search
top

Sannan lääkärintarkastus osa 2

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (40 votes, average: 2.28 out of 5)
Loading...

Kun Sanna oli saanut siistittyä itsensä ja saanut painettua suurimman nolouden tunteen sivuun, hän astui takaisin lääkärinhuoneeseen. Sanna seisoi huoneen nurkassa ja katseli lääkäriä pelokkaana miettien, mitä lääkärillä vielä mahtoikaan olla mielessä.

“Mitataan seuraavaksi sinun ruumiinlämpösi, niin nähdään, ettei ole tulehduksia”, lääkäri jatkoi. Sanna ehti jo hetken ihmetellä, miksi ihmeessä lääkäri halusi yhtäkkiä mitata lämmön, kunnes hänelle äkkiä selvisi, mitä lääkäri oli tarkoittanut – lämpö mitattaisiin tietysti pyllystä! Sanna värähti – eihän niin tehty kuin pikkulapsille! Sannan pyllyyn oli koskettu viimeksi Sannan ollessa alle kouluikäinen, mutta nyt, 14-vuotiaana, hän joutuisi saman käsittelyn kohteeksi.

“Kumarruhan tähän pöydän reunalle ja levitä vähän jalkojasi”, lääkäri totesi lakonisesti. Sanna näki tämän kädessä suuren rektaalimittarin ja rasvaputkilon, jotka Sannan tunnisti liiankin hyvin lapsuudestaan. Mutta Sannalla ei ollut vaihtoehtoja. Nöyryytettynä ja itku silmässä hän kumartui pöydän reunalle, niin että hänen nänninsä koskettivat pöydän kylmää pintaa.

“Oikein hyvä. Sitten vielä vähän jalkoja enemmän auki”, lääkäri opasti. Samalla Sanna tunsi, miten lääkärin viileät kädet koskettivat hänen pakaroitaan ja levittivät niitä auki.

“Oikein hyvä. Sinullahan on täällä oikein nätti pyllyreikä”, lääkäri sanoi, ja Sannaa puistatti. Lääkäri teki tämän kaiken vain saadakseen rauhassa tarkastella Sannan intiimejä paikkoja! Samassa Sanna tunsi lääkärin sormet peräaukollaan. Lääkärin sormet sivelivät ruusunpunaista, ryppyistä aukkoa ja levittivät liukastavaa vaseliinia Sannan kaikkiin sopukoihin. Sitten äkkiä Sanna tunsi, miten jokin kylmä esine alkoi pyrkiä sisään. Sanna tunsi tiukan peräaukkonsa laajenevan, kun paksu, kylmä mittari painui määrätietoisesti syvemmälle peräsuoleen. Sanna ähkäisi. Vaikka tilanne tuntui äärimmäisen nöyryyttävältä, tunsi hän myös selvää mielihyvää paksun mittarin liukuessa yhä syvemmälle hänen sisuksiinsa.

Lopulta kun mittari oli yli puoleksi uponnut Sannan pyllyyn, lääkäri lopetti työntämisen. Sanna henkäisi syvään. Sitten lääkäri alkoi hitaasti liikuttaa mittaria Sannan peräsuolessa. Tämä ei taatusti kuulunut tutkimukseen! Mutta tilanne alkoi myös kiihottaa Sannnaa koko ajan enemmän, eikä hän uskaltanut valittaa lääkärin selvästi epäasiallisista otteista. Sanna tunsi kosteuden taas leviävän ja hänen hengityksensä kiihtyi aivan vaistomaisesti. Muutaman kerran Sannalta pääsi jopa tahaton ähkäisy mittarin liikkuessa monotonisesti hänen sisällään. Loputtoman pitkältä tuntuneen ajan kuluttua lääkäri antoi mittarin lopulta liukua ulos ja Sanna ähkäisi taas.

“Ei sinulla taida kuumetta olla, mutta hyvä kun tuli mitattua”, lääkäri sanoi ja hymyili ovelasti. “Nousehan sitten taas tutkimuspöydälle.”

