search
top

Janin ja Ronin lomaviikko

surkeaihan okkeskitasoahyvämahtava (29 votes, average: 3.45 out of 5)
Loading...
Kirjoittajan kommentit: Mitä kaikkea tuon viikon aikana voisi tapahtua? Jos on ideoita, anna tulla! Muutenkin olisin kiitollinen kommenteista - sekä kehuista että kritiikistä.

Sinä sunnuntaina Niinan käytöksessä oli jotain omituista. Vaikka hän otti minut vastaan kuten ennenkin ja vaikka seurasin häntä tavalliseen tapaan suoraan yläkertaan, jäi minulle aivan ensi minuutista alkaen sellainen tunne, ettei kaikki ollut niin kuin piti. Niina oli hermostunut, jännitti. Silti aloitimme tavalliseen tapaan sivistyneet, keskiluokkaiset ja melko tylsät makuukamaripuuhamme. Niina oli ikäisekseen hyvässä kunnossa, milf-osastoksi oikein miellyttävä, ja itse asiassa jopa jossain määrin nautin hänen kanssaan viettämistäni sunnuntaiaamupäivistä. Nyt touhusta kuitenkin tuntui olevan punainen lanka hukassa kokonaan, ja ensimmäisen panon aikana tajusin, että suoritus oli Niinan puolelta puhtaan mekaaninen. Tilanne tuntui jotenkin aivan nurinkuriselta: tässä minä olin maksettuna seurana, mieshuorana, panemassa muijaa, jota ei voisi vähempää kiinnostaa. Kumpi meistä tässä olikaan se huora?

Kun homma oli saatu hoidettua kotiin – olen takuuvarma siitä, että Niina feikkasi orgasminsa – hän ei käpertynytkään kainalooni tavanomaiseen tapaan, vaan jäi parisängyn toiselle reunalle makaamaan hiljaa silmät auki.
– Jani kuule, minulla olisi vähän asiaa, Niina sitten sanoi pitkähkön hiljaisuuden jälkeen. Hän ei katsonut minua vaan makasi selällään katse kohti kattoa. En vastannut mitään, vaan jäin odottamaan, mitä sieltä oli tulossa. Aloin kyllä jo mielessäni miettiä kaikenlaista: asiakassuhde oli nähtävästi päättymässä ja jos Niina oli saanut selville, mitä olohuoneessa sunnuntaisin tapahtui, niin odottaisikohan minua myös poliisitutkinta ja syyte alaikäiseen sekaantumisesta? Saisikohan siitä kovankin rangaistuksen? Kai se nyt sentään oli lieventävä asianhaara, että Roni oli selkeästi ollut meistä se aktiivinen osapuoli, maksanutkin vielä. Vaikka milläs minä sen todistin? En kuitenkaan onneksi ehtinyt ajatella asiaa tuon pidemmälle, kun Niina jatkoi. Ja miten väärässä olinkaan!
– Tämä on nyt ehkä vähän erikoinen asia, mutta kun… Tai siis. Minulla olisi sulle vähän niin kuin työtarjous, sellainen keikka oikeastaan. Tai kun me ollaan lähdössä kahden ystävättäreni kanssa viikoksi Kreikkaan, Niina selitti vähän sekavasti. Vai että Kreikkaan. Olin pelännyt turhaan – ei Roni mitään ollut laverrellut, vaan minulle oli nähtävästi tiedossa ulkomaankomennus. Kai lomaromanssin pystyi tuomaan mukanaan jo Suomesta, jos eivät Giorgokset kiinnostaneet.
– Kreikkaan? sain vastattua, mutta en ehtinyt jatkaa pidemmälle, kun Niina jo selitti lisää:
– Niin, katsos kun ollaan tyttöjen kanssa käyty siellä joka vuosi. Ihan vaan lomailemassa niin kuin tyttöporukalla. Ja tätä mun Roniani mä nyt tässä vähän mietin, kun…

