search
top

Aikaisin kotiin

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (88 votes, average: 3.90 out of 5)
Loading...

Saara sulki autonsa oven tyytyväisenä. Työprojekti oli saatu ajoissa valmiiksi, joten kaikki olivat saaneet puoli päivää vapaaksi. Tehtyään ostokset rauhallisen ruuhkattomassa kaupassa hän oli suunnannut kulkunsa kotia kohti. Hän avasi omakotitalonsa keittiön oven ja astui sisään aikomuksenaan laittaa ostokset jääkaappiin.

Hyvin pian hän kuitenkin pysähtui paikalleen. Olohuoneesta kuului selkeitä ähellyksen ääniä, jotka Saara hyvin äkkiä tunnisti seksuaalisen kiihkon synnyttämiksi. Perheen kuusitoistavuotias poika Pekka oli ilmeisesti vihdoin ruvennut harrastamaan seksiä tyttöystävänsä Jonnan kanssa. Tämä sai aikaan pientä kipinöintiä 42-vuotiaan äidin pikkuhousuissa.

Saara harkitsi hiipimistä äänettä ulos takaovesta, jotta nuoret saisivat rauhan. Jokin kuitenkin häiritsi häntä: kaikki ei ollut täysin kunnossa. Hän päätti vilkaista nopeasti olohuoneeseen. Korahtelun ja yninän saattelemana Saara kurkotti täysin ääneti keittiön karmin yli. Hänen silmiensä eteen paljastunut näky salpasi hänen hengityksensä.

Olohuoneen lattialla todella harrastettiin kiihkeää teiniseksiä, mutta Pekan kumppanina ei ollutkaan Jonna vaan kaverinsa Antti. Saara katseli kuinka pojat makasivat kyljillään lattialla ja nuolivat toistensa kovina seisovia kulleja. Katsottuaan kymmenen sekuntia ahnasta suukseksiä, Saara vetäytyi näkymättömiin ja painoi kätensä suulleen ettei vahingossa päästäisi ääntäkään.

Tuhat eri ajatusta pyöri Saaran mielessä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että hänen pojallaan olisi homoseksuaalisia taipumuksia. Hän oli ollut aina suosittu tyttöjen seurassa ja lapsena häntä piti pariinkin otteeseen estää leikkimästä lääkärileikkejä naapurin tyttöjen kanssa. Pekka oli myös suosittu ikäisteensä tyttöjen joukossa, he pitivät häntä kuumana.

Saaran oli pakko myöntää, että hän itsekin piti poikaansa komeana. Hän oli kuin nuorempi versio Saaran aviomiehestä. Kun poika oli tullut murrosikään ja ruvennut kasvamaan eri paikoista, Saara oli aina välillä vilkuillut häntä ehkä hivenen sopimattomasti. Silloin Saara tajusi jotain. Hän vei kätensä hameensa alle ja siveli pikkuhousujaan kevyesti. Ne olivat aivan märät.

– Toista tällaista tilaisuutta ei ehkä koskaan tule, Saara totesi itselleen ja istuutui lattialle.

Hän siirtyi siten, että näki naapurihuoneessa äheltävät pojat juuri toisella silmällään ja sujautti sitten kätensä alushousujensa sisään. Ihana tunne kävi hänen lanteidensa läpi jo muutamalla ensihieraisulla. Pian etusormi työntyi kiimaisen äidin pillunhuulien väliin. Saara oli täysin hullaantunut siitä, että hän runkkasi estotta keittiön lattialla katsellessaan oman poikansa ilmeisesti ensimmäisiä seksikokemuksia.

Pekka päästi Antin mulkun suustaan ja nojautui voimakkaasti huokaisten taaksepäin.

– Imenkö paremmin kuin Jonna, Antti kysyi ilkikurisesti.

– Kysytkin vielä, mutta kyllä täältäkin löytyy.

Pekka työnsi kielensä Antin kiveksiin, livutti sen kullin kärkeen ja upotti seisovan kangen miltei kokonaan suuhunsa. Sitten hän alkoi imeä sitä posket lommolla. Antti vastasi voihkimalla.

