search
top

Pätevä sihteeri

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (56 votes, average: 3.11 out of 5)
Loading...

Pakko se oli sanoa, niin tylyltä kuin se kuulostikin, en pitänyt sihteeristäni. Toki hän oli tunnollinen, tarkka, teki työnsä aina huolellisesti eikä koskaan lähtenyt kotiin ennen kuin oli saanut kaikki hommansa valmiiksi… blaa blaa blaa. Toisaalta hän oli arka pikku piipertäjä, joka puhui hiljaisella äänellä eikä koskaan näyttänyt minkäänlaisia ilon tai surun merkkejä totisilla kasvoillaan. Minua juuri sellainen olemus ärsytti. Edellinen sihteerini oli ollut toista maata, hän hoiti usein työnsä leväperäisesti ja häipyi aina ennen kolmea. Mutta hänen kanssaan minulla oli parin vuoden ajan seksisuhde, ja se tyttö vasta olikin villikissa, jos sellaiseen olin joskus törmännyt. Emme tainneet harrastaa aikuistenleikkejä kuin kahdesti, kunnes hän jo ehdotti minulle, että kokeilisimme jotain vähän erilaista. Ja mehän kokeilimme! Hän piti suunnattomasti alistumisleikeistä, joten sidoin hänet lukemattomia kertoja työpöytääni vasten perse pystyssä. Toimiston nurkassa lojuneelle tennismailallekin löytyi käyttöä, kun läiskin sillä hänen muodokkaita pakaroitaan. Leikkiemme muuttuessa koko ajan hullumpaan suuntaan rakennutin firmani kellarikerrokseen meille oman “harrastushuoneen”, kuten sitä kutsuimme. Ketjuja, köysiä, muutama piiska ja muuta jopa hurjempaakin rekvisiittaa. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös meidän pervoilumme. Sihteeri kun erehtyi menemään naimisiin, rikkaisiin sellaisiin tosin. Omalta kannaltani ikävän tapauksen johdosta hän muutti miehen luo parin sadan kilometrin päähän.

Valitessani uutta sihteeriä (tätä nykyistäni siis) kiinnitin huomiota lähinnä ulkomuotoon. Tyhmää touhua, tiedän kyllä, mutta perin tämän puljun isältäni, ja jos homma kaatuisi käsiin, olisi minulla sen verran rahaa tililläni, että voisin kuitenkin elää leveästi koko loppuelämäni. Sihteerikokelaista kukaan ei varsinaisesti vakuuttanut. Yksi oli kuusissakymmenissä, toisen paino pyöri sadan kilon kieppeillä, kolmas oli ilmiselvä lesbo ja niin edelleen. Viimeinen haastateltava kuitenkin sai jo lähes kokonaan menettämäni uskon palaamaan. “Hei, olen Anniina”, hän oli sanonut tullessaan sisään toimistooni. Niin ainakin muistelin. Ajatukseni olivat pyörineet tuolloin toisaalla, hänen kropassaan nimittäin. Pitkä hoikka runko, ohuet sääret harmaan villakangashameen alla, valkoinen kauluspaita (ylös asti napitettu, kuinkas muuten), mutta sekään ei peittänyt kivan kookkaita luomutissejä. Juuri sellaisia, joille kelpasi antaa muutama napakka isku piiskalla – tai eräällä toisella kapistuksella, joka odotti jo kärsimättömänä harrastushuoneen pöydällä. Mahtoiko tytöllä edes olla liivejä, tuumailin hänen poistuttuaan huoneestani haastattelun päätteeksi. Ne näyttivät hyllyvän vapaina. Oli miten oli, joka tapauksessa hän sai paikan.

Ensimmäiset pari kuukautta yritin liehitellä typykkää kuin paraskin Casanova, mutta laihoin tuloksin. En muista saaneeni tältä kertaakaan edes hymynpuolikasta. Annoin lopulta asian olla, tehköön työnsä, minä hakisin seksikumppanini muualta. Pari vuotta tätä kestikin, kunnes eräänä lokakuun lopun aamuna tullessani töihin, pari tuntia myöhässä kuten kaikkina muinakin päivinä, Anniina istui työpöytänsä takana, aivan toimistoni oven vieressä surullinen ilme kasvoillaan. Taisi olla ensikerta, kun näin hänen kasvonsa muilla kuin peruslukemilla.