Niina jatkoi yksinpuheluaan, ja pian tajusin käsittäneeni kaiken väärin. Onneksi olin sentään osannut pitää suuni kiinni sekä potentiaalisesta seksuaalirikossyytteestä että maahantuontigigolon roolista, sillä Niinalla oli mielessä jotain aivan muuta. Kävi ilmi, että hänen poissaollessaan taloa oli yleensä emännöinyt Niinan äiti, Ronin mummi. Olivat tulleet kohtalaisesti toimeenkin, Aune-mummi ja tyttärenpoikansa, mutta nyt Roni oli nostanut hirvittävän metelin siitä, ettei aikoisi viettää yhtä viimeisistä kesälomaviikoistaan saman katon alla jonkun seniilin vanhuksen kanssa. Niinan mielestä hänen äitinsä ei todellakaan ollut seniili eikä edes niin kovin vanhanaikainenkaan. Mutta ymmärsihän hän silti sen, etteivät 15-vuotiaan pojan ja seitsenkymppisen savolaisrouvan ajatusmaailmat olleet kovin lähellä toisiaan. Huutamiseksi mennyt keskustelu oli kuulemma päättynyt siihen, että Roni oli tehnyt ehdotuksen ”lapsenvahdista”, Niina oli pitänyt sitä pähkähulluna, Roni ilmoittanut siinä tapauksessa asuvansa viikon sillan alla ja Niina lopulta ajatellut, että kai sitä ainakin kysyä voisi. Ja tässä nyt siis oltiin:
– Niin että tämä Ronin ehdotus, jota mä nyt kyllä aika lailla ihmettelen, mutta kun siis… Roni ajatteli, että jos sä voisit niin kuin olla täällä sen viikon. Siis vähän niin kuin pitämässä taloa pystyssä. Siis ei mitenkään konkreettisesti, ei täällä mitään tarvitsisi tehdä, mutta kunhan nyt katsoisit, että poika pysyy joten kuten hengissä ja ruoassa eikä tee mitään typeryyksiä. Minä… En minä oikein ymmärrä, kun ettehän te edes mitenkään tunne toisianne. Että miten se keksi tällaista ehdottaa. Mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei minulla ole ketään muutakaan, jolta kysyä. Ja kun se lähtö on jo ensi keskiviikkona ja voi taivas, tämä on aivan hullua, anna anteeksi kun minä tällä lailla höpötän…

Kun Niina oli saanut varsinaisen asiansa kakistettua ulos, niin puhetulvasta ei tahtonut millään tulla loppua. Olin aika lailla yllättynyt saamastani työtarjouksesta, enkä osannut oikein vastata mitään kovin järkevää. Niina tulkitsi sen selvästi haluttomuudeksi ottaa niin sanottu keikka vastaan, joten pikku hiljaa hän rupesi luettelemaan kieltämättä aika houkuttelevan kuuloisia työehtoja: rahaa tulisi lopulta kaksi tonnia, kun aluksi Niina oli puhunut tonnista, ja lisäksi ”tietysti minä maksaisin kaikki ruoat ja juomat, käytte vaikka ravintolassa joka päivä”, pohjakerroksen saunaa ja isoa kolmen hengen poreallasta sai vapaasti käyttää, Niinan autokin olisi käytettävissä ”vapailla ajokilometreillä, menkää vaikka Särkänniemeen, jos huvittaa. Tai siis tietenkään sun ei tarvitse käydä missään, osaahan poika nyt itse liikkua kaupungilla, kunhan vaikka istut sohvalla sen viikon ja katsot videoita”. Loppujen lopuksi diili oli siis sellainen, että saisin viikon löhöilystä 2000 euroa rahaa ja ilmaisen ylöspidon. Ei tuo nyt huonolta kuulostanut, mutta en siltikään ollut aivan vakuuttunut siitä, että tämä olisi hyvä idea.

– Tota, en mä nyt oikeen tiedä. Siis vähän erikoinen pyyntö mutta… Saanko mä miettiä yön yli, jos mä vaikka huomenna soittaisin? kysyin sitten lopuksi.
– Mieti vaan, mutta kyllä mä vielä pyydän, että tosiaan miettisit ja suostuisit. Kun en minä nyt millään haluaisi sitä matkaa perua, mutta ei tuonikäistä poikaa voi tänne yksinkään jättää niin pitkäksi aikaa. Ja se on sellainen jääräpää, että jos pyydän kaikesta huolimatta äitini tänne, niin sehän ottaa ja karkaa. Onhan sillä kavereita, nukkuu niiden nurkissa ja siinä onkin selittämistä niiden vanhemmille sitten. Että äiti lähtee etelään ja poika jää heitteille. Suoraan sanoen olen vähän epätoivoinen tämän koko homman kanssa.
– No mä soitan siitä sit huomenna.
– Tehdään niin. Minun puolestani voit nyt mennä, ei tässä oikein maistu nyt enää mikään… Ja yöpöydällä on sulle kuori valmiina.

