search
top

Opetusharjoittelussa VII

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (25 votes, average: 3.68 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Hiukan romanttisempaa näin Joulun lähestyessä. Kommentoida saa edelleen, myös privana: belsebuub24@uta.fi

Part IX

Valvontavuoroni ruotsin kirjoituksissa loppui vihdoin ja lähdin katsomaan löytyisikö koulun ruokalasta jotain syötävää. Opetusharjoittelijoina meille ei kuulunut ilmaista ruokailua, vaan jouduimme maksamaan kouluruuasta. Siksi moni auskultantti söikin omia eväitä tai poikkesi koulun vieressä sijaitsevassa baarissa lihapiirakalla. Tällä kertaa en kuitenkaan jaksanut lähteä muualle vaan, ojensin ostamani ruokakupongin keittäjätädille ja marssin ottamaan lihapullia ja perunamuusia.

Istuin tyhjään pöytään järsimään koulunäkkiäni ja mietin mitä Neea olisi tuuminut äskeisistä tapahtumista liikuntasalin pukuhuoneen vessassa. Samalla muistin, että Neea oli maininnut kirjoittavansa ruotsin ja ranskan nyt keväällä. En ollut kuitenkaan nähnyt häntä salissa ruotsia kirjoittamassa? Asia jäi vaivaamaan minua, ja niinpä koulusta päästyäni päätin lähettää Neealle tekstiviestin. Inhosin tekstarien kirjoittamista, niinpä näpyttelin lyhyesti: ”Oletko kunnossa?”. Vastaus tuli puolisen tuntia myöhemmin: ”Flunssassa. Kirjoitin kotona. Nyt jo vähän helpottaa.”

Seuraavanakaan päivänä en nähnyt Neeaa koulussa. Minulla oli yksi opetustunti aamulla, mutta loppupäivä vapaata. Kotiinpäin kävellessäni sain ajatuksen käydä moikkaamassa Neeaa. En tiennyt olisivatko Neean vanhemmat kotona. Jos niin olisi, voisin kuitenkin esittää ystävällistä opettajaa, joka on tullut tuomaan Neealle kotitehtäviä. Hieman jännittyneenä soitin ovikelloa.

Kului hetki ennen kuin kukaan tuli avaamaan. Oven avasi Neea itse. Hän näytti hieman kalpealta ja yllättyneeltä.
”Mitä sä täällä teet?”
”Halusin tulla moikkaamaan kun sua ei näkynyt eilen kirjoituksissa eikä tänään koulussa.”
”Mä sain onneksi kirjoittaa kotona. Olihan se aika karua puuhaa hirveässä Burana-pöllyssä, mutta täytyy koittaa sitten syksyllä uudestaan jos nyt meni penkin alle”, Neea vastasi.
”Oletko sä yksin?”
”Joo, tuu sisään vaan. Porukat on töissä. Mulla ei enää aamulla ollut kuumetta, joten äitikin uskalsi lähteä töihin.”
Astuin eteiseen ja otin kengät jalastani. Aamutakissaan Neea näytti lievästi kalvakalta mutta kuumeiselta hän ei tuntunut.
”Mä oon varmaan ihan kauheen näkönen”, Neea sanoi istuen keittiön pöydän viereen. Hän kaatoi itselleen mehua pöydällä olevasti isosta kannusta.
Aamutakissaan ja tupsutohveleissaan Neea näytti mielestäni hellyttävältä. ”Sä oot söpö sairaanakin”, sanoin Neealle ja sain houkuteltua hymynkareen hänen huulilleen.
”Ota lasi siitä astiakaapista ja kaada itsellesikin”, Neea sanoi.

