search
top

Yllätyksellinen loma, osa 2

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (40 votes, average: 3.83 out of 5)
Loading...

Lauran viestin jälkeen aloin miettiä sopivaa tapaamispaikkaa, missä voisimme sessioida kenenkään häiritsemättä. Minulle ei tullut mieleen muuta paikkaa kuin vanhempieni kesämökki. Valitettavasti vanhempani olivat siellä lähes jokaisena viikonloppuna. En halunnut ottaa riskiä, että he tupsahtaisivat paikalle kesken session. Tilanne olisi silloin todella nolo.

Mahdollisuus tapaamiselle tuli joulunvälipäivinä, kun vanhempani lähtevät viettämään enoni syntymäpäiviä Kanariansaarille. Vanhempani halusivat ehdottomasti viettää perinteisen joulun mökillä. Lähtö matkalle olisi tapaninpäiväniltana. Näin ollen mökki olisi jo valmiiksi lämmitetty meidän tarpeitamme ajatellen. Viestitin ehdotuksen Lauralle, joka innostui siitä. Loppusyksyn aikana suunnittelimme tapahtuman sisältöä, en halunnut tehdä tytöille mitään sellaista, mistä he eivät pitäisi.

Kun tapaaminen lähestyi, niin Laura alkoi kiusoitella minua sähköpostiviestein. Hän kertoi mitä kaikkea kiihottavaa he olivat puuhastelleet Inkan kanssa. Luin viestejä kiimaisena ja odotin tapaamista innokkaana. Joulu kului perheen kanssa perinteisesti, odotin malttamattomana vanhempieni matkalle lähtöä. Huokaisin helpotuksesta, kun tapaninpäivä koitti ja kyyditsin heidät lentokentälle. Hiukan he ihmettelivät, kun sanoin jääväni muutamaksi päiväksi mökille. En ollut vieraillut siellä sitten kesän jälkeen.

Tapaninpäiväniltana laitoin kaiken valmiiksi. Toin saunan eteisestä kaksi uimapatjaa olohuoneeseen. Siirtelin huonekaluja siten, että patjat pysyisivät paikoillaan rajummassakin liikehdinnässä. Asettelin köydet, piiskausvälineet ja muut tarvikkeet valmiiksi pöydälle. Mökissä oli kodikaslämpö. Seuraavana aamuna kävin kaupassa ja hankin tarvittavat ruoat ja juomat. Menin tyttöjä sovitusti vastaan rautatieasemalle. Meillä olisi tiedossa ihania yhteisiä hetkiä seksin ja pienten perversioiden kanssa.

Asemalla halasimme toisiamme. Automatkan aikana Laura kiusoitteli minua, hän oli päättänyt hankkia itselleen ikävyyksiä. Inka istui vaitonaisena takapenkillä. Mökille päästyämme keitin tytöille kahvit ja nautimme kevyen lounaan. Syötyämme, komensin tytöt pesulle ja pukeutumaan asianmukaisiin asuihin. Ilmassa oli voimakas eroottinen lataus. Tytöt tulivat saunalta suihkunraikkaina ja pukeutuneina samoihin asuihin kuin kesälläkin. Lauralla oli yllä toppi ja farkkushortsit ja niiden alla stringit. Inka oli pukeutunut toppiin ja mustiin farkkushortseihin. Komensin tytöt seisomaan patjojen päälle ja tarkastelin heitä huolella. Otin käteeni köydenpätkän ja sidoin Lauran kädet selän taakse kyynärtaipeista. Toisen köyden kiinnitin hänen ranteisiinsa. Tyttö seisoi edessäni ryhdikkäänä ja avuttomana. Inka sai kohtalokseen samanlaisen sidonnan. Katsoin tyytyväisenä sidottuja tyttöjä, jotka olivat minun armoillani. Nautin siitä.

Kiersin muutaman kerran tyttöjen ympäri ja tarkistin työni tuloksen. Kyynärtaipeista sidotut köydet saivat tytöt seisomaan ryhdikkäämmin ja heidän terhakat rintansa korostuivat topin alta. Ihailin molempien tyttöjen pakaroita, joita pääsisin piakkoin tutkimaan tarkemmin. Olin jo nyt niin kiihottunut, että minun oli vaikea pysyä pöksyissäni. Kävelin Lauran eteen, painauduin häneen kiinni ja halasin voimakkaasti. Tunsin kuinka Lauran lantio painautui omaani vasten. Hänen nännit törröttivät pystyssä rintaani vasten. Suutelin häntä pitkään ja hartaasti. Laura vastasi suudelmaani.

