search
top

Lelupoika 1: Kuvat

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (45 votes, average: 3.47 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tämä on CFNM-henkinen aloitus kertomukseen 1990-luvun Lama-Suomen pikkukaupungista, jossa juuri 18 täyttänyt Tommi suostuu valokuviin, jotka johtavat matkalle lelupojan leikkisään maailmaan. Perustuu (valitettavan) pieneltä osin omiin nuoruusmuistoihin ja suurimmalta osin nuoruusaikaisiin fantasioihin.

Oli 1990-luvun alku ja olin juuri täyttänyt 18. Vietin pikkukaupungissa lukioajan viimeistä kesälomaa. Lamasta huolimatta olin onnistunut saamaan kesätöitä kaupungilta uimahallin valvojana. Harrastin aktiivisesti kilpauintia ja kesätyön olin saanut seuran kautta suhteilla.

Olin uinut kilpaa jo alaluokilta lähtien. Pidin lajista, mutta harrastus oli ollut katketa varhaismurrosiässä iskeneen ujouden takia. Tuolloin uitiin pienissä speedo-tyyppisissä uimahousuissa ja nolostuttavinta oli nousta altaasta yleisön eteen niukat ja piukat uikkarit ihoon liimautuneena. Ajan mittaan ja murrosiän itsetunto-ongelmien helpottaessa siihen tottui ja aloin jopa pitämään siitä. Löysin itsestäni ekshibitionistisia taipumuksia. Pian metsästin tilanteita, joissa joku kilpailuja tai harjoituksia seuraavista naisista (yleensä jonkun toisen uimarin äiti) katseli minua tarkemmin. Parhaimmillaan joku silminnähden hämmentyi kun jäi kiinni uimahousujeni etumuksen tuijottamisesta. Sellaistakin sattui, mutta liian harvoin.

Itseni esittelyyn ja rehellisesti sanottuna itseihailuun liittyi myös kiinnostus ristiinpukeutumiseen, joka sai minusta otteen noin viisitoistavuotiaana. Siskolta varastetut stay-up sukat olivat suurin aarteeni. Innostus naisten alusvaatteisiin ei koskaan kokonaan hävinnyt, mutta jäi enemmän taka-alalle vuosien myötä.

Kesän alussa olin aamuvuorossa uimahallilla. Se aukeni kolmena päivänä viikossa jo 6:30. Aamuvuorot eivät olleet kollegojeni suosiossa kahdesta syystä. Ensinnäkin niihin joutui heräämään epäinhimillisen aikaisin ja toiseksi lukiolaistytöt ja muut nuoret naiset tulivat hallille vasta iltapäivisin ja bikinipukuisten nuorten naisien tiirailu oli työn suurimpia tai ainoita iloja. Uintikavereitteni äidille esiintyminen oli saanut minut kiinnostumaan vanhemmatkin naisista ja arvostin vapaita iltapäiviä, ja niinpä olin lähes aina aamuvuorossa.

Työvuoroon olin pukenut keltavihreät uimahousuni, asetellut kaluni huolellisesti osoittamaan oikealle, niin että satunnainen vastaantulija saattoi halutessaan nähdä uimahousujen pitkulaisesta kohouman pituuden ja muodon sekä erikseen pallieni muodostuman pullistuman vähän alempana. Mielestäni olin uimahousujeni sisällä ihan kohtuullisen hyvin varustettu ja siksi esittelin avujani mielelläni. Uimahousujen lisäksi minulla oli t-paita, jossa oli etupuolella kaupungin vaakuna ja selässä teksti ”Valvoja”. Paidan ja matalien uimahousujen väliin jäi kaistale paljasta ihoa. Kaulassani roikkui pilli ja jalassa minulla oli rantatossut.

Kiertelin tarkastamassa allasta kun ensimmäiset asiakkaat alkoivat tulla pukuhuoneista. Ensin tuli pari eläkeläisukkoa ja muutamia yksittäisiä naisia, jotka ilmeisesti kävivät hallilla ennen töihin menoa. Sitten tuli viiden keskenään rupattelevan keski-ikäisen naisen joukko. Etummaisena kulki jotenkin tutunnäköinen vaalea normaalivartaloinen nainen violetissa kokouimapuvussa. Pikkukaupungissa samoihin kasvoihin törmää usein ja muistelin, että nainen oli paikallisen valokuvausliikkeen omistaja. Kävelin naisjoukkoa vastaan ja tervehdin heitä hymyillen:
– Huomenta ja tervetuloa.
Naiset kääntyivät katsomaan minua ja vastasivat tervehdykseen. Huomasin tyytyväisenä, että muutaman naisen katseet kulkivat kasvoistani alas vartaloon. Joukon viimeisenä kulki tumma nainen, joka jäi tutkivasti tuijottamaan kasvojani. Hän hidasti ja kääntyi perääni ja kysyi:
– Etkös sinä ole Tommi.

Pysähdyin ja käännyin arviolta viisikymppisen naisen puoleen. Naisella oli hieman kulmikkaat kasvot ja täyteläinen suu. Peittäviin vaaleisiin ”mummobikineihin” verhottu vartalo oli hoikka, mutta naiseksi hän oli leveäharteinen ja melko pitkä. Suorat hiukset olivat pikimustat – todennäköisesti värjätyt. Katse oli terävä ja sen teki vielä intensiivisemmäksi silmien vahva, tumma rajaus. Kasvot olivat persoonallisella tavalla kauniit. Vastasin:
– Kyllä. Minä olen Tommi.
Tarkemmin katsoen nainen alkoi näyttää jotenkin tutulta. Hän sanoi:
– Minä olen Aila. Etkö muista? Sinä kävit lapsena usein luonani.

