search
top

Venekyytiä ja kyytiä veneessä

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (18 votes, average: 3.94 out of 5)
Loading...

Seuraava ikimuistoinen sattumus tapahtui eräänä kesänä ensimmäisen lapsemme ollessa vielä sylivauva. Kevät oli ollut aika rankkaa aikaa tuoreille vanhemmille. Vuokrasimme sitten heinäkuussa lomamökin saaristossa. Vietimme mieheni ja vauvan kanssa kesäpäiviä niin ja näin, välillä öitä valvoen. Imetyksen olin tosin jo lopettanut ennen tätä reissua… No aamuna muutamana onnistuin saamaan taas vaihteeksi vauvan nukahtamaan ja aloin samantein lähennellä miestäni kyrvänhimoisena. Kyrvänhimoani en ollut viime aikona saanut tyydytettyä paljoakaan olosuhteiden vuoksi. Mieheni vastasi lähentelyyni himokkaasti ja pian olinkin sängyllä perse pystyssä vastaanottamassa mieheni kovaa kyrpää. Ja juuri, kun olimme pääsemässä itse asiaan, niin turhautumisen turhautuminen: viereisestä huoneesta kuului vauvan rääkäisy ja se niistä panoista. Kypsyneinä päätimme laittaa lapsen kärryihin ja lähteä vaunukävelylle venerantaan. Ennen tätä mieheni ehti piipahtaa vessassa hieman pidempään kuin mitä normaaliin “kepillisen heittämiseen” kuluu, joten hän ainakin sai itsensä tyydytettyä. Minulla sen sijaan pillua kuumotti vielä venelaiturille astuessamme. Pällistelimme veneitä ja niiden porukkaa.

Erään moottoriveneen takakannella seisoskeleva roteva kaljupäinen mies katseli minua jo matkan päästä kun sipsuttelin korollisissa sandaaleissani, niukoissa ja tiukoissa mikroshorteissa ja sporttitopissani(ilman rintsikoita) laituria pitkin. Johtui varmaan kiimaisen sekavasta mielentilastani, että tunsin heti aivan vastustamatonta vetoa tuohon lihaksikkaaseen mieheen, joka patsasteli veneen kannella ja mittaili kurvejani katseellaan aivan häpeilemättä, vaikka mieheni käveli lastenrattaiden kanssa ihan vieressä. Kävelimme kerran tämän veneen ohi ja suuntasin kohdalla mieheni huomaamatta pitkän katseen ison miehen silmiin ja kuin pikku kiimapirun ohjaamana laskin sitten katseeni miehen farkkujen haaroihin kuvitellen mielessäni suurta kaarevana ja kovana sykkivää paksua kullia. Jatkoimme matkaa laiturin päähän ja huomasin kuinka mies vinkkasi kaverinsa kannelle- no, tuijottelemaan persettäni. Käännyimme laiturin päässä ympäri ja suuntasin taas katseeni tuonne kiinnostukseni kohteeseen. “Huvittaako teitä lähtee ajelulle, käydään tankkaamassa naapurisaaressa?” mies kysyi tullessamme kohdalle. Sönkötin jotain:”Sehän olisi tosi kivaa!” Mieheni totesi rationaalisesti:”Ihan hyvä idea muuten, mutta eipä taida lastenvaunut mahtua teidän veneeseen.” “No voithan sä vahtia vaunuja täällä”, sanoin sisäisen kiimapiruni ohjaamana. Silloin en miettinyt asiaa sekuntiakaan mutta jälkeenpäin olen aina ihmetellyt, mikä mieheeni oikein meni, kun hän päästi ilmeisen kiimasta sekaisin olevan vaimonsa tiukoissa trikooshortseissa kahden selvästi himokkaan ja himokkuuttaan peittelemättömän, no herrasmiehen kuten pian osoittautuisi 😉 kyytiin.

