search
top

Jeesuksen morsian

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (83 votes, average: 3.27 out of 5)
Loading...

Pirita ei ollut pitkään aikaan käynyt seuroissa. Äidin kanssa hän ei enää halunnut sinne mennä, olihan hän jo iso tyttö. Ei siellä jatkuvasti tarvitse rampata, isäkin oli sanonut. Äiti jatkoi yksin edelleen, mutta Piritalla oli jo niin paljon omaa tahtoa, että pystyi olemaan isän kanssa samaa mieltä. Mutta äiti piti päänsä ja kulki siellä itse edelleen viikottain, väliin useamminkin.

Ei Pirita olisi seuroista nytkään välittänyt, mutta Huoneelle oli tullut uusi maallikkosaarnaaja, Oikarinen. Luokkatoveri Saara, joka oli uskossa, oli koulussa siitä hänelle kertonut.

Tytöt olivat kasvaneet jo aivan naisen näköisiksi. Ajatuksetkin olivat lähteneet harhailemaan omia aikojaan, syntisille teille. Niistä oli kahdestaan puhuttu ja niitä hihitelty. Siksi Piritankin pitäisi mennä seuroihin, että pelastaisi nuoren sielunsa kadotukselta. Näin Saara hänelle sanoi ja kantoi vakuudeksi lehtiä ja lappusia seurakunnasta hänelle luettavaksi. Niissä nuoria kehotettiin jyrkin sanoin synnintuntoon ja kaidalle tielle.

Lehdyköissä valistettiin nykyajan löyhästä sukupuolimoraalista. Yhden amerikkalaistyylisen lehden takasivulla oli irti leikattava lomake. Se oli neitsyyslupaus, lupaus säästää itsensä vain tulevalle aviopuolisolleen. Saara oli sellaisen jo itse allekirjoittanut.

Pirita piti lupausta itsestään selvänä ja täytti myös omansa. Sitten se piti toimittaa seurakuntaan, Huoneelle. Siellä oli taas pyhänä seurat ja kahdestaan he sinne virsikirjojensa kanssa menivät. Äitikin näkyi siellä jo olevan, mutta Pirita ei ollut näkevinäänkään.

Saara tiesi talon tavat ja vei Piritan kättelemään saarnamiestä. Oikarinen piti kädestä pitkään ja katsoi silmiin kiinteästi. Ei sitä Pirita kestänyt, ujosti hän laski katseensa, mutta ojensi lomakkeensa niin kuin Saara oli neuvonut. Jotain saarnamies hänelle sanoi, mutta jännitykseltään Pirita ei sitä kuullut tai siitä mitään ymmärtänyt.

Seurat pidettiin, virret veisattiin ja Oikarinen puhui. Piritalle oli sanottu, että se on hyvä puhuja, ja niin kai se olikin. Pelotti oikein, kun se korotti ääntään ja vaati totista uskoa ja uhrautumista. Maailmallisuudet, huorinteot ja irstaan elämän mies tuomitsi alimpaan kadotukseen.

— Synnin palakka on ikunen kuolema helevetin tulesa! Sellaista siellä muutkin olivat aina saarnanneet, mutta Oikarinen kohdisti tiukan velvoitteensa jokaiselle erikseen ja Piritasta tuntui, että se puhui erityisesti juuri hänelle.

Viimein tilaisuus päättyi ja Pirita kiirehti ulos, vaikka huomasi Oikarisen katsovan pitkään hänen peräänsä. Ei se silti hänelle mitään puhunut, kun siinä oli paljon muuta väkeä samalla kertaa lähdössä. Läksytkin piti mennä tekemään kotiin.

Koulussa Saara tuli sanomaan, että Oikarinen oli kysellyt hänestä. Mitä se oli kysellyt, sitä Saara ei kunnolla saanut sanotuksi. Saara kävi joskus viikollakin Huoneella Oikarista tapaamassa ja rukoilemassa sen kanssa.