Laskeuduttuani portaat alakertaan kuulin olohuoneesta pelin ääniä. Ilmeisesti Ronilla oli GTA menossa. Peli kuitenkin meni paussille saman tien, kun astuin huoneeseen.
– Suostuitsä? Kai sä suostuit? Roni kysyi malttamattomana eikä välittänyt edes tervehtiä.
– Jätkä on kyl ihme äijä, mutsis pitää aika outona tota sun ideaa, vastasin.
– No iha sama, sano ny et sä suostuit?
– Emmä viel mitään sanonu. Tai sanoin et mä mietin. Et mä päätän huomenna ja soitan sit. Emmä oikeen tiiä mitä mun pitäis tehä.
– Tottakai sä suostut, kelaa ny miten siisti viikko siit tulee! Paljo se lupas maksaa sulle?
– Kaks tonnii. Ja käyttömassit meille. Mut…
– Okei, saat viel tonnin päälle. Mä heitän sulle tonnin, mut paril lisäehdol.
– Mil ihmeen lisäehdol? Mitä sä nyt selität, emmä oo viel ees päättäny…
– Saat toniin ku nukutaan koko se viikko samas sängys ja sit viel yhet runkut joka päivä ja sit yks suihinotto. Haluisin kokeila sitä sun kans. Mieti ny miten rento viikko siit tulee, kai jäbä ny tällases kartanos vois viikon hengaa.
– Ei mitää suikkarii ny ainakaa, emmä oo valmis sellaseen toisen jäbän kans. En mä ny oikeen tiiä muutenkaan…
– No ei sit sitä. Mut ainaki nukutaa samas sängys, kai se ny käy?
– Joo no ei kai siin mitää.
– Ja runkut?
– No siihen meikä on jo ihan tottunu.
– Okei, käydään sit vaik kans suihkus yhes joka päivä ja se ois sit siin?
– Jätkäst pitäis tulla joku liikeneuvottelija. Bisnesmies. Oot hyvä tinkimään.
– Sitä paitsi mä vannon et mummi on hirvee natsi, sä et voi alistaa mua sen komentoon viikoks, mä kuolisin tänne. Tääl ei saa ees syödä olkkarissa ku kuulemma ruoka syödään keittiössä tai ruokasalissa eikä olohuoneen sohvalla. Ei sellast pirttihirmuu kestä kukaan! Ja se pistää siivoomaanki ja peseen pyykkii ja kaikkee paskaa. Sano nyt et sä suostut, pliis?
– No kai mä sit suostun. Ei mul täs mitään ihmeempää ohjelmaa olis kuitenkaan.
– Yesssss, Roni tuuletti ja otti minut voimakkaaseen karhunsyleilyyn ja kaatoi lattialle. Mitään kunnon painimatsia siitä ei ehtinyt tulla, sillä sain saman tien hyvän jalkalukon Ronista, joka sentään oli aika lailla alemmassa painoluokassakin kuin minä. Siinä lattialla kiemurrellessamme huomasin kuitenkin, että Roni tapansa mukaan hengasi kotona kommandona, sillä hänen pitkä t-paitansa oli noussut sen verran, että reisissä roikkuvien housujen yläpuolelta tuli esille paljasta ihoa. Läpsäisin Ronia leikkisästi hänen paljaille pakaroilleen ja päästin sen verran irti, että hän pääsi kääntymään ympäri. Kuten arvasin, hänellä seisoi jo kuin viimeistä päivää. Oli siis aika hoitaa velvollisuudet. Tartuin kaksin käsin hänen jäykkänä sojottavaan dikkiinsä ja yhtäkkiä tajusin, mitä pornolehtien sykkivällä kyrvällä oikein tarkoitettiin; Ronin kalu tosiaan tuntui sykkivän, kevyesti tärisevän, kun pidin sitä hellästi käsieni välissä. Ryhdyin pyörittelemään käsiäni Ronin dikin ympärillä ikään kuin leipoisin pullapitkoa ja yrittäisin saada aikaan tasaisen pyöreän pullasäikeen palmikoitavaksi. Ronin dikki kovettui entisestään ja kun siirsin käsiäni lähemmäs terskaa, ne kostuivat Ronin touhutipoista. Hetken vatkaamisen jälkeen Ronin lasti lensi käsilleni, mutta jatkoin siitä huolimatta vatkaamista vielä hetken, kunnes kalu alkoi jo selvästi pehmentyä. Lopulta jätin kundin lattialle raukeana makaamaan ja kurkotin sohvapöydältä talouspaperin, pyyhin käteni ja tarjosin sitten kättäni Ronille:
– Nouseks sohvalle?
Roni ynähti jotain epämääräistä, tarttui käteeni ja rojahti sitten sohvalle. Nyt pitkä t-paita peitti taas kaikki strategiset paikat, ja aivan viime hetkellä. Emme olleet nimittäin huomanneet lainkaan, että Ronin hermoileva äiti ei tavallista lyhyemmän aktin ja mielessään pyörivien matkajärjestelyhuolien jälkeen ollutkaan tapansa mukaan jäänyt pitkäksi aikaa makuuhuoneeseen, sillä takaamme kuului yllättäen:
– Ai sä olet Jani täällä vielä? Ihan hyvä, että tutustutte. Toivottavasti Roni käyttäytyy kunnolla, ettet saa aivan väärää käsitystä.

