search
top

Janin ja Ronin skedereissu

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (51 votes, average: 2.80 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Tässä ei ole aktiivista seksiä, mutta mielestäni silti jonkinlaista erotiikkaa. Lauantain bileissä saattaa olla jo rajumpi meininki ;)

Kun heräsin, tunsin, että bokserini olivat valuneet melkein perseen alapuolelle. Syypää siihen taisi olla vieressäni hiljaa tuhisevan Ronin käsi, joka lepäsi hellästi vasemmalla pakarallani. Olin tottunut nukkumaan kyljelläni ja yön aikana olin nähtävästi kääntänyt selkäni Ronille, joka sitten puolestaan enemmän tai vähemmän unissaan oli laskenut kätensä takapuolelleni. Niinpä niin. Nousin varovasti nukkuvan pojan vierestä ja menin vessaan. Mietin, että olin nukkunut oikeastaan yllättävän hyvin – yleensä minun oli vaikea saada unta, jos nukuin samassa sängyssä jonkun muun kanssa. Ei ikään kuin ollut tarpeeksi omaa tilaa, tuntui ahtaalta, rauhattomalta, ehkä vähän ahdistavaltakin. Eilen illalla olin kuitenkin nukahtanut Ronin viereen melkein saman tien ja nukkunut sikeästi koko yön. Kello näytti olevan vasta puoli yksitoista, mutta tunsin oloni virkeäksi.

Kun palasin Ronin huoneeseen, oli poika jo herännyt.
– Huomenta, unelias Roni toivotti.
– No huomenta. Herätinks?
– Eet kai, kyl mä ihan ite heräsin. Aioks nousta ylös jo? Mitä kello on?
– Se on jotain puol ykstoista, kai täs vois. Mentiin kummiski aika aikasin nukkuun viime yönä.
– Tuu ny silti viel vähäks aikaa lööbaan, ei millään jaksais ihan heti nousta.
Menin takaisin sänkyyn ja makoilimme siinä vierekkäin kylki kyljessä. Roni tuntui painautuvan minua vasten, mutta hetken päästä hän vetäytyi vähän kauemmas, jos nyt 120 cm leveässä sängyssä ylipäätään kauaksi pääsi.
– Tota Jani, voinks mä kysyy jäbält yht juttuu? Tai oikeestaan… Ei mitää…
– Kysy vaa. Mitä sul on mieles? vastasin. Roni oli ilmeisesti kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin, sillä hän ei vastannut lainkaan, makoili vain hiljaa mietteissään. Minäkään en sanonut mitään. Muutaman minuutin jälkeen Roni rikkoi lopulta hiljaisuuden:
– Onks sul ollu paljo muijii? Ooks niiku seurustellu paljo? Tai usein? Tai ollu kauan saman muijan kans ja kaikkee?
Jaaha. Mitähän Roni mahtoi ajaa tällä kysymyksellään takaa? Vastasin rehellisesti, että olihan noita ollut, vaikka mitään kovin pitkiä seurustelusuhteita minulla ei ollutkaan takanani. Riittävästi kuitenkin. Sitten päätin minäkin puolestani heittää Ronille pienen koepallon:
– Entä ite, ooks koskaan seurustellu muijan kans?
– Emmä kyl oo, Roni vastasi hiljaisella äänellä.
– Haluisiksä? Tai saanks kysyy et ooks ollenkaa kiinnostunu muijist? jatkoin vähän arasta aiheesta.
– No emmä oikeen tiiä, ehkä tavallaan kyl mut taas tavallaan en. On ne sillee frendeinä ihan kivoi mut emmä ikinä haluis panna muijaa, jotenki se vaa tuntuu ällöttävält ja likaselt touhult, Roni selitti vaivaantuneen oloisena. – Kuulostaaks oudolt?
– Ehkä vähän… Oot sit vaan jätkist kiinnostunu?
– No joo… Kyl kai mä oon. Enemmän.
Kun hetken olin lypsänyt Ronista hänen ajatuksiaan ja käsityksiään, niin vähän yllättäen poika rupesikin puhumaan aika vapautuneesti. Oli kuulemma jo ala-asteella pikkupoikana tiennyt olevansa jotenkin erilainen kuin muut, vaikka oli vasta seiskalla tajunnut, miten. Eivät kaikki pojat ihailleetkaan jotakuta toista poikaa samalla tavalla kuin hän. Eikä luokan tytöissä eikä sen puoleen nettipornossakaan ollut hänen mielestään oikeastaan mitään mielenkiintoista. Ronilta meni kokonaan ohi, miksi luokkatoverit näitä juttuja niin hehkuttivat. Lopulta Roni sitten tajusi, että runkatessaan hän itse asiassa ajatteli lähinnä luokkansa poikia. Ajatus oli ollut pelottava ja aluksi Roni oli pyrkinyt kieltämään sen kokonaan. Mutta kerta toisensa jälkeen hän tajusi, että sinne suuntaan ajatukset kääntyivät kaikesta huolimatta. Varsinkin liikuntatunnilla Roni joutui tekemään kaikkensa, ettei hänen pikkuveitikkansa olisi ruvennut liian innokkaaksi – pukuhuonestondiksen aiheuttamasta häpeästä ja homoläpistä hän ei toipuisi ikinä!
– Sit mä vaan jossain vaihees tajusin, et kai mä sit vaan oon erilainen ku muut. En tiiä et miks ja se vituttaa ku en voi sille mitään. Haluisin vaan olla ihan tavallinen.

Jollain tasolla kuvittelin ymmärtäväni Ronia, sillä tuossa iässä kaverit ja yhteenkuuluvuus olivat tärkeämpää kuin mikään muu, sen muistin itsekin hyvin. Tavallaan kundia kävi vähän sääliksikin, eihän se ollut hänen valintansa.
– Ooks sit ettiny jotai jätkäseuraa koskaan?
– Mist sitä muka ettis? Oon mä netis jotai chattaillu vähän mut siel o vaa sellasii feikkei. Ne on paljo vanhempii ku mitä ne väittää ja sit ne sanoo et on urheilullisii ja ku ne sendii foton ni ne on kauheit läskei. Muutenki se on nii epämääräst, emmä tiiä…
– Eli sul ei oo jätkist mitään kokemuksii sit vai?
– No ei, sä oot vähän niiku eka tavallaan. Jos tän voi laskee. Tai siis miksei vois, emmä oo kenenkään kans runkannu ennen sua enkä mitää. Eikä kukaan muu ees tiiä mist meikä oikeesti dikkaa.
– Eikä saa tietääkään?
– Ei todellakaan! Eihän?
– No eihän se must oo kii. Mä en ainakaa puhu mitään, sun asiashan se on.
– Ei mul ois yhtäkään frendii sen jälkeen, jos rupeisin niille kertoon et mitä mä oikeesti aattelen. Parempi olla hiljaa vaan…
– Ootsä nyt ihan varma tosta, kysyin vielä, mutta vastausta ei kuulunut. Roni vain makasi hiljaa aloillaan. Lopulta hän ehdotti muina miehinä, että menisimme laittamaan aamiaista:
– Alkaa oleen hullu nälkä!
– Jätkäl on aina hullu nälkä, nauroin ja kutitin poikaa vatsasta kaksin käsin.
– Joo, kato mä oon kasvava nuori ja mä tarviin paljo energiaa. Muuten ei jaksa telmii, Roni nauroi ja nousi sängystä. Poika oli näköjään nukkunut kokonaan alasti, mihin en ollut nukkumaan mennessämme kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt hän kuitenkin kaivoi vaatekaapistaan löysät ruutubokserit ja kiskoi ne jalkaansa ennen kuin lähti vaeltamaan kohti portaita ja keittiötä. Seurasin perässäni bokserisillani.

