search
top

Kesätyö

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (346 votes, average: 3.64 out of 5)
Loading...

Opiskelin 2000 luvun alussa urheiluohjaajaksi ja siinä sivussa urheiluhierojaksi. Haaveenani oli perustaa oma yritys jonka puitteissa tarjoaisin kokonaisvaltaisia personal trainer palveluja sekä myös hierontaa ja ravitsemusopastusta. Opintotuella ei pitkälle pötkitty ja jo ensimmäisen opintovuoden lopulla kesätyöpaikan hakeminen oli kriittinen asia.

Halusin kuitenkin mieluiten viettää kesän kotikonnuilla vaikka kesätyöpaikat olivat siellä tiukassa. Äitini onnistui kuitenkin järjestämään minulle mahtavan kesätyöpaikan. Toimisin paikallisen urheiluseuran huoltajan lomittajana. Työssä pääsisin kokeilemaan oppejani käytännössä sekä varmasti myös oppimaan yhtä sun toista uutta.

Ensimmäisellä viikolla toimin lähinnä poikien A junioreiden jalkapallojoukkueen vesipullojen täyttäjänä. Kävikin jo mielessä että jos koko kesä tulisi olemaan vain tätä niin tylsistyisin hengiltäni jo ennen juhannusta.

Toisella viikolla toimin myös B-tyttöjen huoltajana. Tytöt olivat 15 – 16 vuotiaita naisen alkuja ja itse asiassa aika kova joukkue oli niillä. Tauolla Marko, tyttöjen valmentaja esitteli minut ja kertoi että olen seuran huoltajan Laurin lomittajana reilun kuukauden ajan.

”Teemu on myös hieroja joten rohkeasti vaan varaamaan häneltä hieronta aikaa jos paikat menevät jumiin” Marko selitti tytöille.

”Tytöt eivät olekaan sellaisesta luksuksesta päässeet nauttimaan ennen kun Lauri ei noista hieronnoista juurikaan perusta”.

”Mä en kyllä päästäis sitä ukkoa lähellekään” yksi tytöistä selvensi teinimäiseen tapaan.

” No älähän nyt Henna. Ehkä tällainen Teemun kaltainen nuori komistus rohkaisisi paremmin teitä” Marko naurahti.

Harjoitusten jälkeen järjestelin välinevarastoa jota kukaan ei selvästikään ollut vuosiin järjestellyt. Eipä tainnut tuo Lauri olla kovinkaan järjestelmällinen työssään. Ihme jos varastosta kukaan löysi tarvitsemansa tarvikkeet.

”Kuulehan Teemu” –kuului Markon ääni ovelta. ”Tää tässä on Jonsku. Jonsku valitteli tuossa reisien ja pohkeiden jumittumista, voisitkohan vilkaista niitä jossain vaiheessa?”

”Juu totta kai vilkaisen”

”Ollaan treenattu paljon kyykkyhyppyjä tänään ja varmaan siitä mennyt hapoille” Marko jatkoi.

”Meehän suihkuun vaikka ensin niin ootan tuolla hierontahuoneen puolella ja laitan paikat valmiiks.”

Jonksu hymyili ja lähti kävelemään pukuhuonetta kohti. Olipas söpö tyttö totesin itsekseni. Jonskulla oli vaaleat hiukset ponnarilla ja suhteellisen hoikka vartalo mutta selvästi naisellisia muotoja tuloillaan. Mutta nuo hymykuopat toivat punan kasvoilleni. Toivoin vain ettei sitä kumpikaan huomannut.

Kerkesin juuri siivomaan laatikoita pois hierontapenkiltä ja kaivamaan kaapista hierontaöljyt esille kun Jonsku käveli huoneeseen. Tyttö oli selvästi hieman jännittynyt kävellessään pelkään pyyhkeeseen kietoutuneena sisälle. Jonskun märät hiukset roikkuivat taaksepäin kammattuina ja raskaina. Itsekkin olin hieman hämmentynyt kun yleensä hierontaan ei tulla täysin alasti mutta toisaalta suoraan suihkusta tulleena ymmärsin ettei Jonsku jaksanut ruveta pukemaan kun saman tien riisuttava taas. Jo tytön kävelystä huomasin että jalat olivat pahasti jumissa.