Tuli seuraava viikko ja Saara tuli hakemaan Piritaa. Seurat pidettiin ja sama kaava toistui. Virsiä veisattiin ja Oikarinen julisti väkevästi Herran sanaa. Nyt Oikarinen piti huolen siitä, ettei Pirita päässyt huomaamatta lähtemään muun väen seassa pois.

Saara katsoi Piritaa oudosti, kun tämä jäi muitten poistuessa Oikarisen kanssa kahdestaan salin eteen. Saarnamies käski Piritan huoneeseensa. Se oli sellainen karu, kolkko konttorihuone, seinällä krusifiksi sekä uskonnollisia kuvia ja tekstejä.

Saarnamies antoi tytön seistä pitkään pöytänsä edessä ja katseli taas kovin pistävästi. Piritaa ujostutti ja vähän pelottikin. Jumalalle omistautumisesta se oli tänään puhunut, asettumisesta Jeesukselle morsiameksi. Ja siitä, kuinka nuoren on uskossaan oltava ehdoton ja sokeasti antauduttava Jumalan johdatukseen. Nyt se siitä taas hänelle saarnasi ja sitten kysyi, tahtooko hän, Pirita, olla Jeesuksen morsian.

— Kyllä juu, Pirita sai hiljaa sanotuksi.

— Kovempaa! saarnaaja käski ja tuli pöytänsä takaa ihan liki. Pirita ei uskaltanut katsoa sinne päin, tuijotti vain pöydällä seisovaa posliinijeesusta.

— Tahon tahon! Pirita kiljaisi ja pelästyi omaa ääntään. Sanat jäivät kaikumaan huoneessa, kun saarnamieskin hetkeksi vaikeni. Sitten se taas aloitti.

— Sie se kirjotit neitsyysluppauksen. Niin pittää uskovain tieten tehäkkin. Siun neitsyyteis on pyhä asija, ja se on Jumalan ommaisuutta. Kuinka hyvin sie siitä olet huolen pitäny? mies kysyi ja katsoi läpitunkevasti häntä silmiin.

— Kyllähän mie, Pirita sanoi epävarmasti. En mie ole koskaan kenenkään kanssa, enkä…

— Olekko sie menny kaijjoomaan siihin? Olekko sie kosketellu ihtiäis niinku silleen, niinku sinne, se uteli ääntään madaltaen.

— Enhän mie kun… ehkä ihan vähän vaan, joskus…

— Olekko sie silleen niinko työntäny sinne jottain? mies kehräsi maireasti.

Pirita punastui.

— No niin, ekkö olekkin? Oikarinen kumartui kuiskaamaan pehmeästi.

— Enhän mie kun vähän vaan…

— Siis olet, mies totesi kuivasti ja nousi ylös. — Mitä sie olet sinne laittanu?

— Kauheeta, anteeks Jumala anteeks. En mie ennää koskaan… Pirita hätääntyi.

— Olekko sie tyttöriepu menny syntiä tekemhän? Mitä sie olet teheny? Mitä sie sinne olet menny tunkemhan? Mitä? Lause lauseelta ääni taas kohosi.

— Voi kauheeta… hiusharjan vartta vaan, ja…

— Mitä muuta, mitä muuta? saarnamies jo melkein huusi.

— Semmosta kyntteliä… ihan pientä… enhän mie muista, en mie usseinkaan, vähän vaan joskus… mie luppaan…

— Sie oot nyt likkapolo mennyt ihteis saastuttamhan! Nyt siun pittää oitis tunnustaa kaikki syntis Jumalalle. Ookko sie eis mikhän neitsykhän? Saarnanuotti oli kiivaan tuomitseva.

Pirita itki, eikä saanut enää vastatuksi.

— Tämä asia pittää nyt selvittää, Oikarinen jyrisi. Nyt meiän ei auta kun heti tutkia tämä perusteellisesti. Tules tyttö nyt tänne. Saarnamies meni edeltä toiseen huoneeseen. Se oli pieni makuukammari, jossa oli sänky, pöytä ja tuoli. Seinällä Maria Magdaleena pesi Jeesuksen jalkoja. Oikarinen istui tuolille.

— Tuuppa tähän ethen, Oikarinen käski. Silmiään pyyhkien Pirita meni.