Kun olimme kasanneet aamiaistarvikkeet pikkuolkkarin sohvapöydälle ja olimme juuri rakentamassa voileipiä, piippasi Ronin kännykkä. Tekstari oli tullut JP:ltä:
LÄHE TORPPIKSEN KOULULLE SKEDEEN?

– Lähe ihmees jos haluut, sanoin Ronille, jonka skeittiharrastuksesta en edes tiennyt.
– Emmä oikeen tiiä…
– No ei meiän kannata koko viikkoo tääl sisälläkään kahestaan nyhjätä. Ei siis mikään pakko oo mut onks täs muutakaan? Mä voin käydä vaik kaupas sil aikaa ja täydentää vähän noit varastoi. Rupeen sit vaik tekeen safkaa nii voidaan syödä ku tuut himaan.
– Kai sitä periaattees voiski mut jos mä lähen ni sit kyl mennään yhes. Skedeetsä muuten?
– Emmä kyl enää, joskus ennen tuli jonku verran rullailtuu kyl. Kai sitä vois lähtee mut mitä JP mahtaa siit sit aatella? Kysy ny ainaki silt et onks ok.
– Kyl se sille sopii, jäbähän voi ottaa mutsin auton ni päästäänki sinne paljo nopeemmin. Sitäpaitsi JP kyl dikkaa jäbäst ja varsinki siit sun frendist Terosta, se puhuuki siit koko ajan.
– Ai puhuu vai? No joo, kai Tero teki siihen aika vaikutuksen ku jeesas sitä yhes aika isos jutus oikeestaan ihan sattumalta, sanoin Ronille. En tiennyt, kuinka paljon JP oli kertonut niistä parin viikon takaisista tapahtumista, mutta minä en ainakaan ollut mikään juoruakka, joten JP:n perheasioista kertomisen jätin muiden – mieluiten JP:n itsensä – tehtäväksi.
– Okei, mä sanon et me tullaan.

MENNÄÄ VAA, JANI ON TÄÄL SE TULEE KANS MESSII. PÄÄSTÄÄN AUTOL.

– Ei kai tohon viestiin muuta tarvii, Roni jäi pohtimaan, kun vastaus jo piippasi:

JOO MÄ TIIÄN, TERO SANO ET SE ASUU TEIL KU MUTSIS ON JOSSAIN. PIKKU-RONII PITÄÄ VAHTII 😀 MUT JOO TERO TULEE KANS, SE EI KYL OSAA RULLAA MUT… OK?

– JP on Teron kans jossai. Kerro nyt et miks ne hengaa yhes ku hyvätki kaverit. Miten sun frendi oikeen autto JP:tä sit? Roni ihmetteli.
– Saat kysyy kyl tota JP:ltä iteltään ku ne on osittain aika henkilökohtasii juttuja, mut Tero kyl näköjään teki siihen aika vaikutuksen.
– No näköjään. Ei JP yleensä kyl tutustu kehenkään, ainakaan helposti. Näithän sä iteki et se on aika ujo.

Aihe jäi siihen, kun ryhdyimme syömään aamupalaa. Sen jälkeen ajoin Niinan auton ulos tallista kadulle ja lähdimme hakemaan JP:tä ja Teroa, jotka molemmat olivat Teron luona. Roni ihmetteli tätäkin, mutten vastannut ihmettelyihin juuri mitään. Itsekseni mietin, oliko JP mahtanut olla yötäkin Teron kämpillä.

Ennen lähtöä olin vetänyt päälleni samat vaatteet kuin edellisenäkin päivänä, sillä eihän minulla oikein ollut muita mukana, eikä uimasortseissa viitsinyt sentään skeittaamaan lähteä. Eipä silti, omista rullailuvuosistani oli sen verran aikaa, että taitaisin kyllä suosiolla jäädä vain katsomaan sivusta toisten temppuilua. Mällitahrat farkuissani olivat kuivuneet, eikä niitä minusta juuri erottanut, ellei nyt sitten erikseen oikein tutkinut. Roni oli myös kiskonut ruutuboksereidensa päälle löysät farkut, jotka hän jätti perseen alle mutta kuitenkin vähän tavallista ylemmäs siten, että vyö kulki etupuolelta munien päältä. Poika kun oli päättänyt lähteä ilman paitaa. Tai oli hänellä sentään paita mukana, muttei päällä.
– Miksei? Ku kerranki on kesä! Roni totesi vastauksena kysymykseen, jota en edes ollut esittänyt.

Kun Roni ensi kertaa kohtasi tatuointien ja lävistyksien peittämän, huivipäisen Teron, hänen ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen. Ei Roni tietenkään mitään sanonut, mutta näin hänen kasvoistaan, ettei Teron ulkonäkö nyt ihan vastannut Ronin odotuksia, olivat ne odotukset sitten olleet millaiset tahansa. Pikemminkin Roni tuntui reagoivan vähän samalla tavalla kuin useimmat muutkin Teron nähdessään. Vähän pelästyivät, ottivat etäisyyttä, varoivat. Teron katsekin oli niin vihainen, perusilme jotenkin tyly, että harva lähti hänen kanssaan tekemään tuttavuutta. Vielä yllättyneemmältä Roni vaikutti huomatessaan, että yleensä niin ujo JP jutteli Teron kanssa täysin luontevasti, jopa pilaili tämän kustannuksella. Teron pukeutumisessa ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa: samat likaiset levikset kuin yleensä, musta hihaton t-paita ja tietysti päässä musta huivi, joka peitti päälaen ja puolet korvista sekä suurimman osan kulmakarvoistakin. JP:kin näytti samalta kuin niinä kahtena kertana, jollon olin pojan nähnyt. Pillit skeittarifarkut jossain perseen alareunassa ja t-paita, joka oli sen verran lyhyt, että räikeän väriset Björn Borg -bokserit näkyivät suunnilleen koko ajan. Huomasin miettiväni, miten korkealla JP niitä boksereitaan piti, sillä silloin Teron luona ollessamme hän oli päättänyt ottaa Terosta mallia ja laskea niitä huomattavasti alemmas kuin mihin oli tottunut. Olikohan se ollut vain kerran kokeilu?

Perille päästyämme Roni ja JP ryhtyivät temppuilemaan laudoillaan, ja me laudattomat jäimme sitten koulun pihan reunalla olevalle penkille istuskelemaan. Kysyin Terolta, oliko JP ollut hänen luonaan yötä ja Tero myönsi:
– Se on nukkunu meikän luon itse asias aika montaki kertaa. Ei se taida viihtyy himas vielkään vaik saaki olla siel nyt rauhas.
– No sähän voit adoptoida sen kokonaan, naurahdin.
– Joo, meikä oiski sille hyvä faija. Kaljaa ja nappei naamaan vaan noin niinku kasvatuksellises mieles.
– Ehkä enemmän isobroidi, ehdotin. – Ainaki se näköjään ottaa jäbäst mallii aika tehokkaasti.
– Kui?
– No kato ny sitä ku se tossa pomppii.
Kun JP oli alkanut skeitata, olin aika lailla saman tien saanut vastauksen siihen miettimääni bokseriasiaan. Kun lyhyt t-paita ei muutenkaan tahtonut riittää, niin skeittauksen tiimellyksessä se ei peittänyt enää sitäkään vähää, joten oli helppo huomata, mitä JP oli niillä boksereillaan tehnyt. Ne olivat todella matalalla. Olivatkohan jopa matalammalla kuin Terolla? Kun JP flippiä yrittäessään kaatui, paistoi ainakin kymmenen senttiä paljasta vakoa, eikä poika tehnyt elettäkään nostaakseen boksereitaan. Housujaan hän kyllä kiskoi ylemmäs aina silloin tällöin, kun ne valuivat yläreisiin, mutta bokserit saivat jäädä puolen perseen kohdalle.
– Sil paistaa perse pahemmin ku jäbäl, lisäsin selvennykseksi.
Tero vain nauroi ja rupesi puhumaan muista asioista. Hänen mielessään näytti pyörivän lähestyvä viikonloppu.