Siirryin hänen taakseen. Painoin lantioni hänen lämmintä peppua vasten ja hivelin sormillani hänen paljasta vatsaa. “Pyöritä peppua”, kuiskasin hänelle ja Laura totteli. Leivoin hetken hänen rintoja topin päältä, kunnes siirsin sormeni hänen kovettuneille nänneille ja puristelin niitä. Laura voihkaisi ja pyöritti peppua entistä tiiviimmin lantiotani vasten. Minulla seisoi, mutta vielä ei ollut aika päästää kalua laukeamaan. Yritin sinnitellä laukeamistani myöhempään ajankohtaan. Suutelin Lauran niskaa ja kaulaa, näykin hänen korvanlehteä ja lopulta suutelin häntä kiihkeästi lantioni painaessa hänen kimmoisaa peppua.

Irtaannuin Laurasta ja menin Inkan luokse, jonka kasvot punottivat. Inka nautti sidottuna olemisesta. Hän vastasi suudelmaani kiihkeästi. Painoin lantioni kiinni hänen takamukseen, se oli kuuma. Inka oli kiihottuneempi kuin olin kuvitellut. Sivelin hänen paljasta vatsaa ja komensin hänet pyörittämään pyllyä. Inkan lämpö tuntui housuissani asti. Puristelin hänen pieniä, terhakoita nännejä saaden hänet voihkimaan. Suutelin hellästi kaulaa ja niskaa, kunnes taivutin Inkan päätä taaksepäin ja suutelin häntä suulle.

Hain pöydältä ohuen kaulapannan. Kiinnitin sen Inkan kaulaan ja sanoin: “Tämä on merkki siitä, että olet palveluksessani, tottelet minua ilman vastaväitteitä ja kutsut minua Herraksi.” Inka nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Hänen hengityksensä oli kiihtynyt, hänen täytyi olla kostunut jo melkoisesti. Laura sai samanlaisen pannan kaulaansa. Hän hymyili minulle herttaisesti ja sanoi: “Kiitos Herra.”

Polvistuin Lauran eteen ja suutelin hänen vatsaa. Laura sulki silmänsä ja nautti huulieni kosketuksesta. Kumarruin alaspäin ja lipaisin kielelläni Lauran herkkää reiden sisäpintaa. Tyttö voihkaisi ja levitti jalkojaan. Nuolin ja suutelin reiden perusteellisesti nivusiin asti ja siirryin sen jälkeen toiselle reidelle. Lauran jalat vapisivat hänen nauttiessa kieleni työskentelystä. Tartuin häntä tiukasti pakaroista kiinni ja upotin kasvoni hänen farkkushortsien peittämälle etumukselle. Farkut olivat kostuneet ja haistoin tytön kiiman tuoksun hieroessani nenääni hänen etumusta vasten. Otin sormeni avuksi ja vedin sitä edestakaisin hänen etumuksella. Laura huokaili ja työnsi lantiota minua kohti.

Irrotin sormeni hänen etumukselta ja siirryin Lauran taakse. “Koukista polvia ja kumarru”, sanoin. Laura empi hetken ennen kuin totteli. Hänen kaunis, pyöreä pylly pyllisti kasvojeni edessä. Painoin nenäni kiinni hänen housuilleen ja nuuhkin. En haistanut mitään, mutta tilanne kiihotti minua niin, että kaluni oli tulla housujen läpi. Hieroin nenääni tytön kauniilla pakaroilla, kunnes vaihdoin kohdetta ja menin vuorostaan kiusaamaan Inkaa. Painoin käteni tiukasti hänen kuumille pakaroille. Nuolin ja suutelin hänen vatsaa kaikkialta. Sain Inkan kiemurtelemaan himosta. Nuollessani reisien sisäpintaa, tyttö voihki ja hänellä oli vaikeuksia pysyä paikoillaan. Hänen housujen etumuksessa näkyi kostea läikkä. Upotin nenäni siihen ja nautin makeasta kiiman tuoksusta. Kiusoittelin häntä hieromalla poskeani hänen jalkovälissä, kunnes siirryin hänen taakseen ja nuuhkin hänen pyöreää takamusta saaden Inkan punastumaan.

Minulla oli jonkin asteinen pakkomielle tyttöjen peppuja kohtaan. Nautin niiden katselusta ja koskettelusta. Erityisesti nautin, kun saan nuuhkia joko farkkujen peittämää tai paljasta peppua. Mielelläni myös nuolen sitä, mikäli peppu on puhdas. Sen sijaan pepun kaivelusta en niinkään perusta. Korkeintaan saatan työntää sinne sormeni, en kuitenkaan halua dildottaa tai levittää sitä. Ennemminkin pikkutuhmaa puristelua ja haistelua. Se saa minut kiihottumaan.

