search
top

Kahluusaappaat

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (39 votes, average: 3.74 out of 5)
Loading...

KAHLUUSAAPPAAT

Minun serkkuni käytti minua hyväkseen, kun olin vielä varsin nuori. Tai raiskasi, siitähän siinä oikeasti oli kysymys ensimmäisillä kerroilla. Olin hädin tuskin viisitoista. Munakarvat olivat vasta alkaneet kasvaa. Tuskin olin edes runkannut siihen mennessä, ainakaan montaa kertaa. Tietysti tiesin seksistä niin kuin nyt siinä iässä tiedetään. Mutta omasta seksuaalisuudestani en ymmärtänyt oikein mitään. Kuka viisitoistavuotias oikeastaan ymmärtää? Ja sitten sellaiseen herkkään elämänvaiheeseeni survaistiin aikuisen miehen iso kyrpä.
Serkkuni oli – ja on – seitsemän vuotta minua vanhempi. Hän asui samalla kylällä, joten sukulaisuuden lisäksi senkin takia jouduimme aika paljon tekemisiin keskenämme. Hän oli iso komea ja vahva mies. Ja hauska. Hän jaksoi puuhata meidän nuorempiensakin kanssa kaikenlaista ja ilman vanhemman ylimielisyyttä. Me pelasimme pesäpalloa, jalkapalloa, hiihdimme. järjestimme painikisoja ja sen sellaista. Me nuoret todella pidimme hänestä ja viihdyimme hänen seurassaan.

Se ensimmäinen kerta meni näin. Serkku houkutteli minua muutaman päivän ajan kalaan kahdestaan kanssaan. Ei hän ennen ollut yrittänyt päästä kanssani kahden olemaan, mutta en mitenkään osannut epäillä mitään ihmeellistä. Hän ehdotti, että lähtisimme lauantaiaamuna aikaisin päivän retkelle vähän yli kymmenen kilometrin päässä olevalle pienelle joelle. Se virtaa metsän keskellä ja sieltä löytyy pari koskeakin. Kalaa tulisi kuulemma varmasti koko kylän tarpeiksi.
Olin ajatuksesta innoissani. Vanhemmillanikaan ei ollut mitään sitä vastaan. Olihan kyseessä serkku, luotettava nuori mies. Eikä kesäkuun alun lauantaina kotitilalla ollut ihmeemmin töitäkään. Ja niistä vähistäkin sen ikäisenä luisti ihan mielellään.

Heräsin siis aikaisin. Päivä ei näyttänyt lupaavalta, harmaat pilvet roikkuivat matalalla. Pakkasin mukaan eväitä, kalastusvehkeet, varalta sadevaatteet ja serkkuni ehdotuksesta mustat kahluusaappaat. Hän tuli hakemaan minua kahdeksalta. Hänellä oli perheensä maastoauto, sillä joutuisimme ajamaan viimeiset kilometrit metsäteitä. Hän oli pukeutunut pitkähihaiseen puseroon, vihreään kalastajan monitaskuiseen liiviin ja verkkareihin. Minulla oli samantapaiset kuteet ja molemmilla samanlaiset lippikset.
Alkumatkan juttelimme hilpeitä niin kuin aina. Näin jälkeenpäin ajatellen serkku oli ehkä hieman ylivirittynyt, nauroi hiukan liian kovaa ja hekotellessaan naputteli minua nyrkillä kevyesti olkavarteen. Ehkä hän oli myös ylen innokas kehuskellessaan, kuinka mahtavaa meillä tulisi olemaan. Mutta enhän minä silloin mitenkään olisi voinut kuvitella niitä joiksikin ennusmerkeiksi.

Kun tulimme metsätietaipaleelle, pilvet purkautuivat tihkusateeksi. Serkkuni vaikeni ja puristi rattia rystyset valkoisina. Hengitys muuttui oudon raskaaksi. Luulin, että hän vain keskittyi ajamiseen vaikealla, kuoppaisella ja kapealla kinttupolulla, ja olin hiljaa itsekin.
Hän pysäköi pöllipinon viereen, josta oli alemmalle koskelle vain vajaa sata metriä. Harmittelin sadetta, mutta hän mutisi, että sitä paremman saaliin saamme. Avasimme takaoven ja kaivoimme sadetakit esiin. Minulla oli kokovihreä, hänellä maastokuvioinen. Istuimme auton perään ja vaihdoimme lenkkarit mustiin kahluusaappaisiin. Kun kiskoimme niitä saappaita jalkaan, serkku kähisi oudolla äänellä:
– Yksikään mies ei ole oikea mies ennen kuin sillä on saappaat jalassa.
– Ai että on sitten valmis kaatumaan ketoon suorilta kintuilta, naurahdin.
– Niinkin, hän kuiskasi ja puristi samassa tiukasti saappaan varren verhoamaa reittäni. Sävähdin, mutta hän päästi nopeasti kätensä, nousi seisomaan ja jatkoi: – Ja mitä pitemmät varret sen miehekkäämpi. Verrataanko, kummalla ulottuu ylemmäs?

Hän kiskaisi minut viereensä seisomaan ja painoi vasemman jalkansa minun oikeaani vasten tiiviisti niin, että saappaat hankautuivat toisiinsa. Hän pani toisen kätensä minun harteilleni ja veti minua kylkeensä:
– Minun ulottuvat ylemmäs.
– Niin kun sinä olet pitempi, mumisin ihmeissäni tästä leikistä.
– No joo, sinulla voi olla vielä kasvu kesken. Kyllähän sen silti näkee, että sinustakin tulee kerran iso mies niin kuin meidän suvun miehet yleensä, pellavapäisiä komeita jättiläisiä.
Hän nosti lippistäni ja pörrötti vaaleita hiuksiani. Vilkaisin häntä, hänen silmissään kiilteli omituinen hymy. Nielaisin ja käänsin katseeni. Ryhdyin kaivamaan autosta vapoja ja uistimia. Hän teki samoin. Päätimme jättää eväät autoon sateen suojaan ja lähdimme marssimaan metsän läpi joelle. Sain kulkea edellä koko matkan, hän ohjasi vain sen verran, että käski suunnistamaan kosken rannalla olevalle pajukon suojaamalle pienelle aukealle. Muuten hän puuskutti takanani:
– Sinä näytät hyvältä noissa saappaissa.
– Älä viitsi. Nolottaa, yritin väännellä irti epämiellyttävästä aiheesta.
– Ei kun ihan tosi. Kaikki varmaan kehuu sinua koko ajan hyvännäköiseksi ja kaikki tytöt ovat sinuun lääpällään.
– No ei kehu kuin korkeintaan vanhat mummut. Sinuahan kaikki pitävät kylän komeimpana miehenä, koetin kääntää aihetta toiseen suuntaan.
– Pidätkö sinä?
– Äh.

Tulimme sille aukealle. Pieni koski pyörteili kutsuvasti siinä vieressä. Tihkusade hämärsi metsän siniharmaaseen sumuun. Veden solinaa lukuun ottamatta oli lähes pelottavan hiljaista. Kyykistyin ruohikkoon panemaan kalastusvälineitäni kokoon. Innoissani odotin pääseväni seisomaan koskeen ja heittelemään.
En kiinnittänyt mitään huomiota serkkuuni, mutta yhtäkkiä hänen saappaansa ilmestyivät ihan eteeni. Kohotin katseeni ja pelästyin hieman. Serkku näytti tosi oudolta. Silmät katsoivat minua kylminä. Suu hymyili ilottomasti. Hän puuskutti raskaasti:
– Painitaan.
– Häh?
– Katsotaan, kumpi on kovempi jätkä.
– Mitä sinä… Tietäähän sen katsomattakin.
– Olen minä nähnyt, miten sinä tappelet kavereittesi kanssa. Sinä päihität ne mennen tullen.
– No joo, mutta niiden kanssa me olemme tasaveroisia. Ei minusta sinulle ole vastusta.
– Saatana, nyt painitaan!

Samassa hän tempaisi minut rinnuksista pystyyn ja kaappasi pääni kainaloonsa. Tunsin poskeani vasten märän ja kylmän sadetakin, kun hän rutisti päätäni ja väänsi minua. Ällistyin niin, etten osannut panna kunnolla vastaan. Ja saman tien hän kamppasi minut maahan ja rojahti päälleni. Sitten… sitten hän yritti suudella minua.
Ehkä olisin voinut luulla sitä pilailuksi, jos hänessä olisi ollut naurua, leikkiä, mutta ei hänessä ollut. Hän oli raaka ja hän käytti voimaa, jota en pystynyt vastustamaan. Puristin kuitenkin huuleni tiukasti kiinni ja yritin käännellä päätäni. En muista, että vielä siinä vaiheessa olisin pelännyt, mutta olin ihan ihmeissäni, mistä nyt oli kysymys. Inisin omituista ääntä ja yritin vääntelehtiä pakoon hänen altaan. Hän nuoli ja näykki kaulani syrjää ahnaalla suulla. Hän kuiski korvaani:
– Just noin, just noin. Tappele vastaan. Se tuntuu hyvältä. Saat kohta miehen munaa, kaunis poika. Sinä tykkäät siitä. Lupaan sen. Minulla on iso kyrpä.
– Eih… en halua. Lopeta, ole kiltti…

En minä oikeasti tajunnut vielä siinä vaiheessa, mitä hän halusi. En vain pitänyt siitä tilanteesta, siitä millaiseksi hän muuttui. Halusin pois. En päässyt. Hän alkoi hieroa lantiotaan alavatsaani. Hän huohotti vain, että olin namupala ja että rakastaisin lopulta sitä touhua.
Hän kohottautui jalkojeni väliin polvilleen. Koetin ponnistautua pakoon, mutta hän tarrasi tiukasti jalkoihini. Hän kiskaisi verkkarini ja kalsarini reisille saappaiden suulle. Sitten hän nosti kinttuni olkapäilleen ja alkoi nuolla kahluusaappaitani. En osannut kuin katsoa häntä ymmärtämättä mitään ja kouria ruohotuppaita.
Samassa hän kaivoi liivinsä taskusta jonkin tuubin ja pursotti siitä viileää ainetta peräaukolleni. Puristin hädissäni pakarat tiukasti kiinni ja samalla tulin puristaneeksi myös saappaani hänen kaulaansa. Hän kähisi, että se tuntui hyvältä, että jatkaisin vain. En halunnut tehdä hänelle hyvää ja nostin jalkojani ylös. Silloin hän survaisi sormensa reikääni. Parahdin säikähdyksestä ja kirvelystä. Kiemurtelin pakoon, mutta hän löi minua nyrkillä täysillä vatsaan ja komensi pysymään paikoillaan. Haukoin henkeä enkä uskaltanut enää liikahtaa. Näin vain koholla olevan ison nyrkin ja pelkäsin uutta lyöntiä.

Sormet jatkoivat vielä jonkin aikaa pyörimistään aukossani, ja tunsin, kuinka ne yrittivät levittää sitä. Sitten serkku vetäisi omat verkkarinsa reisille, ja iso kova kalu ponnahti pystyyn. Hän veti sormet ulos minusta ja hieroi sitä ainetta vehkeensä varteen kummasti hyristen. Hän taivutti jalkani melkein rintaani vasten, painoi terskaa reiälleni ja löi taas rajusti minua vatsaan. Samassa tunsin, kuinka perseeni täyttyi. En saanut hengitettyä, taivuin kaarelle. Halusin huutaa, mutta ääntäkään ei päässyt suustani.
Lakkasin olemasta. Ajattelin, että tämä tapahtuu jollekin muulle, jossakin muualla. Tunsin, mutta en tuntenut. Kuulin, mutta en kuullut. En saanut suljettua silmiäni, mutta käänsin katseeni pois siitä miehestä. Katsoin ruohoa vieressäni, pajuja, suurta kuusta, jonka latva hävisi harmaisiin pilviin. Olin tiainen, joka pyrähti lentoon kuusen oksalta. Tunsin vain tihkusateen pisarat kasvoillani. Ja outoja rytmikkäitä hyökyjä sisälläni.