— Nyt meiän täytyy sinnuu vähän tarkastaa, kun sie olet syntiä menny tekemhän. Voi hyvä tyttö, jos myö siut vielä pelastuksen tielle saahan!

Oikarinen tarttui häntä hameen vyötäröstä, aukaisi napin ja laski hameen alas niin, että Pirita oli sukkahoususillaan miehen edessä. Piritaa hävetti ja pelotti. Mitä se aikoo hänelle tehdä?

Sitten se napitti Piritalta paidan auki ja veti senkin pois. Rintaliivit enää peittivät pieniä rintoja. Liivit oli ostettu äidin kanssa ja ne olivat hiukan liian suuret. Kasvunvaraa täytyy olla, äidin mielestä. Äkkiä siun tissit vielä tuosta kasvaa, äiti oli sanonut.

Sukkahousut se laski alas ja Pirita nosteli jalkansa ulos niistä. Kamalaa, nykkö se hänet kokonaan riisuu?

— Ootpa sie laiha, tyttöriepu! päivitteli Oikarinen. Saakko sie ees kyllin syyväkses? Eikö ne koulussa anna siulle tarpeeksi ruokaa?

— Kyllä mie siellä ja…

— Katto nykkun kylykiluut vaan paistaa! Havaintonsa vakuudeksi mies koetteli häntä käsillään kyljistä ja rintojen alta. — Eihän siellä koulussa ennää ruokarukkouksiakhan luveta! Siihin se johtaa, maalistuminen. Siihin se johtaa! Oikarinen avasi liivien hakaset selästä ja tunnusteli rintoja. Otti sitten liivit kokonaan pois.

Pirita yritti peitellä käsillä rintojaan pikkuhoususillaan miehen edessä. Housut olivat nekin äidin valitsemat, isot, löysät, lahkeelliset ja rumat. Ainakin Piritan mielestä. Sitäkin hän joutui häpeämään, kaiken muun lisäksi.

— Laihahan sie oot, mutta pittuutta siulle on siunaantunu jo ihan hyvästi. Oikarinen työnsi kätensä piritan housuihin ja kouri tytön pakaroita ja tunnusteli reisiä housun alta. — Ethä sie joka paikasta ihan laiha ookhan! Täällähän on lihhaa jo ihan kohtuuvella!

Kursailematta mies laski sitten tytön pikkuhousutkin alas. Niin Pirita seisoi alasti miehen edessä syyllisyyttä tuntien, katse lattiaan luotuna, enää vain rippilahjaksi saatu risti kaulallaan. Pirita piti käsiään haarojensa edessä, mutta mies käänsi ne sivuun.

— Nyt sie seisot armollisen Jumalan tutkivain silmäin alla pelkkänä ittenäis, sellasena kuin olet syntynykhin, Oikarinen sanoi ääni kirkollisesti väristen ja silmäili Piritaa ylhäältä alas, eikä Pirita uskaltanut enää peitellä itseään. — Käyppä nyt tuohon petille pitkäkses.

Pirita katseli nukkavierua sängynpeittoa. Kun hän vielä aikaili kahden vaiheilla, saarnamies talutti tytön määrätietoisesti sängylle, painoi hänet siihen selälleen ja asettui viereen istumaan.

Pirita makasi jäykkänä vuoteella ja piti reitensä tiukasti yhdessä. Oikarinen sytytti pöytälampun ja käänsi sen valaisemaan sänkyyn päin.

— Nyt miun pittää sinnuu vähän tutkia, mies sanoi sivellen hänen reisiään ja siirsi kätensä sitten reisien väliin.

— Aukaseppas enämpi jalakojas, niin katsothan. Se on neitsyys sellanen asija, että sen saapi seleville, jos sellanen tytöllä vielä on tallella. Mutta jossei oo… Pirita raotti vähän reisiään, mutta jännitti niin, ettei miehen käsi mahtunut kunnolla tunnustelemaan häntä.