Muistoja alkoi virrata ja sanoin spontaanisti:
– Aila-täti. Sinulla oli uima-allas ja luumupuita.
Nainen nauroi ja vastasi:
– Älä sano ”tädiksi”. Tunnen itseni vanhaksi muutenkin. On minulla luumuja ja uima-allas edelleen. Allas on vain vähän liian pieni kuntouintiin. Muistatko kun sinä uit siellä?
– Muistan hyvin. Sittenhän minä innostuin uinnista tosissani. Olen kerran päässyt suomenmestaruuskilpailuihinkin.
– Tiedän. Olen nähnyt nimesi lehdessä. Kävin kerran katsomassa kilpailujasikin.

Nainen katseli minua päästä varpaisiin ja sanoi:
– Sinusta on tullut komea mies. Oletko nyt kahdeksantoista?
Nyökkäsin ja nainen jatkoi:
– Olisi kiva joskus rupatella pitempään ja muistella menneillä.
– Niin minustakin.
– Tule töiden jälkeen käymään. Koska pääset töistä?
– Vuoro loppuu yhdeltä, mutta treenaan sen jälkeen vielä tunnin verran.
– Kuten ehkä muistat, niin olen arkkitehti ja työskentelen kotona, joten olen siellä koko iltapäivän. Tule kun kerkiät.

Näin sovittiin. Hän kertoi vielä osoitteen, joka oli vain muutaman kilometrin päässä hallilta.

Nainen lähti ystävättäriensä perässä uimaan. Kuulin kun joku kysyi häneltä:
– Pyysitkö poikaa selänpesijäksi uinnin jälkeen.
Naiset nauroivat ja Aila vastasi:
– Ei vaan iltapäiväkahville kun hänen työvuoronsa päättyy.
– Suostuiko?
– Kyllä.
– No onneksi olkoon!

Kuuntelin huvittuneena keskustelua, mutta aloin aprikoida miksi Aila minut luokseen oikein halusi. Katkaisin unelmoinnin alkuunsa, ettei uimahousuni kävisi ahtaammaksi.

///

Ailan talo oli rapattu kaksikerroksinen huvila 1950- tai 60-luvulta, jonka yhtä seinää peitti villiviini. Portinpielissä oli tiilipylväät. Kävelin liuskekivikäytävää portaille jotka veivät ulko-ovelle. Suin hiuksiani ojennukseen ja soitin ovikelloa. Ovi oli jalopuuta ja siinä oli kapea pysty maitolasinen ikkuna. Sisältä kuului vaimea ovikellon pirinä. Hetken päästä oven ikkunassa näkyi varjo ja lukko rasahti. En ymmärtänyt miksi minua sydämeni jyskytti jännityksestä. Aila hymyili leveästi kun avasi oven:
– Hei Tommi. Sinä tulit. Käy peremmälle.
Tervehdin ja astuin sisään. Ailalla oli hihaton pusero ja suora polvipituinen hame. Katselin ympärilleni yritin palauttaa mieleen lapsuuden muistikuvia.

Aila keitti kahvit ja tarjosi voileipiä. Juttelimme ensin niitä näitä ja kävimme läpi satunnaisia lapsuusmuistoja. Keskustelu sujui alun jännityksen jälkeen rennosti. Sitten Aila kysyi:
– Muistatko, koska viimeksi olit täällä?
– Olin jo koulussa. Olisiko ollut joku kesäloma?
– Se oli ensimmäinen kesälomasi. Olit silloin kahdeksan. Siitä on kymmenen vuotta. Muistatko miksi lopetit vierailut luonani?

Tätä olin pohtinut itsekin Ailan tapaamisen jälkeen. Kerroin mitä muistin:
– Minulle jäi mielikuva, että sinä sairastut tai jotain. Syy jäi jotenkin hämäräksi. Muistan vain äitini sanoneen, että en voi käydä täällä. Olisin tietysti halunnut, kun sinulla oli uima-allas.

Aila naurahti, mutta vakavoitui sitten. Hän alkoi kertoa:
– Niin. Äitisi on sangen – miten sen nyt sanoisi – vanhoillinen. Hän piti sopimattomana jotain mitä tapahtui täällä, kun sinä olit kahdeksan.

Aila katsoi käsiään. Näki että asia oli hänelle vaikea. Hän jatkoi:
– Olit innokas uimari jo tuolloin. Olit koulusta kesälomalla ja vietit aikaa usein minun luonani, kun äitisi oli vapaaehtoistyössä tai milloin missäkin. Sinä olit välitön ja innostunut pikkupoika, etkä osannut ujostella minua. Sinä uit täällä usein alasti.