“Onko joku hätänä?” kysyin katsoen tytön punertavia silmiä.

“Ei mikään”, tämä vastasi, mutta ilme kertoi muuta. En antanut hänen päästä niin helpolla, vaan kysyin uudestaan. Hän mietti hetken, sanoako vaiko ei. Annoin ripauksen lisäpotkua vannomalla, etten kertoisi mitään eteenpäin ja että kuuntelisin mielelläni. Se nyt ei ollut ihan totta, mutta mitä muutakaan tekemistä minulla muka oli? Lukea kuusi tuntia Ilta-Sanomia toimistossani?

Pienen mietinnän jälkeen Anniina uskaltautui avaamaan suunsa. Sieltä tulikin jotain sellaista, jota en ihan osannut odottaa. Hänen perheestään löytyi varsinainen musta lammas. Kuka olisi arvannut? Niin se vain oli, ja tilanne olikin aika paha. Anniinan isoveli, joka kuulemma oli vasta hiljan päässyt ulos vankilasta, oli pahemman sorttisessa pulassa. Tämä oli ollut huumekierteessä ennen selliin päätymistään, ja nyt vapauduttuaan oli ison summan rahaa perässä parille tyypille, sellaisille jotka eivät antaneet saataviaan perintätoimistojen hoidettavaksi. Veli oli tietenkin köyhä kuin tansanialainen pitkäaikaistyötön, joten rahojen kokoonsaaminen oli siskon tehtävänä.
50 000 euroa oli pitkä penni sihteerille, joka työskenteli minimipalkalla. Sillä hetkellä minua pikkuisen hävetti. Minulle tuo summa oli pikkurahaa. Itse asiassa olin viikonloppuna ostanut auton, joka oli maksanut ripauksen yli satatonnia. En toki maininnut sitä pöytänsä takana nyyhkivälle sihteerilleni.

Lupasin miettiä asiaa ja siirryin toimistoni puolelle. Ilta-Sanomat oli pöydälläni. Hyvä tyttö, vaikkei tajunnutkaan antaa sitä, mitä eniten halusin. “Matti Nykänen tilittää…” No voihan vittu. Heitin lehden takaisin pöydälle. Tiesin tasan tarkkaan, mitä halusin. Oli eri asia, suostuisiko oven takana oleva nainen siihen. Ellei, olisin kohtalaisen nolo. Jos taas suostuisi, niin saisimme molemmat haluamamme. Tosin hänen pyöreille tisseilleen ja pienelle pepulleen kävisi kalpaten, mutta se olisi pieni hinta velipojan hengestä.

Tulin siihen tulokseen, että kokeilisin onneani. Se ei pelaa, joka pelkää; onni suosii rohkeaa ja hölkyn vittu kölkyn.

“Anniina!”

Sihteerini avasi varovasti oven katsoen minua kysyvänä: “Niin?”

“Tule istumaan”, sanoin osoittaen työpöytäni vastapuolella olevaa nahkatuolia. “Rohkeasti vaan.”

Tämä totteli, niin hän aina teki, mutta se, mitä aioin nyt ehdotttaa, oli vähän eri asia kuin kahvin keittäminen tai sähköpostin lähettäminen. Jos olinkin hetki sitten vielä vähän epäröinyt, se tunne häipyi samalla, kun Anniina käveli korkokengissään tuolin viereen ja istui varovasti alas.

“Minulla on ehdotus. Voit kieltäytyä, mutta mieti tarkkaan ennen kuin teet sen. Ymmärrätkö?”

Tyttö nyökytti päätään.

“Kuten tiedät, minulla on ne tarvittavat rahat ja muutama miljoona sen päällekin.”

“Tiedän.”

“Annan ne viisikymmentä tonnia sinulle ja vielä kymppitonnin ylimääräistä itsellesi jos–”

“Oikeastiko? Voi kiitos!”

