search
top

Serkkutytön kanssa saunassa

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (49 votes, average: 3.27 out of 5)
Loading...

Vietin yksinäistä kesäpäivää mökillä, kaunis auringonpaiste ja lämpöä lähes 30 astetta. Lämmittelin saunaa ja nautin kylmää olutta kunnes kuulin auton kaartavan pihaan. En tuntenut heti kuka sieltä yllättäen saapui mutta auton ovi aukesi ja kuului pirteä serkkutytön tervehdys. Serkkutyttöni Johanna oli ohikulkumatkallaan huomannut että ulkosaunan piipusta tupruaa savua ja päätti tulla tapaamaan. Emmehän olleet nähneet pian kahteen vuoteen ja oli iloinen yllätys saada seuraa. Johanna asteli nopein askelin luokseni ja halasi niin kuin aina ennenkin, sillä hän on ollut aina avoin ja suora liikkeissään. Itseäni hieman nolotti kun halatessamme lantiolleni kiedottu minimaalisen kokoinen pyyhe tipahti terassin lattialle. Johanna huomasi sen ja vitsaili että taisi olla iloinen yllätys kun pikkuvelikin halusi nähdä ketä halataan. En halunnut jäädä kuitenkaan sanattomaksi vaan totesin että kyllähän kuka tahansa haluaa nädä noin hyvännäköisen ja seksikkään 35-vuotiaan naisen. Johanna kysyi jos voisin antaa jotain kylmää juotavaa, oli ajanut lähes 300 kilometriä ja matkaa kotiin vielä melkein tunnin verran. Hain kylmän lonkeron jonka Johanna nopeasti avasi saadakseen ensimmäiset kulaukset. Kysyin voisiko hän jäädä iltaa istumaan kanssani että voisimme ottaa muutamat juotavat enemmänkin, olisihan se mukava vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä. Johannalla ei ollut lapsia ja mies oli pitkällä työkomennuksella Taiwanissa. Mökiltäni löytyy kaikki tarvikkeet naisia varten, ex-vaimoni oli jättänyt ison osan perustavaroista kaappeihin. Eromme oli ollut aika myrskyisä enkä halunnut erotessa mitään muuta omaisuutta kuin lapsuudenmaisemiin rakentamamme mökin. Johanna suostui jäämään ja kertoi olevana otettu kauniista kutsusta, oli elämä hänelläkin aika yksinäistä ilman aviomiestään.

Johanna haki autostaan matkalaukkunsa, oli ollut neljän päivän työmatkalla jossain pohjoisessa ja nyt oli hyvä hetki laittaa jotain kevyempää. Siirtyessään mökkiin kysyi ohimennen että haittaako minua jos pukeutuu vähän avoimemmin vai kestääkö serkkupoika lainkaan paljasta pintaa. Halusi näet nauttia auringonpaisteesta ilman hiostavia vaatteita. Minulla ei ollut mitään asiaa vastaan sillä aikuiset ihmiset voivat olla niin kuin parhaalta tuntuu, tärkeintä mökillä on rentoutuminen ja näistä harvoista hellepäivistä täytyy ottaa kaikki ilo irti.

Johanna astui tuokion kuluttua ulos ovesta enkä voinut kuvitella että hän näin vapaasti halusi pukeutua. Pyyteli anteeksi ettei ollut ottanut piginejä mukaan mutta yritti kuitenkin löytää vastaavat vaatekappaleet. Alushousut joissa etupuolella vain pieni pala peittämässä kaikkein pyhintä ja kapea naru kulki pakaroiden välissä. Rintaliivit olivat jonkin verran läpinäkyvät mutta peittivät hyvin hänen kiinteät, eivät kuitenkaan liian isot rintansa. Johanna ei ollut erityisen pitkä joten rintojen koko oli juuri täydellin hänen vartaloonsa. Lantio oli kapea ja piti ilmeisesti vartalostaan hyvää huolta sillä ylimääräistä rasvaa ei juurikaan näkynyt. Jokaisen keski-ikäisen miehen unelmanainen.

