search
top

Äidin pikku poika

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (95 votes, average: 3.44 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tämä on vähän pitkä, mutta toivottavasti jaksatte lukea sen

Äidin pikku poika
Novelli naisille.. ja myös pojille

Anneli kuivasi pois kylpyhuoneen peilistä höyryhuurretta ja totesi olevansa aika tyytyväinen ulkonäköönsä. Ylimääräisiä ryppyjä ei juuri näkynyt. Hän oli ikäisekseen hyvinkin seksikäs aikuinen nainen. Hän punasi huulensa vaaleanpunaisella huulipunalla ja näytti vielä seksikkäämmältä. Siis täysin ok. nainen monien mielestä
Annelin isä oli Etelä-Amerikasta muuttanut maahanmuuttaja, joten hän oli perinyt isänsä luonnollisen tummat, lähes mustat hiukset. Joitakin harmaita hiuksia alkoi kuitenkin jo ilmaantumaan, mutta hän ei vielä huolestunut niistä niin paljoa.

Hänen pyöreät neljäkymmentä vuotta eivät tehneet häntä vielä lainkaan vanhan näköiseksi, ei ainakaan hänen omasta mielestään. Miespuoliset oppilaat olivat kutsuneetkin Annelia seksikkääksi MILFiksi, kun hän asteli koulun käytävillä oppilaittensa ohi. Ajatella, että hänen nuoret oppilaansa halusivat rakastella hänen kanssaan! Se oli kuin vitamiiniruiske Annelin itsetunnolle. Mutta miksikäs ei? Säännöllisellä treenauksella ja jumppasalilla käymisestä oli ollut hyötyä. Hänen kehonsa oli kurvikas, lähes täydellinen, sopivan suurilla rinnoilla.
Luojamme oli antanut Annelille kaikki ne avut, mitä seksistä pitävä nainen todella tarvitsee. Monet muut naiset olivat taatusti hänelle kateellisia ja olisivat mielellään vaihtaneet osia tämän kanssa, näitä Anneli ajatteli mielessään ripustaessaan froteepyyhkeen naulaa ja astui alasti eteiseen.
Eteisessä hän asettui suuren kokovartalopeilin eteen ja ihaili itseään. Anneli oli todella tyytyväinen rintoihinsa. Sopivan suuret ja mukavat miesten puristeltaviksi. Pieni riippuvuus ei hänen mielestään haitannut lainkaan.

Takapuoli oli kiinteä ja mukavasti täydensi koko hänen olemustaan. Hän keimaili peilikuvalleen ja ajatteli että ’siinä on saalista kenelle tahansa’. Anneli hyväili kehoaan ja hymyili itselleen…
Sitten hän meni lähemmäksi peiliä ja suuteli peilikuvaansa liukkaan lasin läpi jättäen juuri maalatuista huulistaan kuvan peilin pintaan. Niin… Hän oli tyytyväinen oikeastaan koko elämänsä tilanteeseen. Keski-ikäinen yksinhuoltaja ja oikea ’senjorita’! Monet olivat sanoneet hänelle, että he eivät uskoneet Annelin synnyttäneen lainkaan, niin upeaksi kanssasisaretkin hänet näkivät.

Monet olivat sanoneet hänelle, etteivät uskoneet, että Anneli oli synnyttänyt lapsen, silloin, kun hänen poikansa oli vielä pieni. Ehkä sen vuoksi, että Anneli oli aika nuori saadessaan lapsen jolloin keho on vielä elastinen ja palautuu nopeammin synnytyksen jälkeen takaisin normaaliin muotoonsa. Mutta jokainen imetyskerta sai hänet uneksimaan siitä, että saisi lopettaa syömisen ’kahden edestä’. Hän kaipasi solakkaa kehoaan ja niitä monia ihailevia katseita, mitä hän sen johdosta usein sai osakseen. Ehkä hiukan lapsellista, kun ollaan kuitenki jo oikeasti äitinä, mutta hän oli ollut kuitenkin nuori tyttö vielä. Siitä huolimatta (ja arvottomasta isästä), hän oli onnistunut antamaan pojalleen hyvän lapsuuden – siitä hän oli suunnattoman ylpeä.