Vaikka Niina vaikuttikin yllättyneeltä, hän oli kuitenkin niin rauhallinen, että tajusimme molemmat, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä vain hetkeä aiemmin oli tapahtunut. Pari minuuttia ja olisimme jääneet kiinni itse teosta! Taisin silti hiukan säpsähtää ja Ronikin kohensi ryhtiään, siirtyi löhöävästä asennosta lähes normaaliin istuma-asentoon sohvan toisessa nurkassa. Minä poimin mällisen talouspaperin vaivihkaa pöydältä ja panin taskuuni kuin minkä tahansa räkärätin. Tunsin, miten taskuni kostui, mutta eipä sille nyt mitään voinut.
– Joo, kokeiltiin tässä vähän pelata.
– Joo, Jani on itse asias aika taitava täs GTA:ssaki. Saadaan kai sit pelaa koko viikko ja kattoo kuka on kuka! Roni totesi. Ilmeisesti hän oli päättänyt, että olen jo suostunut hänen ideaansa ja Niinan pyyntöön ja huomasin pieneksi yllätyksekseni, etten halunnut enää turhaa estelläkään.
– Sä siis suostut? Niina kysyi toiveikkaasti, ja vastasin myöntävästi. Hän näytti silmiinnähden helpottuneelta ja kysyi sitten, halusimmeko jotain syötävää. Hän oli “ajatellut rakentaa nopeasti länsirannikon salaatin, jos vain löytäisi keittiön kaapista simpukkatölkin”. Sellainen piti kuulemma vielä olla jäljellä ja pakkasessa olisi norjalaisia katkaravunpyrstöjä. Tällaisella helteellä ei Niinan mielestä lämmin ruoka maistunut sitten millään. Ennen kuin ehdin kohteliaasti kieltäytyä Niinan todella yllättävästä tarjouksesta, hänhän oli tietoisesti pitänyt minuun kohteliaasti etäisyyttä eikä koskaan jutellut asioistaan tai ylipäätään mistään muustakaan, mutta nyt yhtäkkiä pyysi jäämään lounaalle, Roni puuttui peliin:
– Annetaan hei jänisten syödä ne ruohot ja käydään vetään pizzat. Ei noist mutsin heinist nälkä lähe, poika sanoi minuun päin kääntyen aivan kuin hänen äitinsä ei edes olisi huoneessa. Äänensävy oli sentään ihan ystävällinen. En taaskaan saanut suunvuoroa, kun Niina jo totesi, että nopeastipa näytimme ystävystyneen ja lykkäsi Ronille viidenkympin setelin pizzarahaksi. Kukaan ei pahemmin kysynyt minulta, halusinko salaattia vai pizzaa tai halusinko ylipäätään mitään syötävää, mutta ajattelin sitten, että mikäs tässä oli ollessa. Kolme tonnia kahisevaa tulossa viikon duunista enkä minä pizzastakaan kieltäytyisi.
– Mä käyn äkkii vaihtaan vaatteet ni lähetään koht, Roni huikkasi ja poistui yläkertaan. Ymmärsin kyllä miksi, sillä tuskin Roni halusi kommandona lähteä ulos. Sopiva tuulenpuuska kun saisi aikaan aika noloja tilanteita räppijätkälle, jonka housut oli vyöllä köytetty reisien kohdalle ja jolla ei ollut boksereita ollenkaan. Niina sen sijaan ei ymmärtänyt, ja kun jäimme kahden olohuoneeseen odottamaan Ronin vaatteidenvaihto-operaatiota, hän ihmetteli asiaa ääneenkin:
– Se vaihtaa nykyään vaatteet varmaan kolme kertaa päivässä, useammin kuin äitinsä, hän naurahti hiukan vaivautuneesti. – Vaikka onhan sillä noita vaatteita. Tilailee internetistä. On kuulemma isommat valikoimat, mutta kyllä se ärsyttää, kun niitä Jenkkien paketteja pitää lähteä hakemaan jostain lentoaseman tullipostista.
– Joo, jos jenkkisaiteilta tilaa niin kyl sieltä saa paljon halvemmalla ja valikoimat on paremmat, vastasin. – Mut teillä on täällä niin tehokas ilmastointi, että en mä sinänsä ihmettele, jos se haluaa mennä laittamaan sortsit jalkaan, kun lähtee ulos tonne pätsiin.
– Kuuma siellä tosiaan on. Kai se ilmasto nyt sitten lämpenee niin kuin ne joka välissä lupaavat. Siinä mielessä se Kreikan loma menee kyllä vähän hukkaan, mutta onhan Kreetalla nyt muutakin kuin ilmasto. Et arvaakaan, kuinka suuren palveluksen sä mulle teet, kun suostuit tähän kotimiehen hommaan, Niina sanoi ja näytti aidosti ilahtuneelta. Minä jäin miettimään, että kenelle tässä niitä palveluksia lopulta tehdäänkään ja mitä palveluksia olivat sellaiset, joista maksettiin sikamaisen hyvin. Ja mitä sanoisin Terolle ja Sepelle, joita tuli nähtyä lähes päivittäin ja jotka kyllä ihmettelisivät hyvinkin pian, miksei minua näy kulmilla. Hetken istuimme siinä sohvalla Niinan kanssa vaivautuneesti hiljaa, kunnes hän sitten nousi mennäkseen keittiöön salaattiaineksia etsiskelemään. Kun Roni tuli takaisin alakertaan, lähdimme talsimaan kohti Suursuon ränsistynyttä ostaria ja sen Telsim Telepizzaa. Ehdotin, että ottaisimme perhepizzan ja jakaisimme sen – Ronin mielestä idea oli ihan hyvä, sillä täytteistähän meidän ei tarvinnut edes neuvotella.