Muistikuvat alkoivat palautua ja muistin itsekin, kuinka malttamattomana riisuin vaatteeni matkalla altaalle ja hyppäsin sitten ilman rihman kiertämää viileään veteen. Aila-täti kulki perässäni poimien vaatteitani ja kantaen pyyhettä. Yritin palauttaa mieleen mitä tuolloin tunsin. Jotenkin olin jo ymmärtänyt, että alastomuus oli kiellettyä ja samalla jännittävää. Aila oli ollut kuitenkin erikoistapaus. Hänen edessään saatoin olla alasti. Vai halusinko erityisesti olla? Oliko minulla jo pikkupoikana ekshibitionistisia taipumuksia? Vastasin Ailalle:
– Muistan hämärästi, että uin täällä usein alasti. Minähän olin tuolloin pikkupoika ja tämä oli suojainen piha, joten ei se nyt kai ollut mitenkään kovin kummallista.
– Ei se ollutkaan minun mielestäni eikä sinunkaan, mutta äitisi ei pitänyt siitä.

Äitini oli uskonnollinen ja suoraan sanottuna ahdasmielinen, mutta tuntui uskomattomalta, että hän olisi suuttunut siitä, että Aila antoi hänen kahdeksan vuotiaan poikansa uida alasti suojaisella uima-altaalla. Sanoin Ailalle:
– Kuulostaa aika tiukkapipoiselta jopa minun äidikseni.
– Hän sanoi siitä muutaman kerran ja minä yritin sinua muistuttaa uimahousuista, mutta ei sinua kiinnostanut. Voi olla, että uiminen oli sinusta jotenkin ”jännempää” alasti. Viimeinen pisara äidillesi oli, kun hänelle selvisi, että olin valokuvannut sinua kun olet kelteisilläsi.

Mieleen palasi tilanne, jossa olin seisonut altaassa virnistäen mustalle järjestelmäkameralle. Kysyin:
– Oliko niissä kuvissa jotain erikoista?
– Ei minun mielestäni. Äitisi mielestä niissä ei ilmeisesti olisi saanut näkyä … pippelisi. Minusta ne olivat kauniita kuvia. Haluatko nähdä ne? Minulla on ne tallella.

Alastonkuvia minusta? Halusin ehdottomasti nähdä ne. Aila nousi hakemaan kirjahyllystään valokuva-albumin. Hänellä oli niitä useita ja kunkin selkämyksessä oli vuosiluku. Hän nouti kansion, jonka selässä luki ”1982-1983”. Hän selasi albumia hetken ja avasi sen sitten eteeni. Siinä oli ensin kuvia minusta juomassa mehua, syömässä jäätelöä tai vain virnistämässä kameralle. Sivuja eteenpäin selatessani tuli kuvia minusta vedessä uimassa rintauintia tai ehkä se tuolloin oli enemmän ”sammakkoa”. Kuvissa näkyi paljas takapuoleni, mutta ei sen kummempaa. Oli kuvia kuinka sukelsin veden alla tai seisoin altaassa hartioihin yltävässä vedessä. Joissain kuvissa näkyi pikkupojan pippelini veden vääristämänä ja sumentamana, mutta vaikea niitä oli mitenkään ”sopimattomina” pitää. Uintikuvien jälkeen oli vielä kuvia minusta, kiipeämässä ylös altaasta, hyppäämässä takaisin ja kuivaamassa itseäni. Joissain niissä sukukalleuteni näkyivät selvemmin, mutta edelleen ne olivat sangen viattomia kuvia iloisesta alastomasta pikkupojasta, joka nautti uimisesta.

Aila selvästi odotti kommenttiani kuvista. Sanoin hymyillen:
– Hauskoja kuvia. En tiennyt että tällaisia oli olemassakaan. Minusta on mukavaa, että olet säästänyt ne. Olen pahoillani äitini puolesta, jos hän on näistä hermostunut.

Ilmiselvästi helpottuneen oloinen Aila puristi minua käsivarresta ja vastasi:
– Eihän se, Tommi-kulta sinun vikasi ole.

Vaikka kuvat olivat viattomia, minusta tuntui silti edelleen jännittävältä katsella kuvia itsestäni alastomana pikkupoikana yhdessä aikuisen naisen kanssa. Selasin albumin sivuja ja nostin sitten albumin kasvojeni viereen. Se oli auki sivulta, jossa oli kasvokuva minusta kahdeksanvuotiaana ja sanoin tunnelmaa keventääkseni Ailalle:
– Onko pikkupoika tunnistettavissa samaksi henkilöksi.

Aila naurahti, mutta sanoi sitten innostuen:
– Tuohan on loistava idea! Kuvien ottamisesta on melko tasan kymmenen vuotta ja ne on otettu täällä. Olisi todella mainio idea ottaa mahdollisimman samanlaiset kuvat sinusta nyt: sama poika samassa paikassa kymmenen vuoden välein. Minä haen kameran.

En ymmärtänyt keksineeni ideaa ja minua ensin hämmensi mitä kuvia hän oikein aikoi ottaa uudestaan. Aila viipyi hetken ja tuli takaisin kameran ja kameralaukun kanssa. Sitten hän käänsi albumin niin, että näki kasvokuvani kunnolla. Hän sanoi:
– Tässä näkyy pelkät kasvot, eikä siitä voi sanoa missä se on otettu. Se on selvästi kuitenkin otettu luonnonvalossa ja valo tulee vasemmalta … Istupa tuossa. Käänny vähän sivuttain. Hyvä. Nosta vähän leukaa. Hymyile… leveämmin…

Aila ohjeisti minua, niin että saisi mahdollisimman samankaltaisen kuvan, kuin albumissa oleva. Hän räpsi muutaman otoksen ja muutti vähän kuvakulmaa ja sääti kameraa ja otti vielä yhden. Sitten hän käänsi sivua albumissa ja näki kuvan jossa söin jäätelöä. Pakastimesta löytyi jäätelöä ja pienen etsimisen jälkeen keittiön kaapista täsmälleen samanlainen kulho ja niinpä lusikoin jäätelöä ja taas kamera räpsähteli.