Lopulta serkku kouristeli ja urahteli rajusti. Sitten hän vetäytyi minusta ja huohotti:
– Jumalauta jätkä, aivan mahtava perse. Saatanan mahtava perse. Vittu mikä pano.
Hän nousi ja kahlasi koskeen. En katsonut, mutta luulen, että hän pesi kalunsa. Minä makasin liikkumatta paikallani, ajattelematta mitään, ajattelematta ruumistani. Serkku huusi, että nyt me ryhtyisimme kalastamaan, että emmehän me voisi palata kotiin ilman saalista, että meitähän pidettäisiin onnettomina erämiehinä.
En halunnut nähdä häntä. Ryömin nopeasti piiloon kuusen alle, kyykistyin alhaalla roikkuvien oksien suojaan. Tunsin jotakin märkää valuvan takapuolestani. En uskaltanut katsoa tai koskea sitä. Hankasin sitä kohollaan olevaan kuusen juureen ja vedin sitten housut ylös. Istuin nojaamaan runkoon, puristin polvet rintaani vasten ja haistelin neulasten tuoksua. Kuvittelin, että nyt on joskus muulloin, joskus ennen eikä mitään oikeastaan tapahtunutkaan.
En tiedä, kuinka kauan siinä meni, ehkä muutama tunti. Lopulta serkku tuli kuusen luo ja kertoi saaneensa kolme ahventa, ja että voisimme lähteä kotiin. Kotiin? Missä on koti? En liikahtanutkaan. Hän taivutti oksia syrjään. Hänellä oli taas se ilme. Pelästyin. Vetäydyin taaksepäin, mutta hän tarrasi minun saappaisiini ja kiskoi minut esiin kuusen alta.
– Älä nyt pelleile, hän sanoi. – Mukavaahan se oli. Sinäkin tykkäsit siitä vai mitä? Vaikka taitaapa perseesi olla nyt niin kipeä, ettet heti halua uusiksi. Haluaisitko ottaa suihin?
– Minä haluan pois, kuiskasin.
– Ihan kohta, älä hätäile, hän mumisi.

Hän veti taas housunsa reisille ja tunki toisen saapasjalkani reisiensä väliin. Hän alkoi hieroa kaluaan saapastani vasten. Minulta pääsi itku, mutta en saanut silmiäni irti siitä paisuvasta paksusta kyrvästä. Nyyhkytin voimattomana, kun hän runkkasi mällinsä saappaani varrelle ja nuoli sen sitten tyytyväisenä virnistellen pois.
Hän käski minun pestä naamani kosken vedellä. Sitten hän töni minua edellään autolle. Hän kaivoi eväämme esiin ja tarjosi minullekin. Käännyin ympäri ja oksensin ja oksensin. Oksensin tyhjän vatsani ja kuolleen nuoruuteni siihen metsätielle.
Kun lopulta ojentauduin pystyyn, hän tarjosi minulle kahvimukia ja kehotti huuhtomaan pahan maun suustani. Hörppäsin kahvia ja purskutin sitä suussa. Sitten sylkäisin sen päin hänen näköään. Hän heitti termoskannun maahan, paiskasi minut autoa vasten ja tarttui minua kurkusta. Hän puristi niin lujaa, etten saanut hengitettyä ja olin varma, että nyt kuolen. Hän sähisi:
– Saatanan jätkä, minulle et rupea ryppyilemään! Ja jos vihjaisetkaan jollekulle tästä päivästä, minä tapan sinut. Vaikka ethän sinä kenellekään mitään puhu, ethän sinä halua, että sinua aletaan pitää homona. Vai mitä?

Kauhuissani nyökyttelin. Hän antoi minulle paperinenäliinan ja käski pyyhkiä kahvit naamaltaan ja sadetakilta. Tein niin kädet vapisten.
Sitten hän ajoi minut kotiin. Auton ikkunasta hän vielä naureskeli isälleni, että hän oli saanut kolme ahventa, mutta Kalle oli jäänyt vaille saalista, vaikka iso vonkale oli jo sylissä. Pakenin omaan huoneeseeni vintille.

Riisuin kahluusaappaat ja piilotin ne komeron pimeyteen, josta en koskaan aikonut kaivaa niitä esiin. Vaihdoin verkkarit ja kalsarit farkkuihin. Heittäydyin sängylle ja kääriydyin päiväpeitteeseen. Minä häpesin itseäni. Minä! Uhri! Vannoin, etten kerro tapahtuneesta koskaan kenellekään. Eikä se johtunut vain serkun uhkauksesta. Pikemminkin aloin pelätä, että hän vihjailisi siitä muille. En olisi kestänyt sitä julkista häpeää, sitä kuiskutusta, niitä katseita, en edes myötätuntoa. Olin varma, että eläisin loppuelämäni kauhun vallassa.
Äiti kävi pyytämässä syömään, mutta sanoin, ettei minulla ollut nälkä. Hän kysyi huolestuneena, oliko joku vikana. Vakuutin kaiken olevan hyvin, että olin vain väsynyt kalareissusta. Myöhemmin isä huuteli minua saunomaan hänen ja pikku veljeni kanssa. Ilmoitin, että saunoisin viimeisenä, kun muut olisivat käyneet kylpemässä. Vanhempani olivat jo aikaisemminkin osoittaneet upeaa hienotunteisuutta ymmärtämällä, että murrosikäiselle on välillä tärkeää saada olla yksin, saunassakin, omaa itseään tutkimassa – ja runkkaamassa.
Nyt oli tietysti kyse muusta. En halunnut paljastaa kenellekään häväistyä ruumistani. Kun sitten saunoin, hankasin itseäni puhtaaksi tolkuttoman kauan kaikkialta muualta paitsi takapuolesta. Sinne en kyennyt koskemaan pitkään aikaan. En sen takia, että se olisi sattunut, vaan siksi että inhosin sitä osaa itsestäni.
Moniin päiviin en halunnut tavata ketään. Olin iloinen, että oli kesäloma eikä minun tarvinnut mennä kouluun. Serkkuani en tietenkään kyennyt edes ajattelemaan saati sitten näkemään tai kuulemaankaan hänestä. En aikonut olla hänen kanssaan missään tekemisissä enää koskaan. Mutta niin ei käynyt.

Pikku hiljaa ymmärsin, etten voi kokonaan eristäytyä muista ihmisistä. Muuten he voisivat alkaa ihmetellä, mitä on tapahtunut. Aloin tapailla ikätovereitani. En tosin kyennyt olemaan ihan entisenlainen riehakas itseni, mutta ei kukaan mitään sanonut. Kai jokaisella siinä iässä on omat vaiheensa, ja vaitonaisuuttani pidettiin varmaan sillä tavalla asiaan kuuluvana.
Kylän nuorilla oli tapana tapailla toisiaan iltaisin maamiesseuran talon liepeillä. Pari päivää juhannuksen jälkeen olin siellä kavereitteni kanssa. Äkkiä näin serkkuni tulevan tietä pitkin parin sadan metrin päässä. Hätäännyin. Sanoin kavereilleni, että taidan lähteä jo kotiin. Oikaisin sydän jyskyttäen pienehkön metsän läpi, ettei minun olisi tarvinnut kävellä serkkuani vastaan.

Kun tulin metsästä pellolle, serkkuni oli minua vastassa. Siinä hän seisoi edessäni kädet puuskassa, jalat haarallaan pelottavan isona. Hän tuijotti minua täysin ilmeettömästi.
– Minne kiire, hän murahti.
– Kotiin. Minä haluan kotiin, kuiskasin ääni vapisten.
– Sinä pakoilet minua.
– En! Varmasti en. Enkä ole sanonut kenellekään mitään, sopotin ja kurkkuani kuristi kauhu.
– Meillä on nyt vähän puhuttavaa. Meillä on asioita kesken.
– Ei! Ole kiltti, minä haluan kotiin.

Hän raahasi minut viereiseen latoon ja otti minut taas. Sillä kertaa minä panin vastaan, vaikka hän vain nauroi, että se kiihotti häntä entistä enemmän. En välittänyt. Tappelin kuin villieläin henkensä edestä. Olisin halunnut tappaa hänet. Mutta en mahtanut mitään. Hän oli niin paljon isompi ja vahvempi.
Kun hän oli ottanut, mitä halusi, hän istui rintani päälle ja puristi minua taas kurkusta. Se oli todella pelottavaa. Jäisesti hymyillen ja kähisevällä äänellä hän selitti, mitä hän oli ajatellut. Minun oli pakko suostua niihin ehtoihin, jotka hän saneli. Siitä alkoi minun neljän vuoden piinani.

Minun oli oltava valmis hänen käytettäväkseen aina, kun hän halusi. Ja hän halusi usein. Minun oli aina edes teeskenneltävä pyristeleväni vastaan – opin nopeasti, että mitä uskottavammin kamppailin vastaan sitä nopeammin hän kiihottui ja homma oli pian ohi. Minulla piti olla aina kahluusaappaat tai sitten tavalliset kumisaappaat, sillä hän sekosi niistäkin. Hän tykkäsi ruiskia spermansa saappaille, ja mieshän oli mies vasta saappaat jalassa. Hän nai minua kaikissa mahdollisissa paikoissa, autossa, pellolla, metsässä, navetassa, saunassa ja kerran meilläkin, kun kotiväki oli kyläilemässä. Teimme myös sinne joelle useita kalareissuja, ne olivat pahimmat.

Alkuaikoina niillä panokerroilla sen jälkeen, kun olin riittävästi leikkinyt vastustelevani, minä vain makasin ja otin vastaan kuin kuollut kala, mitä tuleman piti. Minä ikään kuin hylkäsin ruumiini sen naimisen ajaksi ja leijuin muissa maailmoissa. Se homma ei koskenut minua, siinä oli joku muu eikä sillä muulla ollut minun tunteitani.
Mutta ehkä viimeisinä parina vuonna minä hetkittäin taisin nauttiakin siitä seksistä. Ainakin minun kaluni saattoi ruveta seisomaan. Olin siitä ensimmäisillä kerroilla kauhuissani. Tarkoitan, etten olisi halunnut sitä, en halunnut nauttia serkustani enkä seksistä hänen kanssaan! Enhän tehnyt sitä vapaaehtoisesti. Mutta niin vain tapahtui, kalu seisoi.
Serkkuni kyllä nautti niistä hetkistä. Kasvuni muuten loppui siinä seitsemäntoistavuotiaana ja kaluni oli isompi kuin hänen. Serkku tykkäsi kosketella kovaa vehjettäni, mutta pakotti minut itse runkkaamaan sitä. Hän halusi, että ammun liemet omille saappailleni, ja sitten hän nuoli ne puhtaaksi. Se oli minusta iljettävää.

Kerran hän polvistui eteeni ja otti kaluni suuhunsa. Mitään ajattelematta tartuin hänen päähänsä ja rupesin täysillä nussimaan hänen kitaansa. Ehkä siinä oli vähän raivoisaa kostonhimoakin. Hän oli tukehtua. Hän suuttui ja pieksi minut. Hän ei muuten koskaan lyönyt minua päähän, etteivät jäljet herättäisi huomiota.

Melkein joka kerta, kun oli pannut minua, serkku tivasi minulta, olinko tykännyt siitä. Vaikka kyrpäni olisi seisonutkin, vastasin, että en. Se oli ihan tottakin. Miten kukaan voisi nauttia seksistä, johon on pakotettu? Häntä vitutti vastaukseni, mutta koskaan hän ei pakottanut minua valehtelemaan. Luulen, että hänellä pohjimmiltaan oli jatkuvasti huono omatunto, ja jos olisin edes joskus oikeasti nauttinut, hän olisi voinut valehdella itselleen, ettei ole ihan niin syyllinen ja paha kuin oli. Mutta sitä armoa en hänelle antanut, en halunnut enkä voinut.
Koska serkkuni jatkuvasti kehui minua namupalaksi ja komeaksi ja ties miksi, aloin järjestelmällisesti pilata ulkonäköäni. Lakkasin urheilemasta ja annoin itseni laihtua lähes luurangoksi – kai se oli jotain anoreksiaa. Lysäytin ryhtini ja aloin laahustaa. Kasvatin pitkät hiukset enkä pessyt niitä kuin harvoin. Rukoilin jumalaa iskemään naamaani hirveän aknetaudin niin kuin yhdellä luokkakaverilla, mutta se ei onnistunut. Eipä se jumala muutenkaan ollut minun kohtalostani kiinnostunut. Mutta vaikka muut ihmettelivätkin muutostani, ei se serkkua hidastanut.

