search
top

Jihuu! Huusi sisko täysillä.

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (82 votes, average: 3.66 out of 5)
Loading...

Vanhempani olivat eronneet jo vuosia sitten ja asuimme yhdessä äitini ja minua pari vuotta vanhemman sisareni kanssa pienessä kahden huoneen ja keittiön asunnossa. Äiti nukkui olohuoneen puolella ja minä sisareni kanssa makuuhuoneessa. Olin kuunnellut sisareni runkkaamista jo kauan öiseen aikaan kun hän luuli että nukuin. Vähitellen rohkaistuin itsekin runkkaamaan samaan aikaan ja siskokaan ei peitellyt enää omien suhinoittensa ääniä kun kuuli minun touhuavan samoissa asioissa. Saatoimme yöaikaan jutellakin keskenämme jotain runkkauksen aikana kuten mitä fantasioita sinulla on? Sanoin joskus, että kuvittelen nussivani sinua ja sisko sanoi, että kiva minäkin ajattelen sinua juuri nyt. Sisko seurusteli ja nussi kavereittensa kanssa, mutta ne vaihtuivat aika usein ja väliaikoina yöllinen runkkaus hänellä lisääntyi. Minulla ei ollut vielä silloin mitään kokemuksia nussimisesta, sillä olin vasta viidentoista.

Tällaista jatkui aika kauan kunnes äiti hermostui harrastukseni takia. Eräänä aamuna hän kesken aamurunkkaukseni tuli makuuhuoneeseemme talouspaperirulla kädessään. Oli kai kuullut keittiöön, että taas poika on hommissa. Hän rupesi pitämään minulle luentoa, että se vuodevaatteiden sotkeminen loppuu nyt ja tempaisi peiton päältäni.
-Etkö sinä onneton kakara tajua miten paljon aiheutat lakanapyykkiä minulle tuolla runkkaamisellasi!
Makasin sängyssäni kauhusta kalpeana seisova kulli vielä kädessäni kun peitto oli tempaistu pois. Sisko nousi kyynärpäittensä varaan vuoteessaan virnistävä ilme kasvoillaan seuraamaan kiinnostuneena miten tilanne kehittyisi. Äiti repi kelpo siekaleen talouspaperista ja selitti, että tästä lähtien lasket spermasi tälle paperille etkä pitkin vuodevaatteita ja sitten laitat paperin roskikseen, tajuatko? Sopersin että totta kai tietysti, sori vaan kamalasti.

Äiti oli nyt leppyneemmän näköinen ja siskokin nousi istumaan vuoteensa laidalle ja seurasi edelleen tilannetta. Yritin kädelläni piilotella kulliani äidiltä, mutta hän otti käteni pois ja asetteli talouspaperin kaksinkerron vatsani päälle aina kullin varteen kiinni. Sitten hän hymyili ja otti kyrvästäni kiinni ja näytti, että kun sinulta tulee, niin osoitat kulliasi näin itseesi päin, että spermat tule siististi paperille. Hän jatkoi vielä ja sanoi ymmärtäväisen hellästi:
– Olen pahoillani, että jouduit noloon tilanteeseen ja keskeytin runkkauksesi. Ymmärrän hyvin, että sinulla on paineita, jotka täytyy purkaa ja runkkaaminen on ihan luonnollista meillä kaikilla. Yritä sinä puolestasi ymmärtää äitiäsi, joka joutuu huolehtimaan pyykeistä.
Kullini oli jo melkein pehmennyt mutta nyt äiti istui sänkyni laidalle veteli esinahkaani muutaman kerran kuin lohdutukseksi, että se palautui nopeasti entiseen erektioonsa. Näin hän tavallaan halusi korjata aiheuttamansa häiriön ja järkytykseni. Tunne oli tosi mahtava.
– No pärjäätkö nyt itse loppuun asti? Äiti kysyi lepertelevällä ja sovittelevalla äänellä ja vedellen vielä esinahkaani hiljalleen kovalla kullillani. Sanoin, että pärjään, pärjään, muuta saanko kysyä jotain?
– No mitä kultaseni kysy vaan, en kai pilannut sinulta tunnelmaa? Äiti kysyi lempeästi jatkaen vielä runkkausta hyvin hitaasti kuin unohtaen, että piti yhä kullistani kiinni.
-Et sinä mitään pilannut mutta kun nyt kävi näin nolosti, niin voisitko tämän kerran hoitaa tämän homman loppuun asti, se vaan tuntuu niin hyvältä kun pidät kulliani kädessäsi?
– Voi hyvä tavaton lapsi kulta, eihän se ole äidin homma hoitaa poikansa runkkausta. Äiti aivan kuin havahtui ja huomasi yhä pitävänsä kulliani kädessään.
Hän nousi seisomaan ja oli pitkään hiljaa ja kahden vaiheilla mietteissään katsellen vuorotellen minua ja sisartani mennäkö pois vai suostua pyyntööni. Katsoin sisartani, joka oli jännittyneen odotuksen vallassa ja nyökytteli innokkaasti äidille.
-Olkoon nyt tämän kerran sitten kun nyt päästiin alkuunkin, annapa se toinen tyyny niin laitan sen ristiselkäsi alle.