Anniina ehti keskeyttää lauseeni pahimmassa mahdollisessa paikassa. Nyt olisin voinut valita, halusinko olla laupias samarialainen vaiko keski-ikäinen äijänretale, joka halusi kuollakseen päästä sakottamaan pulassa olevan neidon takapuolta ja ah niin ihania tissejä. Valitsin jälkimmäisen.

“Siinä on kuitenkin yksi juju.”

Anniinalta ei tällä kertaa tullut vastausta, joten jatkoin.

“Tuolla kellarikerroksessa on huone. Kutsun sitä harrastushuoneekseni. Mitään pingistä saatika pienoismallien kokoamista en siellä kuitenkaan harrasta.”

Tyttö oli edelleen hiljaa.

“Se on seksileikkejä varten, muttei ihan tavallisia sellaisia.”

“Miksi kerrotte minulle tämän?”

“Sanon suoraan: Annan ne rahat sinulle, jos tulet perjantaina sinne kanssani ja annat minulle luvan tehdä sinulle, mitä haluan. Yhden tunnin ajan. Kuudenkymmenen tonnin tuntipalkka ei ole ihan huono, vai mitä? Fortumin pomoiltakin menisi sormi perseeseen sellaisesta summasta.”

Seurasi pitkä hiljaisuus. Olisin ehtinyt lukea entisen mäkikotkan viimeisimmät tilitykset makkaraperijävaimostaan vaikka kahteen kertaan ennen kuin Anniina avasi suunsa.

“Mitä te tekisitte minulle?”

“Rehellisesti sanoen sellaista, joka sattuu. En tarvitse varsinaisesti seksiä. Se on vapaaehtoista, mutta haluan pikkuisen satuttaa sinua muutamasta paikasta.”

Sihteerini ilme kertoi, ettei kauppoja tainnut syntyä. “Minne satutatte?” tämä kuitenkin kysyi melkein heti suljettuani oman leipäläpeni. Typyhän oli yllätyksiä täynnä!

Osoitin sormella hänen kainosti ristimiensä jalkojen väliin. “Tuonne.” Sitten nostin sormeni tissien suuntaan: “Noihin kahteen, ja sinne, jonka päällä istut.”

“Tuoliin?”

Voihan hemmetti, tyttö oli välillä tyhmä kuin saapas. Tuo kommentti tietäisi paria lisäiskua pakaroille.

“Peppuusi.”

Taas seurasi pitkä hiljaisuus. Odotin kärsimättömänä kuin joulupukkia aattopäivänä noin neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin tosin oli ihan erilaiset paketit mielessä.

“Joudunko sairaalaan?” Anniina lopulta sopersi pitäen katseensa tiukasti kohti lattiaa.
Aloin nauraa.

“Et tietenkään! En minä mitään sellaista sinulle tee, en suinkaan. Vain pikkuisen piiskaa, nipistelyä… ja jotain vähäsen nöyryyttävää. Se ei edes satu.”

Odotin taas pitkää hiljaisuutta, mutta turhaan vaihteen vuoksi.

“Hyvä on. Nytkö perjantaina?”

Olin niin yllättynyt ja riemuissani, etten edes saanut sanaa heti suustani. Osat olivat näemmä hetkeksi vaihtuneet.

“Juuri niin, käyt töiden jälkeen kotona, menet suihkuun, puet yllesi sen harmaan hameen ja valkoisen kauluspaidan. Sitten tulet tuonne pääovelle ja menemme yhdessä alakertaan. Sopiiko?”

“Sopii.”

Anniina poistui toimistostani ja seurasin hänen keinuvaa peppuaan suu kuolassa. On se ihanaa, että vielä tällä iällä ihminen voi olla näin innoissaan.

Seuraavat päivät kuluivat hitaammin kuin keskitysleirillä. Perjantaina häivyin toimistolta jo puoleltapäivin. Lähtiessäni sanoin tietokonetta naputtavalle sihteerilleni, että kuudelta tavattaisiin. Hän nyökäytti päätään katsomatta minua. Sama peli oli jatkunut koko viikon.