Samantein pomppasin epäröimättä veneen kannelle ja toinen miehistä olikin jo irrottelemassa köysiä laiturista. Astuessani ohjaamon ovesta vilkaisin taakseni ja huomasin sivusilmällä mieheni suuntaavan vaunujen kanssa rantaan päin. Huomasin myös kaljun miehen himokkaan katseen, joka kiinnittyi muodokkaaseen takamukseeni. Yleensä inhoan tuijottavia ja kuolaavia äijiä, mutta tänään ja tällä tuulella tuollainen mielenkiinto tuntui imartelevan minua ja sai alavatsani kihelmöimään sietämättömästi. Asetuin ohjaamoon kojelautaan nojaamaan pylly pitkällä kurkotellen kuin kiinnostuneena ikkunasta ulos, vaikka todellisuudessa minua kiinnosti jokin aivan muu asia ihan toisessa suunnassa. Toinen miehistä hyppäsi ratin taakse ilmeisen kiireissään ja tohkeissaan. Kalju iso mies asettui kuin itseoikeutettuna isäntänä aivan taakseni ja laski paksun kyynärvartensa kojelaudalle käteni päälle. Käännyin puolittain ja annoin miehelle pienen merkityksellisen lutkamaisen hymyn. Mies vastasi itsevarmasti myhäillen hymyyni ja tuli aivan lähelleni. Tunsin miehen voimakkaan, kutsuvan tuoksun, joka oli sekoitus mietoa hikeä, tupakkaa ja vanhaa viinaa. Miehen kaveri oli jo ohjannut veneen ulos satamasta ja niemen taa. Minulla olivat kaikki maalliset ajatukset karisseet jo mielestä. Parhaillaan pikku päässäni tykytti lähinnä vain ajatus, että onko niskaani huohottavan miehen kyrpä iso vai tosi iso ja ehkä mieleeni juolahti sellainenkin ajatus, että toivottavasti hän malttaa käytellä kaluaan varoen… Tungin takapuoltani taakse, päin miehen lantiota. Hän kietoi toisen käsivartensa lähemmäs rintojani ja silitteli toisella kädellä lannettani ja vatsaani. Hän seisoi hievahtamatta takanani ja antoi minun hinkata kroppaani itseensä. Jokainen hänen kosketuksensa ja sivelynsä ja hengähdyksensä ihollani oli kuin miljoona pientä sähköiskua.

Hieroin rytmisin, pyörivin liikkein muhkeaa persettäni miehen farkkujen etumusta vasten. Mies murahteli kiihottuneena ja huohotti kuumalla hengityksellään kaulalleni painaen samalla lantiotaan pehmeää takapuoltani vasten. Silloin tajusinkin, että kova patukka, jonka tunsin farkun läpi trikoopöksyjen verhoamaamaa persettäni vasten oli todellakin miehen kyrpä ja se oli kooltaan suuri ja paksu. Tämän toteaminen sai pimppini muuttumaan hetkessä valuvan märäksi, niin märäksi, että olin varma, jos mies alkaisi nyt kourimaan jalkoväläni, hän tuntisi heti kosteuteni pikkupöksyjeni ja trikoiden läpi.
Mies suuteli kaulaani, mikä tuntui minusta erityisen kiihottavalta. Vaihdoimme märkiä kielareita ja mies puristeli toisella kädellään pakaraani ja toinen karkean tuntuinen koura hakeutui topin alle ja alkoi hieroa tissejäni. Mies pujotti toppini pois ja paljasti isot kiinteät tissini veneen ohjaamoon tulvivalle auringonpaisteelle. Hän nosti käsivarteni ylös ja antoi muutamia määrätietoisia suudelmia molemmile nänneilleni, jotka nöpöttivät jo kaikesta kourimisesta houkuttelevan kovina. Ja kyllähän miehen koura pian löysikin kosteana sykkivän haarovälini. Hän naurahti tyytyväisenä: “Täällähän tuntuu olevan paikat pelikunnossa” ja hinkkasi valuvaa vakoani sormillaan pöksyjen läpi. Moinen röyhkeä kommentti olisi tavallisesti ärsyttänyt minua, mutta tässä tilanteessa se vain lisäsi kiimaani ja voihkin avuttomana miehen käsittelyssä.

