Henna laukesi ja hän alkoi kouristella nautinnon vallassa. Lisää spermaa virtasi Hennan sisään kunnes sitä pursusi ulos hänen pillustaan. Tomi romahti sisarensa päälle jättäen edelleen kovana seisovan kyrpänsä syvälle hänen pilluunsa. Henna kouristui selkä kaarella vielä viimeisen ennen kuin kaatui takaisin patjalle kyrpä edelleen pillussaan. Hänen vittunsa puristeli kyrvän ympärillä mielihyvän aaltojen edetessä vielä Hennan kehossa.

“Luoja paratkoon Henna, mitä me olemme oikein tehneet?”

“Nussit minua. Etkö tykännyt siitä?”

“En tiedä. Tai siis kyllä… tietysti pidin siitä. Minä vain… sinä olet sisareni.”

“Tiedän. Niin sinäkin olet veljeni. Ei se tee tästä mitenkään väärää. Eikö ole parempi tehdä se jonkun kanssa jota rakastat kuin jonkun kanssa jota haluat vain panna?”

Ennen kuin hän pystyi edes vastaamaan, Henna laski suunsa Tomin kyrvälle. Hän oli aivan sekaisin, ei se tuntunut enää edes väärältä. Kalu paisui nopeasti takaisin täyteen mittaan Hennan suussa. Suuhoito jäi kuitenkin sikseen ja alkoi kiimainen ratsastus, jota he jatkoivat kuin eläimet seuraavan puolen tunnin ajan. He olivat hien peitossa ja huoneessa haisi todella irstaalle. Monien orgasmien jälkeen heidän oli pakko lopettaa äidin saavuttua kotiin. He kompuroivat ylös sängystä ja piilottivat päiväkirjan.

Sinä yönä Tomi vain makasi sängyssä miettien mitä ihmettä tekisi Hennan kanssa. Eivät he voineet jatkaa naimista. Toisaalta, onhan sitä hyvä tehdä jonkun kanssa jota rakastaa. Hän oli jo melkein nukahtanut kun huoneen ovi avautui. Henna käveli sisään pelkkä yöpaita päällään. Hän istahti sängylle sytyttäen lampun. Hennalla oli päiväkirja kädessään.

“Henna, mitä sinä teet täällä? Palaa välittömästi huoneeseesi. Äiti saattaa kuulla meidät.”

“En saanut unta”, Henna sanoi, “Ja ajattelin, että pitäisit päiväkirjan seuraavasta luvusta.”

“En välttämättä halua edes kuulla. Olemme nyt jo niin syvällä kusessa.”

“Mitä väliä?” hän vastasi aloittaen lukemisen.

Rakas päiväkirjani,

Tänään sain kunnon joukkopanon. Sitä ennen päätin kuitenkin antaa Pentille vastalahjan. Hän on monesti auttanut minua monissa aineissa missä en ole kovin hyvä. Hän on nörtti, mutta pidän hänestä. Hän menee yleensä kouluun Jennin kyydissä, he ovat naapureita. Hän istui takapenkillä ja Jenni ajoi. Sanoin Jennille, että haluan istua Pentin kanssa takapenkillä. Hän tiesi mitä olin tekemässä.

Epäilen, että Pentti ei ole ikinä ollut treffeillä saati sitten harrastanut seksiä. Hänen kaltaisensa tyypit katsovat yleensä paljon pornoa ja vetävät käteen päivittäin, mutta tänään oli hänen onnenpäivänsä. Tunkeuduin ehkä hieman liiankin lähelle häntä. Hän yritti pakoilla ovea vasten, mutta ei voinut mitään hänen kättään vasten hankaaville rinnoilleni, samalla kun katsoin häntä ‘nussi minua’ -silmilläni. Laskin käteni hänen reidelleen. Kerroin hänen olevan söpö ja seksikäs, ja että halusin häntä tässä ja nyt.

Pentti-raukka oli aivan järjiltään. Vein käteni hänen kyrvälleen ja puristin sitä farkkujen päältä. Hänellä oli jo kovana. Suutelin häntä. Pentti oli kuin koomassa, käteni hoidellessa häntä farkkukankaan päältä. “Haluaisitko suihinoton?” kuiskasin.

Koululle oli enää kymmenisen minuuttia, joten tiesin, että oli toimittava nopeasti. Saatuani hänen sepaluksensa auki, vedin hänen jättimäisen ja kiimatipoista limaisen kyrpänsä pihalle. Vein suuni hänen kyrvälleen ja herranjestas, pääsin terskan ohitse ja hän laukesi. Hän oli aivan varmasti ensikertalainen, tuntui kuin olisin niellyt monta tuopillista mälliä ennen kuin se oli ohitse.