Vietimme mehuhetken ja Neea kertoi edellisen päivän tapahtumista. Kirjoituksia edeltävänä yönä hänelle oli noussut kuume. Aamulla Neea oli ollut jo epätoivoinen, mutta vanhemmat olivat syöttäneet hänelle kuumelääkettä ja soittaneet koululle. Lopulta Neean oma ruotsinopettaja oli tullut valvomaan kokeen tekoa kotiin. Opettajan kannustamana hän oli lopulta saanut yo-kokeen tehtyä.
”Mentäiskö ulos kävelemään”, Neea kysyi kerrottuaan tarinansa. ”Mulle voisi raitis ilma tehdä hyvää, kun en ole enää tänään ollut kuumeessakaan.”
”Mennään vaan. Siellä on hieno aurinkoinen keli”.

Neean kotoa oli vain kivenheitto järvenrantaan. Kävelimme rannalle. Järvi oli vielä jäässä ja auringon säteet heijastuivat rannan jääkiteistä. Alkukevät oli kuitenkin ollut sen verran leuto, että petollisille kevätjäille ei enää ollut menemistä, vaikka siellä täällä vielä pilkkijöitä näkyikin..
Kävelimme rantaa eteenpäin vesirajan suuntaisesti nauttien auringosta. Raitis ilma selvästi piristi Neeaa, joka hetken käveltyämme sai jo väriä poskilleen. Juttelimme mukavia, ja kuin vahingossa Neea tarttui minua kädestä. Minä en pannut pahakseni ja niin jatkoimme hilpeinä matkaa käsi kädessä.

”Kävin viime syksynä joskus täällä rannalla kuvaamassa auringonlaskuja.”, kerroin Neealle. ”Parina iltana sain ihan hienoja kuvia. Uskomattoman monta eri oranssin ja punaisen sävyä sitä voi erottaa taivaalta ja veden pinnasta. Eikä yksikään auringonlasku ole ihan saman sävyinen.”.
”Sun täytyy pyytää mut assistentiksi kun seuraavan kerran tulet kuvaamaan”, Neea sanoi.
”Täytyy pitää mielessä”.
Ranta oli pohjoisen puolella ja vaikkei ollutkaan kovin kylmä, järveltä kävi pieni viima.
”Eihän sun tuu kylmä”, kysyin Neealta. ”Voitais mennä hetkeksi tuulensuojaan tuohon venevajaan”.
Rannalla suojaisassa paikassa oli lyhyen laiturin jatkeena jonkinlainen vanha venevajan ja kalamajan yhdistelmä. Veneitä siellä tuskin oli pidetty enää vuosiin, mutta se oli ihmeen hyvin säilynyt vandaalien tihutöiltä. Kävelimme vajan ovelle. Ovessa oli yksinkertainen puinen haka. Se ei ollut lukittu, vaan ovi aukesi haasta nostamalla.
Astuimme sisään vajaan tuulelta suojaan. Sen keskellä oli paikka ehkä kahdelle soutuveneelle tai yhdelle hiukan isommalle paatille. Laituri jatkui molemmilla reunoilla ja seinien vieressä oli penkit. Seinillä oli erilaisia koukkuja ja vanhojen verkkojen jäänteitä.

Istuimme penkille. Katsoin Neean punottavia poskia.
”Nää tumput ei oikein pidä tuulta”, hän totesi.
”Anna kun mä hieron sun sormia.”, sanoin ja otin hanskat kädestäni. Otin Neean paljaat sormet kämmenieni väliin ja aloin hieroa niitä hellästi saadakseni veren kiertämään. Neea hymyili ja nojautui eteenpäin. Niin tein myös minä, ja nenämme koskettivat toisiaan. Meitä molempia nauratti.
”Olikos Afrikassa joku heimo, joka tervehtii neniä hieromalla, vain oliko se Peppi Pitkätossussa?”, Neea kysyi.
”En muista, mutta Pepin isä oli neekerikuningas”, sanoin nauraen.
Jatkoimme jutustelua. Viileästä ilmasta huolimatta minulla oli lämmin tunne ja ihmettelin kuinka helppo Neean kanssa oli jutella. Ikäisekseen hän oli hyvä keskustelija ja kuuntelija, jota kiinnostivat melkein kaikki uudet asiat.
En tiedä johtuiko se lievästä syyllisyydestä jota tunsin, mutta ei kulunut pitkään kun huomasin kertovani Neealle edellispäivän yo-valvonnastani. Yritin arvioida Neean ilmettä kun pääsin kohtaan, jossa Minde ehdotti rentoutusharjoitusta suuseksin muodossa. Neea kuunteli kuitenkin tarinani loppuun ja naurahti kun kerroin kuinka täpärästi tällä kertaa vältimme Tarvailan.