Sanna teki työtä käskettyä ja samassa hän näki, miten lääkäri veti pöydän alta esiin metallisen jalkatuet – gynekologin jalkatuet, Sanna tunnisti.

“Tehdään sitten vähän perusteellisempi tutkimus ja katsotaan tarkemmin sinun nättiä pikku pimppiä”, lääkäri jatkoi himokkaalla äänellä. Vastentahtoisesti Sanna antoi lääkärin tarttua hänen jalkoihinsa ja kohottaa ne telineisiin. Sitten aivan yllättäen Sanna tunsi, miten nahkaremmit kiertyivät hänen nilkkojensa ympärille. Ennen kuin Sanna ehti kysyä kuitenkaan mitään, lääkäri ehti jo toteamaan, että kyseessä oli ihan normaali toimenpide. Samassa lääkäri otti esiin vielä yhden vyön, jonka hän kietaisi Sannan yli lantion kohdalta. Kun lääkäri kiristi vielä kolmannet hihnat Sannan reisien ympärille ja yhden tiukasti rintakehän yli, hänen rohkeutensa lopulta petti:

“Mitä ihmettä sä teet? Miksi sä sidoit mut kiinni?” Sanna huusi nyt jo hyvin pelokkaalla ja kovalla äänellä.

“Lapsikulta, älä huuda. Näissä ovissa on äänieristys, joten ei sitä kuitenkaan kukaan kuule. Ja sitä paitsi nämä on ihan sinun omaksi parhaaksesi. Pysyt sitten paremmin paikallaan, kun tutkitaan”, lääkäri jatkoi pitäen äänensä tarkoituksenmukaisen rauhallisena.

Sanna tempaisi vielä kerran hyvin voimakkaasti, mutta lepositeet olivat liian tiukalla. Todettuaan yrityksen turhaksi hän vajosi voipuneena selälleen.

Sanna oli nyt täysin lääkärin armoilla. Hänen jalkansa oli kohotettu vatsan päälle koukkuun ja reidet levitetty apposen auki, niin että mikään ei enää pysynyt lääkäriltä piilossa. Lääkäri katseli edessään täysin avuttomana makaavaa Sannaa kiihkon vallassa. Miten suloiselta 14-vuotias tyttölapsi saattoikaan näyttää – Sannan vaaleiden, persikanpehmeiden reisien ja pyllynkannikoiden välissä oli esillä edustava näyte murrosikäisen tytön intiimianatomiasta. Lähes karvattomat, pulleat häpyhuulet olivat reilusti auki ja niiden välistä paistoi kauniin vaaleanpunainen alue, jonka keskellä kiilteli limasta kostea, pieni, ahdas reikä. Pienet häpyhuulet olivat kehittyneet vasta nimeksi, ja niiden yhtymäkohdassa näkyi pieni klitoris selvästi terhakoituneessa tilassa. Hieman alempana näkyi vielä rasvasta kiiltelevä vaaleanpunainen peppureikä, jonka ympärillä näkyi juuri ja juuri havaittava ruskea rengas. Lääkäri veti syvään henkeä ja tunsi omienkin nesteidensä virtaavan valtoimenaan.

Sitten lääkäri istui tutkimuspallilleen pienen potilaansa jalkojen väliin ja kosketti varovasti kosteana kiiltelevää pimppiä. Miten lämpimältä ja pehmeältä Sanna tuntuikaan! Hitaasti hän antoi sormiensa vaeltaa ja levittää kosteutta pimpin joka sopukkaan. Sanna ähkäisi. Lääkäri pyöritteli varovasti pientä klitorista sormiensa välissä ja antoi sitten taas sormiensa upota pienen, tiukan kolon uumeniin noutamaan lisää kosteutta. Sanna huohotti ja nytkähteli lepositeissään. Vaikka tilanne tuntui äärimmäisen nololta ja pelottavaltakin, ei hän voinut omalle kiihotukselleen mitään.