Komensin tytöt istumaan pöydän ympärille. Kaadoin molemmille tuopilliset kokista. Asetin lasit heidän eteensä ja taivutin pillit sopivaan asentoon. “Juokaa lasi tyhjäksi”, sanoin heille. Tytöt alkoivat imeä juomaa pillillä. Nautin itsekin sitä pienen lasillisen. Tytöt arvasivat juottamiseni tarkoituksen ja he epäröivät toteuttaa käskyäni. Tytöt joivat noin kolmanneksen juomasta ja lopettivat sitten juomisen kuin yhdestä sopimuksesta. “No, mikä mättää?”. “Se on niin täyttävää, ei pysty kerralla juomaan enempää”, Laura totesi ja vinkkasi silmää Inkalle, joka säesti Lauran kertomusta.

“Hyvä on,” sanoin. “Sitten minun täytyy rangaista teitä tottelemattomuudesta.” Kävelin pöydän luokse ja hain sieltä puisen pesuharjan ja istuin sohvalle. “Tulkaa tänne”, komensin tyttöjä, jotka kävelivät luokseni epäröiden. Komensin Lauran ensin poikittain polvilleni. Tyttö vastusteli ihan muodon vuoksi, mutta asettui kuitenkin pyydettyyn asentoon. Suoristin hänen housuja ettei saumoihin osuvat lyönnit rikkoisi ihoa. Painoin häntä tiukasti ristiselästä ja aloin piiskata hänen farkkujen peittämiä pakaroita puisella pesuharjalla. Piiskasin pakaroita vuorotahtiin kymmenen lyönnin sarjoissa. Laura jännitti pakaroita, kun harja paukkui hänen persuksilla. Ensimmäisen sarjan hän kesti hyvin. Toisen sarjan aikana hän voihki ja kiemurteli ja lopulta kolmannen sarjan kuluessa hän valitti, että piiskaus sattui.

Pidin tauon ja hieroin piiskattuja pakaroita. Ne olivat lämpöiset, kuten niiden kuuluikin olla. Laura rentoutui sylissäni. Inkan posket hehkuivat hänen katsoessa Lauran piiskaamista. Tyttö odotti innokkaana omaa vuoroa. Juuri tämän vuoksi olin valinnut Lauran ensikohteeksi. Hierottuani pakaroita riittävästi kohotin harjan uudelleen ja piiskasin vielä kahden sarjan verran voihkivan tytön pakaroita. En yleensä piiskannut vaatteiden päältä, koska en voinut seurata muutoksia pakaroissa. Minun olisi tehnyt mieli jatkaa piiskaamista, mutta en uskaltanut, ennen kuin olin tarkistanut Lauran pepun. En halunnut tuottaa hänelle mustelmia enkä myöskään muita vammoja. Pelkästään kiihottavaa kipua ja nöyryytystä.

Annoin Lauralle luvan nousta ylös. Hänen kasvot punoittivat, kun hän seisoi edessäni, niiasi ja sanoi “Kiitos Herra.” Komensin vuorostaan Inkan polvieni päälle poikittain. Tyttö tulikin yllättävän innokkaasti syliini ja painoi kasvonsa sohvatyynyä vasten. Painoin kädelläni hänen lantiosta ja kohotin pesuharjan. Ensimmäisen ja toisen piiskaussarjan tyttö pysyi hyvin aloillaan. Lisäsin kolmanteen sarjaan voimaa ja johan alkoi tyttö kiemurrella. Hieroin hetken hänen pakaroita ja sormeni eksyivät kuin vahingossa hänen jalkoväliin. Housut olivat märät kiimasta. “Tämän piti olla rangaistus ja sinä hyväkäs vain nautit”, sanoin hänelle moittivaan sävyyn ja sain tytön punastumaan entisestään. Kaksi viimeistä piiskaussarjaa Inka kesti hyvin ja kiitti minua kohteliaasti piiskaamisesta saatuaan luvan nousta ylös.

Katsoin edessäni seisovia, häpeileviä ja kiimaisia tyttöjä, joiden kasvot punottivat lupaavasti ja epäilemättä myös pakarat. Kaluni seisoi terhakkaasti housun puntissa. “No, joko kokis alkaa maistua?” Kysyin tytöiltä ja molemmat totesivat sen maistuvan. “Sitten juomaan”, sanoin heille ja tytöt kävelivät kiltisti pöydän luokse. Kumpikaan heistä ei yrittänyt istua vaan he kumartuivat lasien ylle ja imivät pillistä herkullista juomaa. Näky oli uskomattoman kiihottava.

