search
top

Mökkireissu

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (49 votes, average: 3.49 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tarina on fiktiivinen, muttei haittaisi vaikka olisi osa tottakin..

Mökkireissu Jorin kanssa.

Olimme olleet kavereita jo päiväkodista saakka ja olleet aina paljon tekemisissä. Ensimmäiset humalat penskana, ensimmäisen pornolehden lukeminen piilossa ja kaikki fillareilla leikkimisestä lähtien. Olimme tulleet aina hyvin juttuun, mutta mielessäni pyöri aina halu kokeilla jotakin, mitä ei normaalisti tehdä toisen pojan kanssa. Siihen ei ollut koskaan tilaisuutta, vaikka kerran olikin lähellä. Olimme katsoneet jo hetken aikaa aikuisviihde-filmiä ja keskustelleet kuinka paljon ”panetti” niinkuin pikkupoikana oli tapana sanoa ihan mistä vain. Kuitenkin hänen vanhempansa tulivat kotiin juuri kun olisin uskaltanut kysyä hänen mielipidettään yhdessä masturboinnista.

Eräänä kesänä olimme lähdössä hänen vanhempiensa omistamalla kesämökille. Olimme käyneet usein kesäisin siellä lapsesta saakka, muutamia kertoja kesässä. Jori oli minua puolisen vuotta vanhempi ja jo täyttänyt 18. Hän oli ostanut sauna juomat minullekkin joka vielä kärvisteli alaikäisyyden pauloissa. Oli mennyt vuosia siitä kun edes ajattelin samoin kuin nyt ajaessamme mökkiä kohti. Olin nähnyt unta joka palautti mieleen tuon hetken lapsuudesta, mistä alussa kerroin. Kaarroimme mökin pihaan ja ajatukseni palasi nykyisyyteen.

Jori avasi heti ensimmäisen oluen, itse olin juonut jo matkalla muutaman koska tarkoitus oli viipyä mökillä yön yli. Ei tarvitsisi huolehtia ajovuorosta ennenkuin myöhään iltapäivällä.

”Markku ei muuten pääsekkään tulemaan, oli tullut kuulemma työesteitä” Jori huusi.

”Harmi!” vastasin, vaikka mielelläni Jorin kanssa kaksin olinkin. ”

Aloimme lämmittää saunaa, minä kannoin puut ja Jori vedet. Työnjako oli ollut aina sama, vaikkei siitä oltu ikinä sovittukaan. Olen siis saunonut Jorin kanssa usein, ja pyrkinyt kaikenpuolin välttämään jäämästä kiinni siitä että olen tuijottanut hänen sukuelintään aina kun siihen on tullut mahdollisuus. Se on on kaveri porukastamme todennäköisesti suurin ja koska Jori on rakenteeltaan hieman hennompi, se myös roikkui ja heilui muiden elintä enemmän.
Ääh, huomaan yhtä´kkiä että seison liiterin edessä, tyhjä puunkantoteline kädessä ja ajattelen taas tuota pahuksen hommaa. Mikä minua vaivaa tänään, ei edellisestä naimisestakaan niin kauaa ole. Huomaan kuitenkin että olen selvästi kiihottunut muistellessani Jorin etumuksen kokoa ja näköä. Katson rantaan päin ja huomaan että hänellä on vielä useampi sankollinen kannettavanaan laiturilta. En epäröinyt juurikaan, menin liiterin suojaan ja laskin gollege-housujeni vyötäröä ja annoin munani nousta täyteen mittaansa. Otin kiinni terskastani ja aloin pyörittää sitä nopeasti. Kiinnijäämisen riski oli nostanut kiiman huippuunsa ja en ollut tuntenut näin hyvää tunnetta runkatessani varmaan koskaan. Kauaa ei tarvinnut ranteen vispata kun jo päästin lastin tulemaan, osittain kädelleni ja osittain puupinon joukkoon. Ravistelin kullin pään nopeasti ja varmistin ettei Jori ole vielä saanut hommiaan loppuun. Samalla kun odotin stondiksen laskevan, keräsin lopultakin puut joiden takia olin liiteriin ylipäätään mennyt.

