search
top

Neitsyysloma

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (118 votes, average: 3.64 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Kaikki meni ihan niinkuin pitikin.

Kävimme lapsuudessani, joka kesä jossain päin maailmaa, yleensä Euroopassa. Mutta eräs lomamatka jäi mieleeni eritoten. Olin silloin 15-vuotias ja matkustimme aasiaan kahdeksi viikoksi. Minulle kohtalo määräsi huonekaveriksi isäni työkaverin äidin, joka oli jo ainakin 60-vuotias ja kokoa hänellä riitti. Onneksi emme nukkuneet samassa sängyssä.
Ennen lomamatkaa, olin jo suunnitellut minkä teen. Aioin menettää neitsyyteni. Olin isäni kaapista, autotallista pöllinyt toisinaan pornolehtiä ja sormetin usein itselleni orgasmin niiden avulla, mitään en kuitenkaan koskaan ollut sisääni työntänyt. Lomalla minun oli tarkoitus korjata tuo virheeni. Luulin jo suunnitelmani menevän mönkään kun Taina tuli huonekaverikseni. Onneksi Taina osoittautui rennoksi. Vanhempani päättivät lähteä kolmen päivän vaellukselle, joka ei minua todellakaan kiinnostanut ja isän työkaveri lähti vaimoineen mukaan. Jäimme Tainan kanssa hotellille, Taina lupasi tietenkin vahtia minua noina kolmena päivänä. Vahtiminen olikin sitten tiukkaa tai ei niin tiukkaa. Hän nimittäin sanoi heti vanhempieni noustua bussiin: ”En minä sua aio vahtia, tylsäähän sulle tulee tälläsen mummon kanssa. Kunhan iltaisin käyt 9pm maissa koputtamassa oveen ja näyttämässä nenäsi, niin se riittää minulle.” Ja se todellakin riitti minullekin.

Päätin jo heti tuona päivänä saada vuoteeseeni, tai vanhempieni vuoteeseen, jonkun syötävän komean uroksen ja flirttailinkin ahkerasti paikallisten kundien kanssa. Tiesin, että saisin varmasti jonkun hyvännäköisen suostumaan mukaan, sillä en ollut mikään ruma. Olin hoikka ja teini-ikä oli tuonut rinta-avustusta ja peppunikin erottui, vaikkei se iso ollutkaan. Äitini opetti minulle jo kutosluokalla, miten huolehtia ihosta ja minä huolehdin siitä päivittäin, eikä minulla ollut mitään ärsyttäviä finnejäkään. Onneksi.

Päivän kuluessa harjoitin silmäpeliä yhden jos toisenkin kanssa, kunnes silmiini osui lihaksikas nuorukainen. Arvioin hänet ehkä 20-vuotiaaksi ja aloin hänen kanssaan vähän enemmänkin flirttailemaan. Päätin lopulta lähteä ostamaan rantabaarista limonadia, samalla testatakseni, miten hän reagoi siihen. Keinutin peppuani, ehkä vähän liioitellun paljon, mutta ainakin se huomattiin, parista vislauksesta päätellen. Myös hän sen huomasi ja hän seurasi perässä ja osti itselleen kanssa juotavaa ja istui saman pöydän ääreen kuin minä. Aloimme keskustelemaan englanniksi ja viihdyin hänen seurassaan heti.
Juteltuamme jonkun aikaa, päätin palata takaisin pyyhkeelleni ja hän tuli perässäni. Hän istuutui hiekalle ja kertoi minulle paikasta, jossa olimme. Vieläkin minusta tuntuu, että ilta hämärtyi aivan liian nopeasti. Kuitenkin olin saanut selville, että hän oli Jamal, 25-vuotias ja töissä jossain atk-alalla.