Saaran käsi hieroi pillua kuin transsissa. Hänen oma poikansa oli seksihurjastelija jo noin nuorella iällä. Häntä kuumotti kauttaaltaan ja samalla hänen toinen kätensä oli ruvennut hieromaan rintsikoissa kivikovana nöpöttäviä nännejä. Saara tunsi hivenen häpeää kiihottuessaan omasta lapsestaan, mutta kiima painoi sen taka-alalle.

Kiima kasvoi niin suureksi, että Saaran mieleen kohosi vain yksi ajatus: hänen olisi harrastettava seksiä Pekan kanssa. Mutta miten hän onnistuisi siinä?
– Miten on, kokeiltaisiinko me sitä, Antti kysyi naapurihuoneessa yllättäen.

Saara lopetti ankaran runkkaamisensa ja kuunteli tarkkaan.

– No miksei. Käänny sitten ympäri.

Antti irroitti otteensa Pekan mulkusta ja kääntyi kontalleen selin Pekkaan. Sitten hän nosti perseensä korkealle ilmaan ja kääntyi katsomaan olkansa yli.
Saara arvasi heti, mitä oli tapahtumassa ja päätti toimia salamannopeasti, kävi sitten kuinka kävi.

Hän nousi pystyyn ja veti pikkuhousunsa takaisin jalkaan. Sitten hän suoristi muut vaatteensa ja yritti rauhoittaa kehostaan huokuvan valtaisan kiiman.
Olohuoneessa poikakaksikko oli saanut asiansa sovittua ja Pekka oli valmiina työntämään kullinsa Antin kiihkosta värisevään peräreikään. Saara kurkkasi varovasti karmin yli ja odotti oikeaa hetkeä.

Pekka oli ilosta ymmyrkäisenä. Hän pääsisi ensimmäistä kertaa elämässään panemaan perseeseen. He olivat harrastaneet seksiä Jonnan kanssa vasta muutaman kerran ja hän ei ollut halunnut antaa peppuun vielä. Hän vei kullinsa Antin perseelle niin, että se jo hipoi persposkia. Hän keräsi voimia työntääkseen sen syvälle anukseen.

– Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu!, kajahti huuto läpi olohuoneen.

Antti ja Pekka säikähtivät enemmän kuin koskaan aikaisemmin. He kääntyivät katsomaan äänen suuntaan, mutta tiesivät välittömästi, mistä oli kyse. Pekan äiti oli tullut kotiin etuajassa ja nyt he olisivat sanalla sanoen kusessa.
Kaksikko yritti saada sanottua jotain, mutta onnistuivat saamaan aikaan vain epämääräistä änkytystä.

– Antti, sinun on varmaan parasta lähteä nyt heti.

Saara katseli tuomitsevasti kuinka teini-ikäinen poika veti vaatteet ylleen nopeammin kuin koskaan eläessään. Suurimman vaivan tuntui aiheuttavan yhä kivikovana seisovan kullin survominen housuihin. Saaraa alkoi hymyilyttää, mutta hän piti tiukimman mahdollisen ilmeensä. Pian ovi kävi ja äiti kohtasi yhä alastomana täydessä erektiossa olevan poikansa kahden kesken. Kaksikko istui vierekkäin sohvalla. Pekan katse oli suunnattu tiukasti lattiaan ja hän näytti siltä, että olisi mieluummin vaikka hammaslääkärissä juurihoidossa.

– Sitä ollaan sitten homoa vai?

– Ei kun me vaan …

– Hiljaa, Saara katkaisi Pekan soperruksen terävästi. Hän halusi pysyä tilanteessa niskan päällä.

– Kyllä minä homostelun tunnen kun sellaista näen. Ajattele nyt mitä isäsikin sanoo kun kerron tästä.

Pekka meni kalmankalpeaksi. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että isälle kerrottaisiin.

– Ei, älä kerro, hän sopersi.

Sitten hän veti kätensä eteensä yrittäen peitellä haarovälistään sojottavaa erektiota.

– Mitä sinä peittelet!

Saara otti Pekan käsistä kiinni ja vei ne sivulle.

