search
top

Tabu äiti ja poika

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (31 votes, average: 3.61 out of 5)
Loading...

Tabu äiti ja poika
Olen ollut jo pitkään kiinnostunut omasta äidistäni sellaisella tavalla, minkä vuoksi häpesin itseäni tavattomasti. En voinut luonnollisestikaan kertoa siitä kenellekään ja yritinkin epätoivoisesti poistaa nuo kielletyt ajatukset mielestäni. Se oli kuitenkin jotain, missä en millään onnistunut. fantasioin usein, että saisin nussia äitini kanssa oikein aidosti, eikä vain unelmissani.

Äitini oli aika normaali, keskikokoisen ja aika hyvän näköinen ikäisekseen. Hän oli jo täyttänyt neljäkymmentä, mutta vieläkin miehet viheltelivät hänen peräänsä kadulla. Olin nähnyt hänen kauniisti rajatun kolmionsa hiljattain, kun hän oli lähes sammunut ja autoin häntä vuoteeseen juhlien jälkeen. Äiti oliriisunut, mutta huomasi tarvitsevansa vielä vessaa ja ei päässytkään sieltä omin avuin pois. Sen jälkeen olen usein haaveillut vielä enemmän päästä kokeilemaan tuota ihanaa reikää.

Fantasiani jatkuivat ja usein minun oli mentävä vessaan runkulle, kun äiti puolialasti kulki asunnossamme ja siivosi joka viikon loppu. Tai sunnuntaisin hänelleä oli lähes läpinäkyvä aamutakki yllään, ja sain silloin ihailla nylonin läpi hänen tissejään. Samoin pikkuhousujen ääriviivat piirtyivät selvästi tuon mustan ja kiiltävän kankaan läpi ihailtavakseni. Tv:n.

Jonkun ajan jälkeen laitoin merkille, että hän alkoi kulkemaan vähissä vaatteissa myös arki-iltaisin. Hän oli selvästi huomioinut silmäykseni, mitkä olin häneen kohdistanut.

Yllätyksekseni huomasin hänen hymystään, että hän ilmiselvästi piti kielletyistä vilkaisuistani hänen kehollaan. Hän näki selvästi, että en voinut irrottaa katsettani hänen seksikkäästä kehostaan ja minusta alkoi tuntua, että hän kiusasi minua tarkoituksella pukeutumisellaan, sillä usein huomasin, että aamutakin lieve ’vahingossa’ liukui syrjään ja sain nähdä suoraan hänen tissinsä. Samoin huomasin, että hän oli alkanut käyttämään stringejä, mikä nostatti kiihkoani entisestään.

Varsinkin, kun aamutakki liukui niin paljon, että sain suoran näköalan läpinäkyvien stringien alta hänen ihanaan pilluunsa. Tätä tapahtui kuitenkin vain silloin, kun isä oli töissä, tai pitemmillä työmatkoillaan. Sitten äiti alkoi pikkuhiljaa kyselemään mielipidettäni hänen ja halusi, että olisin mukana makutuomarina, kun hän osti uusia seksikkäitä alusasuja. Silloin sain olla vuoteellani, kun hän oli mannekiinina ja kävi vain välillä vaihtamassa asuja omassa makuuhuoneessaan. Äiti tuli myös enemmän fyysiseksi kontakteissaan ja halasi minua epätavallisen usein ja halusi usein antaa hyvän yön suukon suoraan suulle. Kun olimme yksin, tapahtui monesti niin, että suutelimme usein ja halasimme toisiamme todella pitkään.

Näinä kertoina kullini nousi pystyyn joka kerta ja äiti tunsi sen selvästi itseään vasten, mutta ei välittänyt siitä. Tulin näistä kosketteluista niin kiimaiseksi, että minun oli suorastaan pakko käydä välillä runkkaamassa. Haluni häneen kasvoi päivä päivältä ja leikimme sellaista ’kissa-hiiri’ leikkiä, odottaen, kumpiko tekisi lopullisen aloitteen. Koska vanhempieni makuuhuone oli omani vieressä, ääntelin tarkoituksella kovemmalla äänellä, kuin normaalista, toivoen, että äiti kuulisi mitä teen kaiken halaamisen jälkeen. Joka kerta toivoin, että äiti olisi tullut luokseni nussimaan kanssani.

Tämä jatkui kesään saakka, jolloin täytin 15 vuotta. Olimme äidin kanssa jälleen kahdestaan ja isä oli matkoilla tavalliseen tapaan. Minusta tuntui, että seksuaalinen kiima suorastaan roikkui ilmassa ja odotin, että joko nyt saisin toteuttaa unelmani. Olin jo löytänyt tyttöystävänkin, joka ei olut suinkaan pihi, vaan sain nussia häntä niin usein kuin halusin, mutta todellinen haluni oli kuitenkin seksikkääseen äitiini, jonka kanssa halusin päästä kiellettyyn suhteeseen mahdollisimman pian. En voinut siirtää katsettani hänestä tänäkään iltana. Äiti kulki taas erittäin seksikkäissä alusasuissaan ja vastasi katseisiini, samoin huomasin hänen katseensa käyvän etumuksellani, mikä jo oli koholla.