Nyt oli hänen poikansa Karl-Johan ehtinyt tulemaan 16-vuotiaaksi – ja tavattoman komeaksikin. Sopivan pitkä, kaunis kehoinen ja hyvin varustettu, ihanalla teini-ikäisen olemuksella. Kun pojalla oli vielä korttelin tiukin peppu, oli myö Anneli tyytyväinen ’aikaansaannoksensa’. Poika ei suinkaan ujostellut alastonta kehoaan kotona, kuten ei Annelikaan omaansa, kun he olivat kahden kesken. Syrjäsilmällä hän oli silloin tällöin vilkaissut pokansa varustusta ja oli erittäin tyytyväinen näkemäänsä. Kaikesta hän myös huomasi, että poika, nuoresta iästään huolimatta, käytti myös avujaan tyttöjen kanssa, joita hänellä oli jo ollut useampia. Siltä se ainakin vaikutti. Poika oli joskus käytökseltään vähän macho, vaikka ei ihan ulkonäöltään, mutta hänessä’ virtasikin hiukan Etelä-Amerikkalaista verta, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa luonteen kehitykseen. Hänen isänsä oli taas tavallinen suomalainen juntti, joka ei muista välittänyt, eikä isä ja poika olleet yhtään samankaltaisia.Mutta ehkä se on helpompi tehdä poissaolevasta isästä ideaalikuva, kuin siitä, jonka kanssa asuu. Anneli ei sanonut koskaan pahaa sanaa ex.miehestään pojalleen, niin, että tämä olisi saanut negatiivisen kuvan isästään. Tosin hän usein ihmetteli, miksi mies ei pidä kovin paljon yhteyttä. Sen Anneli oli kuitannut miehen matkatöistä johtuvaksi. Hän todella rakasti poikaansa ja olisi halunnut opettaa pojalleen kaiken siitä, miten nainen haluaa tulla rakastetuksi, mutta se oli niitä harvoja asioita, mitä äiti ei voinut lapselleen neuvoa.

Pojan isä oli ollut jo kolmekymmentäyhdeksän ja Anneli vain kahdeksantoista, kun hän sai lapsen. Hän oli aina pitänyt itseään vanhemmista miehistä ja kai sen vuoksi oli haksahtanut herkästi sänkyyn niin nuorena. Nyt Anneli syttyi vuorostaan nuoremmista miehistä, jotka eivät olleet juuri vanhempia kuin hänen oma poikansa. Hän oli lukion opettaja myös aikuiskoulutuksen puolella, missä hän tapasi nuoria miehiä joka päivä. Se on tietenkin täydellinen Tabu näyttää tunteitaan oppilailleen, jotain mitä hän on ottanut takaisin fantasioissaan, kun hän tuli kotiin koulusta ja onanoi. Kuitenkin kaikki, mitä oli tapahtunut, oli tapahtunut vain hänen fantasioissaan. Se oli hänelle sellainen laukaiseva varoventtiilli, millä hän sai tyydytettyä kaipuunsa silloin, kun hän tunsi itsensä liian kiimaiseksi miehen perään. Myös tytöt olivat hänen mielestään ihania ja heilläkin oli oma nurkkansa hänen fantasioissaan.

Anneli nautti katsella pornoa onanoidessaan. Nyt oli sellaisia filmejä tullut katsottua lähes päivittäin, sen jälkeen, kun hän oli hankkinut omat kannettavat tietokoneet molemmille mobiililla laajakaistalla varustettuna. 4G-tekniikan avulla pystyi hyvin katsomaan, tai lataamaan haluamaansa filmiä. Langattoman routerin asentaminen oli naisellekin helppo homma ja nyt he pystyivät surffailemaan kumpikin tahollaan niin paljon kuin halusivat. Aikaisemmin se ei ollut mikään ihanneasetelma, kun yhteinen kone oli olohuoneen nurkassa, kaapeliin ’sidottuna’ ja pornon katsominen oli rajoittettua. Nyt hän pystyi pitämään läppärinsä mukana missä tahansa, jopa kylpyhuoneessakin joskus. Silloin tällöin hän otti tietsikan mukaansa ja etsi sopivan paikan ja harrasti onanointia pornoa katsoen aika yleisillä paikoilla. Se antoi lisäjännitystä hänen seksielämäänsä.

Pornon katsominen oli antanut hänelle valtavasti seksifantasioita ja uusia ideoita, mitä hän halusi kokeilla. Eräs kategoria, mikä antoi hänelle erikoista jännitystä, oli maagiset filmit ”Mother-Daughter Exchange Club”-nimikkeellä. Filmeissä äidit viettelivät, tai puhuivat yli tyttäriään yhteiseen aktiin, eikä kestänyt kauan aikaa, kun nuo suloiset neitokaiset jo nuolivat äitinsä pimpsaa. Toisinaan äidit vaihtoivat tyttäriään toistensa kanssa, ettei homma olisi käynyt yksitoikkoiseksi. Anneli oli niin otettu tästä kielletystä maailmasta ja oli pian katsonut jokaisen sarjaan kuuluvan filmin. Ne kielletyt eroottiset huvit löivät oman raitansa syvälle hänen alitajuntaansa. Hän tunsi itsensä oudoksi, mutta jollain käsittämättömällä tavalla samalla puoleensa vetäväksi ja kiihottavaksi.
Saada tyydytystä oman tyttärensä kielen avulla, kuten äidit filmeissä saivat, oli varmasta tuhannen kertaa ihanaa. Anneli oli kokeillut tyttöystävänsä kanssa neljäntoista ikäisenä ja se oli ollut valtavan ihanaa. Nykyisin oli naapurin rouva mukana leikeissä, joten Anneli sai antaa vittunsa nuoltavaksi ihan milloin vain halusi. Se ei kuitenkaan ollut hänen tyttärensä, mutta kuitenkin toinen seksikäs nainen ja Anneli rakasti sitä, joten hän kyllä ymmärsi filmeissä olevien naisten kiimaa. Mutta…kyrvässä oli kuitenkin jotain erikoista. Annelilla oli todella herkkä vagina ja hän sai aina onanoidessaan tekokyrvällä orgasmin. Oli sitten vibraattori päällä, tai ei. Kaikkein eniten hän piti olla nelinkontin ja tulla todella kunnolla nussituksi takaa päin. Saada tuntea kullin kulkevan sisään ja ulos siihen saakka kun orgasmi saapui useimmiten valavana ja koko kehoa tärisyttävänä kokemuksena. Hän rakasti myös olla päällä ja ratsastaa kyrvällä, sillä se antoi hänelle paremman kontrollin yhdynnän aikana. Hän todella rakasti panoreikäänsä, mutta hän halusi mennä askeleen pidemmälle. Saada kokea vielä voimakkaampi nautinto, kuin se mitä saisi tavallisesta nainnista jonkun kanssa, jonka oli mukaansa ottanut iltaa varten. Tämä etevä ammattinainen kaipasi saada astua yli rajojen mieltä räjäyttävällä tavalla. Sellaisella, mikä olisi yhtä sopimatonta, kuin vastuutontakin.