Sitten albumista tuli kuva jossa join jotain punaista korkeasta lasista, joka Ailan muistikuvan mukaan se oli vadelmamehua. Lasi löytyi, mutta punaista mehua ei. Sitten Aila keksi:
– Sinähän olet kahdeksantoista. Minä saisin punaisen juoman vaikka sekoittamalla Camparia ja soodaa. Kai sinä voit ainakin maistaa sitä?

Minulle se sopi mainiosti. Aila lorautti korkeaan lasiin aimo annoksen heleän punaista juomaa ja täytti lopun kolmanneksen soodavedellä. Hän sanoi:
– Tuli vähän täyteen. Juo sitä vähän tyhjemmäksi ennen kuin otan kuvan.

Minä siemailin juomaa. Se maistui makealta ja sopivasti karvaalta. Se oli hyvää ja kolmannes lasista tyhjeni nopeasti. Sitten Aila sanoi:
– No niin! Nyt siinä on sopivasti juomaa. Katsotaanpas millainen kuva meidän pitää saada. Ota paita pois.

Minä hämmennyin:
– Paita pois?
– Niin. Alkuperäisessä kuvassakaan sinulla ei ole paitaa.
Aila virnisti ilkikurisesti ja jatkoi:
– Housuista en ole varma, kun kuva on vain vyötäröstä ylöspäin, joten housut voit pitää.

Aila oli siinä oikeassa, että alkuperäisessä kuvassakaan minulla ei ollut paitaa. Sinällään paidan riisuminen ei haitannut, koska olin ylpeä kropastani. Vaikka en ollut mikään lihaskimppu, vuosien säännöllinen uintitreeni näkyi. Niinpä aloin kiskoa t-paitaa pääni yli. Aila kommentoi:
– Ehkä sinun pitäisi varoa minua. Minä juotan sinulle alkoholia ja yllytän riisumaan vaatteita.

Minä naurahdin ja sitten taas kuvattiin. Aila ohjeisti ja räpsi muutaman otoksen. Kuvatessa lasista tyhjeni suurin osa. Lämmin tunne alkoi nousta vatsasta päähän. Juomaa oli hulahtanut pari desiä melko nopeasti. Campari-soodan auttamana valokuvattavana olo viehätti ekshibitionistista puoltani yhä enemmän ja Ailan kommentointi innosti vielä enemmän:
– Sinusta näkee, että olet urheilija. Sinun pitäisi kävellä hallillakin ilman paitaa. Varmasti ainakin minun uintiporukkani tytöt olisivat mielissään.

Kommentti hämmensi vähän, mutta imarteli paljon enemmän. Sanoin Ailalle hymähtäen:
– Mukava idea. Kun puhuit samojen kuvien uusimisesta, luulin jo hetken, että tarkoitat niitä nakukuvia.
– No miksei ainakin niitä uimakuvia voisi ottaa uudestaan?
– Minulla ei vain ole uimahousuja mukana.

Hallilla oli henkilökunnalla pysyvät vaatekaapit ja kuivaushuone käytettävissään ja niinpä olin jättänyt pyyhkeeni ja uimahousuni työpaikalle. Aila vastasi nopeasti:
– Ei sinulla niissä alkuperäisissä kuvissakaan uimahousuja ole.

Katsoin hämmentyneenä Ailaa. Oliko hän tosissaan vai ei. Hänen ilkikurisesta hymystään oli mahdoton päätellä mitään. Vastasin:
– Äitini hermostui ihan turhasta kymmenen vuotta sitten, mutta jos samat kuvat otettaisiin nyt, niin hänellä olisi aihettakin paheksumiseen.
– Ei hänen niistä tarvitsisi tietää.

Hymähdin vastaukseksi:
– Ja hänhän on jo valmiiksi pahastunut sinulle joka tapauksessa.

Aila kysyi minua tutkivasti katsoen:
– Onko tuo tulkittavissa suostumukseksi?
– Oletko vakavissasi? Haluaisitko todella ottaa minusta kuvia, kun uiskentelisin alasti altaassasi?
– Minusta tämä sinun ideasi samanlaisista kuvista kymmenen vuoden välein on hauska. Niissä tulisi hyvin näkyviin muutos pojasta mieheksi. Enimmäkseenhän ne ovat sangen viattomia kuvia vaikka kohteena olisi aikuinen mieskin. Ei paljaat pakarat niistä mitään pornoa tee edelleenkään. Lisäksi vesi sumentaa näkymää.