Mies laski ensin trikooshortsini nilkkoihin ja tarttui molemmin käsin tukevalla otteella pakaroistani ja puristeli nautiskellen. Pian lennähtivät myös pillumehuista läpimärät ja tuoksuvat pikkustringini veneen kojelaudalle. Kun mies vielä hetken kiimasta murahdelen leipoi ja levitteli paljaita siloisia pakaroitani, ehdin vilkuilla ja ihailla hänen paljastamaansa suurta, suonikasta, kovana jököttävää kullia ja punaisena hehkuvaa kiiltävää terskannuppia, joka oli ainakin tomaatin kokoinen. Pilluni huusi sisäänsä kovaa kullia, muuten olisin ehdottomasti halunnut nuolla ja imeä tuota jättikalua. Nyt taivutin selkääni kauniisti kaarelle tarjoten persettäni ja kiimaisena valuvaa pilluani miehen käsittelyyn. Mies tarttui minua ronskisti pakaroista levittäen niitä ja paljasti vittuni nussittavakseen. Hän ohjasi suuren kyrpänsä määrätietoisesti pilluni huulille ja painoi terskansa vasten vittuani. Kun hän alkoi tunkeutua rauhallisella työnnöllä sisääni, päästin huuliltani kiimaisen voihkaisun ja näytti varmaan siltä, että silmäni pyörivät päässäni hedelmäpelinä. Hän työnteli kireään vittuuni tasaisia vetoja, jotka kerta toisensa jälkeen tunkeutuivat syvemmälle sopukoihini. Olin kiimasta hulluna ja tuntui siltä, että ellei mies olisi kovalla otteella pitänyt minua lantiosta kiinni, jalkani olisivat pettäneet altani. Märkä ja liukas pilluni kiristyi pinkeänä paksun kalun ympärille miehen tunkiessa sitä sisälleni armottomasti mutta hellästi. Mies selvästikin tiesi omat mittansa, koska hän ei kiihoittumisestaan huolimatta survaissut meisseliään kerralla vittuni pohjaan, vaan tunkeutui rauhallisilla määrätietoisilla työnnöillä yhä syvemmälle sisääni. Seuraavat hetket olivatkin sitten aivan ihanaa kiiman aistisekamelskaa, menetin kontrollini täysin tuolle miehelle, joka pumppasi valtavalla kyrvällään nyt vain yksin hänelle avoimena ammottavaa kireää ja lätisevän liukasta vittuani.

Kuskin penkillä istuva mies tuijotti lumoutuneena meidän kahden villiä nussimista. Hamuilin käteni hänen haaroihinsa ja sain farkkujen läpi heti otteen hänen kovasta paksusta kullistaan. Tein runkkausliikkeitä farkkukankaan läpi ja tämä näytti saavan miehen himosta sekaisin. Hän siirtyi penkiltä eteeni ja revin häneltä farkut nilkkoihin. Boksereita ei paljoa tarvinnut erikseen riisua, koska suuri kivikova kyrpä pomppasi melkein itsestään esiin ja tökötti samassa silmänräpäyksessä vaativana vain sentin päässä nenästäni. Haistoin aivan ihanan kullin tuoksun: pistävä sekoitus pallihikeä, vanhaa kusta ja kenties edellisen panon eritteitä, kuka tietää oliko tämä mies ehtinyt pestä vehkeitään sen jälkeen kun oli viime yönä vinguttanut jotain teiniprinsessaa tässä samassa veneessä. Hotkaisin ihanan kiiltelevän mulkun innokkaasti suuhuni ja aloin nussia sitä huulillani valuttaen sylkeäni kullin varrelle liukasteeksi. Mies örisi kiihottuneena ja minä nautin kovan muhkuraisen kullin tunnusta huulillani ja elimen pistävästä mausta, joka sekottui sylkeeni. Iso kalju mies jatkoi pilluni työstämistä ja tunsin jo vääjäämättä lähestyväni orgasmin aallonharjaa. Orkku tuli huudon kanssa ja vapisin hikisenä pimppi supistellen miehen kyrvän ympärillä. Mies hidassti työntöjään ja antoi minun nautiskella orgasmin tunteesta. Toinen miehistä tiesi vuoronsa tulleen ja siirtyi taakseni. Kalju mies levitti pakaroitani ja nykäsi yhdellä nopealla liikkeellä -plops- ison kullinsa pillustani. Toinen mies tarttui pakaroihini ja tunsin kuinka pimppini haukotteli hänelle vielä edellisen miehen kiskaistua kullinsa ulos. Tilanne, kun kaksi isokyrpäistä, tyytyväisenä myhäilevää äijänköriästä suorittivat kullit kovina vuoronvaihtoa nussitulla pillullani, tuntui minusta äärimmäisen rivolta ja kiihottavalta.