”Reidet siis kireinä? Sekä edestä että takaa?”

”Joo, alkoi tuntuun jo ennen taukoa että kramppaa aika pahasti. Aluks vaan reisistä mutta lopussa myös pohkeista” Jonsku selvensi.

”Huomenna ois pelit ja pitäis jotenkin saada auki. Ei paljoo oo kentälle asiaa muuten”

”Joo no koitetan niitä vähän availla tässä nyt eka. Mutta illalla saat kyllä venytellä aika reilusti vielä, muuten jumittuu taatusti uudelleen yön aikana”

”Meehän tuohon selälles maaten niin pehmitetään noita etureisiä ensin”

Jonsku kiipeili penkille hieman hankalasti pitäessään pyyhkeestä kiinni toisella kädellään. Nostin penkkiä sopivalle korkeudelle sillä aikaa kun tyttö otti mukavan asennon itselleen.

”Sanohan tai parkase jos otan liian lujaa. Alussa saattaa vähän sattua mutta helpottaa kun lihakset pehmenee ja lämpenee”

Levitin voidetta käsiini ja ryhdyin hiljakseen lämmittelemään vasemman jalan reisilihasta. Lihas oli kova kuin kivi ja ymmärsin hyvin että oli tukalaa juosta noilla jaloilla.

Tein pitkiä vetoja reittä pitkin jotta saisin reisilihaksen vähitellen pehmenemään. Näin tytön kasvoilta että jo tämä sattui vaikka en juurikaan vielä edes painanut. Päätin jutella tytölle vähän niitä näitä jotta saisin hänet rentoutumaan. Varmasti tilannekin häntä hiukan jännitti.

”Harrastatko muutakin kuin jalkapalloa?”

”Pelasin sählyä mutta on jäänyt vähän vähemmälle kun aloitettiin talvitreenit tuon uuden hallin valmistuttua. Talvisin hiihdän isän kanssa ja ratsastan, mutta sitäkin vaan kerran viikossa”

”Sää oot vissiin Mirjamin veli?” Jonsku kysyi yllättäen.

”Tunnen Mirjamin koulusta, tai oikeestaan koulun kuorosta. Oltiin samalla kuoroleirilläkin viime syksynä”

”Joo, oon. Ootteko Mirjamin kanssa samalla luokalla?”

”Ei olla, siis Mirjami on mua vuotta vanhempi. Mä oon kasilla”
”Ahaa ok, aattelin ku oot B-junnuissa”

”Joo no meitä on noin puolet ysiltä ja puolet kasilta joukkueessa” Jonsku selvensi.

Nostin hieman pyyhkeen reunaa ylemmäs jotta pääsisin hieromaan lihasta taipeeseen asti ja huomasin kauhukseni että tytöllä ei ollu pikkuhousuja lainkaan! Jonskun käsi laskeutui refleksina estämään pyyhkeen reunan nostoa ja tytön posket valahtivat punaisiksi.

”Ai anteeks, en tajunnu….tota sulla unohtu näköjään pöksyt kiireessä” vitsailin keventääkseni tilannetta.

”Joo siis, en mä tota tajunnu…tai siis en tullu ajatelleeks että…”

”Ei se hei haittaa, en mä kato. Oon tottunu ettei asiakkailla oo aina peittäviä vaatteita päällä” koitin lohdutella, vaikka tosiasiassa minulla ei vielä ollut ensimmäistäkään asiakasta ollut alkavalla urallani.

Jonsku laski kätensä sivulle ja päätti näköjään luottaa sanaani. Kasvojen puna kuitenkin paljasti että nolous pyöri tytöllä mielessä ja huomasin että reidet painautuivat tiiviimmin yhteen ikään kuin suojellakseen kaikkein pyhintä vierailta silmiltä.