* * *

Päivät kuluivat nopeasti ja keskiviikkoaamu koitti. Olin hetken mietittyäni päättänyt sanoa Terolle ja Sepelle kuten asia oli: olisin viikon verran paloheinäläisessä omakotitalossa pitämässä taloa pystyssä yhdessä Ronin kanssa, kun muu perhe oli reissussa. Eivät frendit olleet sitä ihmetelleet sen enempää, kysyivät vaan, saiko siitä muutakin kuin ruokapalkkaa. Sen verran jouduin sentään muuntelemaan totuutta, etten kertonut tähtitieteellisestä palkastani vaan tyydyin ainoastaan sanomaan, että kyllä siitä vähän extraa tulisi, enemmän kuin viikosta Alepan kassalla, kun ei tarvinnut verojakaan maksaa. Ja tottahan se sinänsä oli, vaikken kassapoikana ollutkaan viihtynyt enää pitkään aikaan.

Roni vastasi ovikellon soittoon ja pyysi sisälle.
– Mutsi häärää tuol yläkerras viel, se on ihan hermona. Ja viis minsaa sit se oli sale ettei jäbä tuukaan ja se ei voi lähtee mihinkää. Iha pimee meno tääl.
Yläkerrasta kuului Niinan ääni:
– Nytkö Jani tuli?
Samassa hän laskeutuikin portaita alas hiusharja toisessa ja huulipuna toisessa kädessään. Ei kai kukaan sentään ollut niin tehokas, että harjasi hiuksiaan ja punasi huuliaan yhtä aikaa? Hetken kulutta Niina kuitenkin jätti molemmat tavarat keittiön pöydälle, minne hän oli jo kasannut suunnilleen jätesäkillisen verran muita kauneudenhoitotuotteita. Kiireesti tervehdittyään Niina säntäsi takaisin yläkertaan ja totesin Ronille hiljaa:
– Noillahan vois perustaa vaikka Paloheinän Kemppari Oy:n.
Roni ei kuitenkaan tiennyt, mikä on kemppari, joten jouduin selittämään. Samassa Niina taas juoksi portaat alas tällä kertaa papiljottipussi mukanaan.
– Mitä noi nyt on, Roni ihmetteli. – Ethän sä mitään papiljottei oo käyttäny vuosiin?
– Jos niitä vaikka tarvitseekin siellä etelän kosteudessa, tai en minä tiedä, varmuuden vuoksi…
– Joopa joo, me mennään Janin kans mun huoneeseen kattoon mun levyi nii saat juoksennella tääl rauhas hysteerisenä, Roni totesi ja jatkoi sitten minulle sen verran kuuluvalla äänellä, että Niinakin varmasti kuulisi: – Mutsi on iha mahoton ku se on lähös jonneki. Onneks se ei matkusta usein.
Sitten seurasin Ronia yläkertaan. Tällä kertaa käännyttiin portaiden yläpäästä oikealle tavanomaisen vasemman sijaan. Vasemmalta kuului kolinaa, kun Niina ilmeisesti penkoi vielä viimeisiä vaatevalintojaan kaapeista.

Ronin valtavan huoneen yhdessä nurkassa oli suuri sänky, jolle poika saman tien rojahti makoilemaan. Minä jäin ensin lattialle seisoskelemaan, mutta päädyin sitten istumaan sängyn reunalle. Olisi huoneessa ollut sohvakin, mutta en tahtonut jäädä niin kauas, ettei tarvinnut korottaa ääntään.
– Aika iso sänky äijäl, kuin levee tää on?