Näin jälkeenpäin voisi kai niiden piinavuosieni ainoaksi myönteiseksi puoleksi laskea yhden asian. Kun eristäydyin yhä enemmän muista ihmisistä ja maailmasta, keskityin kirjoihin ja läksyihin. Kaikkien – varsinkin vanhempieni ja opettajieni – ihmeeksi minusta tuli huippuoppilas. Siitä tulikin pelastukseni. Kirjoitin uskomattoman hyvin paperein ylioppilaaksi ja pääsin yliopistoon. Pois kylältä, pois serkkuni käsistä. Piiloon mielestäni suureen kaupunkiin.

Vapaus, sitä se oli. Tietysti se oli rajoitettua vapautta. Minulla oli edelleen muistoni niistä kauheuksista, häpesin häväistyä ruumistani ja pelkäsin ihmisten katseita. Silti ensimmäisinä öinä uudessa opiskelijakämpässäni rutistin tyynyä kasvoihini ja itkin sen märäksi. Minä itkin onnesta, että kaikki se oli nyt ohi. Olin vapaa sillä lailla.
Varsinaisiksi vapauttajikseni tuli kaksi kaveria, Kari ja Hanski. Heillä oli kämpät samassa kerroksessa kuin minulla. He tunsivat toisensa entuudestaan. Kari oli toisen vuoden opiskelija ja Hanski minun tapaan ensimmäisen. Meillä kaikilla oli eri pääaineet, mutta joidenkin samojen sivuaineiden takia yhteisiä kursseja. Sillä tavalla tutustuin heihin. Meistä tuli kaverit kuukaudessa. Tai minusta ei olisi tullut, mutta jostain syystä pojat kiskoivat minut sitkeästi mukaan kaikkeen mahdolliseen. Ennen kaikkea he vetivät minut kokemaan iloisten ja vapaiden nuorten jätkien elämää, jota en ollut elänyt päivääkään neljään pitkään vuoteen. He tietävät, että kirjoitan tätä nyt, joten tähän: Kiitos, pojat.
Minä häikäistyin siitä elämisen riemua pursuavasta äijäilystä. Näiden uusien kavereideni kanssa kävin ensimmäistä kertaa elämässäni baarissa kaljoilla. Vieläpä keskellä päivää suoraa luennolta. Mikä upea, mahtava synti! Siis minulle, joka en ollut eläissäni maistanut alkoholia. Onneksi sain kärsiä humalan jälkeisistä krapuloistakin, ettei minusta ihan alkoholistia tullut. He retuuttivat minut lenkille, vaikka kuntoni oli niin huono, että pyörrytti pelkkä juoksemisen katsominenkin. He pakottivat minut kanssaan kuntosalille, hyvä jos alkuun sain ylös kymmenen kilon käsipainon.

Minä aloin muuttua. Kaikki se touhuaminen teki minut nälkäiseksi ja minä söin kunnolla moneen vuoteen. Ennen joulua olin lihonut kuusi kiloa eikä niistä kiloista yksikään ollut läskiä. Liikkuva liha on nälkäinen ja vahvistuu. Minun ryhtini oikeni. Aloin taas pitää huolta puhtaudestani.
Kerran marraskuun lopun lauantaina, kun olimme tulleet lenkiltä, käyneet suihkussa ja otimme Hanskin kämpässä kaljaa, pojat keksivät, että minun täytyy saada uusi kampaus. Epämääräisenä roikkuva pitkä tukkani ei kuulemma ollut ihan ajan tyyli-ihanteiden mukainen niin kuin Hanski piruili. Hän istutti minut jakkaralle keskelle lattiaa, kietoi pöytäliinan harteilleni ja tarttui melkoisen lennokkaasti saksiin. Tuota pikaa joka puolella lojui tukuttain pitkiä vaaleita hiuksia. Minua hermostutti aika lailla, varsinkin kun vastapäätä istuva Kari jähmettyi tuijottamaan minua kaljapullo huulillaan.
– Jumalauta Kalle, sinähän olet helvetin hyvännäköinen jätkä, hän kuiskasi.
– Älä. Älä viitsi, säpsähdin, sillä minä pelkäsin edelleen olla kenenkään silmissä minkään näköinen.
– Joo, ihan tosi, huudahti Hanski, joka kiersi eteeni katsomaan. – Miksi helkkarissa sinä olet piiloutunut tuollaisen käsittämättömän kuontalon alle?
– Minä… Mitä te nyt, purin kauhuissani alahuulta, kun muistot pyrkivät taas pintaan. – Miksi te tuollaisia puhutte…
– Odota. Viimeistelen vielä vähän, Hanski rynnisti pääni kimppuun.

En uskaltanut katsoa kumpaakaan. Hanski pörräsi ympärilläni kuin mehiläinen. Hän hieroi tukkaani geeliä ja nyppi karvojani kummasti. Minä hoin itselleni, etteivät pojat halua sinusta mitään sellaista kuin serkku. Ei huolta, nämä ovat oikeita kavereita. Mutta syvään istahtanut pelko takoi sydäntäni hurjana.
Sitten Hanski tempaisi liinan harteiltani kuin härkätaistelija. Kämpän ilmassa leijui hetken sakeanaan kolmekymmensenttisiä karvoja. Kari hihkui intona, ja Hanski raahasi minut taiteilijan ylpeydellä kokovartalopeilin eteen. Mitä näin? Satayhdeksänkymmentäsenttisen, terveen hoikan, leveäharteisen nuoren miehen, jolla oli jämäkkä leuka, suuri suu täyteläisine huulineen, suurehkot siniset silmät – ja kolmisenttiset hiukset, jotka sojottivat sinne tänne. En tunnistanut itseäni. Olin hämmentynyt.
– Hitto, Kalle, sinusta kuoriutui yliopiston komein jätkä, Kari hymyili.
– Eipäs kun kaupungin. Ja minä loin sinut, Hanski hehkutti.
– Älä puhu paskaa. Sinä leikkasit vain hiukset, Kari ilkkui. – Kalle on ollut tuollainen koko ajan. Me vain olemme olleet sokeita.
– No okei, mutta minä autoin luontoa tekemään rumasta ankanpojasta joutsenprinssin.
Pojat nauroivat ja riitelivät tuohon tyyliin pitkään ja takoivat välillä minua innoissaan selkään. Katsoin molempia peilin kautta. Vaikka kuinka epäilin, en nähnyt kuin oikeaa kaverillista riemua. He taisivat iloita puolestani ihan vilpittömästi. Katsoin itseäni. Niin, peikosta tosiaan oli tullut prinssi, tai sammakosta, tai tuhkimuksesta. Arasti uskalsin sanoa peilikuvalleni, että taidan pitää sinusta.

Lopulta uskaltauduin poikien ilonpitoon ja kiitin heitä. Siivosimme muutosleikin sotkut enkä tuntenut pienintäkään ikävää, kun survoin entisiä hiuksiani roskapussiin. Pojat lähtivät pörräämään kaupungille, mutta minä en. He uhkasivat nimittäin panna minut häkkiin ja kuljettaa näytillä baarista baariin. Vaikka ymmärsin heidän iloitsevan minun puolestani ja omasta yllättymisestään, minua hermostutti ajatus joutua silmätikuksi. Se olisi muistuttanut liikaa serkusta.
Hän muuten yritti koko alkusyksyn tosi ahkerasti saada minuun yhteyttä. Hän soitti ja lähetti tekstareita. Hän oli onkinut äidiltä sähköpostiosoitteenikin ja pommitti minua viesteillä. En avannut ainuttakaan. En vastannut mihinkään yhteydenottoon. Loppusyksystä hän hieman jo hellitti.
Hänen pelostaan en käynyt kotona kuin parina viikonloppuna, mutta silloinkin etukäteen kenellekään, edes vanhemmilleni ilmoittamatta. Ja kun hän sai tietää minun olevan maisemissa, istuinkin jo bussissa paluumatkalla. Ihan eristyksissä perheestäni en silti joutunut olemaan, sillä pikku veljeni innostui käymään luonani monena viikonloppuna, halusi maistaa kaupunkielämää.

Joululomaksi sain töitä, joten vietin kotona vain pyhät. Olisittepa nähneet kotiväen ilmeet, kun he näkivät uuden ulkomuotoni. He nauroivat ja hihkuivat. Illalla äiti kävi sänkyni vieressä istumassa, silitti päätäni ja itki, että tervetuloa takaisin omaksi itseksesi, poika. Taisin nieleskellä minäkin.
Sillä lomalla näin kuitenkin serkkuni. Tapaninpäivänä muu perhe lähti kyläilemään serkun perheen luo. Kaikesta houkuttelusta ja painostuksesta huolimatta en suostunut lähtemään mukaan. Arvasin, että kun serkku saisi kuulla minun jääneen kotiin, hän ilmestyisi meille. Kun jäin yksin, lukitsin ovet ja päätin tehdä aika hurjan tempun. Hain isän asekaapista haulikon ja kaksi panosta. Asetuin tuvan ikkunan ääreen sellaiseen asentoon, että hän näkisi minusta sivukuvan. Hän tuli puolessa tunnissa. Hän nousi ulkoportaat ja kokeili ovea. Kun hän tajusi oven olevan lukittu, hän palasi lumiselle pihalle ja katseli valaistuja ikkunoita. Kun silmänurkastani huomasin hänen nähneen minut, kohotin haulikkoa, panostin sen, ja klaks, nostin sen kainalooni ampumavalmiuteen. En tietenkään olisi ampunut häntä, mutta onneksi hän ei ollut varma siitä – kaipa osoitus syyllisyyden tajuamisesta. Hän jähmettyi, katsoi minua hetken ja pakeni, että lumi lensi kantapäistä. Hetken silitin asetta, sen metallisten piippujen kylmyyttä ja mietin, mitä olisi tapahtunut, jos olisin pari vuotta aiemmin älynnyt käyttää sen voimaa. Olisinko silloin hallinnut itseni? Kylmät väreet puistattivat minua. Poistin panokset ja palautin haulikon kiireesti lukkojen taakse. Sen jälkeen serkku ei kuitenkaan enää lähetellyt minulle viestejä.

Ensimmäisenä arkena palasin kaupunkiin ja töihin. Kun opinnot taas alkoivat, pomo halusi minun jatkavan osa-aikaisena apulaisena erilaisissa projekteissa. Hän kehui minua ja halusi minun perehtyvän alaan, kun se nyt kuitenkin sivusi pääainettani. Olin niin otettu, että en saanut yöllä unta. En ollutkaan enää pelkkä paskainen persereikä. Minua arvostettiin kerrankin – tässä ei kotiväkeä lasketa – vaikka olin alalla ihan vasta-alkaja. Ja ratkaisihan se myös opiskeluajan taloudelliset huolet. Niin ja olen samassa yrityksessä vieläkin, nyt kokoaikaisena.
Tammikuun lopussa Kari ja Hanski alkoivat puhua asumisasioista. Olimme viettämässä lauantai-iltaa kapakassa, tavalliseen tapaan pyynnöstäni syrjäisessä pöydässä katseilta piilossa. Kari selitti innoissaan:
– Me ollaan Hanskin kanssa ajateltu, että vuokrattaisiin asunto vapailta markkinoilta.
– Kuulostaa hienolta idealta, innostuin.
– Joo, eihän asuntolakämpästä saa kotia edes sisustusarkkitehti, Hanski virnisti. – Eikä se välttämättä tule porukassa kalliimmaksikaan.
– Meillä pelaa Hanskin kanssa niin hyvin yhteen, ettei pitäisi pahempia riitojakaan tulla.
– Teillä? Niin, ei teillä, tunsin kummaa karvautta, kun tajusin olevani asuntosuunnitelman ulkopuolella.
– Tuota… Kalle… me ajattelimme kyllä pyytää sinuakin kimppaan…
– Ihan tosi, yritin leikkiä yllättynyttä, vaikka olin hypätä riemusta kattoon.
– Joo, mutta siinä on yksi iso mutta…
– Mikä? Rahasta ei ole kiinni, jos se on ongelma.
– Ei siitä. Tuota… me ollaan pari, Kari änkytti.
– Mikä?
– Homopari, Hanski täräytti. – Me alettiin seurustella joululomalla.
– Niin että kai tajuat, että jos lähtisit meidän kanssa kimppaan, sinun pitäisi hyväksyä tämä asia ilman irvistelyä.
– Et muuten satu itse olemaan homo, Hanski yritti piristää hämmentyneeksi muuttunutta tunnelmaa.
Mykistyin. En muistanut hengittää. Homoja? Minä homo? Luoja, tajusin, että en ollut ajatellut seksiä tai omaa seksuaalisuuttani pätkääkään puoleen vuoteen. Siis sillä tavalla että olisin halunnut naida ylipäätään – partnerin sukupuolesta riippumatta. Ne asiat olin sulkenut vapauteni ulkopuolelle. Ja nyt – pojat homoja. Odottivatko he jotain minusta?
Ja olinko minä homo? Sinä hetkenä siihen kysymykseen oli pelottavaa vastata. Tiedän nyt, että läheskään kaikki, joilla on samantapaisia kokemuksia kuin minulla eivät välttämättä jatka homona. He ikään kuin palaavat omaksi itsekseen, mikä se sitten kulloinkin on. Tai palaavat niin pitkälle kuin se on mahdollista, sillä sellaiset kokemukset vääristävät pitkäksi aikaa ihmisen käsityksen seksuaalisuudesta yleensä ja omasta varsinkin. Kyky normaaliin seksuaaliseen käyttäytymiseen – homona tai heterona – palautuu hitaasti eikä kaikilla koskaan. Kun ihmiseltä riistetään oikeus päättää omasta ruumistaan, kun hänet pakotetaan antamaan ruumiinsa toisen mielihalujen välineeksi ilman vastavuoroisuutta, ei voi tuosta vain odottaa ’normaaliutta’. Minä olen homo, mutta olen varma, että olen sitä luonnostani, en serkkuni takia. Ilman häntä olisin vain ollut homo kaiketi vähän aikaisemmin, luontevammin ja iloisemmin.