Itse tunsin kuinka pulssini kiihtyi hieman kun tajusin että muutaman sentin päässä sormistani oli paljas teinitytön pimpsa vaikka pyyhe peittikin sitä vielä.
Siirryin toiselle puolelle penkkiä ja aloitin oikean reiden pehmittelyä. Oli aivan yhtä jumissa kuin vasenkin. Sama tuskanirve nousi Jonskun kasvoille ja vei tuon söpön punastuksen kasvoilta. Juttelin samalla niitä näitä koulusta ja ratsastusharrastuksesta ja siirryin hiljalleen ylemmäs reisilihasta pitkin.

Vaivihkaa nostin pyyhkeen reunaa myös oikean reiden puolelta ylemmäs jolloin näin ensimmäistä kertaa tuon äärettömän söpön tytön pimpsan. En tiedä tajusiko Jonsku että hänen pyhimpänsä oli nyt vapaasti näkyvillä. Ainakaan juttujen lomasta en huomannut että olisi mennyt hämilleen.

Ajattelin itsekseni että kovin nuorina nuo tytöt alkavat nykyään karvoituksiaan poistamaan. Jonskulla oli pienen pieni kiitorata hävyn yläpuolella mutta muutoin oli tarkkaan ajettu kaikki. Ulkoisten häpyhuulien välistä pilkotti ryppyiset sisemmät häpyhuulet jotka olivat tiukasti vastakkain suljettuina. Sisemmät häpyhuulet kohtasivat suhteellisen ison klitoriksen ”esinahan” juuressa. En ollut ennen nähnyt ”livenä” klitorista joka törrötti häpyhuulien ulkopuolella noin selvästi ja näky kiehtoi minua siinä määrin että oli vaikeata ohjata katseeni pois tuosta kauniista pimpistä. Vaikka jalat oli tiukasti yhdessä pimpistä näkyi selvästi ainakin kolmasosa.

”Sulla on nää kyllä aika hurjan jäykkinä” sanoin siirtäessäni jalkoja erilleen päästääkseni pehmentämään myös sisäreisiä. Tunsin kuinka kuinka itsellänikin alkoi jäykkyyttä tuntumaan nivusissa.

Levitin hieman lisää voidetta käsiini ja aloin hieromaan oikean reiden sisäpuolta polvitaipeesta hiljalleen ylöspäin. Nyt näin kuinka tuo puna oli palannut Jonskun poskille ja hän selvästi tiedosti että pimppi oli suoraan edessäni näkyvillä. Jonsku puri hieman ylähuultaan välillä ja tulkitsin että hän sillä koitti peitellä nolostumisesta aiheutuvaa tahatonta hymyä.

Pehmittelin myös vasemman reiden sisäpuolta hetken ja aloin sen jälkeen tekemään pitkiä vetoja peukaloilla painaen molempien reisien sisäpintaa aina polvitaipeesta nivustaipeeseen saakka.

Joka kerta kun käteni lähestyivät nivustaipeita näin kuinka Jonsku puri hiljaa ylähuultaan.

Muutaman liikkeen jälkeen rohkaistuin entisestään ja annoin peukaloni jatkaa matkaansa yhä pidemmälle aina pimpsan ulkoreunoja myöten ylös nivustaipeiden etuosalle saakka. Joka kerta kun peukaloni liikkuivat nivustaipeessa pimpin ulkoreunoja myöten nuo sisemmät häpyhuulet painautuivat hieman ulos ulkoisten häpyhuulien välistä ja erkanivat hieman. Näin selvästi kiiltävää kosteutta niiden välissä ja mietin itsekseni että kiihottuiko tyttö käsittelystäni vai oliko tuo märkyys vain suihkun jäljiltä?

”Pääsetkö lainkaan kesälomaa viettämään kesän aikana vai viekö jalkapallo kaiken ajan” kysyin aloittaessani taas pitkän vedon polvitaipeista.