– Ei tää oo ku satakakskyt. Oisin halunnu kunnon parisängyn mut mutsi oli sitä mieltä, ettei sen ikäselle voi parisänkyä ostaa. Olin sillon seiskal ku tää ostettiin. Pitäis varmaan hankkii uus. Mut toisaalt saadaanpaha läheisyyttä ku täs nukutaa koko viikko.
– Älä ny tollasii puhu ku mutsis häärää tos melkeen vieres, sanoin vähän hädissäni ja rupesin sitten tutkimaan kirjahyllyssä olevaa levykokoelmaa. Levyjä tosiaan oli paljon.
– Sul on tääl Tuomion & Koneen levy, tota ei saa mistään enää! Londin sen joskus frendilt ja laitoin koneelle mut se meni sit koneen mukana ku hankin uuden. Toiki on melkeen kymmenen vuot vanha jo.
– Joo oha noit, Roni sanoi välinpitämättömästi.
– Hieno kokoelma kyl.
Roni ei vastannut mitään, eikä vaikuttanut olevan ollenkaan kiinnostunut levyistään. Olin kyllä ymmärtänyt niiden esittelyn olevan vain äidille kerrottu tekosyy, mutta silti kokoelma teki minuun vaikutuksen, sillä Ronilla oli hyllyssä paljon sellaisia levyjä, jotka olisin halunnut omaankin hyllyyni, mutta joita ei saanut enää mistään, ei ainakaan kohtuulliseen hintaan.
– Täälhän on vinyylejäki vaik kuin paljo. Punane tiili vinyylinä, tää o jo harvinaisuus, ihailin.
– Nii, emmä noil kyl paljo mitää tee ku kuuntelen vaa koneelt musaa nykyää. Eikä tol keräämiselkään oo mitää arvoo siin vaihees ku on massii nii paljo et voi vaa ostaa sen mitä haluu eikä tarvii miettii.
– Jaa. Kai se on niinki sit.
– Toi Punanen tiiliki on vaa siit ku Tuoppi joskus säästi sitä varten vaik kuin pitkään ku se oli jossai musaliikkees nähny sen käytettynä ja sit se halus sen ja rupes säästään. Sit joku parin kuukaude pääst sil oli ne massit kasas nii ku se meni sinne Viiskulmaan nii koko kauppa oli lopetettu. Se oli viel keränny vikat pari euroo sil et se oli ettiny tyhjii pulloi puistoist ja vieny ne kauppaan. Sit se jotai manaili ku ei se saanukaan sitä plattaa ja sanoin et kato huutonetistä. Se oli kattonu ja joku myiki sitä siel mut se oli viel kalliimpi eikä sen massit riittäny. Sit meikä meni vaa himaa ja parin klikkauksen jälkee se levy oli mun. Arvaa vaa milt se tuntuu, ku se ei tunnu miltään. Yks säästää pari kuukaut ja jää silti ilman ja sit meikä vaan ostaa kaiken mitä keksii haluta. Jani, mä voin sanoo et ei se oo siistii.
Silloin tällöin olin huomannut Ronissa hyvin aikuismaisia, hiukan katkeria piirteitä. Vaikka Roni päällisin puolin oli kuin kuka tahansa teinipoika, niin hänessä oli piilossa paljon ikäistään kypsempi, kyyninen persoona.
– Nii, oot varmaan oikees tossa, myötäilin varovasti.
– Et sä voi sitä ymmärtää. Mut usko mua ku sanon et jos jäbä vaik voittais ny viis millii lotos nii ei sun elämä ois sen jälkee yhtää parempaa Uskoks?
– No emmä tiiä, ois se ainaki erilaist.
– Ehkä, muttei parempaa.