Poikien puheet panivat pääni sekaisin. En osannut siinä sanoa mitään. Muistan, että mielessäni välähti, etten minä kyllä ainakaan tytöistä välitä. Taisin näyttää aika tympeää naamaa. Pojat katsoivat minua pettyneinä. Hanski tuhahti:
– En minä tosissani olettanut, että tuon näköinen jätkä voisi homo olla, mutta että kaikista maailman ihmisistä sinä olisit homojen vihaaja. Enpä olisi uskonut!
– Ei! En minä ole! Älkää, aloin sekoilla ja katsoin heitä kai aika sekapäisenä.
– Hei, mikä sinun on, Kari pelästyi.
– Rauhoitu. En minä nyt niin pahalla tarkoittanut, Hanskikin näytti ahdistuvan minusta.
– Ei kun… On yksi juttu. Minun täytyy puhua siitä. Teille. Mutta vain teille!
Palasimme kotiin, minun kämpilleni. Korkkasimme oluet ja minä kerroin kaiken serkustani, kaiken mitä olin käynyt läpi – ihan tuohon tapaninpäivän tapaukseen asti.
– Helvetti soikoon, Hanski raivosi. – Olisit ampunut sen paskiaisen! Täräyttänyt suolet pellolle siltä hirviöltä!

En osaa kuvata, mikä helpotuksen tunne minut lopulta valtasi, kun viimein olin tuskaisesti takellellen vielä kerran kulkenut läpi kaiken kokemani. Pojat olivat järkyttyneitä. He eivät ensin meinanneet osata sanoa mitään tai lauseet katkeilivat alkuunsa. Heistä huokui syvä myötätunto, mutta he olivat myös hienotunteisia. Kari erikseen kysyi, kestäisinkö, jos hän vähän halaisi minua lohdutukseksi. Arastellen suostuin. Hän kietoi käsivartensa ympärilleni hyvin varovasti ja veti itseään vasten. Ensimmäistä kertaa isää lukuun ottamatta mies koski minuun hellyydellä ja lämmöllä, vaatimatta minulta sellaista, jota en olisi halunnut antaa.

No, en tietenkään kestänyt sitä kuin mies. Turskahdin itkemään. Taisin vapista aika horkassa. Hanski tuli ja kaappasi meidät molemmat hieman tiukempaan syleilyyn. Hän sadatteli serkulleni murhanhimoisia kirouksia. Yritin keventää tunnelmaa niiskutusten lomassa:
– Niin että, jätkät, kyllä minä miehen kanssa olen ollut ja kai homokin olen, mutta en osaa ottaa sitä ainakaan vielä ihan rennosti.
– Et tietenkään! Anna itsellesi aikaa, Kari lohdutti.
– Mutta se on varmaa, että sinä muutat meidän kanssamme! Me hankimme sinulle korvatulpat ja suljemme sinut komeroon siksi aikaa, kun me Karin kanssa naida ryskämme, Hanski uhosi täynnä ihanaa itseään, ja nauruhan siitä repesi.
Seuraavina viikkoina jatkoimme elämää entiseen tapaan. Opiskelimme, lenkkeilimme, kävimme salilla ja kaljoittelimme. Minun nähteni Kari ja Hanski eivät osoittaneet toisiaan kohtaan minkäänlaista eroottisviritteistä hellyyttä, ei koskettelua, hyväilyä, halailua eikä suudelmia. Kai he koettivat ottaa huomioon minun epävarmat tunteeni.
Sitten kerran salilla, jossa kolmen kimppana kannustimme ja autoimme aina toisiamme, jouduin ottamaan seuraavan askelen eheytymisen tiellä. Hanski oli penkillä puskemassa kiloja kattoon, ja me Karin kanssa varmistelimme. Äkkiä Kari kuiskasi virne silmissään:
– Kalle-eh! Sinähän katselet Hanskia sillä silmällä. Hyi!
– Mitäh! Enhän, säikähdin.
– Kyy-yllä, senkin pervo, Kari hihitti.
– Voi Kalle, minua ei yhtään haittaa, jos sinun ihanat silmäsi vaeltavat minun jumalaisella vartalollani, Hanski puuskutti hilpeänä ja rojautti tangon telineeseen.
– Sinäkin irstailija! Vai nautit sinä vieraiden miesten katseista tässä minun silmieni alla, Kari leikki närkästynyttä.
– Katso nyt, Kalle. Sinä sait Karin mustasukkaiseksi. Kiitos!
– Minäkö mustasukkainen? Tuosta hyvästä saat kämpillä turpaasi, kultaseni, Kari oli murisevinaan.
– Te olette ihan hulluja, jätkät, pidättelin äkkiä sisälleni pulpahtanutta suurta naurua. – Ihan vain vilkaisin. En kuolannut.
– Kuolasitpas! Leukasi on märkä vieläkin, tuli yhdestä suusta kaksiäänisesti.
Että minä rakastin niitä jätkiä! Ja on totta, että olin alkanut vilkuilla heitä sillä silmällä. Ensin osittain varmaan tiedostamattani, mutta hiljalleen mielihyväni tajuten. Ja olihan heissä katsottavaakin. Salskeita kavereita. Ja salilla oli ihanaa ja pikkuisen kiihottavaakin seurata heidän lihastensa liikettä ihon alla. Mutta ennen kaikkea pidin näkemästäni siksi, että he olivat minulle niin tärkeitä ihmisinä, ystävinä. Joka tapauksessa pidän tätä hetkenä, jolloin oikea homouteni alkoi nousta esiin.
Pukuhuoneessa uskaltauduin kysymään pojilta:
– Käyttekö te koskaan homobaareissa?
– Joo, silloin tällöin. Kuinka niin?
– Ottaisitteko joskus minutkin mukaan?
– Häh, pojat hämmästyivät, ja Hanski jatkoi. – Tietysti. Mennäänkö heti?
– Kuule Kalle, oletko varma, että pystyt siihen, Kari aloitti varovasti. – Siellä kaikki tuijottavat hellittämättä tuon näköistä tulokasta. Monet haluavat jutella sinulle ja jotkut takuulla pyrkivät lääppimäänkin. Se voi herättää sinussa pahoja muistoja.
– Niin, mutta haluaisin yrittää.
– Me menemme tänään. Ja ole huoletta, me toimimme Karin kanssa tarvittaessa suojamuurinasi.

Olihan se aika piinallista, mutta kestin sen. Pysyin aika rauhallisena siinä katseiden ristitulessa, vaikka luulen, että liioittelin niiden määrää ja todellista kiinnostusta. Ja ihan omin avuin torjuin ystävällisesti mutta päättäväisesti kaikki kolme lähentely-yritystä. Omasta puolestani en uskaltanut kovinkaan paljon silmäillä seurakuntaa, mutta tietoisuus siitä, että nämä kaikki miehet olivat suurin piirtein normaaleja homoja, sai oloni kohtalaisen kotoisaksi. Jännittämisestäni huolimatta tiesin, että olin omieni joukossa. Niin ja en sitten iskenyt itsekään ketään. Ehkä se olisi ollut liikaa ensi kerraksi.

Huhtikuussa kolmikkomme löysi sopivan kolmion ja muutimme yhteen. Jeesus, että me touhotimme, isot miehet. Olimme pahempia kuin sisustuslehdet. Kari ja Hanski saivat ison makuuhuoneen ja minä pienen. Olohuoneen pidimme yhteisenä tilana. Minä olin yhteisasunnostamme aivan käsittämättömän onnellinen – ja kavereistani kanssa.
Kun tavarat oli illalla saatu paikoilleen, istuimme keittiön pöydän ääressä kaljoja hörppimässä. Jonkun ajan päästä Hanski iski pöytään korvatulpat. Katsoin niitä hetken hölmönä, kunnes muistin. Vilkaisin poikiin. He hymyilivät ja punastelivat kuin muka ujoina. Hörähdin nauramaan:
– Ja minä kun odotin näkeväni livepornoa.
– Sika, Hanski läpsäsi minua olkapäähän. – Täällä ei suvaita tirkistelijöitä. Täällä suljetaan silmät tai hypätään mukaan.
– Ai oikein mukaan, hekottelin täysillä, mutta nappasin jo ne tulpat kouraan.
– Haluaisitko, Kari kysyi täysin vakavana ja tarttui ranteeseeni. – Meille se kyllä käy.
– Ta-tarkoitatko… Siis oikeasti? Että minä, mömelsin, kun tuntui, etten saa sanaa suustani.
– Tarkoitan, Kari sanoi. – Vai mitä Hanski?
– Joo, olen nähnyt Kallen kullin heiluvan niin suihkussa kuin saunassa ja olisin milloin vain valmis ottamaan sen jättiläispatukan perseeseeni. Mutta, Kari, oletko varma tästä?
– Ai niin joo, Kari puuskahti, ja molemmat katsoivat minua huolestuneena. – Tuota, Kalle, tässä on pieni ongelma.
– Niin mikä, ihmettelin ja pieni pettymys häivähti mielessäni, vaikka en ollut vielä päättänytkään, olisinko halunnut hypätä mukaan kolmanneksi pyöräksi.
– Tuota noin, Hanski alkoi kakistella. – Me tykkäämme aika rajusta seksistä. Minä haluan, että Kari on kovakourainen ja ottaa minut väkisin. Mutta se on tietysti leikkiä!
– Mutta leikistä huolimatta se voi näyttää aika hurjalta. Niin että kestäisitkö sellaista?
– Jaa. Äh, en tiedä. En tiedä, uskallanko ryhtyä ylipäätään minkäänlaisiin seksitouhuihin. Mutta, pojat, jos joskus olen valmis, niin haluaisin tehdä sen teidän kanssanne. Tosin en ehkä haluasi olla se, jota pannaan väkisin.
– Hei, jokainen ottaa sen roolin, josta eniten tykkää. Ketään ei pakoteta ja toista kuunnellaan tarkasti, Hanski vakuutti.

Sitten minua suudeltiin. Jätkät tönivät toisiaan saadakseen vuoronsa. He suutelivat minua naurun kera, mutta aika kiihkeästi. Sitten he suutelivat toisiaan tosi kiimaisina, ja se näytti niin ihanalta, että revin heitä eroon toisistaan ja tunkeuduin omine huulineni väliin. Ihan hullua kuolan vaihtoa, mutta aivan mahtavan riemukasta.
En mennyt heidän mukaansa. Otin oikeasti ne tulpat ja panin ne korviini. Sulkeuduin omaan huoneeseeni ja sukelsin sänkyyn. Ajattelin niitä suudelmia ja hivelin sormella huuliani. Seksi voisi siis tuntua ehkä hyvältäkin. Se voi olla yhdessä jakamista, toisesta välittämistä.