”Mennään juhannuksena mökille pariks viikoks mutta heinäkuun…tokalla…viikolla lähetään Helsinkiin Helsinki cuppiin” Jonskun puhe muuttui hieman katkonaiseksi kun peukaloni taas kulkivat pimpsan vierestä ja huomasin kuinka hän nielaisi tahattomasti lauseen lopussa.

”no aika paljon vie kyllä lomailusta näköjään sitte. Käännyhän vaikka vatsallesi nyt niin koitan noita takareisiä availla”

Jonsku nousi puoli istuvaan asentoon pyyhettä pidellen ja pyörähti ympäri vatsalleen. Laskin sivulla olevat käsituet sopivalle korkeudelle ja nostin toisen käden tuelle.

Siirryin taas jalkopäähän ja nostin mitään sanomatta pyyhkeen pakaroiden yläpuolelle. Tyttö ei vaikuttanut reagoivan siihen mitenkään, tai ainakaan en nähnyt kun kasvot olivat painautuneet penkin kasvosyvennykseen.
Ryhdyin peukaloilla pyörivin liikkein liikkumaan hitaasti aina nilkoista pohjelihasten kautta ylöspäin. Muutaman kerran jalkaa kohti tein tuon saman ja lopetin aina pakaroiden kohdalla. Jalat olivat taas tiukasti yhdessä ja Kuulin muutaman tuskaisen inahduksen sekä pohkeiden kohdalla että takareisien yläosassa hieroessani.

Nostin pöydän levennysosat pöydän tasolle ja siirsin molemmat jalat ehkä jopa hiukan liioitellun leveälle toisistaan. Samalla hieroin hetken jalkapohjia ja varpaita hetken ennen kuin aloin manipuloimaan pohkeiden ja takareisien sisäosia.
Tein samoin kuin etureisien kohdalla, eli polvitaipeista työnsin pitkillä liikkeillä ylöspäin aina nivusiin saakka.

”Ei oo kukaan vielä mulle puhunu tuosta Helsinki cupista, että tarvitaanko mua sinne mukaan” sanoin peukaloni lähestyessä nivusia.

Katselin haltioissani tuota todella kutsuvaa pimpsaa kun peukaloni osuivat reiden yläosaan ja pimpin reunoille aukaisten sisempiä häpyhuulia jälleen. Näin selvästi kuinka sisemmät häpyhuulet olivat hiukan turvonneet ja jopa muuttuneet punaisemmiksi. Toisella kerralla kun peukaloni saapuivat pimpin reunoille painoin vielä hieman kovemmin ja levitin peukaloilla vielä enemmän. Sisempien häpyhuulten välistä karkasi pisara kirkasta hieman paksumpaa nestettä joka lähti valumaan häpyhuulten välistä alas kohti klitorista joka vaaleanpunaisena tuosta levittämisestä painui hieman ulos suojastaan.

Näky oli aivan tajuttoman kiihottava! Sisemmät häpyhuulet kiilsivät märkyydestä ja alempaa minua tujotti suojastaan tuo vaaleanpunainen pienen pastillin kokoinen helmi. Tämä rohkean törkeä temppuni sai minut viimeistään vakuuttuneeksi että tyttö nautti täysin siemauksin käsittelystäni. Varmaankin hämmentynyt ja ihmeissään mutta selkeästi nautti.

”Mites sulla pakarat? Onko tuntunu kipeiltä? Nää on vaan aika kovia molemmilta puolilta”

”Joo siis noista kyykkyhypyistä tuntuu niissäkin, mutta ei ne oo silleen pahasti” jonsku selitti hieman jo käheytyneellä äänellä.

Panin merkille että tytön hengitys oli aika raskasta, melkein hengästynyttä.

”sulla nuo reisilihakset niin jumissa että painavat nivusissa hermoratoja jotka kulkevat tästä reisien sisäpinnalta ylös tänne pakaralihaksiin.”