Johanna asteli ulkosaunan terassille ja olin tuijottanut häntä ehkä liiankin pitkään kun hän ilkikurisesti kysyi, oliko hänessä jokin vialla. Vastasin tyynesti että on siinä muutosta tapahtunut kun viimeksi olin nähnyt hänet näin vähissä vaatteissa 12-vuotiaana eikä silloin vielä rintoja paljoakaan näkynyt. Vaatemuoti oli silloin myös erilaista etten voinut kuvitellakkaan miten seksikkääksi alusasut hänet tekivät. Pelkäsin että suorat puheeni saisivat aikaan vaivautunutta tunnelmaa mutta Johanna totesi myös minun muuttuneen. Muisti lapsuudesta hetken jolloin olimme kahdestaan mummolan ulkosaunassa ja pienen pojan erektio oli nolannut minut täysin. Ne ovat kuitenkin arvokkaita muistoja eikä niitä sovi unohtaa.

Johanna levitti pyyhkeen terassille ja laskeutui selälleen jalat minua kohti. Hän laittoi jalat hieman haralleen enkä voinut olla tuijottamatta edessäni olevaa näkymää. Yritin mielessäni torua itseäni sillä sehän oli oma serkkuni eikä seksistiset ajatukset sopineet tilanteeseen, mutta neljän vuoden sinkkuelämä ilman minkäänlaista kosketusta vastakkaiseen sukupuoleen on jättänyt jälkensä. Onneksi puutarhatuolissa istuessani minulla oli edelleen se pieni pyyhe lanteilla voidakseni peittää pientä erektiota jota en millään pystynyt estämään. Johanna sai minut havahtumaan todellisuuteen kysymällä jos voisi saada toisenkin juotavan. Nousin tuolistani pitäen pyyhkeestäni kiinni ja hain jääkaapista Johannalle lonkeron, itselleni oluen.

Annoin juotavan Johannalle joka istumaan noustessaan ilmeisesti näki huonosti kiedotun pyyhkeen alle. Katse oli pitkä jonka jälkeen nosti katseensa ylös ja otti juoman vastaan. Lähdin vaivihkaa saunaan tarkistamaan lämpötilan ja mennessäni kirosin itsekseni äskeistä tilannetta. Mietin kuitenkin että eihän minulla ole mitään menetettävää ja omatuntoni sai rauhan.

Kerroin Johannalle saunan olevan löylykunnossa ja hän lupasi mennä ensin saadakseen lihaksensa rentoutumaan pitkän työmatkan jälkeen. Hän siirtyi pukutilaan riisuuntumaan ja pian kuului saunan oven takaa veden loisketta ja kiukaan pihinää. Nautin olutta ja lauleskelin jotain kesämökin tunnelmaan sopivaa kaunista valssia kunnes kuulin Johannan äänen saunasta. Kylmä vesi oli vähissä eikä sitä olisi riittänyt tukan pesemiseen joten minun täytyi viedä lisää. Otin sadevesialtaasta ison saavillisen vettä ja kannoin sen mitään ajattelematta saunaan kunnes tajuntani heräsi. En muistanut koputtaa ensin ja siellä Johanna istui hajareisin ylimmällä lauteella hikipisarat iholla kimmeltäen. Nolostuen pyytelin anteeksi tapahtunutta mutta Johanna sanoi sen olevan OK ja pyysi minua tulemaan saunaan nyt kun kerran olin sinne asti tullut. Ei minulla ollut mitään tarvetta kieltäytyäkään ja heitin pyyhkeen pukutilan penkille.

Sauna on pieni ja nostin pesuvadin alalauteelle sekoittaakseni itselleni pesuvettä. Johanna ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen sivuun ja näin ollen suoraan eteeni avautui kaunis näkymä huoliteltuun jalkoväliin. Kastelin itseni nopeasti ja kullini pienessä erektiotilassa näytti aika miehekkäältä. Nousin ylälauteelle ja siirtyessäni Johannan ohi saunan nurkkaa kohti kullini oli suoraan Johannan kosketusetäisyydellä. En tiedä oliko nauttimallani oluella osuutta siihen että mitenkään itseäni peittelemättä otin rennon asennon. Sivusilmällä vilkaisin Johannaa jonka kiinteiden rintojen pinnalla kajastui ikkunasta tuleva valo ja pitkät nännit kovettuneina lisäsivät kiihotustani entisestään.