– Hei Tero tuu säki testaan, JP huuteli vähän matkan päästä. – Onks äijä koskaan skedenny?
– Emmä varsinaisesti, tai kai sitä joskus tuli testattuu mut ei se oikeen ollu meikän juttu, Tero huuteli takaisin. – Emmä välttämät jaksais.
– Tuu ny vaan, haluun nähä, JP sanoi jo lähempää meitä kohti rullaten. Hiestä märkä Roni seurasi perässä, istuutui viereeni ja nappasi maasta vesipullon.
– Ois pitäny ostaa vaik jotain mehuu, sanoin Ronille, mutta pojan mielestä vesi oli kaikkein parasta janojuomaa.
Lämpömittari oli tänäkin aamuna noussut 26 asteeseen eikä taivaalla näkynyt pilven pilveä, joten ei ollut mikään ihme, että Roni oli kauttaaltaan hiessä. Toivottavasti poika ei polttaisi ihoaan, kun oli ilman paitaa, huomasin ajattelevani suojelevasti. Enemmän taisin kuitenkin suojella itseäni kuin Ronia, sillä Niinan moitteet minulla lähinnä pyörivät mielessä.

JP sai kuin saikin Teron suostuteltua laudan päälle, kun Roni oli jotain mutisten ilmeisesti suostunut JP:n lainapyyntöön ja nyt JP ja Tero näyttivät pelleilevän dekeillään vähän matkan päässä. JP ilmeisesti opetti Terolle ollieta, Tero yritti perässä ja kaatui kohta selkä edellä asvalttiin.
– Saadaan koht viedä toi sun frendis Meikkuun, Roni totesi kuivasti.
– Heh heh. Ihan hauskan näköstä toi kohellus on. Tais olla aika järkytys jäbälle nähä milt Tero näyttää. Sun naamas oli kyl näkemisen arvonen.
– No joo, oli se aika yllätys. Aika raffin näkönen. Onks toi nyt sit hyvää seuraa JP:lle?
– Niinku mis mieles?
– No se näyttää suunnilleen silt et se syö JP:n aamupalaks. Tollanen ihme peto.
– Peto? ihmettelin, vaikka ymmärsin kyllä, mitä Roni tarkoitti.
– Kyl sä tiiät mitä mä tarkotan, Roni sitten vastasikin. – Potkiikohan toi mummoja huvikseen kahvitauolla?
– Hei älä jaksa Roni, Tero on meikän ehkä paras frendi. Okei, se näyttää aika väkivaltarikolliselta ja itse asias se ulkonäkö ei kyl oo kauheen kaukana totuudestakaan. On se linnassaki ollu. Voit kysellä sit iteltään enemmän. Siis jos uskallat, en malttanut olla lisäämättä vähän härnäten. – Mut fakta on joka tapaukses se, et se on mun hyvä frendi ja se ei ikinä tekis kavereille mitään. Ja ne nyt JP:n kans bondaa aika hyvin. Turha sun on sitä dissaa ku et viel ees tunne koko äijää.
– Viel? oli Ronin ainoa vastaus. Ja se tuli äänenpainolla, joka antoi ymmärtää, ettei kundilla mitään suurempaa hinkua ollutkaan tutustua Teroon yhtään sen paremmin. No, samapa tuo, eihän noiden kahden mitään sydänystäviä tarvinnutkaan olla.

Seurasin Ronin katsetta. Se tuntui hakeutuvan jatkuvasti JP:n perseeseen. Roni oli selvästi huomannut, todennäköisesti jo siinä vaiheessa kun pojat skeittasivat yhdessä, että JP oli ruvennut pitämään boksereitaan ihan uudella tyylillä. Roni ei kuitenkaan sanonut mitään ja mietin, sanoisinko itse jotain. Ronihan kyllä oli huomannut, että pidin itsekin boksereita matalalla ja Teron toilailuja seuratessa ei käynyt epäselväksi sekään, mikä Teron bokserityyli oli. Terolla sentään housut olivat korkeammalla kuin yhdelläkään meistä, vaikka skeittaus tuntuikin saavan ne valumaan tavallista alemmas eikä Tero näyttänyt juuri kiinnittävän asiaan huomiota. Teron hihaton, kireä paita yhdistettynä puoliperseessä roikkuviin löysiin boksereihin ja tässä vaiheessa jo koko lailla perseen alle valuneisiin pari numeroa liian isoihin leviksiin tuntui sekin kiinnittävän Ronin huomion. En vaan oikein osannut päätellä, missä mielessä. Päätin silti, etten sanoisi mitään. Kommentoikoon Roni jos tahtoi. Minä olin muutenkin sillä linjalla, että kukin tyylillään.
– Noi on kyl ku kaks marjaa, Roni sitten lopulta sanoi.
– Mis mieles? vastasin, vaikka arvasn kyllä, mitä Roni ajoi takaa. – Ei toi Teron skedeys nyt ihan JP:n tasolle yllä. Pitäisköhän ite mennä näyttään vähän mallii? Kai meikäki sentään jotain viel osaa vaik siit pari vuotta onki ku oon viimeks rullannu.
– Emmä sitä ku lähinnä sitä et noi suunnilleen kisaa siit et kummal loistaa perse komeemmin. Kato ny, heelflippi ja JP:n paita nousee tonne puol selkään nii sil näkyy varmaan puol perset paljaana ku jollain Duudsonilla. Ennen sil on ollu bokserit jossain korvis saakka!
– Joo, ei näytä olevan enää, vastasin. – Eikä oo Terolla eikä oo meikälkään. Seura tekee kaltasekseen, jatkoin.
– No näköjään. Mut jäbä pitää sentään pitkää paitaa. Vaik eipä tos mitään, kyl meikä voi tota ihan ilokseen kattella. Kiinteet pakarat, Roni kuittasi ja iski ilkikurisesti silmää. Tönäisin häntä toverillisesti olkapäähän.
Samalla näimme kahden nuoren miehen lähestyvän meitä. Kundit olivat pihan toisella puolella ja kävelivät meitä kohti.
– Äh, ei jaksais tota Mikluu nyt, Roni sanoi ja nyökkäsi tuskin havaittavasti kundien suuntaan. – Toi rastapää on Tuopin isobroidi ja se on aina ihan hiiseis, varmaan unissaanki polttelee pilvee. Se on vitun rasittava.
– Aijaa sä tunnet noi vai, totesin älykkäästi. Onneksi Roni ei ruvennut kuittailemaan huomiokyvylleni tai poikkeuksellisen kekseliäälle kommentilleni, vaan jatkoi vain:
– Emmä tota toista oo nähny koskaan, kai se on Miklun joku hiisauskaveri. Niitä sil riittää ainaki sillon ku sen omat pajarit on lopus.
– No eiköhän Terosta oo nyt sit sulleki iloo jos noi rupee jotain aukoon, en voinut olla sanomatta. – Tuskin ne haluu Teron kans haastaa riitaa ja jos haluuki nii siit ei kyl noiden kahen kannalta hyvä seuraa.
– Ei, siis ei toi Miklu mikään väkivaltanen oo, se on vaan rasittava. Yrittää olla frendii ja silleen mut oikeesti se on aina niin sekasin, ettei sen jutuis oo mitään järkee eikä se osaa puhuukaan muusta ku siit, miten saa pään sekasin tai jotain. En jaksais kattella sitä.