Filmit olivat antaneet hänelle lukuisia vihjeitä nussimaan väärillä ajoilla ja väärissä paikoissa. Oli huomattavasti kiihottavampaa tehdä sellaista, mikä oli kiellettyä yleisesti. Tietysti oli kiihottavaa nussia yleisillä paikoilla, mutta hän halusi mennä vielä pidemmälle. Pian hän ymmärsi, että se kaikkein kielletyin olisi se, mikä antaisi hänelle sen kaikkein valtavimman nautinnon… HARRASTAA SEKSIÄ KIELLETYN HENKILÖN KANSSA!! TÄYSIN KIELLETYN, SELLAISEN, MIKÄ OLISI TODELLA ULKOPUOLELLA KAIKEN HYVÄKSYTTÄVÄN SEKSIAKTIN!

Annelille tämä ei enää ollut ainoastaan joku kutittava fantasia, mikä antaisi hänelle orgasmeja. Ei, hän oli käsittänyt, että hän kaipasi seksiä niin intensiivisesti tulla nussituksi sellaisen henkilön toimesta, jota hän ei itse asiassa olisi saanut edes ajatella seksin yhteyteen. Hän halusi tehdä sen täydellisen seksuaalisen synnin. Hänen oli suorastaan pakko saada tehdä se, mikä oli kaikkein kielletyintä, mitä äiti voisi tehdä, myös aikana, jolloin yksi sun toinen harrasti tyttöseksiä, poikaseksiä, ryhmäseksiä, SM-leikkejä ym, ym. Se oli vastoin kaikkea parempaa tietoa, mutta se oli silloin ainut asia, mitä hän halusi tehdä. Vaikka se oli kaikkein kielletyin, oli se juuri sitä, mitä hän halusi. Hän ei olisi saanut edes fantasioida siitä, mutta teki sen kuitenkin. Hän ei mahtanut himolleen mitään, eikä hän voinut odottaa kauemmin, hänen oli suorastaan saatava sitä…Se ei tietenkään ollut ihan viisasta, mutta nyt hän ei enää voinut odottaa pitempään! Hänen täytyi saada toteuttua tämä syvin fantasiansa ennen kuin se olisi liian myöhäistä. Hän ei halunnut kuolla, ennekuin olisi saanut koettaa sitä todellisuudessa!

Viimeinen poikaystävä oli ollut juuri sellainen ns. sopivaa ikäluokkaa täydentämään hänen fantasioitaan. Antti oli vasta 16,5-vuotias mopopoika, jonka hän oli ottanut kyytiinsä, kun pojalta oli loppunut polttoaine. Sen jälkeen oli tapaamiset tapahtuneet usein ja hän sai toteutettua kiimaansa nuoren pojan kanssa. Pojan suuri mielenkiinto oli kuitenkin moottoripyöräkerho ja Anneli ei halunnut jäädä kakkoseksi, joten nyt hän oli taas yksin ja hänen poikansa oli ainut miespuolinen hänen elämässään juuri silloin. Annelia ajatteli pitkään ja tunnusti lopulta itselleen: HÄN HALUSI KAIKKEIN ENITEN TULLA OMAN POIKANSA NUSSIMAKSI!

Poika jonka hän halusi nussivan itseään, halusi, halusi niin kiihkeästi, tulisi pian kotiin…Karl-Johanilla oli aika vapaat kädet talossa ja tapasi tulla kotiin siinä puolen yön maissa omaan sänkyynsä tyttökaverinsa luota. Anneli puki ylleen kauneimman, tumman sinistä satiinia olevan yöpaitansa ja aamutakin. Sytytti muutaman kynttilän, laittoi musiikkia soimaan ja kaatoi itselleen suuren Gini-tonicin. Sitten hän istui huokaisten sohvalle odottaen pikkupoikaansa, joka ei ollut enää niin pieni.

