search
top

Pikkusiskoni, rakkaani, kultani

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (10 votes, average: 3.00 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Jatkoa tarinalle: “Pikkusiskoni, kiusaajani, rakkaani”

Oli kulunut kaksi pitkää kuukautta, kun olin ollut vahtimassa 14-vuotiasta pikkusiskoani. Hän pyysi minulta silloin jotain, jonka toteutun suurella halulla.
Irene oli käynyt sen jälkeen luonani kerran äitimme kanssa. Haluni oli kovaa ja näin Irenen kasvoista, että hänkin olisi ollut varsin halukas, mutta emme voineet tyydyttää halujamme, kun äitimme oli paikalla. Saimme vain suudella kerran, sinä aikana, kun äitimme kävi vessassa ja suudelmamme oli kiihkeä, mutta kun kuulimme, että äiti on tulossa ulos, jouduimme vastentahtoisesti irtaantumaan toisistamme, mikä oli minusta kauheaa.
Äiti ja Irene olivat luonani vain pari tuntia ja kun he olivat lähteneet, jouduin heti työntämään käteni housuihin ja päästää paineet.

Olin yksin ollessani fantasioinut vain Irenestä ja laukesin joka kerta varsin pian ajatellessani hänen ihanan kireää pillua kalullani ja hänen ihanaa kiiman täyttämää ääntä. Irene oli saanut vanhemmilta luvan tulla kaupunkiin erääseen fanitapaamiseen ja minulle sopi tietenkin, että Irene tulisi luokseni perjantai-iltana bussilla ja olisi sunnuntai-iltaan kun isä hakisi hänet.

Päätin järjestää meille romanttisen illallisen ja valmistin ruokaa. Alkosta kävin hankkimassa pienen punaviinipullon ja ajattelin, että Irene voisi seurassani ottaa ruuan kanssa. Sain olohuoneen melkohämäräksi, kun kuulin ovikellon soivan. Sytytin kynttilät ja asetin ruoka-annokset lautaselle, ennenkuin menin avaamaan ovikellon. “No olithan sä kotona, miten sä annoit mun niin kauan pimpottaa tota kelloa?” hän kysyi ja astui sisälle. Kun olin oven sulkenut suutelimme kiihkeästi. “Mä oon tehnyt yllätyksen”, kuiskasin suudelmien välistä ja riisuin Irenen takin. Irene oli innoissaan ja uteli minkä yllätyksen ja tartuin hänen käteensä ja johdatin hänet kynttilä illalliselle. Kaadoin jalallisiin laseihin muutaman sentin punaviiniä ja kehoitin käymään pöytään. “Kiva, mulla onkin nälkä”, Irene sanoi ja kävi istumaan. “Tosi herkullista”, hän kehui maistettuaan ruokaa.

Minun teki jo kovasti mieli tuntea alaston pikkusiskoni omaa alastonta kehoani vasten, mutta yritin toimia päättämäni kaavan mukaan. Keskustelimme koulusta ja työstäni. Kun olimme saaneet ruuan syötyä, kysyin haluaisiko hän jälkiruoan nyt vai myöhemmin. “Myöhemmin”, hän vastasi kehräävällä äänellä. Vein lautaset tiskiin ja samalla kun laitoin niitä tiskialtaaseen tunsin käsien kiertyvän ympäri ja Irenen sormet hyväilivät housujeni etumusta hellästi. “Mä haluan sua”, pikkusiskoni kuiskasi hiljaisella äänellä. Käännyin ympäri ja kumarruin suutelemaan Irenen pehmeän lämpimiä huulia.

Kiersin käteni Irenen lanteille ja puristelin hänen peppuaan hellästi ja vedin häntä itseäni kohden, housujeni etumus pullotti ja Irene saattoi tuntea sen vatsassaan. Nostin lopulta pikkusiskoni syliini ja lähdin kantamaan häntä olohuoneeseen, jossa puhalsin kynttilät sammuksiin ja siitä kannoin makuuhuoneeseeni. Matkalla makkariin suutelimeme antaumuksella. Kun laskin Irenen vuoteelleni hän avasi vyöni ja napitti farkkuni auki ja hivutti samalla bokserit ja farkut nilkkoihin vapauttaen 15cm kaluni vapauteen. Potkin housut jaloistani ja riisuin paidankin, kun tunsin Irenen sormien juuri ja juuri yltävän kaluni ympäri ja hänen huulensa suutelemassa terskan päätä. Urahdin hiljaa nautinnosta, kun sisareni käsi alkoi runkata kaluani, hänen kielensä liikkui kalun vartta pitkin ja hän välillä nuoli pallejanikin, kun hän oli jonkun aikaa nuollut, tunsin laukeavani pian. “Mä tuun”, kuiskasin käheästi ja silloin hän alkoi imun kunnolla saaden lastini parilla ryöppäyksellä suuhunsa ja hän nieleskeli suurimman osan. Silitin hellästi hänen hiuksiaan ja kumarruin suutelemaan hänen huuliaan, tuntien suussani oman spermani maun. Suutelimme kiihkeästi samalla kun aloin hivuttaa häneltä hupparia päältä, kun olimme sen saaneet heitettyä, hän riisui topin ja rintsikat.