Lääkäri jatkoi Sannan härnäämistä ja antoi toisen kätensä vaeltaa myös Sannan peppureiälle. Sannan huohotus syveni ja nyt häneltä pääsi jo tahattomia voihkaisujakin. Vielä hetki lisää, ja pian lääkäri saattoi seurata pikku potilaansa riuhtovan ja huutavan orgasmin kourissa.

Sanna läähätti vieläkin – lyhyen elämänsä aikana hän ei ehkä koskaan ollut vielä tuntenut yhtä voimakasta orgasmia.

“Oikein hyvä. Sinähän taidat olla ihan terve nuori tyttö, vaikka oletkin kehitykseltäsi vähän muita jäljessä”, lääkäri totesi itsekin selvästi hengästyneenä.

“Tämän käsittelyn jälkeen alatkin olla varmaan valmis seuraavia tutkimuksia varten”, lääkäri jatkoi. Sanna oli aistivinaan hänen äänessään pahaenteisyyttä.

“Mm… Mitä tutkimuksia sä tarkotat?” Sanna änkytti.

“Kohta näet. Otetaan vähän lisää näytteitä… Ja kohta varmaan myös tajuat, miksi laitoin nämä lepositeet. Tämä nimittäin saattaa nyt vähän sattua”, lääkäri sanoi ja nauroi ilkikurisesti.

Sanna riuhtoi mutta turhaan – siteet olivat aivan liian tiukalla. Hän tunsi sydämensä jyskyttävän ja kuristava tunne hiipi kurkkuun. Mitä ihmettä nyt oikein tapahtuisi? Samassa Sanna huomasi, miten lääkäri paukautti käteensä kumihanskat ja työnsi pienen metallikärryn Sannan jalkojen väliin. Ja aivan varoittamatta lääkärin sormi jo tunnusteli jälleen Sannan pimppiä ja pian löysikin etsimänsä. Sanna kiljaisi tuntiessaan viiltävän kivun siinä reiässä, mistä pissa normaalisti tuli ulos. Hän tunsi, miten pumpulipäinen puupuikko tunkeutui säälimättömästi syvemmälle virtsaputkeen. Kipu voimistui lisää, kun lääkäri alkoi rassata puikkoa virtsaputkessa edestakaisin. Sanna tunsi silmiensä kostuvan ja hän nyyhkytti äänekkäästi.

Lopulta puikko sukelsi ulos ja kipu rauhoittui. Mutta Sannan helpotus oli vain hetkellinen, sillä samassa hän näki lääkärin kädessä suuren metallisen levittimen, johon lääkäri levitti liukastetta. Ja vain hetkeä myöhemmin tuo suunnaton metalli-instrumentti sukelsi Sannan pyllyyn. Levittimen leuat aukesivat ja Sannasta tuntui kuin hänen pyllynsä repeäisi.

Kiihottuneena lääkäri katseli Sannan takapuoleen auennutta ammottavaa aukkoa. Hän poimi tarjottimelta suuren ruiskun, jonka päähän oli kiinnitetty suunnattoman pitkä neula.

“Toivottavasti et pelkää piikkejä – annetaan nimittäin sinulle seuraavaksi vähän pistoksia”, lääkäri julisti ja piteli valtavaa ruiskua korkealla ilmassa, niin että Sanna taatusti näki, mikä hänen suoleensa kohta sukeltaisi.

Sanna jäykistyi kauhusta. Samassa hän jo tunsi viiltävän neulanpiston syvällä peräsuolessaan. Pistos herkkään paikkaan sai Sannan lähes suunniltaan, ja hän ulvoi tuskasta polttavan nesteen levitessä hänen sisuksiinsa. Samassa neula pisti vielä uudestaan, tällä kertaa toiseen paikkaan, ja sama polttava kipu valtasi hänet jälleen. Viisi tai kuusi pistosta myöhemmin, kun Sanna oli jo lähes menettänyt tajuntansa, lääkäri lopulta veti ruiskun ulos ja poisti levittimen.