Alkoholi yhdessä lämmön kanssa äskeisen kylvyn jälkeen sai hänet tuntemaan itsensä kuin pumpulissa leijailevaksi ja se sai hänen rentoutumaan perusteellisesti. Ehkä hän pytyisi tänään viettelemään oman poikansa…, ehkä ei. Hän saisi uuden mahdollisuuden joka päivä. Anneli venytteli kurvikasta kehoaan ja kehräsi tyytyväisyydestä nauttien olostaan. Ovi avautui ja poika kiiruhti sisään teiini-ikäisen hallitsemattomien liikkeiden kera, ei hiljaa, eikä kauhean kovaakaan. Ripustettuaan takkinsa naulakkoon hän käväisi vessassa viipyen siellä hetken aikaa, kunnes kolisten saapui lopulta olohuoneen ovelle: -Hei äiti, oletko vielä hereillä?
-Hei, kyllä, olen juuri ottanut pitkän ja lämpöisen kylvyn.
-Istutko täällä yksin ja juot?
-Ei, tämä on ensimmäinen drinkkini. Halusin vähän rentoutua ja kuunnella hiukan musiikkia. Miten itselläsi on mennyt?
-Huonosti.
-Huonosti, miksi niin?
-Se saakelin vittu…
-Et saisi käyttää vittua haukkumasanana. Vittu on jotain hienoa, eikö niin?
-No se on selvä, että pidän vituista, mutta siinä on eroa jos jollain on se, tai jos joku on se.
-Ja sinun deittisi oli sellainen. Miksi?
-Niin saakelin lapsellista. Mutta mitä muuta voi viisitoista vuotiaalta odottaa?
-Sehän voi olla niin, että itse olet vähän aikuisempi ikäiseksesi. Tarvitset ehkä vähän vanhemman naisen. Aikuisen ja kokeneen. Ei mitään pissistä.
-Olet ehkä oikeassa mutsi. Hän oli kyllä todella lapsellinen.
-Oliko hän… hyvä? Niin, mehän voimme puhua suoraan kaikesta.
-No kullia se ei ainakaan osannut imeä, jos sen haluat tietää. En saanut edes nussia. Hän puristi jalkansa yhteen ja ja huusi ei… -No tuo kuulostaa hankalalta. Millä tavoin hän oli huono?
-Äh, sitä en voi kertoa. Pitäskö mun otta kulli käteen ja imeä sitä itse, vai? Ha ha.
-Pystytkö tekemään sen?
-Mutsi, lopeta! Anneli huomasi kuitenkin pienen punan poikansa poskissa…
-Jos et olisi minun poikani, voisin näyttää, mitä tytön on tehtävä tyydyttääkseen miehen kunnolla, naapurin rouva ehkä voisi opettaa sinua?
-Leikitkö sinä vai? Sitä paitsi se on vähän lesbo.
Anneli oli ollut usein hyvinkin intiimi naapurin rouvan kanssa ja pojan sanat saivat hänet luomaan katseensa alas. Anneli otti huikan lasistaan ja ryhdistäytyi. Nyt tai ei koskaan, hän ajatteli. Nyt hän tekisi sen ennen kuin ehtisi katumaan.

Karl-Johan oli istunut nojatuoliin Annelia vastapäätä ja Anneli nousi ylös astui lähemmäksi ja asettu polvilleen poikansa eteen. Hän antoi aamutakkinsa aueta täysin, että poika saisi nähdä hänen suuret rintansa, sillä hän oli usein huomannut pojan tiirailevan niitä. Ennen kuin Anneli oli ehtinyt epäröimään, hän oli jo vetänyt pojan vetoketjun auki ja työnsi kätensä sisään halkiosta. Lirkutteli sormensa kalsareittein sisäpuolelle ja otti tiukan otteen pojan kyrvästä. Se ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun hän sillä tavoin oli ottanut miehen kyrvän esille, mutta nyt hän teki sen omalle pojalleen, eikä siitä ollut enää paluuta.