Kaadoin sisareni pitkälleen ja aloin hellästi imeä hänen toista rintaansa, hieroen toista kädelläni. Toinen käteni taas avasi sisareni farkkuja ja pian nousin sen verran, että sain hänen alapäänsä paljaaksi. Suukottelin hellästi hänen kaulaansa ja liikutin huuliani siitä alaspäin hellästi, nuolaisten hetkellisesti hänen kovia nännejään ja jatkoin suukottelua. Suukottelin vatsaa ja pian huuleni osuivat hänen hävylleen ja hän inahti nautinnollisesti ja levitti jalkojaan. Aloin nuolla hänen herkkiä alueitaan saaden hänet välillä inahtamaan nautinnollisesti, olisin voinut jatkaa sitä ikuisuuden, sillä hän maistui hyvälle. “Jesse, mä en kestä enää, mä haluan kalua”, hän kuiskasi kiimaisella äänellään. Naurahdin pehmeästi ja asetin kaluni hänen hävylleen ja aloin hitaasti työntää itseäni pikkusiskoni kireään pilluun. Nojasin käsiini samalla kun aloin työntää itseäni edestakaisin hänen sisällään, hän veti päätäni lähemmäs ja painoi kiihkeästi huulensa omiani vasten ja me miltei söimme toisiamme. Lisäsin vauhtia pikkuhiljaa ja tunsin kuinka Irenen jalat kiertyivät uumani ympäri ja hän veti minut syvälle.
Nopeutin työntöjäni pikkuhiljaa ja kuuntelin kiimaisen pikkusiskoni ihanan kiimaista ääntä kun hän kuiskaili: “Ihanaa. Nussi siskoa, nussi pikkusiskoa. Ihanaa. Nussi mua. Nussi.” Hänen sanansa lisäsivät paineita kalunvarressani ja kovensin vauhtia. Hänen hellä äänensä kitisi ja huokaili nauttinnollisesti ja tunsin hänen pillunsa supistelevan kaluni ympärillä ja päästin lastini hänen sisäänsä. Hän veti tyynyn reunan suuhunsa, ettei olisi huutanut kovaa.

Vetäydyin hänestä rentona ja kävin hänen vierelleen ja silittelin hellästi hänen hiuksiaan. Hän tärisi ja painautui syliäni vasten ja kuiskasi: “Jesse, mä rakastan sua.” Puristin hänet hellästi rintaani vasten ja vastasin: “Mäkin rakastan sua.” Tunsin kuinka Irene työnsi minut hellästi selälleni ja hänen kätensä alkoi jälleen kiduttaa kaluani, eikä mennyt kovinkaan kauaa, kun kaluni sojotti taas kohti kattoa valmiina. Irene ryömi päälleni ja hän toisella kädellä ohjasi seisokissa olevan miehuuteni sisäänsä. Hän aloitti varoen keinumisen ja vastasin yhtä varovasti lantiollani hänen ratsastukseensa. Pikkuhiljaa hän alkoi ratsastamaan rohkeammin ja annoin käteni puristella hänen ihania rintojaan hellästi. Irenen hengitys alkoi kiihtyä jälleen ja pieniä nautinnon ulvahduksia pääsi hänen kurkustaan. Nopeutimme tahtia ja vastasin jo varsin rohkeasti hänen ratsastukseensa saaden hänen kiimaisen voihkintansa huoneeseeni.

Silloin oli etua, että asuin rivitalon päätyhuoneistossa ja viereinen asunto oli tyhjä. Irenen kiimainen ääni sai minutkin urahtelemaan nautinnollisesti, välillä annoin vain Irenelle ohjat ja hän kumartui ylleni ja suuteli minua kiihkeästi samalla kun hän keinutti lantiotaan. Nautin tuosta hetkestä, laueten lopulta pikkusiskoni sisälle toistamiseen saaden liikkeelle hänenkin orgasminsa. Irene nousi päältäni ja kävi vierelleni raukeana makaamaan. “Sun kalus on taivaallisen ihana”, hän kuiskasi ja katsoi syvälle silmiini. “Puhumattakaan sun pillustas”, kuiskasin ja silitin hellästi hänen poskeaan, laskematta katsettani noista onnellisen raukeista silmistä. “Mä rakastan sua. Oot maailman paras pikkusisko”, kuiskasin ja suutelin häntä hellästi. Hetken kuluttua hän tuhisi tyytyväistä unta vieressäni, joka sai minutkin onnellisena nukahtamaan.

5 kommenttia viestissä: “Pikkusiskoni, rakkaani, kultani”

  1. en ole homo says:

    Minun mielesta voisi olla pidempi

  2. puuhapete says:

    Teknisesti ottaen ihan hyvä, mutta samas on että liian pitkiä lauseita. Jako osassa menee varmasi paremmin

  3. mkt says:

    hei
    jatka ihmeessä tarinaasi, miten jatkui suhteenne eteenpäin, päättyikö suhteenne ja miten

  4. Trickster says:

    Periaatteessa ihan hyvä tarina. Epäuskottava sikäli, etten oikein pysty uskomaan, että 14-vuotias olisi kaikinpuolin noin kokenut. Toinen asia, mikä häiritsi oli vähän ylipitkät lauseet ja pilkkuvirheet. Esimerkiksi seuraava on aika hankala lause:

    “Saimme vain suudella kerran, sinä aikana, kun äitimme kävi vessassa ja suudelmamme oli kiihkeä, mutta kun kuulimme, että äiti on tulossa ulos, jouduimme vastentahtoisesti irtaantumaan toisistamme, mikä oli minusta kauheaa.”

    Suosittelen hieman keskittymään ja lukemaan oman tekstin sujuvuutta ennen kuin pistät mitään linjoille. Tekstissä oli myös muuta kömpelyyttä, kuten:

    “Nopeutimme tahtia ja vastasin jo varsin rohkeasti hänen ratsastukseensa saaden hänen kiimaisen voihkintansa huoneeseeni.”

    Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa? 🙂

    Näillä avuilla sanoisin, että ihan ok eli kaksi tähteä.

  5. insesti4ever says:

    Hyvä tarina,jos teet jatkoa niin laita äiti mukaan.

Kommentoi

top