“Ehkäpä nyt seuraavalla kerralla mietit tarkemmin, kannattaako minulle valehdella, ellet sitten halua lisää pistoksia pyllyysi”, lääkäri ähkäisi. Sanna ei sanonut sanaakaan, hän vain nyyhkytti.

“Katsotaanpas sitten vielä tämä viimeinen kolo”, lääkäri sanoi. Sanna tunsi, miten lääkärin sormet sukelsivat tunnustelemaan hänen pimppiään. Lyhyen seikkailuretken jälkeen sormet vetäytyivät ja tilalle sukelsi suuri, kylmä metalliesine.

“Tämä spekula on ehkä vähän liian suuri sinun ikäiselle ja kokoiselle, mutta eiköhän me selvitä”, lääkäri jatkoi ja samalla Sanna tunsi, miten spekula laajeni lääkärin painaessa kahvoista. Tajuamatta, mikä kivun edes aiheutti, Sanna tunsi äkisti polttavan tuskan emättimensä perukassa. Herkkää kohdunkaulaa kalvoi jokin instrumentti, joka sai aikaan ehkä kovempaa tuskaa kuin kaikki pyllypiikit yhteensä!

Sanna kiljui lohduttomasti ja hänen silmäkulmistaan vierivät kyyneleet yhtenä purona, mutta lääkäri ei välittänyt, vaan antoi instrumentin rassata tytön kaikkein arimpia kohtia. Loputtoman pitkältä tuntuneen ajan kuluttua Sanna saattoi kauhukseen huomata, miten hänen jalkojensa välistä sukelsi esiin pienen metallisen pulloharjan näköinen instrumentti, joka oli yltä päältä veressä. Lääkäri ei sanonut mitään, vaan piteli ainoastaan instrumenttia ilmassa ja huohotti aivan kuin orgasmin kourissa. Sitten hän laski harjan tarjottimelle ja henkäisi syvään.

“Eiköhän tämä riitä tällä erää. Laitan sinulle vielä tamponin, jotta verenvuoto lakkaa. Voit ottaa sen pois illalla”, lääkäri sopersi edelleen hengästyksissään. Sanna ei kuullut mitään, hän oli menettänyt tajuntansa hetkeksi.

Kun Sanna palasi tajuihinsa, hän tajusi makaavansa edelleen gynekologin pöydällä mutta nyt lepositeet irrotettuina. Varovasti hän kiepsahti alas pöydältä ja tunsi viiltävää kipua joka paikassa – sekä pimppi että pylly olivat kuin tulessa.

“Tämä on tällä selvä, mutta älä enää valehtele, jos et halua uutta käsittelyä”, lääkäri sanoi voipuneena ja nosti samalla verisen metallitarjottimen kaappiin piiloon. Sanna kiskoi vaatteet hätäisesti ylleen ja juoksi ulos huoneesta – hän ei enää koskaan valehtelisi!

11 kommenttia viestissä: “Sannan lääkärintarkastus osa 2”

  1. Pissa Says says:

    ok ihan paras tarina ikinä mun nimi on sanna ja toi kertoo musta :)!

  2. Pissa Says says:

    ok ihan paras tarina ikinä mun nimi on sanna ja toi kertoo musta :)!

  3. nainen says:

    Oikeesti tää oli hvä tarina!

  4. Jännää says:

    Nyt kolmososaa keksimään keksitte kolmososan helposti…

  5. Jännää says:

    Voi kun joku keksis 3 osan..:)

  6. Mii says:

    Kiitos jatko-osasta!

  7. nuori says:

    Ihan kiva

  8. Hienosti says:

    Hieno kuvaus naisen olosta gyniksellä

  9. huuiu says:

    Kivva

  10. Auts says:

    Auts varmasti jos ois oikees elämäs olis sattunu kamalasti ja kauheen kivaa luettavaa mut noi neulat auts.

  11. super mimmi says:

    Ihan ok. Oliko tää tosi tarina?

Kommentoi

top