Toinen mies ei paljoa aikaillut vaan survaisi lihakkaan nuijansa syvälle vittuuni ja huokaisi möreästi: “Ahh, hyvä pillu!” Mies nosti toisen jalkansa korokkeelle ja veteli haarat levällään pitkiä työntöjä pimppiini isot pallit häpykumpuani vasten lätsähdellen. Nyt sainkin myös suuhuni tuon himoitsemani kaljupään mahtavan jättikullin. Sain avata suuni ammolleen, että pääsin hoitelemaan isoa kyrpää. Hinkkasin ja pyörittelin kämmenelläni miehen valtavia, kiinteitä ja ryppyisiä kiveksiä, jotka yksitellen hierottuina täyttivät kourani. Ohjaamossa leijaili jo aika sakea nussimisen hikinen ja eritteinen tuoksu, joka tuntui vaan lisäävän kiihottumistani. Nussin pillumehun ja syljen liukastamaa miehen kyrpää suullani yhä nopeamapaan tahtiin.

Juuri tunnelman ollessa korkeimillaan takaamme lähestyi samasta laiturista lähtenyt toisen miesporukan vene. En huomannut venettä ennen kuin se oli aivan kohdalla ja hidasti vierellämme. Kolme miestä tuijottivat veneestä suut auki hurjaa panemistamme. Pilluani hoiteleva mies läiskäytti kämmenellään mojovan läimäytyksen pakaralleni miesten tuijottaessa ja kalju mies nosti voitoniemuisesti hymyillen kätensä tervehdykseen kanssaveneilijöille. Läimäitys poltteli kankullani ja nolo tilanne tuntui minusta upealta. Taivutin selkääni enemmän kaarelle tarjotakseni pilluani paremmin miehen nussittavaksi. Vaikka kakkosmies osasi käytellä munaansa hyvin, hänellä ei selvästikään ollut samaa panomiehen staminaa kuin kaljupäällä. Hän vetäytyikin vitultani kyrpä supistellen säästellen vielä tulevaa spermapommiaan.

Kaljupään kulli seisoi kovana komealla kaarella ja hän hyppäsi kuskin penkille haarat levällään iso kulli kutsuvana pystyssä jököttäen. Pomppasin melkein yhdellä loikalla leveästi hymyillen suoraan hänen syliinsä ja vaihdoimme kiihkeitä, limaisia kielisuudelmia samalla kun ihana jättikyrpä tunkeutui taas tiukkaan pimppiini. Aloin vatkata villisti persettäni miehen kullin päällä ja mies antoi käsillään minulle vauhtia lanteista. Pian olin taas hillittömän orgasmin partaalla, mutta mies tarttui kourillaan minua pakaroista rauhottaen liikettäni ja levittäen persettäni vierestä muna kovana seuraavalle kakkosmiehelle. Miehen kädet paljastivat esille pikkuruisen, pinkin, ryppyisen peräaukon ruusukkeen ja sitten hän sujautti syljelläni kostutetun etusormensa suoraan syvälle peppureikääni. Huomasin miten kakkosmies levitteli samalla liukuvoidetta terskalleen ja kullin varrelle. Asia ei välttämättä juuri näitä panomiehiä kiinnostanut, mutta onneksi olin aamupäivällä pessyt bideellä peräsuoleni siinä toivossa, että mieheni soisi minulle kierroksen himoitsemaani peppupanoa. Enpä vaan ollut aamulla arvannut, että jo puoliltapäivin tuntematon isokyrpäinen mies kairaisi suklaa-aarrettani jättikullillaan. Tarjosin perseeni mahdollisimman hyvässä kulmassa kakkosmiehen nussittavaksi. Kaljupää jatkoi pilluni panemista hitain, varovaisin työnnöin. Kakkosmies sai hyvät asemat perseeni luo ja painoi kiiltävän pullean terskansa ryppyreikääni vasten.