Ajelin uunituoreella Bemarillani pitkin kaupunkia. Poikkesin useammassakin paikassa; rautakaupassa, Siwassa ja yllätys, yllätys, myös pornokaupassa. Saatuani tehtyä shoppailut käväisin vielä kotona syömässä tuhdin ruoka-annoksen, jonka eräs hapannaamainen korppikotka (vaimoni) oli laittanut. Puoli kuudelta häivyin, luonnollisesti kertomatta minne.

Ehdin odotella firman pääovella muutaman minuutin ennen kuin Anniina saapui villatakissaan. Harmaa hame pilkotti sen alta. Kuuliainen tyttö.

“Oletko valmis tähän?” kysyin hänen pysähtyessään eteeni. Vastaus oli hädin tuskin kuuluva kuiskaus. Oletin sen olevan kyllä, joten avasin oven ja kävelimme peräkkäin portaille ja siitä kellariin. Käytävällä oli useampiakin ovia. Useimmissa en ollut ikinä edes käynyt, mutta perimmäisessä sitäkin useammin. Pidin sen aina lukossa. Työntekijäni eivät pitäneet minusta muutenkaan, enkä uskonut huoneen sisällön ainakaan auttavan asiaa.

Tullessamme perille ja saatuani lukon auki, napsautin valot päälle. Oviaukolle jäänyt tyttö katsoi silmät suurina ympärilleen. Kello näytti olevan tasan kuusi, joten en halunnut jäänyt aikailemaan. Maksamallani tuntitaksalla piti todellakin saada huvia koko rahan edestä.

“Riisu takkisi ja tule tänne”, komensin osoittaen samalla lattiaa kohdasta, jonka yläpuolella roikkui paksu ketju. Sen päässä puolestaan vaakatasossa reilun metrin mittainen musta rautaputki, jonka päädyissä taasen kaksi nahkaremmiä. Anniina totteli ja asteli varovaisin askelin osoittamaani kohtaan.

“Nosta kädet ylös.”

Tämä totteli taas. Tytössä saattoi olla ainesta! Tartuin oikeaan ranteeseen, ohjasin sen nahkaremmin läpi ja kiinnitin päissä olevat soljet. Siinä oli ja pysyi. Tein saman toisellekin kädelle. Katsoin kahlitun typykän paljaita polvia ja huomasin niiden tärisevän. Hyvä niin, tämän ei ollut tarkoitus olla kivaa, paitsi itselleni tietenkin. (Rahallako muka ei saa onnea?) Laskin seinään kiinnitetyllä vinssillä ketjua hiukan alemmas. Tissit näyttivät kivemmilta, kun kädet eivät olleet aivan suorina ylöspäin.

Huoneen nurkassa oli entisen leikkikaverini ostama, jopa hänen mittapuullaan aika raju kapine: sähkötainnutin. Kyynervarren… no okei, ison kullin kokoinen ja vahvuinen tummanharmaa sauva. Napsautin sen päälle ja astelin Anniinan selän taakse, nostin hänen valkoista kauluspaitaansa puoleen selkään ja painoin sauvan iholle. *Zap!*
Tyttö tärisi kuin horkassa ja parkaisi. Alku oli melko raju, tiedän kyllä, mutta näissä leikeissä päti sama sääntö kuin formulakisoissa: nopea startti tietää hyvää lopputulosta. Anniina nyyhkytti ja laskin sauvan lattialle. Riippui hänestä, tarvittiinko sitä uudestaan.

“Se oli sähkötainnutin, pienimmällä teholla. Jos et ole kiltisti, annan sillä sähköiskun. Paikka käy jokaisella kerralla pahemmaksi.”

Kouraisin samalla hameen peittämää pakaraa. Mukavan pehmeä, mutta silti kiinteä. Kuin tehty nahkaremmille. Siirryin hänen eteensä. Poskilla oli pienet kyyneleet, mutta väliäkö sillä. Ei tässä maassa rikastu helpolla, ellei satu omistamaan sikarikasta isää kuten allekirjoittaneella. Avasin Anniinan paidan napit. Alta paljastui odottamaani kivemman näköiset liivit, siniharmaat pitsiset nimittäin. Jopa huoneen hämärässä valossa olin näkevinäni nännit niiden läpi. Rautakaupasta hankkimani puukko leikkasi näppärästi kuppien välisen kankaan poikki ja kaksi mukavan pyöreää tissiä pullahti esiin. Tartuin toiseen nänniin ja väänsin sitä kuin autonavainta pakkasella. Monesta autosta poiketen tyttö starttasi. Tärykalvoja riipivä kirkaisu kertoi sen nähkääs sangen selvästi.