Kellon lähestyessä 8pm, sanoin että minun pitäisi lähteä hotellille, sillä lapsenvahtini vaati nähdä minut, ennen kuin menee tutimaan. Jamal alkoi nauramaan lapsenvahtijutulle ja kerroin sen olevan totisinta totta, silloin hän vasta uteli minun ikääni ja nimeäni. Kerroin olevan Reija ja 15-vuotias. Hän katsoi minua jotenkin oudosti ja sanoi, että hänen pitäisi ehkä jo lähteä. Pyysin häntä jäämään vielä hetkeksi, sillä hän oli saanut minut lumoihinsa. Olin jo hyvän aikaa kärvistellyt siinä tuskassa, että pilluni kaipasi kovasti huomiota. Kysyin häneltä, miksi hänen on mentävä ja hän sanoi syyksi, sen että oli kuvitellut minun olevan täysi-ikäinen. Jamal teki taas lähtöä kun sanoin hiljaa, ettei sillä ole väliä minkä ikäinen minä olen, mutta sillä on tahtooko hän olla ekani. Hän hämmästyi suoraa puhettani sen verran, että punastui ja lysähti lopulta istumaan. Hän katsoi minua pohtivasti ja kysyi lopulta ihan hiljaa, olinko minä ihan tosissani. Vastasin hänen katseeseensa ja nyökkäsin päätäni. ”Ihan tosissani”, sanoin hänelle, laskematta katsettani. Vedin hellemekon päälleni ja otin pyyhkeeni ja sandaalini ja lähdin astelemaan n. 200 metrin matkaa hotellille. Vilkaisin vain häneen ohi kulkiessani. Kun olin muutaman askeleen ottanut, hän oli jo vierelläni ja kysyi: ”Oletko ihan varma.” ”Aivan varma”, vastasin. Silloin tuli mieleeni olisiko hänellä tauteja ja aioin juuri kysyä häneltä, mutta hän kuiskasi korvaani, ettei tarvitse pelätä ja että hän olisi puhdas. Nyökkäsin hänelle vain pienesti.

Hotellille päästyämme pyysin häntä odottamaan käytävällä kun kävin Tainan ja minun huoneessani. ”Kas sinä tulitkin jo. Söitkö päivällä mitään?” hän kysyi ja vastasin syöneeni. Kerroin hänelle olevani jo väsynyt kaikesta makoilusta ja paikkojen tutkimisesta, joten menisin vanhempieni huoneeseen nukkumaan, seinän taakse. Taina toivotti hyvää yötä ja nappasin oman reppuni ja menin käytävälle, jossa Jamal odotti nojaten seinään. Avasin vanhempieni huoneen oven ja päästin Jamalin sisään.

Heti kun huoneen ovi loksahti lukkoon, hän veti minut syliinsä ja suuteli minua kiihkeästi. Vastasin hieman epävarmasti suudelmaan, mutta silti täydellä halulla. Jamal veti minua itseään vasten ja tunsin vatsallani hänen pullottavan etumuksensa ja asetin käteni sille. Hän hymyili minulle lempeästi, eikä pitänyt kanssani mitään kiirettä. Jamal kehotti minua käymään makuulle vuoteeseen, sillä hän halusi tehdä ekasta kerrastani mahdollisimman kauniin ja muistelemisen arvoisen. Olin hyvin jännittynyt ja hänen kätensä olivat hellät ja varmaotteiset, kun ne nostivat hellemekkoa vatsani päältä. Hän painoi huulensa vatsalleni ja mitä ylemmäs mekko nousi, nousivat hänen huulensakin. Kohottauduin sen verran, että hän sai heittää mekkoni pois ja avattua bikinini nauhat selkäni takaa.
Heitettyään bikinini lattialle, hän alkoi huulillaan hyväillä nöpöttäviä b-kupin rintojani ja samalla hieroi niitä pehmeästi käsillään. Ihoani kihelmöi ja pilluni miltei huusi kosketusta, mutta halusin nauttia Jamalin hellästä otteesta, kun hän hyväili ja helli minua.

Jamal sai minut punastumaan, kun hän kehui minun kauneuttani ja rintojeni pehmeyttä. Hänen kätensä silittelivät kylkiäni ja laskeutuivat aina alaspäin lantioilleni. Ujutettuaan kätensä bikinien vyötäröosalle, kohotin lantiotani, jotta hän sai vedettyä ne pois. Olin pilluni ajanut posliiniksi, isän pornolehtien vinkkaamana. Jamal kehui pilluanikin kauniiksi ja vei sormensa hyväilemään vakoani. Hän hymyili tuntiessaan sen liukkauden ja hän vetikin sormeaan kerran ylhäältä alas ja vei sen sitten suuhunsa. Punastuin jälleen, kun hän kehui makuani herkulliseksi. Hän asettui nyt jalkojeni päälle ja nosti niitä hieman, levittäen ne auki. Hän painoi päänsä alas ja pian hän suukotteli häpyäni antaumuksella. Välillä hänen kielensä liikkui vakoa myöten kiusallisen nautittavasti, saaden minut vain kosteammaksi.