Johanna avasi keskustelun kysymällä nykyisestä elämäntilanteesta ja erityisesti siitä, minkälainen on minun toiminta erotiikan saralla. Kerroin avoimesti erostani ja siitä etten ollut rakastellut kenenkään kanssa sen jälkeen. Johanna oli saanut mihensä kiinni uskottomuudesta ja heidän nykyinen avioliitto on vain yhdessäasumista ilman minkäänlaista intiimiä kontaktia. Keskustelumme jatkui pitkään kunnes tuli aika käydä vilvoittelemassa. Siirryimme terassille istuskelemaan täysin alasti sillä olihan jo kaikki nähty ja jotenkin tilanne tuntui myös luontevalta kun kaksi aikuista ihmistä nauttii toistensa seurasta. Johanna kysyi jos voisin hieroa hänen jumissa olevia hartioitaan sillä autolla ajaminen ei sovellu hänelle lainkaan. Pyysin häntä istumaan eteeni ja rentouttamaan itsensä. Johanna painautui selin haarojani vasten ja puoli-istuvassa asennossa levitti jalkojaan erilleen. Aloitin varovaisen hieronnan enkä voinut irrottaa katsettani muodokkaista rinnoista enkä kosteasta pillusta johon oli suora näkymä. Erityisesti pitkät nännit ovat aina kiihottaneet minua. Kullini alkoi osoittamaan heräämisen merkkejä ja Johanna tunsi takuulla miten hänen yläselkäänsä vasten oleva kulli liikahteli. Johanna huokaili hiljaa ja kertoi miten hyvältä tämä kaikki tuntuu, taisi tarkoittaa samalla myös kovettunutta kullia joka itseasiassa toi pientä kihottavaa tuntua tilanteeseen.

Olia aika lopettaa hierontasessio ja käydä pesulla. Johanna nousi ylös ja katsoi kulliani. Hän seisoi edessäni täysin alasti ja jalkovälissäni oli kaikki toimintavalmiudessa. Johanna katsoi silmiini ja kysyi haluaisinko harrastaa hänen kanssaan hellää ja pitkäkestoista seksiä, häntä ei sukulaissuhteet kiinnosta vaan nyt oli aika saada miestä joka on valmis toimintaan. Minusta näkyi heti että olin valmis tilanteeseen ja sain vain nyökättyä hyväksyvästi. Johanna katsoi syvälle silmiini, lähestyi hitaasti ja antoi hellän suudelman. Hän kosketti rintakehääni ja antoi käsien liukua vartalollani edestakaisin lopulta koskien kovana seisovaan kaluuni. Huokaisin nautinnosta mieleni teki ottaa hänet syliini mutta ehdotin kuitenkin peseytymistä ensin, on mukavempaa nauttia puhtaasta vartalosta. Siirryimme saunaan ja sekoittelin lämpimän pesuveden. Johanna hieroi saippuaa käsiinsä ja levitti sitä hitaasti kiusotellen vartalolleni pesten minut huolellisesti. Hänen kätensä tarttui kaluni varteen ja liikutti kättänsä hitaasti edestakaisin jumalallisen nautinnon antaen. Suutelimme hellästi ja lopuksi johanna huuhteli saippuan vartaloltani. Aloin hitaasti pesemään Johannan selkää ja hänen takana ollessa kova kaluni kosketteli hänen pyllyvakoaan. Johanna kumartui hieman eteenpäin jolloin terskani liikkui hitaasti häpyhuulten väliin. Siirsin käteni etupuolelle ja hieroin rintoja sekä puristelin ja venyttelin kovia nännejä. Johanna työnsi itseään kovemmin minua vasten ja kullini liikkui hitaasti hänen tiukan pillun syvyyksiin. Johanna huokaili äänekkäästi ja tämä sai itseni vielä kiihottuneemmaksi. Aloitin rauhallisen ja rytmikkään liikkeen ja Johanna myötäili vastaan ohjaten tahtia. Tahtimme kiihtyi mutta silti nautin hellästä liikkeestä, en edes halunnut rajua takomista. Vähitellen orgasmi oli tuloillaan ja Johanna oli huipussaan. Pillu supisteli kullini ympärillä ja spermaryöppyni painautui pillun pohjalle saakka. Hengityksemme tasaantuivat ja vedin kullini ulos. Käännyimme vastakkain ja halasimme, naurahdimme tilanteenteelle ja pesimme itsemme. Ilta jatkui hellyyden merkeissä, rakastelimme niin terassilla kuin mökissäkin. Niistä tarinaa tuonnempana.