— Levitetäänpäs nämä nyt oikeen kunnolla, että päästään kahtomhan, saarnaaja käski. Hän nosti tytön polvet koukkuun ja levitti reidet levälleen. — Äläs nyt pistä koko ajan vastaan. Täytyy tämä nyt meiän Jumalan tähen kunnolla tutkia. Sitten se painoi kyynärpäillään reisiä auki ja levitti kahden käden sormin tytön häpyhuulia ja kurkki paikkaa lampun valossa oikein läheltä. Piritaa hävetti ja pelotti yhtä aikaa.

— Ristus siunakhon, tämähän on ihan isosti auki, eikä mistään immenkalavosta tietookhan! Oikarinen julisti ja työnsi keskisormensa sinne sisään. Mitähän sie olet tänne menny päästämhän? Mikäs neitsyt se tällanen on, häh? Mie vaan kysyn!

— Emmie tiiä miksi se on sellanen, Pirita hätäili. En mie ole koskaan ollu kenenkään kanssa silleen, ihan varmana en!

— Tämä on nyt vakava paikka, tyttö, Oikarinen sanoi ja kaiveli sormillaan Piritaa syvältä, hieroi samalla pikku tussua ja puristeli tämän reisiä.

— Mietihän nyt tarkkaan tätä. Jumalan armo vois siut vielä kauheelta kaotukselta pelastaa. Tahokko sie kuiten olla Jeesuksen morsian, vaikka sie oot syntiä teheny? Tahokko sie saaha armon pyhän Jumalan eissä? Oikarinen katsoi Piritaa pistävästi silmiin.

— Tahon tahon, Pirita vaikeroi jalat levällään. Anna anteeks Jumala, anteeks. Mie tahon mitä vaan mitä pittääki tahtoa!

— No mie tehen sitten parahaani, jotta sie pelastusit. Eläkä sie pane sitte vastaan, siitä ei Jumala tykkäis.

Oikarinen nousi ja aukaisi vyön housuistaan. Pirita ei uskaltanut katsoa, mitä housujen alta paljastui. Jotain se sitten otti rapisevasta paketista ja askarteli hetken sen kanssa. Sitten mies asettui etunojaan Piritan jalkojen väliin, sylkäisi sormiinsa ja levitti sylen tytön jalkoväliin.

— Tämä ei sitte satu yhtään, jos vaan oot ihan rentona ja aattelet Jumalaa, Oikarinen neuvoi. Armon saat, jos vain sitä nöyrästi pyyät ja olet valamis sen vastaanottamhan. Pyytävälle annethan ja kolokuttavalle avathan. Pirita tunsi miehen sormet ja niitten lisäksi jotain muutakin jalkovälissään.

Sormet nostivat sen raon suulle tussun alle. Sitten se työntyi sisään. Se pikkuisen sattui kun se lähti menemään sinne. Se tunki tiensä sinne syvälle sisään saakka ja Piritaa jännitti, vaikka hän yritti olla rentona ja ajatella Jumalaa. — Jeesukselle morsian, Jeesukselle morsian, hän hoki mielessään.

Sitten se alkoi liikkumaan edestakaisin. Saarnamies hänen päällään ähki pelottavasti ja tuli henkäilemään niin inhottavan lähelle korvaa, että Piritan piti kääntää päänsä poispäin. Piritan pimppiin kirveli kun saarnamies heilutti sitä siinä edestakaisin, sisään ja ulos.

Se oli Piritalle kauhun paikka. Tyttö ei tiennyt mitä hänelle tapahtui ja mitä hänen olisi pitänyt itse siinä tehdä. Mitäpä siinä alla muuta olisi pystynyt tekemäänkään kuin tahdottomasti nytkähtelemään työntöjen mukana. Siinä päällä miehen ruho liikkui ja häntä vastustamattomasti riepotti. Pirita yritti muistella jotain rukousta ja toivoi piinansa pian päättyvän.

Jumputus hänen reisiään vasten kiihtyi ja miehen huohotus tiheni kunnes se sitten äkisti loppui. Hetken perästä Oikarinen nousi ylös, nappasi rullasta paperin ja antoi sen Piritalle. Pirita painoi paperin haaroihinsa ja katsoi sitten sitä. Pikkuisen verta siinä oli. Sitten Oikarinen käski pukemaan vaatteet päälle.