Näin jotain villiä hänen ilmeessään ja katse oli kiiltävän lasinen. Hän nautti selvästi tilanteesta. Huokaili hymyillen välillä ja mitä oitemmälle ilta kului, sitä aktiivisemmaksi hän tuli. Hänen halailunsa muuttuivat enemmän hyväilyksi, kun olimme toisissamme kiinni. Kyrpäni oli silloin kivikovana hänen alavatsaansa vasten. Voi kuinka kaipasinkaan saada työntää se äitin sisään! Sitten nukkumaan meno aikana suukot muuttuivat syviksi suudelmiksi ja kieli kieltä vasten oli alku sille minkä väistämättömästi piti lopulta tapahtuman…

Toivoin pääseväni tyhjentämään kullini häneen, mutta nyt ihan oikeasti, eikä vain fantasioissani. Äiti meni huoneeseensa ja minä omaani. Jätin huoneeni oven hiukan raolleen ja asetuin vuoteelleni. Tyynyt alta otin äitini pikkarit ja vein ne kasvoilleni. Toisella kädellä aloin hitaasti runkkaamaan, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Unelmoin äidin vitusta ja ääntelin estottomasti. Huokailin hänen nimeään. Silloin kuulin saman kaltaista huokailua hänen huoneestaan. Vaikka olin odottanut sitä, olin pienessä shokissa! Kuuntelin intensiivisesti ja ajattelin ensin näkeväni unta, mutta ei!

Äidin huokailut ja ulina muuttui voimakkaammaksi ja ymmärsin hänen työskentelevän ihanan vittunsa kanssa. Ajattelin, että hän on taatusti ihan märkänä ja mietin, että unelmoisiko äiti minun kyrvästäni…?
Me makasimme ja onanoimme yhtä aikaa omissa huoneissamme tietäen taatusti, mitä kumpikin teki. Tiesin hyvin, että se oli monien mielestä kiellettyä ja jopa inhottavaa, mutta minun mielestäni, niin ihanan kihottavaa. Sitten keräsin rohkeuttani. Nousin ylös ja meni äidin makuuhuoneeseen… Yöpöydän valossa näin, että hän oli täysin alasti vuoteellaan, missä hän molemmin käsin hyväili pilluaan nostaen takapuoltaan. Hän hätkähti ensin, avasi silmänsä, hymyili minulle ja jatkoi onanointiaan edessäni. Emme sanoneet sanaakaan. Asetuin suoraan äidin ylle hänen levittäessä jälkojaan. Tunsin kun hän otti kiinni kyrvästäni ja ohjasi sen sisälle, minulta normaalisti kiellettyyn litimärkään vittuunsa.

Tunne oli fantastinen. Jotain suurempaa kun olin koskaan kuvitellutkaan, kun fabtasioissani olin häntä nussinut. Nyt tein sitä oikeasti!
Sitä tunnetta en voinut verrata nussimiseen tyttöystäväni kanssa. Kielletyn hedelmän huuma teki sen, että vain muutaman vedon jälkeen ruiskutin spermani oman äitini vitun syvyyksiin. Onanoinnista johtuen, äitini sai myöskin valtaisan orgasmin. Hän huusi ja ulisi allani. Puristi minua jalkojensa väliin, lysähtäen lopulta alleni puristaen minua itseään vasten suudellen samalla syvästi. Makasimme hetken siinä asennossa toisissamme kiinni, kuin peläten, että se loppuisi, tai että se olikin vain unta. Sitten käännyimme vierekkäin vuoteella ja aloimme keskustelemaan tapahtuneesta, kuinka molemat olimme sitä niin hartaasti odottaneet.
Sovimme, että tästä emme missään tilanteessa saisi kertoa kenellekään, vaan se oli, ja tulisi aina olemaan meidän yhteinen salaisuutemme. Äiti kertoi, että hän oli halunnut tuntea minut sisällään jo kauan, mutta haluasi ensin varmistaa, että minäkin halusin sitä samaa. Nussimme vielä uudemman kerran sinä yönä ja olin koko sen yön hänen vieressään.

Sen yön jälkeen äiti alkoi opettamaan minulle todellista naimista ja minusta kehittyi kaikin tavoin äidin mieleinen rakastaja, jota hän todella rakasti, ei ainoastaan fyysisesti, vaan koko sydämestään. Hän rakasti ottaa kyrpäni suuhunsa ja laski liemet joskus minun suuhuni ja opin siinä pitämään myös sperman mausta. Se oli näin, kun salainen ja syvä suhteemme alkoi. Rakastelimme usein ja kaikissa mahdollisissa paikoissa joskus jopa otimme suuria riskejä kiinni jäämisen suhteen, mutta halumme oli niin kova, ettemme voineet jättää sitä tekemättä.

Luulen, että äiti-poika suhde on paljon, paljon yleisempi kuin luullaankaan. Monilla on fantasioita ja sitten lopulta otetaan askel kielletyn suhteen alkamiseksi. Äitini kertoi eräästä työkaveristaan, joka oli hänelle kertonut pienessä juopumustilassa, että tämä oli rakastellut poikansa kanssa usein ja kuinka molemmat olivat nauttineet siitä. Sen jälkeen hän oli alkanut fantasioimaan seksistä kanssani. Siitä olin onnellinen. Nautimme yhteisistä hetkistä valtavasti, toivon, että sinäkin, jos uskallat ottaa aloitteen…

6 kommenttia viestissä: “Tabu äiti ja poika”

  1. myös äitiä pannut says:

    muuten hyvä, mutta perseseksiä jäin kaipaamaan

  2. RUNKKARI says:

    Aika kiihottava piti vetääkäteenkin jonkinverran

  3. kopkop says:

    Todella kiihottava ja mukavan realistinenkin.

  4. Samis says:

    Tekisin itsekin noin. Olen joskus hieronut nukkuvan äidin rintoja ja runkannut. Suurin toiveeni olisi ollut että saisi rakastella ja irstailla äiadin kanssaan.

  5. Emil von Retee says:

    Todella onnistunut, ja kiihottava tarina, tosin aika paljon kirjoitus-virheitä 4/5.

  6. Letkuspede says:

    Kankeahkoa, tarkistamatonta tekstiä. Tarina ihan ok, joskaan ei mitenkään omaperäinen. 2/5

Kommentoi

top