”No siinähän kesti!” huikkasi Jori tuodessani puita saunalle.

”Piti valita hyvät puut, ettei tule illalla kylmä” keksin äkkiä vastaukseksi.
Samalla toivoin ettei vaaleisiin housuihin ollut jäänyt kosteaa, koska olin kiinnittänyt enemmän huomiota kiirehtimiseen kuin huolellisuuteen. Runkkaamisen jälkeen minulle oli tullut tunne, että ehkä parempi jättääkin omaksi haaveeksi kaikki, ettei mene kaveruus pilalle jos Jori ei haluakkaan samanlaista kokemusta kuin minä.

Ilta jatkui syöden ja odottaen saunan lämpenemistä. Olimme hetken heittäneet tikkaa, ja jatkaneet oluen juomista. Aivan kuin normaalitkin kesänviettäjät. Mielessäni ei ollut käynyt mikään edellämainituista haaveista.

Oli vihdoin tullut aika mennä saunaan. Minä ehdin sinne ensin ja nousin lauteille. Jori tuli heti perässäni. Istuessani huomasin ettei kumpikaan ollut laittanut löylyvettä valmiiksi. Annoin löylysangon Jorille joka kääntyi ottaakseen siihen vettä. Samalla näin kuinka Jorin siitin heilahti tavoin josta kirjoitin aikaisemmin. Mieleni valtasi välittömästä uni jota miettiessä oli mennyt koko mökkimatka. Katsoin sitä taas niin kauan kuin mahdollista ja käänsin pääni pois kun Jori nousi lauteille. Tunsin välittömästi stondiksen nousevan jälleen, ja siirsin jalkaani niin ettei hän huomaisi sitä.

Puhuimme niitä näitä ja kävimme välillä vilvoittelemassa juoden olutta. Kumpikaan ei pitänyt pyyhettä ollessamme saunan terassilla ja se tuotti minulle monta ylimääräistä sydämenlyöntiä. ”Uskaltaisimpa sanoa ääneen mitä ajattelen”..Mietin..

Olimme saunoneet jo useamman tunnin ja Jori päätti rueta peseytymään. En tiedä olinko jo niin kiimainen vai humalassa etten pystynyt enää kovinkaan piilottelevasti katsomaan tuota lähes jumal olennoksi muodostunutta miehen elintä. Katsoessani kuinka Jorin käsi hieroi saippuaa ensin kyrvän varteen ja sitten palleille. Samalla kun seurasin tuota miltei hidastettuna tapahtuvaa peseytymistä, en huomannut etttä Jori katsoi minua suoraan silmiin.

”Mitä sinä teet?” Jori kysyi vakavana.

”En mitään, mietin.” Vastasin äkkiä

”Katsoitko sinä minun munaani?”

”No en, tai no eihän noin isoa voi olla huomaamatta” vastasin, ja säikähdin samantien mitä olin sanonut.

”hah” Naurahti Jori ja jatkoi ”Ei se nyt paljon isompi ole kuin sullakaan.”.

”Mistäs tiedät minun kokoni?” sanoin ja laitoin leikkimielisesti kädet suojakseni.

”No olenhan minäkin verrannut sinua ja muita. Katsottiinhan me pentunakin leffaa ja sinulla seisoi selvästi.”

”No niin seisoi sinullakin!” puolustauduin.

”No niin seisoikin, katsottiinhan me sentään pornoa. Olisi ollut todellinen tarve silloin runkata.”

”Älä muuta sano. En vaan uskaltanut ehdottaa..” vastasin.

”Ehdottaa mitä? ” Jori kysyi yhtä´kkiä vakavampana.

”ööh, ajattelin että oltas silloin runkattu yhdessä. Siis itseämme, mutta yhtäaikaa..”

”Olisitpa sanonut ääneen, mietin aivan samaa mutta sitten porukat rynni eteiseen ja oli pakko sulkea video..”

Mietin hetken mitä olin juuri kuullut. Oliko Jorikin ajatellut yhdessä runkkaamista jo lapsena, ja kumpikaan ei ollut uskaltanut tehdä aloitetta. Mietin kuumeisesti mitä tekisin nyt, koska minulta ei ollut into kokeiluun lakannut missään vaiheessa. Päinvastoin.