En lähtenyt inttämään siitä, kenen idea tuo kymmenen vuotta vanhojen kuvien uusinta oli. Ekshibitionisti sisälläni oli alkanut heräilemään jo kun olin riisunut paidan ja nyt se alkoi nousta pintaan yhä vahvemmin. Samalla kun ajatus uimisesta alasti Ailan kuvattavana tuntui kiusalliselta ja hämmentävältä, se alkoi myös tuntua myös jännittävältä ja kiihottavalta. Osa kuvista todellakin oli sangen viattomia jopa otettuna kahdeksantoistavuotiaasta nuorukaisesta. Kai vesikin jotain peitti ja sumensi? Näyttäisikö hän kuvia naisille, joiden kanssa kävi uimassa? Oli kun Aila olisi lukenut ajatukseni. Hän rohkaisi:
– En tietenkään näyttäisi kuvia kenellekään ilman lupaasi. Jos jostain tulisi mielestäsi liian ”uskallettu”, saisit sensuroida sen ja ottaa kuvan ja negatiivin itsellesi.

Ajatus alkoi houkuttaa enemmän ja enemmän. Toisaalta valokuvat ja kuvaustilanne olisivat kaksi eri asiaa. Sanoin:
– Vaikka kuvista ei tulisikaan liian rohkeita, niin minä kuitenkin pulikoisin alasti altaassa sinun katsellessasi joko kameran linssin läpi tai muuten.

Aila vastasi ilkikurisesti virnistäen:
– Mitäs pahaa siinä on jos tällainen vanha täti saa vähän silmäniloa harmaan arkensa piristykseksi?
– Etkös sinä aamulla sanonut, että et ole täti etkä vanha.
– Pyysin, että et sanoisi minua vanhaksi tädiksi. Ei se tarkoita ettenkö olisi.

Sydämeni takoi kiivaasti ja jollain tasolla tiesin, että tulin suostumaan kuvaamiseen, vaikka yritin itselleni selittää muuta. Kysyin Ailalta:
– Mitä kuvia olit ajatellut ottaa uudestaan, jos niihin suostuisin?

Aila levitti albumin eteeni ja selasi uintikuvia. Hän sanoi:
– Nämä kolme ainakin olisivat minusta hyviä. Tuo jossa sukellat, sammakkouintikuva ja tuo missä seisot altaan reunaa vasten.

Katselin kuvia mietteliäästi ja sanoin:
– Ainakin tuo viimeinen epäilyttää. Kymmen vuotta sitten vesi ylsi minua melkein kaulaan, mutta nyt se yltää tuskin napaan.
– Katsotaan sitä sitten, kun olet vedessä. Minä haen sinulle pyyhkeen.

Jäin vähän hölmistyneenä istumaan. Nytkö tämä oli päätetty? Pöydällä lasin pohjalla oli vielä vähän Camparia. Siemaisin ne yhdellä kulauksella.

Altaan reunalla oli puutarhatuoli. Istuin siihen ja katsoin altaan kristallinkirkasta vettä ja sen läpi tarkasti näkyvää siniseksi maalattua pohjaa ja ihmettelin mihin olin ryhtymässä. Aila tuli pyyhettä ja kameralaukkua kantaen taakseni ja sanoi:
– Haluatko, että käännän selän kun riisut ja menet altaaseen?
– Ei tarvitse. Riittää kun et vielä kuvaa.

Paidan olin jo riisunut, joten paljoa ei ollut enää riisuttavaa. Nostin takapuoltani tuolista sen verran, että sain ensin riisuttua shortsit ja asetin ne tuolin käsinojalle. Sitten tein saman alushousuille. Nousin ylös ja kävelin altaalle. Aila oli takanani eikä sanonut mitään. Vilkaisin alas ja helpotuksekseni näin, että kaluni oli paisunut vain aavistuksen – ei kuitenkaan mitenkään silmiinpistävästi. Katselin ympärilleni. Ailan piha oli suojaisa eikä naapurien ikkunoista voinut sinne nähdä. Silti kysyin itseltäni, miten ihmeessä minä tepastelen alasti keski-ikäisen naisen puutarhassa keskellä iltapäivää. Entä jos joku tulisi yllättäen käymään?

Alle kymmenen metriä pitkän altaan päässä oli tikkaat ja käännyin laskeutuakseni niitä pitkin veteen. Tämä tarkoitti, että käännyin sivuttain Ailaan ja hän saattoi nähdä minusta muutakin kuin paljaat pakarat. Näin naisen katsovan minua leveästi hymyillen. Ainoat naiset, jotka olivat nähneet minut murrosiän jälkeen alasti, olivat olleet ne pari teinityttöä, joiden kanssa minulla oli ollut jonkinlainen seurustelusuhde. Ailan katse tuntui sananmukaisesti munaskuja myöten. Onneksi pääsin laskeutumaan nopeasti viileään veteen.

Tikkaat olivat altaan matalassa päässä. Vesi ylsi minua vähän navan alapuolelle. Vettä kevyempänä kaluni kellui vaakasuorassa edessäni ja sen päällä ei ollut kuin parikymmentä senttiä kirkasta vettä, joten se ei peittänyt mitään. Toivoin, että pinnan heijastukset suojaisivat edes jotain. Aila meni lähemmäksi altaan toista päätä ja ohjeisti:
– Ui aika keskellä allasta sammakkoa, mutta ui hitaasti, että ehdin kuvaamaan. Minun kohdalla katso kameraan ja hymyile. Kuvassa sinulla on kädet ja jalat koukussa, joten yritä olla kohdallani samassa vaiheessa uintia.