— Sie oot nyt sitten Jeesuksen morsmaikku ja syntis olkhon anteeksi annettu Pyhän Herran Jumalan nimeen aamen. Tämä saa miun puolestain jäähä tähän, eikä tätä tarvihe äitis tai kenenkään muittenkhan saaha tietää. Kun en mie kerro, niin et siekhän. Luppaakko sie Pyhimmän Jeesuksen Ristuksen nimmeen ettet kerro?

— Juu, luppaan. Pirita toki osasi arvostaa hurskasta saarnamiestä ja oli syvästi kiitollinen ja huojentunut siitä, etteivät hänen häpeälliset syntinsä ehkä sittenkään menisi kylillä muitten tietoon.

— Mie se olen hyvin vakavamielinen ja jumalinen ihiminen ja pyyvän siulle Jumalalta kaiken anteeksannon. Mutta muista sie pittää Jumala mielessä, eläkä hairahu ennää synnin tielle. Sen tähen siun pittää tulla seuraavan kerran ens perjantaina iltaseittemältä tänne taas rukkoilemmaan miun kanssain. Äitiskin käy täällä välillä miun luonain, mutta elä huolehi, en mie siusta sille mithän kerro.

Niin hyvä voi olla vain vilpittömästi uskova Jumalan mies, Pirita ajatteli. — Siunausta ja Herran haltuun, se vielä lähtiäisiksi toivotti.

Seuraavat päivät Pirita eli syvän ahdistuksen vallassa miettien, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän ei voinut puhua asiasta kenenkään kanssa, ei Saarankaan, olihan hän niin luvannut. Raamatustakin löytyi vain lisää peiteltyjä viittauksia samanlaisiin asioihin, ei kuitenkaan minkäänlaista apua tai ratkaisua niihin.

Loppuviikosta hän alkoi nähdä unia, joissa Herran enkeli tuli ison miekan kanssa hänen päälleen. Enkeli muuttui sitten jotenkin Oikarisen näköiseksi, tunki häneen ja lävisti hänet isolla miekallaan. Se toistui yö yön jälkeen ja se oli todentuntuinen uni, josta herättyään hän tunsi itsensä märäksi. Hän ei kuitenkaan voinut sormeilla itseään vaikka mieli teki, olisihan se ollut syntiä. Tyynyä hän puristi jalkojensa väliin ja hankasi siihen itseään. Se ei tuntunut niin synniltä vaikka tekikin melkein yhtä hyvää.

Seuraavana perjantaina Pirita jo tiesi, miten hänen kuului toimia. Olihan hän nyt Jeesuksen morsian. Viikon aikana hänen arat paikkansa olivat jo lakanneet kirvelemästä. Hän asettuikin heti selälleen ja levitti jalkansa, kun Oikarinen oli taas saanut hänet riisutuksi.

Nyt hän uskalsi jo katsoakin, kuinka saarnamies levitti kumin elimensä päälle. Ennen hän ei ollut nähnyt miehen kalua jäykistyneenä. Hän ihmettelikin sen suurta kokoa ja sitä, kuinka se yleensä on voinut mahtua häneen sisäänsä. Kumiakaan hän ei ollut nähnyt oikeasti, mutta tiesi äidiltä salaa lukemistaan lehtikirjoituksista sen tarkoituksen.

Rukoileminen ei kestänytkään nyt kovin kauan, eikä se enää sattunut Piritaan. Päinvastoin, hetken se tuntui hänestä synnillisen hyvältä, paremmalta jopa kuin omat sormet. Sen vuoksi Jumala pääsi Piritalta vahingossa unohtumaan mielestä kesken rukoilun, mistä saarnamies häntä muikeasti hymyillen jälkeenpäin vähän moitiskeli.

Mistä ihmeestä Oikarinen sen pystyi tietämään, Pirita ihmetteli. Jumala tietenkin lukee ajatukset, mutta lukeeko Oikarinenkin? Totisesti se on hengen mies!