Sylkirauhasiani stimuloivat tisut olivat saaneet minut hetkeksi unohtamaan yhden homman, sellaisen, joka piti hoitaa heti alkuunsa. Hain Siwan muovipussin ja kaivoin sieltä puolentoista litran pullon lähdevettä. Täsmälleen samanmakuista kuin kraanasta, mutta huomattavasti kalliimpaa. Avasin korkin ja vein pullonsuun Anniinan huulille.

“Juo.”

Tämä puristi huulensa yhteen, vaistomaisesti kai.

“Juo tai saat sähkötällin tähän!” komensin ja painoin etusormellani hänen vaaleaa nänniään. Viesti meni perille ja tyttö alkoi lutkuttaa. Pari kertaa hän yskäisi ja pärskytti vettä leualleen ja italialaisille nahkakengilleni. Taas yksi ylimääräinen piiskanisku ansaittu. Lopulta pullo oli tyhjä ja viskasin sen huoneen nurkkaan. Pussissa oli vielä toinenkin pullo, mutta ehkä yksi riitti.

Hameen etumuksessa oli musta nappi, näpräsin sen auki. Heti perään vetäisin myös vetoketjun alas. Laskin hameen polville ja tarkistin alushousutilanteen. Pitsiset ja siniharmaat, samaa sarjaa liivien kanssa. Oli typykällä sentään tyylitajua. Pikkuhousujen päällä oli tietysti myös sukkahousut, ihonväriset sellaiset. Fetissejä minulla oli kuin fillareita Kiinassa, mutta sukkahousut eivät lukeutuneet niihin, joten vedin ne polviin hameen seuraksi. Aioin riisua myös pikkuhousut, mutta päätin säästää sitä nautintoa vielä hetken. Sen sijaan kävelin taas huoneen perälle, otin seinäkoukussa roikkuvan monihapsuisen piiskan. Sopivan kivulais, muttei liian. Tyttö saisi pehmeän laskun harrastushuoneeni iloihin. Sen verran koskin hänen alushousuihinsa, että nostin niitä vyötäröltä saaden pitsin painumaan hänen peppuvakoonsa paljastaen itse pakarat samalla.

Peräännyin metrin verran ja annoin palaa. Piiska läiskähti pyllylle ja Anniina huusi kuin palosireeni potkien ilmaa jaloillaan. Löin uudestaan ja tytöltä pääsi samanlainen kiljaisu. Samoin neljällä seuraavalla iskulla. Siinä vaiheessa päätin korvieni iloksi laittaa nahkaremmeissä parkuvalle typykälle suuntuketta. Rautakaupan pussista löytyi rulla ilmastointiteippiä. Leikkasin siitä puukolla reilun palan ja painoin sen hänen suulleen. Parkuminen muuttui mukavan hiljaiseksi muminaksi. Palasin piiskan pariin. Aiemmat viirut Anniinan pakaroilla olivat turvonneet jo kivasti koholle. Läiskäytin taas, nyt siitä seurasi vain tuskaista rimpuilua sekä tutuksi tullutta ilman potkimista. Annoin hapsupiiskan heilua vielä muutaman kerran, ehkä kymmenen kertaa tai vähän ylikin. Ei siinä riemuntulvassa paljon jaksanut laskeskella. Lopetettuani seurasin hetken tytön tuskaista liikehdintää ja sen tahdissa pyörivää peppua, joka oli saanut mukasti väriä pintaansa. Vein piiskan takaisin paikalleen ja palasin rautakaupan pussille.