”Enpä olisi uskonut Mindestä vielä vähän aikaa sitten!”, Neea totesi kun lopetin.
”Sillä on tainnut olla hyvä opettaja”, sanoin takaisin.
”Mua vähän jännitti miten sä reagoisit kuullessasi Mindestä ja musta.”, totesin Neealle
”No onko mulla jotain syytä reagoida?”, Neea heitti takaisin.
”En mä tiedä”, totesin hieman hämilläni.
”Kyllä mä huomaan kuinka miehet vilkuilee Minden perään, ja se taitaa huomata sen jo itsekin. En mä pysty sen kanssa kilpailemaan, enkä alakaan…”, Neea aloitti. ”…toisaalta sä tulit itte kertoon ton teidän jutun ja olit huolestunut kun mua ei näkyny kirjoituksissa.”, Neea jatkoi. ”Niin että pitäiskö mun olla huolissani?”
Mietin vähän aikaa miten vastaisin. Neea tuntui lukevan minua paremmin kuin itsekään tajusin.
”Mindehän on jokaisen suomalaismiehen unelma, eksoottinen tumma kaunotar. Mutta en usko, että mä voisin Minden kanssa koskaan jutella näin kun me tänään.”.
Huomasin kuinka hymy alkoi levitä Neean kasvoille.
”Eli kyllä sä oot pyörittäny mut pikkusormesi ympärille niin, ettei sulla ole huolen häivää.”