– Sinun peniksessäsi ei ole mitään sellaista, mitä minä en tietäisi.
Sitten hän vei kätensä poikansa kullille ja tarttui sitä varresta. Hän kiersi etusormensa kivespussien ympärille ja piti koko pakettia jämäkästi otteessaan.

– Minä olen pessyt ja puleerannut tätä elintä enemmän kuin sinä olet ehtinyt elämäsi aikana käyttää runkkaamiseen.
Pekka oli jännittynyt kauhusta. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, että äiti hivelisi hänen seisovaa kulliaan. Se tuntui jotenkin oudolla tavalla kiinnostavalta.

– Jonna tulee olemaan murtunut, kun hänelle selviää että poikaystävää ei kiinnostakaan se, mitä hänellä on tarjota!

Saara aisti että Pekka oli hieman liian paniikissa, joten hän päästi irti poikansa kullista ja keskittyi tuijottamaan tätä odottaen vastausta.

– Kyllä mä pidän tytöistä tosi paljon.
Saara katsoi tuimasti mitään sanomatta. Hän halusi puristaa tunnustuksen ulos.

– Me vaan Antin kanssa ajateltiin. Haluttiin kokeilla. Että miltä se tuntuu poikien kanssa.

– Pötypuhetta!

– Ei ole. Varmasti ei ole!

– Oletko valmis todistamaan sen?

– Kyllä. Teen ihan mitä vaan!

– No hyvä on.

Saara avasi paitansa ylänapit paljastaen rintsikoissa olevat C-kupin rinnat. Pekka katsoi äitinsä rintoja. Mihin ihmeeseen tämä oikein johtaisi?

– Jos kerran tykkäät naisista, niin …

Saara avasi edessä olevan rintaliivien hakasen, jolloin paljaat rinnat pompsahtivat esille. Hän levitti vielä paitaansa.

– … todista se.

Pekka kakoi epäuskoisena.

– No mikä on? Jos kerran tykkäät naisista, niin kyllä sinun pitäisi tietää miten näitä tulee käsitellä.

– Mutta äiti, enhän mä mitenkään voi!

Saara nousi kiukkuisasti seisomaan ja puhui suorastaan huutaen.

– Ei voi! Sitä ollaan valmiita panemaan poikaa perseeseen olohuoneen matolla, mutta naisen rintojen nuoleminen ei muka sovi? Etenkin näitä rintoja, joita olet lutkuttanut hyvällä omallatunnolla monen monta kuukautta. Ainoa tapa, jolla tuo pieni seikkailusi pysyy salassa isältäsi on se, että osoitat osaavasi käsitellä naisia.

Saara istuutui alas ja työnsi rintansa aivan Pekan kasvojen eteen. Tämä oli ratkaiseva hetki. Jos Pekka päättäisi olla lipomatta oman äitinsä tissejä, koko operaatio menisi täysin pieleen.

Hetken aikaa epäröityään Pekka teki ratkaisunsa. Hän työnsi kielensä ulos ja lipaisi oikeanpuoleista nänniä. Sitten hän lopetti.

– Ei yksi nuolaisu naiselle riitä! Toimintaa!

Pekka ei keksinyt mitään pakoreittiä, joten hän antautui ja alkoi nuolla rintoja. Äitinsä ohjeistamana hän nuoli läpi rintojen jokaisen kolkan. Erityistä huolenpitoa piti osoittaa nänneille. Pekka oli huomaavinaan, että Saarakin oli kiihottunut. Hänen kullinsa ei ollut osoittanut mitään pehmenemisen merkkejä. Päinvastoin, jotenkin tilanteen tabuus oli saanut sen seisomaan entistä ankarammin.

– Kyllä sinä tunnut osaavan käsitellä tissejä. Mutta rintakehä on miehillä suhteellisen samanlainen. Nousepa ylös.

Pekka nousi jaloilleen ja Saara seurasi perässä.

– Riisu minut.

Pekka ei jaksanut enää venkoilla vaan toimi työtä käskettyä. Ensin hän otti pois paidan ja rintsikat. Sitten hän avasi hameen hakasen ja laski sen alas. Hän polvistui ottamaan hameen pois kun Saara astui siitä ulos. Pekka katseli äitiään, joka oli pukeutuneena enää pelkkiin sukkahousuihin ja pikkupöksyihin. Saara huomasi tämän.