Aila nosti kameran silmilleen ja lähdin uimaan. Se oli helpotus, sillä uidessa kaluni ei ollut Ailan näkyvissä. Uin rauhallisesti, lyhyin, tehottomin vedoin. Ohjeen mukaan nostin katseeni kameraan ja hymyilin ja kamera räpsähti. Pysähdyin toiseen päätyyn, jossa vesi ylsi rintaan. Aila seisoi lähes suoraan yläpuolellani ja hänellä oli esteetön näköala vedessä huojuvaan kaluuni. Huomasin, että Aila myös vilkuili veteen puhuessaan minulle, mutta en yrittänyt peitellä itseäni. Hän sanoi:
– Ihan hyvä. Kokeillaan vielä pari kertaa. Hymyile rennommin. Muista että tämä on hauskaa. Kokeilen myös polarisaatiosuodinta, jos veden pinnan heijastumia saisi niillä vähän pehmennettyä

Suodin oli jonkinlainen linssi, joka laitettiin objektiivin eteen. Ajattelin, että veden pinnan heijastuksethan ovat ainoa mikä erottaa nämä ”täydellisistä” alastonkuvista. En kommentoinut kuitenkaan sitä, vaan kysyin:
– Oletko muuten varma, että kukaan ei piipahda luonasi yllättäen käymään?
Aila nauroi ja sanoi:
– Se olisikin hauska tilanne, jos joku asiakas piipahtaisi – niin tai joku uintiporukan tytöistä.

Minulle tuli mieleen muitakin adjektiiveja kuin ”hauska”. Esimerkiksi: nolo, kiusallinen tai piinallinen. Uin takaisin toiseen päähän allasta ja sitten takaisin ja hymyillen ja katsoen kameraa. Toistin saman vielä kolmannen kerran.

Uiminen oli helppoa. Se rentoutti ja sai ajatukset pois kaluni tilasta, kun tiesin, että Aila ei sitä voinut silloin nähdä. Kun rentouduin, ei kalukaan osoittanut liikaa levottomuuden merkkejä. Vaikeinta oli seisoskelu ja odottelu uintipyrähdysten välillä. Uintikuvan jälkeen siirryimme kuvaan, jossa sukelsin. Menin veden alle ja potkaisin toisesta päädystä vauhtia ja liu’uin veden alla kunnes käteni koskettivat toista päätyä. Ja sama uudestaan. Aila kuvasi ja vaihtoi välillä suodattimen kameraan ja välillä kuvasi ilman. Tuolloin minulla ei ollut vielä käsitystä miten se kuviin vaikuttaisi enkä osannut siitä välittää.

Sitten siirryttiin kolmannen ja minulle hankalimman kuvan uudelleenfilmatisointiin. Siinä seisoin altaan reunan vieressä. Kun alkuperäinen kuva oli otettu, vesi oli yltänyt minua hartioihin, mutta nyt olin yli puoli metriä pitempi. Aila ohjasi minua altaan matalaan päähän, mutta vastustelin:
– Vesi tuntuu aika matalalta tuon kuvan ottamiseen uudestaan ihan samassa paikassa ja asennossa. Jos seison matalassa päässä, niin vettä on hädin tuskin vyötärön korkeudelle. Jos olisin vaikka polvillani vedessä? Tai seisoin täällä syvässä päässä?
– Muutkin kuvat on yritetty ottaa mahdollisimman samanlaisina ja olisi ikävä rikkoa mukava sarja.
– Pelkään, että kuvasta tulee liian … sanotaan vaikka rohkea.

Aila katsoi kameraansa ja vastasi:
– Ei meidän sitä tarvitse välttämättä nyt päättää. Rullassa on vielä kymmenisen kuvaa jäljellä, joten voidaan ottaa kaikki vaihtoehdot: matalassa päässä polvillaan ja seisten ja sitten syvässä päässä. Voidaan sitten jälkikäteen sensuroida tai olla sensuroimatta mitä halutaan.

Vastauksessa oli oma vastaansanomaton logiikkansa, mutta en tuntenut itseäni silti täysin vakuuttuneeksi. Vaikka valokuvia saattoi sensuroida jälkikäteen, koska ne olivat liian rohkeita, niin Aila näkisi paitsi ne sensuroitavatkin kuvat, niin myös kuvia vastaavan näkymän nyt kuvaustilanteessa. Aila keskeytti empimiseni:
– Ei nyt turhaan pohdita ja kainostella. Katsotaan sitten onko tulos kenenkään mielestä liian rohkea.

Kahlasin altaan matalaan päähän ja asetuin laidan viereen puolittain sivuttain kameraan, mikä oli asentoni alkuperäisessäkin kuvassa. Menin polviasentoon, niin että vasen, laidan puoleinen polveni oli pohjaa vasten ja kameran puoleinen jalkani sopivasti koukussa peittäen kaluni. Aila piti asentoa ”teennäisenä”, mutta otti kuvan. Sitten hän sanoi:
– Paranna ryhtiäsi. Laita molemmat polvet pohjaa vasten, niin asento on parempi.