Nyt siskoni oli todella kiinnostunut asian saamasta käänteestä. Hän otti vuoteensa vierestä jakkaransa ja tuli sänkyni luo katsomaan tilannetta.
-Ei kai se haittaa jos seuraan tässä vieressä kuinka homma käy?
-Täytyykö se siskokin vielä tässä olla mukana mokoma, sanoi äiti, joka kyllä tiesi, että runkkailimme kimpassa öisin mutta hymyili ilkikurisesti.
– Katsele nyt sitten, ehkä sinäkin vielä opit jotain, vaikka olet nussinut poikia ties miten kauan ja olet näissä hommissa vanha tekijä.
Äiti istui takaisin vuoteeni reunalle ja otti kullini käteensä ja alkoi hiljalleen vedellä esinahkaani edes takaisin. Hän käski sisartani hakemaan rypsiöljyä keittiöstä ja sisko toimitti sen äidille kerrankin ripeästi ja istui uudelleen näköalapaikalleen jakkaralle. Äiti kaatoi öljyä käteensä ja hieroi kämmentensä välissä sen lämpimäksi kiirehtimättä. Kullini nytkähteli kiihkosta odotuksen aikana, joka kesti minusta turhan kauan.
-Ei ole mitään syytä kiirehtiä, sillä hidas runkkaus on taidetta eikä mitään hosumista pornovideoiden tyylin, joita teillä nuorilla on tapana katsella. Sellainen on täysin mielikuvituksetonta ja ala-arvoista räpellystä, josta kumpikaan ei nauti. Kaikki videot ovat kuin kopioita toistaan. Niiden tekijöillä ei ole mitään tajua todella kiihottavasta seksistä ja yhdynnästä. Seksi ja erotiikka vaativat älyä ja luovaa kykyä tuottaa nautintoa. Porno kuuluu apinoille ja ihmisille, joilla on vastaava älykkyysosamäärä ja tavat.
Äiti luennoi ja tarttui jälleen nyt jo liukkailla käsillään kulliini ja koin ensi kerran öljyrunkkauksen ihanuuden. Hänen kätensä liikkui hellästi kullinvartta pitkin ja terskani alkoi kiiltää öljystä. Toisella kädellään hän hyväili pallejani ja tunsin olevani taivaassa. Ihana tunne valtasi vatsanpohjani ja nivusseudun. Lantioni oli häpeilemättömästi koholla allani olevan tyynyn ansiosta. Kääntelin päätäni puolelta toiselle valtavan nautinnon aaltoillessa pitkin kehoani. Sisareni katse oli nauliintunut kullini käsittelyn seuraamiseen ja haparoin hänen kättään, sillä halusin, että hän pitää minua kädestä, etten tuntisi oloani noloksi, kun hän seurasi miten äidin runkkaus edistyy. Sisko käänsi katseensa minuun päin ja otti käteni omaansa, puristi ja hymyili hellästi nähdessään valtavan nautintoni.
-Ota rennosti ja anna tuntua hyvältä. Olet nyt todella hyvässä käsittelyssä. Nauti täysillä velipoika, sanoi sisareni ja jatkoi äidin runkkaamisen tarkkailua.