”Nyt ei taida porukkas olla tulossa..” sanoin ja jäin katsomaan mitä Jori tekee.

”Ei oo tulossa. Ajattelitko että kokeiltas mitä jäi pentuna tekemättä?” Jori kysyi suoraan.

”Se olis jännä kokeilla” vastasin.

Jori hyppäsi takaisin lauteille, ja katsoimme hetken toisiamme hieman hölmönä. Kuitenkin lähes yhtäaikaa aloimme hieromaan puolikovia kyrpiämme ja seuraamaan kuinka toinen tekee itselleen samoin. Tunne oli jumalainen, olin haaveillut tästä jo varmaan kymmenen vuotta. Masturboidessani sain katsoa kuinka Jori hieroo siitintään, lähes 20cm pitkää suonikasta munaansa joka näytti ettei se olisi mahtunut käteenkään kokonaan. Jori seurasi kuinka nopeutin tahtia ja vatkasin munaani samalla kun pallini osuivat leppäisille lauteille. Jori kääntyi hieman ja nojasi seinään. Näin hänet näin paljon paremmin. Käännyin itsekkin. Istuimme nyt vastakkain ja katsoimme kuinka nopeutuvaan tahtiin koskettelimme itseämme.

”Kun kuitenkin ollaan jo näin pitkällä, saisinko kokeilla miltä tuo tuntuu?” sanoin ja osoitin Jorin haarojenväliin.

”Kokeile vain” Jori sanoi ja siirtyi niin että ylsin häneen kiinni.

Laitoin käden hänen munaansa ja tunsin kuinka sydämensyke tuntui kärjessä asti. Samalla hän otti minusta kiinni ja aloimme runkkaamaan toisiamme samaan tahtiin. Hymyilimme hieman mutta kumpikaan ei sanonut mitään. Kiinnitin katseeni takaisin alas ja kumarruin. Jori selvästi hätkähti hieman mutta rauhoittui heti kun terska tuli suuhuni. Aloitin imemään hänen munaansa samalla kun Jori kääntyi ylälauteelle seljälleen. Uskoin hänen nauttivan yhtä paljon kuin minä tällä hetkellä. Lopetin imemisen hetkeksi ja vatkasin munaa pitäen välillä kiinni kauttaaltaan varresta, välillä pelkästään palleista. Jorin muna alkoi sykkiä ja huohotus lisääntyi. Tunsin kädessäni Jorin saavan ja laitoin toisen käden suojaksi terskan päälle.

”AAAAH” Jori sai sanotuksi samalla kun tunsin kämmeneni kastuvan ja munan varren liukastuvan.

”Olipa mahtava, sun vuoro” Jori sanoi ja nousi istumaan.

Mitään sanomatta, kävin pitkälleni ylälauteelle ja Jori otti siittimen suuhunsa. Se tunne kuinka tuo kaveri, jota olit ajatellut useita vuosia on nyt, hieman humalassa ottamassa sinulta poskeen lauteilla joilla olit katsellut häntä ja ajatellut näin käyvän. Kauaa ei tarvinnut Jorin munaani nuolla, kun tunsin että lasti lähtee liikkeelle. Otin Jorin päästä kiinni ja annoin hänelle lopputahdin jolloin laukesin valtavalla voimalla hänen suuhunsa. Jorilla oli varmasti hankaluuksia saada nieltyä kaikki mitä kyrpäni hänen suuhunsa pumppasi mutta onnistui kuitenkin lopulta.

Makasin hetken lauteilla samalla kuin Jori peseytyi ja mietin että kotiinlähtöön on vielä monta, monta tuntia aikaa…

2 kommenttia viestissä: “Mökkireissu”

  1. pimppi märkänä says:

    Huhhuh! Olipas miellyttävää luettavaa. Olen aina kiihottunut miesten välisestä seksistä 😉

  2. poikasexiä says:

    oli tosi kiihhotavaa lukea sinun kokemus ja toivoisin kirjoitat lisää mitä sen jälkeen minulla on itsellänikin ollut fantasioita mutta ne eivät ole toteutuneet

Kommentoi

top