Nojauduin Neean päin. Minulla oli yhä hänen nyt jo lämpimämmät sormensa käsissäni. Nenämme hipaisivat jälleen toisiaan. Tällä kertaa Neea kuitenkin kallisti päätään. Kallistin päätäni toiseen suuntaan ja suutelimme hellän kiireettömän suudelman.
”Arvaa mikä lämmittäisi mun sormia vielä paremmin?”, Neea kuiskasi.
Ihmettelin Neean kysymystä, mutta samalla näin pienen ilkikurisen hymyn hänen suupielessään.
Neea osoitti sormellaan alas haaroväliini.
Reaktio oli välitön kuin käärmeenlumoajalla.
Nojauduin taaksepäin penkillä, kun Neea kumartui avaamaan sepalustani.
”Jos mä saisin jotain kuumaa ja kovaa käsiini”
”Ja sieltäkö sitä löytyy?”, kysyin.
”Niin mä vähän luulen”, Neea vastasi.
”Oota vähän”, sanoin ja autoin farkut puoliksi jalastani.
Istuin nyt boksereillani kylmällä puupenkillä, mutten tuntenut kylmyyttä.
”Jokin paksu ja pitkä täällä on”, Neea sanoi puristaen bokserieni päältä.
Huokaisin syvään nautinnosta ja yritin rentoutua.
”Mikäs täältä kurkkaa?”, Neea sanoi kohottaen bokserieni vyötärönauhaa. ”Se taitaa olla jo vähän märkä kärjestä”, hän jatkoi huomioitaan.
Hän laittoi toisen käden housuihini ja koppasi hellästi kivekseni kämmeneensä.
”Meillä oli pienenä tarhassa hernepusseja leikkikaluina, mutta nää pussit on paljon kivemmat”, Neea jatkoi sanailuaan. Samalla hän otti toiselle kädellään jo täyteen mittaansa kasvaneen penikseni sormiensa väliin.
Näin tehden Neea kääntyi katsomaan minua silmiin. ”Mitäs nyt tehdään?”, hän kysyi hymyillen.
Kykenin hädin tuskin vastaamaan. Katsoin typertynyt hymy naamallani Neean hiukan kalpeita, tummien hiusten ympäröimiä täydellisen symmetrisiä kasvoja. Sillä hetkellä tunsin itseni maailman onnekkaimmaksi mieheksi.
”Jos sä vaikka vähän hieroisit sitä, niin saisit kätesi lämpenemään”, puoliksi ähkäisin vastaukseksi.
”Näin vai?”, kysyi Neea liikuttaen kämmentään hitaasti pitkin mulkkuni vartta.
”Joo, vaikka vähän nopeammin niin se lämpenee vielä enemmän”, vastasin.
”Se on jo nyt aika lämmin. Mä pelkään että se kiehuu yli”, Neea sanoi jatkaen pitkin hitain liikkein hierontaansa.
”Mä kuulin että Minde oli kiusannut sitä ja nyt mä luulen että täällä on iso lasti odottamassa.” Tunsin Neean toisen käden hierovan kiveksiäni. En kyennyt enää vastaamaan, vaan katsoin vain anovasti Neeaa.
Hetkeksi hän kiihdytti kätensä liikettä. Tunsin kuinka aallot alkoivat nousta jostain syvältä. Mutta vielä kerran hän keskeytti kätensä liikkeen.
Sain kostean suudelman kun Neea kuiskasi: ”Nyt katsotaan mistä Minde jäi paitsi. Näytä kuinka iso lasti täältä löytyy”. Hän nosti hellästi kiveksiäni, mutta siirsi sitten molemmat kätensä penikseni varteen. Toisella kädellä juuresta kiinni pitäen hän aloitti nopean mutta tasaisen ylös-alas -liikkeen antaen välillä erityiskäsittelyn touhutipoista kiiltelevälle terskalleni.
Omasta mielestäni kestin tätä käsittelyä yllättävänkin kauan. Todellisuudessa kyse lienee ollut kymmenistä sekunneista. Pian tajusin kuitenkin nytkähteleväni tahdottomasti. Neean tarkkaillessa reaktioitani, ammuin lastini ilmaan kuin paraskin pornotähti. Neean käsi ei kuitenkaan vielä hellittänyt ja tajusin orgasmini jatkuvat aaltoina, kun valuin loputkin siemeneni hänen kädelleen.

”Sormet lämpeni hyvin”, Neea naurahti.
Aloin olla jo sen verran tolkuissani että vedin housut jalkaani ja ojensin Neealle nenäliinan.
Lähdimme käsi kädessä kävelemään takaisin päin.
”Sä päätit sitten antaa mulle ennenaikaisen synttärilahjan”, sanoin hymyillen Neealle.
”Ai, en mä sitä kyllä niin ajatellut. Koska sulla on synttärit?”
”Ensi viikon lauantaina”, vastasin.
”Silloin on kirjoituksetkin jo ohi. Voisi vaikka kehittää jotain silloin perjantaina.”
”Mulle kyllä käy. Lauantaina voi tulla jotain kavereita poikkeamaan, mutta perjantai on toistaiseksi tyhjä.”

3 kommenttia viestissä: “Opetusharjoittelussa VII”

  1. mkt says:

    jep, ihmeessä lisää, se perjantai
    Neea antautuen, antaa paljaalla panna loppuun saakka
    Minden reaktio, ettei ole saanut paljasta

  2. Lilac says:

    Hei, tää on kyl kans tosi hyvin kirjotettu. Jos sais vielä lisää jatkoa?

  3. Lemon74 says:

    Nämä on niin hyviä tarinoita, että alkuperäistä Opetusharjoittelussa sarjaa voisi vielä jatkaa. Riittääkö Beelsebubilla ideoita? Sekä Neea ja Minde ovat mahtavia hahmoja, molemmista voisi kertoa vielä paljon lisää. Onko Neea jo saanut paljasta kalua sisäänsä?

Kommentoi

top