-Näytän sinulle vain, kuinka tytön on pidettävä kyrpää kädessään, että voit sitten näyttää sen tyttökavereillesi, mutta älä kerro kuka sinua opetti, Anneli hihitti.
-Äiti, mitä sä teet? Karl-Johan läähätti yllätettynä.
-Ole rauhassa, näytän vaan miten tyttöjen on pidettävä sitä.
-Tuota… et sä vois näyttää sitä vaikka banaanilla? Saako äiti tehdä näin?
-No minähän olen pitänyt sitä niin monta kertaa ennenkin, kun opetin sinua käymään itse vessassa ja kun pesin sinua.
-Niin, mutta… olin silloin pieni!
-Sinähän olet edelleenkin äidin pikku poika?
-Tuota mä en tiedä jos… oooh, tuo tuntui hyvältä!
-Siinä näet. Pidän kulliasi kuten tytön tulisi pitää sitä. Sinähän näet, että se tykkää siitä, se kasvaa ja kasvaa ja tulee kovaksi ja hienoksi.
-Oooh… se tuntuu hyvältä, mutta…
-Mutta mitä? Katso nyt, minun pitää vain vetää sitä hiukan näin ja saat täydellisen erektion. Sitä pitää pitää pehmeästi, mutta päättäväisesti. Sopivan tiukasti. Sano tämä tyttöystävillesi. Katso nyt kun runkaan kyrpääsi, se ei ole yhtään vaikeaa. Ensin pidät sormillasi, sitten kun se kasvaa, kierrät koko käden sen ympärille. Näin… Ja sitten runkataan se ylös kunnolla… pitkiän, nopeita vetoja vuoron perään… eikö se tunnukin ihanalta? Mmmm… oi miten suureksi ja kovaksi se tulee! Sinulla on hieno kulli, rakastan sinun suurta kovaa kyrpääsi!
-Äiti… minä… oooh!
-Ja niin kuuntelee tyttö pojan nautintoa ja tekee sitä, mikä saa hänet nauttimaan eniten. Koska eri pojan pitävät eri asioista, on oltava tarkkaavainen.
-Oh äiti, sinä runkkaat niin hyvin… se tuntuu vielä paremmalta, kuin tekisin sen itse! Mutta…
-Näin hän voi pitää sitä yhdellä kädellä näin… ja niin kuin hieroa sitä välistä sen juuresta toisella kädellä. Se toimii parhaiten kun se on oikein kovana. Mutta sinun kyrpäsi kovettuu alta aikayksikön. Se on todella ihana kulli pikku poikaseni
-Niin, mutta… tämä ei ole oikein…
-Miksi ei? Jos ei nussita, sitä ei lasketa insestiksi. Tämä on vain pientä hierontaa.
-Onko se varmaa?
-En kai minä sinulle valehtelisi? Ja sinähän pidät siitä, vai?
-Joo, kyllä, mutta…
-Vai tykkäätkö, että olen ruma?
-Ei äiti, sinä olet tosi upea! Jos et olisi äitini, niin…
-Mutta ei mitään vaikka olenkin. Jos lahjoittaa nautintoa jollekin, ei kai se voi olla niin väärin.
-En oikein tiedä…
-Tämä on vain seksioppitunti. Sitten voi opettaa tyttöystäviäsi. Vain siksi.
-Oooh äiti, teet minut niin kiimaiseksi… Kun kaverini puhuvat sinusta, tulen yleensä kiimaiseksi itse…, mutta olen ajatellut että… että…
-Älä ajattele. Rentoudu vain ja nauti. Me emme tee mitään, mikä vahingoittaa muita, emmehän? Silloin se ei voi olla väärin. Sinä itsekin haluat, vai mitä?
-Äiti, minulta tulee pian!
-Hyvä. Sitä näkyy, että tyttö tekee sen ihan oikein.
-Ooh, se tuntuu niin uskomattoman hyvältä, kun teet sen!
-Tarkoitatko näin? Tämä on erikoishierontaa. Tämä on kaikkein kiihottavinta mitä tyttö voi käsillään tehdä ja saada poika hetkessä ’hulluksi’ kiimasta.
-Huomaan sen!
-Joitakin nopeita vetoja ja sitten muutamia hitaita, sen jälkeen nopeita nykiviä, vähän kopia. Näin. Vähän kiusaamista maksimiin ja sitten taas nopeaa runkkaamista. -Ooh, tällaista en ole koskaan kokenut aikaisemmin!
-Jap, mutta nyt osaat neuvoa heitä. Ja he tulevat rakastamaan sitä.
-Oooh äiti, mä kuolen!
-Kaikki sitä tietä kulkevat. Niin, sitten kun tyttö on oikein kiihottanut pojan, niin hän ehkä haluaa imeä sitä hiukan. Tytöt pitävät kullin imemisestä, mutta heidän on opittava kuinka se tehdään oikein. Yksinkertaisin tapa on, että hän jatkaa runkkaamistaan, mutta ottaa terskaan suuhunsa samanaikaisesti. Se on vähän vaikea kertoa, parempi, että näytän sen sinulle. -Ooh äiti, äiti… sinä imet kyrpääni!
-Mmm… se on totta poikaseni. Rentoudu nyt, että voi opettaa pienet tyttöystäväsi sitten. Sulje silmäsi ja keskity siihen miltä se tuntuu
-Ooh, minä kuolen!
-Kaikkein parasta on, jos tyttö päästää kullin irti ja ottaa kyrvän kokonaan suuhunsa. Silloin hänen on opittava ottamaan se syvälle kurkkuun saakka, kuten miekan nielijä. Se tuntuu kiihottavalta ja todella ihanalta pojista. Katsos nyt kun otan sinun kyrpäsi kokonaan, ihan kaikki 25 cm nieluuni! -Mistä tiesit, että se on 25 cm?
-Sellaisen oppii kokenut nainen. Oletko valmis? Nyt otan sen kokonaan. Keskityn vain ensin. Sitä pitää kytkeä refleksit pois nielusta, aivan kuin kurkun sulkeminen. Näin. -Mitä sinä teet äiti?
-Mitä minä teen? Joo, nyt aion imeä kyrpää!
Anneli otti Karl-Johanin kyrvän suuhunsa. Kasteli sen hyvin syljellään. Maisteli kiimatippoja sen päästä ja työnsi sitten hitaasti nieluaan poikansa kyrvän ylle, kunnes hän tunsi terskan koskettavan ruokatorven yläosaan. Kyrpä oli liukas ja liukui hyvin Annelin suussa. Hän antoi syjen kerääntyä reilusti kielen alle, että voisi paremmin antaa tosi nautintoa pojalleen ja itseleen.
Anneli oli todella rakastanut kyrvän imemistä jo nuoresta tytöstä saakka ja useat olivat ne pojant ja miehet, jotka olivat saaneet tuntea tämän seksipakkauksen huulet kullinsa ympärillä. Hän veti päätään taas takaisin päin ja pyöritteli välillä kielellään poikansa terskan päätä, välistä taas täysin pohjaan imien voimakkaasti posket kuopalla.
Pojasta tuntui, että koko kalu irtoaisi siinä tahdissa ja hän nosteli takapuoltaan samassa tahdissa uumoillen pian lähestyvästä orgasmista. Sitten, vähän kerrassaan Anneli puristi nielunsa niin syvälle, että hän tunsi jo karvoituksenkin huulillaan. Hän oli saanut kaikki 25 cm syvälle suuhunsa! Poika ähkyi ja ulisi kiimasta ja kun Anneli arvioi pojalta pian ruiskahtavan, hän keskeytti pienen esityksensä ja selitti pojalle, että millä nimellä äskeistä touhua kutsuttiin:”Throat, tai Deep Throat”, kuten erään kuuluisan pornofilmin nimi oli. Hänelleä ei ollut mitään sitä vastaan, että olisi saanut poikansa spermat suuhunsa, mutta hänen suunnitelmansa oli saada ne lopulta vitun syvyyksiin! Silloin piti kaikki suunnitella oikein.
Nyt piti siis suunnitella päämäärää kohden oikein ja niinpä hän aloittikin:
-Tiedätkö mitä pattipano tarkoittaa? Äiti uteli ja kivasi suutaan.
-No tietenkin tiedän. Mitäs luulet pojat sanovat halutessaan tehdä jotain kanssasi?
-Niin, kun on näinkin rintava, kuten minä… sitä voi hieroa kullia tissiensä avulla. Parasta, jos aloitamme heti ja mennään nyt sänkyyn. Oppitunti ei ole vielä ohi! Anneli otti poikaansa kädestä kiinni ja johdatteli hänen makuuhuoneeseensa. Jos vain saisi jonkun ensin sänkyyn, siitä seuraisi ihan takuuvarmasti naintia, sen hän tiesi vanhasta kokemuksesta. Se joka on sanonut A ja hyppää sänkyyn jonkun kanssa, sanoo yleensä myös B. Joitakin hetkiä myöhemmin istuivat äiti ja poika vuoteen laidalla tiukasti lähekkäin.