– Pidätkö siitä, mitä näet? Onko naisen vartalo kauniimpi kuin miehen.

– Olet todella kaunis.

– Jatka työtäsi.

Sukkahousut lähtivät pois ja Pekan kädet olivat alushousujen saumoilla. Hitaalla liikkeellä hän veti ne polviin. Hän ei ollut käynyt vanhempiensa kanssa saunassa vähään aikaan, joten hän ei muistanut miltä äidin alapää näytti. Saara piti haarovälinsä siistissä kunnossa. Häpykarvoitusta oli vain pieni laikku muuten sileän pimpin päällä. Pillusta valui pieni noro nestettä reittä pitkin alas.

Laitettuaan pikkuhousut sohvalle, Pekka nousi seisomaan. Näky oli kerrassaan kummallinen. Äiti ja poika seisoivat vastatusten molemmat täysin kiimaisina. Saara ei halunnut mitään muuta niin paljon kuin kaataa poikansa selälleen ja ratsastaa tämän kovalla kullilla laukeamiseen saakka. Mutta se saisi vielä odottaa.

– Katselit vaginaa aika tarkkaan, vaikka yritit näyttää välinpitämättömältä. Oliko se miellyttävä?

– Oikein kaunis.

– No mitä sitten vielä viivyttelet.

Saara tarttui Pekan käteen ja vei sen haaroväliinsä. Pekka aisti välittömästi, että se oli kiimasta märkänä. Halusiko hänen oma äitinsä häntä? Mitä hän tekisi jos näin olisi.

Enempää hän ei ehtinyt miettiä kun tunsi Saaran painavan hänen kättään. Pekan etusormi ohjattiin kuumaan pilluun. Hän päätti lähteä hyökkäyskannalle ja pumppasi sormeaan sisään ja ulos hitaasti.

– Hmmm! Juuri noin! Löytyyhän sitä osaamista!

Muutaman pumppauksen jälkeen Saara vaihtoi ohjeistusta.

– Ja nyt klitorista.

Hänen sisällään työskennellyt sormi tuli ulos ja alkoi kiertää pillun yläosassa jöpöttävää nappulaa. Saara huomasi, että Pekka oli sivellyt pilluja ennenkin, mutta hän oli vielä vähän kovakourainen. Koska poika oli osoittanut aktiivisuutta, hän ei viitsinyt sanoa asiasta vaan päätti siirtyä eteenpäin.

– Tarkastetaanpa vielä yksi juttu.

Saara polvistui niin että hänen poikansa kova kulli oli suoraan kasvojen edessä. Hän tarttui siihen oikealla kädellään ja tarkasteli sitä. Hitaasti hän veti esinahkaa taakse ja eteen. Kiveksetkin hiveltiin ja tarkasteltiin.

– Että tällaiseksi oman pikku poikani kikkeli sitten lopulta kasvoi. Hyvältähän se näyttää, mutta miten mahtaa reagoida?

Hän otti mulkun suuhunsa. Pekka tarttui äitiään vaistomaisesti olkapäistä ja voihki kielen pyöriskellessä hänen kullinnuppinsa ympärillä.

– Näemmä hyvin. Nyt onkin sitten aika.

Saara meni sohvalle istumaan, levitti polvensa niin että paljas pillu oli levällään ja nojasi taaksepäin.

– Tule tänne ja näytä äidillesi, kuinka paljon pidät pillusta!

Saara levitti kätensä. Hänen ei tarvinnut odottaa kauan, sillä Pekka suorastaan syöksyi hänen päälleen.

– Jos sitä haluat, niin täältä tulee!

Tuskin oli tämä lause ehtinyt lähteä pojan huulilta kun hän oli työntänyt kullinsa kiveksiä myöten märkään pilluun.

– Ihanaa poikani! Mmmmhhh! Pane äitisi pillua!