Rupesin katsomaan lähestyviä hahmoja tarkemmin. Miklu, tämä Tuopin isoveli, oli ehkä 18–19-vuotias. Likaisenvaaleat rastat olivat kasvaneet olkapäille asti, sinisissä silmissä oli väsynyt ja poissaoleva katse, naamalla jotenkin vääntyneen näköinen hymy. Päällä Miklulla oli kauhtunut t-paita ja löysät vakosamettihousut, jalassa Conversen tennarit. Ranteessa roikkui punottu rannekoru, jonka värit – musta, keltainen, punainen ja vihreä – kertoivat kundin elämänasenteesta sen, mikä oli koko olemuksestakin pääteltävissä. Kuinkahan monta vuotta säännöllistä polttelua oli jatkunut? Kun Miklu hetken kuluttua rupesi juttelemaan meille, en voinut olla ajattelematta, että joku huumevalistusohjelma saisi hänestä hyvän elävän esimerkin siitä, miten pelkkä kannabiskin jo riitti saamaan aikaan vaikka mitä negatiivisia vaikutuksia. Vaikkei siihen sinänsä kuollutkaan.

Miklun kaveri, joka ei esitellyt itseään eikä muutenkaan oikein puhunut mitään, ei juurikaan eronnut Miklusta edukseen. Rastojen sijaan hänellä oli ruskeat, puolipitkät ja rasvaiset hiukset, jotka hapsottivat likaisen lippalakin alta. T-paidassa oli Etiopian leijonalippu rastaväreineen. Poikkeuksen nuhjuiseen olemukseen muodostivat tummansiniset ja ilmeisesti aivan uudet LRG:n farkut. Ainakin ne näyttivät huomiota herättävän siisteiltä. Kundi roikotti niitä puoliperseessä, ehkä vähän alempana. Ei mikään hoppari kuitenkaan. Veikkasin kundin iäksi suunnilleen saman kuin Miklulla.

Miklu kätteli meidät eikä ilmeisesti oikein pystynyt muistamaan, oliko tavannut minutkin aikaisemmin. Päätin auttaa kundia ja esittelin itseni ihan vaan sanomalla etunimeni ilman sen kummempia selittelyjä. Vastaukseksi sain nyökkäyksen ja kysymyksen:
– Löytyyks jätkilt hittii?
– Eipä kyl, vastasimme molemmat suurin piirtein kuorossa ja samoilla sanoilla. Ronin ja minun telepatia tuntui toimivan. Seuraavaksi rupeaisimme varmaan puhumaan kuin Aku Ankan veljenpojat: minä aloittaisin lauseen ja Roni veisi sen loppuun. Tai toisin päin. Minua nauratti.

– Meil on yhteen spliffiin viel mut sit on pakko saada jostain lisää, Miklu valitti – Massii löytyy kerranki mut ainoo mesta mist sais varmasti ois Hakikses eikä millää jaksais lähtee niin kauas.
Kumpikaan meistä ei vastannut mitään. Miklu kavereineen oli sillä välin istunut penkille, jolla alkoi olla jo ahdasta. Myös JP ja Tero tulivat moikkaamaan tulijoita ja ilmeisesti JP oli lyhyesti briiffannut Teron, joka kätteli molemmat kundit sellaisella kädenpuristuksella, ettei jäänyt epäselväksi, kuka tässä porukassa oli voimakkain. Ihan asiallisesti Tero kuitenkin esitteli itsensä ja vastasi samaan kysymykseen kuin Roni ja minä hetkeä aiemmin. Miklu rupesi käärimään sätkäänsä kaikessa rauhassa. Tero ja JP päättivät pitää tauon skeittauksesta ja istuutuivat asvaltille meitä vastapäätä. Kun spliffi oli kääritty, Miklu sytytti sen ja pieneksi hämmästykseksi lähetti jointin kiertämään. Minä vetosin siihen, ettei kuskina kannattanut, Roni taas ei sanonut juuri mitään, pisti vain sätkän eteenpäin. Terolle sen sijaan kyllä kelpasi, mikäpä ei Terolle olisi maistunut. Tero imaisi oikein kunnon savut ja piti niitä keuhkoissaan kunnioitettavan pitkän ajan. Spliffin Tero ojensi JP:lle, joka pieneksi yllätyksekseni teki perässä: kunnon hatsit sillä seurauksella, että JP seuraavan minuutin ajan tuntui yskivän keuhkonsa pellolle. Jälkeenpäin sain Ronilta kuulla, että tuo oli peruskiltin JP:n ensimmäinen kannabiskokeilu. Ei sitä ollut kovin vaikea päätellä muutenkaan, kun katsoi pojan kakomista. Muihin polttelijoihin, Tero mukaan lukien, spliffillä tuntui olevan lähinnä rauhoittava vaikutus. Terostakin tuli raukean ja vähän poissaolevan oloinen ja hän kehuikin Miklun yrttejä – oli kuulemma laatutavaraa, kun vaikutti näin hyvin. Mutta JP:hen jointin vaikutus oli aivan erilainen. Ensin poika istuskeli yskänkohtauksesta toivuttuaan hiljaa paikoillaan ja rupesin jo miettimään, olikohan JP niitä, joille pajauttelusta tulee lähinnä huono olo. Mutta ehkä vartin kuluttua meno oli jo toinen: JP puhua papatti jatkuvasti, nauroi hysteerisesti aina muutaman sanan välein, nousi välillä seisomaan ja istui taas alas ja rupesi sitten kiipeilemään Teron päällä. Ensin hän meni Teron taakse ja yritti nousta istuvan Teron reppuselkään. Siitä ei tietenkään tullut mitään eikä Terokaan juuri myötävaikuttanut JP:n aikeisiin, ei tosin sen kummemmin estellytkään. Kun JP oli kaksi kertaa kellahtanut maahan Teron taakse, hän nappasi Teroa kaksin käsin olkapäistä ja kiskaisi Teroa taaksepäin niin, että lopulta Tero makasi selällään asvaltilla. Tero ei kuitenkaan antanut periksi, vaan tarttui JP:tä vyötäröstä ja nosti kevyen pojan kuin höyhenen eteensä ja painoi maahan.
– Rauhotu nyt saatana, Tero sanoi jäätävän rauhallisella mutta päättäväisellä äänellä JP:lle, joka oli hiljentynyt täysin eikä enää liikahtanutkaan. Toivottavasti Terolta ei oikeasti ollut palanut pinna. Minua rupesi jo naurattamaan, kun koko näky muistutti jotain luontodokumenttia, jossa vallattomat karhunpoikaset kiipeilevät emokarhun päällä, kunnes emokarhu äidillisesti tönäisee ne tassullaan kauemmas.

Roni puuttui tilanteeseen käskemällä JP:n penkille istumaan ja nousi itse ylös penkiltä. Teron otteesta ei kuitenkaan niin vain lähdetty mihinkään, eikä JP juuri yrittänytkään. Hetken päästä Tero kuitenkin hellitti otteensa ja kysyi:
– Ootsä nyt rauhottunu?
– Joo, kuului JP:n ynähtävä vastaus.

Tero päästi pojan menemään, mutta JP ei silti mennyt penkille, vaan jäi edelleen istumaan Teron viereen, itse asiassa aivan kiinni Teroon.
– Toi kama on kyl jotain paljo paljo parempaa ku kalja, JP totesi ja sai sitten taas miltei hysteerisen naurukohtauksen. Se ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa eikä JP enää noussut pelleilemään, vaan jäi tiiviisti Teron viereen ikään kuin turvaa hakien.