Äiti kääntyi nyt sisareni puoleen ja alkoi kertoa mistä miehet todella pitävät.
-Tätä eivät naiset yleensä edes tiedä, hän sanoi. Katsohan kun runkkauksen aikana hieroo miehen pallien alta kevyesti peräaukon ja kivesten välistä missä miehillä paisuvaiskudokset jatkuvat. Se antaa aivan erikoisen nautinnon heille. Tämä on samaa miehen kullia, vaikka se onkin ihon alla piilossa. Se on varma keino saada mies laukeamaan. Jos asento sallii nussiessa, niin sinunkin kannattaa kokeilla tätä temppua ja yllättää partnerisi iloisesti. Tätä voi tehdä vuorotellen pallien hyväilyn kanssa. Naisen ei sovi olla passiivinen nussiessaan miehen kanssa. Miehet eivät pidä sellaisesta liikkumattomasta lahnasta. Tämä on yhtä tärkeää kuin lantion liike ja miehen työntöihin vastaaminen oikeassa rytmissä.
-Ai tuolta pitää hieroa, tuota koholla olevaa aluetta? En tosiaan tiennyt, sanoi sisareni kurottaen katsomaan, missä äidin käsi oikeastaan työskenteli.
Minä olin aivan ekstaasissa tästä käsittelystä ja levitin hieman jalkojani, että äidin oppitunti siskolle menisi perille. Äiti jatkoi hidasta runkkausta tottuneesti ja kallisteli välillä päätään kuin ihaillen kiiltävää kulliani. Erektio oli mahtavimmillaan ja kullini sellainen normaali noin viisitoistasenttinen, aika hyvän mittainen viisitoistavuotiaalla kuitenkin. Sitten sisareni kysäisi äkkiä:
– Saisinko minäkin vähän kokeilla kun nyt tässä olen?
Vastasin äidin puolesta, että kokeile vaan. Itse asiassa se oli tässä tilanteessa minustakin ihan luonnollista.
-Mikäpä siinä mutta laita sinäkin öljyä käsiisi ensin. Sanoi äiti.
Sisko otti öljypullon ja hieroi sitä kämmeniinsä lämmittäen öljyn äidin esimerkin mukaan. Äiti jatkoi runkkaamista rauhallisesti odottaen koska sisko olisi valmis tarttumaan puikkoihin tässä operaatiossa. Hieman arasti sisko otti kullini käteensä ja siveli sitä öljyisin sormin hellästi. Hän veti peukalon ja etusormen avulla esinahkani täysin taakse katsellen uteliaana punottavaa kiiltävää terskaani ja sitä sen alapuolella olevaa sidettä joka liittyi esinahkaa. Kullin päähän oli ilmaantunut kirkas kiimatippa äidin runkkauksen seurauksena. Äiti pyyhki öljyisiä käsiään talouspaperiin ja katsoi minuun.
-Sisaresi taitaakin nyt sitten hoitaa tämän jutun loppuun asti.
Okei, -jää kuitenkin jos on kysyttävää, vastasin soperrellen ääni hieman väristen nautinnosta sisareni käsittelyssä.
– No juu, seurataan nyt tilannetta, että se päättyy onnellisesti, vastasi äiti ja jäi paikoilleen ja sanoi siskolleni.
– Eikö ole kaunis tuollainen nuoren pojan vielä nussimaton kulli vai mitä?
– On se tosiaan oikein siisti ja sopusuhtaisen muotoinen minustakin. Sanotaan että hieman ylöspäin kaareutuva kulli löytää paremmin sen G-pisteen. Esinahka liikkuu hyvin terskan päältä ja on ihan aikuisen miehen kullin tuntuinen kaikin tavoin, vaikka veli on vielä kovin nuori. Luulisin, että hän on runkkaillut jo ainakin pari vuotta. Pitäisi vaan löytää hyvä ja kokenut tyttö häntä opastamaan nussimisen taidossa. Kömpelöt asioita tuntemattomat miehet ovat tosi tylsiä naimakavereita. Heittävät varvin ja se on siinä. Niille on ihan sama vaikka nussisivat lammasta.
-Tuo on ihan totta mitä sanot, minullakin on kokemuksia miehistä, jotka eivät osaa tosiaan mitään. Pojilla pitäisi aina olla joku vanhempi nainen antamassa alkuopetusta, myönteli äiti siskon kommenttia.
– Miehet pitäisi laittaa kouluun ja antaa kuvallinen ajokortti ja lupa nussimiseen. Jos ei olisi korttia esittää niin ei annettaisi, sanoi siskoni tähän ja molemmat naiset nauroivat.
-Tunsin kerran miehen, jolla oli jonkun naisen kirjoittama sellainen hyvin liikuttava ja varmasti aito suosituskirje ja hän olikin todella hyvä sängyssä, sanoi äiti vakavana.

Sisko jatkoi nyt molemmin käsin siitä mihin äiti jäi ja sovelsi kullinjuurien hierontaa pallien alta. Sisaren nuoret ja pienemmät kädet olivat uusi kokemus tässä sessiossa ja hidas runkkaamiseni jatkui hänen käsillään. Minulla oli ihana olo ja tunsin, että orgasmi lähenee koko ajan.
– Älä vielä anna tulla, pääsin vasta alkuun, sanoi siskoni katsoen silmiini ja hymyili.
Äiti naurahti ja sanoi, että veljesi tuskin kestää kovin kauan tällaista käsittelyä vaikka onkin tottunut runkkaaja. Kohta hän kuitenkin pyytää sinua lisäämään tahtia ja niin on hyvä tehdäkin kun ylitetään raja, jolloin orgasmi lähtee liikkeelle ja sitä ei voi enää estää mitenkään. Muista kuitenkin, että runkkaamista on jatkettava myös siemensyöksyn aikana. Missään tapauksessa ei saa lopettaa ja jättää kullia yksin nykimään silloin. Hidastat vain vauhtia kun orgasmin aallot alkavat vaimentua ja lopuksi pidät vain kullista kiinni hellästi kunnes se lopullisesti rauhoittuu. Kyllä sinä kokeneena tiedät ja tunnet kädessäsi kun orgasmi lähtee liikkeelle ja on loppukirin aika.
– Selvä juttu, kyllä minäkin jo jotain sentään osaan äiti, sanoi hän äitiään katsoen ja työskenteli kullini kimpussa antaumuksellisesti ja taitavasti öljyistä esinahkaa vedellen ylös ja alas antaen kädellään välillä pientä kiertoliikettä. Äiti ei malttanut olla hyväilemättä välillä pussejani tai antamatta kahdella sormella pientä tuplarunkkausta aivan kullin juuressa olematta kuitenkaan siskon tiellä, joka hoiteli öljyistä terskan päätä.