Puhuin täyttä puppua nyt mutta en voinut enää mitään sille että halusin päästä koskettamaan lisää. Kaluni seisoi nyt kivikovana ja tunsin kuinka se tykytti alavatsaani vasten.Näytin sormillani miten tuo hermo mukamas kulkee tuolta reiden sisäpinnalta viistosti ulompien häpyhuulien yli pakaroiden välistä pakaralihaksiin.

”Koitan availla tuota vielä, muuten voi olla ettet istu moneen päivään”

”ok” kuului hieman jopa tahattoman asiallisella äänellä Jonskun suusta. Tyttö oli selvästi kiihottunut.

Ryhdyin viemään peukaloitani pimpin vierestä levittäen häpyhuulia joka vedolla ja jatkoin ylös pakaroille joita puristin röyhkeästi levittäen niitä. Näin nyt ensimmäistä kertaa tiukassa rypyssä olevan peppureiän joka ei pakaroita levittäessä edes pienestikään auennut.

”Koita ihan vaan relata lihaksia. Kiristät niitä vielä selkeesti”

Pakarat pehmenivät selkeesti ja tein saman liikkeen taas. Nyt aloitin liikkeen peukaloilla jo hyvin läheltä klitorista ”vahingossa” siihen vähän osuen ja vein peukalot molemmin puolin häpyhuulia melkein sisempiä häpyhuulia koskettaen hitaasti ylöspäin. Levitin samalla pakaroita tiukkaan puristukseen ja liukkaat sormeni kulkivat peppureiän molemmin puolin noin sentin etäisyydeltä.
Kuulin tytön suusta hyvin vaimean huokaisun liikkeen aikana ja liikkeen lopulla tytön raskas hengitys sai selän nousemaan.

Seuraavalla vedolla peukaloni osui jo klitorikseen ja painoin niitä varovasti yhteen niin että liukas klitoris jäi niiden väliin ennen kuin peukalot taas liukuivat hitaasti häpyhuulten vierestä niitä levittäen. Kun häpyhuulet erkanivat niiden väliin muodostui tahmea ”hämäkinverkko” tytön kiimanesteistä. Samalla tulenpunaisesta pillunreiästä valui noro kiimaa alas klitorista kohti liukastaen sitä entisestään ja tytön suusta purkautui uusi hyvin hiljainen huokaus.

Käteni jatkoivat jälleen matkansa pakaroille ja oikea peukaloni nyt tuolle peppureijälle. Tunsin rypyt selvästi peukaloni alla kun se hitaasti jatkoi matkaansa ylöspäin.

”Laulatko vielä siinä koulun kuorossa? Mirjami puhui jotain että ois joku Baltian kuoromatka suunnitteilla kesän jälkeen?” –sain vaivoin sanottua omasta mielestäni asiallisella sävyllä, vaikka suuta kuivasi ja mieleni vallannut vahva kiima sai minut nieleskelemään tahattomasti.

Asetin taas peukaloni klitoriksen viereen juuri kun Jonsku vastasi.

”Joo laulan, ja siis Liettuassa…”
Nyt pyöritin klitorista hetken peukaloiden välissä jonka seurauksena se selkeesti kovettui ja painautui melkein kokonaan ulos esinahan suojasta.

”hhhhhhsiis Liettuassa on isohh….” Jonsku nielaisi, ”iso kuorokilpailu johon osallistutaan”

En voinut enää vastustaa kiusausta vaan tuo herkullisen kiimainen näky sai valloilleen vastustamattoman vahvan tarpeen saada tuntea tuoksuja tuosta ihanasta nyt jo avoinna olevasta kiiltävän märästä pillusta.

Samalla kun peukaloni aloittivat erittäin hitaan liikkeen häpyhuulien vierestä levittäen ne auki painoin kasvoni ihan muutaman sentin päähän pillusta toivoen että tyttö ei sitä huomaisi. Tunsin sieraimissani vahvan makeahkon pillun tuoksun joka huumasi minut täysin ja sai pääni pyörälle. Sitä myötä kun peukalot jatkoivat matkaa nostin myös kasvoni ja tunsin kuinka tuo pillun tuoksu vähitellen muuttui vahvemmaksi ja raskaammaksi kun nenäni lähestyi peräreikää.