Suustani karkasi tahattomasti voihkaisuja, sillä Jamalin kieli tuntui hävylläni syntisen taivaalliselta. Yritin painautua häntä vasten enemmän. Tunsin kuinka hän työnsi kieltään sisälleni ja antoi sen tuottaa nautintoa. En voinut enää mitään kun sain hänen käsittelyssään orgasmin. Hän ryömi päälleni ja suuteli minua hellästi ja vastasin hänen suudelmaansa. Pyysin häntä, että hän nyt veisi neitsyyteni ja hän vain myhäili tyytyväisenä. Hän riisui t-paidan päältään ja tuijotin lumoutuneena hänen kehoaan, josta näki, että sitä treenattiin säännöllisesti. Hän riisui hitaasti housunsakin, joiden alta paljastui ehkä 13-15 senttinen pystyssä oleva kalu, jonka terska oli kutsuvan punainen. Kysyin häneltä saisinko koskettaa sitä ja hän tuli lähemmäs. Aloin varovasti runkkaamaan hänen kaluaan ja kysyin välillä, teinkö sen varmasti oikein ja Jamal myönsi nauttivansa. Pian terskan päähän tuli pari kiimatippaa ja lipaisin ne kielelleni. Hänen makunsa oli jotenkin jännittävä, en niin tykännyt siitä kuitenkaan.

Jamal painoi huulensa jälleen omiani vasten ja kysyi lopulta: ”Onko kondomeja.” Kerroin, missä oli kondomeja, ja hän otti ne neljä kondomia, jotka olin mukaan ottanut, repustani ja avasi yhden kondomeista ja hymyili samalla lempeästi minulle. Kun hän tuli päälleni, hän suuteli minua kiihkeästi ja levitin hänelle jalkojani. Varsin pian tunsin hänen kalunsa hävylläni ja hän alkoi hitaasti avata sisälleni tietä. Hän kuitenkin lopetti työntymisen välillä ja varmisti sattuiko minuun, ennen kuin taas jatkoi työntymistään. Odotin koko ajan kipua, joka lopulta oli vain pieni vihlaisu. Suustani karkasi pieni inahdus ja Jamal piti jälleen taukoa.

Odotettuaan hetken Jamal alkoi hitaasti työntyä sisääni. Yritin päästä hänen kanssaan samaan rytmiin. Hän oli vähän aikaa työntynyt sisääni, kunnes vei peukalonsa klittalleni ja alkoi hieromaan siitä, saaden vihdoin odottamaani nautintoa kehooni. Hän veti kätensä pois ja alkoi panna minua kovemmin. Nautin jo enemmän tuosta ja yritin todellakin painautua enemmän häntä vasten. Pian huoneessa kuului vain, kuinka minä anelin Jamalia koventamaan tahtia, jonka hän tekikin saman tien ja hänen huohotuksensa oli kovaa, lopulta en enää voinut mitään kun sain ensimmäisen orgasmini yhdynnästä. Jamalin suusta karkasi heti perään pitkä urahdus, kun hän täytti kondomin. Oloni oli ihanan rietas. Jamal solmi kondomin ja heitti sen roskikseen. Hän kävi viereeni makaamaan ja veti minut syliinsä suudellen minua hellästi.