Vedin esiin teräväkärkiset pihdit. Olin maksanut niistä maltaita, mutta halusin tähän hommaan laatua. Näytin niitä Anniinalle, joka pudisti päätään. Ei tarkoittaa kyllä, silloin kun maksaa kuusikymmentä tonnia tunnista. Tartuin pihtien kärjellä nänniin, samaan jota olin jo vääntänyt sormillani ja kiersin sitä puolisen kierrosta. Tyttö puristi silmänsä kiinni ja päästi vaimean vaikerruksen.

“Olen kaksi vuotta odottanut päivää, jolloin saan satuttaa näitä kahta valkoista, upean pyöreää ja juuri sopivasti roikkuvaa meijeriä. Lääh, lääh ja ammuu.”

Väänsin lisää, taas puolisen kierrosta. Sitä seurannut pitkä vaikerrus kuulosti ihanalta, joten väänsin vielä vähän. Raju päänravistus kertoi, ettei kannattanut vääntää enempää. Olin sentään luvannut, ettei tästä seuraisi sairaalareissua. Sellainen tietäisi minulle vielä matkaa vankilaan, siellä leikkikavereillani olisi kivekset. Ajatus ei houkutellut. Toinen nänni oli vielä koskematon, joten annoin sille saman pihtikäsittelyn. Puristin tosin pikkuisen kovempaa, sillä nälkä kasvaa syödessä.

Siirryin vaihteeksi tytön takapuolelle. Peppu oli täynnä tummanpunaisia ja mukavasti koholle nousseita viiruja. Painoin pihdit toiseen pakaraan ja rutistin. Anniina vaikeroi taas. Saatoin vain kuvitella, millaisen metelin hän olisi päästänyt ilman teipinpalaa turvassaan. Puristelin tuota niin kauan himoitsemaani pallopeppua useasta kohdasta, aikaa en osaa sanoa, mutta kauan joka tapauksessa. Pepun kidutus ja golf olivat juttuja, joiden parissa ajantaju tuppasi katoamaan. Vilkaisu huoneen seinässä roikkuvaan kelloon kertoi kuitenkin, että oli aika siirtyä eteenpäin, mikäli halusin tehdä kaiken suunnittelemani.

Vetäisin viimein alushousut Anniinan polviin muiden alaruumista peittäneiden vaatekappaleiden seuraksi. Loikkasin kuin jänöjussi takaisin etupuolelle. Typylin karvoitustilanne oli nähkääs vaivannut aivonystyröitäni päivittäin kaksi vuotta, joten nyt se sai riittää. Toimistossani monasti tekemäni tuuminnat olivat osuneet oikeaan. Tokihan tällä kissan ja marsun kanssa asuvalla kotihiirellä oli pimppikarvoja. Aina ei voi voittaa, mutta ilmastointiteippi saattaisi pelastaa tilanteen tällä kertaa. Tartuin tummanruskeisiin karvoihin, ainakin ne olivat kivan hennot ja pehmeät. Yliajetun siilin näköinen ja oravanhännän mallinen, perseeseen asti ulottuva reuhka oli erotiikan tappaja numero yksi minun kirjoissani. Leikkasin parinkymmenen sentin palan rullasta ja laskeuduin polvilleni. Painoin teipinpään tiukasti kiinni välilihaan ja siirryin sieltä pikkuhiljaa ylemmäs, aina karvojen ylärajalle asti. Painelin teippiä peukalollani vielä muutaman kerran saadakseni sen liimautumaan kunnolla. En viitsinyt nostaa katsettani saatuani teipin paikoilleen. Osasin kyllä arvata, millainen ilme ylitöihin joutuneella sihteerilläni oli. Otin kiinni teipinreunasta, reilut kymmenen senttiä navan alapuolelta ja repäisin sen irti. Tytöstä lähti sellainen ulina, että ehdin jo luulla teipin irronneen. Katsoin teipinpalaa ja totesin tempun toimineen hyvin, jopa paremmin kuin luulin. Siwasta ostamaani partahöylää ei taidettu tarvita. Viimeistelin ei niin hellän alapään sheivauksen parilla uudella teipinpalalla. Lopputulos oli täydellinen, mitä nyt paljas iho pikkuisen punotti.