Nostin pääni ylös ja tuntui että nuo tuoksut saivat huoneen pyörimään silmissäni. Niin viaton ja herkän söpö tyttö mutta tuoksut olivat irstaita ja vahvoja, eivät ikään kuin sopineet yhteen lainkaan. Tuo asia vei kiimani lähes räjähtämispisteeseen. Kaluni tykytti housuissa ja ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin että saattaisin laueta kohta koskematta itseeni lainkaan.

Oikean käden jätin nyt pakaralle peukalo ryppyreiälle ja aloin hiljaa puristaa pakaralihasta jolloin peukalo painautui reikää vasten. Ensimmäisellä puristuksella se tuntui kovalta ja tiukalta peukaloa vasten mutta jo toisella se pehmeni hiukan j reikä avautui ihan hieman jolloin peukalo ikään kuin upposi pieneen kuoppaan.
Toisella kädellä jatkoin hierontaa klitoriksesta asti. Painoin hiljaa peukalolla klitoriksen vierestä ja annoin liukkauden luiskauttaa peukalon klitoriksen yli.

”no siitä tulee…varmasti…kiva reissu” – koitin sanoa mutta huomasin jo itsekin että vakuuttavuus ja uskottavuus olivat kadonneet äänestäni.

”joohhh…” – oli Jonskun lyhyt vastaus itsestään selvään toteamukseeni.

Tyttö painoi nyt päänsä tiukasti kasvosyvennykseen ottaen käsillään tiukat otteet käsituista kun peukalo hitaasti kulki takaisin klitoriksen yli. Tein muutaman hitaan pyörivän liikkeen. Tuo paisunut helmi tuntui niin peukaloni alla ja olisin vaan halunnut imaista sen huulieni väliin. Oikealla kädelläni jatkoin pakaralihaksen puristamista ja peukaloni upposi kerta kerralta millin verran syvemmälle tuhon tiukkaan reikään.

En voinut vastustaa kiusausta enää vaan vein taas kasvoni pillun eteen ja nuuhkaisin keuhkoni täyteen tuota ihanaa tuoksua. Hengittäessäni ulos kuulin kuinka hierontapenkin keinonahkainen suoja natisi tytön puristaessa sitä lujaa ja hyvin hiljainen tukahdutettu pitkä ininä purkautui tytön suusta. Tyttö alkoi tärisemään ja näin muutaman sentin päässä kuinka tuo valuvan märkä pillu alkoi supistelemaan.
Jonsku oli saamassa orgasmin!! Kiihdytin klitoriksen päällä olevan peukalon pyörivää liikettä ja toisen käden puristus tiukkeni jolloin peukalo lumpsahti tytön peppuun ensimmäistä niveltä myöten.

En kestänyt enää. Tuon nuoren viattoman tytön orgasmi käsittelystäni oli minulle liikaa. Tunsin kuinka oma orgasmini lähti liikkeelle ja purkauduin voimalla housuihini samalla kun nautin tuosta vahvasta makeasta pillun tuoksusta vielä yhden pitkän henkosen verran.
Huohotin vahvaa orgasmiani tytön jalkojen välissä sen laantuessa pikkuhiljaa. Tyttö nytkähteli vielä muutaman sekunnin välein ja ininä purkaantui vahvaksi hengästyneeksi huohotukseksi.

Nousin taas hiljalleen ylös ja pyöritin sormillani hyvin hitaasti klitoriksen ympärillä koskematta siihen enää suoraan. Vedin myös peukaloni hitaasti ulos Jonskun pepusta ja tunsin samalla kuinka tytön peppu supisteli nytkähdellen peukaloni ympärillä.

Hitaasti jatkoin taas hieman ammatillisempaa hierontaani. Tunsin kuinka sperma valui lahkeeni sisällä reittä pitkin alaspäin.

”onko sinne tulossa monestakin maasta kilpailijoita?” –kysyin hieman turhan ryhdikkäällä äänellä, kurkku hieman käheänä.