Tyttöjen juotua juomansa, komensin heidät uudelleen luokseni. “Koska ette totelleet heti, niin minun täytyy rangaista teitä siitä”, totesin määrätietoisesti. Tytöt vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. “Komensin heidät polvilleen sohvalle siten, että heidän vatsansa nojasi sohvan selkänojalla. Tytöt olivat edessäni kontillaan, pyllyt pystyssä. Komensin heitä levittämään jalkoja hieman erilleen ja notkistamaan selkää. Asento oli täydellinen, totesin mielessäni.

Astelin Lauran taakse ja laskin hänen farkut polvitaipeisiin. Pakarat punottivat kauniisti. Kokeilin sormillani hänen stringejä, ne olivat kosteat ja haistoin makean kiimantuoksun. Toistin saman Inkalle. Tytöt olivat edessäni kontillaan, punaiset pyllyt kauniisti pystyssä. Hain pöydältä vanhan ruskean nahkavyön, juuri sellaisen perinteisen, jota miehet pitivät housuissa ennen vanhaan ja irrottivat sen kiinnikkeistä antaakseen jollekin remmiä. Taitoin remmin kahtia ja esittelin sitä tytöille. Laura pelästyi vyötä. Inka sen sijaan huokaili mielihyvästä. Asetin vyön Lauran kasvojen eteen. “Suutele piiskausvälinettä”, sanoin ja Laura painoi pelokkaasti huulensa kiinni vyölle.

Minä nautin tilanteesta ja halusin ottaa siitä kaiken ilon irti. Oikeaoppiseen piiskaamiseen liittyi monta vaihetta. Odotus vaihe oli mielestäsi tärkein. Silloin kohde luo mielikuvia piiskaamisesta, hän ei tiedä kuinka paljon piiskaus sattuu, kuinka pitkään se jatkuu, kuinka hyvin hän kestää piiskaamisen. Tämä oli otollinen hetki luoda epävarmuutta ja pelkoa. Itse piiskaaminen ei yleensä kestä pitkään eikä piiskaan tottumatonta voi edes paljoa piiskata, koska perse ei kestä piiskaamista. Jälkikuumotus on sitten asia erikseen, jonka tytöt tulevat kokemaan.

“Eikö olekin vaatimattoman näköinen, vanha vyö”, sanoin Lauralle, joka katsoi sitä pelokkaasti. “Siitä huolimatta vyön läjähdys paljaille pakaroille aiheuttaa kirvelyä ja kuumotusta ja kaikenlisäksi jättää pakaraan kauniin juovan. Eihän uskoisi sitä näin vaatimattoman näköisestä esineestä.” Laura katsoi minua sanaakaan sanomatta, hän nuolaisi huuliaan, hänen suuta kuivasi. Häntä pelotti. Esittelin vyön myös Inkalle. Inka katsoi sitä kaihoisasti ja suuteli vyötä pitkään. “Kohtaa tämä vyö tanssii teidän pakaroilla”, jatkoin julmasti. “Te muistatte piiskauksen pitkään, aina kun yritätte istua. Tämä vyö merkkaa pakarat kauniin punaisiksi ja muistuttaa teitä tottelevaisuudesta.”

Siirryin tyttöjen taakse. Heidän pyllyissä näkyi jo kaunis puna ja kohta sitä tulisi lisää. Laura jännitti ensimmäistä sivallusta, hänen pakaransa näyttivät kireiltä. Inka sen sijaan nojasi sohvan reunukseen levollisesti ja odottavaisesti. Sivalsin ensimmäisen lyönnin Lauran vasempaan pakaraan. Tyttö kirkaisi, tosin enemmän yllätyksestä kuin kivusta. Tuijotin pakaralle ilmestynyttä juovaa. Se näytti kauniilta. Toinen ja kolmas sivallus osui samaan pakaraan, saaden Lauran voihkimaan kivusta. Viiden lyönnin jälkeen vaihdoin puolta ja seuraavat viisi lyöntiä kirvelivät Lauran oikeassa pakarassa. Hänen oli vaikea pysyä paikoillaan ja ottaa vastaan polttavia remminsivalluksia.