Hän tunkeutui voimalla peräaukkoani kohti ja yrittäessäni rentoutua kireä peppureikäni antoikin hiljalleen periksi miehen liukastetulle kullille. Tunsin olevani molemmista suunnista niin täynnä kovaa kyrpää, etten uskaltanut liikahtaakaan, yritin vaan rentoutua ja nauttia ihanasta tunteesta, josta olin aina salaa haaveillut: kaksi suurta kyrpää nussisivat nyt alapäätäni samanaikaisesti. Miehet aloittivat vuorovedoin varovaisella tahdilla. “Sulla on mahtava perse”, kakkosmies huohotti kuumalla hengityksellään suoraan korvaani ja nuolaisi kielellään kaulaani. Nussimisemme kiihtyi pian villiksi sekasotkuksi: heilutin persettäni ylös alas ja molempiin suntiin mennessä sain vuorollaan kovaa kalua sisääni. Välillä miehet survaisivat kalunsa yhtäaikaa sisääni ja silloin tuntui kuin silmissäni sumenisi. En tiedä voiko anaalipanosta saada orgasmin, mutta tuntui, että lähellä se minulla oli. Kiivaan nussimisen lomassa tunsin, kuinka kakkosmiehen kyrpä alkoi sykkiä peräsuolessani. Arvasin, että enää hän ei saisi orgasmiaan pidäteltyä. Rajusti karjahtaen mies antoi kuuman spermalastinsa pulputa peräaukkooni. Latinki oli niin suuri, että se sykähteli sisääni pitkään ja tunsin kuinka se täytti peppureikäni ääriään myöten ja kuuma, liukas sperma pursusi kullin vierestä ulos ja valui persvakoa pitkin vitulleni.

Mies veti kullinsa perseestäni ulos ja rojahti viereiselle penkille seuraamaan, kun hoitelisimme kaljupään kanssa panemisemme loppuun. Minulla alkoi olla niin loppuunnussittu olotila, että päätin keventää hieman persettäni kaljupään sylistä ja annoin hänen nussia alhaaltapäin kaarevilla pitkillä vedoilla hellänä helottavaa liukasta pimperoani. Miehen syli ja haarovälini olivat aivan likomärät, niin vallattomasti vittuni oli kastunut kaikesta panemisesta. Kiedoin käsivarteni miehen kaulalle ja nautiskelin avuttomana, kun tunsin suuren kyrvän nussivan minua yhä lähemäksi orgasmin huippua. Huusin täyttä huutoa, kun sain elämäni orgasmin. Vavahtelin miehen hikisessä sylissä nihkeä ja kuuma iho ihoa vasten. Mies veteli vielä hitaita vetoja kireään pimppiini ja tiesin hänenkin lähestyvän kliimaksia.