Nyt oma kumpuni oli aivan märkänä. Jatkoin imuuttamista pitääkseni hänet kovana. Laskin pikkupöksyni ja asetuin tilanpuutteesta huolimatta hänen kyrpänsä päälle. Se tunkeutui kuin ohjus sisääni, hitaasti mutta varmasti koko valtaisalta pituudeltaan. Vein hänen kätensä rinnoilleni ja aloitin vimmatun ratsastuksen. Halusin hoitaa tämän nopeasti, sillä saatoimme kääntyä koulun pihaan millä tahansa sekunnilla.

Juuri kun Jenni kääntyi koulun pihaan, sain orgasmin. Jatkoin ratsastamista ja tunsin kuinka Pentti tuli uudestaan, enkä voinut uskoa sitä. Hän sai juuri elämänsä orgasmin ja laukesi muutamassa minuutissa uudestaan. Hyppäsin omalle paikalleni ja vedin pikkupöksyni takaisin jalkaan.

Jenni kutsui minua hävyttömäksi, mutta tottahan se oli. En välittänyt. Olinhan sentään uusi koululutka. Kun olin päässyt luokkaan, pikkupöksyni olivat aivan sotkussa. Mälliä oli niin paljon, että se valui jalkojani pitkin. Kysyin luvan mennä vessaan jossa heitin alushousuni roskikseen.

Oli hauskaa vilauttaa Nikolle ensimmäisellä tunnilla. Näin hänen seisokkinsa. Toisella tunnilla meillä oli sijaisopettaja, joka oli vasta valmistunut. En hävennyt yhtään tapaani, jolla vilautin hänelle. Minä jopa hinkkasin pilluani pöydän alla samalla kun hän katsoi. Olin niin kiimoissani että annoin Petrille lappusen jossa pyysin häntä tapaamaan minut portaiden alla välitunnilla. Se oli paikka jossa usein piiloteltiin henkilökunnan katseilta.

Oli vartin minuutin välitunti. Menin portaiden alle kun kukaan ei ollut katsomassa. Petri ilmaantui paikalle, mutta hän ei ollut yksin. Hänellä oli neljä jääkiekkokaveriaan mukana. Sanomatta sanaakaan he kaikki tiputtivat housunsa nilkkoihin ja ottivat paksut lerssinsä esille. En aikaillut vaan kyykistyin ja aloin antaa heille suu- ja käsihoitoa.

Kolme heistä seisoi edessäni ja kaksi takanani. Taivutin itseäni ja imaisin munan suuhuni samalla kun runkkasin kahta muuta käsilläni. Hameeni nostettiin peppuni päältä. Valtava kyrpä liukui pakaroideni väliin ja alkoi soutaa pillussani. Päästin tukahtununeen parahduksen, koska muna suussani esti puhumasta kunnolla.

Noin minuutin panemisen jälkeen kyrpä luiskahti pihalle pillustani, mutta tilalle tuli heti toinen. Tyyppi jota imin siirtyi taakseni odottamaan vuoroaan. Eteenikin oli kertynyt jono, joten otin seuraavan suuhuni. Otin sen syvälle ja tyydytin hänet kaikkine oraalisine taitoineni. Se toimi. Kuumaa kermaa tuli suuhuni lyhyinä sykähdyksinä, osa valui alas mutta sain suurimman osan nieltyä.

Hetkeä myöhemmin kundi joka oli nainut pilluani laukesi. Pystyin tuntemaan kuinka pilluni kylpi spermassa. Kun hän veti kyrpänsä ulos minusta, sperma sisälläni valui lattialle pitkin reisiäni. Toinen muna täytti tyhjyyden nopeasti. Uusi poika nai minua kovaa aiheuttaen samalla kosteaa litinää kun hänen kyrpänsä souti spermantäyttämässä pillussani.

Siirryin seuraavalle kyrvälle jossa pystyin maistamaan pilluni vahvan maun. Yritin saada hänet nopeasti hoidettua, mutta tämä poika olikin kestävämpi yksilö. Siirryin seuraavaan ja jatkoin tämän kestävän pojan hoitelemista kädelläni, jokseenkin hieman haparoiden, sillä keskittyminen oli vaikeaa. Yhtäkkiä se tyyppi jota hoitelin kädelläni laukesi naamalleni ja hiuksilleni. Sitä vain tuli ja tuli. Käännyin ottamaan loput suuhuni.