Roni ehdotti sitten jo lähtöä, ilmeisesti tilanne oli hänestä epämukava.
– Ihan sama, ruvetaaks valuun autolle, sanoin ajatellen muutaman kymmenen metrin päähän parkkeerattua autoamme. Sana “auto” kuitenkin sai eloa Miklun sameisiin silmiin. Siihen kundi ei ollut reagoinut mitenkään, että olin puhunut autosta jo aiemmin, mutta nyt hän ihan selvästi näki mahdollisuuden avautuvan:
– Onks jätkäl auto? Et millään pystyis heittään meit Hakikseen hakeen kymppisäkin? Meikä vois vaik heittää jonku femman tai jotai…
– Emmä tiiä, ei tää oo ees meikän kiesi, et en tiiä voiks lähtee ajeleen tolleen, valehtelin, sillä Niinahan oli nimenomaisesti luvannut, että auto oli vapaasti käytössämme. Vaikka tuskinpa hän sentään oli ajatellut, että ryhtyisimme kuskaamaan sillä pilviveikkoja yrttiostoksille.
– Mennään vaan, Roni kuitenkin vastasi äkkiä.
Minusta Ronin veto oli yllättävä, mutta ehkä hän näki myöntymisen helpoimpana tapana selvitä tilanteesta. Joka tapauksessa seuraava ongelma oli se, että autoon mahtui viisi, mutta meitä oli kuusi. Tero ratkaisi tuon ongelman luontevasti:
– Meikä menee etupenkille ja ottaa ton hihittelijän syliin ni kyl me mahutaan, hän sanoi ja osoitti JP:tä. JP oli tosiaan alkanut hihitellä itsekseen ja rupesin miettimään, kuinka kauan yksi sätkä voi vaikuttaa.
Kun sitten istuuduimme autoon, niin Tero otti JP:n syliinsä, kuten oli kaavaillut. En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että tässä vaiheessa JP:n housut olivat jo kokonaan perseen alla ja bokseritkin olivat taas valuneet alemmas JP:n kömpiessä Teron päälle. Näytti siltä, että käytännössä JP istui paljaalla perseellään Teron sylissä. Tero ei siitä kuitenkaan välittänyt. Minusta koko touhu alkoi näyttää jo aika pervolta siinä vaiheessa, kun JP sai taas selittämättömän naurukohtauksen ja koko poika hytkyi siinä Teron sylissä. Mahtoikohan Tero nauttia tilanteesta?

Automatka kului kuitenkin rauhallisissa merkeissä. Alkumatkan jälkeen JP rauhoittui ja lopulta nukahti Teron syliin. Roni päätti olla sen kummemmin puhumatta, vaikka hänen vieressään istuva Miklu yrittikin jutella jotain tyhjänpäiväistä. Ronin yksisanaiset vastaukset kuitenkin taisivat olla riittävä vinkki Mikullle, joten suurin osa matkasta kului hiljaisuuden vallitessa. Vain Huge L:n CD pauhasi melko kovalla volumella auton kovaäänisistä. Päivä oli niin kuuma, että auton avonaisista ikkunoista tuleva veto tuntui mukavan vilvoittavalta. Ja tuulettihan se Miklusta ja hänen kaveristaan lähtevän pistävän kannabiksen hajun tehokkaasti pois.

– Mis päin se mesta on mihin te ootte menos, kysyin Miklulta, kun olimme päässeet Hämeentietä Neljännen linjan kohdalle ja seisoimme liikennevaloissa kuutosen raitiovaunun vieressä. Villkaisin Mascotia, jonka yläkerran bilispöydillä oli tullut notkuttua ilta jos toinenkin. Sinne ei tässä porukassa olisi asiaa, vaikka mieli olisi kovasti tehnyt kylmää kaljaa ja pientä matsia Teron kanssa.
– Tos vähän eteenpäin, käänny vaik tost koht oikeelle ni me hypätään siin pois kyydist, Miklu sanoi.
Käänsin auton Miklun ohjeiden mukaan Toiselle linjalle ja kuin ihmeen kaupalla kadun varressa oli sen verran tyhjää, että sain auton pysäytettyä jalkakäytävän reunaan. Miklu ja hänen hiljainen kaverinsa nousivat autosta ja huikkasivat epämääräiset kiitokset sekä laahustivat hiljalleen Arenan taloa päin. Ilmeisesti tuon suuren, korttelin kokoisen punatiilitalon uumenissa tehtiin vähän kaikenlaista bisnestä.
– Mitäs nyt? käänsin pääni takapenkkiä kohti ja kysyin Ronilta. JP nukkui edelleen ja mietin, aikoiko Tero herättää pojan ja käskeä hänet takapenkille, kun siellä nyt oli tilaa.
– Mentäskö pelaan bilistä tohon Metropooliin, Tero kuitenkin vastasi Ronille esittämääni kysymykseen. Ehkä Terollekin oli tullut biljardi mieleen Mascotin kohdalla. Minusta idea oli hyvä ja Ronikin nyökytteli, tosin aika välinpitämättömän oloisesti.
– Ei kai Metropoolis oo mitään ikärajoi, mietin ääneen, mutta kohtahan se selviäisi, mehän olimme melkein oven edessä jo valmiiksi. – Sinne siis.
Niin me sitten nousimme autosta. Terokin oli saanut JP:n tönittyä hereille. Ilmeisesti unet olivat tehneet pojalle hyvää, sillä herättyään tämä vaikutti jo lähes normaalilta, ehkä tavallista hiljaisemmalta vain. Tosin hiljainen ja ujohan poika oli ihan luonnostaan muutenkin ainakin jos Ronia oli uskominen. Jostain syystä JP vain oli alkanut näyttää aika lailla eloisamman puolensa Terolle ja minulle, mutta ehkä kundin perusluonne tosiaan oli ujo. Jalkakäytävällä huomasin, että JP jopa korjasi boksereitaan vähän ylemmäs, mutta kyllä ne silti taisivat puolen perseen kohdille jäädä. Tajusikohan poika nyt vasta, että oli tosiaan istunut koko kuuman ja hikisen automatkan Teron sylissä perse paljaana? Oliko se edes vahinko alun alkaenkaan?