Aila jätti sanomatta, että siinä asennossa myös kaluni näkyisi. Tottelin kuitenkin ja Aila tähtäsi kameran läpi tovin ennen kuin laukaisi. Kalussani alkoi tuntua huolestuttavaa levottomuutta. Aila viritti kameran ja laittoi suotimen taas objektiivin päälle. Minä vilkaisin huolestuneena alas ja kaluni oli selvästi isompi kuin kuvaussession alkaessa. Tilannetta ei helpottanut se, että kalu kellui vedessä vaakasuorassa. Aila tähtäili taas kiusallisen pitkään ennen kuin kuvasi. Sitten hän sanoi:
– Nouse nyt seisomaan. Kokeillaan nyt sitäkin.
Epäröin, mutta tottelin.

En tiennyt miltä näytin kameran linssin ja suodatinten läpi, mutta minun näkökulmastani kaluni kellui kiusallisen lähellä pintaa ja vesi oli kristallinkirkasta. Paineen tunne kalussani ennakoi, että se kasvoi edelleen. Aila tähtäili ja tarkensi ennen kuin laukaisi. Hän viritti kameran uudestaan ja sanoi ottavansa vielä toisen kuvan. Taas yhden kiusallisen pitkän odotuksen jälkeen hän otti kuvan. Kuvan ottamisen jälkeen hän vielä katsoi minua kameran läpi ja sanoi:
– Ehkä olit oikeassa. Näistä saattoi tulla aika rohkeita. Katsotaan sitten valmiita kuvia.

Tätä en olisi halunnut kuulla ja yritin lopettaa kuvauksen:
– Emmekös me nyt ole ottaneet kaikki kuvat mitä pitikin.
– Otetaan vielä pari siellä syvässä päässä. Rullalla ei ole enää kuin pari kolme. Otetaan nämä pois, että saadaan rulla kehitykseen.

Lähdin kiireesti kahlaamaan kohti syvää päätyä. Vilkaisin alas kaluuni ja sitä saattoi jo sanoa puolijäykäksi. Minun näkökulmastani veden syveneminen ei auttanut tilannetta. Toivoin, että tilanne oli toinen kauempaa minua katselevan Aila kuvakulmasta. Jäin seisomaan syvimpään kohtaan allasta. Aila otti ensin kuvan suotimen kanssa ja sitten ilman ja laittoi taas suotimen takaisin. Kaluni alkoi tuntua jo huolestuttavan jäykältä. Toivoin että paksumpi vesikerros esti Ailaa näkemästä sitä ja yritin taas epätoivoisesti lopettaa kuvaukset:
– Eikö tämä ole tässä?
– Juu, tämä on oikein hyvä. Tee mitä haluat. Räpsin loput pari kuvaa, niin että saadaan rulla täyteen.

Annoin itseni painua veden alle. Vajosin hitaasti istualleni pohjaa. Sitten käännyin ja potkaisin vauhtia päädystä ja sukelsin kohti matalampaa päätyä. Käännyin edelleen veden alla pysyen päädyssä taas ympäri ja palasin syvään päätyyn, jossa nousin takaisin pintaan. Aila oli siirtynyt lähemmäksi altaan laitaa ja sanoi:
– Kiitos! Nyt filmi on täynnä. Voit nousta altaasta.
Tunsin että kaluni oli aivan jäykkä ja liu’uin uimaan. Sanoin:
– Jäähdyttelen ensin vähän, ennen kuin nousen.
Aila katsoi hetken uimistani kelaten filmiä ja sanoi:
– Ihan miten haluat. Menen sisälle. Tule perässä kun olet valmis.

Minä pysähdyin altaan syvään päähän katsomaan, kun Aila käveli pois. Sydämeni jyskytti hurjasti ja kaluni oli kova kuin luu. Aloin tajuta mitä oli tapahtunut. Aikuinen nainen oli kuvannut minua alasti. Hän oli varmasti nähnyt minun kiihottumiseni. Hetken päästä kehitettäisiin kuvia, joissa ehkä näkyisi paisunut kaluni. Se oli nolostuttavinta ja kiihottavinta, mitä minulle oli ikinä tapahtunut. Huomaamatta käteni etsiytyi tunnustelemaan kaluani. En ikinä pystyisi nousemaan altaasta, ellen tekisi sille jotain. Aloin hyväillä itseäni liikuttelemalla esinahkaa ensin hitaasti edestakaisin terskani yli. Sitten vauhti kiihtyi. Näin Ailan varjon talon ikkunassa. Minun oli mahdoton sanoa katsoiko hän minuun vai muualle, mutta ikkuna oli niin kaukana, että hän ei voinut nähdä mitä tein veden alla. Käteni vauhti kiihtyi. Olin kauhuissani ja kiihottunut siitä mitä oli tapahtunut. Tämä oli pahin painajaiseni ja kiimaisin unelmani. Vatkasin kättäni kiivaammin ja kiivaammin. Nautinnon tunne kasvoi ja nousi nivusista. Voihkaisin ääneen kun huippu läheni. Vartaloni vavahteli kun laukesin. Kalustani purkautui valkoisia roiskeita, jotka jähmettyivät nopeasti viileässä vedessä valkoisiksi pisaroiksi, jotka jäivät kellumaan veteen.