Vein sormeni pupuliinin jalkoväliin. En odottanut sen olevan kostea eikä se ollutkaan. Entisen sihteerin kanssa olisi ollut toinen ääni kellossa. Vetelin etusormea muutaman kerran edestakaisin häpyhuulten välissä. Pimppi oli ihanan pieni ja kaunis, voisi sanoa vaikka suloinen, ellei se olisi vain naisten suuhun sopiva sana. Hempeily ei ollut tämän illan teema, joten nappasin toisen häpyhuulen sormieni väliin ja nipistin. Tyttö potkaisi minua polvellaan suoraan leukaan, vahingossa totta kai, mutta kipeää se teki. Ehkä olin ansainnut sen, joten päätin olla antamatta tälle sähköiskua siitä hyvästä. Sen sijaan kaivoin housujeni taskusta uskolliset pihtini ja vein ne vuorostaan kauniisti punoittavaan haaroväliin. Puristin niiden kärjellä pientä mutta sopivan pulleaa häpyhuulta ja venytin sitä alaspäin. Muistin myös varoa tällä kerralla ilmaa potkivia jalkoja. Tasapuolisuuden nimissä toistin saman toisellekin häpyhuulelle. Työnsin pihdit takataskuuni ja vein jälleen käteni Anniinan (hitto, menköön tämän kerran) suloiselle pimpille, hieroin sitä hetken ja työnsin keskisormeni sisään. Samalla sana “tiukka” sai uuden merkityksen. Jouduin työntämään tosissani saadakseni sormeni uppoamaan kokonaan. Tyttö kalisteli ketjua, jonka päässä oli viettänyt yhteistä iltaamme ja luonnollisesti ulisi. Olin jo tottunut siihen niin hyvin, että hiljaisuus olisi saanut minut hämmästymään.

Liikuttelin sormeani muutaman minuutin hänen lähes käsittämättömän ahtaassa pimpsassaan. (Sen kutsuminen pilluksi olisi ollut sama kuin olisi kutsunut aasialaista hyvinvarustetuksi.) Pornokaupasta hankkimani ranteenvahvuinen tekokalu saisi jäädä käyttämättä, sen verran armeliaalla tuulella olin. Kello riensi harmittavan nopeasti, joten nousin ylös. Nuolaisin Anniinan edessä hänen sisällään vieraillutta sormeani ja tyttö käänsi tulipunaisiksi muuttuneet kasvonsa heti poispäin. Hain taas piiskan seinäkoukusta. Vaihtelu virkistää, joten valitsin hapsupiiskan sijaan vanhasta pölynimurista katkaisemani sähköjohdon. Itselleni ei olisi tullut ikinä mieleenkään käyttää sitä piiskaamiseen, mutta ex-leikkikaverini oli ollut harvinaisen kekseliästä sorttia, varsinainen MacGyver tisseillä varustettuna. Taitoin arviolta metrin mittaisen johdon kaksinkerroin, puristin johdonpäät nyrkkiini ja läiskäytin sillä varovasti vasenta kämmentäni. Auts, hemmetti soikoon, se kirpaisi. Sihteerini niiskutti, kurnutti pikemminkin. Nenäliina ei olisi ollut pahitteeksi, mutta en kai minä sellaisia ollut ostanut. Kävelin huoneen perältä takaisin hänen eteensä ja pyöritin johtoa pari kertaa ilmassa. Tämä vilkaisi sitä nopeasti ja käänsi taas kerran katseensa poispäin.

Otin pari askelta sivulle ja käännyin häntä kohti. Lämmittelyn vuoksi sivalsin tyttöä vatsalle. Tämä parkaisi niin kovaa kuin vain oli mahdollista. Olin jo hetken varma siitä, että nyt se teippi oli viimein irronnut. Ai niin, perhana, yksi homma oli vielä hoitamatta. En minä sitä pirun kallista lähdevettä huvin vuoksi ollut tytön kurkusta kaatanut.

Palasin huoneen perälle, nappasin suuren sinkkiämpärin ja kuskasin sen pikavauhtia Anniinan jalkoväliin. Huh, meinasi unohtua. Kyllä olisi jälkeenpäin harmittanut.