Mietin Hanskia? Miksihän hän haluaa alistua ja vielä haluaa sitä vapaaehtoisesti? Minä en voisi enää, en pakosta enkä halusta. Ja mitä Kari saa siitä, että leikkii kovakätistä alistajaa rakkainta ystäväänsä kohtaan? No, tärkeintä, että he tekevät sitä yhteisestä sopimuksesta, toista oikeasti loukkaamatta.
Käteni hakeutui kalsareihin ja alkoi hyväillä kalua. Miltähän tuntuisi kerran elämässä kokeilla sitä toisen rajua alistamista? Hetken kuvittelin, kuinka panen tuskasta kiljuvaa serkkuani perseeseen, mutta aloin voida pahoin. Otin korvatulpat pois ja aloin kuunnella, millaista meno mahtoi olla seinän takana. Sieltä kuului ininää, voihkintaa ja läiskähdyksiä. Kari tuntui kiroilevan aika uhkaavasti ja Hanski valitti. Mieleni myllersi sekavana. Hoin itselleni, että he haluavat sitä, he pitävät siitä. Kaluni seisoi aivan täysillä ja puristelin sitä kädet täristen. En kestä, mumisin ja tempaisin kalsarit helvettiin, minä haluan nähdä, mitä he tekevät.
Koputin hiljaa oveen ja avasin sen. He olivat lattialla heti siinä oven takana. Heillä oli ihmeekseni nahkatakit päällä. Hanski makasi selällään ja Kari istui hänen rintansa päällä. Kari hieroi vehjettään Hanskin naamaan ja tämä hamusi sitä suuhunsa. Kari katsahti minuun hämmästyneenä:
– Ai, päätit sittenkin uskaltaa?
– Joo, jos sopii…
– Vittu, Kalle, sinullahan on mieletön seisokki. Minä haluan tuon seipään heti perseeseeni, Hanski parahti ja sai heti Karilta litsarin poskelleen. Minä säpsähdin.
– Mutta jos et kestä tätä menoa, et rupea sekoilemaan, vaan pakenet takaisin omalle puolellesi, Kari murahti.
– O-okei, nieleskelin.
Kari nousi ylös ja tuli minua kohti. Hän on siis meistä se lihaskimppu. Hanskikin on lähes hänen veroisensa, mutta minä olen ollut heidän tasollaan vasta pari vuotta. Vaikka olen melkein kymmenen senttiä pitempi kuin Kari, hän näytti tosi uhkaavalta siinä nahkatakissaan. Otin askelen taaksepäin. Hänen kätensä ampaisi niskatukkaani ja kiskaisi päätä alas. Hän suuteli minua ja siitä oli hellyys kaukana. Hän työnsi minua voimalla seinää vasten. En hetkeen osannut tehdä mitään, mutta sitten heräsin. Käsivarteni puristuivat tiukasti nahkatakkimiehen ympärille ja intouduin suutelemaan aivan hulluna. Kiepsautin meidät niin, että pääsin vuorostani painamaan Karia seinään. Minun päässäni räjähti jotakin. Se oli aivan käsittämätöntä hurmiota. Ärisimme muka vihaisina toistemme suuhun ja kourimme toisiamme kuin olisimme kamppailleet jossakin ottelussa. Enkä minä alistunut. Minä tunsin itseni vahvaksi, minä pystyin panemaan vastaan. Se tuntui aivan helvetin vapauttavalta, vaikka tajusinkin koko ajan, että kyseessä on leikki.
Äkkiä huomasin, että Hanskin kourat runkkasivat meitä molempia. Mikä tunne! Karikin voihki ihan täysillä. Hanski ulisi pienellä äänellä polviemme tasolta:
– Jätkät, tapelkaa vähän. Tapelkaa minusta.
– Mitä tykkäisit pienistä paineista, Kari työnsi minua irti ja tuijotti minua kiimaisena silmiin.
En sanonut mitään, vaan kävin suoraan hänen kimppuunsa. Se oli aivan loistava tappelu. Siinä yhdistyi se riemukas painiskelu joskus muinoin kavereiden kanssa ja toisaalta raisu nuorten mies himo. Seksipainia parhaasta päästä, hienoa kovien lihasten voimien mittelyä. Hanski hyppi ja konttasi ympärillämme hihkuen kyrpä pystyssä. Enhän minä Karille pärjännyt, vaan jouduin antautumaan – tosin onnellisena.
Sitten syöksyimme yhdessä Hanskin päälle. Hän sai totisesti kyytiä. Hän voihki, valitti, nyyhkytti ja vaati meitä olemaan rajumpia. Yhdessä välissä pääni oli poikien välissä ja kuinka ollakaan, haltioiduin niiden nahkatakkien tuoksusta, mausta ja natinasta, kun ne hieroutuivat toisiinsa. Olen nykyään melkoinen nahkafriikki.
Sitten Kari ehdotti, että minä nussisin Hanskia perseeseen. Epäröin, kun en ollut sitä ennen tehnyt, mutta kun Hanskikin sitä halusi, suostuin. Kari komensi Hanskin rullamaan minulle kortsun ja sitten liukastamaan kaluni. Olin laueta jo siihen käsittelyyn. Kari tunki sormillaan voidetta Hanskin aukkoon niin, että tältä näytti lentävän silmät päästä. Lopulta Kari pakotti hiuksista retuuttaen rakkaansa kontilleen. Hän tarttui minun vehkeeseeni ja ohjasi sen Hanskin reiälle:
– Ala painaa, äijä.
– Joo, ota minut! Seivästä minut, Hanski ruikutti edessäni reidet vapisten, ja niin ryhdyin hommiin.
– Ei, vittu, ei se mahdu. Liian tiukkaa, puhisin ihmeissäni.
– Totta helvetissä mahtuu, Kari ärähti. – Se puristaa sitä kiinni tahallaan, että se olisi pakko ottaa väkivallalla. Rysäytä kerralla!
– Joo, pakota minut antautumaan sille saatanan mololle, Hanski nyyhkytti.
Kari läimäytti minua pari kertaa kipeästi pakaroille. Tartuin lujasti Hanskin hartioihin, vedin henkeä, hain tukea jaloillani ja puskin sinne reikään voimalla. Nyt oli minun silmieni vuoro lentää päästä! Tältäkö se naiminen tuntui! Järkyttävän hienoa! Niin taisi olla Hanskistakin. Hänen selkänsä nousi kaarelle ja hän parkaisi. Kari alkoi taas pieksää kämmenellä pakaroitani ja nuoli ja näykki nännejäni – kiihottavaa. Sitten hän siirtyi Hanskin pääpuoleen ja pakotti tämän ottaman kalunsa suuhun. Minä ryhdyin jyystämään peräpäätä aivan villinä. Hanski inisi epämääräisiä valituksia suu täynnä kyrpää ja selkälihakset värähdellen. Minun aivoni sumentuivat onnesta ja rehellisesti sanottuna ennen kaikkea siitä vapisevan uikuttajan alistamisesta, oman voimani ja valtani tunteesta. Ehkä juuri minun pitäisi hävetä sitä tunnetta, mutta en voi. Puolustaudun sillä, että se oli sentään niin sovittu.

Kari kurottui vielä suutelemaan minua, mikä siinä menossa oli hampaita yhteen kalisuttavan hankalaa. Tämä elämäni ensimmäinen persepano ei kuitenkaan kauan kestänyt. Hikisenä taoin lantiotani kaverini pakaroihin ja annoin lastini lentää. Rojahdin Hanskin selkään ja hän putosi mahalleen. Nopeasti Kari runkkasi itseltään mahtavat mällit. Osa niistä lensi suoraan näkyä ihaileville silmilleni, osa putosi pitkin meidän kahden makaavan vartaloille.

Lopuksi pakotimme Hanskin runkkaamaan itsensä. Painoimme hänet selälleen lattialle. Kiihotimme häntä nousemalla seisomaan ja kietoutumalla halaukseen. Hyväilimme toisiamme, suutelimme ja uhosimme tekevämme Hanskille kaikenlaista paskamaista. Kun hän oli tulossa huippuunsa, hän halusi minun istuvan hikisellä perseelläni hänen naamalleen. Kari puolestaan venytti hänen pallejaan ja nipisteli nännejä aika kipeän näköisesti. Kun Hanski lopulta tuli, hän huusi persevaossani suoraa huutoa. Se tuntui minusta aivan hullulta ja kutkuttavalta, mutta onneksi myös hyvin vaimealta – kiitos äänieristykseni.

Makoilimme pitkään jätkien patjoilla ja juttelimme. He onnittelivat minua, että olin henkisesti jo niin pitkällä, että olin uskaltautunut mukaan. Tunnustin, että olin pitänyt kaikesta aivan saatanasti, niin painista kuin mälleistä naamallani. Ja naimisesta. Kun pyysin rajuuttani anteeksi Hanskilta, hän nauroi ja halasi minua. Hän sanoi, että oli pitänyt kyllä kyrvästäni, mutta olisi halunnut paljon kovempaa käsittelyä. Oppisin kuulemma vielä oikean käsittelytavan, kunhan saisin pari kertaa seurata, miten Kari häntä kohtelee. Kari olisi ollut valmis antamaan ensimmäisen oppitunnin saman tien, mutta siinä kävi niin, että nainnista ja muutosta uupuneet ruumiimme päättivät paeta höyhensaarille.
Aamulla oli aivan ihanaa herätä alastomana siitä kahden miehen, rakkaan ystävän välistä. Hetken ihmettelin, kun en ollut kaivannut omaan vuoteeseen. Venyttelin varovasti, etten olisi herättänyt poikia. Hiivin hiljaa vessaan ja menin sitten keittiöön laittamaan meille aamiaista. Kahvin tuoksu herätti jätkät ja he kömpivät suloisen unenpöpperöisinä pöytään. Minun upeat uljaat mieheni! Niin sitten alkoi tämä monivuotinen ’avioliittomme kolmelle’.

Koska olin näin päässyt sellaisen naimisen makuun, joka perustuu toisesta välittämiseen, vapaaehtoisuuteen ja iloon – rajuudestaan huolimatta -, halusin tehdä sitä alkuun joka käänteessä. Eikä pojilla ollut vastaansanomista. Ihan kuin olisin ottanut takaisin pelon, kärsimyksen ja häväistyksen vuosiin menettämäni ajan. Nussimme kolmistaan ja pareittain, ihan sen mukaan keitä oli paikalla. Ja melkein aina meillä piti olla nahkatakit päällä sen jälkeen, kun jätkät pakottivat minutkin ostamaan sellaisen itselleni.
Karin kanssa emme keskenämme harrastaneet alkuun persepanoja, kun kumpikaan ei halunnut leikkiä alistuvaa osapuolta. Sen sijaan me väänsimme muka hurjia matseja miehekkäästi uhoten ja karkeasti kiroillen ja sitten runkkasimme. Sitten kerran, kun olimme kaksistaan kotona ja minä lojuin sohvalla katselemassa telkkaria, Kari tuli viereeni. Vitsailimme jotain siitä ohjelmasta, ja Kari pani käden kaulalleni ja kohta painoi polvellaan reittäni.
– Hmmm. Tekisikö mielesi vähän painiskella, kysyin.
– Oikeastaan… antaisitko minun panna sinua peppuun?
– En. Antaisitko sinä minun sinua?
– En. Painaako se serkku vielä sinua niin pahasti?
– Ei, kumma kyllä. En ole ajatellut häntä aikoihin, en edes seksin yhteydessä. Mutta en silti anna sinulle persettä.
– Jos lupaisin olla hyvin hellä?
– Ei! Miksi sinä muuten et anna kenenkään häslätä peräpäässäsi?
– En tiedä. En ole koskaan antanut.
– Et siis edes tiedä, miltä se tuntuu! Entä jos pitäisit siitä?
– Äh, en usko. Minun roolini nyt vain on se mikä on, ja minä viihdyn siinä.
– Ihan teoreettisesti… jos Hanski oikein kauniisti pyytäisi, antaisitko?
– Eihän hän pyydä. Hänen roolinsa on toinen.
– Kuvittele, jos pyytäisi.
– En antaisi. Tai… En tiedä, Kari alkoi rypistellä otsaansa ja veti kätensä harteiltani. – Ehkä… ehkä saattaisin antaa. Minä rakastan häntä todella.
Katsoin siitä läheltä Karin lempeitä silmiä, jotka tutkivat mattoa, ja pientä hymyä, joka arasti kosketteli poskia. Vedin hänet hellään syleilyyn, nuolaisen hänen korvaansa ja kuiskasin:
– Ja minä rakastan sinua. Tiedätkö, taidan perua puheeni. Annan sinulle tässä ja nyt persettäni. Ja lisämausteeksi sinun ei tarvitse olla hellä. Saat panna minua niin rajusti ja raa’asti kuin haluat. Paitsi että saan lopettaa, jos en kestäkään. Sopiiko?