Äiti puheli vielä ja sanoi, että miehet ja myös naiset saattavat pitää peräaukon käsittelystä sormin niin yhdynnän tai runkkauksen aikana. Se on kuitenkin yksilöllistä ja sitä ei pidä tehdä jos toinen ei tykkää. Äiti katsoi minua ja kysyi asiallisen näköisenä:
– Haluatko kokeilla miltä se tuntuu?
– Joo koita vaan, sanoin jo värisevällä äänellä nautinnosta sekavana.
Äiti laittoi sormensa sisaren toisen käden alle, missä hän hieroi kullini juurta ja alkoi hyväillä peräaukkoani sormellaan. Onneksi äidillä oli lyhyet kynnet.
– Mitä tämä tuntuu? Hän kysyi hetken kuluttua.
– Aivan ihanalta jatka vaan, lisää, lisää! Sopersin sillä olin saamassa käsittelyä molemmilta naisilta.
Äiti työnsi sormeaan hieman peräaukkooni ja liikutteli sitä hiljaa. Sisko oli kiihdyttänyt runkkaustaan arvaten ja vaistoten, että tulisin ihan kohta. Valtava hyvänolon tunne syöksyi kehoni läpi ja spermani lähti liikkeelle kuin geysiristä jolloin maa alkaa ensin vavahdella ennen kuin kuuma suihku purkautuu kohden taivasta. Koko kehoni jäykistyi orgasmin vallatessa sen rynnäten varpaanpäistä hiusjuuriin asti. Veri syöksyi myös poskiini kuumottaen niitä. Kullini paisui kivikovaksi siskoni kädessä ja hän tiesi, että nyt mennään eikä meinata. Äidin varotoimet olivat olleet turhat, sillä sisareni ei älynnyt kääntää innoissaan kulliani vaaka-asentoon, vaan se sojotti kohtisuoraan kattoa päin. Sperma lensi korkealle ilmaan kolme kertaa pitkänä piimäsuihkauksena siskon kiivaasti runkatessa. Jihuu! Huusi siskoni täysillä runkatessaan ja kohottautuessaan jakkaraltaan. Kullini ruiskaukset ja vähemmän pitkät purkaukset olivat sotkenut kaikki paikat ja äidin kuin siskonkin kädet ja käsivarret. Sisko jatkoi vakaasti ja hermostumatta runkkausta sotkuista välittämättä aina loppuun asti ja äitikin piti sormeaan peräaukossani kunnes supistelu sielläkin loppui. Makasin huohottaen kulli vielä siskon spermaisessa kädessä kunnes naiset irrottivat viimein otteensa. Sisko katsoi minua silmät pyöreinä ja sanoi ihailua äänessään:
-Jumalauta millainen orgasmi! En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa edes pornofilmeissä, voi vittu mikä laaki sinulta irtosi kundi!
– Kieltämättä ihan harvinaisen onnellinen ja näyttävä loppu, säesti äitikin tyytyväisenä vähän sivistyneemmin sanakääntein sivusilmällä siskoani katsellen ja ovelasti hymyillen. No eiköhän poika nyt osaa vastedes runkata siististi. Katso, nyt se ei saa enää sanaakaan suustaan. Sanoi äiti huvittuneena silmäillen minua ja hyväntahtoisesti ja ojensi talouspaperia tyttärelleen sperman pyyhkimiseksi.

Omassa mielessäni tiesin, että yksinäiset runkkaukseni ovat nyt päättyneet. Tästä mentiin vaan eteenpäin. Näyttäisin vielä mitä olen miehiäni.

5 kommenttia viestissä: “Jihuu! Huusi sisko täysillä.”

  1. mako says:

    Aika pervo äiti. Mutta kyllä tekisi oysekin mieli kokeilla tota 😉

  2. :) says:

    Aivan mahtavaa settiä taas kerran.

  3. lukija says:

    Hyvä tarina!

  4. MadClown says:

    Miksei jätkä laukee Boksereihin kuten mä, Hyvä tarina, tykkäsin

  5. umbertto says:

    Hyvä juttu

Kommentoi

top