Inka odotti piiskausta edelleen levollisena. Kun hän huomasi minun lähestyvän itseään, hän painautui selkänojaa vasten ja veti syvään henkeä. Kohotin remmin ja sivalsin lyönnin hänen vasempaan pakaraan. Lyönti oli huomattavasti voimakkaampi kuin mitä Laura oli saanut. Toinen ja kolmas lyönti samaan pakaraan. Inka puri hammasta, mutta pysyi piiskausasennossa. Viiden lyönnin jälkeen kohdistin iskut oikeaan pakaraan. Inkan takamuksella näkyi kymmenen juovaa merkkinä remminsivalluksista. Jäljet olivat voimakkaammat kuin Lauran pakaroissa, olinhan lyönyt huomattavasti kovempaa.

Kävelin uudelleen Lauran luokse. Katsoin pakaroilla näkyviä juovia. “Otetaan uusi kierros, niin pysyy tottelevaisuus paremmin mielessä”, totesin. Laura huokasi syvään. Remminlyönnit kirvelivät hänen pakaroilla eikä Laura pitänyt piiskaamisesta yhtä paljon kuin Inka. Hän ei kuitenkaan kehdannut lopettaa piiskaushetkeä, koska tapaamista oli suunniteltu niin pitkään eikä hän myöskään halunnut osoittaa heikkouttaan Inkalle.

Kohotin remmin ja löin jo totutusti viisi lyöntiä vasempaan pakaraan. Laura voihki ja kiemurteli. Hänellä oli täysityö kestää piiskaus vaikka en edes lyönyt kovaa. Seuraavat viisi remminlyöntiä osuivat oikeaan pakaraan. Laura huokaisi helpotuksesta kun lyönnit tulivat täyteen. Hän huohotti hiljaa sohvalla kuumottavin takamuksin. Siirryin Inkan luokse ja jo remmin paukahduksesta pystyi päättelemään, että piiskasin hänen pakaroita kovempaa. Kymmenen lyönnin jälkeen laskin remmin ja kysyin. “Joko alkaa löytyä nöyryyttä ja tottelevaisuutta?” Inka katsoi minua ja vastasi. “No, jos oikein porukalla etsitään, niin voihan se jostain komerosta löytyä.” Vastaus oli merkki siitä, että Inka halusi lisää piiskaa. “Väärä vastaus“, sanoin hänelle ja kohotin remmin uudelleen ilmaan. Löin kaksikymmentä voimakasta lyöntiä Inkan takamuksille. Tyttö voihki ja kiemurteli. Hänen pyllynsä oli tulipunainen ja huomenna siinä olisi varmasti muutama mustelma. Toistin kysymyksen. Tällä kertaa Inka vastasi asiallisesti, että nöyryys ja tottelevaisuus olivat löytyneet.

Siirryin vuorostaan Lauran luokse. Hänen takamuksensa punoitti yllättävän paljon verrattuna piiskanmäärään. Häntä ei voisi piiskata enää kovinkaan paljoa, muuten pakarat olisivat huonossa kunnossa. Laura odotti hiljaa, kun arvioin hänen piiskansietokykyä. “Kymmenen vielä”, totesin ja kohotin remmin. Laura voihkaisi pettyneenä. Hän oli jo hetken luullut, että piiskaus oli ohitse. Ensimmäiset kolme lyöntiä löin varovasti ja kahdessa seuraavassa lyönnissä käytin enemmän voimaa ja sain Lauran kiljumaan kivusta. Toistin saman vielä toiseen pakaraan ja kävelin tyttöjen eteen.

“Kiittäkää piiskausvälinettä”, sanoin heille. Laura katsoi minua hämmästyneenä. Sanoi sitten: “Kiitos remmi”, ja suuteli sen nahkaista pintaa. Inka katsoi remmiä ihaillen. “Kiitos, olet aivan loistava väline”, hän sanoi ja suuteli myös remmiä. Vein remmin takaisin pöydälle ja otin sieltä mukaani pienen pussin. Siirryin tyttöjen taakse ja polvistuin. Hieroin Lauran pakaroita. Hänen stringissä olivat märät ja haistoin vahvan kiimantuoksun. Suutelin piiskattuja, punaisia pakaroita ja nautin siitä. Levitin Lauran pakarat erilleen ja nuuhkaisin hänen peppuaukkoa, se oli hieman hikinen, mutta muuten puhdas. Nuolaisin sitä kokeeksi. Laura värähti, mutta rentoutui nopeasti. Pyöritin kieltäni hänen ruskealla, pienellä aukolla ja kiihotuin siitä. En tiedä, miksi naisen kaunis pyllyaukko kiihottaa minua niin paljon.