”Mitä?…siis jooh…on. Argentiinasta ja Brasiliasta ollu ennen ainakin”

”Oikeesti? Niinkin kaukaa tulevat kuorokilpailuihin?”

”Aih…eiku. Eiku siis…luulin että tarkotit Helsinki cuppia. Pohjoismaista ja Baltiasta kait vaan”

Vein hiljalleen hieronnan loppuun ja pyyhin pyyhkeellä ylimääräiset voiteet pois iholta. Pyyhin myös vaivihkaa pimpsaa josta valui limaa vieläkin.

”No nih!” sanoin reippaalla äänellä hieronnan lopun merkiksi.
”Sun pitäis nyt tosiaan tänään vielä venytellä noita ihan kunnolla vaikka telkkarin ääressä. Ja saattais olla hyvä muutaman päivän päästä vielä avata noita uudemman kerran jottei mee uudestaan jumiin”

”Joo mä koitan venytellä” Jonsku vastasi katsahtaen pikaisesti silmiini. Posket rupesivat punottamaan taas ja katse laski alaspäin.

Jonsku nousi penkiltä ja kiristi pyyhkeensä rinnuksensa ympärille ja käveli ulos. Ovella tyttö vielä kääntyi:

”Tota, ois varmaan oikeesti hyvä jo pääsisit mukaan sinne Hesinki cuppiin. Se on pitkä turnaus ja aina siellä joku loukkaantuu”

Hymyillen ja terve puna kasvoilla Jonsku kääntyi ympäri ja käveli kohti pukkaria.

15 kommenttia viestissä: “Kesätyö”

  1. anon says:

    Tähän novelliin tulee aina vaan palattua, vaikka ensimmäisestä lukukerrasta on jo vuosia. Sivuston paras novelli! Author voisi julkaista jatko-osan 🙂

  2. jalluvaari says:

    Erittäin kaniisti kirjoitettu ja herkkä kertomus siitä miten nuori tyttö kokee hieronnan huuman.

  3. mies says:

    Sulle “No..jaa”: Oot jäätävän fiksu, perillä asioista.

    Huippu tarina! Ja maltti oli valttia. Mielikuvitusta ruokkii todella muukin kuin suorat orgiat.

  4. tyyppi says:

    Mahtava! 5/5

  5. No..jaa says:

    Ihan kuin joku olisi jo kirjoittanut samanlaisen novellin viime syksynä.Alku lähti jotenkin . Mutta sitten henkilöitä tuli ja meni ja loppu olikin yhtä sekavaa 2/5

  6. pandora says:

    Tosi hyvä, ihanan kiusotteleva eikä menny suoraan asiaan. Aivan mahtavaa. Jatkoa vaan!

  7. joik2ww says:

    Meikää alko just nyppimään…. IP-osotteiden perusteella kaikki huonommat arvosanat mitä tälle on annettu on tullut muilta novellisteilta, jotka eivät yleisön mielestä kirjoita hyvin. Raivostuttavaa…

  8. joik2ww says:

    Rihla keep it up! 🙂

  9. ykx says:

    Ihan huippu… Lisää kiitos

  10. uuno says:

    Täydet pisteet, mutta toivottavasti teet jatkoa siitä stadicupin ajasta, kun pimukin on noin halukas.

  11. Letkuspede says:

    Mahtava tarina, muutama lipsahdus kielioppipuolella. 4/5

  12. Jeesux says:

    aivan mahtava! tälle on ehdottomasti saatava jatkoa!

  13. Jeeees says:

    Nyt osu kohilleen! Hierontaa, teinityttö (ei siis mikää 12 v) eikä mikään vanhus panemassa. Hesacupista jatkoa!

  14. gonabi says:

    5/5 Paikoitellen epäilin kirjoitelman aitoutta. Olisi kiva tietää onko ja missä määrin menee fiktion puolelle.

  15. juuuh says:

    vau upea mahtava

Kommentoi

top