Kun olimme hakeneet pallot, ehdotin, että Roni ja minä pelaisimme ekan matsin kasipalloa.
– Meikä ei kyl oo sit mikään hyvä täs, Roni vähän puolusteli ja vaikutti suoraan sanoen aika haluttomalta. Kun pääsimme pelaamaan, tajusin, että Roni puhui totta. Olikohan poika koskaan pelannut biljardia? Säännöistä hän ei tiennyt mitään, eikä kyllä lyöntitekniikastakaan. Ilmeisesti häntä taisi nolottaa. Emme kuitenkaan tehneet asiasta numeroa, vaan sekä Tero että minä selitimme sääntöjä ja autoimme lyönneissä neuvomisessa. Välillä Roni joutui kurkottamaan puolen pöydän yli löytääkseen hyvän asennon, ja kun menin hänen selkänsä taakse ja autoin häntä mailan asennon etsimisessä ja tähtäämisessä, minulle tuli pari kertaa sellainen tunne, että Roni oikein tahallaan työnsi persettään minua päin. Voi tietysti olla, että kuvittelinkin. Ainakaan Tero ja JP eivät kiinnittäneet asiaan huomiota.
– Voi vittu, Ronilta pääsi, kun hän onnistui lyömään kiveä niin, että se pomppi pöydältä lattialle.
– Käsipallo, Tero totesi ja nosti kiven takaisin pöydälle.
Selitin Ronille, mitä käsipallo tarkoittaa ja pussitin yhden helpon pallon. Pienellä tuurilla sain vielä seuraavankin sisälle.
– Toi matsi ei kyl kauaa kestä, JP sanoi.
– No pelaa ite paremmi vittu, Roni puuskahti. Oliko poika tosiaan noin huono häviäjä?
Kun matsi sitten päättyi murskavoittooni, Roni vetäytyi pöydän takana olevalle tuolille istumaan. Tero ja JP pelasivat seuraavan erän. En tiedä, missä JP oli oppinut bilistä pelaamaan, mutta heidän pelinsä oli jo huomattavasti tasaveroisempi. Ronikin vaikutti tyytyväisemmältä, kun sai vain katsella. Kun istuin Ronin viereen toiselle tuolille, Roni sanoi hiljaa:
– Ei oo oikeen mun laji.
– No jos et oo koskaan pelannu nii et sä viel voi sitä tietää.
– Hävettää ku ei osaa mitään. Pitäis kai harjotella.
– Tullaan joskus kahestaan pelaan jos sä haluut. Mut et kai sä ny ittees noiden kahen takii häpee? JP:ki on sellases kunnos et hyvä ku muistaa ees omaa nimeään.
– Nii, vaik ei se enää niin sekasin oo. Aika hyvin se kyl meni siit pajarist sekasin, ei ois uskonu kyl.
– Poltteleks muuten ite koskaan?
– Kyl mä oon pari kertaa kokeillu mut en tiiä, ei se oikeen oo mun juttu. Ent ite?
– Kylhän sitä sillon tällön tulee polteltuu. On se ihan rentouttavaa. Mut enemmän meikä kyl on alkoholin perään. Tekis muuten mieli kylmää bissee, kelasin sitä tos autos jo.
– Käy hakeen vaan, mä voin sit ajaa himaan täält, Roni naurahti.
– Just joo. Mitäs kattelet? kysäisin kun huomasin, että Roni oli jäänyt tuijottamaan jotain. Käänsin katseeni enkä ollut erityisen yllättynyt.
Tero oli lyöntivuorossa ja hänen kyyry lyöntiasentonsa oli sellainen, että puoli persettä loisti taas iloisesti, kun paita oli noussut jonnekin selkään ja housut olivat vaihteeksi missä olivat. Kun Tero oli saanut lyöntinsä lyötyä, JP meni suurin piirtein samaan paikkaan ja suurin piirtein samaan asentoonkin, ja näkymätkin olivat suunnilleen samat.
– Pitäisköhän noille ostaa vähän isompii paitoi joululahjaks, sanoin Ronille hiljaa. Roni nauroi ja nyökkäsi:
– Pitäis varmaan. Mut ehkä mä silti tykkään enemmän noist lyhyist paidoist.
– Just. Pervo, sanoin ja naurahdin. Ronikin nauroi ja löi minua vatsaan. Päätin vastata samalla mitalla ja kuristin poikaa toisella kädellä niskasta sekä iskin toisella kevyesti vatsaan pari kertaa.
– Vitun homo, Roni huudahti ja nauroi.
– Mitä te mesootte siel, Tero oli kääntynyt katsomaan leikkitappeluamme vähän yllättyneen näkösenä.
– Yritän vaan kouluttaa täst huippupelaajaa, vastasin Terolle ja pidin edelleen toista kättäni Ronin niskassa kiinni. Roni kuitenkin keplotteli otteestani irti ja sanoi käyvänsä wc:ssä.
– Hyvät koulutusmenetelmät sulla ku oppilas juoksee karkuun, Tero totesi ja kääntyi lyömään. Niistä maisemista Roni jäi paitsi.

Kun Roni palasi wc:stä, hän ei enää istuutunutkaan alas.
– Mä käyn äkkii tos, tuun koht bäkkii, hän vain ilmoitti eikä jäänyt kuuntelemaan vastausta. Olisikohan pitänyt mennä mukaan, pohdin, mutta sitten JP jo huuteli bilispöydän äärestä:
– Jani, meikä voitti! Tuu haastaan!
– No tullaan, et sä kyl toista kertaa voita! Onks Terol taidot ruostunu vai? sanoin ilkikurisesti.
Ehdimme pelata JP:n kanssa matsin loppuun, ja suuri suuni ei tällä kertaa tehnyt minua naurunalaiseksi, sillä voitin kirkkaasti. Seuraavan matsin sain sitten ottaa Teron kanssa. Silloin ei käynyt yhtä hyvä tuuri, vaan hävisin ja sain jäädä istuskelemaan, kun Tero ja JP pelasivat revanssimatsinsa. Ihmettelin itsekseni, minne Roni oli jäänyt, mutta siinä samassa poika palasi valkoisen muovikassin kera.
– Mis olit? ihmettelin, kun näin kassin punaisen tekstin: Reinin liha.
– Tajusin tos et Hakaniemen halli on täs ihan vieres, mehän käännyttiin siit hallin kulmalt tähän. Mutsi käy siel aina ostoksil. Kelasin sit et käyn ostaan sielt jotain grillattavaa. Jos lähettäis koko posse meille grillaan. Tääl on kilo ulkofilettä ja sit kilo jotai marinoituu possuu, Roni sanoi hiukan ylpeyttä äänessään ja nosti ruokakassiaan. Epäilin, ettei ruokaostosten teko ollut hänelle mitenkään jokapäiväistä, mutta ilmeisen hyvin poika oli suoriutunut.
– No kyl meikälle ulkofile kelpaa, sanoin yllättyneenä. – Täs alkaaki olla jo nälkä. Mut mä luulin, ettei jätkä pahemmin pyydä frendei teille himaan.
– Emmä pyydäkään mut mitä välii. JP on meikän ehkä paras frendi eikä mutsikaan oo himas nyt ni kai me voidaan sinne mennä. Ja jotenkin mä luulen et Tero ei välitä mistään mitään, ni ei kai siit haittaakaan oo, jos se lähtee messiin. Tai siis tarkotan, et tuskin meiän kämppä tekee siihen sellast vaikutust et se muuttais sen käytöstä jotenki. Ei se vaikuta sellaselt, et se välittää tollasist jutuist, Roni analysoi.
– No siin oot kyl oikees, vastasin tyytyväisenä siihen, että Roni ilmeisesti kuitenkin jollain tasolla nyt hyväksyi Teron.
Kun JP ja Tero saivat pelinsä loppuun, ehdotin ruokataukoa. Kukaan ei vastustellut lähtöä eikä myöskään kiinnittänyt huomiota siihen, että Roni oli lopulta pelannut vain yhden ainoan matsin. Kun olimme maksaneet biliksestä ja astuimme ulos jalkakäytävälle, Tero ilmoitti, että hänellä onkin jo sudennälkä:
– Oisin varmaan koht syöny tän JP:n, eli tuli ihan hyvään saumaan, Tero virnuili ja hyppäsi edellään kulkevan JP:n reppuselkään sillä seurauksella, että pieni ja hintelä JP menetti tasapainonsa ja molemmat kaatuivat asvaltille. Samalla JP:n farkut valahtivat polviin asti ja vetäisivät mennessään bokseritkin. JP makasi munasilteen asvaltilla.
– Voi vittu Tero, poika manasi noustessaan pystyyn ja kiskoessaan housujaan ylemmäs.
Samalla huomasin, että farkut olivat menneet vasemmasta polvesta puhki oikein kunnolla, kangas oli repeytynyt ainakin kymmenen sentin matkalta ja polvesta tuli myös verta, joka oli värjännyt farkut jo tummanruskeiksi polven kohdalta.
– Kiitti vitusti, JP sanoi, enkä pystynyt oikein päättelemään, oliko tämä suuttunut ihan oikeasti.
– Hei älä jaksa, Tero sanoi. – Noi on vaa yhet farkut. Mennää ostaan vaik huomen uudet meikän piikkiin.
– No joo mutku, JP jatkoi.
– Mutku mutku, jos vineet lisää nii jätkä matkustaa takakontis himaan, Tero sanoi äänensävyllä, joka kuulosti lähinnä joltain Kummelin sekopäiseltä sketsihahmolta, kaappasi pojan syliinsä ja alkoi kantaa tätä kovaa vauhtia kohti autoa ja takakonttia. Roni ja minä olimme tikahtua nauruun tuota teatteria katsellessamme. Autolle päästyään Tero laski JP:n kuitenkin maahan ja nyt JP:kin jo nauroi.
– Joo, meikä alkaa käydä salil nii seuraavan kerran mä kannan sut jonneki roska-auton lavalle, JP selitti. – Saat kyl pitää lupaukses uusist farkuist. Vittu ku toi polvi kirvelee.