Kostutin peppuaukkoa syljelläni ja jatkoin nuolemista. Kaivoin pussista pienen kuulan ja liukastin sen voiteella ja työnsin nopeasti Lauran peppuaukosta sisään hänen ollessa vielä rentona. Kun Laura havahtui siihen mitä tapahtui oli jo liian myöhäistä. Liukastin toisen hieman isomman kuulan valmiiksi. Laskin Lauran stringit reisille ja upotin isomman kuulan hänen pilluunsa. Nostin stringit takaisin paikoilleen.

Toistin saman toimenpiteen myös Inkalle, joka nautti täysin siemauksin pakaroiden suutelusta ja peppuaukon nuolemisesta. Hän sai samanlaiset kuulat sisäänsä kuin Laurakin oli saanut. Nostin myös hänen stringit takaisin paikoilleen. Kävelin tyttöjen eteen ja katsoin heitä silmiin. “Nautinto jatkuu”, totesin ja väänsin kaukosäätimestä. Kuulat tyttöjen pillussa ja pepussa alkoivat väristä hiljalleen. Laura katsoi minua hämmästyneen näköisenä. “Tuntuuko hyvältä?” Kysyin häneltä. “Kyllä Herra”, hän vastasi. Väänsin kaukosäätimestä lisää tehoa kuuliin. Ne värisivät nyt puolella teholla. “Tuntuuko hyvältä”, kysyin Inkalta. “Kyllä tuntuu Herra”, hän vastasi.

Tarkkailin tyttöjen ilmeitä. Värisevät kuulat kiihottivat heitä lisää. Väänsin kuulat täydelle teholle. Laura huusi: “Ei, ei noin kovalle sattuu”, pienensin tehot ensin puoleen ja lopulta kolmannekseen. “Onko nyt hyvä?” Kysyin ja Laura nyökkäsi tyytyväisenä. Komensin tytöt seisaalleen ja nostin heidän farkkushortsit takaisin paikoilleen. Komensin tytöt patjalle seisomaan. Leikittelin hetken kaukosäätimellä ja kääntelin värinän voimakkuutta ja seurasin heidän ilmeitään. Kun kyllästyin tähän leikkiin, jätin kuulat värisemään hiljaisella voimakkuudella. Tutkin sormillani tyttöjen housujen etumusta, ne alkoivat olla mukavasti kostuneet.

Laskin heidän toppinsa alas ja paljastin rinnat. Puristelin nännejä niin, että ne törröttivät pystyssä. Hain pöydältä puisia pyykkipoikia ja kiinnitin ne tyttöjen nänneihin. Laura voihkaisi kivusta pyykkipojan pureutuessa tiukasti arkaan nänniin. Inka tyytyi puremaan hammasta, hän oli selvästi tytöistä uhmakkaampi ja myös nautti kivusta. Kaadoin tyttöjen tuopit täyteen, tällä kertaa vichyä. Otin toisen tuopeista mukaani ja menin heidän luokse. “Pyykkipojat pysyvät nänneissä niin kauan kunnes tuoppi on tyhjä”, sanoin ja tarjosin Inkalle juomaa imettäväksi. Inka joikin sitä ihan reilusti. Laura jatkoi siitä mihin Inka oli lopettanut. Kahden kierroksen jälkeen tuoppi oli tyhjä ja irrotin polttavat pyykkipojat yksitellen tyttöjen nänneistä, samalla hieroen niitä verenkierron elvyttämiseksi. Tytöt irvistivät tuskasta, kun pyykkipojat poistettiin herkistä nänneistä.

Nyt olisi sopiva hetki nautinnolle, totesin itselleni, laskin housuni alas ja istuin sohvalle. Komensin tytöt eteeni polvilleen. He saivat vuoronperää imeä kaluani. Pidin kaukosäädintä kädessäni tehostaakseni pyyntöä. Inka aloitti. Hän imi ja nuoli kielellään terskaani todella taitavasti. Suljin silmäni ja nautin hänen suutyöskentelystä täysin siemauksin. Olin ollut jo pitkään kiihottuneessa tilassa ja tiesin, että laukeamiseen ei kuluisi pitkää aikaa, niinpä komensin vuorostaan Lauran imemään kaluani. Ei hänkään huono ollut, mutta jäi vertailussa toiseksi Inkalle. Kun tunsin, että laukeamiseni oli lähellä pyysin Lauran lopettamaan imemisen ja Inkaa jatkamaan. Näin varmistin, että tulen saamaan parhaan mahdollisen orgasmin. Inka upotti huulensa kalulleni. Tartuin häntä hiuksista kiinni ja ohjasin hänen liikkeitään. Ei kestänyt pitkään, kun tunsin kuinka siemenet lähtivät liikkeelle. Painoin Inkan suuta tiiviimmin kaluani vasten ja laukesin. Inka nieli lastini hieman kakoen ja minä olin saanut tyydytyksen ja varsin laadukkaan sellaisen.