Pekan kulli alkoi pumppaamaan edes takaisin hurjalla nopeudella. Kaikki hienovaraisuus ja hellyys oli kadonnut ja jäljellä oli enää alkukantaisten himojen ajamaa eläimellistä survontaa.

– Sun pillu tuntuu paljon paremmalta kuin Jonnan! Kyllä äiti on paras!

– Nussi, nussi! Anna sitä kullia!

Jo muutama pumppaus oli liikaa ylikiihottuneelle teinipojalle.

– Mä tuun!

– Laske sisään! Tule mun pilluun, syvälle sinne mistä olet lähtöisin.

– Aaaa! Äitiiiiihhhhh!

Sitten Pekka tuli. Hänen kullinsa pumppasi spermat ulos valtaisalla paineella. Saara tunsi sisälleen pulppuavan kuuman nesteen ja se sai hänet aivan villiksi. Muutama hieraisu kädellä sai hänet laukeamaan kovempaa kuin vuosikausiin. Saara ei itse havainnut sitä, mutta hän jopa huusi kovaäänisesti lauetessaan.

Orkkujen laannuttua äiti ja poika makasivat sohvalla alasti sylikkäin kuin rakastavaiset. Saara tunsi, kuinka hänen sisällään yhä oleva kulli alkoi pikku hiljaa pehmetä. Hän piti sen aiheuttamasta tunteesta.

– Pekka, minulle on sinulle jotain sanottavaa.

– Kerro toki.

– Jos haluat harrastaa seksiä poikien kanssa niin se on ihan ok.

– Tämän kyydin jälkeen ei moista tarvitse ihan heti ajatella, mutta kiitos.

– Ei mitään. Enkä kerro isällesi poikakokeiluistasi sanaakaan.

Sitten kuului yllättävä ääni eteisen suunnalta.

– Isä kyllä taitaa tietää jo.

Saaran aviomies oli ilmestynyt ovelle. Hän oli täysin alasti ja runkkasi kulliaan hitain vedoin.

Sekä Saara että Pekka olivat yllätyksestä järkyttyneitä. Kumpikaan heistä ei pystynyt sanomaan mitään tai edes liikkumaan.

Sitten Saara tunsi sisällään olevan pehmeän kullin alkavan taas kovettua.

11 kommenttia viestissä: “Aikaisin kotiin”

  1. lukija says:

    hyvä tarina melkein tuli

  2. tyt says:

    Vittu on aivan märkä tekee kyrpää mieli

  3. Sherlock says:

    ★★★★☆
    Muuten täydellinen tarina, ainoastaan häiritsi se, että aluksi oli minäkertoja ja sitten se vaihtui hänkertojaksi.

    Jatkoa ehdottomasti: Jonna ja isä mukaan leikkeihin, pientä kimppakivaa. 😉

  4. masa says:

    ja kyllä seisoo tääläkin lisää kiitos

  5. jule says:

    Hyvä tarina. Kirjoita ihmeessä jatkoa tästä (äiti, isä ja poika harrastamassa ryhmäseksiä).

  6. geo345 says:

    Olisi ollut parempi, jos äiti olis oikeasti rankaissut poikaa, eikä vaan käyttänyt leikkikaluna.

  7. loistavaa says:

    Erinomainen tarina. Pidin erityisesti äidin komentavasta asenteesta, ja myös poikienvälisen seksin tirkistelystä.

    Tarina voisi jatkua siten että äiti opastaa poikansa myös tyydyttämään kotiin tulleen isän.

    Mutta mitä tahansa päätätkin tarinaan sisällyttää, niin jatkoa ehdottomasti!

  8. ** says:

    Oikein kiihottava tarina 🙂

  9. noitapilli says:

    Mnnh… Teknisesti hyvin kirjoitettu, mut oikeesti, eihän oikeessa elämässä todellakaan *kukaan* toimi noin. Sori, mut ei tuu paljon pisteitä. Yön runkkausunena ehkä ookoo, mut muuten, äähh…

  10. qwerty says:

    tyttöystävä vielä mukaan 5/5

  11. Clown at the Midnight says:

    Hyvä tarina, Jonna viel mukaan, jatkoa siis

Kommentoi

top