Havahduin hereille aamulla, kun aurinko alkoi porottaa sälekaihdinten lomasta silmiini. Jamal puristi minua tiukasti sylissään ja hän havahtui liikehdintääni. Hän kysyi nukuinko hyvin ja vastasin myöntävästi. Huomasin, että hänellä oli aamuerektio ja kysyinkin häneltä, tahtoisiko hän vielä panna kanssani. Hän vastasi, että todellakin tahtoo ja hän otti uuden kondomin yöpöydältä, johon oli ne laittanut illalla. Hän rullasi sen kalunsa päälle ja kysyi tahtoisinko ratsastaa. Nyökkäsin ujosti hänelle ja nousin hänen päällensä. Laskeuduin alas, kun hän ohjasi kalunsa sisääni. Se tuntui aluksi oudolta sisälläni, mutta hänen kätensä ohjasivat lantiotani ja pian löysin sopivan liikkeen, joka sai nautinnon säteet väreilemään kehossani. Aloin tahtomattani huokailla, kun Jamalin kädet, minun ratsastaessani hänen kalullaan, alkoivat siirtyä kohti rintojani ja hänen sormensa puristelivat niitä hellästi.

Keinuntani koveni hänen kalullaan ja aloin huokailemaan kovemmalla äänellä. Jamal siirsi kätensä puristelemaan peppuani ja sitten taas lantiolle voimistamaan liikkeitäni. En voinut estää kurkustani pääseviä voihkinnan ääniä, sillä niin paljon nautin, tuosta. Kun Jamal alkoi vastata työntöihini, minulta oli lähteä taju. Nautin syntisen paljon tuosta hetkestä, kun hänen kalunsa liikkui sisälläni sellaisella voimalla. ”Jamal, mä saan kohta”, kitisin hänelle kiimaisena ja hän innostui voimistamaan työntöjään, niin että lopulta sain ainakin kolme orgasmia. Olin niin poikki tuosta aamun hetkestä ja orgasmeista, että lysähdin hänen syliinsä tyydytettynä ja jälleen hän solmi kondomin ja heitti roskiin. Jamal oli vielä niin ihana, että hän kantoi minut kylppäriin ja hän pesi minut hellästi ja kantoi sitten minut vuoteelle. Ennen kuin hän poistui huoneesta, hän painoi huulensa kiihkeään suudelmaan ja sanoi: ”Kiitos tästä ihanasta lahjasta.” “Tuletko tänään takaisin? Vanhempani ovat poissa huomiseen”, kysyin häneltä hiljaa. Hän katsoi minua lempeästi ja kumartui silittämään poskeani ja kuiskasi: “Kahdeksalta nähdään.”
Tunsin onnensirkkojen tanssivan vatsassani.
Jäin sängylle makaamaan tyydytetyn onnellisena. Taina tuli pari tuntia myöhemmin koputtamaan oveen ja ensimmäiset sanat oli: ”Päätin odottaa tarpeeksi kauan, että ehdit rauhoittua yöstäsi.” Punastuin ihan tulenpalavasti, kun hän kysyi, oliko meillä edes ehkäisyä. Totesin vain: “Tietty.” Ja hän hymähti: ”No hyvä. Äläkä huoli, en minä kerro kenellekään.” ”Et edes vanhemmilleni?” varmistin vielä. ”En kenellekään”, hän sanoi ja silitti äidillisesti poskea ja lisäsi lopulta: ”Pue, lähdetään aamiaiselle.” Ennen kuin poistuimme huoneestani, tartuin Tainan hihaan. “Hän lupasi palata illalla ja käytämme vielä kaksi kortsua”, sanoin hänelle. Hän katsoi minua silmät hämmästyksestä auki ja mutisi lopulta: “Muistakaakin käyttää.”

5 kommenttia viestissä: “Neitsyysloma”

  1. ..... says:

    Se Taina oli siellä sen Tainan ja tytön huoneessa ja se tyttö ja se Jamal oli siellä tytön vanhempien huoneessa. Ja ne kaks huonetta taas oli vierekkäin. Sen takia se varmaan sai tietää, jos seinän läpi kuulu tai jtn vastavaa

  2. 8D says:

    Ööm… mistä se Taina sai tietää niistä kahesta?

  3. armasaallontie says:

    Kaunis tarina ja hyvin kirjoitettu. Jatka vain kirjoittamista.

  4. hmm says:

    aika hyvä ehkä vähän lyhyt. olisihan tuollainen loma kiva. Mutta missä se sen huone kaveri oli? Oliko se koko ajan siellä jossain toisessa huoneessa.

  5. Clown in star says:

    Hyvä tarina, Tykkäsin. Kiva kun pano eteni tollei hitaasti ja sitä pohjustettiin

Kommentoi

top