-Yksi tapa on, että sinä istut sängyn laidalla ja minä asetun lattialle polvilleen eteesi. Sinun on saatava kullisi mahdollisimman hyvin tissieni väliin.
-Eikö se ole sama asia kuin nussiminen?
-Älä nyt leiki, niin sinä kuin minäkin tiedämme, kuinka nussitaan! Tätä vaan kutsutaan pattipanoksi, eikä se ole sama asia, kuin nussiminen. Kulli vitussa on nussimista, eikö niin?
-En ajatellut sitä. Onko näin hyvä äiti?
-Täydellistä. Tuntuuko se hyvältä?
-Kyllä! Tosi ihanalta! Ajattele, jos kaverini tietäisivät, että saan tissinaintia kanssasi, siitä, mistä he vaan uneksivat! -Kyllä, monet olisivat varmasti kateellisia sinulle, joten ota nyt tilaisuudesta vaari ja nauti joka sekunnista…
-Sitä minä teen äiti, sitä teen!
Anneli hieroi poikansa kivikovaa kyrpää suurten ja pehmeiden rintojensa välissä. Vaikka sen aiheuttama tunne oli pääasiassa sen pykolooginen vaikutus, niin hän tiesi, että miehet kiihottuvat valtavasti saadessaan nussia parin suuren rinnan välissä.