Kolme lauennut ja kaksi jäljellä, ajattelin itsekseni. Olin kadottanut ajantajuni, mutta viisitoista minuuttia ei ollut varmasti vielä kulunut. Minua nainut tyyppi siirtyi suuni kimppuun. Imin hänen yltäpäältä mällissä olevaa kyrpäänsä huulieni välissä. Toinen poika sujautti kyrpänsä pilluuni ja nai minua kovaan tahtiin. Kuulin kun hän murahti tyytyväisenä. Pilluni sai lisää mälliä sisäänsä valtavan lastillisen verran.

Päätin antaa viimeiselle miehelle kunnon hoidon, joten keskityin häneen täysin voimin. Tunsin hänen kyrpänsä sykkivän huulieni välissä ja valmistauduin nielemään lastin. Hän kuitenkin yllätti minut ja vetäisi munansa omiin käsiinsä ampuen lastin pitkin naamaani. Isoja spermaläiskiä oli pitkin minun hiuksiani, naamani ja toppiani.

Luulin olleeni valmis kunnes Petri astui yllättäen eteenpäin ja laukoi toisen lastin mälliä päin minua. Olin yltäpäältä hänen lämpöisessä nesteessään. Kaikki miehet vetivät housunsa nopeasti ylös ja lähtivät vähin äänin. Jäin yksin tämän kaiken sotkun kanssa. Olin aivan sperman peitossa, mutta niin olivat myös lattia ja seinät. Kello soi juuri, eikä minulla ollut enää aikaa. Otin nenäliinan laukustani ja yritin pyyhkiä naamaani puhtaaksi, mutta se oli mahdotonta.

Kun viimein saavuin luokkaan olin jo myöhässä. Spermaa valui pitkin jalkojani ja toppini oli myös sen peitossa. Limanorot kimaltelivat hiuksissani. Kaiken lisäksi minulla oli hirmu kova vessahätä. Opettaja katsahti minuun ja käski minut samantien rehtorin kansliaan. Kuulin paljon kikatusta oppilaiden joukosta, ja joku kuiskasi: “Aikamoinen huora”.

Henna ei pystynyt enää jatkamaan. Hänen täytyi saada heti kyrpää pilluunsa tai hän kuolisi siihen paikkaan. Hän meni peiton alle ja halasi Tomia. Tomi huokaisi nautinnosta kun kuuma ja märkä pillu kosketti hänen seisovaa kyrpäänsä. He suutelivat ja naivat, eivät he mitään luonnoilleen voineet. He eivät välittäneet jos äiti kuulisi, vaan tekivät sen vielä uudestaan.

8 kommenttia viestissä: “Äitini, esikuvani – 2. luku”

  1. MadClown says:

    Tää oli hyvä, tykkäsin. Äidille pojalta kyrpää jatkos

  2. Runkkaus says:

    Tosi hyvä

  3. KovaMies says:

    Todella hyvä! Jatkoa vain!

  4. kiimakalle says:

    Lisää kiitos 🙂

  5. Nice says:

    Huhhuh hienoot tekstii , kyl tuli .. Päiväkirjassa mahtavia sattumuksia kouluajoilta!

  6. RedEyedAngel says:

    Olen selkeästi vähemmistössä, mutta mua nää ei niin hirveästi sytytä. Tekstiä olet kyllä jaksanut kirjoittaa todella hyvin, nostan sille hattua! Samoin lause “tyydytin itseäni kolibrin siivenlyöntien tahtiin” oli tosi hyvin keksitty, ottaen huomioon, että tän alan novelleissa kieli tuppaa olemaan vähän itseään toistavaa 🙂

    Mikä näissä mun kohdalla eniten mätti, oli se, että koen henkilöt melko ohuiksi ja epäuskottaviksi, jopa eroottisten novellien mittapuulla. Myös tää seksikohtausten tahti on aika vilkas, mikä tekee tästä mulle sellaisen tasapaksun luettavan. Diggailen enemmän sellaisesta kaaresta, jossa eroottinen lataus ja irstailu vä-hi-tel-len nostetaan kohti huippua, eikä kaikki koko ajan saa orgasmeja… Mutta makuasioita, toki! Kuhan vain olen tässä paholaisen asianajaja.

  7. UnelmoivaPekka says:

    Hienoa, paras mitä olen lukenut.Sujuvaa tekstiä,kiihottava,lähes täydellinen. Kiitos sinulle tästä ilosta

  8. master says:

    kyllhän on kovaa tekstiä,hyvä ja tietenkin jatkoa ja Henna vois kyllä yllättää aidin vaikkapa “vahingossa” vilauttamalla hänelle tv:tä katsottaessa pillun,miten äiti reakoi,siis jatkoa ehdottomasti !

Kommentoi

top