Filosofointimme keskeytyi, kun Niina ilmeistyi huoneen ovelle ja ilmoitti, että oli jo tilannut taksin.
– Voisitkohan Jani mitenkään… Mun laukut on tuolla makkarissa.
– Joo tottakai, vastasin ja nousin sängyn reunalta. Makuuhuoneessa todella olikin matkatavaraa: kolme suurta laukkua keskellä lattiaa.
– Tässäkö nää on kaikki, kysyin hiukan sarkastisesti, mutta ilmeisesti sarkasmini meni Niinalta ohi ja hyvä niin:
– Alakerrassa on vielä pieni laukku, mutta sen mä saan kyllä itsekin.
– Ootsä lähös maailmanympärimatkalle, makuuhuoneen oviaukkoon ilmestynyt Roni tiedusteli äidiltään vähemmän hienotunteisesti.
– Niin, mä nyt en oikein osaa valita. Tai siis tuleehan tätä tavaraa aika runsaasti otettua mukaan, mutta kun ei sitä koskaan tiedä, mitä kaikkea tarvitsee. Jos siellä onkin viileää…
– Tai jos tulee turistiripuli ja sä laattaat puolet sun vaatteist pilalle, Roni huomautti muka käytännöllisesti.
– No joo, jos mä nyt roudaan nää alas, keskeytin äidin ja pojan sanailun ja tartuin kahteen laukkuun. Arvelin mielessäni, että Finnairin 23 kilon laukkukohtainen painoraja ylittyi kyllä selvästi, mutta eihän se minun päänsärkyni ollut. Roni tarttui kolmanteen laukkuun ja ilmoitti suorasukaisemmin, ettei tällaista kiviä täynnä olevaa laukkua voinut mitenkään viedä lentokoneeseen, se ei kuulemma jaksaisi perille asti vaan tippuisi jonnekin Bulgarian vuoristoon. Jotenkin me silti saimme laukut raahattua alakertaan ja ulko-ovelle.
– Nykyään ne on kyllä hirveän tarkkoja, Niina valitteli. Joskus 80-luvulla, kun käytiin vanhempien kanssa Mallorcalla, ei kukaan mitään punninnut ja mittaillut tai ei ainakaan väittänyt parista extrakilosta. Nyt ei ehdi edes lentoaseman ovesta sisään, kun pitää jo maksaa kaiken maailman lisäkiloja ja ylipainomaksuja ja ties mitä lisiä ja kuluja ja istumapaikastakin joutui maksamaan jo ennakkoon. Muutenkin lentämisestä on tullut ihan kuin karjan kuljetusta. Ainakin näillä lomalennoilla. Mutta kyllä mä nyt kuitenkin otan nämä kaikki mukaan.

Kun vihdoin saimme Niinan istutettua taksin takapenkille ja laukut heitettyä tavaratilaan – pieni laukku oli pakko ottaa takapenkille, sillä se ei enää mahtunut taksimersun takakonttiin – Niina ryhtyi vielä huolehtimaan kaikenlaisista turhista asioista: “muistakaa nyt ainakin pari kertaa kastella kukat, etteivät kaikki viherkasvit kuole ja syökää nyt muutakin kuin pizzaa ja Roni ei sitten valvo koko yötä ja ja ja…” Kun taksikuski lopulta painoi kaasua, menimme Ronin kanssa sisälle ja eteiseen päästyämme katsoimme toisiamme. Purskahdimme molemmat nauruun yhtä aikaa.
– Sori nyt, mä tiedän et se on sun mutsi mut emmä vaan voi olla nauramatta. Ihan ku se olis tosiaan lähteny jonneki maailmanympärimatkalle, sanoin vähän anteeksipyytävästi nauruni lomasta.
– Joo se on tollanen. Onneks se on nyt poissa, Roni vastasi eikä ollut mitenkään pahoillaan. – Ja kelaa miten siisti viikko meil on edes! Nyt mennää duunaa banaanipirtelöö, meil o jotai kymmene litraa jädee pakkases! Ja huomen voidaan ostaa toiset kymmenen lisää!