Huhuh, minä totisesti sain kyytiä. Siinä miehessä on hurjaa voimaa, ja hän osaa käyttää sitä niin, että se tuntuu alistetustakin aivan upealta. Minusta tuntuu vieläkin ihmeelliseltä, että minä nautin siitä niin paljon. Makasi selälläni ja jumaloin päälläni villinä riehuvaa lihaksikasta Karia. Kai se oli se rakkaus ja ystävyys. Minulta itseltäni lensi kahdet liemet siinä menossa. Tosin panin minäkin parastani. Ikävä sanoa, mutta olin oppinut serkkuni käsissä näyttelemään tuskaa tosi hyvin, ja perseen käytössä kullin hierontaan Hanskia parempaa oppimestaria ei ole.

Harjoittelimme toipumista makoilemalla kylki kyljessä siinä matolla. Suukottelimme ja silittelimme toisiamme tyytyväisinä.
– Kiitos, Kalle. Uhrautumisesi räjäytti tajuntani. Olet yhtä hyvä kuin Hanski.
– Hanskin veroinen ei ole kukaan. Mutta kiitos itsellesi, Kari. Usko tai älä, mutta hurjuudestasi huolimatta vanhat muistot eivät tulleet mieleeni kertaakaan koko aikana. Minusta tuntuu kuin sinä olisit nussinut minut terveeksi.
– Ei ehkä kannattaisi olla niin varma vielä. Vaikka olet varmasti edistynyt, ja olen iloinen, että halusit tehdä sen juuri minun kanssani. Haluaisitko nyt naida minua?
– En! Mitä sinä yhtäkkiä tuollaisia…
– Minä haluaisin.
– Häh?
– Haluan, että nait minun neitsytpersettäni tuolla helvetin halollasi.
– Oletko tosissasi? Ei sinun tarvitse.
– Olen tosissani. Vaikka pelottaa se sattuminen.
– Minä voin olla kyllä helläkin.
Me olimme molemmat. Ei miehistä uhoa, kiroilua, kovakouraisuutta, alistamista. Ei, vaan käsien rauhallisia tutkimusmatkoja toisen iholla, suudelmia, nuolemista, kahden miehen lämpimien vartaloiden kietoutumista toisiinsa. Naimme niin, että Kari ratsasti päälläni, koska siinä hän pystyi parhaiten hallitsemaan tilannetta tuntemustensa mukaan. Hänen kasvonsa elivät herkästi mukana siinä, miltä hänestä minäkin hetkenä tuntui. Niissä näkyi sattuminen, hämmästys, iloinen nautinto ja lopussa suorastaan kiimainen hurmio. Sain silloin muuten ainoan kerran elämässäni korkata neitsytperseen. Ihmeekseni kestin tosi pitkään ennen kuin pärskivän ja korskuvan Karin villi ratsastus sai minut laukeamaan. Se loppu oli niin huima, että taisin nousta ihan siltaan. Ainakin putosin korkealta, kun olin tyhjentänyt mällini Kariin. Lopuksi hänen vapiseva kehonsa kaatui päälleni ja puristautui tiukkaan ja hikiseen halaukseen eikä hän kuulemma katunut antamistaan.
Makasimme alastomina lattialla ja katselimme telkkaria vielä, kun Hanski tuli illalla kotiin. Kun hän näki meidät, hän teeskenteli hapanta ja oli vääntävinään naamaansa ruttuun:
– Vittu, jätkät, miksette te voineet odottaa minua. Tiedättehän te, miten minua kiihottaa katsoa, kun te kaksi kamppailette.
– Tiedetään, mutta ei me olla tapeltu, hymyilin Hanskin tekonärkästykselle.
– Ai? Mitä te sitten teette siinä? Otatte aurinkoa?
– Lepuutetaan persereikiä. Me nussimme toisiamme takaluukkuun, Kari virnuili.
– Hahahaa. Just joo! Musta on valkoista ja aurinko laskee itään, Hanski sai hepulin ja heittäytyi sohvalle nauramaan.
– Ja se tuntui niin saatanan hyvältä, että me Kallen kanssa päätettiin saada lisää – sinulta, Kari ilmoitti enkä käsitä mistä hän ajatuksen sai, mutta yhdyin leikkiin.
– Hei, ihan tosi, teittekö te sen oikeasti? Kaikista maailman homoista te, Hanski alkoi oivaltaa ja hämmästyä saman tien.
– Kyllä kyllä ja niin kuin Kari sanoi, lisää tarttee nyt saada. Niin että alahan riisua housuja. Sinä panet nyt meitä vuoronperään tai yhtä aikaa, ihan miten haluat, yritin pysyä vakavana.
– No en varmaan pane! Minäkö työntäisin vehkeeni teidän paskaisiin perseisiinne! Hah!
– Mitä me tehdään, Kari? Tyyppi ei halua.
– Hmm. Vastentahtoiset nussijat pitää pakottaa naimahommiin väkivallalla. Kimppuun!

Olipa hilpeä nujakka. Väliin Hanski kiljui ja nauroi hysteerisesti, väliin hän tappeli vastaan ällistyttävän kovaa. Mutta kun saimme viimein hänet riisuttua alastomaksi, hänellä seisoi jo ihan täysillä. Minulla oli ilo olla ensimmäinen Hanskin panoista. Makasin selälläni ja Kari pakotti voimalla Hanskin päälleni. Minä puristin jalkani hänen selkäänsä ja Kari ohjasi kyrvän aukolleni. Sitten hän piiskaamalla ja tukistamalla sai Hanskin tunkeutumaan sisääni. Minä panin parastani ja kun Kari Hanskin vaatimuksesta pieksi hieman rajummin, rakastajani pääsi sellaiseen vauhtiin, että silmät muljusivat hänen päässään. Hän karjui ja kiroili kuin aikamies, kun häneltä viimein tuli.
– Ei saatana, ei ikinä enää, hän puuskutti maatessaan raajat levällään. – Mutta olipa mahtavaa.
– Kultaseni, enää yksi kerta vielä. Koetapa nyt jaksaa, Kari kehräsi liukkarituubi kourassaan.
– Eikä… Armoa!
– Hanski hei, minä lupaan kurittaa sinua samalla tosi kovalla kädellä, kannustin häntä iloisena.

Kesti puoli tuntia saada hänelle taas seisokki aikaan. Kari halusi kokeilla kontiltaan takaapäin panoa. Minä puristin hänen päätään reisieni välissä ja pieksin päällä lykkivää Hanskia nahkavyöllä pakaroille. Aloittelijana Karille taisi kaksi naintia suoleen muutaman tunnin sisällä olla liikaa, sillä niin tuskaiselta hän vaikutti, vaikkakaan ei valittanut.
Kun myöhemmin löhösimme lattialla yhdessä kasassa ja katsoimme telkkaria, jätkät tiivistivät sen illan mielestäni kauniisti:
– Tämä, että me nyt olemme kaikki nussineet toisiamme perseeseen ja ylittäneet omat rajamme toisten takia, jotenkin syvemmin sinetöi tämän liittomme. Olemme kolunneet kaikki toistemme puolet. Ikään kuin tunnemme nyt toisemme. Nyt voimme olla varmoja, ettei kenenkään tarvitse olla muuta kuin mitä haluaa olla.
– Niin, mutta on minusta mukava tietää, että jos sattuisi joskus muuta haluamaan, niin kaverit pystyvät ottamaan toisenlaisiakin rooleja. Ja ovat valmiit tekemään sen minun takiani.
Semmoinen tämä liittomme on ollutkin. Jokainen saa toteuttaa itseään, mutta välillä kaikki suostuvat hyppimään aitojen yli, koska rakastaa niin paljon toisia. Ei tosin pidä luulla, että tämä mitään tasamaata on ollut. Välillä tapellaan tosissaan, välillä on tylsää kuin pyhäkoulussa, mutta yhteen me kuulumme joka päivä.

Serkkuuni, joka onneni takia oli painunut mieleni pohjalle, törmäsin elokuussa. Tai en minä törmännyt. Kari törmäsi, Hanski ja minä näimme sen vain ikkunasta. Kävi nimittäin niin, että isälle ja äidille tarjoutui mahdollisuus lähteä elokuun viimeisellä viikolla viiden päivän matkalle. Kun pikku veljenikin oli juuri silloin jossain – en nyt muista missä –, isä soitti ja pyysi minua hoitamaan karjaa heidän lomansa ajaksi. Minulla ei ollut ihmeemmin muutakaan tekemistä, ja kun ei ollut Hanskilla ja Karillakaan, menimme karjakoiksi kaikki kolme. Vanhemmillenikin tämä joukkovoima kelpasi hyvin.

Siitä tuli hauska ja vähän villikin puoliviikkoinen. Työt sujuivat sutjakasti, sillä Karikin on maalta kotoisin. Kaupunkilaispoika Hanski oli taas elänyt siinä vakaassa käsityksessä, että maito lypsetään purkin kyljessä olevasta lehmän kuvasta, että liha ei ole koskaan ollut elävää vaan iäisesti lötköttänyt lihatiskissä ja että jauhot kasvavat pussissa. Hänen opettamisensa elämän karuihin maalaisiin tosiasioihin oli jatkuvaa hillitöntä nauramista. Tosin hän rakastui intohimoisesti lehmien hoitamiseen ja teki sen tosi hyvin.
Villiä puolta taas edustivat vapaa-ajan hurjat seksileikit. En olisi ikinä uskonut, että maalaisympäristö ja vieläpä minun kotitilani tarjosi niin jännittäviä paikkoja paneskeluun. Hanskin mielikuvitus löysi ne kaikki. Paras taisi olla yöllinen metsäsuunnistus. Ensin hajaannuimme kukin tahoillemme ja sitten merkistä aloimme etsiä toisiamme. Löytäminen johti naimiseen. Kari löysi minut, ja Hanski meidät ähinämme ja puhinamme perusteella. Niiden äänien takia hän oli kylläkin ensin pelästynyt törmäävänsä hirviin. Voi pojat, että siinä menossa metsä ryskyi.
Joka tapauksessa, serkkuni tiesi vanhempieni matkasta ja että minä tulisin siksi ajaksi hoitamaan karjaa. Sitä hän ei tiennyt, että kotonani olisi muitakin kuin minä. Toisena iltana olimme Hanskin kanssa lopettelemassa iltalypsyn jälkitöitä. Kari oli pihalla, t-paidassaan ja farkuissa lihakset pullistellen. Vilkaisin navetan ikkunasta ja näin serkun astelevan pihaan, isona ja rehvakkaana – ei kai muistanut sitä haulikkoa. Kuiskasin Hanskille, että nyt se serkku tuli. Hanski tuli viereeni ja otti minua tiukasti kädestä. Serkulla oli ne kahluusaappaat mutta varret käännettyinä polvista alaspäin. Hän pysähtyi, kun näki Karin, mutta käänteli päätään varmaan minua etsien. Sitten hän sanoi jotakin Karille. Tämä otti rennon asennon, työnsi peukalot niittivyön alle ja kallisti päätään. He puhuivat ihan pienen hetken. Sitten serkku jäykistyi, pyörähti ympäri ja lähti rivakkaan tahtiin ja selvästi pää punaisena marssimaan pois. Kari tuli metkasti virnistellen navettaan. Hanski puristi kourani luut murskaksi ja tivasi Karilta:
– Noh?
– Jaa että tämä nyt oli sitten se serkku?
– Joo. Mitä te puhuitte, kysyin melkoinen levottomuus sydän alassa.
– No, se kysyi, että onko Kalle kotosalla. Minä sanoin, että kuka kysyy. Se sanoi, että serkku. Siihen minä sitten sanoin, että ei, Kalle ei ole täällä sinua varten, eikä täällä ole sinulle ketään muutakaan, varsinkaan ei nuoria teinipoikia. Sitä vastoin täällä on muutama aikuinen mies, jotka tietävät, mitä tarkoittaa sakinhivutus. Sitten se ei halunnut enää jutella.
– Jess! Hyvä, Hanski repesi kiljumaan ja nauramaan, minä itkemään. – Kalle, mitä sinä nyt? Kaikkihan on hyvin
– Kiitos Kari. Ja sinä Hanski, tuhisin nokka valuen poikien halauksessa.
– Ei kiittämistä, Kari hymyili. – Tämän liiton luontaisetuihin kuuluu henkivartiointi ja kaikki muukin suojelu.
– Joo, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Kolme muskettihomoa!
Sinä iltana nauroimme mahamme kipeiksi, kun keksimme kaikenlaisia versioita siitä, millaista seksielämää ne kolme muskettisoturia olisivat voineet viettää. Ja sitten kokeilimme käytännössä joitakin versioita.