Kun pääsimme Ronin luokse, JP pävitteli aikansa taloa ja sen kokoa, mutta rauhoittui sitten, kun Roni kaivoi jostain esiin desinfinointiainetta ja sideharsoa. Tero rupesi tohtoroimaan JP:tä, joka huusi kuin pikkulapsi, kun Tero alkoi puhdistaa haavaa. Yllättävän paljon JP:n polvesta olikin nahkaa lähtenyt, joten ei mikään ihme, jos desinfiontiaine kirveli. Keittiössä Roni otti ohjat käsiinsä ja rupesi keittämään uusia perunoita, minä puolestani leikkasin ulkofileen pihveiksi ja maustoin pihvit merisuolalla ja suoraan suuresta myllystä jauhamallani mustapippurilla. Porsaanpihvit olivat valmiiksi leikattuja ja voimakkaasti tuoksuvalla yrtti-valkosipulimarinadilla maustettuja, joten niille ei tarvinnut tehdä mitään.
– Syödäänks pihalla, kysyin vastausta sen kummemmin odottamatta ja vein lihat sekä lautaset, haarukat, veitset ja lasit ulos.

Kaksi kiloa tuoretta, grillattua lihaa ja kattilallinen perunoita myöhemmin makoilimme pihanurmikolla ähkyisen oloisina. Roni ehdotti vielä, että tekisi pirtelöä, mutta kukaan ei innostunut asiasta.
– Nössöt, kai te tiiätte, et jälkiruoka menee eri mahaan, Roni yritti vielä innostaa meitä. Lopulta hän itsekin jäi vain nurmikolle makaamaan.
– Vittu ku tietäis millon on viimeks syöny tollaset kasat lihaa! Tää on kyl aika luksuskämppä, Tero sitten ensimmäisen kerran kommentoi päivällispaikan komeita puitteita. Roni ei vastannut mitään.
– Kuin kauan sun mutsi on siel matkal, Tero jatkoi.
– Se tulee vast keskiviikkona. Kuin nii? Roni vastasi.
– Mietin vaan et ois aika helmi pitää kunnon bileet tääl, sanoi Tero, joka jo Torppiksen koulun pihalla oli yrittänyt kehitellä jotain vaihtelevaa viikonloppuohjelmaa.
– Toi on kyl totta, puuttui JP puheeseen. – Kutsuis koko luokan.
– Minkä luokan?, Roni sanoi varovasti. – Jos et muista ni meil loppu peruskoulu just.
– No meiän luokan tietty, JP jatkoi piikittelystä välittämättä. – Pidettäis kato luokkakokous.
– Luokkakokous kaks kuukautta koulun loppumisen jälkeen, mietin ääneen. – Tunnistattekohan te enää teiän entisii luokkakavereit?
– Heh heh, Roni totesi kuivasti. – Emmä haluu tääl mitää kemui pitää, menee kaikki paikat paskaks vaan.
– Vitut. Meikä tulee pokeks nii jos tääl jotain hajoo ni voin vannoo et seuraavaks hajoo niiden paikkojen rikkojien luut.
– Ois toi periaattees kyl ihan rentoo, sanoin sitten Ronille. – Eihän sun tarvii ketään rähisijöit kutsuu, pyydät vaa lungei tyyppei. Kyl Tero pitää kuokkavieraat ulkona.
– No emmä tiiä, Roni sanoi ja päätti keskustelun siihen.

Kun kyllästyimme makaamaan pihanurmella, siirryimme olohuoneen puolelle katsomaan televisiota. Vuokrasimme jonkun päättömän komedian Elisan viihdepaketista. Television edessä oleva sohva oli kolmenistuttava, joten vähän ahdasta siinä tuli, kunnes Tero taas ratkaisi tilanteen yksinkertaisesti nostamalla kovakouraisen näköisesti JP:n syliinsä. Teron tarttuessa poikaa kyljistä tämän t-paita nousi taas ylös sillä tavoin, että se paljasti JP:n puoliksi paljaana olevan perseen. Minusta näytti siltä, että kundin bokserit olivat taas valuneet alemmas, sillä enemmän tai vähemmän paljaalla perseellä hän nytkin istui Teron sylissä. Ronikin vilkaisi JP:tä, muttei jäänyt sen enempää tuijottamaan eikä sanonut mitään. JP itse ei reagoinut oikein mitenkään, jäi siihen mihin Tero hänet istutti ja jatkoi leffan katselua. Karhuemo ja tottelevainen poikanen. Jotenkin tuosta jäi sellainen vaikutelma, että nuo kaksi ovat ennenkin katselleet leffoja sylikkäin. Vai kuvittelinko vain?

Leffan pyöriessä Roni otti yllättäen uudestaan puheeksi bileiden pitämisen:
– Jos pitäis ne kemut ni ketä sinne sit kutsuis? Meiän luokal ei kyl mitään erityisen rentoo possee ees ollu.
– Alaks innostuu? No Tuopin nyt ainaki, JP ehdotti.
– Sehän voi ottaa rakkaan isoveljensä mukaan, naljailin.
– Ei ne oikeestaan koskaan liiku yhes missään et ei toi oo ongelma, Roni vastasi. Mites hokarit?
Ronin luokalla oli kuulemma ollut Ronin itsensä, JP:n ja Tuopin lisäksi neljä lätkää pelaavaa sporttipoikaa, kolme nörttipoikaa ja yhteensä kaksitoista tyttöä.
– Niist muijist ei kyl voi kutsuu ku korkeintaan puolet. Ei se hikariosasto ees tulis vaik kutsuttais, Roni totesi.
– Ainaki kutsutaan Mira, Claudia ja Ella, JP ilmoitti tiukasti. – Täytyyhän kunnon kemuis olla jotai kaunist katteltavaa!
– Ja kosketeltavaa! Tero nauroi. Aikooks jätkä oikeest pitää ne kemut?
– En tiiä, kai sitä ehkä oikeestaan vois. Mitä välii. Jos pitäis ne lauantaina nii siin ois kuitenki sit aikaa siivoo ihan rauhas ennenku mutsi tulee. Noi kolme muijaa on muuten kaikki kunnon lutkii et jos sellasii halutaan nii ei muuta ku Faceen vaan viestii, ne tulee saleen.
– Kolme muijaa ja kymmenen jätkää on kyl aika epätasapainosta, sanoin Ronille.
– Miten niin kymmenen, onhan meit 12 jätkää ku Tero ja sä ootte mukana.
– Ja Sepe, Tero sanoi.
– Sepe? ihmetteli Roni.
– Sepe on meiän frendi, rento jätkä.
– Joo, se ei kyl aiheuta harmii, voin mennä takuuseen, sanoin.
– No sit 13 jätkää. Mut voidaan me kutsuu muutama muuki muija, jätetään vaan ne pahimmat hiket pois.
Roni alkoi jo selvästi innostua bileiden järjestämisestä. Niinan jättämillä käyttörahoilla saisi mukavat tarjoilutkin järjestettyä:
– Ei me mitään safkaa ruveta niille tekeen, jotain sipsii ja karkkii ehkä. Mut jäbä saa käydä huomen Alkos nii tehään kunnon boolit! Ämpärikaupalla! Kato ostetaan sellasii kymmenen litran muoviämpäreit ja tehään vaik kossukolaämpäri ja sit joku sprite-valkkari-viina-ämpäri ja kaikkee. Jengi saa ite valita sit mitä juo. Tehää kaljaämpäri ja karpalolonkeroämpäri kans!
– Ai ettei mitään pussarimenoo vai, kysyin.
– Saahan jengi ottaa pussarii jos haluu. Mut ois se siistii kuitenki duunaa noi boolit.
– Käy ostaan mulle yheksän lonkeroo, JP pyysi Terolta, joka nyökkäsi:
– Saat ne kaupan päällisiks ku shopataan ne farkut.