Kun olin lauennut, uin muutaman kerran altaan päästä päähän. Yritin rauhoittua, mutta kaluni oli edelleen puolijäykkä, kun kapusin ylös altaasta. En kehdannut katsoa talon ikkunoihin nähdäkseni katsoiko Aila minua. Istuin puutarhatuolille ja puin housuni. Yritin rauhoittua parhaani mukaan ennen kuin menin sisälle taloon. Aila istui ikkunan vieressä, josta oli hyvä näkymä altaalle. Hän hymyili minulle leveästi ja sanoi:
– Enpä olisi arvannut mihin tämä päivä johtaa, kun lähdin aamu-uinnille.

Minä vastasin:
– Ei minullakaan tällainen valokuvamallina olo ollut suunnitelmissa.
– Olit rohkea, kun ryhdyit tähän. Ei kaikkien ikäistesi itseluottamus olisi riittänyt.
– Itseänikin se vähän ihmetyttää. Ehkä se oli se Campari tai jotain.
– Hienoa joka tapauksessa, että suostuit. Kuvien kehittämiseen menee muutama päivä. Oletko ensi maanantaina aamuvuorossa?
– Kyllä varmaan.
– Silloin voisit varmasti tulla iltapäivällä katsomaan valmiita kuvia.

Lähdin pois Ailan luota hämmentyneenä. Kaikki oli ollut kuin toteen käynyt märkä päiväuni tai ainakin osa sellaista unta. Fantasiat ovat kuitenkin fantasioina kovin erilaisia kuin samat tapahtumat toteen käyneinä. Todellisuus on vieläkin kiihottavampaa, mutta siihen liittyy myös häpeää ja pelkoja. Kuka kehittää kuvat, kenen kaikkien katsottavaksi ne päätyvät? Olinko ollut liian halukas esittelemään itseäni alasti? Pitikö Aila minua perverssinä? Entä muut, jotka mahdollisesti näkevät kuvat?

Kotiin päästyäni menin huoneeseeni ja makaamaan selälleni sängylleni. Kun suljin silmäni, näin leveästi hymyilevän Ailan katsomassa minua, kun seisoin alasti altaassa. Minulla alkoi taas seistä ja minun oli pakko masturboida uudestaan.

12 kommenttia viestissä: “Lelupoika 1: Kuvat”

  1. Unelma- says:

    Mun mielestä tämä on erittäin hyvä tarina.

    Ei kaikissa tarinoissa tarvitse olla näitä suoria panokohtauksia. Tarina jossa on tunnelmaa tuovan erottisia, häkellytäviä, kiusallisia, flirttailua jolla saadaan lukijan mielenkiinto sekä nautinto tarinan edetessä.

    Myös tarinan tilanteiden eteneminen meni sopivalla tahdilla jossa lukija saadaan odottamaan innolla siitä miten tarina tulee loppujen lopuksi päättymään.

    Hyvin moni lukija odottaa varmasti innolla kärsimättömänä seksisessiota, mutta eroottisten tarinan päättyessä sopivaan kohtaan, lukija suorastaan jätetään tarinan lopussa pieneen kiusaukseen, kun seksiä ei ollutkaan. Ja se toimii…

  2. Mikko44 says:

    Loistava CFNM tarina! Älä vaan lisää mitään panokohtauksia. Suurin osa ihmisistä vaan ei tajua mitä CFNM on. Se on sääli, mutta loistava kirjoitus.

    Vanhemmat ja nuoret miehet sen kunnon CFNM tarinan tekevät. Pysy vaan tuolla linjalla!

  3. riisi says:

    Ihan hyvä CFNM kirjoitus. Itse en vaan satu pitämään vanhemmista naisista.

  4. VrouwDina says:

    Erinomaisesti kirjoitettu ja hyvin kehitelty. Toimisi ihan itsenäisenäkin tarinana…jossain muualla kuin tällä sivustolla! Joten jatkon aion lukea ihan heti seuraavaksi.

  5. karri says:

    Mainio tarina – eikun jatkoa ja mukana voisi olla joku niistä uimahallin tututuista ihan “vahingossa” ku katselette kuvia kehitettyinä,… ja uusi kuvaustapahtuma ?

  6. masa says:

    hyvä mukavasti kiihottava toivottavasti saadaan jatkoa

  7. Nainen -84 says:

    Itsenäisenä tarinana tämä oli melko turha ja tapahtumaköyhä, sillä tekstimäärään suhteutettuna tarinassa tapahtui hyvin vähän. Otsikosta voi päätellä että tarinalle on tulossa jatkoa, mutta mielestäni tällaiset itse tarinaan johdattelevat ensimmäiset ovat jokseenkin turhia. Mielestäni on parempi kirjoittaa heti ensimmäiseen tarinaan tapahtumia ja jos sitten jatkolle tulee tarvetta voi sitä kehitellä. Osaat kuitenkin kirjoittaa ja ehkä tälläkin tapahtumamäärällä olisi saanut todella toimivan tarinan, kunhan jännitettä olisi vain luotu vielä hivenen enemmän.

  8. exhibbi says:

    Aivan mainio, kiihoitti kovasti. Jatkoa pian.

  9. jarsu says:

    Aivan loistavaa kuvausta. Haluaa lukea jatkoa!!!

  10. 007fullautosemiautogeckonatorultra says:

    Määkin oon kuulemma tykänny pienenä liikuskella alasti

  11. Juho says:

    Ihan mainio. Jatkoa odotellessa…

  12. Harvester of death says:

    Jotenki jätti kylmäks, panoa oisin kaivannu

Kommentoi

top