Piritan puettua päälleen Oikarinen kysyi, joutaisiko Pirita lähtemään ulos pienelle ajelulle hänen mukaansa. Hän oli menossa tapaamaan eräitä uskonveljiä. He olivat totisia uskossaan ja ilahtuisivat, jos Pirita itse tulisi todistamaan omaa väkevää uskoansa. Pirita ymmärsi, ettei sellaisesta olisi ollut sopivaa kieltäytyä, vaikka läksytkin olisi pitänyt mennä tekemään kotiin.

Oikarisella oli Rukoushuoneen pihalla uusi hieno musta mersu. Sen takaikkunaan oli teipattu lause “Jeesus rakastaa sinua” ja sen sisäpeilistä roikkui kullattu risti. Mies avasi oven hänelle ja Pirita tunsi olevansa arvostettu, kuin aikuinen nainen ainakin. Jonkin aikaa ajettiin, kunnes päädyttiin ison tien varrella olevan motellin pihaan.

Uskonveljet seisoskelivat siellä jo pihassa ringissä kädet taskussa ja kuuluivat hörähtelevän toistensa puheille. Polkivat sitten tupakkansa maahan, kun huomasivat heidän tulevan. Pirita kätteli kaikki neljä miestä, jotka olivat enimmältään vatsakkaita, keski-ikäisiä maalaismiehiä, paitsi yksi joka oli melko nuori poika.

— Jumalan rauhaa kaikille. Miehet katselivat Piritaa arvioivasti. Ikääkin ne kysyivät.

— Kaheksantoista, sanoi Pirita kuuliaisesti. Hyväksyvä hyrinä kuului joukosta ja Pirita ujosteli, miten hän nyt niin herätti vieraiden kiinnostusta. Eipä seurakunnassa nuoriin juuri sillä tavalla huomiota kiinnitetty.

Yhdessä mentiin sisälle ja noustiin toiseen kerrokseen, missä Oikarinen keräsi miehiltä kolehdin. Jokainen laittoi oikein reilusti setelirahaa, mutta nehän olivatkin tosiuskovaisia, niin kuin Oikarinen oli kertonut. Ne olivat valmiita maksamaan seurakunnan hyväksi paljon enemmän, kuin mitä Pirita oli seuroissa nähnyt tehtävän. Oikarinen tunki setelit lompakkoonsa ja lähti sitten näyttämään Piritalle toista huonetta.

Se oli pieni makuukammari, johon yksi parisänky juuri mahtui. Yöpöydälle saarnamies laittoi rullan talouspaperia ja pakkauksen ehkäisykumeja. Sitten se käski Piritan riisuutumaan. Mitä ihmettä, Pirita ajatteli. — Nytkö rukoiltaisiin taas?

— Ei nyt tänään ennää miun kanssa, Oikarinen selitti, vaan tällä kertaa näihe uskonveljien kanssa. Eikös se olekkin Piritalle mieluista? Saaha palavella tällä tavoin Jumalaa ja seurakuntaa. Jokkaine on ihan siun takiais tänne tullu. Ilosta antajaa Jumala rakastaa, niihän se Pyhässä Sanassakin sanotaan. Toki Pirita Raamattusa tuntee, vai mitä?

— Niin kai sitten, Pirita myönsi. Mutta mitä miun pittää sitten tehä?

— Ei mittään, olet vaan niinkun olit miunkin kanssa ja aattelet Jumalaa. Tai tehet niinkun hyöt käskee.

Oikarinen lähti ja Pirita huomasi, että se oli jostain syystä vienyt hänen vaatteensa mennessään. Samassa ensimmäinen uskonveli tuli jo huoneeseen. Piritaa hävetti hirveästi olla alasti, kun vieras sillä tavalla koputtamatta tuli sisään. Olisko hänen pitänyt mennä peiton alle?

Mies istui sängyn reunalle, hiveli Piritan reisiä ja koetteli jalkoväliä. Mitään puhumatta se sitten riisui housunsa ja pyöritti kumin elimensä päälle, samalla tavoin kuin saarnamies oli tehnyt. Elin oli nyt vain paljon pienempi kuin Oikarisella. Ai, niitä onkin näin eri kokoisia, Pirita oivalsi.