6 kommenttia viestissä: “Janin ja Ronin lomaviikko”

  1. Kyynelnaama says:

    Luen tätä kyyneleet silmissä ja välillä nauruun tikahtuen. Oon yllättynyt miten paljon eläydyn. Odotan vain lisää ja lisää!
    Kiitos unettoman yön pelastamisesta ja mielen kohentamisesta, olen rakastunut tähän tarinaan.

  2. Jone says:

    Kiitos viestistä, weewee! Aika samanlaisia ajatuksia meillä on, muttei ihan kaikesta kuitenkaan. (Muista muuten siitä Janista ja JP:stä, että JP oli popsinut niitä nappeja ja oli muutenkin järkyttynyt, eli ei se ajatellut ihan normaalisti silloin!!) 🙂

    Paha mennä mitään lupaamaan, mutta kyllä mä olen ajatellut, että osia tulisi ehkä nelisen kappaletta tästä yhdestä viikosta. Ekassa viimeistelyä vailla valmiissa Roni purkaa paineitaan aika lailla, mutta veikkaan, että joissain osissa ei ole suoraa seksiä ollenkaan, erottisia mielikuvia ehkä kuitenkin.

    Kerro mielellään, mitä olet tulevista osista mieltä, kunhan saan ne tehtyä ja julkaistua! Seuraava tulee ihan lähiaikoina 🙂

  3. weewee says:

    Ehdottomasti yksi mun lemppari “sarjoista”! 🙂

    Älä missään nimessä sorru siihen, että laitat Janin ja Ronin hyppäämään heti sänkyyn seuraavassa osassa.. Monet hyvän aiheen omaavat tarinat on onnistuttu pilaamaan liiallisilla kliseillä, liian nopealla etenemisellä, tyhmillä hahmoilla yms. Ainakaan vielä et ole näihin vikoihin suistunut, vaikkakin “Jani ja JP” eteni ehkä ihan vähän liian nopeasti ja ainakin itselläni hieman ärsyttää, kuinka Ronilla on rahaa kuin roskaa. Sataset vielä ymmärrän, mutta tonni meni hieman yli!

    Toivon lomaviikosta tulevan ainakin pari osaa, jotta tarina ei etene liian nopeasti. Enemmän tunteita mukaan, lisää kokeilua seksin saralla jne.
    Jos ajatellaan vieläkin pidemmälle, Jani voisi huomata lievästi ihastuneensa Roniin ja tajuta olevansa bi! :3 Ja jos halutaan kunnon rakkaustarina tästäkin tehdä, Jani voisi vähitellen lopettaa hommat Niinan kanssa ja lopettaa rahan ottamisen Ronilta.

    Jatka samaan malliin ja toivottavasti julkaiset äkkiä seuraavan osan! 🙂

  4. Jone says:

    Seuraava osa on nyt raakaversiona olemassa. Tulee enemmän seksiä ja vähän uusiakin kokemuksia, ainakin Ronille. Jos ehdin ja jaksan, niin parin päivän päästä saan sen varmaan viimeisteltyä julkaisukuntoon.

    Musta olis kiva saada enemmän palautetta noiden pelkkien tähtien lisäksi. Olisko kohtuullista pyytää, että jos luet novellin loppuun asti, niin sanoisit edes parilla sanalla, mitä tunteita se herätti, kiihottiko, miksi (ei), mikä toimi ja mikä ei toiminut, mitä oli liikaa ja mitä liian vähän? Kiitos!

  5. huipero says:

    Toivon että poikien viikosta tulee mielenkiintoinen sekä uusien kokemusten kokeilua.

  6. anonyymi says:

    Äkkiä jatkoo!!!!! Tuleviin osiin paljon seksiä

Kommentoi

top