11 kommenttia viestissä: “Serkkutytön kanssa saunassa”

  1. hekuma ei tuu jaarittelemalla says:

    Pitkäveteinen ja tapahtumaköyhä valhe.

  2. Kiinostunut says:

    Jos teet 2-osan, niin tee ihmeessä parempi

  3. Luumu says:

    Bikinit on kaksiosainen naisten uima-asu, pigini on italialainen harmonikanvalmistaja Castelfidardossa.

  4. erkka says:

    minusta tämä alkukin herätti kiihotusta poikkeuksellisesti, itse seksikohtaus oli lyhyt. Neljä pistettä kuitenkin, ihan liikaa näilläkin sivuilla gay ja ties mitä bdsm-pervoa, normijutut vähemmistönä.

  5. no jaa says:

    Musta taas oli hyvä tarinankehittely, uskottava ja riittävän pitkä. Miinusta siitä, että kun päästiin asiaan niin loppui lyhyeen.

  6. eräs lukija says:

    No olipahan harvinaisen tylsästi kirjoitettu. Välillä nauratti, lopussa lähes jo itketti. Eiks eroottisten novellien pitäis kiihottaa, eikä aiheuttaa edellä mainittuja reaktioita…

  7. cadman says:

    Ajattelin välillä kirjoittaa hieman romantiikka sisältävän novellin, ei pelkästään panemisen ympärillä pyörimistä. Siirrän jatkossa vastaavan tarinan Romanssi – osastoon mutta jatkossa toisentyyppistä tulossa. Kiitos rakentavista kommenteista.

  8. Avoin mies says:

    Jotenki jätti kylmäks, ja jonkin verran virheit

  9. Trickster says:

    Kyllä tämä nyt aika kaukana kympistä on, alkuasetelma oli todella kankea, kuten “Hetkonen” jo totesi. Kieli oli suunnilleen virheetöntä, mutta toteavaa ja tylsää. Tarina ei toisin sanoen kiihottanut ollenkaan.

    Lisäksi jotkut sanavalinnat lähentelivät koomisuutta. Bikinit on bikinit, eikä mitään piginit. Lopullinen lässähdys tuli lopussa, kun Johanna kyseli päähenkilön toimintaa “erotiikan saralla”. Valitettavasti en keksi tylsempää sanavalintaa tähän väliin.

    Sama toteavuus jatkui lopun seksikohtauksessa, joka sekin oli arkinen ja tylsä.

    Tämä oli nyt vähän tämmöinen lyttäys, mutta ainoa asia, mistä tykkäsin oli kohtalainen oikeinkirjoitussääntöjen hallinta.

  10. slurps says:

    Muuten kympin arvoinen tarina, mutta “itse asia” jäi turhan lyhyeksi ja huonolle kuvailulle…

  11. Hetkonen says:

    Ohikulkumatkalla, 400 kilometriä, rantasaunan savu…
    No, alkuasetelma heikko, keskiväli ok ja loppu on tyyliin “harrastettiin seksiä”. Parantamisen varaa, mutta hyvä alku.

Kommentoi

top