Mies nosteli Piritan jalat ylös koukkuun, tuli päälle ja tunki elimensä häneen sisään. Sitten se alkoi. Samalla tavoin se puhisi kuin Oikarinenkin. Nyt vain motellin pehmeä sänky jousti paljon enemmän ja meno oli yhtä rytkytystä ylös alas. Se myös kesti kauan ja se oli Piritasta epämiellyttävää, vaikka hän kuinka yritti Jumalaa ajatella.

Mies kopeloi ja puristeli samalla häntä häpeämättömästi joka paikasta, että tyttö pelkäsi olevansa pian ihan mustelmilla. Koittelee, vaan ei hylkää Herra, Pirita siteerasi mielessään.

Rynkytys loppui sitten taas puuskutukseen ja punakkana mies pyyhki elimensä paperiin ja heitti kumin roskasankkoon. Sitten se nosteli housut takaisin jalkaansa ja häipyi oven taakse. Samassa ovenavauksessa tuli heti toinen tilalle.

Se oli iso ja lihava mies. Pirita säikähti, että nyt hän ihan litistyy sen painosta. Se käskikin Piritan vain mennä syrjään ja housut riisuttuaan se asettui itse selälleen petille. Piritan piti istua sen päälle ja yrittää siinä tunkea sen paksua elintä pimppiin sisään. Paksun vatsan löllyvät läskipoimut olivat jopa tiellä. Onneksi sen kikkelin sisään sovittelun sai tehdä omaan tahtiin ja vähitellen, vaikka aluksi tuntuikin, ettei se millään mahtuisi. Sovitella sitä piti moneen kertaan, mutta onnistuihan se lopulta kuitenkin, vaikka kipeää teki. Se kouri pahasti hänen rintojaan ja reisiään ja sen päällä piti ratsastaa ja pomppia kauan, ennen kuin hän sai luvan lopettaa.

Piritan paikat alkoivat taas aristaa, eikä hän olisi mielellään enää halunnut jatkaa tuota miehisen seurakunnan palvelemista. Hän halusi jo lopettaa, mutta Oikarista ei näkynyt, eikä Pirita voinut tietenkään lähteä ilman vaatteita etsimään miestä oudosta paikasta.

Uusi isäntämies tuli taas päälle ja hammasta purren Pirita sen vielä joutui kestämään.

Viimeiseksi oli jätetty nuori poika. Taikka vanhempihan se Piritaa oli, mutta ihan poikanen muihin verrattuna. Se ei osannut kunnolla edes kumia laittaa, Piritan piti neuvoa. Sitten se etsi onnettomana reikää, mihin se olisi kalunsa tunkenut. Kun se viimein sen löysi, niin se ei kerinnyt kuin kerran sisään työntää, niin sillä jo silmät nurin muljahti. Taisi olla pojalla eka kerta, Pirita ajatteli.

Sitten viimein Oikarinen toi hänelle vaatteet ja päästiin lähtemään. Piritan paikat olivat niin kipeät, että hänen oli suorastaan vaikea kävellä. Alakertaan tuli samalla jostain toisesta huoneesta joukko miehiä ja niitten perässä seurasi tutunnäköinen nainen, tai tyttö — Saara! Pirita hämmästyi.

Saara tuli myös Oikarisen auton kyytiin. Pirita ei vielä ehtinyt kysyä Saaralta mitään, kun tämä jo ojensi käärön seteleitä Oikariselle. Mies otti kääröstä yhden setelin ja antoi sen takaisin Saaralle. Samalla hämmentynyt Piritakin sai siitä oman setelinsä.

— Se on lahja seurakunnalta hyvin tehystä Jumalan palaveluksesta, Oikarinen selitti. Ens kerralla Piritakin ossaa sitten ihan itte kerätä kolehin. Eikös niin, Pirita? Oikarinen kysyi, käynnisti mersun ja lähti ajamaan kohti kotikylää.

14 kommenttia viestissä: “Jeesuksen morsian”

  1. Sammeli says:

    Kirjoitusvirheitä?