Kun olin toipunut orgasmista, hain pöydältä toisen vichytuopin ja tarjosin Inkalle juotavaa, jotta hän voisi huuhdella suunsa. Inka purskuttelikin juomaa perusteelliseesti suussaan ennen nielemistä. Juotin tuopin tyhjäksi tytöille. Oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen ja uskoin, että tyttöjen rakkojen täytyi olla jo melkoisen täydet. Komensin tytöt seisomaan patjalle ja puin housut jalkaani. Olin saanut lisäaikaa tyttöjen kiihottamiseen.

Silitin Lauran hiuksia ja näpelöin hänen nännejä. Hieroin sormilla hänen housujen etumusta, kuulien väristessä pillussa ja pepussa. Laura huokaili kiimaisena. Suutelin häntä intohimoisesti suulle. Tyttö oli valmista kauraa naitavaksi. “Joko alkaa pissattaa?” Kysyin häneltä. Tyttö punastui ja myönsi, että hänellä oli pissahätä. Pyysin häntä kyykistymään ja pissaamaan housuun. Inka seurasi tapahtumia posket punottaen, hän oli niin kiihottunut, että pelkäsin hänen laukeavan ajatuksen voimalla.

Laura kyykistyi ja alkoi punnertaa. Polvistuin hänen eteensä ja seurasin silmä tarkkana. Laura ummisti silmänsä ja pinnisti. Näin kuinka farkkujen etumukseen muodostui ensin läikkä, sitten pissaa valui housuista patjalle. Laitoin käteni kouruksi ja keräsin siihen lämmintä virtsaa. Hieroin virtsan Lauran rinnoille ja törröttäville nänneille. Laura oli kiihottunut ja kiihotus voitti häpeän tunteen. Hän nautti estottomasti pervosta toiminnastani. Pissaa tuli paljon. Seuraavan kourallisen hieroin hänen kasvoille ja huulille. Suutelin Lauraa ja maistoin suolaisen pissan maun hänen huulilta. Tyttö vikisi kiimasta, hän olisi halunnut kunnon panon.

Hieroin sormillani hänen etumustaan ja levitin pissaa laajemmalle alueelle. Laura oli rivon näköinen märissä farkkushortseissa. Kaluni seisoi housunpuntissa ja pian olisi aika kaivaa se esille. Komensin Lauran kontilleen, otsa patjaan kiinni. Tyttö totteli ja levitti jalkojaan. Inka katsoi kiimaisena Lauran kosteita farkkuja tytön pyllistäessä. “Haluaisitko tutkia tarkemmin?” Kysyin Inkalta, joka vastasi myöntävästi. Ohjasin Inkan kontilleen Lauran taakse ja hiuksista kiinni pitäen ohjasin tytön kasvot Lauran kosteille, farkkujen peittämälle takamukselle. Inka haisteli ja nuoli Lauran pissaisia farkkuja. Hän hieroi kasvojaan tytön jalkovälissä. Laura pyöritti takamusta, hän odotti vain, että hänet armahdettaisiin ja häntä naitaisiin.

Hain pöydältä strap-on dildon ja kiinnitin sen Inkan vyötärölle. Jouduin hieman löysäämään hihnoja, kun dildo yleensä vyötettiin ilman vaatteita. Puristelin Inkan nännejä ja suutelin häntä suulle. “Haluaisitko naida kiimaista pissahousulutkaa?” Kysyin häneltä. Inka katsoi edessään kontillaan olevaa tyttöä ja nyökkäsi. “Hyvä on”, sanoin. “Sinun täytyy pissata housuihin ennen kuin pääset naimaan Lauraa. Inka naurahti. Hän sulki silmänsä ja pinnisti. Näin kuinka pissa alkoi levitä hänen mustille farkuille ja pisaroita tippui patjalle. Keräsin pissaa käsilleni ja hieroin sitä Inkan rinnoille ja kasvoille. Inka nuoli kiimaisena sormeni puhtaaksi omasta lämpimästä pissasta.