Nyt hänen oli jollain tapaa huijattava poika myös nussimaan häntä. Se oli kaikkein vaikeinta asiassa, mutta sen oli tapahduttava ennen kuin poika saisi orgasminsa. Kun spermat lentävät, siinä olisi oma riskinsä, että sen jälkeen saattaisi tulla joitakin omantunnon ajatuksia. Niin hyvin Anneli tinsi miesten luonnon.
Tietenkin hän oli käyttämässä omaa poikaansa hyväkseen ja sehän oli selvä, että se oli myös väärin, mutta nyt oli sellainen tilaisuus, jota hän ei aikonut antaa mennä hukkaan! Rumaa?… Tietenkin, mutta joskus on oltava härski, jos haluaa saada tahtonsa läpi. Sen oli hänen pitkä seksielämänsä hänelle opettanut vuosien varrella. Anneli oli päättänyt, että hän nussisi poikansa kanssa, eikä mikään saisi häntä estää enää siitä.

Sitä paitsi hän oli saavuttanut sellaisen kiiman, että hänen oli suorastaan saatava orgasmi ja pitkä sellainen, muuten hän saisi varmasti jonkunlaisen kiimakohtauksen… Anneli istui vuoteen laidalla ja yritti puhua selvästi, vaikka kiihko teki hänen hengityksensä ahtaaksi. Hän heitti aamutakkinsa pois ja nautti poikansa himokkaasta katseesta, kun tämä vaelteli läpinäkyvän yöpaidan läpi, mikä osaltaan oli rullalla hänen rintojensa alla, joita poika jyysti elämänsä innolla. Anneli puristeli tissejään välillä tiukemmin pojan kullia vasten ja nautti äärettömästi tilanteesta. Vittu tuntui suorastaan lorisevan mehuista, joita kiima oli aktin aikana kehitellyt. Hän nosti hiukan takamustaan ja sai myös yöpaidan tiputettua pois ja nyt oli äiti täysin alaston poikansa kanssa.

-Normaalisti sinun pitäisi hyväillä tytön kehoa, imeä hänen nännejään ja nuolla hänen vittuaan, ennenkuin pääsisit nussimaan häntä, mutta nyt näytän sinulle kuinka tyttö voi ratsastaa pojan kyrvällä jos tämä on jo kiimassa ja märkänä, kuten minä olen nyt. Se ei ole lainkaan vaarallista, näytän vain asennon sinulle. Laitan peukalosi napaani ja uskottelemme, että se on sinun kullisi tytön vitussa. Sitten oppitunti onkin lopussa. Valitettavasti et saa nussia minua, koska olen äitisi. No niin, siitä vaan selällesi vuoteelle. Sulje silmäsi ja viemme tämän loppuun nyt…

Poika näytti lähes pettyneeltä, mutta asettui kuuliaisesti sängylle selin. Annelia istui hajareisin tämän päälle ja laskeutui hitaasti kohti pojan kovaa kyrpää. Hän vilkaisi poikansa kasvoja tarkistaakseen, ettei tämä vilkuillut.
-Okei, nyt laitan peukalosi napaani!
Anneli otti tuosta pitkästä ja kivikovasta kalusta kiinni ja ajatteli, että sen täytyi olla ehdottamasti yksi suurimmista, mitä hänellä oli koskaan ollut kädessään… ja pian hänellä olisi se vitussaan!! Äiti pudottautui kyrvän päälle ja otti sen aivan pohjaan saakka alkaen ratsastamaan sillä. Oman poikansa kullilla. Niin se oli pojan kyrpä, mikä liukui edestakaisin hänen vitussaan! Ihan oikeasti. Vihdoinkin. Ei enää fantasioiden, vaan tässä, täysin sieluin! Tätä Anneli oli odottanut niin kauan! Hänen kehonsa sai sitä, mitä se niin hartaasti oli tarvinnut ja odottanut. Anneli tunsi orgasminsa lähestyvän.
-Äiti, se ei ole peukalo!
-Ei, mutta se ei ole napakaan.
-Äiti, mehän nussimme!
-Kyllä, kyllä ja se on niin ihanaa nussia kanssasi. Anna minulle lisää!
-Äiti, minä luulen, että minulta tulee pian!
-Hyvä, älä ole ujo. Anna tulla vaan. Ruiskuta se äidin vittuun nyt!
-Mutta, siitä voi tulla vammaisia lapsia!
-Ei voi, jos syö ehkäisypillereitä. Ole nyt kunnon poika ja laske kaikki äidin pilluun nyt! Tunnetko, kun äidin orgasmi lähestyy? Haluat laittaa vastaan, mutta et voi. Nyt se alkaa sykkimään munissasi.. ooh kuinka ihanaa, nyt sinulta tulee!

Yhtäkkiä Anneli sai muuta ajateltavaa, kun hänen oma valtavan intensiivinen orgasminsa saavutti hänet ja pitkä odottava jännitys, mitä hän oli hiljaa rakennellut, katkesi valtavaan tunnevyöryyn, mitä tärisyttävä orgasmi hänelle antoi. Orgasmi heitteli hänen alapäätään, tai oikeastaan koko kehoa väristysten kulkiessa varpaista ylös päähän tiiviinä sykyttävään, pitkään räjähdykseen.
Hän voihki ja huusi tuntien samalla poikansa spermojen syöksyvän vittuunsa litisten, kun poika nytkytti viimeisiään kaniinin lailla.
He olivat tehneet sen kaikkein kielletyimmän, mitä äiti ja poika voisi tehdä, eikä sitä enää koskaan millään tavoin voisi tehdä tekemättömäksi.