Roni haki läppärin ja rupesi kirjoittamaan Facebookiin tapahtumakutsua. Kun kutsu oli valmis, Roni päätti loppujen lopuksi sittenkin lähettää sen koko luokalle.
– Kyl tänne pari nörttiiki mahtuu jos niit kiinnostaa, mitä sil on välii.
Nörttipojista kaksi oli kuitenkin koneella – tietysti – ja “ei osallistu”-ilmoitukset tulivat alta aikayksikön. Kyllä FB-aikaan on helppoa – ei tarvinnut sen kummemmin selitellä, klikkasi vaan.
– Ei pysty, meil on lanit, Roni nauroi nörttien klikkauksille. – Ne vetää mikropitsaa ja ES:ää kaiket yöt salee.
– Iha sama, ei niit ny tääl kukaan kaipaiskaan, JP totesi.
Illan aikana tuli myös “osallistuu”-vastauksia muutama ja JP vaikutti erityisen innostuneelta siitä, että heidän luokkansa Claudia ilmoitti osallistuvansa. Kun JP näytti Terolle Claudian melko paljastavia profiilikuvia, näin Teron ilmeestä saman tien, ettei tästä hyvä seuraisi. Lauantaihin oli vielä kaksi yötä aikaa.

17 kommenttia viestissä: “Janin ja Ronin skedereissu”

  1. osiris84 says:

    Näitä skede / hopparitarinoita ois kiva lukea lisääkin 😉

  2. ihanaa_ says:

    Tää on ihana tarina :3
    Ja sitte ku ajattelee noi tyypit yhiks ihmisiks niin sitte tää vasta hyvä onki <3

  3. Jone says:

    Kiitos kaikille palautteista. Palautettakirjoittajalle: kiitos kehuista ja nöyränä otan vastaan kritiikkisi. Tytsy, sama juttu. Nyt on vihdoin uusi jakso kirjoitettu ja lähetetty. Toivottavasti se ilmestyy luettavaksi pian. Mielenkiinnolla odotan, millaisen vastaanoton se saa.

    Antinoos, erityiskiitos sulle palautteestasi. Arvostan sitä erityisesti, koska olet itse niin taitava kirjoittaja ja novellisi ovat minusta seksinovellit.comin parhaimmistoa.

  4. Antinoos says:

    Hyvä juttu. Tällaisesta vähän vanhemmasta äijästä on avartavaa lukea nuorison hengailusta, yhdessä oleskelusta, elämäntavasta. Vaikka osa vaatteiden kuvailua koskevaa kritiikkiä onkin paikallaan, niin hyvähän niistä kuteistakin on kertoa. Pukeutumisellahan me ilmaisemme sosiaalista asemaamme, asennettamme ja alakulttuurista identitettiä. Varmaan monet seksisivuston lukijoista odottavat eroottisia kuvauksia, mutta minusta on paikallaan kuvata homoja laajemminkin ihmisinä, ystävinä ja jonkin elämäntyyliin ilmentäjinä.

  5. Jone says:

    Fani, kiitti! Kun saisi aikaa kirjoittamiselle. Tämä Janin ja Ronin tarina on vähän pattivaiheessa, minulla on yksi omasta mielestäni hyvä ja toimiva luku luonnosteltuna, mutta sitä ennen pitäisi tehdä ainakin yksi luku tuohon väliin, eikä se oikein etene.

    Päässä pyörii ideoita pariin muuhunkin tarinaan, ihan eri henkilöillä siis. Mutta pitäisi löytää aikaa istua alas ja kirjoittaa.

  6. tykkään says:

    Lisää vaan… tykkäsin!

  7. Fani says:

    Nyt sitä jatkoa!!! En malta odottaa((:

  8. tytsy says:

    Mä henkilökohtaisesti tykkään lukea henkilöhahmoja syventäviä novelleja, missä ei koko ajan vaan harrasteta seksiä, mutta mukana on eroottinen tunnelataus. Tämä jatkotarinan osa ei kuitenkaan toiminut ja mun mielestä siihen on selkeä syy: tän tarinan minäkertoja ei ainakaan vielä ole pahemmin osoittanut kiinnostusta miehiin vaan selostanut tapahtumia ilman sitä kaipaamaani tunnelatausta. Tässä osassa minäkertoja kiinnittää jatkuvasti huomiota siihen, miten paljon kunkin perse näkyy, ja koska siihen ei liity minäkertojan osalta tunteita (ainakaan ilman, että lukisi väkisin rivien välistä), jatkuva perseistä ja boksereista puhuminen alkoi vaan olla huvittavaa ja kiihottavasta kaukana. Eli jos minäkertoja myöntäisi tuntevansa vetoa miehiin, tunnetta saataisiin peliin ja tarina alkaisi toimia paremmin.

  9. palautettakirjoittajalle says:

    Voi helvetti joik2ww. Ei tämän novellin saamat huonot arvostelupisteet johdu mistään arvostelijoiden anonyymiteetistä, vaan novellin seksittömyydestä ja homoilun puutteesta. En halua olla loukkaava, mutta tästä “homo”novellista puuttuu seksi ja kaikki muut kiihkeät päähenkilöiden kokemat tunteet toisiansa kohtaan. Ehkä alussa on jotain, mutta se on pientä, joten monet varmasti kyllästyivät pelkkään hengailuun ja halusivat jotain toimintaa henkilöiden välille. Tarinaa koskien, mielestäni ei ole vielä tarpeellista ottaa muita ihmisiä mukaan Janin ja Ronin leikkeihin (jos sinne olit sitä viemässä). Aikaisemmat osat ovat todella “tyydyttäviä” ja laadukkaita moneltakin osaa, ja sarja on ollut yksi parhaista koko seksinovellit.comissa, joten kiitän siitä. Toivottavasti saamme lukea uuden Jani ja Roni- novellin mahdollisimman pian.

    • joik2ww says:

      En tarkoittanutkaan yksin tätä novellia vaan yleisesti kaikki vähän tabummat novellit ovat saaneet yhtä tähteä tietyiltä IP osoitteilta, joka taas vihjaa siihen että tähdet jaetaan aihealueen mukaan joka ei ole suotavaa.

  10. Jone says:

    joik2ww, jos näin on, niin on kyllä aika outoa – eihän kenenkään tarvitse lukea Gay-kategorian tarinoita, jos ei halua lukea homotarinoita. En mäkään lue sellaisia tarinoita, joiden aihe ei kiinnosta, enkä sitten myöskään arvostele niitä.

    • joik2ww says:

      Olen kysellyt ylemmältä taholta ylläpitäjissä, että jos sen vaihtaisi niin, että vain rekisteröityneet voivat antaa tähtiä. – Joik2ww

  11. Jone says:

    Pisteistä päätellen tämä novelli ei ole ollut kovin pidetty. En ole itsekään siihen oikein tyytyväinen. Turhan pitkä, ehkä osan juonenkäänteistä olisi voinut jättää pois. Silti oli pakko tutustuttaa hahmoja vähän toisiinsa jatkoa ajatellen.

    Kiitos myös kannustavista palautteista. Mutta kertoisitteko myös mikä tässä teidän mielestä mätti? Nyt 32 ääntä ja vain 2,44 tähteä.

    • joik2ww says:

      Näyttää siltä että ihmiset ovat kyllästyneet homotarinoihin. Pisteet jakautuivat aika tarkkaan yhteen tai viiteen tähteen. -Joik2ww

  12. JokuVaan says:

    Äkkiä jatkoo vaan! 😀
    Nää novellit on niin hyviä ettei voi lopettaa lukemista hetkeksikään ja ne on pakko vaan lukee uudestaan ja uudestaan 😀
    Jatkoo vaan pukkaamaan! 🙂

  13. Joo says:

    Huvittaa ku kokoajan puhutaan boksereiden asennosta 😀 mitä helvettiä? 😀

  14. lökäpöksy says:

    Kai tähän saadaan pian jatkoa? 🙂

Kommentoi

top