“Homman nimi on tämä. Ruoskin noita kahta valkoista löllykkää niin kauan, kunnes lasket allesi. Eli kuset kansankielellä. Motivaation lisäämiseksi kerrottakoon, että tämä ikimuistoinen illanviettomme on ohi tehtyäsi sen. Ymmärrätkö?”

Anniina nyökytti päätään, selvästi tällä kertaa. Mitä kummaa? Olisi voinut jopa luulla, ettei hän pitänyt leikeistämme. Miten kiittämätön työntekijä. Tiesin kyllä hänellä olevan jo kova hätä, mutta kokemuksesta tiesin myös sen, ettei kuseminen ollut ihan helppoa saadessa samalla sähköjohtoa rinnoille. Sivalsin ensimmäisen kerran, Anniina parkui ja riuhtoi kahlittuja käsiään. Vähät siitä, tissit hölskähtivät upeasti. Juuri tuon takia en erityisemmin pitänyt silikoneista. Sivalsin uudestaan, parkuminen ja rimpuilu sen kun jatkui. Kellon pirulainen näytti olevan jo kolme minuuttia vaille seitsemän. Olisipa masentava päätös mukavalle leikkituokiollemme, ellei hän pissaisi ennen sitä. Löin kolmannen kerran, nyt isku osui ilahduttavasti suoraan vaaleanpunaisille nänneille. Tässä vaiheessa annoin hänelle hiukan aikaa kerätä itseään ja mahdollisesti päästää se kauan ja hartaasti odotettu pissa. Sitä ei kuulunut, joten sivalsin jälleen. Nyt isku ei ihan osunut maaliinsa vaan ylävatsaan. Korjasin virheeni lyömällä heti uudestaan. Tarkkuuteni palasi ja osuin suoraan nänneille. Odotin taas seuraten seinällä raksuttavaa kelloa. Sekuntiviisari oli kolmosen kohdalla, antaisin tunnolliselle työntekijälleni puoli minuuttia aikaa. Toivoin hänen osaavan arvostaa anteliaisuuttani, enkä nyt tarkoittanut niitä kuuttakymmentä tonnia, jotka odottivat autoon jättämässäni salkussa.

Virittelin jo hyvin palvellutta imurinjohtoani silmät viisaria seuraten, kun kuulin korviani musiikin tavoin hivelevän äänen. Anniina pissasi, joten laskin käteni alas. Iltahan oli ollut täydellinen menestys! Aikakin oli sopivasti loppu, joten ihan syystäkin onnittelin itseäni seuratessani viimeisten pisaroiden tippumista ämpäriin.

“Onneksi olkoon. Velipoikasi saa olla kiitollinen kaltaisestasi siskosta! Muista kertoa hänelle, mitä teit rahojen eteen, muuten hän ei ehkä osaa arvostaa tekoasi tarpeeksi.”

Anniina roikkui pelkästään käsiensä varassa ja puuskutti leuka rintaa vasten. Hän ei tainnut olla juttutuulella. Laskin ketjun alas ja tyttö lysähti takapuolelleen lattialle. Avasin toisen nahkaremmin, vain toisen, sillä aioin itse häipyä paikalta. Pienen hitusen verran minua hävetti enkä siksi halunnut jäädä paikan päälle kyselemään kuulumisia.

“Jätän rahasalkun käytävään ulko-oven eteen, siellä on koko summa. Laitan sinne vielä muutaman euron, kun rikoin nuo liivisi. Harmittaa vähän, koska ne olivat tosi nätit.”

Kävelin ovelle, avasin lukon ja astuin käytävään. Käänsin vielä ovensuussa päätäni ja pyysin sihteeriäni lukitsemaan pääoven lähtiessään. Ties mitä hulluja tänne muuten änkeäisi.

Yksi kommentti viestissä: “Pätevä sihteeri”

  1. noitapilli says:

    Hyvin kirjoitettu, mutta… no niin, ei oikein lämmitä. Sori. Tuo ei vaan ole reilua. S/M voi olla myös sitä.

Kommentoi

top