Aamulla serkku saappaineen tuli taas mieleeni. Menin vintille ja kaivoin komeron perältä ne omat kahluusaappaani. Pitelin niitä käsissäni ja mietin, miksi sen kaiken oli pitänyt tapahtua, miksi minulle. Näytin saappaita pojille. Hanski hymyili alakuloisesti ja sanoi, että jos niihin saappaisiin ei liittyisi niin paljon pahuutta, hän voisi haluta käyttää niitä seksileikeissämme. Palautin saappaat takaisin komeron pimeyteen, ja siellä ne pysyivät kummittelemassa neljä vuotta.
Pojat palasivat kaupunkiin samana päivänä, kun vanhempani tulivat kotiin. Mukanaan he veivät tuliaisiksi ja palkaksi saamansa viskipullot. Minä jäin vielä pariksi päiväksi. Seuraavana päivänä isä ja minä lähdimme kuljeksimaan metsään. Siellä mäntykankaalla hän yhtäkkiä pysähtyi ja käänsi vakavat kasvonsa minuun. Hetken minua tutkittuaan hän nosti katseensa petäjien latvoihin ja kysyi:
– Nämä pojat… Keitä ne oikein ovat?
– Ne? Tuota, minua alkoi hermostuttaa, mihin tässä ollaan menossa. – Ne on minun parhaat kaverini.
– Ja te asutte yhdessä?
– Joo-o… Kämppiksiä ollaan. Tulee niin halvemmaksikin.
– Kalle, minä kysyn nyt jotakin sellaista, joka saa sinut varmastikin suuttumaan tai loukkaantumaan. Oletko sinä homo?

Minulta oli polvet pettää. En ollut vielä kertaakaan ajatellut kunnolla homouttani perheeni kannalta. Mitä se heille merkitsisi? Häpeää? En osannut sanoa mitään, auoin vain suutani. Isä kääntyi taas katsomaan minua. Aina niin rauhallisen isäni silmät huokuivat lempeinä ja suupielissä karehti pieni hymy.
– Isä, onko sillä väliä?
– Sinulle itsellesi on.
– Hyvä on, huokaisin. – Kyllä, minä olen homo ja rakastan Hanskia ja Karia.
– Hyvä. Miehen pitää tietää, mitä on, ja elää sen mukaan, isä nyökkäsi, kaappasi minut kainaloonsa ja sitten lähdimme jatkamaan matkaa. – Vai että tykkäät molemmista? Mitenkä se oikein onnistuu?

Jumalauta, mikä mies minun isäni onkaan! Ei ihan äkkiä uskoisi aivan tavallisesta suomalaisesta maanviljelijästä. Muukin perheeni tietää asian eikä ole milläänkään. Hanski ja Kari ovat aina tervetulleita kotiini. Serkustani en ole kuitenkaan vihjaissutkaan kotiväelleni. Nykyään ajattelen, että vanhempani saattaisivat kokea asiasta valtavaa syyllisyyttä, koska eivät olleet aikoinaan huomanneet mitään eivätkä olleet kyenneet suojelemaan minua niin kuin vanhempien kuuluu. Kaipa minä puolestani haluan suojella rakastamiani isää ja äitiä sellaiselta syyllisyyden taakalta. Varsinkin kun ainakin omasta mielestäni olen jo kohtalaisesti toipunut koettelemuksistani.

Serkkuuni törmäsin seuraavan kerran vasta kolmen vuoden kuluttua, silloin vuoden sisällä kolme kertaa, isoisämme hautajaisissa ja kaksissa häissä. Ne kolme vuotta menivät aika onnellisissa merkeissä Hanskin ja Karin kanssa. Opiskelimme, teimme töitä, kuntoilimme ja rakastelimme. Kävimme silloin tällöin maalla minun kotonani. Tutustuimme myös Hanskin perheeseen, ja hänen siskostaan tuli aika ahkera kylässä kävijä meillä. Kari halusi pitää omat ’mielisairaat uskonnolliset fundamentalistinsa’ niin kaukana meidän liitostamme kuin ikinä mahdollista. Hän on muuten kuusilapsisen katraan toiseksi vanhin. Yritimme puhua hänelle, että kaikesta huolimatta hänen kannattaisi ehkä nostaa kissa pöydälle perheensä kanssa, mutta hän väitti tietävänsä tasan tarkkaan niiden henkisesti jämähtäneiden kissa-allergikkojen suhtautumisen. Olemme jättäneet asian silleen.
Kun silloin syksyllä menin niihin isoisän hautajaisiin, tiesin varmuudella törmääväni serkkuun. Se ahdisti ja jännitti minua aivan pirusti, mutta enhän toisaalta voinut ottaa henkivartijoitani mukaan sellaisiin sukujuhliin. Pojat lohduttivat, että niiden vuosien treenaamisen tuloksena olin sen verran jämerä äijä, että serkusta tuskin olisi minulle vaaraa. Hanskikin komensi, että jos se jotain yrittää, niin minun tulisi täräyttää sitä pärstään niin, ettei se muista itsellään joskus hampaita olleenkaan. Pääasia oli, etten antaisi sille persettä, koska muuten hän ja Kari tulisivat niin mustasukkaisiksi, etteivät olisi teoistaan enää vastuussa.

Kerrottakoon ensin taustaksi, että hautausmaalla jouduimme hieman siistimään isoisän haudalle tulevia kuusenoksia. Hain sitä varten isän auton hansikaslokerosta puukon. Kun homma oli tehty, puukko unohtui tupessaan minun pikkutakkini povitaskuun. Onneksi.

Peijaiset pidettiin siellä maamiesseuran talolla. Huomasin serkun kyttäävän tilaisuutta päästä juttusille. Hän tuntui kiertävän minua kuin nälkäinen kissa kuumaa puuroa, mutta pidin huolen, että olin koko ajan puheissa isomman joukon keskellä enkä katsonutkaan häneen, saati sanonut sanaakaan.
Sitten iltapimeällä minun oli pakko mennä vilvoittelemaan ulos. Luulin, että siellä olisi muitakin vaan eipä ollut. Menin kuselle vanhan liiterirakennuksen taakse. Ravistelin letkustani juuri viime tippoja, kun serkku ilmestyi siihen viereen parin metrin päähän. En vilkaissutkaan häneen päin, haistoin vain lievän viinan hajun.
– Mitä sille sinun poikaystävällesi kuuluu, hän kuiskasi selvää vittuilua äänessä.

Ymmärsin hänen tarkoittavan navetan edessä näkemäänsä Karia. En sanonut mitään. Änkesin vapisevin käsin kaluni housuihin ja vedin vetoketjun kiinni. Jokainen ihokarvani sojotti pystyssä hermostuksesta ja raivosta.
– Minä olen vähän kaipaillut sinua, hän jatkoi. – Tekisi mieli verestellä vanhoja muistoja. Meillähän oli sentään aikoinaan melkoisen mukavaa yhdessä.
Minulta pimeni vintti. Tempaisin aivan raivona kiinni hänen rinnuksiinsa ja paiskasin hänet helvetin rajusti selkä edellä siihen liiterin seinään. Hän ällistyi aivan täydellisesti. Työnsin naamani melkein kiinni hänen pärstäänsä.
– Saatanan pervo! Jos enää ikinä koskaan milloinkaan edes kaukaa uskallat koskea minuun saastaisilla silmilläsi, jos uskallat edes päiväunia minusta nähdä, sähisin ja samassa muistin sen

puukon. Tempaisin sen toisella kädellä taskusta ja nostin hänen silmiensä eteen. – tai jos kuulen edes tuulen vaimeasti kuiskaavan, että sinä olet koskenut johonkin toiseen nuoreen poikaan, minä tulen ja survaisen tämän puukon sinun kurkkuusi! Ymmärrätkö?
Hän meni vitivalkoiseksi ja valahti veltoksi. Hänestä kuului vain vinkunaa ja korinaa, kun hän yritti saada henkeä. Hänen silmänsä ammottivat valtaisina kauhusta. Hän sai kuitenkin nyökättyä sen merkiksi, että perille oli mennyt. Päästin irti ja hän putosi perseelleen siihen, mihin olin juuri kussut. Potkaisin häntä täysillä reiteen, mutta sitten maltoin panna puukon takaisin tuppeen taskussani ja menin pois.
Ulkoportailla naapurin isäntä tarjosi taskumatista huikat, mikä sai minut rauhoittumaan sen verran, että saatoin palata sisään. Serkkua ei enää näkynyt sinä iltana. Hänen äitinsä kävi kysymässä, tiesinkö, mihin serkku oli kadonnut. Kohautin vain olkapäitä ja sanoin, etten tiennyt hänestä mitään.
Myöhemmin kaupungissa kotona pojat suorastaan hurrasivat minulle, kun kerroin jutun. Karikin naureskeli, että oli se onni, että meidän kamppailumme olivat vain seksileikkiä. Oikeasti hän ei haluaisi ikinä joutua minun kanssani tappeluun, jos minä olin niin hurja. Silloin rakastelimme poikkeuksellisen hellästi, vaikka Hanski marmattikin, että hän kyllä haluaisi nähdä Karin ja minun ottavan yhteen tosissaan. Verta kehiin, hän kinusi, mutta sai vain kahta kullia takapuoleensa.

Ja niin vain kävi, että myöhemmin niissä kaksissa häissä serkku ei tosiaan vilkaissutkaan minuun päin. Kulki vain pitkin nurkkia hermostuneen oloisena. Tiesin, ettei minun enää koskaan tarvitsisi pelätä häntä. Jostain kumman syystä se ei kuitenkaan rauhoittanut sieluani. Jokin jäi yhä kaihertamaan sisintäni. En silti usko, että se ikävä tunne sillä puukottamisellakaan olisi poistunut.

Puolitoista vuotta sitten vähän ennen joulua valmistuin viimein ja otin paperit ulos yliopistosta. Olin kolmikostamme toinen. Kari sai opintonsa päätökseen edellisenä keväänä. Hanski valmistunee ensi jouluksi; hänen tutkimuksensa onkin aika laaja ja kunnianhimoinen.

Minut vakinaistettiin siinä firmassa, jossa olen jo kertonutkin työskennelleeni. Palkkani nousi roimasti ja koska olin entuudestaan jo saanut kohtalaisesti säästöön, päätin viime keväänä törsätä ja ostin moottoripyörän. En aio mainostaa, mutta iso on, tehoja löytyy ja ajo-ominaisuudet ovat loistavat. Olin pyörästäni suorastaan mustasukkainen, kun poikienkin piti päästä sitä kokeilemaan ja he ottivat siitä kaiken irti yhdellä parkkipaikalla. Siitä tuli heidänkin suuri rakkautensa tähän kevääseen, kun Karikin hankki oman. Hänen kanssaan olemme luvanneet rahoittaa Hanskillekin oman menopelin, jahka hän saa yliopistosta paperit kouraansa, ja sehän vauhditti pojan työtahtia huomattavasti.
Yhtä paljon kuin pyöräni poikia innosti sekin, että tietysti minun kunnon motoristina piti hankkia nahkatakkini seuraksi komeat nahkahousutkin ja buutsit. Ainakin viikon ajan jouduin käyttämään niitä kaikissa seksitouhuissamme. Pojat olivat sitä mieltä, että housuistani ei ole mihinkään ennen kuin he ovat useampaan kertaan ampuneet spermansa niille. Kari nylkytti paljaalla kalullaan minun nahkaan verhottuja pakaroitani ja laski liemensä väliin. Hanski taas runkkasi omansa lahkeilleni samalla, kun Kari jyysti häntä perseeseen. Ihan vain pari esimerkkiä mainitakseni. Ja kyllä minäkin tykkään niistä seksin mausteena.