    Kannattaisi ensin käydä peruskoulu loppuun ja yrittää lukea seiska-lehden sijaan muutama hyvä romaani. Saattaisi käsitys suomen kielen oikeinkirjoituksesta muuttua.

  2. EX-lessu says:

    Ei ollut lestadiolaisuus kyseessä ainakaan käytäntöjen (esim. Tervehdykset) perusteella. Vaikea sitten sanoa, onko kirjoittaja tavoitellut vanhoillislestadiolaisuutta vai ei. Muistakaa kiltit ihmiset, että lestadiolaispiireissäkin pedofilia on harvinainen poikkeus, ei sääntö.

  3. minävaa says:

    @jeesux ei ole helluntailaisuus vaan lestadiolaisuus jos oikein ymmärsin noista ”piireistä”

  4. MrMaister says:

    Öö.. 18-vuotias ei tiedä mitään seksistä? Muuten ihan hyvä mutta toi ihmetytti.

  5. Hyvä tarina says:

    Tosi hyvä tarina… Muttei kovin seksikäs. Siis tuollainen voisi olla ihan norminovelli, muutamin sanamuutoksin. Pointsit aidosta peräpohjolan murteesta 🙂

    Mutta että tää olis ollu yhtään kiihottava, niin kyllä Piritan olis pitäny oppia nauttimaan Jeesuksen morsiamena olemisesta 😉

  6. no jaa says:

    Hyvin kirjoitettu! Valitettavasti realistisen oloinen, noin ne jotkut Jumalan hylänneet toimivat ja huijaavat sinisilmäisiä kristittyjä.

  7. Nee-chan says:

    Voi Jeesux. Ekkö oo yhtään seurannu uutisia… Kuten Ateisti sano, tällästä tapahtuu tietyissä piireissä eli suomeks sanottuna lestadiolaisten piirissä. Nehän ne siä suviseuroillaki ramppaa. Ja kuten ateisti sano, tällästä valitettavasti on tapahtunu ja tapahtuu par’aikaa juurikin tämän uskontokunnan edustajien piirissä. Surullinen tarina ja surullisia ovat myös niiden kohtalot joiden tarina tämä voisi hyvinkin ihan oikeasti olla.
    Marxin sanoin “uskonto on ooppiumia kansalle”.

  8. vamecum says:

    Minusta vallan mainio novelli, jotenkin kihertävän ilkeästi kirjoitettu ja uudenlainen näkökulma. Murteessa oli tavoiteltu huonosti peräpohjalaista, sieltähäh se lestadiolaisuus levisi. Ei kuitenkaan pahemmin haitannut. Arvioijana olen aina huono, varmaan parantamistakin tarinassa olisi, vaan annoin täydet pisteet. Vaikka sitten armosta…

  9. Jeesux says:

    Hauska tarina vaikka itse uskontoa vihaankin. Murre vaikkuttaa pohojanmaalaiselta mutta lääntä en osaa arvioida ja oliko uskonnossa kyse helluntaista?

  10. Taika says:

    Täähän oli aikas hyvä. Mielenkiintoinen näkökulma!

  11. Sallainen says:

    Kirjoitusvirheitä oli, mutta väliäkö hällä. Murre oli melko hyvää peräpohjolaa, ei sentään mejän-kieltä.
    Tuttua tarinaa pohjoisilta lahkolaiskairoilta. Karseeta kerrontaa, lähes dokumenttia … noinhan se morsioksi pyhittäminen ennenvanhaa tahto kulukia.

  12. Ateisti says:

    Tämähän voisi hyvin olla tositarinakin? Kuinkahan monta nuorta tyttöä on vastaavalla tavalla käytetty hyväksi ” tietyissä piireissä “

  13. Lnegative says:

    Ahdistava tarina, mutta valitettavasti tuota tapahtuu ihan oikeassakin elämässä.

  14. Yumie says:

    Hirveesti kirjotusvirheitä ja juoni oli outo. Murretta oli vaikee lukea.

Kommentoi käyttälle Ateisti

top