Läimäytin Lauraa pari kertaa takamukselle. Laura kiljaisi. Sammutin värinän kuulista, riisuin hänen housut pois ja poistin kuulan hänen kosteasta pillusta. Komensin Inkan selin makuulle. Hän ei empinyt hetkeäkään vaikka patja oli pissasta märkä, niin oli tyttö muutenkin. Ohjasin Lauran istumaan Inkaan kiinnitetyn dildon päälle ja ohjasin sen oikeaan paikkaan. Laura huokaisi syvään laskeutuessaan dildolle. Poimin käteeni Lauran läpimärät stringit ja puristin ne kuivaksi Inkan kasvojen päällä. Inka avasi suunsa ja joi jokaisen pisaran. Laura ratsasti Inkan päällä vauhdikkaasti, tosin hänen sidotut kätensä rajoittivat hieman liikkumista. Inka työnsi vastaan minkä pystyi. Tarjosin kaluni Inkan imettäväksi ja hän hotkaisi sen ahnaasti huulien väliin alkaen imeä sitä. Puristelin Lauran nännejä kovakouraisesti ja se sai Lauran kiihdyttämään ratsastusta entisestään. Huoneessa oli vahva kiiman ja virtsantuoksu. Kauaa ei Lauran tarvinnut ratsastaa, kun hänen selkänsä taipui kaarelle ja hän laukesi ulvoen voimakkaaseen orgasmiin pitkäaikaisen kiihotuksen seurauksena.

Autoin Lauran pois Inkan päältä ja tyttö lysähti voimattomana patjalle. “Nyt tarttisin munaa”, Inka sanoi. Irrotin dildon hänen vyötäisiltä, riisuin hänen housut pois, poistin kuulan ja upotin seisovan kaluni hänen kuumaan pilluun, joka oli odottanut panemista pitkään. Inka risti jalat selkäni ympärille. Nain häntä nopeasti nylkyttäen kuin kani. Ei kestänyt pitkään, kun Inka laukesi huutaen. Käänsin tytön vatsalleen. Vapautin hänen kätensä ja poistin pepussa olleen kuulan. “Mun tekisi mieli naida pyllyyn”, sanoin hänelle hetken mielijohdosta. Peppu seksistä ei oltu sovittu etukäteen enkä halunnut tehdä mitään ilman suostumusta. Inka oli laukeamisesta huolimatta niin kiihottunut, että antoi luvan. “Saat, mutta varovasti”, hän sanoi.

Hain pöydältä liukkaria ja levitin sitä kalulleni ja Inkan peppuaukolle. Inka nousi nelinkontin tarjoten pientä peppua naitavaksi. Levitin pakaroita ja asetin kaluni aukolle ja työnsin sitä varovasti ahtaaseen peppuaukkoon. Laura katsoi tapahtumaa silmät suurina. Hän ei olisi uskonut tällaista tapahtuvan. Inka puri hammasta, kun ohitin hänen sulkijalihaksen, jonka jälkeen työntyminen ahtaaseen suoleen oli helpompaa. Saatuani kaluni pohjaan asti, odotin hetken, että Inkan pylly tottuisi vieraaseen esineeseen. Aloin vähitellen liikuttaa kaluani Inkan pepussa ja kun vastaväitteitä ei kuulunut, niin lisäsin vauhtia. Tilanteen rivous ja Inkan ahdas suoli aiheuttivat sen, että laukesin jo muutaman työnnön jälkeen. Inka vaikutti pettyneeltä, hän oli odottanut peppupanolta enemmän.

Toivuttuani laukeamisesta laitoin saunan lämpiämään. Inka irrotti Lauran köydet. Kun palasin saunalta, niin Inka pyyhki patjoja kuivaksi rätillä. Kannoin ne pesuhuoneeseen ja huuhtelin hyvin. Tytöt tulivat sinne perässäni. Pesimme toisemme huolella eritteistä. Saunan lämpiämisessä kuluisi vielä tovi, niinpä kävin laittamassa kiuasmakkarat folioon ja toin meille juotavaa. Laura ja Inka olivat kaataneet patjan lattialle ja nauttivat toisistaan 69-asennossa. Inka alla ja Laura päällä. Istuin penkille, avasin oluen ja ihailin Lauran punaista, piiskattua pyllyä. Mihin tämä tapaaminen vielä johtaisi. Ensimmäinen päivä oli ollut todella rivoa menoa ja paineiden purkua.

Yksi kommentti viestissä: “Yllätyksellinen loma, osa 2”

  1. gif says:

    Muuten ihan hyvä mut kurjotusvirheitä on melko paljon

Kommentoi

top