Sanattomasta sopimuksesta mies veti munansa ulos pillustani ja siirryin polvilleni veneen lattialle. Mies nousi seisomaan eteeni haarat levällään ihanat pallit jättikullin alla heilahdellen. Parin napakan runkkausliikkeen jälkeen sain aivan ihanan spermakylvyn. Kuuma sperma pulpahti suuren kullin päästä komeassa kaaressa. Avasin suuni ammolleen saalistaakseni tuon ihanan miehisen herkun. Ensimmäinen mälli läsähti keskelle otsaani jatkuen siitä paksuna täyteliäisenä nauhana nenäni varren yli suoraan suuhuni. Sperma oli lämmintä ja maistui ihan taivaalliselle – spermalle. En tajunnut enkä malttanut sulkea silmiäni ja minulla olikin varmaan aloittelijan tuuria, kun en saanut panomiehen siemennestettä silmääni, niin valtavia olivat vielä seuraavat ja niitä seuraavat loputtomilta tuntuvat mahtavat spermapurkaukset, jotka miehen alkukantaisten karjahtelujen ja örähtelyjen saattelemina lensivät pitkin kasvojani valuen kieleltäni ja poskiltani leualleni ja siitä paljaille rinnoilleni. Olin yltäpäältä sperman peitossa ja olin onnellisin ja tyydytetyin nainen päällä maan.

Minua alkoi pakostakin naurattaa koko tilanteen härski koomisuus: minä kurvikas kotirouva yritin ilkialastomana peppuroiden kohennella meikkiäni veneen pienestä peilistä kurkistellen ja siivoten miehen spermaa, jota oli joka puolella pitkin poikin naamaani. Aikamoiset spermamällit valuivat myös pitkin tissejäni. Kaksi miehenkörilästä rötköttivät veneen penkeillä haarat levällään tyytyväisinä naureskellen ja seurailivat touhujani röökiä poltellen katseet muodokkaaseen perseeseeni liimaantuneina. Katsoin kuinka miesten suuret kullit lepäsivät puolikovina rajusta nussimisesta punaisina ja turvoneina ja limasta ja liukuvoiteesta kiiltelevinä. Huomasin kuinka spermavana vielä valui alas peppuvaostani pitkin sisäreiteni pintaa. Nyt tunsin, että minulla oli niin perusteellisesti nussittu olo kuin naisella vaan voi olla.

10 kommenttia viestissä: “Venekyytiä ja kyytiä veneessä”

  1. vt. says:

    Olipa yllättävän hyvä kaikessa härskiydessään. Tuore, kiimainen äiti panon kohteena lisäsi vielä kliimaksin määrää. Ainoa mitä olisin itse kaivannut vielä, niin loppuun kohtaa, jossa vene saapuu rantaan, armaan miehen luo, spermainen pikkuvaimo kyydissä 🙂

  2. Hyvä says:

    Tosi hyvä novelli.

  3. moi says:

    voihan kirjoittaja tietääkin faktat, mutta hahmo, jota pannaan pohtia tuollaisia.. musta tuopohtiminen vaan korosti sitä kotirouvamaisuutta. hyvä novelli 5/5

  4. Pekko says:

    Oikein hyvä tarina, toivottavasti seuraa
    jatkoa.

  5. pussyriot says:

    kyllä, anaalipanosta voi saada orgasmin. selvitä vähän faktoja seuraavaan naisnäkökulmaan.

  6. MasterJonathan says:

    Minut taas tämä “pornoleffamaisuus” jätti kylmäksi. Minun makuuni liian yksinkertainen ja tunteeton. Kuvailu sinänsä perushyvää ja paketti pysyi koossa.

  7. masa says:

    huh kyllä oli taas kiimanen tarina toivottavasti tähän tulee jatkoa

  8. teppo says:

    Todella kiihottava tarina. Sain ihan uudenlaisen kiihotuksen tunteen tätä lukiessani. Kiitokset kirjoittajalle.

  9. MadClown says:

    Hienosti kirjotettu. Todella pervo tarina. Tästä mie pidän, Tuntu ku ois lukenu jotain pornoleffaa joka on muokattu tekstimuotoon. Näkökulmasta tulee pisteit. Tilanteiden esim äijät suu auki veneessä, hyvä juttu. Kaikin puolin onnistunut tarina

  10. Trickster says:

    Tässä oli sellaista pornolehtien seksinovellien tunnelmaa. Hyvin kirjoitettu ja sopivan ronski. Mukava lukea tarinoita naisnäkökulmasta, erityisesti kiimaisen naisen näkökulmasta. Tekstissä oli myös hyviä ja mielenkiintoisia kielikuvia.

    Viisi tähteä.

Kommentoi

top