Tyytyväisenä ja ylpeänä Anneli liukui poikansa kyrvän päältä lysähtäen tämän viereen sängylle. Nähdessään limasta ja spermasta kiiltävän kyrvän, hän ei voinut olla ottamatta siitä kiinni. Hän rakasti kyrvän imemistä, varsinkin sellaista, mikä oli juuri ollut hänen vitussaan ja olivat kuorrutettuina spermalla ja hänen omilla mehuillaan. Hän nuoli poikansa kyrvän puhtaaksi ja kiertyi tyydytettynä poikansa lämpöiseen kainaloon.

Hän vei suojaavan kätensä pojan ympäri ja veti täkin heidän molempien ylle. Poika näytti nukahtavan heti, mutta Anneli tunsi itsensä virkeäksi ja iloiseksi. Hän oli valtavan tyytyväinen ihanaan yöhön. Itseensä, poikaansa ja heidän ensimmäiseen naintiinsa, mutta hän oli varma, että se ei suinkaan olisi viimeinen, eikä hänen tarvitsisi odottaa kauan aikaa saadakseen tuntea poikansa kyrvän taas syvällä, syvällä sisällään. Nuoret pojathan nussivat kuin kaniinit ja hän saisi takuuvarmasti tuon ihanan kyrvän pystyyn taas pian ja sitten hän voisi alkaa elämään fantasioitaan yksi toisensa jälkeen… Ja se yö oli pitkä.

16 kommenttia viestissä: “Äidin pikku poika”

  1. gdf says:

    Mahtava !

  2. Opoe says:

    Mitä vitsiä?Jos saisin nussia omaa äitiä silloin olisi virhe:-/

  3. says:

    Alku oli todella pitkä. Ja jotkut asiat kestivät liian kauan. Idea oli hyvä mutta pituuden takia ei kiihottava….alussa. Loppu oli parempi 🙂

    Seuraavass novellissa hiukan lyhemmin kirjoita:)

  4. Poppa says:

    mun mielest muuten loistava sekavuus vähän häiritsi.Oliko kirjoittajan?.Minkä lie syy

  5. Konne46 says:

    Ihan hyvä kiihottava tarina. Hyvin käännetty jos on ulkolaista alkuperää.
    Lisää vaan tällaisia

  6. Jone says:

    Lissu, ei ole mun novelli, mutta mistä niin päättelit? Kommenttini tuossa yllä oli vain vastaus Eebenin kommenttiin ristiriitaisuuksista, tai pikemminkin ääneen ajattelua siitä, että olen itse törmännyt kirjoittaessani siihen, että ristiriitojen kanssa täytyisi olla tarkkana. Mutta tämä novelli ei ole mun kynästä lähtöisin.

  7. poo says:

    Kiihottava

  8. mael says:

    Hävettää einäin puolesta. Pliis, jos on pakko olla äärinegatiivinen niin jättäis nää kommentit ees sinne 1.5 tähden stooreihin joissa saattaa oikeasti mättää kaikki. Ei järin rakentavaa kritiikkiä tollanen. Ei suinkaan vie näiltä tarinoilta suoraan nautittavuutta jos uskottavuus ei ole normi romaanin luokkaa.

  9. Lissu says:

    Tämä ei taida olla Jone sun oma novelli? Oon melko varma, että oon lukenu saman englanniksi/ruotsiksi jollain toisella foorumilla… Siksi tuo dialogikin on niin outoa, kun ei se ole kunnollista suomea vaan ihme töksähtelevää kieltä.

  10. Jone says:

    Noiden ristiriitojen kanssa joutuu olemaan tarkkana. Olen törmännyt siihen, että kun saman sarjan novelleja on jo useampia, en itsekään muista kaikkia henkilöiden henkilöhistoriaan tai ulkonäköön liittyviä asioita. Pitäisi lukea kaikki omat tekstit läpi ennen kirjoittamisen jatkaamista ja tehdä jonkinlainen kortisto jokaisesta henkilöstä ominaisuuksineen.

  11. Eeben says:

    Muuten hyvä, mutta dialogi oli täysin epäuskottavaa.

  12. jokiranta 1337 715517 says:

    hyvä tarina mutta sisälsi ristiritoja kuten
    anneli oli 40 ja poikansa 16 anneli oli saanut pojan olessaan 18 40-16=24 24-18=6 tästä voi päätellä että joko anneli odotti poikaansa 6,9 vuotta tai sitten poika oli jäädytettynä varjoulottuvuudessa 6 vuotta

  13. neiti says:

    Hieno tarina, jatkoa kiitos!

  14. Harvester of death says:

    Aivan loistava, hyvin kirjotettu, jatkoa

  15. jerre says:

    Huippu, jatkoa!

Kommentoi

top