Viime elokuussa sain ensimmäisen virallisen kesälomani. Ajatella, kaksi viikkoa tekemättä mitään ja palkka juoksi. Pojat pakersivat samaan aikaan töissä, joten vietin viikon lomastani yksin vanhempieni luona. Yhtenä päivänä ruokapöydässä tuli puheeksi, että serkku oli menossa seuraavana aamuna kalaan sinne joelle. Pikku veli kysyi, miksen minä enää käynyt entiseen tapaan serkun kanssa kalassa. Vastasin vain, ettei huvita.

En saanut oikein nukuttua sinä yönä. Kieriskelin lakanoissa levottomana ja ahdistuneena. Ajattelin ja ajattelin, muistelin ja kirosin, etten kyennyt kokonaan unohtamaan. Aamu valkeni samanlaisena sadetta enteilevänä harmautena kuin silloin yli kymmenen vuotta sitten ensimmäisellä kerralla. Aamukahvilla ilmoitin, että lähtisin huviajelulle pyörälläni. Vähän äiti ihmetteli, kun keli näytti niin huonolta. Sanoin vain, etteipähän tule hiki auringon paahteessa.

Pukeuduin nahkoihini ja hyppäsin pyörän selkään. Minä olin kyllä jotenkin kiihtynyt ja toisaalta tunsin itseni tosi voimakkaaksi, ehkä vähän aggressiiviseksikin. Mutta en tänä päivänäkään tiedä, mitä oikein aioin. En ainakaan ollut päättänyt mitään selvää suunnitelmaa. Lähdinkö kostamaan, hakkaamaan sen jätkän ensimmäiselle rikospaikalle vai raiskaamaan sen? En tosiaan tiedä. Puukko ei ainakaan ollut mukana. Sen vain muistan, että sydämeni hakkasi mielipuolisesti, kun käännyin ajamaan niitä paria viimeistä kilometriä sitä metsätietä pitkin.

Jätin pyörän aika kauas, ettei sen ääni varottaisi serkkuani. Kävelin ruohottunutta tietä harmaassa tihkusateessa niin kuin silloinkin, kunnes näin auton. Siirryin metsän siimekseen ja hiivin kohti sitä koskea ja pajujen ympäröimää aukeaa, jossa jostain syystä uskoin serkkuni olevan. Ryömin puskien taakse niin hiljaa, että armeija-aikaiset kapiaiseni olisivat vetäneet varmaan käden lippaan kunnioituksesta sissisoturin taidoilleni. Tuoksuva aluskasvillisuus ja tihkusade kastelivat minun kasvoni ja nahka-asuni. Ajattelin, että luonto itkee niin kuin silloinkin minun kohtaloani.

Ja siellä hän oli! Ei enää niin pelottavana, sillä nyt minä aioin olla se isompi ja vahvempi. Ja totisesti minun lihakseni jännittyivät kuin taisteluun valmiina. Adrenaliini syöksyi vereeni. Tunsin, että nyt olen valmis vaikka mihin raakaan ja julmaan ilman epäilystä. Silmäni iskeytyivät kiinni siihen mieheen kuin saalista vaanivalla pedolla.
Mutta mitä näinkään? Serkku nojasi harmaan lepän runkoon. Hänellä oli saapas vain toisessa jalassa. Toista kahluusaapasta hän piti haarojen välissä ja hinkkasi kaluaan sen varteen. Hän huokaili silmät ummessa. Tuijotin häntä hämmentyneenä. Minun tuli yhtäkkiä sääli. Voiko olla mitään niin järkyttävän, toivottoman, jotenkin niin loputtoman yksinäistä kuin se aikuinen homomies keskellä sateista metsää runkkaamassa tyhjän saappaansa varteen? Ilman yhtäkään ystävää? Ei taida olla. Minä jotenkin mykistyin. Serkku alkoi nytkähdellä, hän tuijotti suu auki saappaan varta ja uikutti kuin eksynyt pieni poika. Hän ruiski liemensä saappaalle ja levitti spermat kädellään, kunnes nuoli ne huokaillen. Sitten hän rutisti sitä saapasta poskeensa ja tuijotti lepän oksistoon. Harmaa tihku sai hänet räpyttelemään silmiään. Sielustani valui jotakin pois ja tunsin vain väsymystä. Ryömin ja hiivin pois paikalta.

Istuin pitkään moottoripyörän päällä ja mietiskelin kaikenlaista. Olinko saanut kostoni? Sillä ei tuntunut olevan väliä enää. Ainakaan en halunnut enää silloin enkä tänään tappaa häntä. Mikä ero on säälillä ja myötätunnolla? Ehkä jälkimmäisessä on enemmän rakkautta. Päätin, että minä korkeintaan säälin serkkuani. Pitäisikö minun tehdä jotakin hänen hyväkseen? Ei, kaikista maailman ihmisistä juuri minulta ei kukaan voinut sitä vaatia, en edes minä itse. Yksi asia alkoi kuitenkin kiertää mielikuvissani ja ennen kuin käynnistin pyörän, päätin toteuttaa sen.

Kotona kaivoin sieltä vintin komerosta ne omat kahluusaappaani ja pakkasin ne reppuun. Ilmoitin kotiväelleni, että palaisin seuraavana päivänä, perjantai, takaisin kaupunkiin. Vaivuin illalla uneen hymy huulillani ja olin tainnut hymyillä koko yön, sillä heräsin virkistyneempänä kuin aikoihin. Varmastikaan en ollut nähnyt painajaisia kuten niin usein olin tehnyt. Lähdin kotimatkalle halausten saattelemana.

Kaupungissa kävin vielä ostoksilla ennen kuin menin kotiin odottamaan poikia töistä. Laitoin hyvää ruokaa ja katoin pöydän kauniiksi. Pojat olivat ihmeissään vastaanotosta – en ollut edes ilmoittanut tulostani. Kerroin heille lomastani, serkun näkemisestä ja sen herättämistä tunteista. Kari rypisteli otsaansa, mutta Hanski ilmoitti suorasukaisesti, että minun olisi ehdottomasti pitänyt hakata se hyypiö vanhojen aikojen muistoksi. Häntä aina innostaa se väkivalta.
Ruokailun jälkeen toin heille paketit, jotka olin käärinyt sievästi edellisvuodelta jääneeseen vanhaan joulupaperiin. Pojat katsoivat minua epäluuloisesti:
– Mitä tämä nyt on?
– No onkos tullut joulu keskelle kuuminta kesää, Hanski lallatti.
– Avatkaa, kehotin ja purin jännityksestä huuliani. Kuului paperin rapinaa ja sitten laatikot aukenivat.
– Mitä helvettiä, Kari huudahti ja tuijotti minua. – Kalle, oletko sinä nyt aivan varma tästä?
– Kahluusaappaat, Hanski parkaisi.
– Niin. Ja Kari, olen varma tästä. Pykälä pykälältä mennään eteenpäin. Nyt on tämmöinen vaihe. Odottakaa!
Ryntäsin omaan huoneeseeni ja hain omat saappaani. Roikotin niitä heidän edessään.
– Mitäs sanoisitte, jätkät, jos vetäisimme munasillemme ja kiskoisimme nämä saappaat jalkaan?
– Jesss ja nahkatakit niskaan, Hanski hihkaisi. – Sitten pannaan ryskyen!
– Te olette hulluja, Kari hymyili. – Mutta ajatus on helvetin loistava ja kiihottava. Mutta, Kalle, minä en aio antaa periksi. Minä tulen nussimaan sinua perseeseen ja kovaa.
– Vittu, jätkä, sehän nähdään, innostuin uhoamaan nauru sisälläni pulputen.
– Tappelu, tappelu, tappelu, hyppi ympäriinsä, arvaatte kai kuka.

Leikimme yhtä versiota niistä ’kolme muskettihomoa’ – seksihupailuistamme. Minä olin d’Artagnan, Kari Aramis ja Hanski Athos – kukaan ei halua olla se Porthos, kun se on meistä vain lihava, tyhmä öykkäri. Hillittömän riemukasta ja rietasta ilottelua se oli. Siinä rakkauden ja ystävyyden täyttämässä peuhaamisessa saappaat eivät enää muistuttaneet serkusta. Ne kahluusaappaat kuuluvat edelleen useimmin käyttämiimme pervoiluvälineisiin. Tosin Kari kerran rupesi haikailemaan, tulisimmekohan joskus käyttämään niitä kalastuksessakin. Emme toistaiseksi, kun emme muutenkaan harrasta kyseistä lajia.

Nyt on sitten Hanskillakin oma moottoripyörä. Pelleilemme, että perustamme homojen oman moottoripyöräkerhon ja alamme häiriköidä ihmiskunnan rauhaa. Seuraava projektimme on hankkia omistukseemme naapurikunnasta vanha kansakoulu ja remontoida se kodiksemme. Siellä on riittävän isoja huoneita, joista yhdestä tekisimme kaikkien yhteisen makuuhuoneen. Pienestä jumppasalista harkitsemme yhdistettyä kuntosalia ja pervoilu-paneskelukeskusta itsellemme. Saa nähdä, pärjääkö tarjouksemme. Hanski on tosin kustannuslaskennan asiantuntija, että ehkä olemme vahvoilla.

Näin pitkällä olen siis toipumismatkalla pilatusta nuoruudestani. Kiitos rakkaimpieni Hanskin ja Karin sekä tietysti homopoikaansa rakastavien vanhempieni – ja saakoon umpihetero pikku veljenikin osansa. Ehkä tämän kirjoittaminenkin jotain auttaa. Mutta sen tiedän, että koskaan en unohda. Enkä koskaan anna anteeksi.

11 kommenttia viestissä: “Kahluusaappaat”

  1. Joku Random says:

    Tosi hyvä tarina. Itse olen hetero mutta pidin tarinasta silti, koska siinä annettiin opetuksia raiskaajalle ja oli sopivasti toimintaa. Alussa heiverö mutta loppuun nähden oli vahvempi kuin serkkunsa. 5/5

  2. 14v. tyttö says:

    Voin vain olla onnellinen lopusta. Ja olisi mahtava tavata teidät :DD Minulle on tapahtunut niin että neitsyyteni vei isoveljeni 5 vuotiaana. Veljeni asuu viereidessä huoneessa mutta onneksi ovessani on lukko, välillä tulee vielä kyselemään että jos saisi… Elän vain asian kanssa. Mutta yhden asian teen, varmistan ettei hän koskekkaan siskopuoleeni joka on nyt 2!

  3. hande 57,9 says:

    Kerrassaan hyvä kertomus omasta elämästä. Uskoisin kertomuksen olevan pääpiirteittän totta . Olen luettuani tarinasi pariin kertaan tullut siihen tulokseen että sinun kannattaisi antaa serkullesi anteeksi menneet tapahtumat. Uskoisin hänen ryvenneen itsesyytöksissä tarpeeksi, ole reilu! Niin tämä on vain minun mielipiteeni!! Kaikesta huolimatta hyvää jatkoa teille kaikille kolmelle !!! 😀

  4. runkku says:

    Ihanan pitkä “iltasatu”. Oli hyvä.:):):)

  5. Jone says:

    Heidi kirjoitti hyvin: surullinen ja kaunis tarina. Välillä teki pahaa lukea. Tällaista varmasti tapahtuu paljon. Onneksi onnellinen loppu piristi!

  6. Antinoos says:

    Tarinani kokonaisuutena eivätkä henkilöt ole tosia, vaikka hieman muunneltuina jotkut lyhyet jaksot ja yksityiskohdat ovat kyllä todellisuudesta. Kiitoksia kaikille palautteista.

  7. Heidi says:

    Aivan ihana, moneen otteeseen tuli tippa linssiin. Surullinen ja kaunis tarina, hyvin kirjoitettu 🙂

  8. anonyymi says:

    Jatkoa sun hanskin ja karin elämästä
    oiks tositarina, aika paska toi sun serkkus

  9. Ah says:

    Todella hyvä tarina juuri minun makuun!

  10. sahrami says:

    Aivan mahtava tarina . Paras koko sivustolla omasra mielestäni.

  11. kartsa says:

    Olipas mielenkiintoinen tarina.Ja oli jotenkin hyvä etteä oli kiva lukea vaikka olenkin hetero.

Kommentoi

top